Avioehto - epäluottamusta vai molempien etu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole avioehtoa. Jos mieheni olisi sitä ehdottanut, olisin kokenyt, että hän haluaa suojata omaisuutensa minun varaltani. En voisi mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa. Jos taas minusta tuntuisi, että minun pitäisi suojata omaisuuteni tulevan mieheni varalta, ei ehkä kannata sellaisen kanssa naimisiin mennäkään. Nykyään tunnutaan ajattelevan, että avioliitot päättyvät aina eroon ja että viisainta on tähän tulevaan eroon varautua jo ennen kuin liitto on solmittu. Eikä siinä mitään. Mutta minusta se on masentava lähtökohta avioliitolle ja todennäköisesti tekee erosta totta ennemmin tai myöhemmin. Avioliitto käsitetään nykyään kahden itsenäisen ihmisen löyhäksi yhteenliittymäksi, jossa elellään hetki saman katon alla, kunnes on aika perustaa se uusperhe. Tällaisessa kulttuurissa niiden omien pennosten suojaaminen on tietenkin tärkeää.

Pääosin samaa mieltä, ja herättää kysymyksen että miksi ihmeessä pitää mennä naimisiin? Eikö voi elää menemättä, jolloin ei tarivtse mitään papereita eron varalle?

Oma syy oli se juridinen sopimus ja sen myötä sitoutumisen aste vahvistuu (näin se vaan on).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole avioehtoa. Jos mieheni olisi sitä ehdottanut, olisin kokenyt, että hän haluaa suojata omaisuutensa minun varaltani. En voisi mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa. Jos taas minusta tuntuisi, että minun pitäisi suojata omaisuuteni tulevan mieheni varalta, ei ehkä kannata sellaisen kanssa naimisiin mennäkään. Nykyään tunnutaan ajattelevan, että avioliitot päättyvät aina eroon ja että viisainta on tähän tulevaan eroon varautua jo ennen kuin liitto on solmittu. Eikä siinä mitään. Mutta minusta se on masentava lähtökohta avioliitolle ja todennäköisesti tekee erosta totta ennemmin tai myöhemmin. Avioliitto käsitetään nykyään kahden itsenäisen ihmisen löyhäksi yhteenliittymäksi, jossa elellään hetki saman katon alla, kunnes on aika perustaa se uusperhe. Tällaisessa kulttuurissa niiden omien pennosten suojaaminen on tietenkin tärkeää.

Pääosin samaa mieltä, ja herättää kysymyksen että miksi ihmeessä pitää mennä naimisiin? Eikö voi elää menemättä, jolloin ei tarivtse mitään papereita eron varalle?

Oma syy oli se juridinen sopimus ja sen myötä sitoutumisen aste vahvistuu (näin se vaan on).

Avioehto vaan heikentää sitoutumisen astetta, ollaan toinen jalka ovella jatkuvasti. Siksi meillä ei ole avioehtoa.

Ihme käsitys ihmisillä, että avioehto olisi vain yhdenlainen. Varmaankin on sovittu kuka jää lapsia hoitamaan ja avioehdossa voidaan turvata hänen varallisuutensa myös, eikä vaan niin, että se kuka käy töissä saa pitää kaikki rahat. Nämä asiat on hyvä muutenkin puhua ennen naimisiin menoa, niin avioehto on siinä hyvä paikka katsoa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Ihme käsitys ihmisillä, että avioehto olisi vain yhdenlainen. Varmaankin on sovittu kuka jää lapsia hoitamaan ja avioehdossa voidaan turvata hänen varallisuutensa myös, eikä vaan niin, että se kuka käy töissä saa pitää kaikki rahat. Nämä asiat on hyvä muutenkin puhua ennen naimisiin menoa, niin avioehto on siinä hyvä paikka katsoa läpi.

