Adoptio on kallista!
Olemme harkinneet adoptiota. Nyt tämän mielipidekirjoituksen jälkeen meinaa ahdistua. Onko tämä siis todellista?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008439821.html
Otteita:
OLIMME mukana kansainvälisessä adoptioprosessissa yli 4,5 vuotta. Olemme vakavarainen, korkeasti koulutettu pariskunta, jolla oli kokemusta tukea kaipaavista lapsista. Haimme adoptiossa vanhempaa lasta tai sisaruksia. Heille on yleensä vaikeampi löytää kotia. Adoptioprosessimme loppui alkusyksystä siihen, että toinen meistä täytti 50 vuotta.
Ikärajan ohella myös kansainvälisen adoption prosessia tulisi uudistaa Suomessa. Adoptioprosessi kestää pitkään. Hakijoita läpivalaistaan henkisesti ja fyysisesti Suomen päässä ja kohdemaassa useaan otteeseen. Asiakirjoja pitää uusia säännöllisesti, ja rahaa palaa tuhansia euroja matkan varrella. Meiltä rahaa ehti kulua prosessiin yli 12 000 euroa.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Ei adoptiolasta hakevat luultavasti eivät ole sen itsekkäämpiä, kuin muutkaan perhettä haluavat. Onhan se sinällään aina mistä lähtökohdasta tahansa ns. "itsekästä" mutta suhtautuminen siihen ei voi lähteä siitä lähtökohdasta, että tässä nyt ollaan jollain hyväntekoreissulla. Tuollaiset "voit olla hiljaa" jutut ei ainakaan kuulosta kovin mairittelevalta.
"Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen." -> Tällaiset jutut laukova henkilö voisi olla hiljaa, täytti sitten itse mitkä kriteerit tahansa. Eli ihan asiallista pyytää olemaan hiljaa, jos toisia julmaksi haukkuu tuntematta heitä tai tilannettaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptiolapsi ei ole mikään viimeinen oljenkorsi johon mummona tartutaan epätoivoissaan.
T adoptioäiti
Jaa... ja mikäköhän on mummoikä? Adoptoitko itse 20-vuotiaana? Miltäs tuntuisi, jos sinua sanottaisiin epätoivoiseksi, koska adoptoit. Haloo?
Koska adoptiolapset ovat kokenee jo yhden hylkäämisen, hakijoille on noita ehtoja.
Alaikäikäraja on 25.
Ja ikäeron vanhempaan vanhempaan saa olla max 45. Kohdemailla voi olla tästä tiukempia ehtoja.
Nämä säännöt ovat lapsen etu.
Adoptio ei ole lapsettomuuden hoitoa.
Niin, no mikäs ongelma siinä on, jos vaikka 38 v. pari haluaa adoptoida lapsen, koska haluavat luoda yhdessä näin perheen? Vai mikä on nyt se ainoa "oikea" syy adoptoida? Siis mitä ihmettä?
Onko joku väittänyt että on?
Mutta kaikki ei sitä adoptiolasta saa koskaan ja tuossakin on jo se riski että ikäraja tulee vastaan.
En tajua tätä täällä vänkäämistä, että "adoptio on itsekästä" jne. Tai että on kamalaa, jos adoptoi sen jälkeen kun ei ole saanut omaa lasta. Ihan kuin vain ne, jotka kykenevät itse lisääntymään ovat jollakin jalolla oikeudella oikeutetut adoptoimaan. Muut ovat itsekkäitä. Näinhän täällä väitetään. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsiviä ei tarpeeksi potkittaisi päähän mm. kertomalla, kuinka ivf-hoidot ovat itsekkäitä.
Ei adoptiolasta hakevat luultavasti eivät ole sen itsekkäämpiä, kuin muutkaan perhettä haluavat. Onhan se sinällään aina mistä lähtökohdasta tahansa ns. "itsekästä" mutta suhtautuminen siihen ei voi lähteä siitä lähtökohdasta, että tässä nyt ollaan jollain hyväntekoreissulla. Tuollaiset "voit olla hiljaa" jutut ei ainakaan kuulosta kovin mairittelevalta.
"Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen." -> Tällaiset jutut laukova henkilö voisi olla hiljaa, täytti sitten itse mitkä kriteerit tahansa. Eli ihan asiallista pyytää olemaan hiljaa, jos toisia julmaksi haukkuu tuntematta heitä tai tilannettaan.
Tää on pahanolon ketju, ei kannata kommentoida näköjään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo nyt kovin paha summa ole.
Mutta kun tahattomasti lapsettomille sanotaan, että "Adoptoikaa!" , niin ei se ole kaikille taloudellisesti mahdollista. Hinta nousee kyllä helposti 20 000 euroonkin.
Adoptio on kyllä aikamoinen prosessi. Sinänsä hyvä että on tiukat seulat, jotta lapset pääsee kunnollisiin perheisiin. Mutta tosiaan vähän voisi varallisuudessa ja ikäjutuissa joustaa.
