Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”
Tiedättekö tyypit, jotka eivät missään sosiaalisissa ympyröissä ole siinä ”sisäpiirissä”? Mulla ystävä, joka on oikeasti kiva ihminen, mutta jää jokaisessa porukassa jostain syystä vähän ulkopuoliseksi. Meillä yhteinen naapuriporukka, harrastusporukka ja lapset vielä samalla luokalla niin nään häntä kolmessa eri ympäristössä. Jokaisessa hän on hieman syrjässä, vastentahtoisesti. Mistä tuollainen johtuu?
Itse olen yleensä aina jutussa kuin jutussa sisäpiirissä, tai sitten en ole mukana ollenkaan.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
toiset jätetään laidalle. monesti kokonaan ulos kaveriporukasta. kun koko peruskoulun ajan on ulkona niin ...
Itse olin ala-asteen ajan kiusattu.
Yläasteella sain olla rauhassa, mutta olin ulkopuolinen, olin aiemmista kokemuksistani johtuen arka.
Amiksessa kiusaaminen toistui, olinhan aika outo tyyppi. Masennuin ja olin lähellä itsemurhaa.
Työelämässä ja armeijassa en kokenut syrjintää enkä kiusaamista, mutta olin todellakin tuollainen laidalla olija, aina jotenkin ulkopuolinen.
Nykyään olen yrittäjä yksinäisellä alalla, tunnen tosiaankin olevani autiolla saarella. Minulla on puoliso ja lapsia, joten täysin yksin en ole, mutta minkäänlaista kaveriporukkaa ei ole.
Kerran vaimon ystävä järjesti "tyttöjen illan" ja sanoi, että lähetä se ukkos poikien kanssa kaljalle... Kenen poikien? Ei uskonut, että voi olla olemassa mies, jolla ei ole baarikavereita.
t: nimim. Assburger
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toiset jätetään laidalle. monesti kokonaan ulos kaveriporukasta. kun koko peruskoulun ajan on ulkona niin ...
Itse olin ala-asteen ajan kiusattu.
Yläasteella sain olla rauhassa, mutta olin ulkopuolinen, olin aiemmista kokemuksistani johtuen arka.
Amiksessa kiusaaminen toistui, olinhan aika outo tyyppi. Masennuin ja olin lähellä itsemurhaa.
Työelämässä ja armeijassa en kokenut syrjintää enkä kiusaamista, mutta olin todellakin tuollainen laidalla olija, aina jotenkin ulkopuolinen.
Nykyään olen yrittäjä yksinäisellä alalla, tunnen tosiaankin olevani autiolla saarella. Minulla on puoliso ja lapsia, joten täysin yksin en ole, mutta minkäänlaista kaveriporukkaa ei ole.
Kerran vaimon ystävä järjesti "tyttöjen illan" ja sanoi, että lähetä se ukkos poikien kanssa kaljalle... Kenen poikien? Ei uskonut, että voi olla olemassa mies, jolla e
Mulla ei ole edes sitä miestä ja lapsia.
Minun tätini otetaan aina hyvin vastaan vaikka hänen liiallisuuksiin menevä miellyttämisensä ihmetyttääkin. Kuitenkin jossain vaiheessa (n. 1-2 vuotta piiriin päästyään) hän alkaa epäsuorasti kontrolloimaan muita. Saattaa esim sanoa henkilölle A, että älä puhu henkilölle B asiasta X sillä se voi olla arka aihe. Useimmat näistä syistä on täysin keksittyjä ja siksi tätiini on vaikea luottaa. Ei ymmärrä itse toimivansa näin eikä ymmärrä miksi ihmiset kokee sen niin vastenmieliseksi. Hän kaiketi tarkoittaa hyvää ja on muuten tosi luotettava hätätilanteissa jne. mutta tämä jaksottainen "pelien pelaaminen" saa ihmiset pitämään etäisyyttä.
