Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin

Meillä ei saanut remmiä mutta kun isällä hermo meni niin tukkapöllyä niin että hiuksia pari kertaa jäi tuppo käteen. Tätä ketjua lukiessani muistan elävästi sen epäoikeudenmukaisuuden tunteen kun vanhemmat eivät ymmärrä ja auta (olin varmaan 3-6v). Muistanpa ensi kerralla pidemmän pinnan omien taaperoiden kanssa ja koitan keskittyä kuuntelemaan mikä on hätänä sen sijaan että vaatisin ehdotonta totteli ilman kyseenalaistusta. Hermo minulla menee kyllä ihan niin kuin isällänikin.

Ollaan oltu läheisiä eikä mitään traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsena remmiä, vitsaa ja tukkapöllyä. Ei jäänyt mitään traumoja. Yhden kerran kuitenkin muistan, kun olin tehnyt jotain todella tyhmää ja isä löi minua persiille nahkavyöllä. Kipu tuntui uskomattoman pahalta. Se kesti vain sen hetken. Itkin ja huusin tuskasta. Isäni oli muuten hyvä ja lempeä ihminen. On ikävä häntä. Kuoli kun olin yläasteella :(

Miksi tätä alapeukutettiin? Enkö saanut tarpeeksi kuritusta tjs? En tajua

Häpeä, epäreiluuden tunne. Pidin vanhempaani ikävänä ihmisenä. En edes tehnyt mitään oikeasti pahaa, ja ne pienetkin asiat oli vahinkoja. Isompana tukkapöllyä ei enää tullut, mutta huutoa ja valitusta senkin edestä. Lähes joka päivä jostain mitä on unohtunut tehdä tai tehty väärin.

Nyt aikuisena olen herkästi ahdistuva ja stressaantuva yksilö. Pelkään tehdä virheitä, jos teen niin vatvon sitä viikkoja ja häpeän pisto voi tulla vielä vuosienkin jälkeen. Virhe voi olla vaikka sellainen, että olen mielestäni sanonut tyhmästi jonkun asian. Stressi purkaantuu älyttömänä raivona ja haluan itsekin olla väkivaltainen.

Riippuu vähän muistakin tekijöistä, mutta sanoisin että väkivallalla ei ainakaan reipasta ja rohkeaa kansalaista kasvateta.

Muistan joskus 70-80-luvun taitteessa jossain lehdessä taisi olla juttu jostain lasten pahoinpitelytapauksesta, että oli nostettu tukasta ilmaan. Isä ja kaverinsa vaan nauroivat sille, minua n. 5 vuotiasta ei kyllä naurattanut yhtään...

Naapuron lapset kutsuttiin katsomaan kun sain remmiä paljaalle p:lle kaadettuani vahingossa maitolasin ja kymmeniä muita esimerkkejä. Lähdin kotoa 16-vuotiaana enkä ole palannut. Edes käymään.

Pelotti ja tunsin itseni nöyryytetyksi. Tuntui epäreilulta. Vanhempi purki minuun osittain omaa stressiään. 

Lyöminen on väärin.

Ei tullut mitään traumaa, ihan aiheesta läpsittiin. Ei siis vihapäissään kukaan remmittänyt.

Yksissä hautajaisisas (olin jotain 4) mummu ilman sanoja talutti niskavilloista pihalle.

Nainen 53

Järkytyin siitä niin että juoksin metsään enkä tullut koko päivänä takaisin. Asuttiin siis maalla. Ainoa vanhempani osoitti että vihaa mua, enkä edes tiennyt miksi. 

Selkäsaunoja tuli isältä ja äidiltä niin paljon ettei pystynyt niitä edes laskemaan. Nahka parkkiintui. Eihän sitä kipua enää muista, muuta kuin että koivuvitsa tuntui pahemmalta kuin remmi. Ja molemmilla lyötiin ihan raivon vallassa. Sen muistan että me lapset huudettiin "Anteeksi, anteeks, ei enää, ei enää, anna anteeks!". Niin kauan hakkasivat ettei enää jaksanut anella, itki ja huusi vaan.

Uhmaa ja vihaa se nostatti. Ajattelin monta kertaa isästäni, että kunhan kasvan isoksi, niin minä en sinua pelkää.

Väkivaltainen kulttuuri. Ehkä sotien mukana on tullut jotain traumoja. Isoisäni hakkasi isääni, isäni minua. Minulla ei lapsia enää olekaan, joten se siitä sitten.

Ne jotka väittävät, etteivät ole saaneet traumoja, luultavasti kieltävät itseltäänkin sen tosiseikan, että ovat traumatisoituneita. Kieltäminen on erittäin tehokas ja suosittu defenssi. Varsinkin, jos on jatkanut samanlaista kasvatustapaa.

Lähinnä nolotti ja kadutti kun oli taas tullut perseiltyä niin että vanhempien oli pakko puuttua asiaan kovalla kädellä.

Sisu kasvoi. Päätin, että piilotan remmit niin tarkkaan, että ehdin seuraavalla kerralla karkuun ennen kuin remmi löytyy. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun juoksi enoa karkuun pitkin peltoja.

Järkyttävää lukea, miten kamalaa teillä on ollut! Ihan hulluja perheitä... Itse ilmeisesti edustan sellaista kuritettua vähemmistöä, jossa perhe oli muuten ihan ns. normaali? Muistan joskus kuulleeni, kun eivät tienneet, että kuulen, kun äiti ja isä ihan asiallisesti pohtivat, pitäisikö kurittaa vai ei. Toinen sanoi, että olin tehnyt niin ja niin, vaikka siitä on jo sanottu ja kysyi toisen mielipidettä siitä, että tarvisiko kurittaa.