Ymmärrän että joku 80v pariskunta saattaa olla vähän liian vanha, mutta jos pariskunnan Keski-ikä on vielä 50v, niin haittaako se niin paljon jos toinen on vähän yli 50v. Saahan sen ikäiset ihan biologisia lapsiakin.
Ja lapsi voi olla onnellinen, vaikkei missään miljonääripeeheessä asuisi. Tärkeintä pitäisi olla että lapsi saa pysyvän ja välittävän kodin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kirjoittaja kyllä on oikeassa, että hakijoita kohdellaan törkeästi. Ja varsinkin Pela oli jotain täydellisen luokatonta.
t. adoptioäiti
Mä taas olen tyytyväinen Pelan toimintaan. T. Bioäiti
Oletko sinä siis asioinut kv adoptioasioissa Pelan kanssa? Hakijana?
Ei vaan olen antanut lapseni adoptioon. Hyvin kuuntelivat että millaiseen perheeseen ja mille seudulle halusi lapsen antaa.
Eli miten tämä siis liittyy siihen että hakijoita kv adoptioissa kohdellaam huonosti?
Me oltiin PeLalla adoptioneuvonnassa. Oikein hyvät kokemukset, asiansa osaava työntekijä. Ei mitään negatiivista sanottavaa.
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto. Perhehoitajista on pulaa ja kaikenikäiset lapset tarvitsevat kodin ja vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä voinut kuvitellaakkaan, että jos tekee niin ison ja hyvän työn, että antaa turvallisen kodin sitä tarvi alle lapselle, siitä vielä otetaan rahaa.
Siis onko tuo totta?
Kuule, ei sitä lasta summasssa oteta. Häneen on käytävä tutustumassa siinä maassa josta lapsi otetaan.
Ja matkat maksaa ja asuminen siinä maassa. Ja yksi matka ei riitä, ja sitten vielä erikseen se lapsen hakumatka omaan kotiinsa, siihen adoptioperheeseen.
Lisäksi on muita kuluja, ja monenlaista papereiden täyttämisiä molemmissa maissa. Ja erilaisten todistusen ja asiakirjojen hankintaa.
Mitä kauempa maailmasta sen lapsen ottaa, sitä pitempi ja kallimpia matka.
Ja onhan se selvä, että adoptio perhe tulee tutkia perinpohjin.
Sillä vaikka olisi miten kunnolliset ja koulutetut ja hyvin toimeentulevat ihmiset, niin eiväthän ne virkamiehet sitä tiedä, vaikka nämä ihmise itse sen tietää.
Jos ei tutkittaisi, niin kukan tahansa voisi ruveta hankkimaan adoptio lapsia vaikka mistä kummallisisa syistä.
Mistä tutustumisesta sinä puhut?
On maita, jotka edellyttävät pidempää läsnäoloa maassa ja tulevaan adoptiolapseen tutustumista, mutta ei sinne enää erillistä hakumatkaa tarvitse tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Adoptioprosessin sääntöjen laatimista ei missään nimessä pidä antaa niille, jotka omien tarpeidensa ja mielitekojensa takia suhtautuvat aiheeseen tunteella. Joka tuntuu olevan näköjään katkeruudensekaista "mähaluun" -ulinaa.
Säännöt pitää laatia ajatellen vain ja ainoastaan lasten etua. Adoptioprosessin tarkoitus EI ole tarjota lapsia kaupan hyllyltä niille, jotka syystä tai toisesta eivät niitä saa. Tarkoitus on tarjota orpolapselle perhe. Se kannattaisi pitää mielessä. Kyse ei ole siitä, mitä sinä haluat, vaan siitä, mitä EHKÄ pystyt antamaan sille lapselle.
Toisekseen, miten vakaan ja turvallisen kodin traumatisoituneelle lapselle (hylätyksi tuleminen on vauvallekin trauma, tästä on tutkimuksia, ne tietävät kyllä, että se äiti, jonka ääntä kuunteli 9 kk, ei ole enää maisemissa) pystyy tarjoamaan ihminen, joka ei pääse yli siitä, että ei saa ihan kaikkea mitä haluaa, sillä aikataululla kuin haluaa?
Lapsettomia ihmisiä on ollut maailman sivu. Se on niitä asioita, joista aikuisten vaan on osattava päästä yli. Jos se adoptiolapsi on joku laastari tuohon suruun, se ei ennusta kovin hyvää lapsen tulevaisuuden kannalta. Lapsella on silloin liian iso vastuu vanhempien emotionaalisesta hyvinvoinnista.
Jos ei kykene olemaan onnellinen myös lapsettomana, ei kykene tarjoamaan hyvää kotia adoptiolapselle.
P.S. Menetin itse mahdollisuuteni tulla äidiksi sairastumalla vakavasti alle 30-vuotiaana. Terveydentilani ei sallisi myöskään adoptiota, koska en pysyisi lapsesta huolehtimaan. Enkä kyllä ikinä adoptoisikaan, minusta on todella sairasta raahata lapsia tänne toiselta puolelta maailmaa täyttämään ihmisten emotionaalisia tarpeita. Siitähän siinä on kyse.
