Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”
Tiedättekö tyypit, jotka eivät missään sosiaalisissa ympyröissä ole siinä ”sisäpiirissä”? Mulla ystävä, joka on oikeasti kiva ihminen, mutta jää jokaisessa porukassa jostain syystä vähän ulkopuoliseksi. Meillä yhteinen naapuriporukka, harrastusporukka ja lapset vielä samalla luokalla niin nään häntä kolmessa eri ympäristössä. Jokaisessa hän on hieman syrjässä, vastentahtoisesti. Mistä tuollainen johtuu?
Itse olen yleensä aina jutussa kuin jutussa sisäpiirissä, tai sitten en ole mukana ollenkaan.
Kommentit (456)
Mielestäni vaatii aivan hirveän ponnistuksen olla seurallinen ryhmässä. Mielestäni kuitenkin jos ottaa jonkun kutsun vastaan on tärkeää ettei nysvää nurkassa vaan osallistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä siis tiedät, että nimenomaan haluaisi olla siinä ytimessä? Yrittääkö hän kovasti? Jos hän sittenkin haluaa jättäytyä sinne sivummalle, koska ei halua olla missään huomion keskipisteenä?
Osalle ihmisistä voi hyvin riittää satunnaiset sosiaaliset kontaktit eivätkä he halua olla mukana kaikissa mahdollisissa "kissanristiäisissä". Joillekin semmoinen tiivis 2 tunnin kuppilakeskustelu yleisistä ja yksityisistä asioista hyvien kavereiden kanssa on aivan riiittävä aika eikä heillä ole tarvetta viettää yhdessä aikaa sen pitempään.
Kerran vuodessa 2h?
Kerran 5:ssä vuodessa?
Mistä sinä noita lukuja keksit? Voihan se olla vaikka kerran viikossa riippuen elämän tilanteesta eikä sen tarvitse aina tapahtua samojen ihmisten seurassa, jolloin ei tule toistaneeksi samoja juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.
Hankala = ei halua juoruta ja puhua p^skaa niistä "ystävistä"/naapureista, jota eivät ole paikalla.
Niin totta! Saman huomannut, että parhaiten ihmissuhteissa ja tälläisissä porukoissa menestyy ne, jotka haluavat juoruta muista.
Mutta, iso mutta, heillä näyttäisi myöskin vaihtuvan piiri ympärillään suht usein, eli kenestäkään ei jää pysyvää ystävää.
Laidalla ovat tarkkailijat ja siellä keskellä kaikkein tyhmimmät.
Onko kenelläkään muulla kaveria - tai ehkä pikemminkin tuttavaa - johon törmätessä kaupungilla, hän ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu? Koko juttutuokio menee aina siinä, kun hän puhua pulputtaa omista asioistaan ja sitten hänen pitääkin jo rientää eteenpäin, hei hei. Kysymys ei ole siitä, että sinä olisit mykkänä tai tylsistyneenä osapuolena. Kuuntelet häntä kohteliaasti ja kiinnostuneena ja esität vaikka lisäkysymyksiäkin, mutta jälkeen kerran tämänkin lyhyen tapaamisen jälkeen huomaat, että sinun asioistasi ei puhuttu sanallakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mm. sosiaalinen työ vaikuttaa niin, että vapaa-ajalla ei jaksa isoja porukoita tai small talkia yhtään. Rahatilanne myös tehokkaasti karsii osallistumista kun lähes kaikki yhdessä tekeminen maksaa. Parhaimmat ja pitkäaikaisimmat ystäväni eivät tunne toisiaan vaan tapaan heitä mieluummin kahdestaan niinä harvoina kertoina kun yleensä tapaamme.
Usein niissä ketkä jätetään syrjään on jotain muita ärsyttävää esim. yksinkertaisuus, ilkeys tai ei jaksa kuunnella muita. Itseäni ja uskon että suurinta osaa ärsyttää ihmiset jotka ovat huonoja kuuntelijoita ja jauhavat aina vain omia juttujaan. Tässä on harmillista se, että ihminen ei usein itse tajua olevansa huono kuuntelija.
