Morsian jolla ei yhtään ystävää

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:28"]

Minulla on paljon kavereita, mutta ei yhtään semmoista "parasta kaveria" niin kuin ala-asteella. En siis voi jakaa kenenkään kanssa syvempiä tuntojani, eikä tehnyt mieli pyytää ketään kaasoksi. Häät onnistuivat ilman kaasoakin, enkä olisi edes halunnut polttareita. Onneksi miehen valinta onnistui nappiin, koska muuten olisin aika yksinäinen. Kadehdin sellaisia aikuisia, joilla on vielä hyviä ystäviä, joiden kanssa voi matkustella, puhua vaikka joka päivä puhelimessa ja kertoa murheitaan.

[/quote]

Ei aikuisten maailmassa olekaan mitään "parasta kaveria" vaan on parempi pitää syvimmät tunnot ja salaisuudet omana tietonaan sillä olen monta kertaa nähnyt kuinka niitä käytetään toista vastaan.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:24"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:08"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 23:38"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 22:44"]

Tämä nyt ei enää liity ap:n viestiin tai häihin ollenkaan, mutta koska olet ilmeisimmin sellainen "sosiaalisesti lahjakas" ihminen (ominaisuus, joka on nykyisin varsin (yli)arvostettu), niin haluaisin kysyä, selvittää muutaman asian. Lähinnä ehkä siitä syystä, että kaltaisiasi on tuttavapiirissäni varsin paljon ja muutama asia minua ihmetyttää...

Selitän nyt ensiksi, että minulla on kyllä jonkin verran kavereita, jotka toki ovat vuosien mittaan vähentyneet, koska olen muuttanut moneen kertaan (etäisyys vaikeuttaa suhteiden ylläpitoa) ja iän karttuessa kaverisuhteita on vaikeampi muodostaa. Lisäksi lasten hoito, kuljetukset ja harrastukset vievät sen verran aikaa, ettei ole ollut aikaa panostaa omiin sosiaalisiin suhteisiin. Työtäni teen ihmisten parissa ja selviydyn siitä ihan hyvin. Lisäksi olen luonteeltani sellainen, että tykkään kyllä olla ihmisten kanssa isommalla porukalla ja spontaaneissa tilanteissa, mutta kahdenkeskisistä tapaamisista tai esim. shoppailusta, kahvittelusta tms. en kerta kaikkiaan pidä, koen oloni vaivaantuneeksi enkä keksi puhumista. En jaksa jatkuvasti ja koko ajan puhua latteuksia ja kehua ja ihastella kaikkea - toisaalta en ole myöskään halukas jakamaan sisimpiä tuntojani kovinkaan monen ihmisen kanssa. Pystyn kyllä luomaan ja pitämään yllä keskustelua, mutta koen sen raskaaksi ja työlääksi, se ei siis ole minulle luontaista - niinpä useinkin hakeudun jossain vaiheessa omiin oloihini enkä mitenkään aktiivisesti hae kontaktia koko ajan.

Näissä ns. "sosiaalisesti lahjakkaissa" tuttavissani minua häiritsee muutama seikka, osaatko valottaa niitä minulle?

- Usein he alkututustumisen aikana ovat ystävällisiä ym. ja tutustuminen sujuu hyvin. Jossain vaiheessa (todennäköisesti silloin, kun minä alan olla sitä mieltä, että olisi aika sulkea sosiaalinen ikkuna siltä erää ja vetäydyn keskustelusta tms.) he kuitenkin tulkitsevat kaikki, että en ole halukas kontaktiin heidän kanssaan eivätkä enää tule juttelemään tai huomioi minua. Minulle tulee olo, että pitäisi antaa "kaikki tai ei mitään", eli jos en koko ajan, jatkuvasti ja aina heidän halutessaan ole innostunut tekemään kaikkea ja lähtemään joka paikkaan, niin he tulkitsevat etten halua olla heidän kanssaan tekemisissä koskaan enkä milloinkaan? Onko sinulla joku muu tulkinta tähän?

