Rakastanut miestä 5 vuotta, mutta ystävä vei hänet

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:02"]

Ei nämä tilanteet varmaan koskaan niin mustavalkoisia ole, mutta kyllä todellakin antaisin "luvan" ystävälleni seurustella miehen kanssa, jolta olen saanut pakit / joka ei vastaa tunteisiini. Varmasti se kirvelisi alkuun, mutta ei minulla ole halua eikä oikeutta vaatia ketään (saati sitten omaa rakasta ystävääni) heittämään rakkautta hukkaan oman itsekkyyteni vuoksi.

[/quote]

No, sitä olisi sitten hyvä kysyä ja jutella asiasta ihan etukäteen.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:02"]

Ei nämä tilanteet varmaan koskaan niin mustavalkoisia ole, mutta kyllä todellakin antaisin "luvan" ystävälleni seurustella miehen kanssa, jolta olen saanut pakit / joka ei vastaa tunteisiini. Varmasti se kirvelisi alkuun, mutta ei minulla ole halua eikä oikeutta vaatia ketään (saati sitten omaa rakasta ystävääni) heittämään rakkautta hukkaan oman itsekkyyteni vuoksi.

[/quote]

Se oliskin sulle varmaan helppoa, koska jos saisit pakit et varmaan enää kokisi miestä tärkeänä? Aloittajalle se mies oli edelleen tärkeä ja kunnon ystävän pitäisi tietää se. 

Itsekäs ap ei ole, koska eihän hän ole kenenkään onnen edelle asettunutkaan.

Ja eihän ap ole muutenkaan sanonut täällä, että inhoaa ystäväänsä, mutta mä en hänenä itse pystyisi jatkamaan ystävyyttä, kun en kokisi siinä mitään ystävyyttä enää olevan, kun mun tunteita ei nähdä, eikä kuulla.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:46"]

Mä olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta tuon "ystävän" roolissa. Kyseessä oli kyllä lähinnä kaverisuhde, emme olleet ystäviä kuitenkaan ihan. Tiesin kuitenkin tämän kaverini olleen ihastunut (ellei jopa rakastunut, koska tätä "ihastusta" kesti monta vuotta ja jatkuu vieläkin), mutta ihastunut olin minäkin. Minun ja miehen välillä rakkaus leimahti heti ja molemmat tekivät aloitteita molempiin suuntiin. Toisin kuin tämä ystäväni: hän ei ikinä tehnyt asialle yhtään mitään. Ei siis yhtäkään pientäkään elettä tai sanaa.

Voin kuvitella, että ystävälläsikin on ollut vaikeaa tuossa tilanteessa. Mieti jos hän oli itsekin ihastunut/rakastunut tuohon mieheen? Ja sitten kuunteli vain sinua, kun avauduit tunteistasi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa mitään, että "hei mäkin olen iskenyt silmäni siihen". Siitähän olisi syntynyt kilpailu ja sota. Ehkä ystäväsi huomasi, että koska sinä et tehnyt aloitteita miehen suhteen, niin hän voisi tehdä niin. Tai ehkä mieskin oli ihastunut ystävääsi ja hän teki aloitteen, eikä ystäväsi voinut enää vastustaa kiusausta koska oli itsekin niin palavasti rakastunut.

Jos et kuitenkaan VIIDEN VUODEN aikana tehnyt yhtään aloitetta miehen saamiseksi, tai vaikka olisitkin tehnyt ja hän olisi torjunut sinut, niin et voi olettaa, että voisit noin monta vuotta varata jotain miestä. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kuulostaa vähän jo pakkomielteeltä eikä pelkältä ihastukselta. Niinkuin tuon kaverinikin kohdalla. Kyllä tuollaisesta asiasta pitää päästä yli ja jatkaa omaa elämää, eikä jäädä roikkumaan.

Toivon todella, että viimeistään nyt ymmärrät jatkaa elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen suhteessaan ja etsi itsellesi uusi kumppani, sellainen joka myös rakastaa sinua.

[/quote]

Joo ja se viimeisen lauseen toteutuminen onkin ihan pikkujuttu eikös niin? Onneksi olitte vain kavereita. Ymmärrän kyllä, että pakkohan se oli sinunkin noin toimia, mutta vituttaa tää ap:n muka kannustaminen että rakkaus löytyy, ei se kaikille edes löydy vaikka okei, ei ole sinun vikasi, ei, mutta älä puolustele mitä itse teit, tiet mitä halusit ja sitten toisaalta toi että ap:n tunteista ei vain piitata, hän on kuin ilmaa (oot varmaan vinksahtanut) siis vaikka asia olisikin lukkiutunut ja ap tai samanlaiset naiset avuntarpeessa niin pitääkö sitä olla niin helvetin alentuvainen ja neuvoa sieltä saamasi miehen kainalosta toisia?

