Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”
Tiedättekö tyypit, jotka eivät missään sosiaalisissa ympyröissä ole siinä ”sisäpiirissä”? Mulla ystävä, joka on oikeasti kiva ihminen, mutta jää jokaisessa porukassa jostain syystä vähän ulkopuoliseksi. Meillä yhteinen naapuriporukka, harrastusporukka ja lapset vielä samalla luokalla niin nään häntä kolmessa eri ympäristössä. Jokaisessa hän on hieman syrjässä, vastentahtoisesti. Mistä tuollainen johtuu?
Itse olen yleensä aina jutussa kuin jutussa sisäpiirissä, tai sitten en ole mukana ollenkaan.
Kommentit (456)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälä yksi "laidalle jäävä" ja olen siellä ihan mielelläni. Innokkaat puheliaat voi olla siellä keskiössä ja me muut voidaan mennä omaan tahtiin. Täällä laitamilla on muitakin, niin ei tartte olla yksinään jos ei halua.
Tykkään katsella ihmisiä ja seurata touhotusta ja vilinää, kuunnella toisten keskusteluja. Se on tapani viihtyä. Osallistun sitten jos tekemisen- tai puheenaiheena on jotain itselleni mielenkiintoista. Ja lähden pois jos seuraani ei haluta, ja se on ok. Ei mitään henkilökohtaista.
Minulle usein sanotaan, että "Kiva kun olet täällä.", eli jonkunlaisen hyvän fiiliksen tuon mukanani vaikka olen täällä laitamilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan nyt on ihan normaalia, että juhlista hajaannutaan minne halutaan, mutta ei kai sekään mikään sisäpiiri ole, elleivät ne ole jotkut sen koko ryhmän salaiset jatkot, joista on jätetty muutama ulos.
Esimerkiksi porukka, joka lähtee juhlien isännän/emännän kanssa jatkoille, on luultavasti sisäpiiriä. Voi olla hyväntahtoiset spontaanit jatkot vaikkapa lähimmille, ketään ei ole suljettu pois vaan luontevasti tullut tilanne
Olen varmaan autisti. (Uskon niin itse ja testikin huutaa punaista, mutta lääkäri ei usko, mutta siis joo) mikä ihmeen SISÄpiiri se on, jos emännän kanssa jotkut lähtee jonnekin ja jotkut muut toisaalle. Sori, mutta ne toiset siinä omassa piirissään vaan ajattelivat, että kolme eri piiriä ja muutama yksilö kokoontui ja henkilö x sattui olemaan emäntä, mutta ei se emännän läsnäolo siitä piiristä mitään sisäpiiriä tee.
Voit olla autistikin, mutta voi olla että tällä kertaa puhuimme hitusen eri asiasta. Ilmaisin kenties itseäni epäselvästi.
En tarkoittanut että juhlissa muodostuu yhtäkkinen uusi sisäpiiri. JA toki jos on viralliset jatkot, niin kaikki saavat kutsun. Tarkoitan, että juhlien vieraat ovat isännän tai emännän piireistä koostuvaa sakkia. Ne jotka lähtevät juhlien jälkeen heidän kanssaan spontaaneille jatkoille, kuuluvat todennäköisesti sisäpiiriin. Siis kuuluvat jo valmiiksi, sisäpiiri ei ole yhtäkkiä muodostunut juhlissa.
Esimerkiksi jos mulla on juhlat niin aika usein päädymme vielä jatkoille muutaman parhaan ystävän kanssa. Ilman että tätä on suunniteltu etukäteen. Niin se vaan luontevasti menee, muille ei välttämättä olisi intoakaan. Aika usein tämäkin liittyy aktiivisuuteen: parhaat ystävät saattavat kysyä haluanko siivousapua juhlien jälkeen. Yleensä sanon että siivoan vasta huomenna, mutta jääkää ihmeessä vielä lörpöttelemään. Sitten joku keksii että mennään jatkoille.
Joskus voi olla että juhlissa joku on niin samalla aaltopituudella näiden parhaiden ystävien kanssa, että solahtaa luontevasti jatkoporukan mukaan vaikkei ole heitä edes ennen tavannut juhlien järjestäjää lukuun ottamatta.
