Lue keskustelun säännöt.
Kuinka helpottaa lapsiperheen elämää?
08.11.2021 |
Tässäpä siis villakoiran ydin. Neuvoja tarvitaan. Olen kotirouva, minulla on viittä vaille yliopistotutkinto joka jäi kun tulin raskaaksi, lapsia on 2. Molemmilla tytöillä on ADD. Tytöt ovat 8v ja 9v. Asumme kivalla alueella Helsingissä neliössä. Miehellä on oma firma ja hän työskentelee paljon, nytkin kun ei ole matkustanut niin töitä tehdään Suomeen nähden ihmeellisiin aikoihin ja vähäisestä vapaa-ajasta mies treenaa kovaa vastapainoksi raskaalle työlle.
Lapsilla on omat huoneet, siivooja käy kerran viikossa. Tästä huolimatta olen aivan uupunut tähän siivoamisen määrään. Siivoan 1,5-3h joka ikinen päivä. Homma alkaa aamuisin sillä että illalla jäätävän tappelun perusteella kesken jäänyt vaatteiden laittaminen valmiiksi alkaa. Täytyy etsiä vaatteet jotka käyvät vuodenaikaan. Pipoja en löytänyt vaan lähetin toisen kouluun ns mummopipossa. Kummatkin tytöt ovat syyslukukaudella hävittäneet lukemattomia kyniä ja kumeja, papereita, kenkiä, ulkohousuja, yhden takin, lukemattomia määriä hansikkaita. Älykello on ostettu jo kahdesti uusi (älykelloihin siirryttiin kun molemmat hävittivät 2 kännykkää.). Toisen reppu repeytyi jo ennen syyslomaa. Kaikissa lukee nimi. Kun lapset saan lähtemään kouluun, siivoan keittiön tyhjennänn ja täytän tiskikoneen ja siivoan ruokapöydän. Sitten laitan ensimmäisen satsin pyykkejä koneeseen. Tällä välillä robotti-imuri koittaa imuroida paikoilta jonne mahtuu. Lasten huoneet ovat kuin räjähdyksen jäljiltä. Koitan pestä lavuaarit ja peilit hammastahnajäljiltä. Koitan tehdä jonkinlaisia polkuja lastenhuoneisiin. On koitettu tavaroille nimettyjä paikkoja, on kokeiltu lasten päättämiä paikkoja, mutta mikään ei tunnu toimivan. Heti koulusta kotiin tultua tyhjennetään kilo hiekkaa kengistä eteiseen vaikka seison vieressä, vaatteet putoavat siihen mihin osuvat, tsägällä yksi vaate menee paikoilleen.
Harrastuksiin pitää soitella lapsia ympäri kyliä että nyt vaihtamaan vaatteet ja sinne ja sinne. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään, mutta voi luoja kun lasken vuosia siihen että muuttavat opiskelemaan. Ovat sinänsä kilttejä, ihania, urheilullisia lapsia. Nukkuvat 19:30-07:30 ja osaavat myös leikkiä kauniisti yhdessä. Ovat aivan älyttömän luovia ja mahtavia taiteilijoita ja vaikkapa legoista tulee upeita taideteoksia!
Otan mielelläni ohjeita, neuvoja ja vaikka mielipiteitä tästä jos siellä olisi edes muutama toimiva kikka jolla saisi edes hiukan helpotettua elämää…
Kommentit (88)
Minusta tässä ongelmana on ap:n miellyttämisen halu ja siisteyskäsitys. Kirjoitit ap mm. että lasten pitäisi viedä roskat, mutta eivät vie, koska siitä ei saa rahaa. Sitten sinä teet sen. Lapset levittävät kaikki vaatteet lattialle sovitellessaan niitä, eivätkä siivoa niitä. Sitten sinä siivoat - ja jopa peset puhtaita vaatteita?! Olette sopineet, ettei mies osallistu lapsiperhearkeen muuten kuin kuskaamalla lapsia harrastuksiin. Sinä siis hoidat kaiken, teet jopa miehelle lounaan valmiiksi.
Et vaadi keneltäkään muulta perheenjäseneltä mitään, vaan teet itse ja kuljet perässä siivoamassa sotkut. Sotkeeko myös mies, keräiletkö hänen sukkansa ja likaiset astiat perässä? Ei ihme, että uuvut. Koti ei ole mikään hotelli, jossa äiti toimii palvelijana, vaan kaikkien on tehtävä osansa, jotta kotona on suhteellisen siistiä (perheen yhteinen siisteyskäsitys, ei sinun) ja kaikki voivat hyvin. Myös sinä.
Toinen ongelma on selkeästi tavaroiden ja vaatteiden määrä. Ihan jokainen lapsi on haluton luopumaan leluistaan ja tavaroistaan, ja myös siivoamaan, ellei sitä häneltä vaadita. Jos et tiedä, miten aloittaa karsiminen, lue jotain aiheeseen liittyvää. Vinkkejä on netti pullollaan.
