"Sun kuuluu siivota, kerra oot ollu koko päivän kotona!"
Hyvä vauvaraati, kumpi on "oikeassa", minä vai mieheni?
*
Meillä on 10 kk ikäinen vauva. Minä imetän ja mies ei vain tunnu heräävän vauvan itkuun (=saa itseään ylös) joten koko tämän ajan minä olen yksin nukkunut/herännyt vauvan kanssa, ja mies nukkunut toisessa huoneessa. Tällä hetkellä vauva nukkuu huonosti ja levottomasti, joten olen koko ajan väsynyt ja nousen aamulla vasta kun vauva herää.
*
Olemme opiskelijapariskunta, miehellä läsnäolopakko n. 8-14 tai 9-14.30, minä taas luen kotona kun vauva ottaa päiväunet ja joskus iillalla jos mies vahtii vauvaa. Mies on käytännön alalla, eikä ole luettavaa enää kotona.
*
Tänään heräsin kun vauvakin, syötin aamupalan, vaihdoin vaipan pariin otteeseen, vein ulos vauvan ja koiran kun mies nukkui pommiin eikä ehtinyt lenkittää, leikin vähän (=vahdin ettei vauva mene johtoihin tai kiusaa koiraa ym, siirsin jatkuvasti kielletyistä paikoista), annoin lounaan ja sitten oli pakko lähteä vaunuilla asioille. Koko päivän ollut hirveä kiire etten edes hiuksia ole harjannut.
*
Tulin äsken kotiin kauppakassien kanssa pari min miehen jälkeen, ja kun aloin purkamaan tavaroita ja kaivamaan meille lounasta kassista, mies sai hirveän raivokohtauksen. Hän alkoi huutamaan kun en ollut keittiötä siivonnut ja kun selitin että on ollut kiire, hän huuti, että "sun kuuluu siivota kerra oot koko päivän kotona ollut!". Yleensä minä siivoankin, koska mies on ssaamaton eikä mieheltä siivous luonnistu ei vauvan nukkuessa eikä etenkään vauvan kanssa, mutta silti hänestä minun kuuluu siivota ja tehdä kaikki muutkin kotityöt samalla kun "olen kotona" (= hoidan llasta, joka paikkaan ehtivä ttaapero pitää kiireisenä), vaikkei samaa edellytetä häneltä kun minä opiskelen.
*
Huoh. Onko teistä minun hoidettava kaikki kotityöt kerran läsnäolopakkoa yliopistolla ei ole ? Minusta ei ole ooikein, että minulla on velvollisuuksia (=lapsi, kotityöt, opiskelu) ympäri vuorokauden, mutta miehellä vain 8-14 plus joskus tunti tai kaksi jos illalla opiskelen, omaa aikaa hän kuitenkin ottaa useita tunteja joka päivä. Onko kellään samanlaista, mikä reilu työnjako?
Kommentit (86)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:04"]Mieheni ei ikinä olisi käyttäytynyt noin, kun olin kotona vauvan kanssa. Mies työpäivän jälkeen hoiti vauvaa, siivosi, laittoi ruokaa. Minä myös tietenkin kannoin korteni kekoon. Koti on yhteinen, samoin lapset. Niitä hoidetaan yhdessä.
Kauhean moni nainen alistuu sovinistiäijän kyykytettäväksi.
[/quote]
Niinpä
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:05"]
Miten sitä lasta pitää "hoitaa" joka hetki?
[/quote]
Mulla oli lapsella maha kipeänä, ei hetkeäkään suostunut olemaan yksin. Kaikki unetkin nukkui pätkissä. Kyllä sitä siinä piti koko ajan kannella ja hoitaa.
