Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”
Tiedättekö tyypit, jotka eivät missään sosiaalisissa ympyröissä ole siinä ”sisäpiirissä”? Mulla ystävä, joka on oikeasti kiva ihminen, mutta jää jokaisessa porukassa jostain syystä vähän ulkopuoliseksi. Meillä yhteinen naapuriporukka, harrastusporukka ja lapset vielä samalla luokalla niin nään häntä kolmessa eri ympäristössä. Jokaisessa hän on hieman syrjässä, vastentahtoisesti. Mistä tuollainen johtuu?
Itse olen yleensä aina jutussa kuin jutussa sisäpiirissä, tai sitten en ole mukana ollenkaan.
Kommentit (456)
Kaikenlaiset ysäväpiirit ovat vähän ahdistavia. Kammoni olisi joku ison ryhmän "tyttöjen ilta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaiset ysäväpiirit ovat vähän ahdistavia. Kammoni olisi joku ison ryhmän "tyttöjen ilta".
Minä taas tykkään ja minusta on ihana viettää aikaa ystävien kanssa isolla porukalla. Kukaan ei ainakaan meidän porukassa vaikuta siltä, että olisi jotenkin epämiellyttävää. Meitä ihmisiä on moneksi :)
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta sellaisesta, että joskus opiskeluaikoina oli tällainen suht tiivis iso kaveriporukka ja kävimme yhdessä opiskelijabileissä ja nähtiin muutenkin porukalla. Kyllähän siellä oli se ns. porukan kerma kaiken keskiössä. Tyypit, jotka halusivat kaiken päätäntävallan ja heidän aikataulujen ja mielitekojen mukana mentiin. Heillä oli ikävä tapa pilkata muita "salassa" ja heittelivät piikitteleviä kommentteja ihan puskista ja kihertelivät sitten "hassutuksilleen". Todella monet lähti tähän samaan myös mukaan.
Pari kertaa minä otin vitsillä joitain letkautuksia, mutta sitten hokasin, että kyseessä on oikeasti pilkkaaminen ja kiusaaminen. Yhtäkkiä vaan jätettiin joitain kutsumatta "sori, unohtui!" ja esimerkiksi jätettiin yksin baariin, kun muut lähtivät ilmoittamatta toiseen baariin jne. Monesti ignoorattiin sanomiset ja mielipiteet. Sellainen "salassa" tapahtuva piikittely ja piilovittuilu on oikeasti pahinta ja todella loukkaavaa. Kyllä minä ja moni muu sitten lähdettiin koko jengistä ja alettiin pitämään omia juttuja.
Lisään vielä, että minua ainakin hävettää näin jälkeenpäin oma nössöyteni. Miksi en vaan sanonut takaisin mitään yhtä piikittelevää tai että "hei tajuan kyllä, että auot päätäsi, vaikka varmaan luulet, että en tajua". Enkä myöskään puolustanut muita, jotka joutuivat tähän nokitteluun ja huomasin tämän tapahtuvan. Olen pahoillani siitä. Nykyisin kyllä puutun välittömästi, jos kohtaan jotain tuollaista enkä anna kenenkään ilman syytä aukoa päätään minulle. Ihan yhtälailla ap:kin voisi kysyä näiltä muilta, että miksi tämä yksi on jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi. Tai toki voi olla, että hän haluaakin ihan omasta tahdostaan seurata sieltä sivusta, mutta kannattaa pitää huoli, ettei mitään kiusaamista tapahdu. Kenenkään ei pidä sellaista joutua sietämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä siis tiedät, että nimenomaan haluaisi olla siinä ytimessä? Yrittääkö hän kovasti? Jos hän sittenkin haluaa jättäytyä sinne sivummalle, koska ei halua olla missään huomion keskipisteenä?
Osalle ihmisistä voi hyvin riittää satunnaiset sosiaaliset kontaktit eivätkä he halua olla mukana kaikissa mahdollisissa "kissanristiäisissä". Joillekin semmoinen tiivis 2 tunnin kuppilakeskustelu yleisistä ja yksityisistä asioista hyvien kavereiden kanssa on aivan riiittävä aika eikä heillä ole tarvetta viettää yhdessä aikaa sen pitempään.