Tämä on kaunis ajatus (jota naiset usein viljelee, koska haluavat kontrolloida kaikkea, myös elämää ja tulevaisuutta). Mutta asiat eivät milloinkaan mene, niin kuin suunnitellaan. Miten kaksi parikymppistä pystyvät jotenkin ennen avioliittoa kartoittamaan kaiken sen, mitä tulee tapahtumaan seuraavien 70 vuoden aikana? Nuori nainen esim. voi julistaa, että hänhän ei töistä pois jää kun lapsi syntyy ja laitoksella ilmoittaakin miehelleen, ettei missään tapauksessa aio laittaa mukulaa hoitoon ja jää kotiäidiksi. Tulee sairauksia ja työttömyyttä ja vaikka mitä. Se avioliiton tarkoitus, jossa molemmat sitoutuvat perheen etuun ja varat käytetään kaikkien hyödyksi, on kuitenkin mielestäni turvallisempi malli, kuin se, jossa etukäteen varaudutaan toisen petollisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme käsitys ihmisillä, että avioehto olisi vain yhdenlainen. Varmaankin on sovittu kuka jää lapsia hoitamaan ja avioehdossa voidaan turvata hänen varallisuutensa myös, eikä vaan niin, että se kuka käy töissä saa pitää kaikki rahat. Nämä asiat on hyvä muutenkin puhua ennen naimisiin menoa, niin avioehto on siinä hyvä paikka katsoa läpi.

Tämä on kaunis ajatus (jota naiset usein viljelee, koska haluavat kontrolloida kaikkea, myös elämää ja tulevaisuutta). Mutta asiat eivät milloinkaan mene, niin kuin suunnitellaan. Miten kaksi parikymppistä pystyvät jotenkin ennen avioliittoa kartoittamaan kaiken sen, mitä tulee tapahtumaan seuraavien 70 vuoden aikana? Nuori nainen esim. voi julistaa, että hänhän ei töistä pois jää kun lapsi syntyy ja laitoksella ilmoittaakin miehelleen, ettei missään tapauksessa aio laittaa mukulaa hoitoon ja jää kotiäidiksi. Tulee sairauksia ja työttömyyttä ja vaikka mitä. Se avioliiton tarkoitus, jossa molemmat sitoutuvat perheen etuun ja varat käytetään kaikkien hyödyksi, on kuitenkin mielestäni turvallisempi malli, kuin se, jossa etukäteen varaudutaan toisen petollisuuteen.

Myöskään mikään ei estä muuttamasta sitä avioehtoa, se on sopimus jonka voi purkaa.

On asioita, jotka on epäreilua, jos ne jää toisen käyttöön. Meillä esimerkiksi asumme miehen sukutalossa, en halua tätä omistaa, meillä ei ol, eikä tule yhteisiä lapsia, niin minusta olisi kovin epäreilua, että mies joka on yksin maksanut tästä kaikki lainat ja jonka suvun omistuksessa talo on ollut pitkää joutuisi myymään sen, jos eroaisimme. Ei sitä eroakaan suunnitella, se tapahtuu samalla tavalla kuin kaikki mainitsemasi muutkin elämän asiat. Silloin vihaisena erosta ei varmasti ajattele niin selvästi ja voi tehdä asioita ihan vaan ilkeyttään, molemmin puolin. Samoin perintötilanteessa en halua tätä taloa omakseni, siksi siihenkin on varauduttu.

Avioehto on suurin mahdollinen rakkaudenosoitus. Todistus siitä, että haluaa olla toisen kanssa tämän itsensä eikä tämän omaisuuden takia. Jos itse menen naimisiin on avioehto ehdoton.

Avioehto suojaa golddiggareilta.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto on suurin mahdollinen rakkaudenosoitus. Todistus siitä, että haluaa olla toisen kanssa tämän itsensä eikä tämän omaisuuden takia. Jos itse menen naimisiin on avioehto ehdoton.

Olen samaa mieltä. Ja toisekseen, elämässä ei ole mikään varmaa. Yksi pettää, toinen jättää ja kolmas alkaa ryyppäämään. Siksi kannattaa etukäteen avioehdon sisältöä miettiä. Täällä naiset ovat avioehtoa vastaan, kun jos mies ehtii saamaan varallisuutta enemmän kun nainen lasten kanssa kotona jne. Ota tämä huomioon avioehtoa tehdessä, minkälainen korvaus olisi hyväksyttävä. Avioehtoja voi käsittääkseni tehdä melkein millaisia tahansa?

