Lue keskustelun säännöt.
Adoptio on kallista!
02.12.2021 |
Olemme harkinneet adoptiota. Nyt tämän mielipidekirjoituksen jälkeen meinaa ahdistua. Onko tämä siis todellista?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008439821.html
Otteita:
OLIMME mukana kansainvälisessä adoptioprosessissa yli 4,5 vuotta. Olemme vakavarainen, korkeasti koulutettu pariskunta, jolla oli kokemusta tukea kaipaavista lapsista. Haimme adoptiossa vanhempaa lasta tai sisaruksia. Heille on yleensä vaikeampi löytää kotia. Adoptioprosessimme loppui alkusyksystä siihen, että toinen meistä täytti 50 vuotta.
Ikärajan ohella myös kansainvälisen adoption prosessia tulisi uudistaa Suomessa. Adoptioprosessi kestää pitkään. Hakijoita läpivalaistaan henkisesti ja fyysisesti Suomen päässä ja kohdemaassa useaan otteeseen. Asiakirjoja pitää uusia säännöllisesti, ja rahaa palaa tuhansia euroja matkan varrella. Meiltä rahaa ehti kulua prosessiin yli 12 000 euroa.
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Sulla menee nyt kyllä kaikki sekaisin. Adoptointi ei vaadi lapsettomuustaustaa tai -todistusta. Pariskunta voi ihna hyvin olla lisääntymiskykyinen, mutta lapseton adoptoidessaan.
Voi tietenkin olla, mutta silti lapseton menee monissa lähtömaissa edelle, jos sellainen valintatilanne on. Ihan turha urputtaa, tämän asian tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Sulla menee nyt kyllä kaikki sekaisin. Adoptointi ei vaadi lapsettomuustaustaa tai -todistusta. Pariskunta voi ihna hyvin olla lisääntymiskykyinen, mutta lapseton adoptoidessaan.
Voi tietenkin olla, mutta silti lapseton menee monissa lähtömaissa edelle, jos sellainen valintatilanne on. Ihan turha urputtaa, tämän asian tiedän.
No annapa sitten lähde väitteellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Kyllä vaan usein menee. Sitä kun ei Suomen viranomaiset päätä, millä perusteilla ulkomaat lapsiaan pois antavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Kyllä vaan usein menee. Sitä kun ei Suomen viranomaiset päätä, millä perusteilla ulkomaat lapsiaan pois antavat.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Sulla menee nyt kyllä kaikki sekaisin. Adoptointi ei vaadi lapsettomuustaustaa tai -todistusta. Pariskunta voi ihna hyvin olla lisääntymiskykyinen, mutta lapseton adoptoidessaan.
Voi tietenkin olla, mutta silti lapseton menee monissa lähtömaissa edelle, jos sellainen valintatilanne on. Ihan turha urputtaa, tämän asian tiedän.
No annapa sitten lähde väitteellesi.
Kysypä vaikka adoptioita järjestäviltä tahoilta.
Sille ei Suomessa voida mitään, miten lapsen kotimaassa hakijoita laitetaan järjestykseen. Siellä ei suinkaan ole vuoronumeroita kuten lähikaupan lihatiskillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Sulla menee nyt kyllä kaikki sekaisin. Adoptointi ei vaadi lapsettomuustaustaa tai -todistusta. Pariskunta voi ihna hyvin olla lisääntymiskykyinen, mutta lapseton adoptoidessaan.
Voi tietenkin olla, mutta silti lapseton menee monissa lähtömaissa edelle, jos sellainen valintatilanne on. Ihan turha urputtaa, tämän asian tiedän.
No annapa sitten lähde väitteellesi.
Kysypä vaikka adoptioita järjestäviltä tahoilta.
Sille ei Suomessa voida mitään, miten lapsen kotimaassa hakijoita laitetaan järjestykseen. Siellä ei suinkaan ole vuoronumeroita kuten lähikaupan lihatiskillä.
Kysyn sinulta. Anna lähde.