Jotenkin tuntuu, että aina kun mies kyseenalaistaa lastenteon järkevyyden tällaisten asioiden takia, nainen lupaa siivota ja laittaa ruoat ja hoitaa lapsen. Mies sitten suostuu ja nainen ei tee mitään lupaamistaan asioista. Puolisoni on lupaillut samaa, mutta en aio uskoa häntä ennen kuin alkaa siivoamaan ja laittamaan ruokaa jo ennen sen lapsen tekemistä. Tyhmät miehet, naiset valehtelee mitä tahansa saadakseen lapsen.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:01"]
Unohdin äskeisestä viestistä sanoa, että minä tässä suunnittelenkin jos heti aamulla vauvan herättyä pakkaan tavarat, käytän vain koiran ulkona ja menen päiväksi kirjastoon. Mies saa hoitaa lapsen ihan aamusta saakka. On nimittäin tottunut, että ensin viikonloppuna nukkuu klo 12, sitten juo rauhassa kahvit ym ja hänelle saa ppuhua vasta siinä klo 14 aikoihin. Sitten voisin jättää listan asioista, joita tavallisesti kotona teen, ehkä keksin myös puuhaa vauvan päiväunien ajaksi hänelle (minulla diabetes, mieshän voi lähteä käymään vaunulenkillä hakemassa insuliinia kun minäkin juoksen aina hänen asioillaan), ssitten illalla istun valmiiseen ruokapöytään ja yöksi menen vierashuoneeseen. Imetän kyllä, mutta ei lapsella yöllä nälkä ole, heräilee vain usein (ehkä hampaiden takia? ) ja rauhottuu rinnalle helpoiten, joten mies kyllä pärjää vaikken yöllä imettäisi. Muutamaa ikävää kommenttia lukuunottamatta: kiitos mammat! :)
[/quote]
Suosittelen!
Kukaan vauvan isä ei herää klo 12! Isät toimii eritavalla. Perheellisyys muuttaa sen teinin sisäisen kellon.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:05"]
Miten sitä lasta pitää "hoitaa" joka hetki?
[/quote]
Kokeile!
No min meilläkin minun pitäisi hoitaa kaikki TALON työt ja remontit,opiskelut ja perheen arki sillä aikaa kun mies on töissä ja harrastuksissa. Minähän olen "vain" kotona. Välillä jaksan paremmin,välillä huonommin.
Että kai se sitten on normaalia..älä alistu jos et halua roolistusta loppuelämäksesi.
T.Neljäs tulossa.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:13"][quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:05"]
Miten sitä lasta pitää "hoitaa" joka hetki?
[/quote]
Kokeile!
[/quote]
No kun olen kokeillut ja hermostuuhan tuo jos olen sitä koko ajan paapomassa. Kyllä se mukana kulkee vaikkei erityisesti yrittäisi hoitaa.
Suosittelen muutenkin miettimään onko mies sinun tasoisesi.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 17:16"]
Meillä siivottiin yhdessä, kun lapsi oli pieni. Siivotaan Yhä. Koti ja lapset ovat yhteisiä, joita hoidetaan yhdessä.
[/quote]
Näin juuri!
Jätin kakaramaisen ukon, joka ei osallistunut.
Nyt minulla on ihana tasapuolisesti asiat hoitava mies, hän ei edes kyseenalaista miksi asiat eivät kuuluisi molemmille!
Meillä lapsi tehtiin miehen aloitteesta (olemme jo melkein 30 v pariskunta, molemmat olleet töissä ennen opiskeluja) ja olemme molemmat umpirakastuneita lapseen. Lapsi ei ole ongelma. Mies haluaa jo toisen kun "ollut niin ihanaa ja helppoa" mutta sille olen laittanut jyrkän ein. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:20"]
Meillä lapsi tehtiin miehen aloitteesta (olemme jo melkein 30 v pariskunta, molemmat olleet töissä ennen opiskeluja) ja olemme molemmat umpirakastuneita lapseen. Lapsi ei ole ongelma. Mies haluaa jo toisen kun "ollut niin ihanaa ja helppoa" mutta sille olen laittanut jyrkän ein. Ap
[/quote]
Olet kyllä julma!!! Valitat, kun joudut hoitamaan miehen kovasti rakastamaa lasta ja kiellät mieheltä vielä toisen lapsen!!! Toivottavasti miehesi jättää sinut ja hankkii toisen lapsen jonkun ihanan ja tasokkaan naisen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 17:10"]
Itse olen hoitanut kodin, sillä olenhan päivisin kotona. Niin ja lapsia neljä, viides tulossa.
[/quote]
"ikinä en oo mistään valittanu. aina oon ollu hirveen tyytyväinen! nih!"