Miksi mennä lainkaan avioon? Voi elää avoparina, jos raha on se suurin rakkaus.

Tässä esimerkki elävästä elämästä, onneksi ei oltu naimisissa.

Pitkä parisuhde, yhteinen asuntolaina, joka perintöjen seurauksena kovin pieni. Tulotaso suht sama, kulut maksetaan puoliksi molemmille jää 500€-1500€ rahaa kulujen jälkeen omaan käyttöön.

Henkilö A on säästäväinen, ei kalliita harrastuksia, ei kiinnostusta muotiin. Välillä ostaa elämyksiä, mutta lähes kaikki jää säästöön eli sijoituksiin.

Henkilö B on taas tuhlaileva, kalliita harrastuksia, kuten autot ja kodin elektroniikka, usein kavereiden kanssa kalliilla reissuilla, merkkivaatteita.

Parisuhteessa kuitenkin kannatellaan toista, A:n jäädessä joksikin aikaa työttömäksi B hoitaa kaikki kulut, vaikka A:lla on säästöjä. A:n säästöistä ostetaan usein yhteisiä lomamatkoja tai valitaan parempaa lentoa ja hotellia. B ostelee myös A:lle kalliita lahjoja ja parantelee kotia. A saa vielä ennen parisuhteen loppumista töistä tuntuvan rahallisen korvauksen yrityskauppojen myötä. Jos olisi pysytty yhdessä olisi ostettu näillä rahoilla loma-asunto, josta molemmat olivat haaveilleet. Eli rahaa käytetään kuitenkin siihen yhteiseen onneen, molempien puolesta.

Ero tulee. Sovussa myydään asunto, voitto puoliksi, B saa pitää kodin irtaimiston, omat harrastusautonsa ja A omat säästönsä. Jos olisivat olleet naimisissa ilman avioehtoa, niin puolet A:n säästämästä ja töistä saamasta omaisuudesta olisi mennyt B:lle. Olisiko ollut reilua?

Vierailija kirjoitti:

Jos saa lapsia, niin avioehto on huono koska yleensä turvaa vaan miehiä ja nainen jää köyhäksi vaikka on auttanut miestä menestymään. En suostuisi avioehtoon, koska minä hoidan lapsia jolloin eläke, palkka ja ura jää paussille. Miehen pitää kompensoida nuo jotenkin. Jos ollaan yhdessä, niin ei väliä koska yhteisiähän varat on mutta erossa on hyvä naisen turvata oma ja lasten tulevaisuus kun moni mies vaihtaa nuorempaan.

Hieman tästä loukkaannuin koska olen miehenä hoitanut meidän kolme lastamme ja meillä on avioehto.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto kannattaa tehdä aina. On surkea tilanne, kun maatalon poika tai tytär menee naimisiin ja sitten tulee ero. Maatila menee puoliksi jos puoliso on myös tehnyt töitä maatilalla - kuten yleensä on. Kummallakaan ole yleensä varaa lunastaa toisen osuutta ja ottaa tilaa hallintaansa.

Itse asiassa se maatalo saattaa mennä jakoon ilman avioehtoakin jos toinen on ollut töissä tilalla eikä hänelle ole maksettu asianmukaista palkkaa. Joissain tapauksissa ei ole ollut mitään mahdollisuuksia maksaa toiselle muuten kuin myymällä tila.

Riippuu ihan siitä, miltä pohjalta on avioliittoon päätymässä. Meillä puhdas rakkaussuhde, jossa maallista omaisuutta ei jaotella; yhteinen perhe ja yhteinen talous sekä tahtominen kunnes kuolema meidät erottaa. Helppoa. Kannattaa odottaa, että löytää sen oikean.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto on suurin mahdollinen rakkaudenosoitus. Todistus siitä, että haluaa olla toisen kanssa tämän itsensä eikä tämän omaisuuden takia. Jos itse menen naimisiin on avioehto ehdoton.