- Nämä suunnitellut kahdenkeskiset jutut, kahvittelut, kävelylle lähtö, kahdestaan shoppailu ym. tuntuvat olevan usein pahin ystävyyden este. En kerta kaikkiaan selviä sellaisesta. 1-2 kertaa voin yrittää, mutta ilmeisimminkin vaivautumiseni näkyy ja olen sellaisessa huonoa seuraa. Onko mielestäsi ystävyyden / kaveruuden / tuttavuuden edellytys aina se, että vietetään aikaa kahdestaan?

[/quote]

Mulla on myös muutamia ystäviä jotka näen vain isommalla porukalla, eivät halua juurikaan kahville tulla. Sen yleensä aistii jo tutustumis vaiheessa että onko enemmän kahvittelu vaiko pelkkää tapahtuma seuraa isolla porukalla. Jotkuthan ihmiset vaativat ystävyydeltä kaiken, toisille riittää vähempi koska ihmisillä on niin erilaiset tarpeet. Ite oon oppinut sen etten ala vaatimaan muilta mitään vaan annan ystävyyden edetä omaa polkuaan. Sitä yllättyy aina positiivisesti jos jostain ei ole kuulunut vaikka puoleen vuoteen ja sitte yhtäkkiä haluaakin treffata. Ennemmin riippuu ystävyys suhteen laadusta, joidenkin kanssa riittää oikeasti vain se pari kertaa vuodessa kunnon bailuissa tai matkalla ja sitten toisen kanssa oikeastaan kaipaisi vain sitä kahvittelua ja maailman parantamista.

Tuli muuten mieleen muutama vuosi takaperin eräs tilanne jossa juurikin ihmeteltiin parin muun sosiaalisen mimmin kanssa miksi eräs ei halua nähdä meitä muuta kuin bileissä. Me kaikki automaattisesti tulkitsimme ettei meidän seura vain kiinnosta. Rohkeana tyttönä sitten päätin ottaa selvää ja kysyin suoraa häneltä miksei halua osallistua brunsseille tai elokuviin niin sanoikin ettei ole sellainen ihminen että haluaa olla yksin. Tämä oli oikeastaan virhe sillä tuon kysymykseni jälkeen hän perääntyi eikä sen koommin ole enää ollut kanssamme :( Mutta pakko sanoa että olen myös itse syyllistynyt juurikin tuohon että ihmettelen miksei olla useemmin tekemisissä, mutta toisaalta toisenkin osapuolen olisi hyvä sanoa suoraan että hakee eri asioita ystävyydeltä. Välillä myös monet selittelevät omituisia tekosyitä mikseivät voisi nähdä vaikka hölmökin tajuaa ettei ihmistä vain kiinnosta.

Suhteet on kyllä niin erilaisia jokaisen kanssa. En tiedä auttoko tää mun sekava sepustus mitään :D

[/quote]

Kiitos vastauksesta. Jonkinlaista selkoa varmaan sain. Toisaalta en varmaan osaa itsekään asettaa tuntojani tähän ihan järkevästi ja loogisesti varsinkaan tähän aikaan vuorokaudesta.

Mutta joo, se mikä itseäni häiritsee on tosiaankin se, että koen että ihmiset tulkitsevat, etten halua olla heidän kanssaan lainkaan tekemisissä vaikka kyse on siitä, etten kykene tai halua olla koko ajan niin läheisissä tekemisissä kuin he ehkä odottavat. Toisekseen olen varmasti hivenen huono pitämään itse yhteyttä, eli siinä mielessä ehkä ujo tms., että jos saan kerran kieltävän vastauksen (tai oletan saaneeni), niin en kyllä kysy toista kertaa.

Yksi asia, mikä minua häiritsee todella on kyllä sitten jonkinlainen oletus siitä, että naiset ovat naisten kanssa ja miehet miesten kanssa. Itse olen aina viihtynyt sekaporukassa ja opiskeluaikana minulla oli itse asiassa enemmän miespuolisia ystäviä kuin naispuolisia. Nykyisin kun olen naimisissa, niin monen oletus tuntuu olevan, että sekaporukassa voi olla vain puolison kanssa yhdessä ja jos puoliso ei ole mukana, niin voi seurustella vain naisten kanssa... Kummallista, eikä ollenkaan minulle sopivaa... Tämä on ehkä yksi selitys sille, että on vaikea löytää ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 01:03"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 22:44"][quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 22:42"]

Miten te hissukat olette löytäneet miehen jolla on kavereita?

