Lue keskustelun säännöt.
Adoptio on kallista!
02.12.2021 |
Olemme harkinneet adoptiota. Nyt tämän mielipidekirjoituksen jälkeen meinaa ahdistua. Onko tämä siis todellista?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008439821.html
Otteita:
OLIMME mukana kansainvälisessä adoptioprosessissa yli 4,5 vuotta. Olemme vakavarainen, korkeasti koulutettu pariskunta, jolla oli kokemusta tukea kaipaavista lapsista. Haimme adoptiossa vanhempaa lasta tai sisaruksia. Heille on yleensä vaikeampi löytää kotia. Adoptioprosessimme loppui alkusyksystä siihen, että toinen meistä täytti 50 vuotta.
Ikärajan ohella myös kansainvälisen adoption prosessia tulisi uudistaa Suomessa. Adoptioprosessi kestää pitkään. Hakijoita läpivalaistaan henkisesti ja fyysisesti Suomen päässä ja kohdemaassa useaan otteeseen. Asiakirjoja pitää uusia säännöllisesti, ja rahaa palaa tuhansia euroja matkan varrella. Meiltä rahaa ehti kulua prosessiin yli 12 000 euroa.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptioprosessin sääntöjen laatimista ei missään nimessä pidä antaa niille, jotka omien tarpeidensa ja mielitekojensa takia suhtautuvat aiheeseen tunteella. Joka tuntuu olevan näköjään katkeruudensekaista "mähaluun" -ulinaa.
Säännöt pitää laatia ajatellen vain ja ainoastaan lasten etua. Adoptioprosessin tarkoitus EI ole tarjota lapsia kaupan hyllyltä niille, jotka syystä tai toisesta eivät niitä saa. Tarkoitus on tarjota orpolapselle perhe. Se kannattaisi pitää mielessä. Kyse ei ole siitä, mitä sinä haluat, vaan siitä, mitä EHKÄ pystyt antamaan sille lapselle.
Toisekseen, miten vakaan ja turvallisen kodin traumatisoituneelle lapselle (hylätyksi tuleminen on vauvallekin trauma, tästä on tutkimuksia, ne tietävät kyllä, että se äiti, jonka ääntä kuunteli 9 kk, ei ole enää maisemissa) pystyy tarjoamaan ihminen, joka ei pääse yli siitä, että ei saa ihan kaikkea mitä haluaa, sillä aikataululla kuin haluaa?
Lapsettomia ihmisiä on ollut maailman sivu. Se on niitä asioita, joista aikuisten vaan on osattava päästä yli. Jos se adoptiolapsi on joku laastari tuohon suruun, se ei ennusta kovin hyvää lapsen tulevaisuuden kannalta. Lapsella on silloin liian iso vastuu vanhempien emotionaalisesta hyvinvoinnista.
Jos ei kykene olemaan onnellinen myös lapsettomana, ei kykene tarjoamaan hyvää kotia adoptiolapselle.
P.S. Menetin itse mahdollisuuteni tulla äidiksi sairastumalla vakavasti alle 30-vuotiaana. Terveydentilani ei sallisi myöskään adoptiota, koska en pysyisi lapsesta huolehtimaan. Enkä kyllä ikinä adoptoisikaan, minusta on todella sairasta raahata lapsia tänne toiselta puolelta maailmaa täyttämään ihmisten emotionaalisia tarpeita. Siitähän siinä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä voinut kuvitellaakkaan, että jos tekee niin ison ja hyvän työn, että antaa turvallisen kodin sitä tarvi alle lapselle, siitä vielä otetaan rahaa.
Siis onko tuo totta?
Kuule, ei sitä lasta summasssa oteta. Häneen on käytävä tutustumassa siinä maassa josta lapsi otetaan.
Ja matkat maksaa ja asuminen siinä maassa. Ja yksi matka ei riitä, ja sitten vielä erikseen se lapsen hakumatka omaan kotiinsa, siihen adoptioperheeseen.
Lisäksi on muita kuluja, ja monenlaista papereiden täyttämisiä molemmissa maissa. Ja erilaisten todistusen ja asiakirjojen hankintaa.
Mitä kauempa maailmasta sen lapsen ottaa, sitä pitempi ja kallimpia matka.
Ja onhan se selvä, että adoptio perhe tulee tutkia perinpohjin.
Sillä vaikka olisi miten kunnolliset ja koulutetut ja hyvin toimeentulevat ihmiset, niin eiväthän ne virkamiehet sitä tiedä, vaikka nämä ihmise itse sen tietää.
Jos ei tutkittaisi, niin kukan tahansa voisi ruveta hankkimaan adoptio lapsia vaikka mistä kummallisisa syistä.
Kyllä se yksi matka yleensä riittää, mutta se saattaa maasta riippuen sitten kestää useita viikkoja. Kuukausi ei ole mikään harvinaisuus.
