Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun ei anneta rauhassa olla kotiäiti/-rouva?
24.10.2021 |
Elämme mieheni palkalla, ja pärjäämme, vaikkei mies tienaakaan hirmuisia summia. Tämä on meidän perheelle kaikin puolin paras tapa elää ja olla, monelta eri kantilta. Olen tämän myös muille sanonut, kun on kyselty "miten menee" ja "kauanko aion olla vielä kotona".
Kysymykset ovat vähän outoja, mutta eniten hämmästyttää töiden tuputus. Vinkkaillaan eri työpaikoista, lähetetään linkkejä te-toimiston työpaikkoihin, ehdotetaan perustamaan yritys tai ryhtymään vaikka edes kevytyrittäjäksi.
Miksi? En ole kenellekään sanonut etsiväni, haluavani enkä tarvitsevani töitä.
Onko naisen kotiinjääminen nykyään jo näin erikoista, että pääsääntöisesti ajatellaan sen olevan vastentahtoista?
Kommentit (175)
Ei todellakaan tarvitse käydä töissä, jos pärjää ilman yhteiskunnan tukia.
Huolehdithan kuitenkin itsellesi yksityisen eläkevakuutuksen vanhuuden turvaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä saat sisältöä elämääsi ap? Ihan mielenkiinnosta.
Minäkään en pystyisi vain olemaan ilman mitään päämäärää.Vaikka mistä, ikinä ei tule aika pitkäksi.
Tapaan usein ystäviäni, harrastan, aloitin mm uuden kielen opiskelun tänä syksynä.
Teen käsitöitä, ja aina minulla on jokin projekti meneillään, opintoja, remppaa, (tapetit vaihdoin kotiimme kesällä) jne.Toki olen myös rauhallinen luonne, enkä turhaudu vaikkei olisi koko ajan jotain tehtävää ja kiirettä. Tänäänkään en ole tehnyt oikein mitään, no pesin pyykit ja pikaimuroin, mutta muuten on ollut mukavaa vaan olla rennosti, katselin Downton Abbeytä Areenasta sohvalla istuskellen ja kahvia hörppien.
Ap
Sinä siis kuitenkin opiskelet ja sinulla on älyllisiä päämääriä. Kuulostaa ihanan rauhalliselta elämältä.
Minä olen rakentanut itselleni aikataulun ihan ilman miestä ja miehen rahoja. Teen käsitöitä työpajallani aamupäivisin ja iltapäivällä hoidan myymälää, samalla teen markkinointia.
Työni voi olla kuinka älyllistä hyvänsä, tai sitten voi olla olematta. Kyse on siitä kuinka pitkälle haluan ja osaan viedä tämän jutun. Esim. kuvaan itse kaiken kuvamateriaalin. Siinä on minulle haastetta.
Tuntuisi elämän tuhlaamiselta katsoa telkkaria päivät pitkät.
On olemassa perhekahviloita, liikuntakerhoja, satutunteja, muskareita valtavasti aktiviteetteja kotona oleville lapsille. On avointa päiväkotia, seurakunnan kerhoja ym. Moni vaan ei tiedä näistä vaihtoehdoista kun luulee, että 2v ainoa oikea paikka on päiväkoti. Paras paikka on turvallinen aktiivinen koti alle 3v. Kotiäidit tulee vielä, uskokaa pois.
Aloin oikein ihmetellä, että mikä siinä onkin. Pari läheistä on ollut pitkään kotiäiteinä, ja ärsytti mm. se kun valittivat minulle, työssäkäyvälle, olevansa kuormittuneita. Mutta ei sille ärsytykselle oikein järkiperusteita ollut. No itse lapsettomana en kauheasti kehtaa valittaa kuormittuneisuutta lapsellisille työkavereille, mutta se on vähän sellaista ylimääräistä nöyristelyä. Kyllä missä vain elämäntilanteessa pitää olla sallittua sanoa että on väsynyt.
Itse olen ollut aina vahvasti työorientoitunut, ja jos en olisi saanut hyvää työpaikkaa, se olisi tarkoittanut jokseenkin täydellistä itsetuntoni ja identiteettini romahdusta. Siksi en jotenkin millään pysty käsittelemään sitä, että jollain ei ole mitään pientäkään uraan liittyvää haavetta. Siis kuvittelen, että taustalla on masennusta, mt-ongelmia tms syy, joka pitäisi korjata.
Oikeasti olisi tietysti itsestäkin tietyllä tavalla kiva olla vain kotona. Välillä olen pitänytkin pitkiä palkattomia lomia. Mutta jos jäisin ihan pelkästään kotiin, niin varmaan jossain vaiheessa alkaisin yrittää kirjan kirjoittamista. Sehän on jälkikäteen ajateltuna sitten ansiotyötä jos sen saa julkaistua.