[/quote]

Miksi olet noin vihainen? En ole väittänyt, etteikö ap:n tunteilla ole väliä. Ymmärrän kyllä, että hänestä tuntuu nyt pahalta. Sen takia yritänkin laittaa faktoja pöytään ja kannustaa häntä liikkumaan elämässään eteenpäin. Se olisi tässä tilanteessa parasta. Ap:lla oli viisi vuotta aikaa tehdä aloite ja koska hänellä oli ystävä, joka tiesi tunteista miestä kohtaan, hän olisi esimerkiksi voinut pyytää häneltä apua tai vinkkejä miehen saamiseksi. Jos ystävälläkin oli jo silloin tunteita miestä kohtaan, se olisi varmasti tullut silloin jo puheeksi.

Ei kukaan voi luvata, että "se oikea" ja rakkaus löytyy, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin joko a) yrittää löytää sellainen tai b) antaa olla vaan ja odottaa, jos sellainen tulisi vastaan. Tämä mies ei selvästikään ollut ap:lle "se oikea", koska hän ei rakastanut ap:ta. Muuten he olisivat nyt yhdessä, eikä hänen ystävänsä olisi miehen kanssa. Ja kannattaa miettiä tuota ystävänkin puolta tarinasta: mitä hän on tuntenut tässä tilanteessa?

Viisi vuotta on todella, todella pitkä aika tuhlattavaksi epäonniseen rakkauteen, jossa et saa vastarakkautta. Ei ole järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen. Se on varmasti todella puuduttavaa ja vie valtavasti voimia olla jatkuvasti pettynyt ja surullinen siitä, ettei mies tunne samoin. Mielestäni ap ansaitsee miehen, joka rakastaa häntä takaisin yhtä paljon.

T. 95

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 01:04"][quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 00:58"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 00:54"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 00:32"]

Kiitosta vain, olo entistä kurjempi.

[/quote]

Minkäs sitä totuudelle mahtaa. Olisit toiminut, etkä hönkinyt vaan etäältä. Ystävääsi et voi syyttää mistään, jos hän kykenee antamaan miehelle jotain mitä sinä et aikaiseksi saanut.

[/quote]

Ymmärtäisin, jos kyse olisi vaikka mun työkaverista, joka vie miehen vaikka tietääkin mun rakastavan tärä, mutta en ymmärrä ystävän tekevän niin. En.

[/quote]

Ap.:llä oli viisi vuotta aikaa tehdä siirtonsa. Kuinka pitkään ystävän olisi pitänyt odottaa, 50 vuottako? Etenkin kun mieskin tuntuu olevan tyytyväinen. Ihan kuin hänellä ei muka olisi sanaansa sanottavana asiassa.
[/quote]
Voi haloo. Kyse on siitä että ystävät Ei Tee Siirtoja toistensa miehiä koskien.
Ei se oo mikään ystävä, joka vie äijän toisen nenän edestä.
Tai jos molemmat on ihastuneita samaan mieheen, niin olis hyvä käydä
ees keskustelua asiasta. Et onhan okei, jos että hänelläkin on tunteita ja mies välittää.

Sori, että kysyn mutta te joiden mielestä ap:n ystävän olisi pitänyt ottaa ap:n tunteet huomioon, niin mitä teidän mielestänne ap:n ystävän olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt luopua elämänsä miehestä jotta ap:lle ei olisi tullut niin paha mieli? Eli kaksi ihmistä olisi ollut onnettomia yhden sijaan.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:46"]

Mä olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta tuon "ystävän" roolissa. Kyseessä oli kyllä lähinnä kaverisuhde, emme olleet ystäviä kuitenkaan ihan. Tiesin kuitenkin tämän kaverini olleen ihastunut (ellei jopa rakastunut, koska tätä "ihastusta" kesti monta vuotta ja jatkuu vieläkin), mutta ihastunut olin minäkin. Minun ja miehen välillä rakkaus leimahti heti ja molemmat tekivät aloitteita molempiin suuntiin. Toisin kuin tämä ystäväni: hän ei ikinä tehnyt asialle yhtään mitään. Ei siis yhtäkään pientäkään elettä tai sanaa.

Voin kuvitella, että ystävälläsikin on ollut vaikeaa tuossa tilanteessa. Mieti jos hän oli itsekin ihastunut/rakastunut tuohon mieheen? Ja sitten kuunteli vain sinua, kun avauduit tunteistasi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa mitään, että "hei mäkin olen iskenyt silmäni siihen". Siitähän olisi syntynyt kilpailu ja sota. Ehkä ystäväsi huomasi, että koska sinä et tehnyt aloitteita miehen suhteen, niin hän voisi tehdä niin. Tai ehkä mieskin oli ihastunut ystävääsi ja hän teki aloitteen, eikä ystäväsi voinut enää vastustaa kiusausta koska oli itsekin niin palavasti rakastunut.

Jos et kuitenkaan VIIDEN VUODEN aikana tehnyt yhtään aloitetta miehen saamiseksi, tai vaikka olisitkin tehnyt ja hän olisi torjunut sinut, niin et voi olettaa, että voisit noin monta vuotta varata jotain miestä. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kuulostaa vähän jo pakkomielteeltä eikä pelkältä ihastukselta. Niinkuin tuon kaverinikin kohdalla. Kyllä tuollaisesta asiasta pitää päästä yli ja jatkaa omaa elämää, eikä jäädä roikkumaan.