Olen adoptoinut kahdesti. Kerran Interpedian, kerran Pelan kautta ja saanut neuvontani Helsingin kaupungilta. Prosessissa yhteensä odotuksineen ja seurantoineen kuusi vuotta. En ole ikinä törmännyt tällaiseen, että lapsettomuustaustainen olisi etusijalla. Me saimme kaksi lasta nopealla odotuksella, vaikka meillä ei tällaista taustaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Kyllä vaan usein menee. Sitä kun ei Suomen viranomaiset päätä, millä perusteilla ulkomaat lapsiaan pois antavat.
Lähde?
Luulitko tosiaan, että Suomessa päätetään, kuka saa kolumbialaisen puolivuotiaan poikalapsen? Ei, kyllä se päätetään Kolumbiassa sen jälkeen, kun paperit on Suomesta sinne menneet ja säilötty hyvän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Jos luonto ei ole tarkoittanut juuri teitä lisääntymään, niin unohtakaa hedelmöityshoidot.
Adoptio sen sijaan on hyvä teko köyhälle lapselle. Sitä pitäisi nopeuttaa ja helpottaa. 4,5v ilman tuloksia on kohtuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Kyllä vaan usein menee. Sitä kun ei Suomen viranomaiset päätä, millä perusteilla ulkomaat lapsiaan pois antavat.
Lähde?
Luulitko tosiaan, että Suomessa päätetään, kuka saa kolumbialaisen puolivuotiaan poikalapsen? Ei, kyllä se päätetään Kolumbiassa sen jälkeen, kun paperit on Suomesta sinne menneet ja säilötty hyvän aikaa.
Anna lähde väitteellesi, että lapsettomuustaustaiset ovat jonossa etusijalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudesta kärsivänä tuntuu kyllä hurjalta, että ensin meillä menee hoitoihin noin 10 000, ja jos ne eivät onnistuisi, niin vähintään sama summa adoptioprosessiin. Se on melkein vuoden palkka, joka pitää jostakin repiä. Ja jos sitten kaiken jälkeen jäisi jopa ilman adoptiolasta, niin on se varmasti musertavaa. Mutta ainakin tietäisi kaikkensa yrittäneen.
Pienituloiset ei saa adoptiolasta. Kannattaa ottaa se huomioon.
Ääh.. vielä sekin! Luulin, että Suomessa ei olisi niin, että raha puhuu. Jos kuitenkin on säännölliset tulot ja koti olemassa. Miten voidaan arvottaa ihmisiä tulojen perusteella?
Noilla lapsilla on ihan riittävän huono alku ollut elämässään. Ei sitä tarvitse enää huonontaa sillä, että asetetaan lapsi huonompaan sosioekonomiseen asemaan kuin olisi välttämätöntä. Varsinkin kansainvälinen adoptio heikentää lapsen tulevaa asemaa muutenkin, jos kyseessä ei ole ihan vauva -vieraaseen kieleen ja kulttuuriin joutuminen on lapselle äärimmäinen shokki ja menetyksen kokemus. Varsinkin kun lapsella ei itsellään ole prosessiin mitään sananvaltaa.
Olisi paljon parempi panna kaikki adoptioprosessiin käytettävät rahat siihen, että parannettaisiin lastenkoteja niissä kohdemaissa. Isommat lapset pärjäisivät siten paljon paremmin. Mutta ei, niitä täytyy repiä pois omasta kulttuuristaan, omasta äidinkielestään (mikä on tunteiden kieli), että maho länkkäri saa täytettyä hoivaviettiään.
Kaikki ymmärtävät, miten julmaa oli aikanaan pakottaa saamelaislapset kouluissa olemaan käyttämättä omaa kieltään ja kieltämään kulttuurinsa. Mutta kansainvälinen adoptio onkin sitten yhtäkkiä ihan eri asia, kun lapsi muka saa "rakastavan perheen".
Todella rakastavan, kuinka moni on edes opetellut sujuvasti sen maan kieltä, mistä lapsi tulee, tehdäkseen siirtymän lapselle helpommaksi? Prosessit kestää vuosia, joten kielen oppimiseen olisi aikaa, jos olisi motivaatiota. Mutta niin vaan tässäkin keskustelussa kerrotaan, että tulkkia tarvittiin lapsenhakumatkalla. Että niin paljon siitä tulevasta lapsesta välitetään. Ei edes kieltä viitsitä opetella. Vaikka kuitenkin lapsi jo kohdussa oppii äidinkielensä soinnun.