Sijaisperhe, tukiperhe, kummius...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä voinut kuvitellaakkaan, että jos tekee niin ison ja hyvän työn, että antaa turvallisen kodin sitä tarvi alle lapselle, siitä vielä otetaan rahaa.
Siis onko tuo totta?
Kuule, ei sitä lasta summasssa oteta. Häneen on käytävä tutustumassa siinä maassa josta lapsi otetaan.
Ja matkat maksaa ja asuminen siinä maassa. Ja yksi matka ei riitä, ja sitten vielä erikseen se lapsen hakumatka omaan kotiinsa, siihen adoptioperheeseen.
Lisäksi on muita kuluja, ja monenlaista papereiden täyttämisiä molemmissa maissa. Ja erilaisten todistusen ja asiakirjojen hankintaa.
Mitä kauempa maailmasta sen lapsen ottaa, sitä pitempi ja kallimpia matka.
Ja onhan se selvä, että adoptio perhe tulee tutkia perinpohjin.
Sillä vaikka olisi miten kunnolliset ja koulutetut ja hyvin toimeentulevat ihmiset, niin eiväthän ne virkamiehet sitä tiedä, vaikka nämä ihmise itse sen tietää.
Jos ei tutkittaisi, niin kukan tahansa voisi ruveta hankkimaan adoptio lapsia vaikka mistä kummallisisa syistä.
Kyllä se yksi matka yleensä riittää, mutta se saattaa maasta riippuen sitten kestää useita viikkoja. Kuukausi ei ole mikään harvinaisuus.
Höpö höpö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta jutusta saa sellaisen käsityksen että adoptioon on lähdetty vääristä syistä, mikä on saattanut vaikuttaa adoptiolupapäätöksen venymiseen. Adoption kautta ei lähdetä pelastamaan lasta huonoista oloista.
Lapsi ei tule ikinä olemaan sinulle mitään velkaa.
Auttaminen on tietenkin upea asia, mutta siihen on omat kanavansa.
Vierailija kirjoitti:
Se seula, minkä läpi nämä ihmiset menevät on niin iso, että siinä pitäisi ilman rahaa selvitä jo asiat ja se Onko perhe sovelias adoptioon.
Rahaa siihen ei tarvi.
No sanopa se lapsen kotimaan viranomaisille, hotellille ja lentoyhtiölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä voinut kuvitellaakkaan, että jos tekee niin ison ja hyvän työn, että antaa turvallisen kodin sitä tarvi alle lapselle, siitä vielä otetaan rahaa.
Siis onko tuo totta?
Ei. Luepa adoptiolaki sekä kansainväliset sopimukset asiasta. Raha menee prosessista aiheutuviin kuluihin. Adoptiolla on kiellettyä tienata ja samoin lapsen ostaminen rahalla voidaan tulkita ihmiskaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kirjoittaja kyllä on oikeassa, että hakijoita kohdellaan törkeästi. Ja varsinkin Pela oli jotain täydellisen luokatonta.
t. adoptioäiti
Onko jotain esimerkkejä, miten Pela kohtelee hakijoita huonosti?
Valehtelua, kyykyttämistä, asiakirjojen tahallista hukkaamista, aina vain uusien maksujen ja käytäntöjen kehittelemistä yms. Joka käänteessä muistutetaan, että ei prosessissa ole pakko olla ja uhkaillaan ennen hakumatkaa, että ”ei se lapsi sinun vielä ole, voimme ottaa poiskin milloin tahansa, selän takana juoruilua, esim meille haukuttiin eräs toinen hakijaperhe törkeästi jne”.
Loputonta paskaa. Oikein sellaista mitä pienipalkkainen naisihminen huonossa työpaikassa ikinä keksii, kun kerrankin saa valtaa.
Sana siis kuin sosiaalityöntekijöillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Ja jos tekee itse sen tietoisen oäätöksen että näkee adoption viimeisenä oljenkortena, ottaa riskin ettei lasta tule sitäkään kautta.
Näin se on, aikuisten maailmassa.
Perheen perustaminen on aina itsekäs teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kirjoittaja kyllä on oikeassa, että hakijoita kohdellaan törkeästi. Ja varsinkin Pela oli jotain täydellisen luokatonta.
t. adoptioäiti
Onko jotain esimerkkejä, miten Pela kohtelee hakijoita huonosti?
Valehtelua, kyykyttämistä, asiakirjojen tahallista hukkaamista, aina vain uusien maksujen ja käytäntöjen kehittelemistä yms. Joka käänteessä muistutetaan, että ei prosessissa ole pakko olla ja uhkaillaan ennen hakumatkaa, että ”ei se lapsi sinun vielä ole, voimme ottaa poiskin milloin tahansa, selän takana juoruilua, esim meille haukuttiin eräs toinen hakijaperhe törkeästi jne”.
