Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin

Tykkäsin kovasti. Nyt tykkään käydä SM-bileissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää lukea, miten kamalaa teillä on ollut! Ihan hulluja perheitä... Itse ilmeisesti edustan sellaista kuritettua vähemmistöä, jossa perhe oli muuten ihan ns. normaali? Muistan joskus kuulleeni, kun eivät tienneet, että kuulen, kun äiti ja isä ihan asiallisesti pohtivat, pitäisikö kurittaa vai ei. Toinen sanoi, että olin tehnyt niin ja niin, vaikka siitä on jo sanottu ja kysyi toisen mielipidettä siitä, että tarvisiko kurittaa.

Niin että miltä tuntui. No totta kai se nahkavyö sattui ihan älyttömästi ja poltteli takapuolta.

Minun on jotenkin helpompi ymmärtää (ei tietenkään hyväksyä!) se, että muutoinkin hulluissa ja väkivaltaisissa rikkonaisissa perheissä on mäiskitty lapsia. Paljon vaikeampi on ymmärtää sitä, jos hyvässä perheessä remmin käyttö on ollut harkittu kasvatusmenetelmä, niin kuin sinun viestistäsi ymmärsin teillä olleen. Osaako joku selittää tätä? Miten voi joku ajatella niin, että vyöllä lyöminen olisi hyväksi lapsen kasvatukselle?

Tarkoitus on ollut saada lapsi tottelemaan. Ehkä ajatuksena on ollut myös opettaa, että sääntöjen rikkomisesta seuraa jotain ikävää. Lapset eivät aina usko pelkkää puhetta. Asioista voi joutua sanomaan moneen kertaan. Itse muistan myös olleeni sellainen, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, jos en tottele. Siis kokeilin ja tutkin tilannetta.

Mitä teillä sitten tapahtui?

Ajan kuluminen on niin kumma juttu. Isäni on jo vanhus, eikä sitä aiempaa raivopäätä ole enää olemassakaan. Hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, ja niin varmasti minäkin olen. En minä jaksa enää mitään vuosikymmenien takaisia asioita kaivella. En tiedä mitä hyötyä siitä enää olisi kenellekään. Pääasia, että väkivallan perintö ja kulttuuri on katkennut.

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluminen on niin kumma juttu. Isäni on jo vanhus, eikä sitä aiempaa raivopäätä ole enää olemassakaan. Hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, ja niin varmasti minäkin olen. En minä jaksa enää mitään vuosikymmenien takaisia asioita kaivella. En tiedä mitä hyötyä siitä enää olisi kenellekään. Pääasia, että väkivallan perintö ja kulttuuri on katkennut.

Tajuatko ollenkaan että meillä kaikilla se ei loppunut koskaan? Olen yli 40 ja vieläkin on väkivaltaa tarjolla jos menen käymään vanhemmillani. En käy kuin äärimmäisessä pakossa pienen hetken kerrallaan, pakoreitti mietittynä, autonavain kädessä, kengät jalassa ja auto pysäköity nokka pakosuuntaan.

Aikuisiällä on ollut lukemattomia kertoja kun muhun on edelleen yritetty kohdistaa väkivaltaa. Ukko pitkästi yli 70 ja edelleen väkivahva, aggressiivinen ja vaarallinen.

Vähän loukkaavaa julistaa että mitäpä sitä menneitä muistelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajan kuluminen on niin kumma juttu. Isäni on jo vanhus, eikä sitä aiempaa raivopäätä ole enää olemassakaan. Hän on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi, ja niin varmasti minäkin olen. En minä jaksa enää mitään vuosikymmenien takaisia asioita kaivella. En tiedä mitä hyötyä siitä enää olisi kenellekään. Pääasia, että väkivallan perintö ja kulttuuri on katkennut.

Ajan kuluminen on kumma juttu. Väkivaltainen raivopää isäni on muuttunut entistäkin pahemmaksi. Vanhuus vienyt viimeisetkin jarrut ja pidäkkeet ja sosiaalisen normiston käytöksestä.

Itse ainakin opin käytöstapoja ja muiden kunnioitusta eikä aiheuttanut traumoja ja terapian tarvetta

On suuri vaikutus sillä saiko piiskaa ja selkäsaunaa todellisesta tehdystä ”tuhmuudesta” (silloin edes ymmärsi syyn) vai saiko mielivaltaista ilman syytä tapahtuvaa kuritusta (lapsi ei ymmärrä syytä ja oppii vaan pelkäämään).