Aika luontevasti se sisäpiiri lähtee sinne pienemmän porukan jatkoille.
Vierailija kirjoitti:
Jättäytyneet on myös tulleet jätetyiksi. He kuvittelevat etteivät ole miellyttäviä. Heikko itsetunto joka jo lapsena muovautuu. Aikuisiässä se näkyy heikkoina sosiaalisina kontakteina.
Itsetunto ei ole kiveen hakattu. Sen voi nostaa huonosta hyväksi hetkessä. Ja voi myös ajan kanssa muuttaa hyvän huonoksi.
Kivat ihmiset yrittävät varjella tai nostaa toisen itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Toisia taas se ei kiinnosta pätkääkään ja joko hylkivät tai käyttävät hyväksi.
En edes kehtaisi lähteä omista juhlistani jonkun ydinporukan kanssa juhlimaan. Juhlat on mitoitettu niin, että jokainen voi olla tasa-arvoinen.
Voit olla autistikin, mutta voi olla että tällä kertaa puhuimme hitusen eri asiasta. Ilmaisin kenties itseäni epäselvästi.
En tarkoittanut että juhlissa muodostuu yhtäkkinen uusi sisäpiiri. JA toki jos on viralliset jatkot, niin kaikki saavat kutsun. Tarkoitan, että juhlien vieraat ovat isännän tai emännän piireistä koostuvaa sakkia. Ne jotka lähtevät juhlien jälkeen heidän kanssaan spontaaneille jatkoille, kuuluvat todennäköisesti sisäpiiriin. Siis kuuluvat jo valmiiksi, sisäpiiri ei ole yhtäkkiä muodostunut juhlissa.
Esimerkiksi jos mulla on juhlat niin aika usein päädymme vielä jatkoille muutaman parhaan ystävän kanssa. Ilman että tätä on suunniteltu etukäteen. Niin se vaan luontevasti menee, muille ei välttämättä olisi intoakaan. Aika usein tämäkin liittyy aktiivisuuteen: parhaat ystävät saattavat kysyä haluanko siivousapua juhlien jälkeen. Yleensä sanon että siivoan vasta huomenna, mutta jääkää ihmeessä vielä lörpöttelemään. Sitten joku keksii että mennään jatkoille.
Joskus voi olla että juhlissa joku on niin samalla aaltopituudella näiden parhaiden ystävien kanssa, että solahtaa luontevasti jatkoporukan mukaan vaikkei ole heitä edes ennen tavannut juhlien järjestäjää lukuun ottamatta.
Aika luontevasti se sisäpiiri lähtee sinne pienemmän porukan jatkoille.
____
Yllä oleva on lainattu, kun palstan lainaustoiminto ei toimi.
Ymmärrän, mitä kirjoitat ja olen nähnyt tuolla tavalla toimimia ihmisiä.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että se olisi joku sisäpiiri. Onko se siksi sisäpiiri, että se katsotaan emännän näkökulmasta eli hänen kanssaan julhivat kuuluvat NIIDEN JUHLIEN sisäpiiriin? Kun muutenhan se on vain ystäväporukka, joka lähtee jatkoille.
Tietysti minulle ihan sama, jos joku kokee itse olevansa sisäpiiriä ja minun ulkopiirin jäsen, mutta minä en pysty kokemaan sitä samaa. Se vaan ei ole minun piirini ja minulla on omani. Enkä osaa pitää ketään omana sisäpiirinäni. Osa ystävistä on läheisempiä kuin toiset, se on luonnollista. Ja osa tuntee toisensa ja osa ei jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisiä olette? Oletan, että 18-35 vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina joka paikassa se näkymätön. Monesti uudessa porukassa käy niin että kun osallistun keskusteluun, kukaan ei reagoi eikä vastaa minun juttuihin ja puhuvat päälle. Puhun ihan normaalilla kuuluvalla äänellä ja silti kukaan ei muka kuule minua.
Olet jo kuollut ja vaellat aaveena täällä. On aika suunnata kohti valoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
No sinä oletkin nainen. Tietenkin olet saanut parisuhteen helposti. Toista se on meillä miehillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.No sinä oletkin nainen. Tietenkin olet saanut parisuhteen helposti. Toista se on meillä miehillä.