Toivon todella, että viimeistään nyt ymmärrät jatkaa elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen suhteessaan ja etsi itsellesi uusi kumppani, sellainen joka myös rakastaa sinua.

[/quote]

Joo ja se viimeisen lauseen toteutuminen onkin ihan pikkujuttu eikös niin? Onneksi olitte vain kavereita. Ymmärrän kyllä, että pakkohan se oli sinunkin noin toimia, mutta vituttaa tää ap:n muka kannustaminen että rakkaus löytyy, ei se kaikille edes löydy vaikka okei, ei ole sinun vikasi, ei, mutta älä puolustele mitä itse teit, tiet mitä halusit ja sitten toisaalta toi että ap:n tunteista ei vain piitata, hän on kuin ilmaa (oot varmaan vinksahtanut) siis vaikka asia olisikin lukkiutunut ja ap tai samanlaiset naiset avuntarpeessa niin pitääkö sitä olla niin helvetin alentuvainen ja neuvoa sieltä saamasi miehen kainalosta toisia?

[/quote]

Miksi olet noin vihainen? En ole väittänyt, etteikö ap:n tunteilla ole väliä. Ymmärrän kyllä, että hänestä tuntuu nyt pahalta. Sen takia yritänkin laittaa faktoja pöytään ja kannustaa häntä liikkumaan elämässään eteenpäin. Se olisi tässä tilanteessa parasta. Ap:lla oli viisi vuotta aikaa tehdä aloite ja koska hänellä oli ystävä, joka tiesi tunteista miestä kohtaan, hän olisi esimerkiksi voinut pyytää häneltä apua tai vinkkejä miehen saamiseksi. Jos ystävälläkin oli jo silloin tunteita miestä kohtaan, se olisi varmasti tullut silloin jo puheeksi.

Ei kukaan voi luvata, että "se oikea" ja rakkaus löytyy, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin joko a) yrittää löytää sellainen tai b) antaa olla vaan ja odottaa, jos sellainen tulisi vastaan. Tämä mies ei selvästikään ollut ap:lle "se oikea", koska hän ei rakastanut ap:ta. Muuten he olisivat nyt yhdessä, eikä hänen ystävänsä olisi miehen kanssa. Ja kannattaa miettiä tuota ystävänkin puolta tarinasta: mitä hän on tuntenut tässä tilanteessa?

Viisi vuotta on todella, todella pitkä aika tuhlattavaksi epäonniseen rakkauteen, jossa et saa vastarakkautta. Ei ole järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen. Se on varmasti todella puuduttavaa ja vie valtavasti voimia olla jatkuvasti pettynyt ja surullinen siitä, ettei mies tunne samoin. Mielestäni ap ansaitsee miehen, joka rakastaa häntä takaisin yhtä paljon.

T. 95

[/quote]

No just siks olen vihainen kun aloittajan ystävän ei tarvitse muka edes hävetä sitä, mitä teki aloittajalle. Ja sillä, millaisen miehen ap ansaitsee ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, saako hän sellaista miestä tai ketään miestä ikinä. Oletko kuullut onnettomista rakkauksista? Toisilla on sellaisia. Ja ei taaskaan ole sinun vikasi ei. Eikö olekin ihanaa? Sä et elä päivästä toiseen asiaa murehtien.

Mistä edes tiedätte, että kuinka hyvin apn ystävä oikeasti edes tiesi apn tunteista? Aikaa on kuitenkin kulunut viisi vuotta. Mitä jos he olivat keskustelleet tästä asiasta vaikkapa silloin viisi vuotta sitten? Ehkä ystävä luuli, ettei tunteita enää ole, koska ap ja mies eivät päätyneet ikinä yhteen.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:08"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:02"]

Ei nämä tilanteet varmaan koskaan niin mustavalkoisia ole, mutta kyllä todellakin antaisin "luvan" ystävälleni seurustella miehen kanssa, jolta olen saanut pakit / joka ei vastaa tunteisiini. Varmasti se kirvelisi alkuun, mutta ei minulla ole halua eikä oikeutta vaatia ketään (saati sitten omaa rakasta ystävääni) heittämään rakkautta hukkaan oman itsekkyyteni vuoksi.

[/quote]

Se oliskin sulle varmaan helppoa, koska jos saisit pakit et varmaan enää kokisi miestä tärkeänä? Aloittajalle se mies oli edelleen tärkeä ja kunnon ystävän pitäisi tietää se. 

Itsekäs ap ei ole, koska eihän hän ole kenenkään onnen edelle asettunutkaan.

[/quote]

Hmm, aloituksessa epäselväksi jäi, oliko ap tehnyt aloitteen ja saanut pakit vai ihaillut vain kaukaa. Joka tapauksessa viisi vuotta on niin pitkä aika, että jotain olisi jo tapahtunut jos olisi tapahtuakseen ja aikuinen ihminen tämän varmasti ymmärtää. Ellei tuo ystävä ole hoitanut asiaa jotenkin erityisen tökerösti, en näe asiassa mitään moraalisesti väärää.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:17"]

Sori, että kysyn mutta te joiden mielestä ap:n ystävän olisi pitänyt ottaa ap:n tunteet huomioon, niin mitä teidän mielestänne ap:n ystävän olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt luopua elämänsä miehestä jotta ap:lle ei olisi tullut niin paha mieli? Eli kaksi ihmistä olisi ollut onnettomia yhden sijaan.