Loputonta paskaa. Oikein sellaista mitä pienipalkkainen naisihminen huonossa työpaikassa ikinä keksii, kun kerrankin saa valtaa.
Sana siis kuin sosiaalityöntekijöillä.
Kyllä. Koulutushan heillä on ihan sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Ja jos tekee itse sen tietoisen oäätöksen että näkee adoption viimeisenä oljenkortena, ottaa riskin ettei lasta tule sitäkään kautta.
Näin se on, aikuisten maailmassa.
Perheen perustaminen on aina itsekäs teko.
Eli olet sitä mieltä, että vain niillä, jotka kykenevät saamaan lapsen omilla sukusoluillaan on oikeus adoptoida? Mikä logiikka tuo on?
Vierailija kirjoitti:
No he on lähteneet liian vanhoina ja puutteellisilla resursseilla liikkeelle.
En kyllä ymmärrä mihin ihmeeseen siinä on 12 000 euroa palanut.
Me ei saatu kahteenkaan adoptioon menemään noin paljon ja kustannuksissa on mukana jo kaksi hakumatkaakin Aasiaan.
Oisko laskeneet kuluihin töistä poissaolot, kun ollut kotiselvityksiä ja pelareissuja ym...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptioprosessin sääntöjen laatimista ei missään nimessä pidä antaa niille, jotka omien tarpeidensa ja mielitekojensa takia suhtautuvat aiheeseen tunteella. Joka tuntuu olevan näköjään katkeruudensekaista "mähaluun" -ulinaa.
Säännöt pitää laatia ajatellen vain ja ainoastaan lasten etua. Adoptioprosessin tarkoitus EI ole tarjota lapsia kaupan hyllyltä niille, jotka syystä tai toisesta eivät niitä saa. Tarkoitus on tarjota orpolapselle perhe. Se kannattaisi pitää mielessä. Kyse ei ole siitä, mitä sinä haluat, vaan siitä, mitä EHKÄ pystyt antamaan sille lapselle.
Toisekseen, miten vakaan ja turvallisen kodin traumatisoituneelle lapselle (hylätyksi tuleminen on vauvallekin trauma, tästä on tutkimuksia, ne tietävät kyllä, että se äiti, jonka ääntä kuunteli 9 kk, ei ole enää maisemissa) pystyy tarjoamaan ihminen, joka ei pääse yli siitä, että ei saa ihan kaikkea mitä haluaa, sillä aikataululla kuin haluaa?
Lapsettomia ihmisiä on ollut maailman sivu. Se on niitä asioita, joista aikuisten vaan on osattava päästä yli. Jos se adoptiolapsi on joku laastari tuohon suruun, se ei ennusta kovin hyvää lapsen tulevaisuuden kannalta. Lapsella on silloin liian iso vastuu vanhempien emotionaalisesta hyvinvoinnista.
Jos ei kykene olemaan onnellinen myös lapsettomana, ei kykene tarjoamaan hyvää kotia adoptiolapselle.
P.S. Menetin itse mahdollisuuteni tulla äidiksi sairastumalla vakavasti alle 30-vuotiaana. Terveydentilani ei sallisi myöskään adoptiota, koska en pysyisi lapsesta huolehtimaan. Enkä kyllä ikinä adoptoisikaan, minusta on todella sairasta raahata lapsia tänne toiselta puolelta maailmaa täyttämään ihmisten emotionaalisia tarpeita. Siitähän siinä on kyse.
Olen eri mieltä. Lapsen etu on äärimmäisen ensisijainen adoptiossa. Ensin haarukoidaan lapsen kotimaasta sukulais-tai adoptioperhettä. Jos sellaista ei löydy, niin sitten vasta voi lapsi saada muusta maasta perheen ja kodin. Kannattaa perehtyä oikeasti lakeihin tässäkin asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Ja jos tekee itse sen tietoisen oäätöksen että näkee adoption viimeisenä oljenkortena, ottaa riskin ettei lasta tule sitäkään kautta.
Näin se on, aikuisten maailmassa.
Perheen perustaminen on aina itsekäs teko.
Eli olet sitä mieltä, että vain niillä, jotka kykenevät saamaan lapsen omilla sukusoluillaan on oikeus adoptoida? Mikä logiikka tuo on?
En vaan että adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa eikä vihonviimeinen epätoivoinen vaihtoehto. Johon sitten lähdetään liian vanhana kun ei enää muuta keinoa nähdä:
Se ei ole Suomesta kiinni. Ymmärrätkö, että lapsia kv adoptioon antavat maat asettavat adoptiovanhemmille omia ehtojaan, ja riittäväksi katsottu tulotaso ja ns. hyvä ammatti ovat yksiä tavallisimmista ehdoista.