Miksi tällainen asia pitäisi todistaa? 🤔

Minulla ja miehellä ei ole avioehtoa, eikä mies halunnut erikseen. Löydettiin toisemme melko persaukisina niin kaikki omaisuus on yhdessä tehtyä. Jos jommakumman vanhemmat haluaa suojata perintöosan testamentissaan niin se on heidän oikeus ja käsittääkseni vaikutukset on vähän samat kuin avioehdossa.

Silti naurattaa nämä joiden mielestä avioehto on "rakkaudenosoitus" tai "todiste siitä ettei ole kullankaivaja". Meidän kaikkien ei kuulkaas tarvitse tuollaisia todistella eikä sitä meiltä edellytetä. Jos tekee avioehdon järkisyistä niin hyvä, mutta selittely tuo vaan mieleen sen ettei avioehto olisi ollut ensimmäinen vaihtoehto...

Vierailija kirjoitti:

Me mentiin naimisiin vasta pitkä avoliiton päätteeksi ja teimme siinä samalla avioehdon eron varalta. Omaisuus oli hankittu yhdessä ja sen suhteen ei olisi ongelmia. Sen sijaan olen itse panostanut enemmän kodin tavaroihin, joten jos ero tulisi, veisin ihan jokaisen hannkimani tavaran pikkulusikoita myöten pois. Siinä saisi mies ihmetellä, kun kaikki kattilat, astiat, pussilakanat ja pyyhkeet häviäisi kaapista.

Ihan ok kun teitte avioehdon. 

Asenteestasi päätellen ero on jo tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä lainkaan avioon? Voi elää avoparina, jos raha on se suurin rakkaus.

Avioliitto on kätevä keino tehdä sopimus asioista joista ei haluta sopia, kaikki kommervenkit tulee kylkiäisenä, eikä maksa mitään.

Ei itselle raha ole niin merkittävä juttu, että itkisin korkeintaan muutaman kympin suuruisten summien perään, joiden kertyminenkin vaatisi minimissä pari vuosikymmenä. Voisi olla ongelma, jos puoliso eläisi täydellisesti siivellä.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto suojaa golddiggareilta.

Golddiggereitä ovat kaikki, jotka haluavat paljon rahaa. Jos on miljonääri, on tekopyhää moittia toisia siitä, että nämäkin haluavat rahaa. Suurin osa rikkaista on saanut rahansa muita riistämällä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei itselle raha ole niin merkittävä juttu, että itkisin korkeintaan muutaman kympin suuruisten summien perään, joiden kertyminenkin vaatisi minimissä pari vuosikymmenä. Voisi olla ongelma, jos puoliso eläisi täydellisesti siivellä.

Kukaan ei elä siivelläsi (idioottimainen sanontakin), jos et itse anna tehdä niin. Jos annat, älä syytä muita kuin itseäsi. Hyväksy silloin myös se, että tämä henkilö haluaa hyötyä sinusta myös avioerossa sekä sen jälkeen. Ei voi tulla yllätyksenä,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei itselle raha ole niin merkittävä juttu, että itkisin korkeintaan muutaman kympin suuruisten summien perään, joiden kertyminenkin vaatisi minimissä pari vuosikymmenä. Voisi olla ongelma, jos puoliso eläisi täydellisesti siivellä.

Kukaan ei elä siivelläsi (idioottimainen sanontakin), jos et itse anna tehdä niin. Jos annat, älä syytä muita kuin itseäsi. Hyväksy silloin myös se, että tämä henkilö haluaa hyötyä sinusta myös avioerossa sekä sen jälkeen. Ei voi tulla yllätyksenä,

En ole niin väittänytkään, vaan päinvastoin puolisoni panostaa yhteiseen talouteen tasavertaisesti. Tuskin olisimme edes aviossa, jos molempien aika kuluisi pennosten laskemisessa. Raha on menettänyt ainakin itsellä merkitystään, kun vähävaraisuutta ei ole tarvinnut kokea opiskelun jälkeen.