[/quote]

Ylläsi on juuri hyvä kommentti kysymykseesi. Eli avoin juttelu asiasta olisi paikallaan. Eikä se tarkoita, että pitää taipua ap:n tahtoon, mutta se olisi ollut kunnioittavaa. Voihan olla, että tällainen keskustelu käytiinkin, mutta jotenkin käsitin aloituksesta, että ei käyty. 

Ei se helppoa takuulla ole sille ystävällekään sitä keskustelua käydä, kyllähän mä sen ymmärrän. Mutta kauheinta on kun ap:n tunteita ei kyllä otetan yhtään huomioon jos ystävä ei sano, että tajuaa esim. tuottavansa tuskaa.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:46"]

Mä olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta tuon "ystävän" roolissa. Kyseessä oli kyllä lähinnä kaverisuhde, emme olleet ystäviä kuitenkaan ihan. Tiesin kuitenkin tämän kaverini olleen ihastunut (ellei jopa rakastunut, koska tätä "ihastusta" kesti monta vuotta ja jatkuu vieläkin), mutta ihastunut olin minäkin. Minun ja miehen välillä rakkaus leimahti heti ja molemmat tekivät aloitteita molempiin suuntiin. Toisin kuin tämä ystäväni: hän ei ikinä tehnyt asialle yhtään mitään. Ei siis yhtäkään pientäkään elettä tai sanaa.

Voin kuvitella, että ystävälläsikin on ollut vaikeaa tuossa tilanteessa. Mieti jos hän oli itsekin ihastunut/rakastunut tuohon mieheen? Ja sitten kuunteli vain sinua, kun avauduit tunteistasi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa mitään, että "hei mäkin olen iskenyt silmäni siihen". Siitähän olisi syntynyt kilpailu ja sota. Ehkä ystäväsi huomasi, että koska sinä et tehnyt aloitteita miehen suhteen, niin hän voisi tehdä niin. Tai ehkä mieskin oli ihastunut ystävääsi ja hän teki aloitteen, eikä ystäväsi voinut enää vastustaa kiusausta koska oli itsekin niin palavasti rakastunut.

Jos et kuitenkaan VIIDEN VUODEN aikana tehnyt yhtään aloitetta miehen saamiseksi, tai vaikka olisitkin tehnyt ja hän olisi torjunut sinut, niin et voi olettaa, että voisit noin monta vuotta varata jotain miestä. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kuulostaa vähän jo pakkomielteeltä eikä pelkältä ihastukselta. Niinkuin tuon kaverinikin kohdalla. Kyllä tuollaisesta asiasta pitää päästä yli ja jatkaa omaa elämää, eikä jäädä roikkumaan.

Toivon todella, että viimeistään nyt ymmärrät jatkaa elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen suhteessaan ja etsi itsellesi uusi kumppani, sellainen joka myös rakastaa sinua.

[/quote]

Joo ja se viimeisen lauseen toteutuminen onkin ihan pikkujuttu eikös niin? Onneksi olitte vain kavereita. Ymmärrän kyllä, että pakkohan se oli sinunkin noin toimia, mutta vituttaa tää ap:n muka kannustaminen että rakkaus löytyy, ei se kaikille edes löydy vaikka okei, ei ole sinun vikasi, ei, mutta älä puolustele mitä itse teit, tiet mitä halusit ja sitten toisaalta toi että ap:n tunteista ei vain piitata, hän on kuin ilmaa (oot varmaan vinksahtanut) siis vaikka asia olisikin lukkiutunut ja ap tai samanlaiset naiset avuntarpeessa niin pitääkö sitä olla niin helvetin alentuvainen ja neuvoa sieltä saamasi miehen kainalosta toisia?

[/quote]

Miksi olet noin vihainen? En ole väittänyt, etteikö ap:n tunteilla ole väliä. Ymmärrän kyllä, että hänestä tuntuu nyt pahalta. Sen takia yritänkin laittaa faktoja pöytään ja kannustaa häntä liikkumaan elämässään eteenpäin. Se olisi tässä tilanteessa parasta. Ap:lla oli viisi vuotta aikaa tehdä aloite ja koska hänellä oli ystävä, joka tiesi tunteista miestä kohtaan, hän olisi esimerkiksi voinut pyytää häneltä apua tai vinkkejä miehen saamiseksi. Jos ystävälläkin oli jo silloin tunteita miestä kohtaan, se olisi varmasti tullut silloin jo puheeksi.

Ei kukaan voi luvata, että "se oikea" ja rakkaus löytyy, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin joko a) yrittää löytää sellainen tai b) antaa olla vaan ja odottaa, jos sellainen tulisi vastaan. Tämä mies ei selvästikään ollut ap:lle "se oikea", koska hän ei rakastanut ap:ta. Muuten he olisivat nyt yhdessä, eikä hänen ystävänsä olisi miehen kanssa. Ja kannattaa miettiä tuota ystävänkin puolta tarinasta: mitä hän on tuntenut tässä tilanteessa?

