Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Abortti vai vauva - auttakaa :'(
13.01.2015 |
Elämäni vaikein ja kamalin päätös edessä huomenna. Minulle on varattu aika kaavintaan huomisaamuksi. En vain tiedä pystynkö siihen. Olen 28 vuotias nainen, jonka ei pitänyt koskaan hankkia omia lapsia. Parisuhde oli ja on tunnekuollut, yhteistä tulevaisuutta ei ilman lasta olisi enää kestänyt pitkään. Seksiä oli n. kerran kahdessa kuussa. Ja siitä sitten varmoilla päivillä sai tämä lapsonen alkunsa. Olen rv 11, mutta en tunne alkiota kohtaan mitään muuta kuin pelkoa ja ahdistusta. Joudun syömään rauhoittavia ja nukahtamislääkkeitä. Kävin viime perjantaina ultrassa, jossa todettiin kaiken olevan normaalisti, alkion sydän löi hurjaan tahtiin jne. Olen terve, OLIN tasapainoinen järkevä työssäkäyvä ihminen ennen tätä raskausuutista. En pidä vauvoista enkä raskaana olemisesta. Tuntuu, että elämäni päättyisi vauvan syntymään. En siis rakasta miestäni, nykyään lähinnä inhoan ja haluaisin muuttaa pois mikäli en olisi raskaana. Tuntuu vain ihan hirveältä pysäyttää alkion sydän ja tappaa viaton lapsi. Mutta raskauden jatkaminenkin tuntuu kuolemantuomiolta minulle. Olen todella eläinrakas ja pidän lapsista pieninä annoksina, mutta olen aina tuntenut ns. vauvainhoa. Tämä on elämäni hirvein ja vaikein päätös. Haluaisin abortin, mutta entä jos jään katumaan ja syyttelemään itseäni vauvan sydämen pysäyttämisestä. Olen taipuvainen ajattelemaan asioita tunteella enkä järjellä. Miten tästä voi selvitä hyppäämättä kerrostalon katolta?
Kommentit (145)
Kiitos kaikille, jotka vastasitte asiallisesti. En usko, että olisin huono äiti, jos pitäisi lapsen, mutta tämä raskaus on aiheuttanut niin voimakasta ahdistusta, että en tiedä pärjäänkö enää kauaa tällä lääkityksellä ja vahvempi lääkitys olisi riski vauvalle. Olen siinä mielessä vanhanaikaisesti ajatteleva, että haluan lapselleni isän ja äidin saman katon alle. Suhteeni miehen kanssa on siis kaverillinen, muut tunteet ovat kuolleet pois. Voisimme ehkä asua yhdessä vielä siihen asti, että lapsi olisi "päiväkoti-ikäinen" eli vuoden vanha. Yksin en voisi edes kuvitella pärjääväni lapsen kanssa, jo taloudellisista syistäkin ja lisäksi minulla on kaksi isoa paljon liikuntaa vaativaa koiraa. Miten hoitaisin niiden liikutuksen yh:na. Lisäksi pitäisi olla halu saada lapsi. Se puuttuu lähes kokonaan. Mutta SIITÄ huolimatta sen murhaaminenkin on jo ajatuksena kamala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin tulee mieleen, että koska joudut asiaa miettimään, niin abortti ei kuulosta oikealta ratkaisulta.
Olin itse samankaltaisessa tilanteessa. Eli olin asennoitunut siihen, etten saa koskaan lasta. Sitten tulinkin jostain syystä vahingossa raskaaksi miehelle, joka oli ainoastaan (pitkäaikainen)seksikumppani ja pahin mahdollinen isäehdokas. Kauhea shokki, riskiraskaus, isä ongelma jopa työni oli juuri vähentynyt ja palkka pienentynyt aika paljon. En voinut tehdä aborttia, vaikka se olisi ollut järkevää. Pelkäsin ja panikoin koko raskauden ajan. Mutta nyt olen onnellinen äiti. Pienipalkkainen yksinhuoltaja, mutta kaikki on hyvin. On vain luotettava, että elämä kantaa. Itse sain raskausaikana aikoja lääkärille, joka oli perehtynyt raskausajan pelkotiloihin. Muistan kuinka ahdistavaa oli katsoa onnellisia odottajia, kun itse oli aivan paniikissa. Jälkikäteen ihmettelen, miksi pitikin olla niin ahdistunut, mutta eihän sille mitään voi. Jouduin myös syömään jonkin verran jotain rauhottavia.