Meillä se oli sitä mielivaltaista, ilman syytä, siksi kun vanhemman piti vaan purkaa kiukku ja stressi pois. Ja sitten pieksettiin lasta.

Saatettiin joskus sanoa joku tekosyy (tyyliin katsoit väärällä lailla, äänenpaino oli väärä) ja sitten tuli rangaistusta.

Tämä johti siihen että kaikkea piti varoa ja pelätä koko ajan, ilmeitä, eleitä, äänenpainoa, kävelytyyliä. Mikä vaan saattoi sitten laukaista sen että vanhempi purki kiukkunsa lapsiin.

En ole väleissä näihin kaltoinkohtelijoihin enkä anna heidän tavata lapsiani. Vanhempani väittää että mitään tällaista ei ole ikinä tapahtunut (vaikka on ollut useita todistajia asioilla) ja että tahallani kiusaan heitä keksimällä valheita. Tämän lausuman jälkeen sitten laitoin välit poikki, en enää ikinä yritä puhua asiasta. Enpä ”kiusaa” enää, todellakaan.

Ensimmäiset muistikuvat fyysisestä kurittamisesta ovat niitä, kun olen 5 vuotias, voi olla että minua on lyöty aikaisemminkin.

Syyt ruumiilliseen ja henkiseen kurittamiseen olivat moninaisia. Vanhempani riitelivät paljon, isä löi äitiä sähköjohdoilla ja nyrkeillä. Repi äidin vaatteita ja ajoi äidin pois kotoa ts heitti ulos kotoa päiväkausiksi.

Heidän riitojen aikana äidillä oli tapa huutaa, ja isä siinä vaiheessa pyysi / kutsui meidät mukaan tähän päättömyyteen sanomalla: jos ette saa tuota akkaa hiljaiseksi niin pieksen teidätkin!

Ja me lapset itkimme, että äiti ole hiljaa ettei meitä lyödä.. mutta eihän äiti meitä kuunnellut koskaan, kirkui vain kahta kauheammin.

Ja niin meitä pieniä alle kouluikäisiä lapsia sitten retuutettiin ja hakattiin nahkaremmin solkipäällä.

Isälläni oli pinttynyt tapa opettaa minulle albgreaa ja laskutaitoa. Olin 6 vuotias, kun hän opetti minulle logaritmit, koska ne tulevat kohta koulussa kuitenkin eteen ja ne ovat helppoja. Tulihan ne koulussa, mutta vasta lukion toisella luokalla!

Monet ja lukemattomat kerran minua hakattiin remmillä, sähköjohdoilla ja jääkiekkomailalla kun en osannut matematiikkaa. Voi, kun ne isäni opettamat laskut tai yhtälöt olisivat olleetkin ikätasolleni sopia, mutta ne olivat aina jotain teku tason aikuisten ihmisten laskuja. Nämä opetustuokiot kestivät tunteja, jolloin hän huusi ja hakkasi.. huusi niin, että hänen ääni lähti aina.

Lisäksi selkään tuli, jos ei osannut hiihtoa, luistelua, yskimistä oikein. Sain vuosien ajan selkääni, kun en osannut yskiä oikein eli limaisen yskän aikana se lima piti räkäistä oikealla tavalla ulos, sitä ei saanut nielaista. Olen ollut vielä teini-ikäinen kun en uskaltanut kotoa yskäistä, tiesin sen johtavan tuntikausien huutamis ja hakkaamis juttuihin.

Olin 6v ja olin isäni kanssa talvella pilkillä, muistan miten vain yritin nieleskellä kun yskän vuoksi kurkkua kutitti. Lopulta oli pakko kertaalleen yskäistä. Isä siihen heti, että nyt yskäiset oikein ja räkäiset sen liman maahan. Tietenkään en osannut.. kalareissu päättyi minun vuoksi ja jouduin lähtemään läheiseen metsikköön hakemaan pajurisua. Koko kotimatka meni isän uhotessa ja huutaessa sekä haukkuessa miten olen tyhmä ja saamaton.