[/quote]

En tiedä. Tapasin mieheni töiden kautta ja hän on samalla myös ensimmäinen poikaystäväni ikinä. Kai mussa vetosi joku sellainen viattomuus ja kokemattomuus alunperin. Tai niin mies on ainakin sanonut. En minä haluaisi olla yksinäinen, mutta olen tosi ujo ja itsetunto ihan olematon. En vaan osaa tutustua ihmisiin, pelkään olevani vaivaksi ja rasitteeksi muille enkä halua häiritä.
[/quote]
Oletko alkoholistin lapsi?
[/quote]
Miksi olisi?

Santorini on todella hyvä idea! Just joku yltiöromanttinen mesta Kreikka/Italia/Ranska akselilta olis täydellinen.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:40"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 00:39"]

Osaako joku muuten "analysoida" :D mistä se ystävien pitämisen / hankkimisen vaikeutuminen johtuu? Lapsena oli niin helppoa kaveerata melkein vahingossa ja aina oli paras-kaveri kainalossa.

[/quote]

Samaa olen miettinyt! Jotenkin tuntuu että ihmisistä tulee kauheen vakavia, välinpitämättömiä ja sitten tietty nää perus "kiireet" kuten lapset ja miehet... :(

[/quote]

Mun analyysini on:

- Mitä enemmän on elämänkokemusta, sitä vaikeampi on hyväksyä ihmisiä omana itsenään, eli sitä enemmän on kertynyt asioita, joita ei voi ystävässään sietää ym. Lapsuudessa tällaiset asiat eivät häirinneet

- Kaikenlaiset sosiaaliset rajoitteet, ammatti ym. rajoittavat sitä, kenen kanssa voi oikeasti olla tekemisissä eli ihmisille on ehtinyt kertyä ennakkoluuloja siitä, millaisia tiettyyn sosiaaliluokkaan kuuluvat, tietyllä alueella asuvat, tietyn ammatin edustajat jne. ovat. Ennakkoluulot eivät välttämättä pidä lainkaan paikaansa, mutta ne estävät tehokkaasti tutustumista "vääränlaisiin" ihmisiin.

- Osalla ihmisistä sosiaalinen verkosto on niin täynnä, ettei siihen enää mahdu uusia ihmisiä. Monikaan ei välttämättä halua tutustua juuri niihin, joiden sosiaalisessa verkostossa olisi vielä tilaa, vaan useimmat haluavat tutustua niihin suosittuihin ihmisiin, joiden verkosto on jo täynnä.

- Ihmisten erilaisuuden sieto on nykyisin ihan olematonta. Entisinä aikoina ennen muuttoliikettä pienillä paikkakunnilla ihmisten piti tulla toimeen elinympäristönsä ihmisten kanssa olivat nämä sitten kuinka outoja, hankalia tai mitä tahansa. Nykyisin ihmisillä on varaa valita seuransa mielipiteiltään, koulutukseltaan, varakkuudeltaan, elämänkatsomukseltaan jne. samankaltaisista ihmisistä, mikä rajoittaa erilaisuuden sietoa ja lopulta johtaa siihen, ettei ystävyyssuhteita pääse syntymään, kun täydellistä paria ei liian nirsolle löydy - ihmisten on yksinkertaisesti liian helppoa vaihtaa seuraa.

- Kiire on toki monesti ihan todellinenkin juttu.

Minulla oli polttarit miehen kaverien vaimokkeiden kanssa - kivoja olivat, vaikkeivat läheisiä, miehen sisko oli kaasona :)

Eli ihmiset kasvaa kapeakatseisiksi toistensa suhteen... onpa masentavaa. :/

Miten te, jotka ette uskalla paljastaa esim. työkavereille kavereiden puuttumista, selvisitte siitä kun asia paljastui miehelle?