Joka tapauksessa nyt on aika muuttaa kodin tapoja ja kaikkien käytöstä. Myös omaasi, lopetat toisten jälkien siivoamisen, jos tahallaan sotkevat ja levittävät kaiken päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä ongelmana on ap:n miellyttämisen halu ja siisteyskäsitys. Kirjoitit ap mm. että lasten pitäisi viedä roskat, mutta eivät vie, koska siitä ei saa rahaa. Sitten sinä teet sen. Lapset levittävät kaikki vaatteet lattialle sovitellessaan niitä, eivätkä siivoa niitä. Sitten sinä siivoat - ja jopa peset puhtaita vaatteita?! Olette sopineet, ettei mies osallistu lapsiperhearkeen muuten kuin kuskaamalla lapsia harrastuksiin. Sinä siis hoidat kaiken, teet jopa miehelle lounaan valmiiksi.
Et vaadi keneltäkään muulta perheenjäseneltä mitään, vaan teet itse ja kuljet perässä siivoamassa sotkut. Sotkeeko myös mies, keräiletkö hänen sukkansa ja likaiset astiat perässä? Ei ihme, että uuvut. Koti ei ole mikään hotelli, jossa äiti toimii palvelijana, vaan kaikkien on tehtävä osansa, jotta kotona on suhteellisen siistiä (perheen yhteinen siisteyskäsitys, ei sinun) ja kaikki voivat hyvin. Myös sinä.
Toinen ongelma on selkeästi tavaroiden ja vaatteiden määrä. Ihan jokainen lapsi on haluton luopumaan leluistaan ja tavaroistaan, ja myös siivoamaan, ellei sitä häneltä vaadita. Jos et tiedä, miten aloittaa karsiminen, lue jotain aiheeseen liittyvää. Vinkkejä on netti pullollaan.
Joka tapauksessa nyt on aika muuttaa kodin tapoja ja kaikkien käytöstä. Myös omaasi, lopetat toisten jälkien siivoamisen, jos tahallaan sotkevat ja levittävät kaiken päivittäin.
Mies siivoaa omat jälkensä, hänestä ei ole sinänsä ylimääräistä vaivaa. Pyrkii auttamaan minkä ehtii ja on ehdottanut mm kotiapulaisen palkkaamista, mutta kokisin sen stressaavana.
Olen koittanut muutaman kerran mitä tapahtuu jos en siivoa ja lapset eivät tunne minkäänlaista tarvetta siivoukseen. Ei minkäänlaista. Minä siis itse voin sitä huonommin mitä sotkuisempaa on, eli on tavallaan vieläpä minun vikani että siivota tarvitsee niin paljon.
Selkeästi meillä on liikaa tavaraa, sen olen tämän keskustelun myötä tajunnut. Pitää alkaa etsimään vinkkejä aloitukseen ja siihen miten valikoin toisten tärkeistä tavaroista osan säilytykseen…
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä lasten diagnooseista en ymmärrä, mutta tällaisia juttuja tulee mieleen tästä tilanteesta:
- sinulle ehdottomasti joku oma juttu. Harrastus, osa-aikainen työ, joku mihin voit käyttää aikaasi ja huomiotasi. Nyt huomio menee täysin kotiin ja jatkuvaan siivoamiseen. Muistan itsekin, kun olin kotona lasten ollessa pieniä, niin siivosin paljon - toki sotkua tulikin pienten lasten kanssa, esim. ruokaa tippui syödessä lattialle jne. Mutta kun palasin töihin, oli vain pakko tyytyä tiettyyn siisteystasoon. Kolme tuntia päivässä siivoamiseen on todella paljon!
- lasten vaatteita ja leluja on kerta kaikkiaan karsittava. Edes jemmaan kaappiin niin, että vuorottelee niiden kanssa. Jos nyt vaatteita ja leluja on valtava määrä, ja lisää tulee koko ajan, eihän sellaista tavaramäärää pysty hallitsemaan. Varsinkaan, jos lapset levittävät kaiken päivittäin. Lapsi ei mene siitä rikki, että osa vaatteista ja leluista on esim. varastossa tai laitetaan kiertoon.
- elämän rauhoittaminen. Kuten joku tuossa yllä jo kirjoitti, kuulostaa siltä että lapset käyvät ylikierroksilla, kun ovat koko ajan kavereillaan, harrastuksissa jne. Kotona sitten levittävät kaiken.
- diagnooseista en tosiaan ymmärrä, enkä sen suhteen osaa neuvoa, mutta kyllä tuon ikäisiltä normaaleilta lapsilta voi jo vaatia omien jälkiensä siivousta. Itse olen tehnyt niinkin lasten ollessa tuon ikäisiä, että kun huonetta ei lukuisista pyynnöistä huolimatta siivottu, keräsin lattialta kaiken jätesäkkeihin ja vein varastoon. Siellä oli rojut pari päivää, ja siivous alkoi taas kiinnostaa.
- aikuinen päättää, mitä syödään, lapsi kuinka paljon. Ainahan lapset marisevat siitä, kun eivät saa herkkuja jne. Mutta on aikuisen tehtävä taata lapselle monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, lapsi ei siitä päätä.
- kuulostaa siltä, että lapset ja mies määrää teillä tahdin, ja sinä yrität marionettinukkena keikkua siinä kaiken välissä ja miellyttää kaikkea. Tätä kuviota olisi hyvä tarkastella ihan ajatuksen kanssa.