Kotona sitten tuttuun tyyliin piti riisua kaikki vaatteet, mennä keittiöön ja isä hakkasi sillä pajuvitsalla niin kauan että se paju oli vain pientä silppua.

Tässä vain promillen kuvaus siitä miten meitä kasvatettiin. Äiti ei koskaan ollut puolellamme, sanoi aina ettei remmi, vitsa riko luita!

Pahinta kaikista oli henkinen väkivalta, uhkailut ja pelko. Kotona arestia tuli siitä, jos oli sattunut katsomaan perjantai-iltana salaa televisiota ja sieltä amerikkalaista hapatusta (Dallas tai dynastia)

Aresti oli 2-3 vkon mittainen, eli koulusta tultua yöpuku päälle ja siellä piti olla seuraavaan aamuun saakka.

Ei saanut käydä wc tai syömässä.

Olin 12 v kun isä heitti minut kotoa pois, syynä oli se kun 25vuotta vanha radio meni käytössäni rikki. 2 viikkoa asuin kavereiden nurkissa.

Mitä tuo lapsuus jätti minuun? Koulut kävin ja valmistuin opistotason ammattiin. Ihmisenä olen arka, pelokas, häpeän itseäni, kuvittelen edelleen kaikkien inhoavan minua, minua on helppo käyttää hyväksi, en osaa sanoa ei, olen näkymätön ja mielelläni haluan vain miellyttää kaikkia.

En ole ajautunut päihteisiin, en tupakoi, olen työelämässä mukana. Elämästä en osaa nauttia, yli 50 vuotta olen kantanut sisälläni valtavaa ahdistusta. Pitkään kärsin unettomuudesta. Elämääni kontrolloin kodin jatkuvalla siivoamisella.

Isääni katkaisin välit ollessani 20v, äiti on minuun yhteydessä silloin tarvitsee apua (rahaa, ruokaa, siivousapua)

Mä en saanu remmiä mut mua tukistettiin. Sattuihan se tukkapölly ihan kamalasti mut unohtui melkein saman tien. Ja ihan taatusti en muistanut sitä, kun seuraavan kerran tein jotain hölmöä tai kiellettyä. Ei tullut traumoja.

Häpeä on ensimmäinen tunne. Seuraava oli kipu. Meillä oli niin sairas kasvuympäristö, että jopa me lapset hakattiin toisiamme. Koskaan et tiennyt, milloin saat turpaasi ja kiihtyykö vastustaja (sisarus) niin paljon, että tappaa sinut. Isän ja äidin nyrkkitappelut ja kuristamiset on ihan normaalia, meitä ei säästetty remmiltä tai koivulta.

Kerran muistan kun olin menossa kouluun ja isoveljeni hermostui minulle jostain ihan valtavasti. Riepotteli ja kirjaimellisesti heitteli minua pihallamme. Otti hiuksista kiinni, pyöritti ja päästi irti. Lensin selälleni. Tuli perässä ja alkoi kuristamaan maata vasten. Itse hakkasin tieni pakoon. Hän sai kuitenkin kiinni ja mätti turpaan niin, että oli silmä auki ja verta tuli nenästä. Kaverini tulivat tässä vaiheessa pihaamme ja näkivät. Veli päästi irti ja lähti sisälle johonkin. En tiedä, miten pahasti olisi käynyt jos kaverini eivät olisi tulleet pihaan. Itse kävin vaihtamassa vaatteet ja itkemässä. Iltapäivästä äiti ei edes kysynyt, miksi olen kuin turpaan ottaneen näköinen, ei sanallakaan puhunut.

Muistan myös kerran kun olen itse jostain mitättömästä asiasta hermostunut pikkuveljelleni. Silloin napsahti niin, että olin varma, että hakkaan sen pojan muusiksi. En päässyt kuitenkaan pitkälle kun hän hakkasi minun naaman taas siihen kuntoon, että koulussa sai valehdella kaatuneensa pöyrällä. Hänelle taisi tulla muutama naarmu. Äiti kysyi veljeltä, että miten hänelle on naarmut tulleet. Minun kasvojen haaverit ei kiinnostaneet/niistä puhuttu.

Muutamaan kertaan ollaan saatu sisarusten kanssa olla irroittamassa isää äidin kimpusta. Kuristamista seinää vasten, potkimista maassa makaavaa kohtaan. Henkistä väkivaltaa harrastetaan perheessä edelleen ihan kunnolla. Kaikenlaista henkistä väkivaltaa.