Minä olen aina ollut erinomaisen hyvä kuuntelemaan muita ja empaattinen. Paljon on ystäviä ja olen monen paras ystävä ja olenkin aina saanut hyvää palautetta siitä kuinka jaksan aina kuunnella ja auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.
On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.
Vedät kyllä nyt vähän mutkia suoriksi. Itse kirjoitin tuolla aiemmin etten jaksa olla yhtä sosiaalinen kuin muut. Tämä ei kyllä todellakaan missään määriin tarkoita etten jaksa mitään tai mikään ei huvita. En murjota yksiksikseni, juttelen, nauran ja vitsaillen jutuissa mukana, annan itsestäni. Mutta mun "voimavarat" loppuu tuohon. En vain jaksa enää työn ulkopuolelle järjestettävää kanssakäymistä. Ihan sama muissakin tilanteissa. On kiva jutella lasten luokka- ja harrastuskavereiden vanhempien kanssa, mutta en jaksa hypätä luokkaretkitoimikuntaan, en vapaaehtoiseksi lapsen harrastustoimintaan, en halua kyläilykutsuja enkä halua järjestää kahvikestejä omaan kotiin.
Yksi syy on myös se, että minulla useita omia mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Haluan käyttää vähäisen vapaa-aikani niihin.
Onko se sisäpiiri jotenkin tavoiteltava asia? Ostrakismia tuskin kukaan haluaa osakseen, mutta noin muuten sisäpiirit aiheuttavat herkästi vinoumia mm. moraalin alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt tiedä oonko sun ystäväsi kaltainen tosi hyvä tyyppi (tuskin), mutta mua ei kiinnosta toisten ihmisten seura juurikaan, ja vielä vähemmän joku keskipisteessä oleminen. Jos joku keskipisteeseen himoava tai siellä pörräävä ei voi ymmärtää erilaisuutta, niin... olkoon ymmärtämättä sitten. V1tut minä toisten ymmärryksen puutteesta huolta kannan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.Kuinka aktiivinen sinä olet vastavuoroisesti?
Olen todella aktiivinen. Juttelen ja ehdotan tekemistä, osallistun Whatsapp-keskusteluun yms. Lopulta se kuitenkin aina menee siihen että minun jutut ignorataan.
Osaatko myötäillä ja tukea muita vai oletko niitä joiden täytyy olla aina oikeassa ja jotka laukovat nasevia mielipiteitä? Onko sinulla tunneälyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ainakin se että en ole sellainen joka haluaa olla esillä, on aiheuttanut sen että jään ulkopuolelle. Myöskin piireistä joissa vaan jauhetaan p*skaa jää hyvin nopeaa ulos, mutta en vaan halua jauhaa pelkän jauhamisen takia. Myöskin jos omasta mielestään ihan asiasta on juoruillut, eli jonkun huonosta käyttäytymisestä, niin siinäkin pitää heti mennä koko henkilö täysin läpi haukkumaan. Mutta sitten taas kohta "Martta" onkin paras ystävä ikinä, kunnes taas jotain tapahtuu ja sit ollaankin taas niin "sekin lehmä plaaplaa". Koskaan tiedä kuka on se uusin "uhri" ja koska se on taas ystävä jolle kerrotaan kaikki. Ja joo, reippaasti yli 30 on nämä henkilöt joista puhun.
En vain ymmärrä joidenkin ihmisten tyyliä ja keinotekoisuutta. Kuinka eka ollaan "nyt me vihataan Jaanaa" ja kohta "Jaana" on taas jees.
Ei tämmösiin piireihin uskalla lähteä avautumaan mistään, koska nehän sit kiertää mihin tahansa. Samoin kuin itsekin tiedät aina kaikkien "kuukauden vihatun" henkilön henkilökohtaiset asiat.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
Mulla ihan sama juttu. Sen sijaan kun ihminen pitää minusta, niin hän oikeasti pitää, ja mulla onkin hyviä pitkäaikaisia ystäviä, plus parisuhteen kanssa on aina ollut ihan tunkuakin.
Ei tuossa ole kyse mistään vastavuoroisuuden puutteesta tai muustakaan mitä just me voitaisiin tehdä, vaan kyse on ryhmädynamiikasta.