Viisi vuotta on todella, todella pitkä aika tuhlattavaksi epäonniseen rakkauteen, jossa et saa vastarakkautta. Ei ole järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen. Se on varmasti todella puuduttavaa ja vie valtavasti voimia olla jatkuvasti pettynyt ja surullinen siitä, ettei mies tunne samoin. Mielestäni ap ansaitsee miehen, joka rakastaa häntä takaisin yhtä paljon.

T. 95

[/quote]

No just siks olen vihainen kun aloittajan ystävän ei tarvitse muka edes hävetä sitä, mitä teki aloittajalle. Ja sillä, millaisen miehen ap ansaitsee ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, saako hän sellaista miestä tai ketään miestä ikinä. Oletko kuullut onnettomista rakkauksista? Toisilla on sellaisia. Ja ei taaskaan ole sinun vikasi ei. Eikö olekin ihanaa? Sä et elä päivästä toiseen asiaa murehtien.

[/quote]

Siis mitä nyt taas? Juurihan minä sanoin, ettei kukaan voi luvata, että löytyykö se elämäsi sielunkumppani jostain. Se ei silti poista sitä asiaa, etteikö jokainen ihminen halutessaan ansaitsisi vierelleen kumppanin jota rakastaa ja joka rakastaa sinua takaisin. Ja olen kuullut onnettomista rakkauksista, sellainenhan tämä ap:nkin tarina on. Ja juuri sen takia, edelleenkin, hänen kannattaisi _siirtyä_eteenpäin_elämässään_. Ja kuten olen jo varmaan pariin otteeseen maininnut, viisi (5, ymmärrätkö?) vuotta on TODELLA pitkä aika tuhlata murehtimiseen tälläisen onnettoman rakkauden takia. Sen sijaan kannattaisi alkaa tekemään asioita, jotka tekee onnelliseksi. Se ei välttämättä ole parisuhde, mikä pelastaa koko elämän ja tekee elämästä täydellistä ja ihanaa.

T. 95

Ei sitä miestä viety ap:n nenän edestä... ap seisoi paikallaan viisi vuotta ja joku lopulta päätti mennä sivusta ohi. 

Siitäkin huolimatta ymmärrän että tilanne tuntuu pahalta ja toivon ap:lle tsemppiä.

Että onko liikaa vaadittu sellainen keskustelu tai myöntää (jos tietää asian) tuottavansa tuskaa toiselle. Ainakin itse antaisin paljon anteeksi (koko jutun varmaan) jos mulle sanottaisiin, että tajuaa munkin tilanteen, että on tuskainen. Tai sitten vain suuttuisin, että no niin vittu onkin.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:23"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:17"]

Sori, että kysyn mutta te joiden mielestä ap:n ystävän olisi pitänyt ottaa ap:n tunteet huomioon, niin mitä teidän mielestänne ap:n ystävän olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt luopua elämänsä miehestä jotta ap:lle ei olisi tullut niin paha mieli? Eli kaksi ihmistä olisi ollut onnettomia yhden sijaan.

[/quote]

Ylläsi on juuri hyvä kommentti kysymykseesi. Eli avoin juttelu asiasta olisi paikallaan. Eikä se tarkoita, että pitää taipua ap:n tahtoon, mutta se olisi ollut kunnioittavaa. Voihan olla, että tällainen keskustelu käytiinkin, mutta jotenkin käsitin aloituksesta, että ei käyty. 

Ei se helppoa takuulla ole sille ystävällekään sitä keskustelua käydä, kyllähän mä sen ymmärrän. Mutta kauheinta on kun ap:n tunteita ei kyllä otetan yhtään huomioon jos ystävä ei sano, että tajuaa esim. tuottavansa tuskaa.

[/quote]

Mitä juttelemistä siinä nyt on? Kai ap nyt tajuaa, että ap:n ystävä tajuaa, että heidän suhteensa tuottaa tuskaa?

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:26"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:46"]

Mä olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta tuon "ystävän" roolissa. Kyseessä oli kyllä lähinnä kaverisuhde, emme olleet ystäviä kuitenkaan ihan. Tiesin kuitenkin tämän kaverini olleen ihastunut (ellei jopa rakastunut, koska tätä "ihastusta" kesti monta vuotta ja jatkuu vieläkin), mutta ihastunut olin minäkin. Minun ja miehen välillä rakkaus leimahti heti ja molemmat tekivät aloitteita molempiin suuntiin. Toisin kuin tämä ystäväni: hän ei ikinä tehnyt asialle yhtään mitään. Ei siis yhtäkään pientäkään elettä tai sanaa.

Voin kuvitella, että ystävälläsikin on ollut vaikeaa tuossa tilanteessa. Mieti jos hän oli itsekin ihastunut/rakastunut tuohon mieheen? Ja sitten kuunteli vain sinua, kun avauduit tunteistasi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa mitään, että "hei mäkin olen iskenyt silmäni siihen". Siitähän olisi syntynyt kilpailu ja sota. Ehkä ystäväsi huomasi, että koska sinä et tehnyt aloitteita miehen suhteen, niin hän voisi tehdä niin. Tai ehkä mieskin oli ihastunut ystävääsi ja hän teki aloitteen, eikä ystäväsi voinut enää vastustaa kiusausta koska oli itsekin niin palavasti rakastunut.

