Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Yli 5-kymppisenä tuntuu että tämähän on elämän parasta aikaa! Jotenkin kaikki 3-kymppiset ovat nyt "muuttuneet" erittäin lapsellisiksi ja vasta elämäänsä hakevia.

En ole ihan vielä täyttänyt 50 vuotta, mutta jonkinlainen viidenkympin kriisi tässä on menossa. Aikuinen poikani kävi viikonlopun kotona kyläilemässä ja kysyi, että mitä sä koko ajan pyörit. Juuri sellainen olo minulla on, että pitää koko ajan pyöriä ja puuhastella.

Nuorin lapsi on teini-iässä ja minua ärsyttää, kun hän ei halua tehdä enää mitään yhdessä. Ei lähde hiihtämään, ei seuraksi uimahalliin, ei yhdessä leffaan yms. Ei noiden kahden vanhemman lapsen kohdalla herännyt tällainen ärtymys, vaikka varmaankin nekin hakivat pesäeroa äitiin tuossa iässä.

Minulla on myös mielen vaihteluita. Mieheni sanoo, että mieti nyt yön yli. Viime keväänä sanoin, että me hankitaan oma kesämökki. Käytiin niitä katsomassa, mutta kun säästössä ei tilillä ollut tarpeeksi rahaa, mies sanoi, että mietitään vielä, viitsiikö ottaa mökkiin lainaa. Kotiinkin pitäisi tehdä vähän isompi pintaremontti. Nyt kun mietin vuoden takaisia mietteitäni mökistä, en voi edes käsittää, mikä hulluus silloin iski. En minä nyt missään kesämökillä korven keskellä ala sentään kauniita kesäpäiviä nyhjätä. Etenkin kun kaikki ne mökit mitä käytiin katsomassa, olisi tarvinneet jonkinlaista remonttia/ päivitystä.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan vielä täyttänyt 50 vuotta, mutta jonkinlainen viidenkympin kriisi tässä on menossa. Aikuinen poikani kävi viikonlopun kotona kyläilemässä ja kysyi, että mitä sä koko ajan pyörit. Juuri sellainen olo minulla on, että pitää koko ajan pyöriä ja puuhastella.

Nuorin lapsi on teini-iässä ja minua ärsyttää, kun hän ei halua tehdä enää mitään yhdessä. Ei lähde hiihtämään, ei seuraksi uimahalliin, ei yhdessä leffaan yms. Ei noiden kahden vanhemman lapsen kohdalla herännyt tällainen ärtymys, vaikka varmaankin nekin hakivat pesäeroa äitiin tuossa iässä.

Minulla on myös mielen vaihteluita. Mieheni sanoo, että mieti nyt yön yli. Viime keväänä sanoin, että me hankitaan oma kesämökki. Käytiin niitä katsomassa, mutta kun säästössä ei tilillä ollut tarpeeksi rahaa, mies sanoi, että mietitään vielä, viitsiikö ottaa mökkiin lainaa. Kotiinkin pitäisi tehdä vähän isompi pintaremontti. Nyt kun mietin vuoden takaisia mietteitäni mökistä, en voi edes käsittää, mikä hulluus silloin iski. En minä nyt missään kesämökillä korven keskellä ala sentään kauniita kesäpäiviä nyhjätä. Etenkin kun kaikki ne mökit mitä käytiin katsomassa, olisi tarvinneet jonkinlaista remonttia/ päivitystä.

Kesämökkihän onkin työleiri. Siinä olet oikeassa. Meille se napsahti perintönä. Olen hiukan erilainen keski-ikäinen täti, sillä ostin mökille työmiehet tekemään remontteja. Jotenkin en enää tässä iässä ymmärrä rahan pihistelyä, jos voi helpottaa elämäänsä. Samasta syystä kotiin ilmestyi moottoroitu sänky, jossa saa hyvän asennon sekä kirjan lukemiseen että nukkumiseen.

Äitini muutti Espanjaan talviksi, kun pääsi eläkkeelle 60-vuotiaana. Sanaakaan ei puhunut muuta kieltä kuin suomea ja sydän syrjällään odotettiin aina puheluita, miten hän pärjää siellä. Hyvin pärjäsi kuitenkin, vaikka kuolikin yllättäen 72-vuotiaana. Se on väärin, että nykyisin ei pääse eläkkeelle 60 v.