Niin että miltä tuntui. No totta kai se nahkavyö sattui ihan älyttömästi ja poltteli takapuolta.

No miten sen perheen normaaliuden ottaa.

Mun hullu hakkaajavanhempi on narsisti, oikein pahimman luokan sellainen.

Ulkopuolisille se oli mukava lupsakka seuramies, huumorimies, jutuniskijä, mukava mies. Kotona aivan ihmishirviö, väkivaltahullu.

Kaikki sellaiset jotka ei totuutta tiedä, pitää MINUA sekopäänä kun en ole tekemisissä vanhempieni kanssa. Miten joku voikaan laittaa välit poikki ”mukavaan lupsakkaan seuramieheen” kuten isäni. Mua syytetään ja tuomitaan välirikosta ja ällistellään että miten olen vaikea ihminen.

Sitten on niitä sukulaisia jotka tietää millaista se oli. Hekin vaikenevat ja teeskentelevät että eivät tiedä millaista meillä oli. Mutta katseesta näkee että ne tietää ja tajuaa.

Yksin tässä jäi. Välirikon myötä meni sisarukset, äiti, koko suku. Narsisti kielsi muilta yhteydenpidon minuun, siis sisaruksilta ja äidiltä, ja kaikki tottelivat - koska pelkäävät.

Olen kokonaan ilman sukua, lapsuusperhettä ja yhteisöä.

Narsistin kanssa ei koskaan voi voittaa vaan pitää valita vaan se on onko kurjaa vai vielä kurjempaa.

Aion vielä maksaa potut pottuina. Jossain vaiheessa se hakkaajakin raihnaistuu.

Se nöyryytys oli siinä kai pahinta. Sellainen häpeän tuottaminen, kun tekijänä oli isä. En oppinut koskaan oikein luottamaan häneen, sillä kuinka voi luottaa ihmiseen, joka satuttaa tahallaan?

Kerran kyllä sain nahkahihnasta poskelle ihan yllättäen. Muuten niin ihanalta äidiltäni paloi pinna ihan yllättäen. Se sattui fyysisesti ja hämmensi henkisesti, mutta asiasta puhuttiin myöhemmin nopeasti ja se käsiteltiin pois hämmentämästä.

En muista rangaistusten syitä tarkemmin. Olin kai ollut tottelematon. Äidin hermostumisen syyn muistan. Hän oli väsynyt, mutta minä vain intin ja intin hånelle yhtä ja samaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää lukea, miten kamalaa teillä on ollut! Ihan hulluja perheitä... Itse ilmeisesti edustan sellaista kuritettua vähemmistöä, jossa perhe oli muuten ihan ns. normaali? Muistan joskus kuulleeni, kun eivät tienneet, että kuulen, kun äiti ja isä ihan asiallisesti pohtivat, pitäisikö kurittaa vai ei. Toinen sanoi, että olin tehnyt niin ja niin, vaikka siitä on jo sanottu ja kysyi toisen mielipidettä siitä, että tarvisiko kurittaa.

Niin että miltä tuntui. No totta kai se nahkavyö sattui ihan älyttömästi ja poltteli takapuolta.

Minun on jotenkin helpompi ymmärtää (ei tietenkään hyväksyä!) se, että muutoinkin hulluissa ja väkivaltaisissa rikkonaisissa perheissä on mäiskitty lapsia. Paljon vaikeampi on ymmärtää sitä, jos hyvässä perheessä remmin käyttö on ollut harkittu kasvatusmenetelmä, niin kuin sinun viestistäsi ymmärsin teillä olleen. Osaako joku selittää tätä? Miten voi joku ajatella niin, että vyöllä lyöminen olisi hyväksi lapsen kasvatukselle?

Viimeisiään vetelee hullu pieksäjä. En käy en vastaa puhelimeen. Menee myös kuoppaansa ilman saattajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää lukea, miten kamalaa teillä on ollut! Ihan hulluja perheitä... Itse ilmeisesti edustan sellaista kuritettua vähemmistöä, jossa perhe oli muuten ihan ns. normaali? Muistan joskus kuulleeni, kun eivät tienneet, että kuulen, kun äiti ja isä ihan asiallisesti pohtivat, pitäisikö kurittaa vai ei. Toinen sanoi, että olin tehnyt niin ja niin, vaikka siitä on jo sanottu ja kysyi toisen mielipidettä siitä, että tarvisiko kurittaa.

Niin että miltä tuntui. No totta kai se nahkavyö sattui ihan älyttömästi ja poltteli takapuolta.

Minun on jotenkin helpompi ymmärtää (ei tietenkään hyväksyä!) se, että muutoinkin hulluissa ja väkivaltaisissa rikkonaisissa perheissä on mäiskitty lapsia. Paljon vaikeampi on ymmärtää sitä, jos hyvässä perheessä remmin käyttö on ollut harkittu kasvatusmenetelmä, niin kuin sinun viestistäsi ymmärsin teillä olleen. Osaako joku selittää tätä? Miten voi joku ajatella niin, että vyöllä lyöminen olisi hyväksi lapsen kasvatukselle?

Tarkoitus on ollut saada lapsi tottelemaan. Ehkä ajatuksena on ollut myös opettaa, että sääntöjen rikkomisesta seuraa jotain ikävää. Lapset eivät aina usko pelkkää puhetta. Asioista voi joutua sanomaan moneen kertaan. Itse muistan myös olleeni sellainen, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, jos en tottele. Siis kokeilin ja tutkin tilannetta.