Jos et kuitenkaan VIIDEN VUODEN aikana tehnyt yhtään aloitetta miehen saamiseksi, tai vaikka olisitkin tehnyt ja hän olisi torjunut sinut, niin et voi olettaa, että voisit noin monta vuotta varata jotain miestä. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kuulostaa vähän jo pakkomielteeltä eikä pelkältä ihastukselta. Niinkuin tuon kaverinikin kohdalla. Kyllä tuollaisesta asiasta pitää päästä yli ja jatkaa omaa elämää, eikä jäädä roikkumaan.

Toivon todella, että viimeistään nyt ymmärrät jatkaa elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen suhteessaan ja etsi itsellesi uusi kumppani, sellainen joka myös rakastaa sinua.

[/quote]

Joo ja se viimeisen lauseen toteutuminen onkin ihan pikkujuttu eikös niin? Onneksi olitte vain kavereita. Ymmärrän kyllä, että pakkohan se oli sinunkin noin toimia, mutta vituttaa tää ap:n muka kannustaminen että rakkaus löytyy, ei se kaikille edes löydy vaikka okei, ei ole sinun vikasi, ei, mutta älä puolustele mitä itse teit, tiet mitä halusit ja sitten toisaalta toi että ap:n tunteista ei vain piitata, hän on kuin ilmaa (oot varmaan vinksahtanut) siis vaikka asia olisikin lukkiutunut ja ap tai samanlaiset naiset avuntarpeessa niin pitääkö sitä olla niin helvetin alentuvainen ja neuvoa sieltä saamasi miehen kainalosta toisia?

[/quote]

Miksi olet noin vihainen? En ole väittänyt, etteikö ap:n tunteilla ole väliä. Ymmärrän kyllä, että hänestä tuntuu nyt pahalta. Sen takia yritänkin laittaa faktoja pöytään ja kannustaa häntä liikkumaan elämässään eteenpäin. Se olisi tässä tilanteessa parasta. Ap:lla oli viisi vuotta aikaa tehdä aloite ja koska hänellä oli ystävä, joka tiesi tunteista miestä kohtaan, hän olisi esimerkiksi voinut pyytää häneltä apua tai vinkkejä miehen saamiseksi. Jos ystävälläkin oli jo silloin tunteita miestä kohtaan, se olisi varmasti tullut silloin jo puheeksi.

Ei kukaan voi luvata, että "se oikea" ja rakkaus löytyy, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin joko a) yrittää löytää sellainen tai b) antaa olla vaan ja odottaa, jos sellainen tulisi vastaan. Tämä mies ei selvästikään ollut ap:lle "se oikea", koska hän ei rakastanut ap:ta. Muuten he olisivat nyt yhdessä, eikä hänen ystävänsä olisi miehen kanssa. Ja kannattaa miettiä tuota ystävänkin puolta tarinasta: mitä hän on tuntenut tässä tilanteessa?

Viisi vuotta on todella, todella pitkä aika tuhlattavaksi epäonniseen rakkauteen, jossa et saa vastarakkautta. Ei ole järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen. Se on varmasti todella puuduttavaa ja vie valtavasti voimia olla jatkuvasti pettynyt ja surullinen siitä, ettei mies tunne samoin. Mielestäni ap ansaitsee miehen, joka rakastaa häntä takaisin yhtä paljon.

T. 95

[/quote]

No just siks olen vihainen kun aloittajan ystävän ei tarvitse muka edes hävetä sitä, mitä teki aloittajalle. Ja sillä, millaisen miehen ap ansaitsee ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, saako hän sellaista miestä tai ketään miestä ikinä. Oletko kuullut onnettomista rakkauksista? Toisilla on sellaisia. Ja ei taaskaan ole sinun vikasi ei. Eikö olekin ihanaa? Sä et elä päivästä toiseen asiaa murehtien.

[/quote]

Siis mitä nyt taas? Juurihan minä sanoin, ettei kukaan voi luvata, että löytyykö se elämäsi sielunkumppani jostain. Se ei silti poista sitä asiaa, etteikö jokainen ihminen halutessaan ansaitsisi vierelleen kumppanin jota rakastaa ja joka rakastaa sinua takaisin. Ja olen kuullut onnettomista rakkauksista, sellainenhan tämä ap:nkin tarina on. Ja juuri sen takia, edelleenkin, hänen kannattaisi _siirtyä_eteenpäin_elämässään_. Ja kuten olen jo varmaan pariin otteeseen maininnut, viisi (5, ymmärrätkö?) vuotta on TODELLA pitkä aika tuhlata murehtimiseen tälläisen onnettoman rakkauden takia. Sen sijaan kannattaisi alkaa tekemään asioita, jotka tekee onnelliseksi. Se ei välttämättä ole parisuhde, mikä pelastaa koko elämän ja tekee elämästä täydellistä ja ihanaa.