Äidiltä saatiin yleensä tukkapöllyä ja suu pestiin saippualla. Isältä tuli remmistä ja tukkapöllyä. Kuvittelin pitkälle teini-ikään, että tämä kasvatus on normaalia ja jopa puolustin väkivaltaa yli 20-vuotiaaksi. Nykyään en voisi ketään satuttaa fyysisesti ja vihaan jopa henkistä väkivaltaa enemmän kuin fyysistä. Kasvuympäristö teki sen, että ihmisiin, varsinkaan miehiin en luota, olematon itsekunnioitus ja itsearvostus, heikko minä kuva ja liian kiltti. Työssä käyn ja elän ulkopuolisten mielestä kivaa elämää. Miestä tai perhettä en ole uskaltanut hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää lukea, miten kamalaa teillä on ollut! Ihan hulluja perheitä... Itse ilmeisesti edustan sellaista kuritettua vähemmistöä, jossa perhe oli muuten ihan ns. normaali? Muistan joskus kuulleeni, kun eivät tienneet, että kuulen, kun äiti ja isä ihan asiallisesti pohtivat, pitäisikö kurittaa vai ei. Toinen sanoi, että olin tehnyt niin ja niin, vaikka siitä on jo sanottu ja kysyi toisen mielipidettä siitä, että tarvisiko kurittaa.

Niin että miltä tuntui. No totta kai se nahkavyö sattui ihan älyttömästi ja poltteli takapuolta.

Minun on jotenkin helpompi ymmärtää (ei tietenkään hyväksyä!) se, että muutoinkin hulluissa ja väkivaltaisissa rikkonaisissa perheissä on mäiskitty lapsia. Paljon vaikeampi on ymmärtää sitä, jos hyvässä perheessä remmin käyttö on ollut harkittu kasvatusmenetelmä, niin kuin sinun viestistäsi ymmärsin teillä olleen. Osaako joku selittää tätä? Miten voi joku ajatella niin, että vyöllä lyöminen olisi hyväksi lapsen kasvatukselle?

Tarkoitus on ollut saada lapsi tottelemaan. Ehkä ajatuksena on ollut myös opettaa, että sääntöjen rikkomisesta seuraa jotain ikävää. Lapset eivät aina usko pelkkää puhetta. Asioista voi joutua sanomaan moneen kertaan. Itse muistan myös olleeni sellainen, että halusin nähdä, mitä tapahtuu, jos en tottele. Siis kokeilin ja tutkin tilannetta.

Mitä teillä sitten tapahtui?

Meillä ei ollut mitään hillitöntä kurittamista sentään. Saattoi tulla tiukka kuulustelu. Muistan yhdenkin kerran, olin kai noin neljän vanha, kun minut laitettiin keittiön pöydälle istumaan ja äiti ja isä seisoivat vieressä ja vaativat hyvää selitystä, miksi en ollut totellut. Että sano syy. Jokin järkevä syy olisi pitänyt olla. No, enpä sitä keksinyt, ja pelästyin, kun vanhemmat olivat niin tosissaan.

Musta se ei ole oikein järkevää mutta kyllä mä lapsena ymmärsin että se johtui siitä että olin töllöillyt.

Jos oikeasti piiska olis niin tuhoisa kasvatuksessa kuin nykyään huudellaan, meidän kaikki edelliset sukupolvet olis rikkinäisiä ja traumatisoituneita. Ehkäpä sota ym ollut kuitenkin aika lailla kuormittavampaa kuin kasvatukseen kuuluva rankaiseminen piiskaamalla.

Hulluinta on se että tällä palstalla on rinnastettu piiskaaminen hakkaamiseen ja kovaan väkivaltaan. Itse lapsena piiskaa saaneena näitä asioita ei mielestäni voi sekottaa. Sain lapsena piiskaa mutta en ole kasvanut väkivaltaisessa perheessä. Vanhemmat toimi niinkuin heitä oli kasvatettu toimimaan.

Itselle olisi todella vieras ajatus antaa piiskaa lapsille, ei se tätä päivää enää ole.

Ei traumoja mutta mitään tarvetta piiskan antamiselle onnistuneessa kasvatuksessa ei kyllä ole.