Voi olla että pitää koittaa rauhoittaa lasten menemisiä hetkeksi ja katsoa miten se vaikuttaa. Olen vain niin älyttömän tyytyväinen että heillä on paljon ystäviä ja tykkäävät ulkoilla. Mutta tuskin he siitä särkyvät jos rauhoittaa joitain iltoja vain koti-illoiksi.
Kyllä, meillä miehen työ, no kukut, mies määrää pitkälti rytmit. Hänen on todella vaikea mukautua ja minun on helpompi ja näin se on mennyt koko suhteemme ajan. Se toimi meille erinomaisesti, mutta nyt lasten myötä se kieltämättä on hiukan raskaampaa.
Kaipa lapset marisevat, muistan että itsekin kiukuttelin kotona joskus ruoasta, mutta se on niin jatkuvaa meillä että sekin uuvuttaa. Se mikä yksi päivä kelpaa, ei kelpaa enää seuraavana. Esim ostin hedelmäpommijogurttia myslin kanssa koska se kertoivat että se olisi hyvää, mutta sitten se ei kelvannutkaan kun siinä oli hedelmänpaloja. Toinen haluaa toisena päivänä keitettyjä perunoita ja sitten kun keitän niitä, ne ovatkin pahoja. Tai jos toinen on hekumoinut ajatuksella paistetusta munasta ja paistan häntä varten keittämisen sijaan, niin tulee kamala huuto että hän olisi sittenkin halunnut keitettyä munaa. Joillakin kavereilla saa joka päivä karkkia ja sitten tullaan kotiin taskut roskia pullollaan jolla kettuillaan sisarukselle että sinäpä et saanut. Meillä karkkia saa siis kerran viikossa ja maltillisen määrän. Miehellä tuntuu katkeavan pinna saman tien tuohon ruokapelleilyyn, hän siis itse koki lapsuuden jossa ruokaa ei ollut tarpeeksi niin kokee sen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena.
Ap
Kirjoitin juuri aiemmin, että ongelma on sinun miellyttämisen halusi, ja tämä kirjoitus kyllä lisää sitä käsitystä. Olet siis perheesi palvelija, joka kyselee lapsilta mitä haluaisivat syödä ja valmistat sitä. Sitten se ei kelpaakaan. Tiedätkö miksi? Lapset kokeilevat, minkälainen valta heillä on sinuun ja pompottavat sinua ihan niin kauan kuin jaksat pomppia heidän tahtonsa mukaan. Miehesi on aivan oikeassa ruokapelleilyn kanssa. Sille on tultava loppu, tuohan on aivan naurettavaa. Jos valmistettu ruoka ei kelpaa, sitten voi olla syömättä. Kyllä se ruoka sitten seuraavaan ruoka-aikaan taas maistuu. Eri asia on tietysti se, jos ei kerta kaikkiaan tykkää jostakin tietystä ruoka-aineesta, mutta tuohan on selvää vallankäyttöä sinua kohtaan, ettei suostuta sitten syömään itse toivottua ruokaa.
Ongelma on ap sinun käytöksesi, ei lasten diagnoosit.
Super Nanny voisi auttaa, että saisit jotain kuria lapsiisi. Hehän kuulostavat ihan kauhukakaroilta jotka hyppyyttää sinua mielensä mukaan! Ei ihme että uuvut, kun vaan palvelet ja passaa heitä koko ajan. Hankalammaksi vaan menee, teininä et saa niitä enää millään aisoihin jos et ala toimia. Huoneen päättömän sotkemisen pitää loppua ja ruokapöytä pelleilyn samoin. Taaperot käyttäytyy noin, ei koululaiset! Illalla katsotte valmiiksi kaikki vaatteet ja muut tavarat, että aamulla on helppo lähteä kouluun. Erityislapset tarvitsisivat selkeitä struktuureja arkeen, niin että hommat toistuu aina samalla tavalla, se lisää turvallisuuden tunnetta ja heidän on helpompi toimia kun homma menee aina samalla tavalla. Ja sitten hankit jonkun harrastuksen tai osa-aikatyön, ettet oikeasti ole koko päivää kotona siivoamassa. Jo se uuvuttaa henkisesti hirveän paljon, jos ei ole muuta sisältöä elämään kuin kodin puunaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä lasten diagnooseista en ymmärrä, mutta tällaisia juttuja tulee mieleen tästä tilanteesta:
- sinulle ehdottomasti joku oma juttu. Harrastus, osa-aikainen työ, joku mihin voit käyttää aikaasi ja huomiotasi. Nyt huomio menee täysin kotiin ja jatkuvaan siivoamiseen. Muistan itsekin, kun olin kotona lasten ollessa pieniä, niin siivosin paljon - toki sotkua tulikin pienten lasten kanssa, esim. ruokaa tippui syödessä lattialle jne. Mutta kun palasin töihin, oli vain pakko tyytyä tiettyyn siisteystasoon. Kolme tuntia päivässä siivoamiseen on todella paljon!