Sellaiset ihmiset jotka ovat ryhmäytyjiä luonteeltaan, karsastavat meitä "yksinäisiä susia", jotka eivät tarvitse ryhmäytymistä, vaan joilla on tarjota ihan oikea ystävyyssuhde ilman kevätjuhlaliikkeitä. Ryhmädynamiikkaan kuuluu varsinkin naisilla sellainen että ryhmäytyvässä porukassa osaset tuntevat vahvistumisen tunnetta kun joku suljetaan ulos. Siis niillä jotka ovat pyhmäytyjiä luonteeltaan. Meitä muita taas ahdistaa jos joku jätetään porukasta pois.
Se ikään kuin tuntuu vahvistavan porukkaa, että siellä tehdään tällaisia päätöksiä niiden parhaimpien ryhmäytyjien kesken, "ME" tehdään näin, "ME" ollaan ihana porukka!
Summasummarum, en tosiaan koe olevani ryhmäytyjä, kun en koe olevani tuollainen ihminen ollenkaan, enkä halua kuulua tuollaisiin porukoihin joista aina pullautetaan joku ulos. En pystyisi itse koskaan hylkäämään yhtä ihmistä vain sillä perusteella että minulle tulee siitä joku mahtava olo, kun tässä näin ryhmäydymme. Olen ihan oikeasti ennemmin vaikka kokonaan yksin kuin tuollaisessa porukassa.
Minä kyllä ystävystyn, mutta yksilöiden kanssa, ja tästä johtuu myös se että parisuhde löytyy aina helposti, siinä kun ollaan yksilötasolla tekemisissä, eikä ryhmädynamiikka pääse sotkemaan tutustumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
Voit herättää kateutta tahtomattasi, ehkä olet tavallista nätimpi, tai olet älykkäämpi, analysoit asioita, puhut syvällisiä etkä hihittele tyhjää? Tiedostamattaan ja tahtomattaan porukat kokee uhkana omalle itsetunnolle? Tai yksinkertaisesti halutaan kiusata, siitähän saa mojovat kiksit surkealle egolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.
On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.
Päin vastoin, luulempa että ihmisinä he ovat paljonkin kiinnostavampia kuin "keskellä" olevat. Sivusta on mukava ja helppo tarkkailla ihmisiä. Monilla hiljaisilla on rikas sisäinen elämä ja silmää elämän humoristisille piirteille . Nii kovin monilla on tarve sanoa koko ajan jotain kaikesta. Taito on kuitenkin osata jättää sanomatta asioita...
"Hyvän fiiliksen ruokkiminen ja viihdyttävyys" , ne sopivat toki kaveri- tai tuttavasakkiin. Ystävyydessä ei ole kyse viihdyttävyydessä.
Jos nyt kuitenkin palattaisiin tuohon aloituksen pohdintaan. Kyllä se valitettavasti on niin, että ihmisestä näkee sen, ettei häntä ”kiinnosta” leikkiä samaa leikkiä kuin muut (tai sitten häneltä puuttuu siihen taitoja tai itseluottamusta). Sellaisen ihmisen joutuminen ulkokehälle on aivan luonnollinen seuraus hänen omasta kiinnostumattomuudestaan, joka tekee hänestä muille epäkiinnostavan. Hän voi toki olla vaikka kuinka mielenkiintoinen ihminen kaikessa hiljaisuudessa, mutta miten ihmeessä hän koskaan voisi päätyä jonkin porukan ytimeen?
Kun todellisesta ystävyydestä puhutaan, ei mitään sisä- ja ulkokehiä edes ole.
Kyllä. Tunnistan tuon täysin itsessäni. On ymmärrettävää ja luonnollista, että sellainen henkilö, joka ei hirveästi jaksa olla mukana ryhmän "pöhinässä", jää enempi sinne ulkokehälle. Siksi en nykyään hakeudu mihinkään porukkaan mukaan, koska tiedän, että en vain pohjimmiltani ole kovin ryhmäkeskeinen ihminen. Työelämässä tiimityö ja muu työyhteisössä toimiminen on ihan ok mutta vapaa-ajalla tapaan ihmisiä mieluiten joko kahden kesken tai maksimissaan kolmen hengen porukalla.
