Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”

Monella terveellä itsetunnolla varustetulla ihmisellä ei ole tarvetta tuputtaa itseään, eikä olla koko aikaa äänessä ja touhottaa omia näkemyksiään ja näille touhottajille tällainen tasainen mielenlaatu näyttäytyy "laidalla" olevana. Näiltä kaikilta "laidalla" olevilta löytyy myös oma mielipide, jota taas ei touhottajilta löydy. Tähän sopii myös sanonta; "Joukossa tyhmyys tiivistyy".

Minä toimin huonosti "piireissä". Tulen mielestäni hyvin juttuun ihmisten kanssa kaksin, tai hyvässä tapauksessa kolmisin, mutta isommassa porukassa alan jäädä sivuun. Olen huono puhumaan muiden päälle ja haluan aina ensin antaa muille tilaa, joten luonnollisesti siinä jää sivuun.

Tuntuu, että ne suosituimmat ydintyypit porukoissa ovat aina niitä, jotka puhuvat paljon ja häpeilemättä itsestään, eivätkä pelkää puhua muiden päälle.

Tuo porukassa kuin porukassa ulkopuolelle jääminen on ihmeellinen taito, mutta minulta se löytyy. Muistan niin monta kertaa, kun olen useamman kerran yrittänyt monen tunnin aikana ottaa osaa keskusteluun ja jutella ihmisille, mennä illanistujaisissa auttamaan järjestelyissä tai vastaavaa, ja silti tuntuu ettei kukaan huomaa. Pukenut eteisessä ulkovaatteet päälle ja katsonut vielä, huomaako porukasta kukaan että olen tekemässä lähtöä. Ei huomaa.

Meillä lähipiiristä löytyy tämmönen päällepäsmäri,joka jostain syystä(en ole koskaan tehnyt tai sanonut hänelle mitään pahaa,oisko kateus jostain,mistä?) inhoaa minua, haluaa pelata mut ulos piiristä,kerää itselleen hovia ja suureen ääneen tyrkyttää itseään,kertoo omista asioistaan ja jos joku on eri mieltä,siitä ei sit niin tykätä. Jyrää siis todella! Kaikkien pitäs nuolla häntä. Nauttii selvästi huomiosta ja siitä että saa itse olla aina äänessä. Oikeasti on mulle tosi ilkeä. Siksi en halua olla tietenkään hänen kanssaan tekemisissä. Mutta on siis todella minä,minä-ihminen. Kyllä mun mielestä porukkaan pitäis sopia myös erilaisia ihmisiä. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia,kun kukaan ei edes ole.

En pidä ystäväpiireistä, kaikki kaverit kuuluu ihan omiin piireihinsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina joka paikassa se näkymätön. Monesti uudessa porukassa käy niin että kun osallistun keskusteluun, kukaan ei reagoi eikä vastaa minun juttuihin ja puhuvat päälle. Puhun ihan normaalilla kuuluvalla äänellä ja silti kukaan ei muka kuule minua.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                - Maailma on täynnä hälyä, mölyä , turhaa höpinää, riitaa . Puhetta, täyttä p###aa ja asioita, jotka ei minua liikauta . Politiikkaa, naapuriretteloita , julkkiksia , politikon puhuvia päitä luomassa utulinnoja turhine lupauksineen ....  Seuraan , en osallistu , äänestystuloksetkaan ei toimine ?

