Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin

Karmeita väkivaltatarinoita. Ei ihme, että tämä on kiusaajien maa!

Muistan sen pettymyksen ja epäuskon ja mykän kauhun. En kunnolla muista itse hetkistä mitään. En koskaan luottanut vanhempiini kunnolla myöhemminkään. Aina oli se pelko läsnä että koska heillä on ylivoima, he voivat tehdä mitä vaan.

Olen yksinäinen aikuinen. En koskaan muodostanut parisuhdetta. En uskalla tavoitella unelmiani, ylisuoritan työtä jossa en viihdy.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanu remmiä mut mua tukistettiin. Sattuihan se tukkapölly ihan kamalasti mut unohtui melkein saman tien. Ja ihan taatusti en muistanut sitä, kun seuraavan kerran tein jotain hölmöä tai kiellettyä. Ei tullut traumoja.

Eikä järin tehokastakaan. Kun het unohtuu ja taas töllöillään.

Tämä ketju on totisinta totta ja hyvä läpileikkaus suomen lapsia vihaavaasta kasvatuskulttuurista. Sitä oli erityisen paljon 60-80 luvuilla mutta ei se ikävä kyllä ole nykyäänkään täysin kadonnut. Ja meillä oli siis samaa, silmitöntä pieksuuta ilman että lapsi olisi ollut tuhma.

Minussa se nostatti vihaa jo aika pienenä. Vihasin vanhempiani. Myöhemmin teini-iässä vannoin, etten ikinä ole itse samanlainen vanhempi, enkä ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsena remmiä, vitsaa ja tukkapöllyä. Ei jäänyt mitään traumoja. Yhden kerran kuitenkin muistan, kun olin tehnyt jotain todella tyhmää ja isä löi minua persiille nahkavyöllä. Kipu tuntui uskomattoman pahalta. Se kesti vain sen hetken. Itkin ja huusin tuskasta. Isäni oli muuten hyvä ja lempeä ihminen. On ikävä häntä. Kuoli kun olin yläasteella :(

Miksi tätä alapeukutettiin? Enkö saanut tarpeeksi kuritusta tjs? En tajua

Koska täällä moni ajattelee kurituksesta mustavalkoisesti, että se on aina väärin ja väkivaltaa, että siitä kuuluu traumatisoitua eikä siitä saa kokea mitään hyötyä olleen.

Se on aina väärin käydä käsiksi heikompaansa. Ei muutu millään selittelyllä, onjoku saanu traumoja tahi ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluminen on niin kumma juttu. Isäni on jo vanhus, eikä sitä aiempaa raivopäätä ole enää olemassakaan. Hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, ja niin varmasti minäkin olen. En minä jaksa enää mitään vuosikymmenien takaisia asioita kaivella. En tiedä mitä hyötyä siitä enää olisi kenellekään. Pääasia, että väkivallan perintö ja kulttuuri on katkennut.

Tajuatko ollenkaan että meillä kaikilla se ei loppunut koskaan? Olen yli 40 ja vieläkin on väkivaltaa tarjolla jos menen käymään vanhemmillani. En käy kuin äärimmäisessä pakossa pienen hetken kerrallaan, pakoreitti mietittynä, autonavain kädessä, kengät jalassa ja auto pysäköity nokka pakosuuntaan.

Aikuisiällä on ollut lukemattomia kertoja kun muhun on edelleen yritetty kohdistaa väkivaltaa. Ukko pitkästi yli 70 ja edelleen väkivahva, aggressiivinen ja vaarallinen.

Vähän loukkaavaa julistaa että mitäpä sitä menneitä muistelemaan.

Miksi ihmeessä sinä käyt siellä vanhemmillasi ollenkaan? Jos joku on ihmisenä sontaa, ei sitä ole mikään pakko tavata vaikka kuinka olisi sukulainen. 

Suomessa on kulttuuri, että isompi voi vapaasti rääkäti pienempäänsä. Se näkyy näissä lasten pieksäjäisissäkin.

Onneksi laki kieltää sentään nykyään tuollaisen silmittömän väkivallan!

Niin. Vasta 1984 laki kielsi tämän. Siihen asti se oli sallittua ja käytössä monin paikoin.

Aiheen vierestä mutta kerron kumminkin. Mua syytettiin aina kun pikkusiskolleni tapahtui jotain. Kun hän kaatui - olin varmasti työntänyt kumoon. Kun hän alkoi itkeä - olin varmasti satuttanut. Kun hän putosi tuolilta ja vakuutin että en ollut työntänyt häntä niin sanottiin että olin ainakin sitten pelästyttänyt hänet niin että putosi. Kaiken huippu oli kun hän puri minua niin sekin pantiin jotenkin omaksi syykseni. Se oli todella epäreilua alle kouluikäistä lasta kohtaan. Jos olisin vielä saanut remmiä niin varmasti olisin traumatisoitunut oikein kunnolla. Kuinkahan moni tämänkin ketjun kirjoittajista on saanut remmiä ihan ilman omaa syytään?

Vierailija kirjoitti:

Se oli ennen kaikkea nöyryyttävää. Sattuihan se myös, mutta sieltä minuun juurtui niin hirveä häpeä itseäni kohtaan, että en näin yli nelikymppisenäkään meinaa aina muistaa että minun täytyy aktiivisesti tehdä työtä sen eteen että tajuaisin että ei tarvitse hävetä.

Itselläni täysin samanlainen kokemus. Ihmettelen vieläkin kuinka joku pystyy ja kehtaa käyttämään väkivaltaa  puolustuskyvyttömään. Itse en pystyisi. 