Pitkään kirjoitit, mutta adoption tarkoitus ei ole todellakaan hyväntahtoisesti tarjota orvolle lapselle perhe. Adoption motivaation tulee olla haluta lapsi itselleen.
Me käytiin adoptioneuvonnassa Pela:lla ja meiltä tämä kokenut työntekijä kysyi, olisimmeko valmiit adoptoimaan romanilapsen. Vastasimme kyllä (molemmat työn kautta tekemisissä romanienkin kanssa). Olimme kuulemma ensimmäisiä hänen urallaan, jotka olivat tuohon kysymykseen vastanneet myönteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin adoptioneuvonnassa Pela:lla ja meiltä tämä kokenut työntekijä kysyi, olisimmeko valmiit adoptoimaan romanilapsen. Vastasimme kyllä (molemmat työn kautta tekemisissä romanienkin kanssa). Olimme kuulemma ensimmäisiä hänen urallaan, jotka olivat tuohon kysymykseen vastanneet myönteisesti.
En usko. Romaniasta nimenomaan tulee adoptioon romaneja. Ihan rutiinijuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kirjoittaja kyllä on oikeassa, että hakijoita kohdellaan törkeästi. Ja varsinkin Pela oli jotain täydellisen luokatonta.
t. adoptioäiti
Mä taas olen tyytyväinen Pelan toimintaan. T. Bioäiti
Oletko sinä siis asioinut kv adoptioasioissa Pelan kanssa? Hakijana?
Ei vaan olen antanut lapseni adoptioon. Hyvin kuuntelivat että millaiseen perheeseen ja mille seudulle halusi lapsen antaa.
Eli miten tämä siis liittyy siihen että hakijoita kv adoptioissa kohdellaam huonosti?
Me oltiin PeLalla adoptioneuvonnassa. Oikein hyvät kokemukset, asiansa osaava työntekijä. Ei mitään negatiivista sanottavaa.
Kyse on eri vaiheesta.
Siitä adoptiopalvelusta, ei neuvonnasta.
Ja voin muuten kertoa että siellä sitä vasta juorutaan. Miehen opiskelukaverin vaimo on Pelan neuvoja, joka lörpöttää ihan kaiken ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Taloudellisesti valmis? Itse kyllä tekisin lapsen mieluummin vaikka köyhänä kuin odottaisin tulotason nousua, jos se tarkoittaisi riskiä lapsettomuudesta. Adoptiohan ei sinänsä ole kenenkään lapsettomuuden hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto. Perhehoitajista on pulaa ja kaikenikäiset lapset tarvitsevat kodin ja vanhemmat.
Adoptiossa lapsen saa omaksi, sijaisvanhemmuudessa lainaksi. Sijoituksessa kuitenkin päämäärä on, että lapsi palaa omaan kotiinsa.
Onhan 50-vuotias jo vanha. En ikinä lähtisi noin vanhana prosessiin (olen 47).
Nostan vanhaa ketjua. Ihme tappelua asiasta, josta tietoa on kuitenkin kohtalaisen helposti löydettävissä. PeLan ja Interpedian sivuilta löytyy kv-adoption yhteistyömaat ja kriteereitä, joita kullakin maalla on adoptoiville vanhemmille. Hinnastokin taisi löytyä.
Kallistahan tuo on, mutta jos 12 000 euroa kuluu esim. viiden vuoden aikana, niin ei kohtuutonta. Jos ei paria satasta ole kuukaudessa laittaa sivuun, niin kannattaa ehkä sitä lasten hankkimista vielä miettiä.
Muuten kyllä ihmettelen adoption kriteereitä. Tunnen vain yhden adoptioperheen, joka on ...ööh, sanotaanko ei-niin-elämässä-pärjännyt. Olen luulut, että mt-häiriöt, päihdeongelma ja epävakaa meininki perheessä estäisi adoption, mutta ei kai sitten 🤷🏼♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Haluaisin rehellisen vastauksen, olisiko kommentin kirjoittaja itse elänyt lapsuutensa mieluummin lastenkodissa vai rakastavassa perheessä? Vaikka lastenkoti olisi kuinka hieno, se ei vain ole sama asia kuin vanhempien hoiva. T. monenlaisia, niitä varakkaitakin, lastenkoteja ja niissä pysyvää, ikiomaa syliä kaipaavia lapsia kohdannut
Ei adoptiolasta hakevat luultavasti eivät ole sen itsekkäämpiä, kuin muutkaan perhettä haluavat. Onhan se sinällään aina mistä lähtökohdasta tahansa ns. "itsekästä" mutta suhtautuminen siihen ei voi lähteä siitä lähtökohdasta, että tässä nyt ollaan jollain hyväntekoreissulla. Tuollaiset "voit olla hiljaa" jutut ei ainakaan kuulosta kovin mairittelevalta.