Kerran vuodessa 2h?
Kerran 5:ssä vuodessa?
Meillä oli samat ihmiset koko peruskoulun ajan luokalla.
Silti mut unohdetaan kutsua luokkakokouksiin.
T. yksi näkymätön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäydyn itse reunalle koska en halua sitoutua. Reunalta on helppo liueta, kun ei kiinnosta. Olen aika kranttu ja monet ihmiset pitkästyttävät minua.
Vierailija kirjoitti:
Ei jättäydy vaan jätetään. Itse olen sellainen enkä tiedä mikä mussa on vikana. En esim. ole koskaan ollut kenenkään paras kaveri.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitit tuolla jätetään, kun olen kokenut itse saman. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet ihana juuri tuollaisena, mutta parempi saada ympärille oikeat ystävät kuin sellaiset epäaidot. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen vähän huono olemaan ryhmissä. En jaksa antaa niin paljon kun pitäisi. Olen aika introvertti, ja jaksan vain rajallisen määrän tapaamisia ja kanssakäymistä. Minusta tämä on ihan ok tilanne, ymmärrän että ryhmät toimivat omalla tavallaan, ei ryhmä ole ryhmä jos kaikki siinä kulkevat omia teitään. Minulla on enemmänkin yksittäisiä ystäviä.
Oli kyllä ihan mielenkiintoista nähdä miten erääseen ryhmän johon nyt kuitenkin olen ajatunut, tuli joitakin vuosia sitten uusi jäsen. Ja miten hän oli muutamassa kuukaudessa lähes ryhmän ydin. Hän on mukava, sopivalla tapaa avoin, luonteva, huumorintajuinen. Minäkin pidän hänestä! Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syrjään jätetyt on älykkäitä ja siksi etäisen tuntuisia, empaattisempia, hitaammin lämpeäviä ja/tai ujoja ja siksi joskus ylimielisen oloisia, korrekteja ihmisiä, joilla ei ole halua tai kykyäkään heittäytyä sisäpiiriläiseksi (eli toisin sanoen vaatia huomiota ja seuraa).
Saat painaa alanuolta ihan rauhassa, jos älykkyydestä puhuminen otti päähän. Usein se vain on niin, että varsinkin nainen joka tietää ja ymmärtää asioista paljon ja joka ei osaa juoruilla eikä seuraa Putousta, Temppareita ja muita hömppiä.
Terv. kerran en tiennyt kuka on Kendal Jenner (?) ja sain räkäiset naurut päälleni siitä. Ei kiinnostanut enää olla osa sitä porukkaa.
Ei se aina ihan niinkään mene. Jotkut jää syrjään myös ihan aiheesta. Esimerkiksi meillä on iso ja hyvin erilaisista ihmisistä muodostunut kaveriporukka, jossa kaikki ovat ystävällisiä, empaattisia ja kaikki huomioon ottavia (harvemmin kukaan puhuu mistään Kardashianeista tai temppareista). Paljon on tullut myös uusia ihmisiä vuosien varrella. Kerran yksi kaveriporukan miehistä toi uuden naisensa näytille ja alkuunsa kaikki meni hyvin, kunnes alkoi se selän takana pahaa puhuminen, mustamaalaus, jatkuvia riitoja muiden kanssa ja oli myös erittäin mustasukkainen. Hän on siis sellainen syrjään jätetty, koska KUKAAN ei halua hänen kanssa olla tekemisissä ja tuntuu, ettei hän ymmärrä sitä ja omaa käytöstään (tai sitten ymmärtää ja haluaa olla ilkeä), koska tulee aina miehen mukana pirskeisiin ja AINA aiheuttaa jotain draamaa ja tämä mieskin on saanut kuulla ihmettelyä tämän naisensa käytöksestä, mutta ei kukaan voi tietenkään puuttua toisten parisuhteisiin. Tästä naisesta on empaattisuus ja älykkyys kaukana.