Maho? Eihän adoptoijan tarvitse olla lapseton, hyvä jos lapsia ennestään.
No ei tarvitse, mutta kyllä useimmissa maissa lapseton pari menee edelle.
Voihan sitä lapseton ihan velana, eikä lapsettomuuden takia.
Voi toki, mutta silti on niin että lapsettomuudesta kärsivä pari menee useimmiten edelle siellä lapsen kotimaassa. Lapsettomuus tietoisena valintana on monissa vanhoillisissa maissa helposti hieman epäilyttävää.
EI TODELLAKAAN MENE.
Adoptio ei ole lapsettomuushoitokeino.
Kyllä vaan usein menee. Sitä kun ei Suomen viranomaiset päätä, millä perusteilla ulkomaat lapsiaan pois antavat.
Lähde?
Luulitko tosiaan, että Suomessa päätetään, kuka saa kolumbialaisen puolivuotiaan poikalapsen? Ei, kyllä se päätetään Kolumbiassa sen jälkeen, kun paperit on Suomesta sinne menneet ja säilötty hyvän aikaa.
Me adoptoimme Kolumbiasta 2001 ja Thaimaasta 2003. Molemmilla kerroilla mätsäys tehtiin Suomessa.
Tämän ketjun mukaan lapsen SAA adoptoida vain, jos:
1) voi saada lapsia itsekin tai on jo lapsia, eikä ole koskaan tehnyt luonnottomia hedelmöityshoitoja
2) ei ole mummo (yli 35 v.)
3) ei kärsi lainkaan siitä, jos ei koskaan saisi lasta, eli ei saa tuntea mitään sellaista, että vanhemmuus jotenkin parantaisi omaa elämää
4) haluaa adoptoida, jotta voi muodostaa perheen, mutta ei itsekkäistä syistä eli siitä ei saa saada iloa eikä se saa täyttää mitään emotionaalista tarvetta
5) ei edes kuvittele adoption olevan hyväkin teko yhtään mitään tahoa kohtaan; teon tulee olla täysin neutraali
6) on miljonääri
Jos ei näitä kriteerejä täytä joka ikistä niin moro vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten esim. Madonna pystyi adoptoimaan kuusikymppisenä? Ja Jenkeissä ulkomaiset adoptiot saattavat hoitua ihan hetkessä. Youtubessa this gatheted nest on adoptoinut tosi nopealla aikataululla monta lasta.
Vierailija kirjoitti:
Miten esim. Madonna pystyi adoptoimaan kuusikymppisenä? Ja Jenkeissä ulkomaiset adoptiot saattavat hoitua ihan hetkessä. Youtubessa this gatheted nest on adoptoinut tosi nopealla aikataululla monta lasta.
Hän ei asu Suomessa ja niissä Malawi-adoptioissa olikin epäselvyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten esim. Madonna pystyi adoptoimaan kuusikymppisenä? Ja Jenkeissä ulkomaiset adoptiot saattavat hoitua ihan hetkessä. Youtubessa this gatheted nest on adoptoinut tosi nopealla aikataululla monta lasta.
Hän ei asu Suomessa ja niissä Malawi-adoptioissa olikin epäselvyyksiä.
Mutta kun väitetään ettei kyseessä ole Suomen vaatimukset vaan kohdemaan? Ja silti muista maista voi adoptoida paaljon helpommalla.
Usallahan on ihan eri maita ja järjesyöjä adokumppaneina kuin Suomella. Usalaisilla voi siten olla ihan eri säännöt kuin suomalaisilla. Tuli adoprosessin aikana nähtyä miten osa amerikkalaisista saattoi olla todella vanhoja ja saada lapsen. Samoin Kiinasta saattoivat jotkut adoptoida kaksikin lasta kerralla tai aivan vuoden sisällä kun muunmaalaiset jonotti vuosikausia sitä yhtä ainuttakaan myös special needs-lapsista. Toisaalta osa amerikkalaisista uskalsi adoptoida todella sairaitakin lapsia mikä on hienoa. Tosin välillä näissä ei todellakaan mietitty miten perheet pärjää jos saa vaikka kaksi todella vaikeasti sairasta lasta kerralla.