Vierailija kirjoitti:

Yli 5-kymppisenä tuntuu että tämähän on elämän parasta aikaa! Jotenkin kaikki 3-kymppiset ovat nyt "muuttuneet" erittäin lapsellisiksi ja vasta elämäänsä hakevia.

En minä jaa tuota ajatusta. Ehkä huomaan ajattelevani, että kaikki alle 25 v. ovat teinejä ja hakevat paikkaansa, mutta minä koen yli 30-vuotiaat saman ikäisiksi. Töissäkin sen huomaa, että ei enää edes huomaa, kuka on minkin ikäinen. Ei joka päivä edes muista, että itsellä on ikää enemmän kuin 30.

Henkinen puoli paranee vuosi vuodelta. Ihan unelma tasolle. Mutta sitten alkavat fyysiset rajoitteet, varsinkin jos on autoimmuunisairauksia. Alkaa elämän lyhyys tulemaan mieleen useammin ja useammin.

Lihasmassan säilyttäminen jollain keinolla on numero yksi. Hyvä mieli, hyvä seura ja hyvät harrastukset auttavat. Työnteko muuttuu helpommaksi ja mielekkääksi, kun on aivan sinut itsensä kanssa. Myös osaaminen on huipputasoa. Siitä saa voimaanja hyvän itsetunnon.

Siinähän vanhette te, jotka olette mummotelleet muita vieraita ihmisiä koko elämänne. Kohta teitä itseänne mummotellaan ja kutsutaan jätteeksi. Kivaa?

Minä opiskelen uutta alaa ja ajattelin jäädä pois vakityöstäni, myydä asunnon ja muuttaa vuokralle ja elää muutaman vuoden tässä vapaammin? Onko muita, jotka ajattelee samalla tavalla? Kummallista, pelottaa luopua työstä ja omistusasumisesta, mutta toisaalta...eihän me mitään saada täältä kumminkaan mukaan. Eikö nyt olisi aika elää ja nauttia. Eronnut olen jo yli 10 vuotta sitten ja se tietenkin lisää vapausasteita elää, miten haluaa. Silti jokin jarruttaa. Yksi teini-ikäinen lapsi vielä kotona ja hänen kanssaan olisikin kiva matkustella, kun ei olisi niin työssä kiinni.

Kun ei kukaan sille ikääntymiselle voi, niin tee jotain mielestä sen sijaan että jatkat näiden juttujen lukemista.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän vanhette te, jotka olette mummotelleet muita vieraita ihmisiä koko elämänne. Kohta teitä itseänne mummotellaan ja kutsutaan jätteeksi. Kivaa?

Parikymppisenä pidin kolmekymppisiä ikivanhoina, nelikymppisiä lähes eläkeikäisinä ja viisikymppiset olivat vanhuksia. Nyt olen 56-vuotias ja pidän aiempaa itseäni hölmönä. :D

N

Jos olisi enemmän rahaa niin olisi ihanaa. Voisin ostaa palveluita ja olla kuin Ellun kana. Mutta olen ollyt totaaliyksinhuoltaja 15 vuotta eikä ole säästöjä. Nuorena kituuttaminen oli ok mutta nyt se on alkanut v* tuttamaan.

Ei tunnu missään. Olo on ihan samanlainen kuin kymmenen vuotta sitten. Edelleen (jahka päästään taas) tulee bailattua 15-20 vuotta nuorempien kanssa rockfestareilla samoin kuin nuorempana. Ja säännöllisesti mua myös luullaan ainakin 10 vuotta nuoremmaksi. Oon täysin sinut itseni kanssa ja se näkyy ulospäin, olen myös ylpeä iästäni ja kerron sen avoimesti. Ainoa mikä hiertää, on kuukautiset. Saisivat jo loppua, mutta ei, säännöllisesti ilmaantuvat kalenterin mukaan.

Muuten ei tunnu just miltään, mutta ympäristön suhtautuminen alkaa ottaa päähän.

Olen 64-vuotias. Tarkoitan, että tämän ikäinen ei saa nauraa hassuille jutuille eikä olla avoimesti oma iloinen itsensä. Katsotaan, että mitä toikin vanha hullu akka tossa hirnuu.