Muita syitä miksi olen havainnut jonkun jäävän ryhmän laitamille on mm. tietyn asteinen outous. Veikkaan lievää autismia tms. Semmoista, että henkilö ei itse tiedosta olevansa outo mutta hänen jutut tai ymmärrys keskustelusta on vähän erikoista. Yksi henkilö esim oli niin tarkka puhevuoroista, heti huomautti jos joku vähänkään puhui päälle, että rennosta keskustelusta ei tullut mitään kun koko ajan tuli keskeytys. Toinen tyyppi on vähän lapsenomainen, hänellä varmaan joku lievä kehityshäiriö.
Tämän lisäksi tulee mieleen henkilöitä jotka ovat joko olleet hyvin ujoja, hyvin passiivisia tai yksinkertaisesti hankalia. Ja toki ongelma on joskus siinä, että sinä vaan et ollut samanlainen kuin muut ryhmässä olijat. Minä olen aina saanut kavereita koulusta mutta en välttämättä niiden kanssa mitä olisin halunnut.
Tuo täti kuulostaa häiriintyneeltä.
Omassa autismissaini (ei taida yltää edes diagnoosiin) kaveeraan vain niiden kanssa, joiden haluan. Muuten olen mielummin yksin, vaikka en siitä tykkääkään.
Tässä myös yksi syrjään sysätty. Jostakin syystä olen vähemmän kuin muut. Olen tosin nyt jo heittänyt toivoni asian suhteen enkä ole moksiskaan. Oppinut elämäni aikana jo sen, että minusta ei pidetä eikä seuraani tai minua arvosteta, joten miksi tunkea sinne mihin ei toivota. Ihmisen ei kuulema ole hyvä olla yksin, mutta se ei ehkä välttämättä pidä edes paikkaansa. Ihan hyvä ihmisen on yksinkin olla. Parempi kuin seurassa, jossa et tunne oloasi hyväksi etkä ole ns turvallisessa tilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisten kanssa halutaan olla, jotka saa olon hyväksi ja ovat viihdyttäviä. Ovat esim hauskoja, empaattisia tai älykkäitä olematta ylimielisiä. Usein myös sellainen lähentää välejä, jos uskaltaa kertoa ja näyttää itsestään myös niitä heikkouksia, ei tietenkään koko ajan sitäkään.
Kaikenlainen draama, loukkaantumiset pienistä asioista tai kulissin/naamarin pitäminen puolestaan ovat useimmille luotaantyöntäviä piirteitä. Siis siitä huolimatta onko ne tarkoituksellisia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Sellaisten kanssa halutaan olla, jotka saa olon hyväksi ja ovat viihdyttäviä. Ovat esim hauskoja, empaattisia tai älykkäitä olematta ylimielisiä. Usein myös sellainen lähentää välejä, jos uskaltaa kertoa ja näyttää itsestään myös niitä heikkouksia, ei tietenkään koko ajan sitäkään.
Kaikenlainen draama, loukkaantumiset pienistä asioista tai kulissin/naamarin pitäminen puolestaan ovat useimmille luotaantyöntäviä piirteitä. Siis siitä huolimatta onko ne tarkoituksellisia tai ei.
Olen tuollaiseksi kuvailtu ja kanssani halutaan olla. Kaksin. Ryhmässä tuollainen hyväntahtoinen ja empaattinen ihminen ei mitenkään automaattisesti menesty, koska ei pidä itsestään meteliä eikä ole vallan- tai huomionhakuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaisten kanssa halutaan olla, jotka saa olon hyväksi ja ovat viihdyttäviä. Ovat esim hauskoja, empaattisia tai älykkäitä olematta ylimielisiä. Usein myös sellainen lähentää välejä, jos uskaltaa kertoa ja näyttää itsestään myös niitä heikkouksia, ei tietenkään koko ajan sitäkään.
Kaikenlainen draama, loukkaantumiset pienistä asioista tai kulissin/naamarin pitäminen puolestaan ovat useimmille luotaantyöntäviä piirteitä. Siis siitä huolimatta onko ne tarkoituksellisia tai ei.
