Lue keskustelun säännöt.
Rehelliset kommentit siitä, että miltä oikeasti tuntui, kun sai lapsena remmiä? Kun kurittamista niin kovasti paheksutaan, niin
05.11.2021 |
tällainen piloille lellitty pullamössö haluaisi tietää, että miten kova rangaistus se oikeasti oli?
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen vanhempi käyttää väkivaltaa lastaan kohtaan? Täytyy olla ihan sairas, koska vanhemmilla on muutenkin hurja valta-asema lapsiin, niin on törkeää vielä pahoinpidellä lapsia ja tuhota näiden itsetunto. Onneksi tuota kieroutunutta tapaa ei enää sallita.
Tällaisten vanhempien mielestä vyöllä kurittaminen ei ollut väkivaltaa vaan kasvatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.
Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?
Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.
Tuo nyt kuulostaa ihan muulta kuin normi kurittaminen. Ihan silkkaa väkivaltaahan tuo on ollut.
Kyllä se meillä kotona "kotikurin" nimellä kulki. Ja aina piti jotain tapahtua mistä rangaistus sitten tuli, olkoonkin, että syyksi riitti vaikka lelun unohtaminen omaan pihaan ulos.
Sitä mitä olen monesti ihmetellyt, on tämä "kuritusväkivallan" puolustelu. Että pieniä tukkapöllyjä ja läpsyjä, vähän ravistellaan lasta. Siitä on niin pieni askel aivan mielivaltaiseen pahoinpitelyyn, että sillä tiellä ei pidä vanhemman ottaa yhtään askelta.
Vierailija kirjoitti:
Itsestäni tuli entistä uhmakkaampi..et lyö vaan, mutta minua et lannista..en vieläkään ole väleissä isän kanssa.
Sama. Ensin pelkäsin kuollakseni ja lopulta toivoin että kuolisin kostoksi vanhemmilleni, siinähän näkisivät. Minä en taivu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen. Ei opettanut minulle muuta, kuin pelkäämään isääni ja pelkäämään epäonnistumista. Niinpä minusta tuli elämää pelkäävä hissukka ja välit isäni kanssa ovat täysin olemattomat.
Ei aikuista ihmistäkään opasteta työpaikan tavoille millään tukkapöllyllä tai luunapilla. Joka sellaiseen lapsen kanssa sortuu tarvitsee itse hoitoa.
Oliko pahempaa se yleisen pelkääminen eikä niinkään se vyön sattuminen?
Kyllä meillä lyötiin ihan kunnolla. Minulla on esimerkiksi murtunut solisluu perheväkivallan seurauksena sekä olen ollut kolme kertaa lapsena tikattavana, kun on tullut isompi haava. Molemmat ovat yhtä kamalia. Ensin se pelko ja sitten se kauhea kipu. Eikä siitä kierteestä pääse pois.
Tuo nyt kuulostaa ihan muulta kuin normi kurittaminen. Ihan silkkaa väkivaltaahan tuo on ollut.
Kaikki fyysinen kurittaminen on väkivaltaa.
Vanhemmissakin on sadisteja. Lyöminen on tapa osoittaa olevansa lapsen yläpuolella. Toki tapa on erittäin väärä. Lyöminen kertonee vanhemman heikosta itsetunnosta ja voi olla jopa lapselleen kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan myös kouluissa ruumiillinen kuritus oli käytössä. Hekin olivat aikansa lapsia, niin kuin mekin omamme.
Nuoruudessani 1970-luvulla ei ruumiillinen kuritus ollut (enää) sallittua. Ala-asteen johtajaopettaja sai varoituksen kun kävi käsiksi johonkin oppilaaseeen. Oppi siitä sen verran ettei tehnyt toiste. Vanhana natsina häntä koulussa pidettiin, vaikka taisi olla vain tavallinen kokoomuksen kunnanvaltuutettu. Se päihinsä saanut poika oli aika hiljainen hippi. Olisi ollut hyvä urheilussa, mutta ei viitsinyt / halunnut juosta opettajan pillin mukaan ja sehän sitä opettajaa raivostuttikin.
En muista saaneeni piiskaa, mutta jossain muodossa sellainen uhka oli olemassa kotona, sanallisesti. Että nyt kunnolla tai tulee remmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen vanhempi käyttää väkivaltaa lastaan kohtaan? Täytyy olla ihan sairas, koska vanhemmilla on muutenkin hurja valta-asema lapsiin, niin on törkeää vielä pahoinpidellä lapsia ja tuhota näiden itsetunto. Onneksi tuota kieroutunutta tapaa ei enää sallita.
Tällaisten vanhempien mielestä vyöllä kurittaminen ei ollut väkivaltaa vaan kasvatusta.
On niiden jollain tasolla täytynyt tajuta, että se oli väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruumiillinen kuritus on tietenkin väärin, mutta joskus voi vaihtoehtona olla vaikkapa puoli tuntia jossakin jäähypenkillä tai nurkassa seisomassa. Siihen verrattuna joku luunappi voi olla mukavampi rangaistus.
Vierailija kirjoitti:
Päällimmäisenä tietysti se kipu kun lyötiin nahkavyöllä ja hengarillakin, pelko ja se avuttomuuden, voimattomuuden tunne. Kyllähän sitä muuttui eloisasta lapsesta apaattiseksi ja aloitekyvyttömäksi, joskus kyläpaikoissakin ihmeteltiin miten minä "osaan" olla hiljaa paikoillani kun muut lapset riehuivat...