Ei sitä viitsi kovin kauan itseänsä tunkea porukoihin, joissa ei tule kuulluksi, ei nähdyksi, ketään ei kiinnosta toimit niin tai näin. Aina parempi jättää tuollaiset porukat ja olla vaikka yksin. Huvittavinta on se, että joskus tuollaisissa porukoissa olevat tunkevat sitten jälkikäteen kysymään kuulumisia pelkästä uteliaisuudestaan, haluavat kai tietää kuinka huonosti on mennyt tai yrittää hiertää veistä haavassa tai päästä kehuskelemaan aikaansaannoksillaan. Jotkut taas saattavat laittaa syyllistäviä viestejä ties mistä, yrittävät kai saada sanottua jonkun viimeisen sanan asioista, vaikka toinen on hiljaa siirtynyt omiin oloihinsa, omaan rauhaansa. Kai se on sitä sakinhivutusta, että tarvitaan ryhmään niitä ”alimmilla portailla olevia” tallottavaksi, muuten ryhmädynamiikka ei pysy kasassa. Kun joku sitten saa tarpeekseen, ottaa ts. ohjat omiin käsiinsä ja pärjää ilman ryhmää, niin eihän se nyt käy, pitäisi kai kysyä lupa niiltä itsensä ylentäjiltä, pätijöiltä, suu vaahdossa puhujilta. No, onneksi kaikki ne hiljaiset pohdiskelijat eli muiden silmissä niin mitäänsanomattomat eivät tuohon alistu.

Olisi kauhean kuluttavaa kuulua johonkin porukoihin, porukan yhteisiin tekemisiin pitäisi jatkuvasti osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syrjään jätetyt on älykkäitä ja siksi etäisen tuntuisia, empaattisempia, hitaammin lämpeäviä ja/tai ujoja ja siksi joskus ylimielisen oloisia, korrekteja ihmisiä, joilla ei ole halua tai kykyäkään heittäytyä sisäpiiriläiseksi (eli toisin sanoen vaatia huomiota ja seuraa).

Saat painaa alanuolta ihan rauhassa, jos älykkyydestä puhuminen otti päähän. Usein se vain on niin, että varsinkin nainen joka tietää ja ymmärtää asioista paljon ja joka ei osaa juoruilla eikä seuraa Putousta, Temppareita ja muita hömppiä.

Terv. kerran en tiennyt kuka on Kendal Jenner (?) ja sain räkäiset naurut päälleni siitä. Ei kiinnostanut enää olla osa sitä porukkaa.

Kyllä vastaavasti älykköporukat hylkäävät harvinaisen nopeasti tyhmäksi tuomitsemansa ihmisen.

Erehdypä mainitsemaan joku Kendall Jenner akateemisen väen ryhmässä, joka kokoontuu filosofoidakseen ja katsoakseen taideleffoja.

Pahinta on kun ei sovi kumpaankaan porukkaan, koska tykkää sekä hömpästä että ns. älykkäämmistä asioista. Tai sitten pitää esittää vain jompaa kumpaa.

Minulla on monta valokuvaa harrastusporukan kokoontumisista, ammatillisten viiteryhmien tilsisuuksista jne. joissa mm. 50v täyttäneille lahjoitetaan omistuskirjoituksella varustettus puukkoa, kelloa jne...

Minulla 50v tuli täyteen viime syksynä, eikä kukaan muistanut minua.

Otsikko oli laadittu siltä kantilta kuin tämä jättäytyminen olisi vapaaehtoinen ja oma valinta. Itse teksti puhuikin toista eli muut jättävät.

Vierailija kirjoitti:

Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.

Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.

"Etsin kundii tiukkavartaloista, joka itseään trimmaa ja ei älyllä loista!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.

Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.

Olen samanlainen ja keksin syynkin sille ettei siellä porukassa ole ketään samanhenkistä tyyppiä niin että kenenkään seura ei herätä kiinnostusta jääden pintapuoliseksi. Ei meissä mitään vikaa ole. Ne muut ovat lauma ihmisiä niin että ihan sama mikä lauma se on niin kaikissa viihtyy. Jos oli porukka niin jätettiin aina pois ja olin aina liikaa. Olin hätävara kaverina kun muita ei ollut saatavilla. Jos se ykkös kaveri tuli saataville niin heivattiin töykeästi. Aloin tekemään samoin niille että vaihdoin seuraa kesken kaiken juhlinnan ja katosin jättäen seurani yksinään. Kyllä alko välit katkeamaan eikä haitannut yhtään. 