Mua vaivaa (ja ärsyttää) se, että kukaan ei oikein tunnu tajuavan (paitsi ne joita on pieksetty raivopäisesti) että ne vanhemmat on tehneet satoja RIKOKSIA, ja pääsevät kuin koira veräjästä. Ne on olleet silkkaa pahoinpitelyä, ei kasvatusta. Ja meilläkin ne tuli ilman omaa tuhmuutta, siis vaikka miten kiltisti oltaisiin oltu. Kun vika oli vanhemmassa jonka mielenterveys ei varmaan ollut normaali ja joka sitten purki turhautuneisuuttaan ja stressiään lapsiin.

Mun mielestä on väärin että nää rikokset vanhenee 10vuodessa. Mun tekisi nyt 40+ iässä mieli nostaa syytteet. Joo tiedän, vaikea todistaa, syyttäjä tuskin syyttää. Mutta mielestäni jotain oikeutta pitäisi saada.

Nyt on niin loukkaavaa että vanhemmat kiistää kaiken ja sanoo että ”en muista” tai ”sinä valehtelet”. Oli paljon todistajia, sisarukset, naapurit, sukulaiset, jotka tilanteita näki. Ei siis tasan ole mitään keksittyä.

En tiedä että miten nuo paskiaisvanhukset saisi vastaamaan teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Häpeä on ensimmäinen tunne. Seuraava oli kipu. Meillä oli niin sairas kasvuympäristö, että jopa me lapset hakattiin toisiamme. Koskaan et tiennyt, milloin saat turpaasi ja kiihtyykö vastustaja (sisarus) niin paljon, että tappaa sinut. Isän ja äidin nyrkkitappelut ja kuristamiset on ihan normaalia, meitä ei säästetty remmiltä tai koivulta.

Kerran muistan kun olin menossa kouluun ja isoveljeni hermostui minulle jostain ihan valtavasti. Riepotteli ja kirjaimellisesti heitteli minua pihallamme. Otti hiuksista kiinni, pyöritti ja päästi irti. Lensin selälleni. Tuli perässä ja alkoi kuristamaan maata vasten. Itse hakkasin tieni pakoon. Hän sai kuitenkin kiinni ja mätti turpaan niin, että oli silmä auki ja verta tuli nenästä. Kaverini tulivat tässä vaiheessa pihaamme ja näkivät. Veli päästi irti ja lähti sisälle johonkin. En tiedä, miten pahasti olisi käynyt jos kaverini eivät olisi tulleet pihaan. Itse kävin vaihtamassa vaatteet ja itkemässä. Iltapäivästä äiti ei edes kysynyt, miksi olen kuin turpaan ottaneen näköinen, ei sanallakaan puhunut.

Muistan myös kerran kun olen itse jostain mitättömästä asiasta hermostunut pikkuveljelleni. Silloin napsahti niin, että olin varma, että hakkaan sen pojan muusiksi. En päässyt kuitenkaan pitkälle kun hän hakkasi minun naaman taas siihen kuntoon, että koulussa sai valehdella kaatuneensa pöyrällä. Hänelle taisi tulla muutama naarmu. Äiti kysyi veljeltä, että miten hänelle on naarmut tulleet. Minun kasvojen haaverit ei kiinnostaneet/niistä puhuttu.

Muutamaan kertaan ollaan saatu sisarusten kanssa olla irroittamassa isää äidin kimpusta. Kuristamista seinää vasten, potkimista maassa makaavaa kohtaan. Henkistä väkivaltaa harrastetaan perheessä edelleen ihan kunnolla. Kaikenlaista henkistä väkivaltaa.

Äidiltä saatiin yleensä tukkapöllyä ja suu pestiin saippualla. Isältä tuli remmistä ja tukkapöllyä. Kuvittelin pitkälle teini-ikään, että tämä kasvatus on normaalia ja jopa puolustin väkivaltaa yli 20-vuotiaaksi. Nykyään en voisi ketään satuttaa fyysisesti ja vihaan jopa henkistä väkivaltaa enemmän kuin fyysistä. Kasvuympäristö teki sen, että ihmisiin, varsinkaan miehiin en luota, olematon itsekunnioitus ja itsearvostus, heikko minä kuva ja liian kiltti. Työssä käyn ja elän ulkopuolisten mielestä kivaa elämää. Miestä tai perhettä en ole uskaltanut hankkia.