- lasten vaatteita ja leluja on kerta kaikkiaan karsittava. Edes jemmaan kaappiin niin, että vuorottelee niiden kanssa. Jos nyt vaatteita ja leluja on valtava määrä, ja lisää tulee koko ajan, eihän sellaista tavaramäärää pysty hallitsemaan. Varsinkaan, jos lapset levittävät kaiken päivittäin. Lapsi ei mene siitä rikki, että osa vaatteista ja leluista on esim. varastossa tai laitetaan kiertoon.
- elämän rauhoittaminen. Kuten joku tuossa yllä jo kirjoitti, kuulostaa siltä että lapset käyvät ylikierroksilla, kun ovat koko ajan kavereillaan, harrastuksissa jne. Kotona sitten levittävät kaiken.
- diagnooseista en tosiaan ymmärrä, enkä sen suhteen osaa neuvoa, mutta kyllä tuon ikäisiltä normaaleilta lapsilta voi jo vaatia omien jälkiensä siivousta. Itse olen tehnyt niinkin lasten ollessa tuon ikäisiä, että kun huonetta ei lukuisista pyynnöistä huolimatta siivottu, keräsin lattialta kaiken jätesäkkeihin ja vein varastoon. Siellä oli rojut pari päivää, ja siivous alkoi taas kiinnostaa.
- aikuinen päättää, mitä syödään, lapsi kuinka paljon. Ainahan lapset marisevat siitä, kun eivät saa herkkuja jne. Mutta on aikuisen tehtävä taata lapselle monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, lapsi ei siitä päätä.
- kuulostaa siltä, että lapset ja mies määrää teillä tahdin, ja sinä yrität marionettinukkena keikkua siinä kaiken välissä ja miellyttää kaikkea. Tätä kuviota olisi hyvä tarkastella ihan ajatuksen kanssa.
Voi olla että pitää koittaa rauhoittaa lasten menemisiä hetkeksi ja katsoa miten se vaikuttaa. Olen vain niin älyttömän tyytyväinen että heillä on paljon ystäviä ja tykkäävät ulkoilla. Mutta tuskin he siitä särkyvät jos rauhoittaa joitain iltoja vain koti-illoiksi.
Kyllä, meillä miehen työ, no kukut, mies määrää pitkälti rytmit. Hänen on todella vaikea mukautua ja minun on helpompi ja näin se on mennyt koko suhteemme ajan. Se toimi meille erinomaisesti, mutta nyt lasten myötä se kieltämättä on hiukan raskaampaa.
Kaipa lapset marisevat, muistan että itsekin kiukuttelin kotona joskus ruoasta, mutta se on niin jatkuvaa meillä että sekin uuvuttaa. Se mikä yksi päivä kelpaa, ei kelpaa enää seuraavana. Esim ostin hedelmäpommijogurttia myslin kanssa koska se kertoivat että se olisi hyvää, mutta sitten se ei kelvannutkaan kun siinä oli hedelmänpaloja. Toinen haluaa toisena päivänä keitettyjä perunoita ja sitten kun keitän niitä, ne ovatkin pahoja. Tai jos toinen on hekumoinut ajatuksella paistetusta munasta ja paistan häntä varten keittämisen sijaan, niin tulee kamala huuto että hän olisi sittenkin halunnut keitettyä munaa. Joillakin kavereilla saa joka päivä karkkia ja sitten tullaan kotiin taskut roskia pullollaan jolla kettuillaan sisarukselle että sinäpä et saanut. Meillä karkkia saa siis kerran viikossa ja maltillisen määrän. Miehellä tuntuu katkeavan pinna saman tien tuohon ruokapelleilyyn, hän siis itse koki lapsuuden jossa ruokaa ei ollut tarpeeksi niin kokee sen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena.
ApKirjoitin juuri aiemmin, että ongelma on sinun miellyttämisen halusi, ja tämä kirjoitus kyllä lisää sitä käsitystä. Olet siis perheesi palvelija, joka kyselee lapsilta mitä haluaisivat syödä ja valmistat sitä. Sitten se ei kelpaakaan. Tiedätkö miksi? Lapset kokeilevat, minkälainen valta heillä on sinuun ja pompottavat sinua ihan niin kauan kuin jaksat pomppia heidän tahtonsa mukaan. Miehesi on aivan oikeassa ruokapelleilyn kanssa. Sille on tultava loppu, tuohan on aivan naurettavaa. Jos valmistettu ruoka ei kelpaa, sitten voi olla syömättä. Kyllä se ruoka sitten seuraavaan ruoka-aikaan taas maistuu. Eri asia on tietysti se, jos ei kerta kaikkiaan tykkää jostakin tietystä ruoka-aineesta, mutta tuohan on selvää vallankäyttöä sinua kohtaan, ettei suostuta sitten syömään itse toivottua ruokaa.
Ongelma on ap sinun käytöksesi, ei lasten diagnoosit.