No, täällä on nainen, joka ei ole saanut parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe mitään hohtoa missään sisäpiireissä. Näen vain joukon ihmisiä, jotka haluaa epätoivoisesti huomiota ja kärsii niin huonosta itsetunnosta, etteivät osaa olla itsensä kanssa.
Olen aina ollut vähän outo. Harmittomalla tavalla, mutta riittävästi kuitenkin, että osa on pitänyt nolona. En ole autistinen, mutta kuulun neuropoikkeaviin erään häiriön myötä. Olen myös piirteiltäni vähän antisosiaalinen, joka tarkoittaa kohdallani, etten välitä yleisistä normeista juurikaan (lakia noudatan tarkasti ja käyttäydyn kunnollisesti muiden lähellä, kyse on enemmänkin tietynlaisesta tietoisesta välinpitämättömyydestä mm. sitä koskien, mitä mieltä asioista "pitää" olla tai mitä 'pitää" tehdä toisten eteen).
Nuorempana häpesin itseäni täysillä, ja yritin sopeutua joukkoon. Mutta kun vahingossa innostuin seurassa, ja esim. aloin iloisena kertomaan lyhyesti jonkun keskustellun asian taustaa tai mitä nyt milloinkin, alkoivat katseet. Ihmiset vilkuilivat epävarmasti toisiaan, katselivat jalkojaan tai hiljenivät. Samaa tahtia katosi intoni puhua; lopulta opin olemaan vaan hiljaa ja hymyilemään. Sitten sainkin kuulla olevani alakuloisen oloinen, tai osa yritti provosoida reaktiota ulos. Siinä vaiheessa kun kauan tuntemani ihminen alkoi lässyttää minulle kuin vähä-älyiselle, totesin että olen sitten mielummin yksin.
Nykyään itsetuntoni on...sanoisin terve. Pysyn kaukana ihmisten tuolileikeistä, ja vaikka kausittain haikailen lämmintä ihmissuhdetta, muistutan nopeasti itseäni siitä missä mennään. Olen myös alkanut olemaan näkyvämmin antisosiaalinen, ja se on helpottanut sisäistä stressiä. Kerran pääsin sen avulla eroon jopa vaarallisesta henkilöstä, töksäytin vaan rumasti ja lähdin pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää vaan pakottako ihmisiä mihinkään juhliin, kerran saimme pyytämällä pyydettyä yhden firman tärkeimmistä työntekijöistä pikkujouluihin ja kohta hänellä alkoi pistämään rintaan ja ahdistamaan, että oli pakko lähettää kotiin heti alkuillasta, ei onneksi ambulanssia tarvinnut tilata. Menkää joskus itse selvinpäin pikkujouluihin kuuntelemaan ihmisten örinää niin tiedätte, itse olen käynyt, jossain vaiheessa oli vaan pakko lähteä kun puheesta ei saanut mitään selvää.
Vierailija kirjoitti:
Voit olla autistikin, mutta voi olla että tällä kertaa puhuimme hitusen eri asiasta. Ilmaisin kenties itseäni epäselvästi.
En tarkoittanut että juhlissa muodostuu yhtäkkinen uusi sisäpiiri. JA toki jos on viralliset jatkot, niin kaikki saavat kutsun. Tarkoitan, että juhlien vieraat ovat isännän tai emännän piireistä koostuvaa sakkia. Ne jotka lähtevät juhlien jälkeen heidän kanssaan spontaaneille jatkoille, kuuluvat todennäköisesti sisäpiiriin. Siis kuuluvat jo valmiiksi, sisäpiiri ei ole yhtäkkiä muodostunut juhlissa.