Voisimme olla vaikka samaa porukkaa! Meillä tämä hankala yksilö otti viimeksi minut hampaisiinsa kun en halunnut että hän juo minun lasistani. Lähetti perään vielä vihaisia viestejä, joista todella pahoitin mieleni. Kerroin tästä porukassa oleville ystävilleni ja sain nyt puolisoiden kautta kuulla, että minä kiusaan tätä yhtä porukan vaimoa. Halusin jättäytyä tämän jälkeen koko porukasta pois, mutta onneksi ystävät eivät antaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen kun tietäis, miksi näin. Kovasti oon yrittänyt pohtia miksi ja mikä mussa vikana. Ala-asteen puolesta välistä eteenpäin yritin löytää itselleni parasta kaveria, tai mikä vielä parempaa isoa kaveri"jengiä", mutta se oli toivotonta. Tuntuu kuin olisin etsinyt "bestistä" jokaisesta vähänkään mielestäni mukavasta tytöstä, mutta kukaan ei ollut hyvä kaverini pitkään. Asuin siis pienellä paikkakunnalla, jossa ei kaverivaihtoehtojakaan saanut esim harrastuksista kun samat tyypit oli koulussakin. Ehkä yritin liikaa? Ehkä minulla on jokin aspergerin muoto, elämä on siis muutenkin ollut vaikeaa..? Jostakin syystä pojat ovat viihtyneet seurassani jo tuolloin, mutta tästäkin seurasi myöhemmässä vaiheessa ongelmia kun oli pakko saada seuraa edes pojista, keinolla millä hyvänsä... Jotenkin oli myös paljon helpompi tutustua poikiin/miehiin kun ei ollut hajuakaan missä ja miten tyttöihin tutustuisi.
Nykyään (tai ainakin väh. 5vuoden ajan) olen osittain hyväksynyt kohtaloni, joskin välillä yksinäisyys tuntuu musertavalta. Miten yhtäkkiä osaisin tutustua uuteen/uusiin ihmisiin syvällisemmin kun en sitä ole käytännössä ikinä tehnyt? En edes tiedä mistä juttelisin ihmisten kanssa, säästä ja lapsista? Onneksi minulla on mies ja lapsia, joten en ole fyysisesti yksin. Olen myös hieman huolissani siitä, miten saan lapset välttämään "kohtaloni", mutta toivon että ympäristöllä ja heidän luonteillaan on pelastava vaikutus. Itseni suhteen olen jo tosiaan luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oma ystäväpiirini, jotkut vanhempaintoimikunnat tai lastenvaatekutsujärjestelyt eivät ole sama asia kuin ystävyys. Ihan hyvin voin olla siellä laidalla, kun päätetään luisteluryhmän asujen väristä (se ei merkitse minulle mitään) jne., mutta en menisi sekoittamaan tuollaisia ryhmiä ystävyyteen.
Olen huomannut, että joillakin on "löyhät kriteerit" ystävyydelle. Esim eräs suulas ja tuttavallinen kaverini kutsuu kaikkia, jotka on kerrankin tavannut, ystävikseen, vaikkei todellisuudessa tunne näitä. Huomatkaa, minulle on hän on kaveri, mutta minuakin kutsuu ystäväksi. On kovin ulospäin suuntautunut ja avautuu kernaasti asioistaan jollakin pinnallisella tasolla, mutta en koe tutustuneeni häneen kovin syvällisesti edes useamman vuoden tuntemisen jälkeen. Huomaan myös, että hän tuntee minua vieläkin huonommin (arvatenkin, koska ei koskaan ole kiinnostunut muiden asioista eikä kuuntele) - vaikka hän kuvittelee tuntevansa ja usein esittelee näitä luulojaan laukomalla oletuksia siitä, millainen olen tai mitä mahdan jostain asiasta ajatella. Enpä tiedä, tulemmeko koskaan olemaan todellisia "ystäviä". Ihan mukavaa ja rentoa seuraa hän toki on, vaikkapa biletykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Olen näemmä jo niin näkymätön, että jopa nuo liiketunnistimella avautuvat ovet aukeaa vasta sitten kun siitä on menossa joku toinenkin..[/quote]
Sama ongelma. Todella hölmöä kun minä yritän päästä kaupasta ulos ja ovet vain pysyy kiinni vaikka miten yrittäisin edestakaisin liikkua ja huitoa. Pitää odottaa että joku muu tulee ja avaa ovet. Näin on käynyt monesti niin isoissa kuin pienemmissäkin kaupoissa.