Siis ei meillä sitten ole muuta vaihtoehtoista ruokaa vaan sitten odottavat seuraavaan ruoka-aikaan. Miehellä vaan menee hermo siihen, itse vain totean että okei, sitten et syö. Tämä vain on jokapäiväistä. Tuntuu että ei montakaan aihetta ole josta meillä ei tapella. Meillä keskustellaan todella ihanasti ja paljon ja monista eri aiheista joka ikinen päivä, meillä kerrotaan ja näytetään että rakastetaan toisia, mutta joka ikinen päivä meillä joku lapsista huutaa niin että talo raikuu kuinka hänen elämänsä pilataan ja kuinka häntä ei voi pakottaa siivoamaan/tekemään läksyjä/olemaan saamatta karkkia joka päivä…
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Super Nanny voisi auttaa, että saisit jotain kuria lapsiisi. Hehän kuulostavat ihan kauhukakaroilta jotka hyppyyttää sinua mielensä mukaan! Ei ihme että uuvut, kun vaan palvelet ja passaa heitä koko ajan. Hankalammaksi vaan menee, teininä et saa niitä enää millään aisoihin jos et ala toimia. Huoneen päättömän sotkemisen pitää loppua ja ruokapöytä pelleilyn samoin. Taaperot käyttäytyy noin, ei koululaiset! Illalla katsotte valmiiksi kaikki vaatteet ja muut tavarat, että aamulla on helppo lähteä kouluun. Erityislapset tarvitsisivat selkeitä struktuureja arkeen, niin että hommat toistuu aina samalla tavalla, se lisää turvallisuuden tunnetta ja heidän on helpompi toimia kun homma menee aina samalla tavalla. Ja sitten hankit jonkun harrastuksen tai osa-aikatyön, ettet oikeasti ole koko päivää kotona siivoamassa. Jo se uuvuttaa henkisesti hirveän paljon, jos ei ole muuta sisältöä elämään kuin kodin puunaus.
En koe että he ovat tippaakaan kauhukakaroita, mutta ehkä omiltaan sietää paljon enemmän kuin muilta? Meillä on koitettu koko lasten tarhauran ja koulun ajan katsoa vaatteet ja reput valmiiksi illalla. Joinain iltoina se onnistuu, joinain iltoina siinä tapellaan niin kauan että nukkumaanmenoaika on ylittynyt jo ajat sitten. Itse asiassa, pitäisi varmaan siirtääkin se itse asiassa tehtäväksi koulun jälkeen jolloin on kaikilla vielä jaksamista ja katsotaan jaksavatko kiukuta siitä nukkumaanmenoon saakka…
Meillä on aika selkeät rutiinit elämässä. Herätys 07:30, aamiainen, kouluun 8:15, koulun jälkeen kotiin tekemään läksyt ja syömään välipala. Sitten saa mennä ulos tai kavereille. Ruoka 17:00, klo 18:00 alkaa iltarutiinit jolloin katsotaan yhdessä jotain tai luetaan tai pelataan lautapeliä, 19:00 pieni iltapala ja pesulle 19:30 sänkyyn lukemaan vielä 30min kirjaa. 20:00 valot pois. Tähän mahtuu loputtomasti tappelua kaikista askelista vaikkei niistä ole joustettukaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsi taas ennemmin huitelee pihalla tähän vuoden aikaan ilman hanskoja kuin etsii niitä. Joudun aamuisin varmistamaan että pipo on päässä, hanskat käsissä, takki päällä ja ulkohousut jalassa.
Minä joudun myös huolehtimaan nuo asiat joka aamu. Hanskat ja pipo pitää olla, koska minä sanon niin, ja lapsi sitten valitsee, käyttääkö niitä vähemmän mieluisia varakappaleita vai huolehtiiko että pysyy paremmat vaatteet tallessa.
Meillä on (huonossa ja ahtaassa) eteisessä heti tuulikaapissa naulakko ja asustekori, ja esillä on vain se vaatekerta, jota käytetään, koska kaikille on helmpompaa kun on vain se yksi vaatekerta eikä mitään sekamelskaa. Varavaatteet on kaapissa, ja joskus vaihtelevissa sääolosuhteissa voi joutua pitämään esillä paksumpaa ja ohuempaa vaihtoehtoa, mutta kaikkea ei kannata pitää esillä.
Ruuasta ei kannata tapella. Ruoka pois jos ei kelpaa, ilman sen kummempia jankkauksia. Jos lapsi pyytää kaupassa tiettyä ruokaa, voit jättää ostamatta ja sanoa, että sinä päätät mitä ostetaan kun lapsille ei kuitenkaan kelpaa se mitä ovat toivoneet. Toiveita voi esittää sitten, kun on viikon ruokailut sujuneet ilman marinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eteisessä on vain se takki, kengät, hanskat ja pipo, mitä kulloinkin tarvitaan. Kalleimpiin vaatteisiin (kuten nyt takki) osta jäljitin, niin löytyy jos häviää, samoin se kello on paikannettavissa tarvittaessa, samalla löytyy se kateissa oleva lapsikin. Huoneissa on vain ne tavarat joita ihan oikeasti käytetään, ja niitäkin niukanlaisesti, niin sitä sotkua ei millään pysty olemaan nilkkaan saakka vaikka jokaikinen tavara olisi lattialla. Eli kun kerran pystyt pesemään pyykkiä päivittäin, 2 maksimissaan 3 vaatekertaa per lapsi, Ei kauden vaatteet laatikoihin ja jonnekkin, mihin lapset eivät pääse käsiksi niihin. Olisiko parempi jos harrastuksia olisi vain 1xvko joku?