No joka tapauksessa teet ratkaisun omista lähtökohdistasi. Mutta et ole ainut asiasta panikoinut.
Tuo, että käytät abortista sanaa murha, kertoo sen, että sun ei aborttia pidä tehdä. Asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä.
Abortti tuntuu siis pienemmältä pahalta, jos ajattelen järjellä. Eli ajatukseni puoltavat enemmän sitä.
Mutta, koska olen herkkä ja tunteellinen ihminen, ajattelen aborttia murhana. Enkä tiedä onko minusta murhaajaksi. Tunnen alkiota kohtaan melkeinpä vihaa ja toivoin vain keskenmenoa. Mutta toisaalta se on jo olemassa, sen sydän lyö, sillä on jo raajat, siitä kehittyisi ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:54"]
Kiitos kaikille, jotka vastasitte asiallisesti. En usko, että olisin huono äiti, jos pitäisi lapsen, mutta tämä raskaus on aiheuttanut niin voimakasta ahdistusta, että en tiedä pärjäänkö enää kauaa tällä lääkityksellä ja vahvempi lääkitys olisi riski vauvalle. Olen siinä mielessä vanhanaikaisesti ajatteleva, että haluan lapselleni isän ja äidin saman katon alle. Suhteeni miehen kanssa on siis kaverillinen, muut tunteet ovat kuolleet pois. Voisimme ehkä asua yhdessä vielä siihen asti, että lapsi olisi "päiväkoti-ikäinen" eli vuoden vanha. Yksin en voisi edes kuvitella pärjääväni lapsen kanssa, jo taloudellisista syistäkin ja lisäksi minulla on kaksi isoa paljon liikuntaa vaativaa koiraa. Miten hoitaisin niiden liikutuksen yh:na. Lisäksi pitäisi olla halu saada lapsi. Se puuttuu lähes kokonaan. Mutta SIITÄ huolimatta sen murhaaminenkin on jo ajatuksena kamala.
[/quote]
Jos päädyt siihen, että saat lapsen, joudut todennäköisesti luopumaan koiristasi. Tai kenties "kaveritasolla" oleva lapsen isä voisi "adoptoida" ne? Tai kenties joku muu tuttava, sukulainen ymv. voisi ottaa ne väliaikaisesti hoitoon siinä vaiheessa kun elät hektisintä vauvarumbaa? Suhde ja äidintunteet lasta kohtaan yleensä kyllä vahvistuvat ja voimistuvat ensin raskausaikana ja kehitys jatkuu vauvan syntymän jälkeen. Äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen ja suhteen tukemiseen on myös jonkinverran tarjolla apua.
Tärkeä pointti on kyllä masennus. Jos sinulla on sitä jo pohjalla, lapsen synnyttäminen voi laukaista vielä vakavamman notkahduksen jopa psykoosiin asti.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:30"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:09"]Lääkkeet ovat neuvolalääkärin määräämiä eli ns. turvallisia. Ei hän olisi niitä määrännyt, jos ne eivät olisi olleet välttämättömiä. - Ap [/quote] juu kyllähän ne määrää, vaikka mitä. Mitkään vahvat rauhoittavat eivät ole turvallisia. Mitähän nämä sinun saamat mahtavat olla?
[/quote]
Miksi hitossa ap:n pitäisi sinulle niitä alkaa listata? Kuvitteletko tietäväsi asiasta enemmän kuin neuvolan lääkäri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptiota en ole edes miettinyt, sillä tämä koko raskausaika on ahdistuksineen, paniikkikohtauksineen ja pahoinvointineen sellaista, että kestäisin tämän vain, jos todella haluaisin lapsen. Raskaus, synnytys ja lapsen poisantaminen tuntuisi viimeiseltä vaihtoehdolta. Lisäksi vauvan isä ei ikinä antaisi lasta adoptioon.
-Ap
Ap, vain sinä voit itsesi tuntien tietää, onko lapsi vai abortti sinulle suurempi ahdistus.
Mutta pari faktaa. Abortti ei ole murha noilla raskausviikoilla. Aina voi halkoa hiuksia siitä, missä vaiheessa alkio on "ihminen", ja äärilinjan mielestä jo munasolun tai siittiön kulun estäminen on luomistyöhön puuttumista. Rv 11:llä abortti on kumminkin laillinen, ja luonnollisia abortteja eli keskenmenoja sattuu vielä yleisesti. Alkio on 1-2 cm pitkä, eli ei todellakaan elinkelpoinen.