Voi myös olla niin ikävystyttävä, ettei seurassa viihdytä. Siis viihdyttävyyden vastakohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
Se vika on siinä ettet koskaan ota vetovastuuta mistään. Olet siivellä tulija. Jos sinä alat itse järjestää tapaamisia, siivoat, leivot, keität kahvia ja sumplit aikatauluja, olet ns sisäpiirissä. Ne jotka eivät näe vaivaa eivätkä laita tikkua ristiin vaan odottavat tulevansa ikuisesti kutsutuksi joka paikkaan, putoavat lopulta kyydistä.
"Tuollainen ns. osaamattomuus on yleensä sellaista, että ei vaan viitsitä. Ihan hyvin voi itsekin laittaa whatsappiin, että hei, nähdäänkö porukalla Kahvila Kupposessa tiistaina klo 18:00. eikä valittaa sitä, ettei kukaan koskaan pyydä minnekään."
En tarkoittanut tuollaista tapaamiskutsua vaan jotain, mikä vaatii enemmän aktiivisuutta: esim. oppilasryhmän matkakassatilin perustamista ja hoitoa, lasten jalkapalloryhmän valmennusta ja kisamatkan organisointia, hyväntekeväisyysmyyjäisten järjestämistä ja ihmisten saamista mukaan siihen hankkeeseen, työpaikan virkistysohjelman järjestämistä ja paikkojen varaamista kaikille osallistujille yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää kuulostaa tutulta! Mutta minä olen jatkanut ehdottelua ja jossain vaiheessa tapaaminen on toteutunutkin ja "Olipa Kivaa, pitäis tavata useammin...". Ja sitten nähdään muutaman vuoden kuluttua uudestaan. Kaikilla vaan on omat kiireet ja asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.
Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.
Se vika on siinä ettet koskaan ota vetovastuuta mistään. Olet siivellä tulija. Jos sinä alat itse järjestää tapaamisia, siivoat, leivot, keität kahvia ja sumplit aikatauluja, olet ns sisäpiirissä. Ne jotka eivät näe vaivaa eivätkä laita tikkua ristiin vaan odottavat tulevansa ikuisesti kutsu
"Tuollainen ns. osaamattomuus on yleensä sellaista, että ei vaan viitsitä. Ihan hyvin voi itsekin laittaa whatsappiin, että hei, nähdäänkö porukalla Kahvila Kupposessa tiistaina klo 18:00. eikä valittaa sitä, ettei kukaan koskaan pyydä minnekään."
En tarkoittanut tuollaista tapaamiskutsua vaan jotain, mikä vaatii enemmän aktiivisuutta: esim. oppilasryhmän matkakassatilin perustamista ja hoitoa, lasten jalkapalloryhmän valmennusta ja kisamatkan organisointia, hyväntekeväisyysmyyjäisten järjestämistä ja ihmisten saamista mukaan siihen hankkeeseen, työpaikan virkistysohjelman järjestämistä ja paikkojen varaamista kaikille osallistujille yms.
Kun olen järjestänyt talkoot, tarvikkeet ja tavarat, minulta käydään kyllä kysymässä ohjeita ja sitten hajaannutaan keskenään jonnekin ja jään yksin.
Kun olen erään vapaaehtoistyön keittiöryhmän vetäjä, kaikki suhtautuvat minuun mukavasti, mutta juttelevat sitten keskenään ja minä jään yksin. Kun en ollut enää vetäjä, minut tiputettiin ryhmästä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ryhmäkokemuksia laidasta laitaan. Silloin kun olen jäänyt "näkymättömäksi", kyse oli nuorempana yleensä tavalla tai toisella ollut omasta liian huonosta itseluottamuksesta, fiiliksestä että olen vääränlainen ja ryhmä olisi parempi ilman minua. Viimeiset kaksi tällaista kokemusta aikuisiällä oli jo vähän erilaisia.
Yhdellä kerralla ryhmässä vallitsi sellainen "me ollaan ihania rohkeita taistelijanaisia" -ilmapiiri, joka mun olisi pitänyt osata feikata jos olisin halunnut kuulua ryhmään ja kun en feikannut, sisäpiiri esitti että minua ei ole olemassa. Se oli sellainen "valinnainen" ryhmä, siis sellainen että minun oli valittava yksi monesta mahdollisesta, joten lopulta päätin että vaihdan, ja sitten pääsinkin uudessa sisäpiiriin.