Olen kovin pahoillani puolestasi. Meillä oli samaa mutta ei ihan noin rajuna. Kaikkea hyvää sinne, pidä huoli itsestäsi. Olet arvokas.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka väittävät, etteivät ole saaneet traumoja, luultavasti kieltävät itseltäänkin sen tosiseikan, että ovat traumatisoituneita. Kieltäminen on erittäin tehokas ja suosittu defenssi. Varsinkin, jos on jatkanut samanlaista kasvatustapaa.

Musta tää on erikoista että aina löytyy joku joka uskoo tuntevansa minun elämäni ja tunteeni minua paremmin. Tiedätkö mitä, olet väärässä.

Mä en ole saanut traumoja muutamasta selkäsaunasta. Itsetuntemukseni on hyvää ja tiedän kyllä mikä defenssi on. Osaan tehdä rehellistä itsetutkiskelua.

Toki lapsuudenkodista on muutamista muista asioista jonkinasteisia traumoja mutta toki näin keski-iässä tiedän että vanhemmat ovat tehneet parhaansa omien taitojensa, kykyjensä ja uskomustensa mukaan.

Tässä selkäsauna-asiassa on varmasti isoja eroja, minua ei ole piiskattu silmittömästi, silleen että tuntuu (remmi, tukistaminen) mutta ei mitään todella kovaa kipua ole haluttu aiheuttaa.

Minusta sellainen ihminen on yksinkertainen joka julistaa tietävänsä mitä toisen ihmisen kokemukset tälle aiheuttaa. Kovin välkky ei tarvitse olla ymmärtääkseen että ihmiset on erilaisia. Kokemukset ja niistä tulleet muistijäljet ja muistot on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Itsestäni tuli entistä uhmakkaampi..et lyö vaan, mutta minua et lannista..en vieläkään ole väleissä isän kanssa.

Minussakin se nosti uhmaa. Ei suinkaan auttanut käyttäytymään. Se oli joko tottelet vaan kun käsketään tai tulee selkään. Puuttui se kommunikoiva ja keskusteleva kasvatus. Täytyy sanoa että oma lapsi käyttäytyy paljon paremmin ilman vitsaa kun viitsii ja jaksaa kasvattaa ja opettaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsena remmiä, vitsaa ja tukkapöllyä. Ei jäänyt mitään traumoja. Yhden kerran kuitenkin muistan, kun olin tehnyt jotain todella tyhmää ja isä löi minua persiille nahkavyöllä. Kipu tuntui uskomattoman pahalta. Se kesti vain sen hetken. Itkin ja huusin tuskasta. Isäni oli muuten hyvä ja lempeä ihminen. On ikävä häntä. Kuoli kun olin yläasteella :(

Miksi tätä alapeukutettiin? Enkö saanut tarpeeksi kuritusta tjs? En tajua

Koska täällä moni ajattelee kurituksesta mustavalkoisesti, että se on aina väärin ja väkivaltaa, että siitä kuuluu traumatisoitua eikä siitä saa kokea mitään hyötyä olleen.

Toivon, että kaikki vanhemmat kohtelevat lapsiaan hyvin. Ovat läsnä, kuuntelevat lapsia, nöyttävät hyvää esimerkkiä. Yhdessä tekeminen on arvokasta.

En ole saanut remmiä hamassa lapsuudessa, enkä myöhemminkään.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset muistikuvat fyysisestä kurittamisesta ovat niitä, kun olen 5 vuotias, voi olla että minua on lyöty aikaisemminkin.

Syyt ruumiilliseen ja henkiseen kurittamiseen olivat moninaisia. Vanhempani riitelivät paljon, isä löi äitiä sähköjohdoilla ja nyrkeillä. Repi äidin vaatteita ja ajoi äidin pois kotoa ts heitti ulos kotoa päiväkausiksi.

Heidän riitojen aikana äidillä oli tapa huutaa, ja isä siinä vaiheessa pyysi / kutsui meidät mukaan tähän päättömyyteen sanomalla: jos ette saa tuota akkaa hiljaiseksi niin pieksen teidätkin!

Ja me lapset itkimme, että äiti ole hiljaa ettei meitä lyödä.. mutta eihän äiti meitä kuunnellut koskaan, kirkui vain kahta kauheammin.