[/quote]
meillä mies oli hoitovapaalla ja aina kun tulin töistä, oli siistiä ja ruoka tehty.
Miksi vain naisilla pitää olla vapaus lojua kotona tekemättä mitään, kun mies on töissä. Mutta on mies töissä tai kotona, niin siltä odotetaan palkan kotiin tuomista, siivoamista, ruoanlaittoa ja lasten ulkoiluttamista.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 17:10"]
Itse olen hoitanut kodin, sillä olenhan päivisin kotona. Niin ja lapsia neljä, viides tulossa.
[/quote]
"ikinä en oo mistään valittanu. aina oon ollu hirveen tyytyväinen! nih!"
[/quote]
meillä mies oli hoitovapaalla ja aina kun tulin töistä, oli siistiä ja ruoka tehty.
Miksi vain naisilla pitää olla vapaus lojua kotona tekemättä mitään, kun mies on töissä. Mutta on mies töissä tai kotona, niin siltä odotetaan palkan kotiin tuomista, siivoamista, ruoanlaittoa ja lasten ulkoiluttamista.
[/quote]
ja tämä murrosikäisen mustavalkoisuus kumpuaa mistä.
Ap, koita kestää osaa näistä kommenteista!
Mielestäni sinä olet oikeassa, miehesi on idiootti ja täysin ajattelematon. Ja haluaa vielä toisen lapsenkin - voi jessus. Ehdottomasti osa kotitöistä ja vauvan hoidosta kuuluu miehellesi, tietenkin. Ei sun pitäisi olla yksin vastuussa kaikesta. Sinuna pistäisin sille stopin nyt heti ja jos ei mies tajua, ei muutakun vaihtoon.
Tsemppiä!
Kysyisin että mitä se ap:n mies sitten tekee yhteisen kodin ja perheen eteen? Muuta kun käy muutaman tunnin päivällä opiskelemassa ja muut ajat pelaa ja nukkuu? Millä tavalla hän ottaa vastuuta yhteisen kodin rakentamisesta? Tuoko se ison tilipussinsa ap:n käyttöön? Älkää hyvät ihmiset alentuko toisen kynnysmatoksi. Perhe kun perustetaan niin se on yhteinen yritys. Jos toinen osapuoli alkaa huutamaan toiselle siivouksesta, eikä itse osallistu mitenkään, ei edes sen tilipussin tuomisella, niin mitä sellaisella kumppanilla tekee? Ap pärjäisi varmasti paremmin itsekseen eikä tarvitsisi olla varpaillaan omassa kodissaan. (Hiljaa kun toinen nukkuu puoleen päivään, varoa milloin toinen räjähtää siivouksesta ynm.)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 18:20"]Meillä lapsi tehtiin miehen aloitteesta (olemme jo melkein 30 v pariskunta, molemmat olleet töissä ennen opiskeluja) ja olemme molemmat umpirakastuneita lapseen. Lapsi ei ole ongelma. Mies haluaa jo toisen kun "ollut niin ihanaa ja helppoa" mutta sille olen laittanut jyrkän ein. Ap
[/quote]
Älä hullu rupea tuollaiselle miehelle lisää lapsia tekemään. Olet kotiorjana lopun ikäsi jos sille tielle lähdet.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 19:14"]Kuulehan nyt siideripissis, sinun ei olisi koskaan pitänyt hommata lasta (eikä miestä) koska olet itseriittoinen laiska paska.
[/quote]
Mene trollaamaan muualle. Olet huono ja tylsä.
Mies sitten siivoo aina lauantaisin ja sunnuntaisin kun on koko päivän kotona?
Mies on aina oikeassa, miksi edes kysyt.
Mitä opiskelet? Oikiksessa? Tyhmä äijänkäppänä sinulla! Lähde iltaisin kirjastoon ja jätä vauva äijälle ja takaisin tullessasi ihmettele kovaan ääneen, että eikö se ole mitään saanut täällä aikaan, vaikka monta tuntia loisinut kotona! Kuulostat fiksulta naiselta, älä anna tyhmälle äijälle tässä periksi, muuten oppii loisimaan kustannuksellasi!