Nykyisessä elämässäni on yksi porukka, jossa koen tietynlaista ei-sisäpiiriläisyyttä: kuoroni. minut kyllä nähdään ja huomioidaan ja ollaan ystävällisiä, mutta porukka pitää minua epämusikaalisena. :D Kukaan ei koskaan osoita minulle sellaista "onpa vaikeaa kun tuossa on yhtäkkiä palautusmerkki" -tyyppistä jutustelua ja jos itse yritän kevyesti jutella sellaista, keskustelukumppani alkaa aina neuvoa ihan alkeista lähtien. Olen päässyt kuoroon pääsykokeiden kautta ja tehnyt yksinlaulussa tutkinnon josta pääsin ihan hyvin arvosanoin läpi, joten en voi olla täysin epämusikaalinen mutta saahan tuo tietysti miettimään, että olenko tajuamattani jotenkin kuoron heikoin lenkki. Mietin johtuuko suhtautuminen vain siitä, että kun kuoroon liittyessä esittelin itseni, annoin itsestäni jotenkin tosi vasta-alkajavaikutelman. En siis aiemmin ollutkaan juuri laulanut tavoitteellisissa kuoroissa ja sanoin sen, mutta muut jotenkin ilmeisesti olettivat, etten muutenkaan tiedä musiikista mitään.
En jaksa lukea paskaasi, mutta ei ole ystäviä, joten ei tarvitse moista miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisessä elämässäni on yksi porukka, jossa koen tietynlaista ei-sisäpiiriläisyyttä: kuoroni. minut kyllä nähdään ja huomioidaan ja ollaan ystävällisiä, mutta porukka pitää minua epämusikaalisena. :D Kukaan ei koskaan osoita minulle sellaista "onpa vaikeaa kun tuossa on yhtäkkiä palautusmerkki" -tyyppistä jutustelua ja jos itse yritän kevyesti jutella sellaista, keskustelukumppani alkaa aina neuvoa ihan alkeista lähtien. Olen päässyt kuoroon pääsykokeiden kautta ja tehnyt yksinlaulussa tutkinnon josta pääsin ihan hyvin arvosanoin läpi, joten en voi olla täysin epämusikaalinen mutta saahan tuo tietysti miettimään, että olenko tajuamattani jotenkin kuoron heikoin lenkki. Mietin johtuuko suhtautuminen vain siitä, että kun kuoroon liittyessä esittelin itseni, annoin itsestäni jotenkin tosi vasta-alkajavaikutelman. En siis aiemmin ollutkaan juuri laulanut tavoitteellisissa kuoroissa ja sanoin sen, mutta muut jotenkin ilmeisesti olettivat, etten muutenkaan tiedä musiikista mitään.
Minä taas olen kokenut menestyväni ryhmissä mitenkään ainoastaan siten, että annan ymmärtää olevani tietämättömämpi ja tyhmempi kuin olenkaan. Sekin turhauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteesta voinen vain haaveilla, vedän puoleeni ihmisiä jotka muistuttavat minua menneisyydestäni eli persoonallisuushäiriöisiä ja alkoholiongelmaisia jne...
Sama kokemus, paitsi että minulla on ollut näiden kanssa pitkiä parisuhteita. Ihmisiä, jotka tarvitsevat yleisön ja näkevät minut sellaisena. Minun juttuni eivät kiinnosta, puhuvat päälle. Ja kun ollaan yhdessä muiden ihmisten parissa, minne kyllä yleensä ihan väkisin haluavat minut mukaansa, kääntävät minulle selkänsä ja tekevät kaikkensa että jään ulkopuoliseksi. Jos joku heidän kaveripiirissään koettaa ottaa minut mukaan juttuun, ilmestyy pilaamaan tilanteen ja varmistamaan että kukaan ei juttele minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.
No ei pidä paikkaansa. Just ne hankalimmat saavat jäädä porukkaan huseeraamaan ja porukasta suurin osa näennäisesti pitää heistä, vaikka selän takana valittaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.
