Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.

Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.

Olen samanlainen ja keksin syynkin sille ettei siellä porukassa ole ketään samanhenkistä tyyppiä niin että kenenkään seura ei herätä kiinnostusta jääden pintapuoliseksi. Ei meissä mitään vikaa ole. Ne muut ovat lauma ihmisiä niin että ihan sama mikä lauma se on niin kaikissa viihtyy. Jos oli porukka niin jätettiin aina pois ja olin aina liikaa. Olin hätävara kaverina kun muita ei ollut saatavilla. Jos se ykkös kaveri tuli saataville niin heivattiin töykeästi. Aloin tekemään samoin niille että vaihdoin seuraa kesken kaiken juhlinnan ja katosin jättäen seurani yksinään. Kyllä alko välit katkeamaan eikä haitannut yhtään. 

Mä jätin 3 pitkäaikaista ystävääni tässä vuoden sisällä, ja syy on juuri tuo että seurani ei yltänyt muiden seuraan. Nyt ei ole enää kenelle soittaa, ja kenen luona käydä kahvilla, mutta ei se mitään, olen jo alkanut tottumaan tähän. 

Yhden kanssa kävi niin että minä otin aina yhteyttä, ja kovasti sovittiin, ja hän pyysi esim. mökilleen, vain huomatakseni että mökillä oli oltukin muiden kanssa. Toinen sopi kanssani kaikenlaista, mutta ei tullutkaan, ei ilmoittanut ettei tule, ja olikin mennyt toisen kaverin kanssa. Kolmas tuli meille vain silloin kun meillä oli muitakin ihmisiä kylässä, ei siis halunnut nähdä minua, vaan niitä muita. Perui sovitun  tulemisen jos muita ei ollut tulossa.

Nyt ei tarvi enää miettiä noita ihmisiä, mikä on hyvä. Niin ja tämä "jättämiseni" tapahtui niin ettät aloin vain toimimaan samoin heitä kohtaan kun he olivat toimineet minua kohtaan, ja ei mennyt kuin sekunti kun heistä ei enää vain kuulunut mitään. En sitten itsekään enää soitellut.

Vierailija kirjoitti:

Usein niissä ketkä jätetään syrjään on jotain muita ärsyttävää esim. yksinkertaisuus, ilkeys tai ei jaksa kuunnella muita. Itseäni ja uskon että suurinta osaa ärsyttää ihmiset jotka ovat huonoja kuuntelijoita ja jauhavat aina vain omia juttujaan. Tässä on harmillista se, että ihminen ei usein itse tajua olevansa huono kuuntelija.

Minä olen aina ollut erinomaisen hyvä kuuntelemaan muita ja empaattinen. Paljon on ystäviä ja olen monen paras ystävä ja olenkin aina saanut hyvää palautetta siitä kuinka jaksan aina kuunnella ja auttaa.

Ei tämä kyllä näinkään ole. En ole ilkeä enkä yksinkertainen. Kuuntelen aidosti, autan ja tuen mielelläni, mutta vain tämä onkin se roolini. Joku tuolla kysyi ja olen juuri se, joka kuuntelee toisten kuulumiset, mutta joka ei pääse kertomaan omiaan. Olen ollut usein tilanteessa, jossa itselläni ei mene hyvin, mutta en saa vastavuoroisesti apua ja tukea. On jopa vähätelty kokemiani asioita tai mitätöity vertaamalla omaan tai jonkun muun pahempaan tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.

Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.

Olen samanlainen ja keksin syynkin sille ettei siellä porukassa ole ketään samanhenkistä tyyppiä niin että kenenkään seura ei herätä kiinnostusta jääden pintapuoliseksi. Ei meissä mitään vikaa ole. Ne muut ovat lauma ihmisiä niin että ihan sama mikä lauma se on niin kaikissa viihtyy. Jos oli porukka niin jätettiin aina pois ja olin aina liikaa. Olin hätävara kaverina kun muita ei ollut saatavilla. Jos se ykkös kaveri tuli saataville niin heivattiin töykeästi. Aloin tekemään samoin niille että vaihdoin seuraa kesken kaiken juhlinnan ja katosin jättäen seurani yksinään. Kyllä alko välit katkeamaan eikä haitannut yhtään. 

Taas niiden muiden syy. Ja mitä tarkoittaa tuo juttu laumaihmisistä (lauma ihmiset)? Että ihan sama millaisia ihmisiä ympärillä, niin aina viihtyy? Kyllä varmasti pääosin ihmiset viihtyvät sellaisten ihmisten seurassa, joista aidosti pitävät. Jotenkin vähän negatiivinen kaiku tässäkin.