Suosittelisin että ensinnäkin vähennät tavaramäärän ihan minimiin. Sitten suosittelen, että lakkaat passaamasta niitä lapsia ihan mennen tullen ja palatessa. Sitä syödään mitä tarjolla on, sitä tehdään mitä tarjolla on. Lapsille voisi tehdä esim. toimintaterapia ihan hyvää.
Sit suosittelen, että hankkiudut terapiaan. Sulla on selkeästi vaikea pitää omia rajojasi ja tuolla tahdilla tulet palamaan loppuun. Suosittelen myös hommaamaan itsellesi jotain mielekästä tekemistä. Jos ei töitä, niin harrastuksen tms. Tarvitset selkeästi jotain omaa elämään ettet hinkkaa siellä kotona mitään patterinväliä.
Lasten kanssa on rankkaa. Aina. Vielä rankempaa se on kun tekee siitä rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eteisessä on vain se takki, kengät, hanskat ja pipo, mitä kulloinkin tarvitaan. Kalleimpiin vaatteisiin (kuten nyt takki) osta jäljitin, niin löytyy jos häviää, samoin se kello on paikannettavissa tarvittaessa, samalla löytyy se kateissa oleva lapsikin. Huoneissa on vain ne tavarat joita ihan oikeasti käytetään, ja niitäkin niukanlaisesti, niin sitä sotkua ei millään pysty olemaan nilkkaan saakka vaikka jokaikinen tavara olisi lattialla. Eli kun kerran pystyt pesemään pyykkiä päivittäin, 2 maksimissaan 3 vaatekertaa per lapsi, Ei kauden vaatteet laatikoihin ja jonnekkin, mihin lapset eivät pääse käsiksi niihin. Olisiko parempi jos harrastuksia olisi vain 1xvko joku?
Pitää karsia eteisestä tavaraa. Siellä on tähän asti ollut kauden pipot ja hanskat ja kaulurit omissa laatikoissaan, mutta eihän se ollut kuin yksi päivä kun lapset saivat ne sekaisin. En tajua näitä kerrostalojen eteisiä miten niiden olisi tarkoitus toimia lapsiperheillä… Ostin ikeasta sellaisen tangosta roikkuvan laatikkostysteemin, mutta sieltä putoaa tavarat vähän kovakouraisemmalla etsijällä…
Ap
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin että ensinnäkin vähennät tavaramäärän ihan minimiin. Sitten suosittelen, että lakkaat passaamasta niitä lapsia ihan mennen tullen ja palatessa. Sitä syödään mitä tarjolla on, sitä tehdään mitä tarjolla on. Lapsille voisi tehdä esim. toimintaterapia ihan hyvää.
Sit suosittelen, että hankkiudut terapiaan. Sulla on selkeästi vaikea pitää omia rajojasi ja tuolla tahdilla tulet palamaan loppuun. Suosittelen myös hommaamaan itsellesi jotain mielekästä tekemistä. Jos ei töitä, niin harrastuksen tms. Tarvitset selkeästi jotain omaa elämään ettet hinkkaa siellä kotona mitään patterinväliä.
Lasten kanssa on rankkaa. Aina. Vielä rankempaa se on kun tekee siitä rankkaa.
Olen terapiassa. Olen jo palanut loppuun, tässä vaan sinnitellään aina huomiseen. Mielekkäitä asioita minulla on elämässäni, ja usko tai älä, aika ei riitä hinkkaamaan patterinvälejä siivotessa :D
Lapset eivät saa muuta syömistä kuin mitä on. En tiedä miten lopettaa passaaminen, kuopus hengaili eilen pelkässä t-paidassa ulkona vaikka aamulla olin laittanut hänelle kunnolla päälle… jos saa itse lähteä varmistamatta ei koe tarpeelliseksi ottaa takkiakaan.
Toimintaterapia voisi olla ihan kokeilun arvoinen. Esikoinen kävi ihan perinteisessä terapiassa vuoden ajan, mutta en koe että siitä hyötyi kukaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis kotirouva, eli et käy töissä, asutte neliössä, ei edes omakotitalossa, teillä käy siivooja, ja olet silti uupunut kotitöiden tekemiseen? Miten se on edes mahdollista?
Veikkaan, että hänen käsitys siisteydestä on niin kova, että kun siihen ei pääse niin ahdistuu. Jonkinlaista armollisuutta itseään kohtaan hän tarvitsisi. Itse siivoisin vain korkeintaan kerran viikossa ja antaisin tavaroiden olla muuten sekaisin.
Tätä koitin kerran, mutta ilmeisesti oma häpeä ja ahdistus siitä siivottomuudesta on niin kamala että annoin 8v lapsen vaikuttaa omaan fiilikseeni aiheesta. Olin siis koittanut muutaman päivän ajan ottaa rennommin ja ajatellut että koitan saada lapset yhdessä siivoamaan jonkun kivan leikin avulla kun on ensin mennyt muutama päivä etten yhtään sano lapsille siivouksesta. Tänne tuli esikoisen todella kiva kaveri (ensimmäistä kertaa kylään) ja kiltisti totesi että hän voi kyllä auttaa siivouksessa, näyttää että täällä pitäisi siivota. Esikoinen ei kuitenkaan siivouksesta innostunut ja voitte arvata kuka puunasi asuntoa yötä myöten itku kurkussa :D
Ap
Järjestät kavereiden vierailuajat heti siivouspäivän jälkeen ja vain sinä päivänä viikossa niin ei pitäisi tulla ongelmaa.