Taas niiden muiden syy. Ja mitä tarkoittaa tuo juttu laumaihmisistä (lauma ihmiset)? Että ihan sama millaisia ihmisiä ympärillä, niin aina viihtyy? Kyllä varmasti pääosin ihmiset viihtyvät sellaisten ihmisten seurassa, joista aidosti pitävät. Jotenkin vähän negatiivinen kaiku tässäkin.

Pääsääntöisesti viettävät aikaa sellaisissa porukoissa joissa kokevat kuuluvansa porukkaan. Ei sillä ole mitään väliä pitääkö aidosti niistä ihmisistä, riittää että kuuluu johokin.

Jestas minkä ahaa-elämyksen sainkaan! Mutta noinhan se taitaa useimmilla olla! Koska on suuri tarve kuulua joukkoon, niin sen takia jaksaa sietää huonostikin käyttäytyviä ihmisiä. Tämähän on vastaus siihenkin, miksi porukoissa ihmiset puhuvat toisistaan niin paljon selän takana.

Itsellä ei ole koskaan ollut yhtä suurta tarvetta kuulua joukkoon kuin muilla. Olen aina ollut henkisesti itsenäinen. Uskaltanut tehdä/ajatella asioita erilailla kuin muut porukassa. En ole tarvinnut hovia enkä ole halunnut kuulua hoviin, jos itsellä on siellä epämukava olo.

Siinä yksi vastaus yksinäisyyteeni.

Kuuluin kerran porukkaan, missä oli outo "pääjehu". Kiero, manipulatiivinen, viihdyttävä. Tuli vissiin paukautettua omaa mielipidettä, tajusin liian myöhään, ettei pääjehun toimintaa kyseenalaisteta. Mut jätettiin saman tien ulos, mikä toisaalta sopi mulle, kun en kuitenkaan olisi sopeutunut.

Mutta niin, joillekin tosiaan on vissiin niin tärkeää kuulua johonkin porukkaan, että sietävät kaikenlaista. Yksi tässä porukassa mukana edelleen oleva kertoi, että tätä pääjehua pidetään narsistina.

Tämä mukana oleva on nainen, joka myös haluaa piiloutua, valehdella mm laihdutuksistaan. Hänelle sopii pinnalliset "ystävyydet". Yhdessä liikkuvat sitten, narsistia kumartaen. Ei tulisi juuri mieleenkään itselle. Olen aivan liian rehellinen, että teeskentelisin ystävyyttä tähän narskuun.

Tapaan ennemmin ihmisiä yksitellen, ja sopivan harvoin.

Osaisin olla onnellinen vaikkei olisi yhtään ihmistä kelle puhua, ihmiset on yliarvostettuja / usein ärsyttäviä. Ei paljoa kiinnosta Jenner kellereistä tai mistä lie jutella, ajanhukkaa. Nyt katson Peter Woitin (matemaatikko) kahden tunnin haastattelua, paljon mielenkiintoisempaa...

Itse olin aikani kaikenlaisessa mukana: sosiaalisissa harrastuksissa, vanhempaintoimikunnissa, yhdistyksissä, hallituksissa jne. Sitten vain tuli epäsosiaaliselle ihmiselle mitta täyteen. Nykyisin olen pääasiassa omissa oloissani. Töissä lusin pakolliset palaverit. Joillekin syrjään vetäytyminen on tietoinen valinta. Todellisia ystäviä on yksi - ja se riittää. Tuttavia on runsaasti, mutta ilmankin pärjätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasitteko, miten moni laidalla olija kertoo, miten ”ei kiinnosta” tai ”ei huvita/jaksa”? Sellaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti ole kenenkään mielestä kiinnostavia, joita mikään ei kiinnosta eikä huvita. Ulkolaidalle jäävät nämä tällaiset muiden mielestä epäkiinnostavat, tylsät tai oudosti käyttäytyvät ihmiset. Niin se on aina ollut.