Esimerkiksi jos mulla on juhlat niin aika usein päädymme vielä jatkoille muutaman parhaan ystävän kanssa. Ilman että tätä on suunniteltu etukäteen. Niin se vaan luontevasti menee, muille ei välttämättä olisi intoakaan. Aika usein tämäkin liittyy aktiivisuuteen: parhaat ystävät saattavat kysyä haluanko siivousapua juhlien jälkeen. Yleensä sanon että siivoan vasta huomenna, mutta jääkää ihmeessä viel
Juuri tuota tarkoitin sisäpiirillä tässä tapauksessa, määrittelykysymyksiä toki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut vähän outo. Harmittomalla tavalla, mutta riittävästi kuitenkin, että osa on pitänyt nolona. En ole autistinen, mutta kuulun neuropoikkeaviin erään häiriön myötä. Olen myös piirteiltäni vähän antisosiaalinen, joka tarkoittaa kohdallani, etten välitä yleisistä normeista juurikaan (lakia noudatan tarkasti ja käyttäydyn kunnollisesti muiden lähellä, kyse on enemmänkin tietynlaisesta tietoisesta välinpitämättömyydestä mm. sitä koskien, mitä mieltä asioista "pitää" olla tai mitä 'pitää" tehdä toisten eteen).
Nuorempana häpesin itseäni täysillä, ja yritin sopeutua joukkoon. Mutta kun vahingossa innostuin seurassa, ja esim. aloin iloisena kertomaan lyhyesti jonkun keskustellun asian taustaa tai mitä nyt milloinkin, alkoivat katseet. Ihmiset vilkuilivat epävarmasti toisiaan, katselivat jalkojaan tai hiljenivät. Samaa tahtia katosi intoni puhua; lopulta opin olemaan vaan hiljaa ja hymyilemään. Sitten sainkin
Kuvailit juuri minua, en olisi vaan itse osannut sanoittaa noin hyvin.
Itsekin olen ollut lapsesta asti vähän outo, ulkopuolinen. Olen hyvin sopeutuvainen ja mulla on ihan hyvät sosiaaliset taidot. Siksi mulla oli aina lapsena ja nuorena kavereita, vaikka ns. suosittu en ollutkaan. Lapsena olin ujo, mutta aikuisena työ on muokannut rohkeaksi.
Vasta aikuisena olen tajunnut, mistä se outouden ja ulkopuolisuuden tunne tulee. Se tulee tavasta ajatella asioista, tavasta nähdä maailma ja erilaisista kiinnostuksen kohteista kuin keskimäärin ikäisilläni ihmisillä (naisilla) ympärilläni. En ikinä ole löytänyt sitä omaa porukkaani (ei edes puolisoni ole siinä mielessä), joiden seurassa tulisi sellainen helppo olo, että mitään ei tarvitse selittää tai joiden kanssa keskustellessa voisi vain nyökytellä, että just näin.
Koska olen sopeutuva, kiinnostunut mikä muita kiinnostaa, hyvä kuuntelija, hyvä tarkkailija, olen aina ollut porukoissa, mutta siellä laidalla. Ystäviä minulla ei aikuisena ole ollut. Koska en ihan pääse kiinni muiden juttuihin, enkä voi täysin samaistua heidän arvoihinsa, en pysty astumaan sinne 'sisäpiiriin', niin pitkälle sopeutuvainen en pysty olemaan.
Nyt kun ikää on 46, en jaksa oikein enää ollenkaan ihmisiä työroolin ulkopuolella. Tämä on varmaan osittain hormoneihin liittyvää. En tiedä, osaanko selittää, mutta ihan kuin sisimpäni ympäriltä olisi karissut pehmuste pois. Mieheni sanoi, että ajatuksistani on tullut kärjistetympiä. Näinhän ei ole, ajatukseni eivät ole muuttuneet, mutta ne ajatukset ovat tulleet ennen sen 'pehmusteen' läpi, tuskin aina edes kuuluvasti, jota en jaksa juuri nyt ylläpitää. Olen aina yrittänyt olla osa porukkaa, en samanlainen kuin muut, mutta yrittänyt sopeutua siihen maailmaan, joka ei ole omaani. Juuri nyt en jaksa luovia, mutta en myöskään jaksa itseäni olemassa eri mieltä muiden kanssa.
Jätetty jo lapsena ulkopuolelle. Kotona ja koulussa. Mulla ei ollut koskaan helppoa varsinkaan koulussa. Näen painajaisia vielä vuosien jälkeen koulumaailmasta. Kiusattiin ja alistettiin. Olen ujo ja epäilen ihmisiä. En luota heihin. Eläimet parhaimpia ystäviäni.