T. 95

[/quote]

Siis mitä mitä nyt taas? En mäkään lupaamisesta sanonut sun puhuneen, vaan ansaitsemisesta. 

Mutta mitä iloa on ajatella, että ansaitsee? Jos sitä ei ole eikä löydy, eikä tule? 

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:28"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:23"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:17"]

Sori, että kysyn mutta te joiden mielestä ap:n ystävän olisi pitänyt ottaa ap:n tunteet huomioon, niin mitä teidän mielestänne ap:n ystävän olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt luopua elämänsä miehestä jotta ap:lle ei olisi tullut niin paha mieli? Eli kaksi ihmistä olisi ollut onnettomia yhden sijaan.

[/quote]

Ylläsi on juuri hyvä kommentti kysymykseesi. Eli avoin juttelu asiasta olisi paikallaan. Eikä se tarkoita, että pitää taipua ap:n tahtoon, mutta se olisi ollut kunnioittavaa. Voihan olla, että tällainen keskustelu käytiinkin, mutta jotenkin käsitin aloituksesta, että ei käyty. 

Ei se helppoa takuulla ole sille ystävällekään sitä keskustelua käydä, kyllähän mä sen ymmärrän. Mutta kauheinta on kun ap:n tunteita ei kyllä otetan yhtään huomioon jos ystävä ei sano, että tajuaa esim. tuottavansa tuskaa.

[/quote]

Mitä juttelemistä siinä nyt on? Kai ap nyt tajuaa, että ap:n ystävä tajuaa, että heidän suhteensa tuottaa tuskaa?

[/quote]

No olisi ihan hyvä sanoa, että on siitä phoillaan. Jos on.

Niin, mistä ap tietää, onko ystävä edes pahoillaan, jos ystävä ei sano sitä. Voihan ystävä olla niin ylpeä ja onnellinen saavutuksestaan, että ei osaa edes ajatella aloittajan tunteita. "Sehän oli muutenkin niin epänormaali kun pakkomielteisesti vaan rakastaa ilman vastakaikua". Tai "sehän vain mielipahansa esiin tuodessaan halusi asettua minun onneni edelle."

Sivusta heittäsin että vaikea on tosiaan ketään löytää jos roikkuu onnettomassa rakkaudessa viisi vuotta. Toinen juttu, jos mitään keskustelua ei ole ap:n ja ystävän välillä käyty, ap voi ottaa aiheen itsekin puheeksi - ilman puhdistaminen olisi varmasti hyvä juttu lopputuloksesta riippumatta.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:37"]

Niin, mistä ap tietää, onko ystävä edes pahoillaan, jos ystävä ei sano sitä. Voihan ystävä olla niin ylpeä ja onnellinen saavutuksestaan, että ei osaa edes ajatella aloittajan tunteita. "Sehän oli muutenkin niin epänormaali kun pakkomielteisesti vaan rakastaa ilman vastakaikua". Tai "sehän vain mielipahansa esiin tuodessaan halusi asettua minun onneni edelle."

[/quote]

Mä en pysty kuvittelemaan yhdenkään ystäväni ajattelevan noin vastaavassa tilanteessa... millaisia ystäviä ihmisillä oikeen on jos tuo on joku realistinen skenaario? O_o

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:29"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:26"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:20"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 03:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 02:46"]

Mä olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, mutta tuon "ystävän" roolissa. Kyseessä oli kyllä lähinnä kaverisuhde, emme olleet ystäviä kuitenkaan ihan. Tiesin kuitenkin tämän kaverini olleen ihastunut (ellei jopa rakastunut, koska tätä "ihastusta" kesti monta vuotta ja jatkuu vieläkin), mutta ihastunut olin minäkin. Minun ja miehen välillä rakkaus leimahti heti ja molemmat tekivät aloitteita molempiin suuntiin. Toisin kuin tämä ystäväni: hän ei ikinä tehnyt asialle yhtään mitään. Ei siis yhtäkään pientäkään elettä tai sanaa.

Voin kuvitella, että ystävälläsikin on ollut vaikeaa tuossa tilanteessa. Mieti jos hän oli itsekin ihastunut/rakastunut tuohon mieheen? Ja sitten kuunteli vain sinua, kun avauduit tunteistasi. Ehkä hän ei uskaltanut sanoa mitään, että "hei mäkin olen iskenyt silmäni siihen". Siitähän olisi syntynyt kilpailu ja sota. Ehkä ystäväsi huomasi, että koska sinä et tehnyt aloitteita miehen suhteen, niin hän voisi tehdä niin. Tai ehkä mieskin oli ihastunut ystävääsi ja hän teki aloitteen, eikä ystäväsi voinut enää vastustaa kiusausta koska oli itsekin niin palavasti rakastunut.

Jos et kuitenkaan VIIDEN VUODEN aikana tehnyt yhtään aloitetta miehen saamiseksi, tai vaikka olisitkin tehnyt ja hän olisi torjunut sinut, niin et voi olettaa, että voisit noin monta vuotta varata jotain miestä. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kuulostaa vähän jo pakkomielteeltä eikä pelkältä ihastukselta. Niinkuin tuon kaverinikin kohdalla. Kyllä tuollaisesta asiasta pitää päästä yli ja jatkaa omaa elämää, eikä jäädä roikkumaan.