Toinen fakta. Aborttia katuisit sinä. Mutta jos synnytät lapsen, jota et rakasta, siitä kärsii sinun lisäksesi lapsi ja mies. Kannattaako väkisin runnoa ratkaisua, jolla pilaat kolmen ihmisen loppuelämän vai voitko kenties elää sittenkin abortin kanssa? Tämän ratkot sinä itse, kukaan muu sitä ei voi päättää.
Tosi on, että osa äideistä kasvaa rakastamaan lastaan ja olemaan tyytyväinen siitä, että piti lapsen. Eivät kuitenkaan kaikki, ja jopa osa ihan tahallaan lapsen hankkineista katuu ratkaisuaan myöhemmin. Jos sinä ET lainkaan lasta ole halunnut, sinulla EI ole parisuhdetta (siis kunnollista), jos joudut puoliväkisin pakottamaan miehenkin isäksi ja jos sinulla jo nyt on masennusoireita, mieti, millaiseen maailmaan lapsesi syntyy.
Lapsilla on oikeus syntyä toivottuina ja rakastettuina. Kuten itse sanoit, äitiys on loppuelämän kestävä sitoumus, ei sitä pitäisi koskaan tehdä vastentahtoisesti tai sillä periaatteella, että "ehkä katuisin, jos en synnytä".
Mutta kuten sanottua, tämä on henkilökohtainen mielipiteeni. Olen tätä mieltä, vaikka minulla on kaksi lasta, joista ensimmäinen vaati vuosien lapsettomuushoidot - eli minun jos kenen pitäisi tietää, miten arvokkaita alkiotkin jo ovat. Silti en näe, että raskaudet on kestettävä hinnalla millä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keskustellut asiasta lääkäreiden ja psykologin kanssa. Psykologi on kannustanut pitämään lapsen, lääkärit ovat puoltaneet aborttia. Erityisesti neuvolalääkäri sanoi, että hän ei yleensä ole aborttien kannalla, mutta noin voimakkaan ahdistuksen vuoksi hän sitä minulle suosittelisi.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 09:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:54"]
Kiitos kaikille, jotka vastasitte asiallisesti. En usko, että olisin huono äiti, jos pitäisi lapsen, mutta tämä raskaus on aiheuttanut niin voimakasta ahdistusta, että en tiedä pärjäänkö enää kauaa tällä lääkityksellä ja vahvempi lääkitys olisi riski vauvalle. Olen siinä mielessä vanhanaikaisesti ajatteleva, että haluan lapselleni isän ja äidin saman katon alle. Suhteeni miehen kanssa on siis kaverillinen, muut tunteet ovat kuolleet pois. Voisimme ehkä asua yhdessä vielä siihen asti, että lapsi olisi "päiväkoti-ikäinen" eli vuoden vanha. Yksin en voisi edes kuvitella pärjääväni lapsen kanssa, jo taloudellisista syistäkin ja lisäksi minulla on kaksi isoa paljon liikuntaa vaativaa koiraa. Miten hoitaisin niiden liikutuksen yh:na. Lisäksi pitäisi olla halu saada lapsi. Se puuttuu lähes kokonaan. Mutta SIITÄ huolimatta sen murhaaminenkin on jo ajatuksena kamala.
[/quote]
Jos päädyt siihen, että saat lapsen, joudut todennäköisesti luopumaan koiristasi. Tai kenties "kaveritasolla" oleva lapsen isä voisi "adoptoida" ne? Tai kenties joku muu tuttava, sukulainen ymv. voisi ottaa ne väliaikaisesti hoitoon siinä vaiheessa kun elät hektisintä vauvarumbaa? Suhde ja äidintunteet lasta kohtaan yleensä kyllä vahvistuvat ja voimistuvat ensin raskausaikana ja kehitys jatkuu vauvan syntymän jälkeen. Äidin ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen ja suhteen tukemiseen on myös jonkinverran tarjolla apua.
Tärkeä pointti on kyllä masennus. Jos sinulla on sitä jo pohjalla, lapsen synnyttäminen voi laukaista vielä vakavamman notkahduksen jopa psykoosiin asti.