Lisäksi monissa porukoissa olen huomannut sen, että sisäpiiri voi ajan saatossa muuttua myrkylliseksi, joten myös se on vahvistanut ulkolaidalla pysymisen halua. Jatkuvat valtataistelut, selkäänpuukotukset ja yhteisen syntipukin hakemiset eivät valitettavasti jää kaikilla lukio-/ammattikouluaikoihin vaan jatkuvat pitkälle aikuisuuteen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Usein niissä ketkä jätetään syrjään on jotain muita ärsyttävää esim. yksinkertaisuus, ilkeys tai ei jaksa kuunnella muita. Itseäni ja uskon että suurinta osaa ärsyttää ihmiset jotka ovat huonoja kuuntelijoita ja jauhavat aina vain omia juttujaan. Tässä on harmillista se, että ihminen ei usein itse tajua olevansa huono kuuntelija.
Minä olen aina ollut erinomaisen hyvä kuuntelemaan muita ja empaattinen. Paljon on ystäviä ja olen monen paras ystävä ja olenkin aina saanut hyvää palautetta siitä kuinka jaksan aina kuunnella ja auttaa.
Mitä teet tuolla valtavalla informaatiomäärällä? Ovatko huulesi sinetöidyt?
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.
Noissa porukoissa ollaan lähinnä tekoystäviä, ja koko ajan kaikilla esitys päällä ja pelko persiissä että itse on kohta se joka jätetään porukasta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.Kuinka aktiivinen sinä olet vastavuoroisesti?
Olen todella aktiivinen. Juttelen ja ehdotan tekemistä, osallistun Whatsapp-keskusteluun yms. Lopulta se kuitenkin aina menee siihen että minun jutut ignorataan.
Toiseen äärilaitaan mennäkseni oletko jopa liian aktiivinen, dominoitko näitä keskusteluja ja hukutat muiden jutut? Jos ryhmässä on vaikka kahdeksan jäsentä, onko sinun osuutesi viesteistä noin 1/8 vai huomattavasti enemmän?
Kysyn, koska meillä on yksi tämmöinen jäsen tuttavapiirissä... Siksi hän jää hiukan epäsuosituksi ja syrjään, kun kerta kaikkiaan uuvuttaa muut jutuillaan. Tällaisesta kahdeksan hengen ryhmästä hänen viestejään olisi jopa 1/2, todella varovasti arvioitunakin 1/3.
Kuvaat ongelmaa tietämättäsi hienosti. Jos syy ei ole siinä että henkilö ei ole aktiivinen, niin sitten syy on siinä että hän on liian aktiivinen :D Tosiasiassa kumpikaan näistä ei ole syy, vaan syy on siinä muussa porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen mistä kumpuaa se oletus, että tällainen "syrjään jätetty" olisi aina se älykkäin, fiksuin ja empaattisin uhri ja ne muut sitten tyhjäpäisiä kaakattajakiusaajia? Monta viestiä tässäkin ketjussa siitä, kuinka se syrjään jätetty on aina se herran enkeli ja koko muu porukka ihan pelkkää kuraa ja juoruakkoja. Eikö voisi ajatella myös niin, että siinä syrjään jätetyssäkin voisi olla oikeasti vikaa ja hän olisi pahantahtoinen eikä kukaan hänen kanssa halua sen enempää tehdä tuttavuutta?
Miksi aina sanotaan että vesi on märkää? Yhtä hyvinhän se vesi voi olla kuivaakin?
Jos nyt kuitenkin palattaisiin tuohon aloituksen pohdintaan. Kyllä se valitettavasti on niin, että ihmisestä näkee sen, ettei häntä ”kiinnosta” leikkiä samaa leikkiä kuin muut (tai sitten häneltä puuttuu siihen taitoja tai itseluottamusta). Sellaisen ihmisen joutuminen ulkokehälle on aivan luonnollinen seuraus hänen omasta kiinnostumattomuudestaan, joka tekee hänestä muille epäkiinnostavan. Hän voi toki olla vaikka kuinka mielenkiintoinen ihminen kaikessa hiljaisuudessa, mutta miten ihmeessä hän koskaan voisi päätyä jonkin porukan ytimeen?
Kun todellisesta ystävyydestä puhutaan, ei mitään sisä- ja ulkokehiä edes ole.