Pääsääntöisesti viettävät aikaa sellaisissa porukoissa joissa kokevat kuuluvansa porukkaan. Ei sillä ole mitään väliä pitääkö aidosti niistä ihmisistä, riittää että kuuluu johokin.

Vierailija kirjoitti:

Aspergereilla ainakin yleensä vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä

Väärin. Ei meillä ole vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, vaan muilla on vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä meihin päin.

Vierailija kirjoitti:

Ap miksi sun porukoissa edes muodostuu sisäpiiri ja laidat? Missään mun porukoissa ei käyniin. Ainoa edes vähän siihen viittaava voisi olla se, että kuoroharrastuksessani ääniryhmät ovat löyhiä kuppikuntia, koska harjoittelevat keskenään muinakin aikoina kuin kuorotreeneissä. Silti ne eivät sulje ketään pois. Eihän kuoro edes toimisi, jos ei puhallettaisi yhteen hiileen.

Sä et luultavasti vain huomaa noita kuppikuntia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen ympärilläkö muiden elämä pyörii? Ne reippaat / ei masentuneetko odottavat kieli pitkällä milloin masentuneet ovat valmiina sosiaaliseen kanssakäymiseen?

Jos viittaat minuun, joka kertoi masennusjaksoistaan, niin en todellakaan odota, että kukaan pyörisi ympärilläni. Ja kuten jo kirjoitin, etten kärsi siitä, etten ole missään porukan keskellä ja tämä on minulle täysin ok ja ihan itse päätetty. Muiden en tässä ketjussa ole nähnyt kirjoittavan masennuksesta mitään. Kunhan vain toin ilmi tämän oman itsetutkiskeluni ja syyn sille miksi jään pois porukasta ja muut eivät halua kutsua minua ja se on täysin ok ja ymmärrettävää!

Masentuneet ei aina toimi "järkevästi" muiden silmissä. Yksi kaverini perui sovittuja menoja jatkuvasti, ja välillä ei perunut ollenkaan, ei vain vastannut puhelimeen kun olisn pelipaikoilla jo häntä odottamassa. Hän käyttäytyi todella törkeästi, ja sitten vetosi masennukseen. Ikävä kyllä jouduin poistamaan hänet elämästäni, tai, no eipä hänestäkään kuulunut enää kun en pitänyt minäkään mitään yhteyttä. Nykyään vaihdetaan harvakseltaan viestejä. Yhteen väliin hän teki sitä että tuli mitään ilmoittamatta ovelleni kahville. Ei tuostakaan oikein tahtonut tulla mitään kun en yhtään osannut arvata, ja aina olisi pitänyt jättää kaikki mitä olin just sillon tekemässä ja jos olin johonkin lähtemässä sikseen, ja tuhlata peri tuntiä kahvitteluun.

Jään mielelläni ulkopuolelle. Elämä on näin paljon rauhallisempaa ja stressittömämpää. On aikaa omille jutuille eikä tarvitse katsella draamaa.

Jää vai jätetään ? Itse samaistun Chigago-musikaalin Mr Cellophaneen - hän on ystäväpiirissään näkymätön, usein unohdettu ja aika tarpeetonkin, kunnes yhtäkkiä tarvitaan sitä "läpinäkyvää rapisevaa kalvoa" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei liity syrjimiseen, mutta välillä kaveriporukoissa ovat ne muutamat "ringin keskiössä" aina ylimpänä kaakattamassa, tykkäävät omasta äänestään ja aina ovat superaktiivisina jyräämässä omia ehdotuksiaan läpi, kun jotain suunnitellaan. Kaipa se saattaa vaikuttaa siltä, että ne vähemmän dominoivat jäävät "laidalle".

Sama ilmiö saattaa olla työpaikalla myös.

Tämä on yksi syy koko ajan sivuun jäämiseeni. Annan aina tilan muille. Enkä itse osaa ottaa koskaan tilaa. Saatan keskustella jonkun kaverini (joka ehtii/jaksaa minua tavata joskus harvoin) kanssa parikin tuntia ilman, että minulta kysytään kuulumisia. Lannistavaa ja surullista. Toinen kyllä jauhaa suu vaahdossa omia asioitaan. Ja annan keskeyttää kiltisti itseni, jos päälleni aletaan puhua.