Kaupoissa se ottaa pattiin, että kun menee itsepalvelupisteelle ja jos hetkeksikään seisahdut esim katsomaan missä koodi on, niin jo on myyjä kovaäänisenä tulossa "auttamaan" rouvaa. Kiität ja sanot että pärjäät kyllä, mutta silti myyjä jää vaklaamaan sivulle, että sujuuko se hommeli. Siis olisi mielellään ylikävelemässä, jos ei juuri selaa puhelintaan.

Äänenkorottaminen yleensäkin. Ei me kaikki osa-harmaat kuuroja olla. En halua alkaa värjäyskierteeseen.

Se on plussaa, että tämän ikäisenä uppoutuu joukkoon eikä kukaan nimenomaan seuraile tekemisiäni, jos vain olen hiljaa enkä naura :)

Huumorintaju itselläni vain lisääntyy ja näen helpommin ihmisissä metsän puilta.

vapaa kirjoitti:

Minä opiskelen uutta alaa ja ajattelin jäädä pois vakityöstäni, myydä asunnon ja muuttaa vuokralle ja elää muutaman vuoden tässä vapaammin? Onko muita, jotka ajattelee samalla tavalla? Kummallista, pelottaa luopua työstä ja omistusasumisesta, mutta toisaalta...eihän me mitään saada täältä kumminkaan mukaan. Eikö nyt olisi aika elää ja nauttia. Eronnut olen jo yli 10 vuotta sitten ja se tietenkin lisää vapausasteita elää, miten haluaa. Silti jokin jarruttaa. Yksi teini-ikäinen lapsi vielä kotona ja hänen kanssaan olisikin kiva matkustella, kun ei olisi niin työssä kiinni.

No älä nyt missään nimessä omistusasumisesta luovu ja lähde johonkin vuokralle asumaan. Herranjumala. Sen peliliikkeen kun teet, pääset vuosien päästä katumaan oikein kunnolla.

Monet toivoo, että tulis lottovoitto, joka pelastaisi ja saisi oman asunnon ostetuksi. Halvempaa ja vapaampaa asumista ja elämistä kuin vuokrakolhoosissa, jossa hinta ja laatu ei kohtaa. Vuokrakämpässä sulta kielletään taulujenkin ripustaminen seinille, mutta omassa saat laitella tauluja seinille mielesi mukaan.

Ikinä ei pidä vaihtaa omistusasumista vuokrakämppään. Muista se.

52 vuotiaaksi olin elämäni vedossa, jaksoin vaikka mitä. Yhtenä päivänä menkat jäi pois ja siitä se h… alkoi ihan samoin tein. 2 v. siitä sain lääkkeet ja nykyisin toimin 65% tehoilla. Haluaisin pystyä harrastamaan liikuntaa enemmän ja jaksaa enemmmän arjessa. Harmittaa kun tämänhetkisessä yhteiskunnassa ei ole vielä ymmärretty kehittää keinoja parantaa hormooninpuutteesta kärsivien naisten ja miesten elämää. Tulevaisuudessa asiat on varmaankin toisin. Mutta se ei auta tässä nyt. Työpaikalla törmäsin ikärasismin ensimmäistä kertaa viime syksynä. Olen 56 v.

Vierailija kirjoitti:

vapaa kirjoitti:

Minä opiskelen uutta alaa ja ajattelin jäädä pois vakityöstäni, myydä asunnon ja muuttaa vuokralle ja elää muutaman vuoden tässä vapaammin? Onko muita, jotka ajattelee samalla tavalla? Kummallista, pelottaa luopua työstä ja omistusasumisesta, mutta toisaalta...eihän me mitään saada täältä kumminkaan mukaan. Eikö nyt olisi aika elää ja nauttia. Eronnut olen jo yli 10 vuotta sitten ja se tietenkin lisää vapausasteita elää, miten haluaa. Silti jokin jarruttaa. Yksi teini-ikäinen lapsi vielä kotona ja hänen kanssaan olisikin kiva matkustella, kun ei olisi niin työssä kiinni.

No älä nyt missään nimessä omistusasumisesta luovu ja lähde johonkin vuokralle asumaan. Herranjumala. Sen peliliikkeen kun teet, pääset vuosien päästä katumaan oikein kunnolla.

Monet toivoo, että tulis lottovoitto, joka pelastaisi ja saisi oman asunnon ostetuksi. Halvempaa ja vapaampaa asumista ja elämistä kuin vuokrakolhoosissa, jossa hinta ja laatu ei kohtaa. Vuokrakämpässä sulta kielletään taulujenkin ripustaminen seinille, mutta omassa saat laitella tauluja seinille mielesi mukaan.