Minusta 50-v ikäraja on sopiva. Kyllä ihminen aivan viimeistään 40-vuotiaana tietää, haluaako todella lapsen ja sitä kautta pitäisi sitten osata ennakoida eli laittaa adoptioprosessi vireille viimeistään tuolloin. Hedelmöityshoidot taas tulisi aloittaa jo alle 40-vuotiaana, kuten julkisella puolella pitääkin. On huolestuttavaa, että niin moni "herää" vanhemmaksi haluamiseen vasta 40+, koska niin vanhan äidin riskitkin ovat jo aivan eri luokkaa kuin nuorien. Yhteiskunnan pitäisi ehdottomasti tukea sitä, että lapset tehtäisiin jo ennen 40 ikävuotta, tai ainakin päätös vanhemmaksi haluamisesta ja toimet sen eteen myös aloitetaan.
Yleensähän suositellaan tekemään adoptioon hakemus vain toisen nimissä, jos ikä on tulossa vastaan ja hoitamaan huoltajuusasiat sitten perheen sisäseinä adoptiona myöhemmin. Ihmettelen, miten tähän asiaan on herätty vasta, kun toinen hakija jo yli 45v? Kyllä sitä ennen on kohtuullista olettaa, että henkilö jo tietää haluavansa isäksi/äidiksi. Minusta ei pidä ajatellakaan, että olisi jotenkin "normaalia" tulla isäksi 70-vuotiaana presidenttimme tavoin, vaikka toki se miesten osalta periaatteessa on mahdollista, jos on tarpeeksi hyvin säilynyt iskemään sen 40v puolison.
Itse sain esikoisen 34v eli varsin vanhana vuosien yrittämisen ja yhden keskenmenon jälkeen. Olin päättänyt, että viimeistään 35v aloitan adoptioprosessin, vaikka yksinäni jos puolisoa ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä kommentoin, että todellakin käy sääliksi tuota pariskuntaa, joka halusi adoptoida ja oli adoptiojonossa 4,5 vuotta ja adoptioprosessi keskeytyi, koska toinen täytti 50 vuotta. Se on aivan kohtuutonta, koska kuitenkin säännöksissä on tähänkin asti ollut, että adolapsen ja vanhemman ikäero voi olla korkeintaan 45 vuotta. Nykyisiä adosääntöjä en enää tunne, mutta muistelen, että uusissa säännöissä taisi olla, että adoluvan sai uusia vain kaksi kertaa. Oliko todellakin näin? Se olisi ihan hirveää. Jouduin hakemaan varmaan 4 lupaa, koska yksi lupa oli voimassa vain 2 vuotta. Reilu 7 vuoden prosessin aikana kolmas lupa vanheni juuri ennen hakumatkaa. Luojan kiitos silloin pystyi hakemaan lupaa vielä uudestaan.
Ei ole kauhean tuloksellista adoptoida kouluikäisiä. On vaikeuksia oppia kieltä ja sopeutua uuteen elämään.
Siksi tuo 50 v raja on oikein hyvä.
Ihminen, joka adoptoi isomman lapsen täysin vieraaseen kulttuuriin ja kieleen, on äärimmäisen itsekäs ja julma ihminen.
Kuten myös ihminen, joka adoptoi lapsen siinä iässä, kun monista tulee isovanhempia.
Pitäisi lähteä prosessiin ajoissa. Ja maasta toiseen -adoptioon pitäisi antaa vain ihan vauvoja. Ei niin isoja lapsia, että on jo äidinkieli opittu.
Oletko itse koskaan ollut siinä tilanteessa, että olet yrittänyt omaa lasta vuosikausia siinä onnistumatta? Ehkä löytänyt kumppanin vasta reilusti yli kolmekymppisenä? Tai ollut taloudellisesti valmis vanhemmaksi vasta 40-vuotiaana? Jos olet kokenut näistä syistä lapsettomuutta aikuisiällä ja olet silti jalosti jättäytynyt syrjään vanhemmuudesta, koska olet "isovanhempi-iässä", niin puhu vaan.
Muuten voit olla ihan hiljaa.