Syytän tätä persoonani puolta kotikasvatuksesta. Kotona ei siedetty itsensä kehumista. Eikä lasten kuulumiset kiinnostaneet. Jos jossakin onnistui, niin siitä tuli olla hiljaa. Myös vanhemmat jättivät kehumatta ettei lapsi ylpisty. Kritiikkiä kyllä tuli helpostikin välillä julkiseen nöyryytykseen asti. Vaatimattomuus kaunistaa ja hiljaisuus on kultaa ja mitä muita näitä nostattavia sanontoja onkaan. Näiden mukaan minut kasvatettiin. Ei siinä itsetunto eikä itseluottamus kasvanut.

Niin tyypillistä luterilaista kasvatusta! Toivon todella, että nuoret perheet ovat omineet uusia ja kannustavia kasvatusmenetelmiä.

Vierailija kirjoitti:

Syrjään jätetyt on älykkäitä ja siksi etäisen tuntuisia, empaattisempia, hitaammin lämpeäviä ja/tai ujoja ja siksi joskus ylimielisen oloisia, korrekteja ihmisiä, joilla ei ole halua tai kykyäkään heittäytyä sisäpiiriläiseksi (eli toisin sanoen vaatia huomiota ja seuraa).

Saat painaa alanuolta ihan rauhassa, jos älykkyydestä puhuminen otti päähän. Usein se vain on niin, että varsinkin nainen joka tietää ja ymmärtää asioista paljon ja joka ei osaa juoruilla eikä seuraa Putousta, Temppareita ja muita hömppiä.

Terv. kerran en tiennyt kuka on Kendal Jenner (?) ja sain räkäiset naurut päälleni siitä. Ei kiinnostanut enää olla osa sitä porukkaa.

Ja todella älykkäät puolestaan tietävät, ettei ole mahdollista arvioida toisten älykkyyttä telkkariohjelmien perusteella. Nämä asiat eivät ole missään yhteydessä keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.

On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.

Päin vastoin, luulempa että ihmisinä he ovat paljonkin kiinnostavampia kuin "keskellä" olevat. Sivusta on mukava ja helppo tarkkailla ihmisiä. Monilla  hiljaisilla on rikas sisäinen elämä ja silmää elämän humoristisille piirteille .  Nii kovin monilla on tarve sanoa koko ajan jotain kaikesta. Taito on kuitenkin osata jättää sanomatta asioita... 

"Hyvän fiiliksen ruokkiminen ja viihdyttävyys" , ne sopivat toki kaveri- tai tuttavasakkiin. Ystävyydessä ei ole kyse viihdyttävyydessä.

Mutta viihtymisestä on!

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä siis tiedät, että nimenomaan haluaisi olla siinä ytimessä? Yrittääkö hän kovasti? Jos hän sittenkin haluaa jättäytyä sinne sivummalle, koska ei halua olla missään huomion keskipisteenä?

Tämä. Moni nimenomaan haluaa olla siellä reunalla. Itsekin. Ja kaikkien mieluiten haluan kuulua mahdollisimman vähään piirimäärään. En ole laumasielu ollenkaan enkä nauti laumoissa pyörimisestä yhtään. Silti on ystäviä.

Taitaa olla jo valmiiksi tiivi ystäväporukka, että hyljeksii kaikki ne, jotka tuomitaan porukkaan kuulumattomaksi siltä seisomalta.

Voi olla tietoistakin. Itselläni just vähän  noin. Ei mulla ole ollut parasta kaveria tai luottoystävää vuosikymmeniin. Joskus teininä varmaan viimeksi.  Todennäköisesti vaikutan sosiaaliselta ja avoimelta, mutta oon vähän erakkoluonne oikeasti, tulee usein kausia, jolloin en vaan jaksa yhtään ketään ja keksin tekosyitä, ettei tarvis osallistua juttuihin

Mukaan kutsuttu työtä vastaan kirjoitti:

Lapsuudesta periytyvä huono itsetunto (esim. naurunalaiseksi joutumisen pelko ja ignooraus) pitää helposti "laidalla". Huomasin myös toistuvan kaavan: minut kutsuttiin vain, kun jossain tarvittiin apua = töihin (muutot, siivoukset, juhlien järjestely ja ruoanlaitto). Muut tuttavat saivat näin saapua valmiiseen pöytään.

Itse koen helpoksi tilaisuudet, jossa minulla on selkeä rooli. Siksi ehkä tarjoudun helposti tiskaamaan ja järjestelemään... se on jotenkin helpompaa kuin pitää yllä keskustelua tai kilpailla puheenvuorosta. Tulee sellainen olo, että on jotenkin hyödyksi ja mukana juhlissa, vaikkei olekaan se illan äänekkäin tyyppi. Mutta ehkä siitä helposti seuraa em. tilanne että kutsutaan paikalle vain tekemään hommia.