Ikinä ei pidä vaihtaa omistusasumista vuokrakämppään. Muista se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vapaa kirjoitti:

Minä opiskelen uutta alaa ja ajattelin jäädä pois vakityöstäni, myydä asunnon ja muuttaa vuokralle ja elää muutaman vuoden tässä vapaammin? Onko muita, jotka ajattelee samalla tavalla? Kummallista, pelottaa luopua työstä ja omistusasumisesta, mutta toisaalta...eihän me mitään saada täältä kumminkaan mukaan. Eikö nyt olisi aika elää ja nauttia. Eronnut olen jo yli 10 vuotta sitten ja se tietenkin lisää vapausasteita elää, miten haluaa. Silti jokin jarruttaa. Yksi teini-ikäinen lapsi vielä kotona ja hänen kanssaan olisikin kiva matkustella, kun ei olisi niin työssä kiinni.

No älä nyt missään nimessä omistusasumisesta luovu ja lähde johonkin vuokralle asumaan. Herranjumala. Sen peliliikkeen kun teet, pääset vuosien päästä katumaan oikein kunnolla.

Monet toivoo, että tulis lottovoitto, joka pelastaisi ja saisi oman asunnon ostetuksi. Halvempaa ja vapaampaa asumista ja elämistä kuin vuokrakolhoosissa, jossa hinta ja laatu ei kohtaa. Vuokrakämpässä sulta kielletään taulujenkin ripustaminen seinille, mutta omassa saat laitella tauluja seinille mielesi mukaan.

Ikinä ei pidä vaihtaa omistusasumista vuokrakämppään. Muista se.

Voivoi. Stereotyyppistä ajattelua. Sulla on mahdollisuus tehdä kämppäsi ja minkä hyvänsä kanssa niinkuin itse tunnet hyväksi.

Itse myin 3h + k + sauna -rivarin ja muutin upouuteen vuokrataloon. En tarvinnut enää niitä neliöitä, kun lapset muuttivat pois.

Tarkoitus oli matkustella enemmän, mutta korona rajoittaa.

Jos sulla on jokin Schjerfbeck tms, niin saa ripustaa. Muuttaessa jäljet paikataan. Typerää toistella vanhoja luuloja tai ohjeita vuokra-asumisesta.

Mä asun 6. kerroksessa ja täällä on muitakin saman tempun tehneitä. Talo on niin hiljainen, että vaikea uskoa. Meri näkyvissä ja kaupat 1 km päässä. Rivari oli niin meluisa ohuine seinineen että huhhuh. Naapurit kyttäsivät joka liikettä. Täällä olen yksityishenkilö. Nimeä ei ole ovessa eikä alataululla. Suosittelen!

Vanhoja on +95v

Eli aina aina 20v vanhemmat kuin minkä ikäinen itse olet.

Miltäkö tuntuu? Ei ainakaan tässä iässä vielä miltään. En ole syönyt itseäni läskiksi ja olen pitänyt lihaskunnosta huolta. Olen fyysisesti huomattavasti paremmassa kunnossa kuin suurin osa nykysukupolven alle kolmekymppisistä. Naamassa toki ikä jonkin verran näkyy mutta sillä nyt ei ole mitään merkitystä, se on vain ulkonäköä. M51

Kerrostaloasuminen on kuin he##etin esikartano. Kerrostaloasuminen ei sovi ainakaan lapsiperheelle ollenkaan. Kerrostalossa ei ole mitään yksityisyyttä eikä kotirauhaa. Sisälle kuuluu liikenteen melua ympäri vuorokauden. Kesällä kaikki ilmansaaasteet, pöly ja lika kulkeutuvat sisälle tuuletusikkunoista.

Olemme asuneet jonkin aikaa 1970-luvun kerrostalossa. Ilmeisesti 1970-luvulla Suomessa on rakennettu todella heikkolaatuisia ja kehnoja asuntoja. Asunnossa oli talvella aina kylmä ja vetoisaa. Ikkunan ja karmin välissä oli rako, josta näki suoraan ulos. Lämpö karkasi sisältä suoraan ulos harakoille. Tilkitsimme raot tiivistenauhalla.