Adoptioprosessin sääntöjen laatimista ei missään nimessä pidä antaa niille, jotka omien tarpeidensa ja mielitekojensa takia suhtautuvat aiheeseen tunteella. Joka tuntuu olevan näköjään katkeruudensekaista "mähaluun" -ulinaa.
Säännöt pitää laatia ajatellen vain ja ainoastaan lasten etua. Adoptioprosessin tarkoitus EI ole tarjota lapsia kaupan hyllyltä niille, jotka syystä tai toisesta eivät niitä saa. Tarkoitus on tarjota orpolapselle perhe. Se kannattaisi pitää mielessä. Kyse ei ole siitä, mitä sinä haluat, vaan siitä, mitä EHKÄ pystyt antamaan sille lapselle.
Toisekseen, miten vakaan ja turvallisen kodin traumatisoituneelle lapselle (hylätyksi tuleminen on vauvallekin trauma, tästä on tutkimuksia, ne tietävät kyllä, että se äiti, jonka ääntä kuunteli 9 kk, ei ole enää maisemissa) pystyy tarjoamaan ihminen, joka ei pääse yli siitä, että ei saa ihan kaikkea mitä haluaa, sillä aikataululla kuin haluaa?
Lapsettomia ihmisiä on ollut maailman sivu. Se on niitä asioita, joista aikuisten vaan on osattava päästä yli. Jos se adoptiolapsi on joku laastari tuohon suruun, se ei ennusta kovin hyvää lapsen tulevaisuuden kannalta. Lapsella on silloin liian iso vastuu vanhempien emotionaalisesta hyvinvoinnista.
Jos ei kykene olemaan onnellinen myös lapsettomana, ei kykene tarjoamaan hyvää kotia adoptiolapselle.
P.S. Menetin itse mahdollisuuteni tulla äidiksi sairastumalla vakavasti alle 30-vuotiaana. Terveydentilani ei sallisi myöskään adoptiota, koska en pysyisi lapsesta huolehtimaan. Enkä kyllä ikinä adoptoisikaan, minusta on todella sairasta raahata lapsia tänne toiselta puolelta maailmaa täyttämään ihmisten emotionaalisia tarpeita. Siitähän siinä on kyse.
Olen muuten samaa mieltä, mutta viimeistä kappaletta en ymmärrä. Ensinnäkin lapsen hankkimisellahan ihminen täyttää aina omia emotionaalista tarpeitaan. Biologinenkin lapsi hankitaan aina siksi, että itse haluaa ja kaipaa lasta ja tuntee tarvetta olla vanhempi. Kukas ei hanki biologista lasta tähän maailmaan ajatellen, että synnytänpä tästä lapsen, koska se on puhtaasti vaan sen tulevan lapsen etu ja hän varmasti haluaa syntyä.
Toiseksi olisiko sinusta parempi, että ulkomaille adoptoidut lapset jätettäisi asumaan täpötäysiin lastenkoteihin, eikä heitä siirretä ympäristöön, jossa he saavat ydinperheen ja mahdollisuuden jakamattomaan huomioon, turvaan ja rakkauteen? Trauma on heillä jo joka tapauksessa, koska nämä lapset ovat syystä tai toisesta kotia tarvitsevia, ja heidät on erotettu biologisesta äidistään.
Samaa mieltä. Osittain siis ensimmäisen viestin kanssa myös samaa mieltä, mutta en oikein pidä näistä tällaisista paasauksista ja väitteistä, kuinka ihmisen pitäisi löytää täydellinen onni ihan yksinään ilman mitään sosiaalisia apuja. Kun ihmiset ei keskimäärin nyt vain toimi niin. Näistä puhutaan aina niin, kuin niiden emotionaalisten tarpeiden tyydytys, johon kuuluu toiset ihmiset olisi jotain väärää. Lähtökohtaisesti minusta ei ole, tietenkään esim. sen lapsen päälle ei kaikkea voi vastuuta tästä kaataa, mutta sosiaalisuus nyt vain on ihmisille yleensä normi ja avain tekijä, joka auttaa tekemään onnelliseksi.
Sulla menee nyt kyllä kaikki sekaisin. Adoptointi ei vaadi lapsettomuustaustaa tai -todistusta. Pariskunta voi ihna hyvin olla lisääntymiskykyinen, mutta lapseton adoptoidessaan.