Ja niin meitä pieniä alle kouluikäisiä lapsia sitten retuutettiin ja hakattiin nahkaremmin solkipäällä.

Isälläni oli pinttynyt tapa opettaa minulle albgreaa ja laskutaitoa. Olin 6 vuotias, kun hän opetti minulle logaritmit, koska ne tulevat kohta koulussa kuitenkin eteen ja ne ovat helppoja. Tulihan ne koulussa, mutta vasta lukion toisella luokalla!

Monet ja lukemattomat kerran minua hakattiin remmillä, sähköjohdoilla ja jääkiekkomailalla kun en osannut matematiikkaa. Voi, kun ne isäni opettamat laskut tai yhtälöt olisivat olleetkin ikätasolleni sopia, mutta ne olivat aina jotain teku tason aikuisten ihmisten laskuja. Nämä opetustuokiot kestivät tunteja, jolloin hän huusi ja hakkasi.. huusi niin, että hänen ääni lähti aina.

Lisäksi selkään tuli, jos ei osannut hiihtoa, luistelua, yskimistä oikein. Sain vuosien ajan selkääni, kun en osannut yskiä oikein eli limaisen yskän aikana se lima piti räkäistä oikealla tavalla ulos, sitä ei saanut nielaista. Olen ollut vielä teini-ikäinen kun en uskaltanut kotoa yskäistä, tiesin sen johtavan tuntikausien huutamis ja hakkaamis juttuihin.

Olin 6v ja olin isäni kanssa talvella pilkillä, muistan miten vain yritin nieleskellä kun yskän vuoksi kurkkua kutitti. Lopulta oli pakko kertaalleen yskäistä. Isä siihen heti, että nyt yskäiset oikein ja räkäiset sen liman maahan. Tietenkään en osannut.. kalareissu päättyi minun vuoksi ja jouduin lähtemään läheiseen metsikköön hakemaan pajurisua. Koko kotimatka meni isän uhotessa ja huutaessa sekä haukkuessa miten olen tyhmä ja saamaton.

Kotona sitten tuttuun tyyliin piti riisua kaikki vaatteet, mennä keittiöön ja isä hakkasi sillä pajuvitsalla niin kauan että se paju oli vain pientä silppua.

Tässä vain promillen kuvaus siitä miten meitä kasvatettiin. Äiti ei koskaan ollut puolellamme, sanoi aina ettei remmi, vitsa riko luita!

Pahinta kaikista oli henkinen väkivalta, uhkailut ja pelko. Kotona arestia tuli siitä, jos oli sattunut katsomaan perjantai-iltana salaa televisiota ja sieltä amerikkalaista hapatusta (Dallas tai dynastia)

Aresti oli 2-3 vkon mittainen, eli koulusta tultua yöpuku päälle ja siellä piti olla seuraavaan aamuun saakka.

Ei saanut käydä wc tai syömässä.

Olin 12 v kun isä heitti minut kotoa pois, syynä oli se kun 25vuotta vanha radio meni käytössäni rikki. 2 viikkoa asuin kavereiden nurkissa.

Mitä tuo lapsuus jätti minuun? Koulut kävin ja valmistuin opistotason ammattiin. Ihmisenä olen arka, pelokas, häpeän itseäni, kuvittelen edelleen kaikkien inhoavan minua, minua on helppo käyttää hyväksi, en osaa sanoa ei, olen näkymätön ja mielelläni haluan vain miellyttää kaikkia.

En ole ajautunut päihteisiin, en tupakoi, olen työelämässä mukana. Elämästä en osaa nauttia, yli 50 vuotta olen kantanut sisälläni valtavaa ahdistusta. Pitkään kärsin unettomuudesta. Elämääni kontrolloin kodin jatkuvalla siivoamisella.

Isääni katkaisin välit ollessani 20v, äiti on minuun yhteydessä silloin tarvitsee apua (rahaa, ruokaa, siivousapua)

Kyllä sinulla on ollut karmea lapsuus. Ihme että olet yleensä pystynyt opiskelemaan ja olet työelämässä. Moni olisi jo hoitolaitoksessa. Minua ei ole kuritettu mutta tottelevaisuuteen kyllä kasvatettu. Toivon hyvää loppuelämää.