Kerrostaloasunnossa oli niin huono äänieristys, että kaikki äänet kuuluivat viereisestä asunnosta ja rappukäytävästä. Isännöisijä oli ns. mielenkiintoinen persoona. Isännöitsijä marssi omilla avaimilla sisälle, etukäteen ilmoittamatta ja ilman lupaa. Onkohan tämä yleistäkin kerrostaloissa? Ymmärtääkseni toisen kotiin meneminen ilman lupaa on isännöitsijältä jopa laitonta!

Kerrostaloasukkaat keksivät valittamista mitä ihmeellisimmistä asioista. Kerrostaloasujat ne vasta ovatkin uteliaita kyttääjiä. Ikkunaverhot heiluivat, kun joku liikkui ulkona. Ovatkohan kerrostaloasukkaat ns. ammattivalittajia? Omalla sisäpihalla ei voinut oleskella eikä pihalla voinut tehdä yhtään mitään. Sisäpiha oli myös vaarallinen lapsille.

Voi miten ihanaa onkaan asua oman perheen kanssa omassa omakotitalossa! On ihana kotirauha ja yksityisyys. On oma piha, jossa saa oleskella, leikkiä ja ja pelailla. Omakotitalossa saa elää omalla tavalla ja tehdä mitä huvittaa. Voi kuunnella musiikkia ja mennä saunaan vaikka keskellä yötä. Emme todellakaan ikävöi ankeaa pakkoasumista kerrostalossa!

Älä hyvä ihminen muuta vuokralle kerrostaloon, jos voit asua omassa omakotitalossa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vapaa kirjoitti:

Minä opiskelen uutta alaa ja ajattelin jäädä pois vakityöstäni, myydä asunnon ja muuttaa vuokralle ja elää muutaman vuoden tässä vapaammin? Onko muita, jotka ajattelee samalla tavalla? Kummallista, pelottaa luopua työstä ja omistusasumisesta, mutta toisaalta...eihän me mitään saada täältä kumminkaan mukaan. Eikö nyt olisi aika elää ja nauttia. Eronnut olen jo yli 10 vuotta sitten ja se tietenkin lisää vapausasteita elää, miten haluaa. Silti jokin jarruttaa. Yksi teini-ikäinen lapsi vielä kotona ja hänen kanssaan olisikin kiva matkustella, kun ei olisi niin työssä kiinni.

No älä nyt missään nimessä omistusasumisesta luovu ja lähde johonkin vuokralle asumaan. Herranjumala. Sen peliliikkeen kun teet, pääset vuosien päästä katumaan oikein kunnolla.

Monet toivoo, että tulis lottovoitto, joka pelastaisi ja saisi oman asunnon ostetuksi. Halvempaa ja vapaampaa asumista ja elämistä kuin vuokrakolhoosissa, jossa hinta ja laatu ei kohtaa. Vuokrakämpässä sulta kielletään taulujenkin ripustaminen seinille, mutta omassa saat laitella tauluja seinille mielesi mukaan.

Ikinä ei pidä vaihtaa omistusasumista vuokrakämppään. Muista se.

Voivoi. Stereotyyppistä ajattelua. Sulla on mahdollisuus tehdä kämppäsi ja minkä hyvänsä kanssa niinkuin itse tunnet hyväksi.

Itse myin 3h + k + sauna -rivarin ja muutin upouuteen vuokrataloon. En tarvinnut enää niitä neliöitä, kun lapset muuttivat pois.

Tarkoitus oli matkustella enemmän, mutta korona rajoittaa.

Jos sulla on jokin Schjerfbeck tms, niin saa ripustaa. Muuttaessa jäljet paikataan. Typerää toistella vanhoja luuloja tai ohjeita vuokra-asumisesta.

Mä asun 6. kerroksessa ja täällä on muitakin saman tempun tehneitä. Talo on niin hiljainen, että vaikea uskoa. Meri näkyvissä ja kaupat 1 km päässä. Rivari oli niin meluisa ohuine seinineen että huhhuh. Naapurit kyttäsivät joka liikettä. Täällä olen yksityishenkilö. Nimeä ei ole ovessa eikä alataululla. Suosittelen!

 Eipä tässä nyt ole enää hirveästi tulevaisuuden toiveita ku uutisia katsoo.

Ei enää jaksais tässä iässä lähtä rintamallekkaan, lähen silti silti jos tarve vaatii.