No ei pidä paikkaansa. Just ne hankalimmat saavat jäädä porukkaan huseeraamaan ja porukasta suurin osa näennäisesti pitää heistä, vaikka selän takana valittaakin.
Tuo on muuten ihan todellinen asia. Ne dramaattisimmat ja vaikeimmat, muista selän takana tai jopa päin naamaa ilkeästi puhuvat, arvaamattomat yksilöt usein todella menestyvät ryhmissä. Jollakin tavalla narsistinen, aggressiivinenkin käytös houkuttaa monia. Vaikeaa käsittää miksi, mutta kai toive päästä tuollaisen ihmisen suosioon täyttää jonkinlaista tarvetta ihmisessä. Samoin kuin monet romanttisissa suhteissakin viehättyvät hyväksikäyttäjistä joiden kanssa elämä on vuoristorataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisessä elämässäni on yksi porukka, jossa koen tietynlaista ei-sisäpiiriläisyyttä: kuoroni. minut kyllä nähdään ja huomioidaan ja ollaan ystävällisiä, mutta porukka pitää minua epämusikaalisena. :D Kukaan ei koskaan osoita minulle sellaista "onpa vaikeaa kun tuossa on yhtäkkiä palautusmerkki" -tyyppistä jutustelua ja jos itse yritän kevyesti jutella sellaista, keskustelukumppani alkaa aina neuvoa ihan alkeista lähtien. Olen päässyt kuoroon pääsykokeiden kautta ja tehnyt yksinlaulussa tutkinnon josta pääsin ihan hyvin arvosanoin läpi, joten en voi olla täysin epämusikaalinen mutta saahan tuo tietysti miettimään, että olenko tajuamattani jotenkin kuoron heikoin lenkki. Mietin johtuuko suhtautuminen vain siitä, että kun kuoroon liittyessä esittelin itseni, annoin itsestäni jotenkin tosi vasta-alkajavaikutelman. En siis aiemmin ollutkaan juuri laulanut tavoitteellisissa kuoroissa ja sanoin
Minä taas olen kokenut menestyväni ryhmissä mitenkään ainoastaan siten, että annan ymmärtää olevani tietämättömämpi ja tyhmempi kuin olenkaan. Sekin turhauttaa.
Okei. Minä en ole tajunnut tehdä tuollaista.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.
No ei pidä paikkaansa. Just ne hankalimmat saavat jäädä porukkaan huseeraamaan ja porukasta suurin osa näennäisesti pitää heistä, vaikka selän takana valittaakin.
Tuo on muuten ihan todellinen asia. Ne dramaattisimmat ja vaikeimmat, muista selän takana tai jopa päin naamaa ilkeästi puhuvat, arvaamattomat yksilöt usein todella menestyvät ryhmissä. Jollakin tavalla narsistinen, aggressiivinenkin käytös houkuttaa monia. Vaikeaa käsittää miksi, mutta kai toive päästä tuollaisen ihmisen suosioon täyttää jonkinlaista tarvetta ihmisessä. Samoin kuin monet romanttisissa suhteissakin viehättyvät hyväksikäyttäjistä joiden kanssa elämä on vuoristorataa.
En usko, että ihminen itse tajuaa mitään tarvetta tuollaisen ihmisen huomiolle, mutta he osaavat olla todella hurmaavia ja muovata itsensä jokaiselle sopivaksi, joten heidän on helppo kerätä ihmisiä ympärilleen. Kun omat silmät aukeavat ja poistuu ringistä, ei voi kertoa havainnoistaan muille, koska he ovat vielä tämän ihmisen lumoissa.
Meillä oli työpaikalla tällainen kahviporukka, jossa 1-3 dominaa johti keskustelua ja aiheita mistä puhutaan (=heistä). Muut olivat lähinnä heidän shownsa armoitettua yleisöä.
Tähän kyllästyneenä aloin käydä muutaman toisen henkilön eri aikaan kahvilla ja vähitellen muitakin tuli mukaan tähän meidän kahviporukkaan, koska me kuuntelimme kaikkia, kommentoimme kaikkien juttuja, kaikki saivat puheenvuoroja jne.