Olen laidalla, koska olen harvoin kiinnostunut olemaan keskellä. En jaksa suurta osaa ihmisistä ja kun olen laidalla, jaksamattomuuteen ei kiinnitetä huomiota. Pitkästyn ja tylsistyn mutta pystyn sen piilottamaan. Keskiössä olevat ihmiset tykkäävät yleensäkin esiintyä ja puhua paljon ja pitkiä puheenvuoroja, jotka varsinkin ovat kyllästyttäviä. Minua ei yhtään kiinnosta mitkään pitkät yksityiskohtaiset tarinat oikein mistään aiheesta. Keskiössä olevat eivät usein osaa lukea muita. Mutta heitä tarvitaan, koska he ovat kuitenkin porukan liima. Tosiasiallisesti he ovat keisareita ilman vaatteita ja me muut teeskennellään, että heillä on vaatteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.
On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.
On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.
Päin vastoin, luulempa että ihmisinä he ovat paljonkin kiinnostavampia kuin "keskellä" olevat. Sivusta on mukava ja helppo tarkkailla ihmisiä. Monilla hiljaisilla on rikas sisäinen elämä ja silmää elämän humoristisille piirteille . Nii kovin monilla on tarve sanoa koko ajan jotain kaikesta. Taito on kuitenkin osata jättää sanomatta asioita...
"Hyvän fiiliksen ruokkiminen ja viihdyttävyys" , ne sopivat toki kaveri- tai tuttavasakkiin. Ystävyydessä ei ole kyse viihdyttävyydessä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
Sinussa ei ole mitään vikaa. ❤️ Se että on joskus jätetty ulkopuolelle, tekee ihmisen varovaiseksi, paradoksi on siinä että muut aistivat tämän varovaisuuden ja jättävät uudelleen ulkopuolelle.
Varovaisuus ei ole kuitenkaan vika, vaan seuraus hylätyksi joutumisesta.
Mä olen jostain syystä se, joka 90 prosenttisesti ehdottaa tapaamista. Ja siltikään en saa vastakaikua. Sosiaalinen elämä on kutistunut entisestään, sillä kaverini seurustelevat ja he näkevät toisiaan pariskuntajutuissa. Muistan, kuinka kerran sain kutsun mökille. Pariskunnille oli kaikille sängyt, mutta minulle oli varattuna patja lattialla. En lähtenyt mukaan.
Olo on usein yksinäinen. En ole samalla tavalla rennon sosiaalinen ja lupsakka läpän heittäjä kuin monet muut. Ehkä siksi en ole "helppoa" seuraa.
En tiedä.. Olen pakottanut itseni alistumaan tähän kohtaloon. Tuntuu kuin elämä valuisi hukkaan. Olisi paljon tapahtumia joihin olisin kiinnostunut lähtemään, mutta ei ole ketään kenen kanssa mennä. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.Sinussa ei ole mitään vikaa. ❤️ Se että on joskus jätetty ulkopuolelle, tekee ihmisen varovaiseksi, paradoksi on siinä että muut aistivat tämän varovaisuuden ja jättävät uudelleen ulkopuolelle.
Varovaisuus ei ole kuitenkaan vika, vaan seuraus hylätyksi joutumisesta.