Eikä vain selkään annettu vaan sain myös päähän kohdistuneita kovia iskuja, esim. kerran isä tuli hakemaan koulusta, liukastuin mäen päällä ja laskin mäen alas persmäkeä, vaikka niin ei saanut tehdä ettei vaatteet kulu ja isä suuttui ja paiskoi autossa päätäni auton sivulasia vasten.
Jo aiemmin jollain pyörälenkillä olin isän pyörän tarakalla jonkinlaisessa lastenistuimessa, isä keulitti pyörää niin että pyörä kaatui jotenkin ympäri, tai putosin lastenistuimesta niin että takaraivo ostui voimalla maahan, muistan että isku tuntui kuin pää halkeaisi ja rupesin tietysti huutamaan. En tiedä tekikö tyhmyyttään vai tahallaan sen...
Ei olisi ihme jos löytyisi vaikka aivovaurioita multa jos ruettaisiin tutkimaan... :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti hakattu kirjoitti:
Traumaattista.
Pahimmalta tuntui kun aikuisena tuli puhetta isäni kanssa
asiasta niin hän tosissaan selitti tarkoittaneensa pelkkää
hyvää lyömisellään "että sinulle tulisi siitä sisua".
Minun äitini ”ei muista” mitään väkivaltaa koskaan ollutkaan, mutta sen muistaa miten kamala lapsi olin ja kaiken olin kyllä ansainnut.
En ole saanut remmiä eikä muutenkaan ole lyöty. Joskus kotona oli ”muistutuksena” sellainen risunippu, mutta ei tätä koskaan käytetty. Tukkapöllyä meillä sai aina välillä, mutta ei minulla tästä ole traumoja. Sen muistan että kyllä tukkapöllyn uhka yleensä sai ainakin minut käyttäytymään.
Jonkinlaisia traumoja minulla sen sijaan ehkä on sellaisesta kovasta huutamisesta. Sitä meillä tehtiin mielestäni liikaa. Lapsena en ehkä sitä pelännyt, mutta nyt aikuisena ahdistun aina kun kuulen kun kuulen sellaista vihaista huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin että vanhempani ei rakasta minua. Koin itseni niin pahana että minäkään en välittänyt itsestäni. Päädyin sitten parisuhteisiin missä minua on pahoinpidelty ja nöyryytetty. Kun ihmistä pahoinpidellään se ei lakkaa rakastamasta pahoinpitelijää vaan itseään. Tämän sanonnan olen lukenut ja se pitää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Ruumiillinen kuritus on tietenkin väärin, mutta joskus voi vaihtoehtona olla vaikkapa puoli tuntia jossakin jäähypenkillä tai nurkassa seisomassa. Siihen verrattuna joku luunappi voi olla mukavampi rangaistus.
Tai mitäpä jos vaihtoehtona olisi se ettei käytetä minkäänlaista väkivaltaa lapsiin, ei fyysistä eikä henkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"On niiden jollain tasolla täytynyt tajuta, että se oli väärin."
Luultavasti niitä itseään oli hakattu pieninä, joten laittoivat vain vahingon kiertämään, Tähänhän esimerkiksi simputtaminen armeijassa perustuu tai on perustunut.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syntynyt 70-luvulle eikä meillä lapsia lyöty.
Sama täällä.
51v.
Yllättävältä ja pelottavalta. Sitä ihmetteli miten tämänkään olisi voinut välttää, ja onko muiden vanhemmat yhtä ennalta arvaamattomia raivohulluja. Sitä ajatteli myös, ettei syy mistä piiskaa sai voi mitenkään olla niin paha, että pitää suuttua noin silmittömästi pienelle lapselle.
Kunnioitus, luottamus ja oman vanhemman ihailu vähenivät radikaalisti.
Mitään hyötyä tuosta "kasvattamisesta" ei ollut. Haittaa vain. Huono itsetunto, arvottomuuden kokemus ja uskomus omasta huonoudesta varjostivat useamman kymmenen vuotta.
Välillä uskoin, että minun on parempi kuolla pois.
Nyt kun vanhempani ovat jo vanhoja, en osaa tuntea heitä kohtaan empatiaa ja olen huomannut antavani potut pottuina. En koe siitä syyllisyyttä.
No... kipua ja sitten pelkoa ja vihaa väkivaltaisesti käyttäytyvää vanhempaa kohtaan. Koko ajan sai pelätä milloin teen jotain mistä aletaan huutamaan ja annetaan remmiä. Vaikka siitä, etten halua syödä läskistä, rustoista lihaa kastikkeessa.
Luulitko oikeasti, että ihmisillä olisi jotain helliä ja arvostavia tunteita väkivallalla kurittaneita vanhempiaan kohtaan, että hyvä juttu ja oikein oli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen syntynyt 70-luvulle eikä meillä lapsia lyöty.
Sama täällä.
51v.
Minäkin olen syntynyt 70-luvulla ja kyllä lyötiin.
En ole missään tekemisissä isäni kanssa, kuka tätä harrasti. En myöskään siedä mitään komentelua tai määräilyä. Lisäksi olen paininut suuresti varsinkin lapsen saatuani väkivaltaisuuden kanssa.
Minua on ripsauteltu risuilla kintuille ja usein olin silloin tehnyt jotain tyhmää tai jopa vaarallista. Olin kyllä kyseiset ripsauttelut ansainnut. Koskaan ei ole millään remmillä hakattu, enkä ole kokenut että minua olisi vihassa ojennettu.