Vierailija kirjoitti:

Jään mielelläni ulkopuolelle. Elämä on näin paljon rauhallisempaa ja stressittömämpää. On aikaa omille jutuille eikä tarvitse katsella draamaa.

Tämä. Yksi kaveri pyörii urheiluseurassa ja toinen jossain karaokeryhmässä piirin sisäpuolella ja voi sitä draamaa, arvostelua, selän takana haukkumista jne. Molemmat välillä ihan stressissä ja kettuuntuneita tähän. Useamman kerran olen kysynyt, että ihan oikeastiko haluat tuossa olla ja ottaa tuollaista elämääsi? 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen mistä kumpuaa se oletus, että tällainen "syrjään jätetty" olisi aina se älykkäin, fiksuin ja empaattisin uhri ja ne muut sitten tyhjäpäisiä kaakattajakiusaajia? Monta viestiä tässäkin ketjussa siitä, kuinka se syrjään jätetty on aina se herran enkeli ja koko muu porukka ihan pelkkää kuraa ja juoruakkoja. Eikö voisi ajatella myös niin, että siinä syrjään jätetyssäkin voisi olla oikeasti vikaa ja hän olisi pahantahtoinen eikä kukaan hänen kanssa halua sen enempää tehdä tuttavuutta?

Miksi aina sanotaan että vesi on märkää? Yhtä hyvinhän se vesi voi olla kuivaakin?

Hölmö vertaus. Kyllä minä tiedän ihmisiä, jotka ovat jääneet ulkopuolelle siksi, että ovat töykeitä muita kohtaan. Miksi kukaan haluaisi viettää aikaa jonkun draamalaaman kanssa, joka aiheuttaa porukan kesken riitoja ja eripuraa? Joillakin ihmisillä on se tyyli, että yrittävät linkittyä joidenkin tiettyjen kanssa ja heille sitten haukkuvat muita porukan jäseniä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen mistä kumpuaa se oletus, että tällainen "syrjään jätetty" olisi aina se älykkäin, fiksuin ja empaattisin uhri ja ne muut sitten tyhjäpäisiä kaakattajakiusaajia? Monta viestiä tässäkin ketjussa siitä, kuinka se syrjään jätetty on aina se herran enkeli ja koko muu porukka ihan pelkkää kuraa ja juoruakkoja. Eikö voisi ajatella myös niin, että siinä syrjään jätetyssäkin voisi olla oikeasti vikaa ja hän olisi pahantahtoinen eikä kukaan hänen kanssa halua sen enempää tehdä tuttavuutta?

Miksi aina sanotaan että vesi on märkää? Yhtä hyvinhän se vesi voi olla kuivaakin?

Hölmö vertaus. Kyllä minä tiedän ihmisiä, jotka ovat jääneet ulkopuolelle siksi, että ovat töykeitä muita kohtaan. Miksi kukaan haluaisi viettää aikaa jonkun draamalaaman kanssa, joka aiheuttaa porukan kesken riitoja ja eripuraa? Joillakin ihmisillä on se tyyli, että yrittävät linkittyä joidenkin tiettyjen kanssa ja heille sitten haukkuvat muita porukan jäseniä...

No ei ollut kuin ihan täydellinen. Alan käyttämään aina kun joku on vääntämässä mustaa valkoiseksi :D

eri

Minua ei kiinnosta osallistua mihinkään talkoisiin tai vanhempaintoimikuntiin. Lasten harrastuksetkin ovat sellaisia, että niihin ei tarvitse kuin kuskata. Ystäviä en ole kaivannut enää vuosiin. Sukulaisia on ja yksi ystäväperhe jota silloin tällöin tavataan. Viihdyn mieluummin yksin tai perheeni kanssa. En vain ole yhtään sosiaalinen ja kaikki sosiaalisuus on rasittavaa. Yritän olla kohtelias ja ystävällinen muille, mutta ei minua oikeasti muiden jutut kiinnosta. Olen mielelläni laidalla. Ehkä johtuu pettymyksistä kaverisuhteissa, mutta en enää jaksa olla kiinnostunut muista.

Kaikki ei ole niin itseään täynnä, jotta pitää olla kokoajan tuomassa itseään esille.

Näitä päällepäsmäreitä on ihan liikaa.