Jatkan vielä, eli ihmisen tulkinta toisen ihmisen eleistä ja olemuksesta tapahtuu mikrosekunneissa, se että ihminen on varovaisempi välittyy automaattisesti toisille ihmisille. Siinä ei ole kuitenkaan mitään väärää, että on varovainen. Itse jäin vuosia ulkopuolelle ja aloin tutkia asiaa, siinä vaiheessa kun pääsin asian yli, enkä oikeastaan enää kaivannut hyväksyntää tai edes ryhmässä oloa, minut hyväksyttiin mukaan eli mikroeleeni ja mikro ilmeeni olivat muuttuneet ja loivat uutta energiaa ympärilleni.
Näitä asioita ei siis voi väärentää tietoisesti, ne tulevat ja muuttuvat sisäisestä muutoksesta. Suosittelisin keskusteluapua asiantuntijan kanssa asiasta, sillä se voi avata omaa käsitystä ja sitä kautta muuttaa mikroeleitäsi, ja murtaa noidankehän.
Myös karismamyytti kirja on hyvä tähän noidankehään juuttuneille.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei liity syrjimiseen, mutta välillä kaveriporukoissa ovat ne muutamat "ringin keskiössä" aina ylimpänä kaakattamassa, tykkäävät omasta äänestään ja aina ovat superaktiivisina jyräämässä omia ehdotuksiaan läpi, kun jotain suunnitellaan. Kaipa se saattaa vaikuttaa siltä, että ne vähemmän dominoivat jäävät "laidalle".
Sama ilmiö saattaa olla työpaikalla myös.
Tämä on yksi syy koko ajan sivuun jäämiseeni. Annan aina tilan muille. Enkä itse osaa ottaa koskaan tilaa. Saatan keskustella jonkun kaverini (joka ehtii/jaksaa minua tavata joskus harvoin) kanssa parikin tuntia ilman, että minulta kysytään kuulumisia. Lannistavaa ja surullista. Toinen kyllä jauhaa suu vaahdossa omia asioitaan. Ja annan keskeyttää kiltisti itseni, jos päälleni aletaan puhua.
Syytän tätä persoonani puolta kotikasvatuksesta. Kotona ei siedetty itsensä kehumista. Eikä lasten kuulumiset kiinnostaneet. Jos jossakin onnistui, niin siitä tuli olla hiljaa. Myös vanhemmat jättivät kehumatta ettei lapsi ylpisty. Kritiikkiä kyllä tuli helpostikin välillä julkiseen nöyryytykseen asti. Vaatimattomuus kaunistaa ja hiljaisuus on kultaa ja mitä muita näitä nostattavia sanontoja onkaan. Näiden mukaan minut kasvatettiin. Ei siinä itsetunto eikä itseluottamus kasvanut.
On kokemusta sellaisesta, että joskus opiskeluaikoina oli tällainen suht tiivis iso kaveriporukka ja kävimme yhdessä opiskelijabileissä ja nähtiin muutenkin porukalla. Kyllähän siellä oli se ns. porukan kerma kaiken keskiössä. Tyypit, jotka halusivat kaiken päätäntävallan ja heidän aikataulujen ja mielitekojen mukana mentiin. Heillä oli ikävä tapa pilkata muita "salassa" ja heittelivät piikitteleviä kommentteja ihan puskista ja kihertelivät sitten "hassutuksilleen". Todella monet lähti tähän samaan myös mukaan.
Pari kertaa minä otin vitsillä joitain letkautuksia, mutta sitten hokasin, että kyseessä on oikeasti pilkkaaminen ja kiusaaminen. Yhtäkkiä vaan jätettiin joitain kutsumatta "sori, unohtui!" ja esimerkiksi jätettiin yksin baariin, kun muut lähtivät ilmoittamatta toiseen baariin jne. Monesti ignoorattiin sanomiset ja mielipiteet. Sellainen "salassa" tapahtuva piikittely ja piilovittuilu on oikeasti pahinta ja todella loukkaavaa. Kyllä minä ja moni muu sitten lähdettiin koko jengistä ja alettiin pitämään omia juttuja.