Ainoa ongelma on ap:n pakkomielteen omainen siivous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis kotirouva, eli et käy töissä, asutte neliössä, ei edes omakotitalossa, teillä käy siivooja, ja olet silti uupunut kotitöiden tekemiseen? Miten se on edes mahdollista?
Veikkaan, että hänen käsitys siisteydestä on niin kova, että kun siihen ei pääse niin ahdistuu. Jonkinlaista armollisuutta itseään kohtaan hän tarvitsisi. Itse siivoisin vain korkeintaan kerran viikossa ja antaisin tavaroiden olla muuten sekaisin.
Tätä koitin kerran, mutta ilmeisesti oma häpeä ja ahdistus siitä siivottomuudesta on niin kamala että annoin 8v lapsen vaikuttaa omaan fiilikseeni aiheesta. Olin siis koittanut muutaman päivän ajan ottaa rennommin ja ajatellut että koitan saada lapset yhdessä siivoamaan jonkun kivan leikin avulla kun on ensin mennyt muutama päivä etten yhtään sano lapsille siivouksesta. Tänne tuli esikoisen todella kiva kaveri (ensimmäistä kertaa kylään) ja kiltisti totesi että hän voi kyllä auttaa siivouksessa, näyttää että täällä pitäisi siivota. Esikoinen ei kuitenkaan siivouksesta innostunut ja voitte arvata kuka puunasi asuntoa yötä myöten itku kurkussa :D
ApJärjestät kavereiden vierailuajat heti siivouspäivän jälkeen ja vain sinä päivänä viikossa niin ei pitäisi tulla ongelmaa.
Järjestättekö te muut lasten vierailuajat? Meillä lapset itse keskenään sopivat koulussa ja sitten voivat soittaa koulusta että saako sejase tulla meille. En ole kamalan usein kehdannut kieltäytyä etteivät lapset jää ilman kavereita…
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ongelma on ap:n pakkomielteen omainen siivous.
Tämä voi olla ihan totta. Mutta mietin että mikä tässä olisi se vaihtoehto? Jos minä en siivoa, täällä hukutaan ihan kirjaimellisesti tavaraan, roskaan ja askarteluihin.
Ap
Minäkään en diagnooseihin osaa ottaa kantaa. Pyydän anteeksi jos näkemykseni on tyly. Mutta teillä tuntuu olevan paljon aikaa ja rahaa erilaisiin juttuihin, onko näin? Kun siis joissakin asioissa ihan vanhanaikainen järjestys ja kodin säännöt voisivat toimia? Välipalaksi on sitä, mitä vanhemmat ostavat. Leluja on sen verran kuin vanhemmat ostavat. Rikki menneet tavarat heitetään pois. Läksyt tehdään ennen harrastusta. Miksi kotitöistä ei voisi saada pientä palkkaa? Meilläkin on hajonnut reppu, kengät, villahousut ja juomapullo hukassa, puhelimen näyttö rikki tai sitä etsitään kaupasta kun unohtui johonkin hyllyväliin. Silti ajattelen että näitä sattuu kaikille lapsille. Ja tiedoksi, minullakin on julkiselta puolelta saatu pitkäaikainen mt-diagnoosi, enkä oikeasti ymmärrä tätä teidän tilannetta. Toivon kyllä että voitte paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa ongelma on ap:n pakkomielteen omainen siivous.
Tämä voi olla ihan totta. Mutta mietin että mikä tässä olisi se vaihtoehto? Jos minä en siivoa, täällä hukutaan ihan kirjaimellisesti tavaraan, roskaan ja askarteluihin.
Ap
No sehän tässä on jo usein ehdotettu vaihtoehto, että karsitte sitä tavaran ja vaatteiden määrää, ja myös lapset alkavat tehdä oman osansa kotitöistä ja siivoavat omat jälkensä.
Mitä pidemmälle tämä ketju menee, sitä enemmän piirtyy kuva siitä, että ap on kodin palvelija, joka kävelee perässä siivoamassa toisten sotkut, eikä vaadi muilta mitään.
Olet ap nyt jotenkin jumiutunut tuohon rooliisi, sekä siihen, että koska lapsilla on diagnoosit, varjelet heitä ihan normaalielämään kuuluvilta velvollisuuksilta. Teet heille karhunpalveluksen, kun pompit sätkynukkena heidän päähänpistojensa ja halujensa mukaan.