On todella harvinaista, että tämä syrjään jäänyt ihminen olisi jotenkin erityisen viisas, moraalinen tai kateutta aiheuttava tyyppi. Muiden mielestä hän pikemminkin ei tarjoa yhteiseen pöytään mitään, ei ruoki hyvää fiilistä, ei tuo kivoja ideoita yhteiseen ajanviettoon, ei ole viihdyttävä, hauska tai kiinnostavaa seuraa.

Päin vastoin, luulempa että ihmisinä he ovat paljonkin kiinnostavampia kuin "keskellä" olevat. Sivusta on mukava ja helppo tarkkailla ihmisiä. Monilla  hiljaisilla on rikas sisäinen elämä ja silmää elämän humoristisille piirteille .  Nii kovin monilla on tarve sanoa koko ajan jotain kaikesta. Taito on kuitenkin osata jättää sanomatta asioita... 

"Hyvän fiiliksen ruokkiminen ja viihdyttävyys" , ne sopivat toki kaveri- tai tuttavasakkiin. Ystävyydessä ei ole kyse viihdyttävyydessä.

Jos nyt kuitenkin palattaisiin tuohon aloituksen pohdintaan. Kyllä se valitettavasti on niin, että ihmisestä näkee sen, ettei häntä ”kiinnosta” leikkiä samaa leikkiä kuin muut (tai sitten häneltä puuttuu siihen taitoja tai itseluottamusta). Sellaisen ihmisen joutuminen ulkokehälle on aivan luonnollinen seuraus hänen omasta kiinnostumattomuudestaan, joka tekee hänestä muille epäkiinnostavan. Hän voi toki olla vaikka kuinka mielenkiintoinen ihminen kaikessa hiljaisuudessa, mutta miten ihmeessä hän koskaan voisi päätyä jonkin porukan ytimeen?

Kun todellisesta ystävyydestä puhutaan, ei mitään sisä- ja ulkokehiä edes ole.

Aloittaja puhui ystäväpiireistä. Tosiasiassahan ei taida olla kyse aidoista ystävyksistä, vaan "piireistä" (kaveri-, tuttava- tai muuten vain jonkin asian tiimoilla yhteenkokoontuneista ihmisistä). Kyllä viisaampi tuollaisten piirien laidalla haluaakin pysytellä. Keskellä on pelkkää raskasta nokittelua ja kilpailua, ei suinkaan aitoa ystävyyttä. Toki voihan olla että nuo keskellä olevat eivät aitoa ystävyyttä edes tunnista tai kaipaa.

Kun ei oteta avosylin vastaan.

Itse en ihan ymmärrä näitä "sisäpiirejä". Olen kyllä muutenkin hiljaisempi introvertti, mutta itsestäni alkaa ahdistaa aina, kun on joku ydinjoukko, joka saattaa puhua selän takana, pitää itseään jotenkin parempana ja jakavan tietoa vain sisäpiirin kesken. En edes halua kuulua tuollaiseen, koska mielestäni kaikkien pitäisi olla avoimia kaikille. Saa toki olla jotain parempia ystäviä, joiden kanssa jakaa yksityisimmät asiansa, mutta kaveripiireissä ja ryhmissä olisi silti syytä pitää kaikki mukana ja yhtä tärkeinä, ettei synny tuollaisia sisäpiiriasetelmia.

Tätä ketjua lukiessa mietin voiko tuossa ulkopuolisuuden tunteessa olla kyse aika yleisinhimillisestä tunteesta? Paljon saavat yläpeukkuja nämä ulkopuolisuuden tunnetta kuvaavat kommentit ja tunnistan nämä tunteet myös itsessäni. Voiko olla että jopa suurin osa meistä tuntee ulkopuolisuutta vaikka muut eivät näkisi asiaa niin?