Toivon todella, että viimeistään nyt ymmärrät jatkaa elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen suhteessaan ja etsi itsellesi uusi kumppani, sellainen joka myös rakastaa sinua.

[/quote]

Joo ja se viimeisen lauseen toteutuminen onkin ihan pikkujuttu eikös niin? Onneksi olitte vain kavereita. Ymmärrän kyllä, että pakkohan se oli sinunkin noin toimia, mutta vituttaa tää ap:n muka kannustaminen että rakkaus löytyy, ei se kaikille edes löydy vaikka okei, ei ole sinun vikasi, ei, mutta älä puolustele mitä itse teit, tiet mitä halusit ja sitten toisaalta toi että ap:n tunteista ei vain piitata, hän on kuin ilmaa (oot varmaan vinksahtanut) siis vaikka asia olisikin lukkiutunut ja ap tai samanlaiset naiset avuntarpeessa niin pitääkö sitä olla niin helvetin alentuvainen ja neuvoa sieltä saamasi miehen kainalosta toisia?

[/quote]

Miksi olet noin vihainen? En ole väittänyt, etteikö ap:n tunteilla ole väliä. Ymmärrän kyllä, että hänestä tuntuu nyt pahalta. Sen takia yritänkin laittaa faktoja pöytään ja kannustaa häntä liikkumaan elämässään eteenpäin. Se olisi tässä tilanteessa parasta. Ap:lla oli viisi vuotta aikaa tehdä aloite ja koska hänellä oli ystävä, joka tiesi tunteista miestä kohtaan, hän olisi esimerkiksi voinut pyytää häneltä apua tai vinkkejä miehen saamiseksi. Jos ystävälläkin oli jo silloin tunteita miestä kohtaan, se olisi varmasti tullut silloin jo puheeksi.

Ei kukaan voi luvata, että "se oikea" ja rakkaus löytyy, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin joko a) yrittää löytää sellainen tai b) antaa olla vaan ja odottaa, jos sellainen tulisi vastaan. Tämä mies ei selvästikään ollut ap:lle "se oikea", koska hän ei rakastanut ap:ta. Muuten he olisivat nyt yhdessä, eikä hänen ystävänsä olisi miehen kanssa. Ja kannattaa miettiä tuota ystävänkin puolta tarinasta: mitä hän on tuntenut tässä tilanteessa?

Viisi vuotta on todella, todella pitkä aika tuhlattavaksi epäonniseen rakkauteen, jossa et saa vastarakkautta. Ei ole järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen. Se on varmasti todella puuduttavaa ja vie valtavasti voimia olla jatkuvasti pettynyt ja surullinen siitä, ettei mies tunne samoin. Mielestäni ap ansaitsee miehen, joka rakastaa häntä takaisin yhtä paljon.

T. 95

[/quote]

No just siks olen vihainen kun aloittajan ystävän ei tarvitse muka edes hävetä sitä, mitä teki aloittajalle. Ja sillä, millaisen miehen ap ansaitsee ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, saako hän sellaista miestä tai ketään miestä ikinä. Oletko kuullut onnettomista rakkauksista? Toisilla on sellaisia. Ja ei taaskaan ole sinun vikasi ei. Eikö olekin ihanaa? Sä et elä päivästä toiseen asiaa murehtien.

[/quote]

Siis mitä nyt taas? Juurihan minä sanoin, ettei kukaan voi luvata, että löytyykö se elämäsi sielunkumppani jostain. Se ei silti poista sitä asiaa, etteikö jokainen ihminen halutessaan ansaitsisi vierelleen kumppanin jota rakastaa ja joka rakastaa sinua takaisin. Ja olen kuullut onnettomista rakkauksista, sellainenhan tämä ap:nkin tarina on. Ja juuri sen takia, edelleenkin, hänen kannattaisi _siirtyä_eteenpäin_elämässään_. Ja kuten olen jo varmaan pariin otteeseen maininnut, viisi (5, ymmärrätkö?) vuotta on TODELLA pitkä aika tuhlata murehtimiseen tälläisen onnettoman rakkauden takia. Sen sijaan kannattaisi alkaa tekemään asioita, jotka tekee onnelliseksi. Se ei välttämättä ole parisuhde, mikä pelastaa koko elämän ja tekee elämästä täydellistä ja ihanaa.

T. 95

[/quote]

Siis mitä mitä nyt taas? En mäkään lupaamisesta sanonut sun puhuneen, vaan ansaitsemisesta. 

Mutta mitä iloa on ajatella, että ansaitsee? Jos sitä ei ole eikä löydy, eikä tule? 

[/quote]

Jos ei löydy, niin ei löydy. Jos ei tule, niin ei tule. Silti voi aina yrittää etsiä. On siitäkin iloa sen verran, että silloin ihminen pitää itseään sen verran hyvänä ihmisenä ja arvostaa itseään, kun tietää että ansaitsee rakkautta. Jos vihaa itseään tai ei pidä itsestään, se näkyy myös ulospäin. Olet jotenkin tosi kyyninen tämän asian suhteen. 

T. 95