Kukaan lapsi ei tykkää siivouksesta eikä kotitöistä. Mielipiteet jakautuvat sen suhteen, maksetaanko lapsille kotitöistä vai ei. En sano, että meidän tapamme on oikea, mutta meillä viikkorahaa (teineille kuukausirahaa) maksetaan myös sen mukaan, tekevätkö sovitut kotityöt. Oma huone täytyy pitää siistinä, ja imuroida kerran viikossa. Tiskikone tyhjennetään ja roskat viedään, kun pyydetään. Voivat keskenään sopia, kuka tekee minkäkin homman. Välillä tulee marinaa, tai pitää muistuttaa että viepä nyt ne roskat, mutta homma toimii kuitenkin, kun ei lähde mukaan tuohon oi voi etkö haluakaan, no äitipä se tässä sitten tekee kaikki puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Onko lääkehoitoa kokeiltu lapsille kodin ja koulun tukitoimien lisäksi?
Mikään pilleri tässä maailmassa ei ole niin mahtava, että se kasvattamisen korvaisi.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en diagnooseihin osaa ottaa kantaa. Pyydän anteeksi jos näkemykseni on tyly. Mutta teillä tuntuu olevan paljon aikaa ja rahaa erilaisiin juttuihin, onko näin? Kun siis joissakin asioissa ihan vanhanaikainen järjestys ja kodin säännöt voisivat toimia? Välipalaksi on sitä, mitä vanhemmat ostavat. Leluja on sen verran kuin vanhemmat ostavat. Rikki menneet tavarat heitetään pois. Läksyt tehdään ennen harrastusta. Miksi kotitöistä ei voisi saada pientä palkkaa? Meilläkin on hajonnut reppu, kengät, villahousut ja juomapullo hukassa, puhelimen näyttö rikki tai sitä etsitään kaupasta kun unohtui johonkin hyllyväliin. Silti ajattelen että näitä sattuu kaikille lapsille. Ja tiedoksi, minullakin on julkiselta puolelta saatu pitkäaikainen mt-diagnoosi, enkä oikeasti ymmärrä tätä teidän tilannetta. Toivon kyllä että voitte paremmin.
Meillä on rahaa ja aikaa. On mahdollisuus ostaa palveluita. Meillä on välipalaksi sitä mitä ostetaan, vaihtoehtoja ei ole, mutta siitä lapset jaksavat joka ikinen päivä jollakin aterialla kiukutella isosti.
Leluja on varmastikin liikaa. Niitä tulee läheisiltä lahjoiksi ja asumme alueella jossa kaveritkin tuovat paljon lahjoja syntymäpäiviksi yms. Lasten on todella vaikea luopua rikkinäisistäkään leluista koska varsinkin toinen tytöistä on todella taiteellinen ja hän näkee potentiaalia kaikessa tavarassa. On todella vaikea mennä tähän puuttumaan, tai ainakin itse koen niin.
Kotitöistä meillä ei juuri nyt makseta koska terapeutti oli sitä mieltä että siistin kodin pitää olla palkintoa itsessään.. En enää itse tiedä mikä olisi edes järkevää. Lakkasimme maksamasta senkin vuoksi koska mummo haluaa osallistua lasten elämään maksamalla näille viikkorahaa vastikkeetta, jolloin meidän 20sentin roskienvienti muuttui yhtäkkiä turhaksi.
Tästä ketjusta on ollut jo sen verran apua että sain miehen avuksi lajittelemaan lasten vaatteita pieniksi menneisiin ja kesävaatteisiin! Nuo vaatteet ja askartelut taitavat olla meidän lasten isoin kompastuskivi. Itselläni se on tuo eteinen ja sen käytettävyys joka on puhdas nolla.
Ap
Voi olla että pitää koittaa rauhoittaa lasten menemisiä hetkeksi ja katsoa miten se vaikuttaa. Olen vain niin älyttömän tyytyväinen että heillä on paljon ystäviä ja tykkäävät ulkoilla. Mutta tuskin he siitä särkyvät jos rauhoittaa joitain iltoja vain koti-illoiksi.
Kyllä, meillä miehen työ, no kukut, mies määrää pitkälti rytmit. Hänen on todella vaikea mukautua ja minun on helpompi ja näin se on mennyt koko suhteemme ajan. Se toimi meille erinomaisesti, mutta nyt lasten myötä se kieltämättä on hiukan raskaampaa.
Kaipa lapset marisevat, muistan että itsekin kiukuttelin kotona joskus ruoasta, mutta se on niin jatkuvaa meillä että sekin uuvuttaa. Se mikä yksi päivä kelpaa, ei kelpaa enää seuraavana. Esim ostin hedelmäpommijogurttia myslin kanssa koska se kertoivat että se olisi hyvää, mutta sitten se ei kelvannutkaan kun siinä oli hedelmänpaloja. Toinen haluaa toisena päivänä keitettyjä perunoita ja sitten kun keitän niitä, ne ovatkin pahoja. Tai jos toinen on hekumoinut ajatuksella paistetusta munasta ja paistan häntä varten keittämisen sijaan, niin tulee kamala huuto että hän olisi sittenkin halunnut keitettyä munaa. Joillakin kavereilla saa joka päivä karkkia ja sitten tullaan kotiin taskut roskia pullollaan jolla kettuillaan sisarukselle että sinäpä et saanut. Meillä karkkia saa siis kerran viikossa ja maltillisen määrän. Miehellä tuntuu katkeavan pinna saman tien tuohon ruokapelleilyyn, hän siis itse koki lapsuuden jossa ruokaa ei ollut tarpeeksi niin kokee sen jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena.
Ap