Pelkäsin järjettömästi sitä kontrollin menetystä ja anelin äitiä lopettamaan. Piiskaaminen tapahtui minulle risulla paljaalle takapuolelle, sisarusten kohdalla muistan myös henkarit, läpsimisen. Alakouluiässä suunnittelin ja piirsin erilaisia tapoja kiduttaa ihmisiä, laskea hitaasti kiehuvaan veteen, käyttää tikkatauluna jne. Olen nyt 30- vuotias ja näen edelleen painajaisia, jossa äiti hyökkää kimppuun ja minä olen silmittömän raivon vallassa ja suunnittelen joko vastaan taistelemista tai pakenemista. Mielialalääkkeet on olleet käytössä kolme vuotta. En ole koskaan kokenut läheisyyttä ja rakkautta vanhempiani kohtaan, ja arastelen ja pelkään heitä edelleen vaikka en uskokaan että he enää löisivät. En ole koskaan ollut vakavassa parisuhteessa eikä minulla ole koskaan ollut ystävää, johon olisin luottanut ja kokenut läheisyyttä.

En muista, miltä itse lyöminen liivinluulla tuntui, mutta en koskaan pitänyt vanhempiani kovin järkevinä. Etäisyyden vanhempiin ja epäluottamuksen ne kerrat jättivät, vaikka ei niitä ehkä paljon ollut. 

Kävin juuri mielenkiintoisen keskustelun tuttavani kanssa joka uskoo ruumiilliseen kuritukseen. Hän kertoi että joka toinen viikonloppu he kävivät lasten kanssa ystävillä kylässä. Lapset riehaantuivat aina ja mikään muu ei auttanut rauhoittumaan kuin läimäyttäminen. Tätä jatkui vuosia. Huomautin hänelle että jos sama jatkui vuosia niin piiskaaminen ei näköjään auttanut pidemmän päälle. Nainen meni aivan sanattomaksi. Sai vähän ajattelemisen aihetta.

Kaikki on sanoneet yleisesti kurittamiskäytännön kamaluudesta, mutta miltä se varsinainen vyön isku tuntui? Voiko sitä verrata mihinkään? Miten kova kipu asteikoilla 1-10 ?

Se 1984 tullut laki ei lopettanut yhtään mitään. Isäukko vaan nauroi ja ilkkui että mikään laki ei mua kiellä pieksämästä lapsiani, nyt pieksän uhallani vielä kovempaa.

Väkivalta jatkui 90-luvulle asti. Vasta sitten pääsin pakoon kun täysi-ikäistyin. Ja voin kertoa että jatkuisi yhä jos siellä kävisin. Sisarus käy, ja saa välillä kuritusta. Liki keski-ikäisenäkin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on sanoneet yleisesti kurittamiskäytännön kamaluudesta, mutta miltä se varsinainen vyön isku tuntui? Voiko sitä verrata mihinkään? Miten kova kipu asteikoilla 1-10 ?

Et ymmärrä selkeesti. Kipu ei ole pahin, se on ehkä 6/10 asteikolla mitaten. Mutta se kuolemanpelko on kauhein. Kun isä, aikuinen mies, kuristaa kurkusta pientä hentoa lasta. Ja pissaan alle kauhusta, tiedän että elämäni on tuon psykon käsissä, se voi riistää sen, en tiedä miten tässä käy. Se että olet täysin toisen mielivallan alla voimatta mitenkään puoustautua tai pelastautua, on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää. En osaa sanoittaa sitä. Vielä pitkästi yli nelikymppisenä säpsähtelen ja säikyn ja olen valppaustilassa koko ajan.

Mua raivostuttaa että silmitön väkivalta niputetaan sanan kurittaminen alle. Se ei ole sitä. Se on rikos. Se on sillkaa väkivaltaa.

Ja jotkut sitten vielä puolustelee näitä hakkaakavanhempia, ei jukoliste.

Vierailija kirjoitti:

Se 1984 tullut laki ei lopettanut yhtään mitään. Isäukko vaan nauroi ja ilkkui että mikään laki ei mua kiellä pieksämästä lapsiani, nyt pieksän uhallani vielä kovempaa.

Väkivalta jatkui 90-luvulle asti. Vasta sitten pääsin pakoon kun täysi-ikäistyin. Ja voin kertoa että jatkuisi yhä jos siellä kävisin. Sisarus käy, ja saa välillä kuritusta. Liki keski-ikäisenäkin.

Tämä. Laki ei muuttanut yhtään mitään, korkeintaan sen että enää ei naapurille kerrottu ylpeänä miten pieksin lapsen. Vaan vähän salailtiin. Mutta sama meno jatkui.

Miten se laki muka toimisi koska sitä väkivaltaa on yhä tänäänkin? Ei se mitään auta, on vaan symbolinen viesti (jonka voi kuulla tai olla kuulemati).

Vierailija kirjoitti:

Se perustui protestanttiseen uskoon. Ajatukseen siitä, että se lapsiaan vihaa, joka remmiään säästää. Ollaan nyttemmin luovuttu tästäkin opinkappaleesta. Kymmeniä vuosia sitten oli vielä yleisesti käytössä.

Ja sen kyllä huomaa, että siitä on luovuttu. Nykykakaroilla ei ole mitään kuria eikä kunnioitusta vanhempiaan kohtaan. Vapaakasvatus on pieleen mennyt kokeilu ja on aika ottaa taas käyttöön vanha kunnon selkäsauna.