[/quote]
Ei joudu luopumaan koirista. Monissa perheissä vauvaperheissä on koira..huh huh mitä paskaa saa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
31 jatkaa.... sinun on nyt tehtävä päätös, ja pysyttävä siinä. Loputon jahkailu on hedelmätöntä ja lisää ahdistustasi. Joten joko menet raskaudenkeskeytykseen huomenna ja PÄÄTÄT, että se oli ainoa oikea ratkaisu tai sitten perut ajan, ja PÄÄTÄT, että näillä mennään, ja alat tietoisesti suunnitella synnytystä ja tulevaisuutta.
Ongelma ei siten oikeastaan ole se, ettet pysty päättämään suuntaan tai toiseen, vaan se, että vatuloit ja ajattelet, että "jos nyt sittenkin". Tuollainen päätösten takana seisominen ja ajatusten suuntaaminen tiettyyn suuntaan ON masentuneelle vaikeaa, mutta koeta edes. Sulje korvasi eriäviltä mielipiteiltä, äläkä ainakaan täällä av:lla kysy mielipiteitä, sillä täällä saat anonyymeiltä kommentoijilta kurat niskaan, valitset sitten kumman ratkaisun tahansa ;-)
Tuossa voit hakea omalääkärin kautta psykiatrista apua, et suinkaan ole maailmanhistorian ainut ihminen, joka pähkii ryhtyäkö äidiksi vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:09"]
Lääkkeet ovat neuvolalääkärin määräämiä eli ns. turvallisia. Ei hän olisi niitä määrännyt, jos ne eivät olisi olleet välttämättömiä. - Ap
[/quote]
Vauva. Voit aina luovuttaa sen rakastavaan kotiin, jollet itse jaksa. Ottajia on ja adoptioprosessi on niin tiukka, että eiköhän hyvä koti tarvittaessa löydy.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:08"]Kumpi on pahempi tappaminen vai mahdollinen vuosien pahoinpitely fyysisesti ja henkisesti. Jos nyt jo vaurioitat vauvasi kehitystä lääkkeillä on todellista rakkautta antaa hänen mennä sinne missä häntä rakastetaan eli pois sinun kohdustasi.
[/quote]
Mihin paikkaan mielestäsi tapetut sikiöt menevät, kun heitä siellä rakastetaan? Älä höpötä satuja!
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 09:11"]Adoptiota en ole edes miettinyt, sillä tämä koko raskausaika on ahdistuksineen, paniikkikohtauksineen ja pahoinvointineen sellaista, että kestäisin tämän vain, jos todella haluaisin lapsen. Raskaus, synnytys ja lapsen poisantaminen tuntuisi viimeiseltä vaihtoehdolta. Lisäksi vauvan isä ei ikinä antaisi lasta adoptioon.
-Ap
[/quote]
Anna huoltajuus sitten vauvan isälle ja käy tapaamassa lasta kun haluat.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 08:16"]Sanoisin, että älä tee aborttia,, et selvästikään ole varma päätöksestä, ja silloin sitä ei pidä tehdä. Oma lapsi on usein ihan eri asia kuin vieraat lapset.
[/quote]
Hyvä ihminen. Älä tapata lastasi. Sen on tarkoitus
syntyä ja elämäsi muuttuu. Tulevina aikoina hormonit auttavat sinua äitiyteen.
Miksi syöt lääkkeitä kun kerran olet tasapainoinen?
Sinuna kävisin terapiassa, vähintään edes tk:ssa puhumassa.
Asiat selviää ja asiat muuttuvat!
Minä nuorempana kärsin ahdistuksesta ja sain lapsen ollen yh. Ja hyvin on mennyt!
[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 09:23"]Olen keskustellut asiasta lääkäreiden ja psykologin kanssa. Psykologi on kannustanut pitämään lapsen, lääkärit ovat puoltaneet aborttia. Erityisesti neuvolalääkäri sanoi, että hän ei yleensä ole aborttien kannalla, mutta noin voimakkaan ahdistuksen vuoksi hän sitä minulle suosittelisi.
-Ap
[/quote]
Ahdistus voi mennä ohi, mutta lapsen elämää ei enää takaisin saa.
Alue: Aihe vapaa
Ajatuksesi kuulostavat samalta kuin minulla 5vuotta sitten... päädyin kuitenkin aborttiin.. kadun sitä enemmän kuin mitään. Olisi pitänyt antaa vauva adoptoitavaksi tai katsoa oisinko pärjännyt äitinä itse.
Älä tee samaa virhettä kuin minä. Mieti adoptiota jos et äidiksi kykene.