Ihmettelyä sain osakseni, koska halusin olla lapsen kanssa kotona siihen asti, kun hän täyttää kolme vuotta. Kuulemma menee koulutus hukkaan ja ammattitaito katoaa. Kolmessa vuodessa?
Palattuani töihin jouduin toki opettelemaan muutaman ohjelmiston käytön. Ei siihen kovin kummoista lisäkoulutusta tarvittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet päivisin? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
No tuossa jo vähän vastailinkin aiemmin, mutta:
Aamulla patistelen teinit kouluun, ja kun ovat lähteneet siivoilen kotia, teen ruokaa, käyn kaupassa, kierrän kirpputoreja, tapaan ystäviäni tai käyn eläkkeellä olevilla vanhemmillani, teen käsitöitä, valokuvaan, luen, maalaan, askartelen, käyn uimahallissa, lenkillä, katson elokuvia, käyn mökillä tai käydään miehen kanssa yhdessä (hänellä on vuorotyöstään johtuen välillä vapaapäiviä arkiviikolla.)
Teinien tultua kotiin kyselen koulukuulumiset, ja autan tarvittaessa läksyissä tai kokeisiinluvuissa.
2 kertaa viikossa mulla on myös siis harrastukset kodin ulkopuolella, joissa käyn.
Tällaista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse käydä töissä, jos pärjää ilman yhteiskunnan tukia.
Huolehdithan kuitenkin itsellesi yksityisen eläkevakuutuksen vanhuuden turvaksi.
Vakuutukset ovat kalliita. Minin suunnitelmani on työskennellä työpajallani tosi vanhaksi, tehdä oman jaksamisen mukaan. Tarvittaessa myyn omaisuutta ja elän sillä. Työeläkkeeni on todella matala, jään luultavasti takuueläkkeelle. Tämä on oma valintani. Olen arvostanut sitä, että saan elämäni parhaina vuosina tehdä mitä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia tulevaisuuteen. Itse olin 17 vuotta kotiäiti/rouvana. Kaksi lasta yläasteikäisiksi saatiin ja sitten mulla alkoi "menojalka" vipattamaan. Työllistyin suht nopeeta ja yleninkin sitten parissa vuodessa.
Kyllähän sitä kotona oloaan piti selitellä. Kaverit tuntui tajuavan suht ajoissa, ettei tuo ole menossa vielä hetkeen yhtään mihinkään. Sukulaisethan ne pahimpia on. Käly ja systeri rupesivat haukkumaan (ihan palstamammamaiseen tapaan, veljet meinas, että kateellisuuttaan, heillä ei ollut mahdollista jäädä kotiin) ja äiti motkotti koko ajan, kun olen miehen ehdoilla. Miehen suku taas oli aivan ihania. Ne kannustivat kiireettömään elämään. Itse pidin päämäärättömyyttä plussana.
Nyt lapset ovat täysi-ikäisiä ja toinen työelämässä ja toinen opiskelee. Kyllä se lapsuus on niin lyhyt aika, että suosittelen kaikille jäämään mahdollisuuksien mukaan kotiin. Edes vähäksi aikaa.
Joillekin se tuntuu kyllä olevan jostain syystä ihan henkilökohtainen loukkaus, jos ei joku halua luoda uraa, vaan olla kotiäitinä/-rouvana. Kaipa se ärsyttää, että kaikki ihmiset ei ole samanlaisia kuin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse käydä töissä, jos pärjää ilman yhteiskunnan tukia.
Huolehdithan kuitenkin itsellesi yksityisen eläkevakuutuksen vanhuuden turvaksi.
Vakuutusyhtiöiden vakuutukset eivät ole kotiäityyttä tms. varten käteviä. LIsäksi vielä järkyttävän kalliita ja vaikeita irrottautua. Mieluummin varautuu vanhuuteen säästämällä ja sijoittamalla.
Niin kirjoitti:
On olemassa perhekahviloita, liikuntakerhoja, satutunteja, muskareita valtavasti aktiviteetteja kotona oleville lapsille. On avointa päiväkotia, seurakunnan kerhoja ym. Moni vaan ei tiedä näistä vaihtoehdoista kun luulee, että 2v ainoa oikea paikka on päiväkoti. Paras paikka on turvallinen aktiivinen koti alle 3v. Kotiäidit tulee vielä, uskokaa pois.
Jossain loppuu äidinkin kekseliäisyys ja jaksaminen lapsen viemisestä aktiviteetteihin. Omasta lapsesta huomasin, että hän kaipasi seuraa ja ryhmässä oloa. Meni osapäiväisesti päiväkotiin hiukan alle kaksi vuotiaana. Luonteeltaan onkin hyvin sosiaalinen, ehkä sekin vaikutti.
Joku arka ja ujompi lapsi saattaa viihtyä kotona pidempään.
Ei se äidin kanssa kotona nyhjääminenkään tee lasta autuaaksi. Suomessa on todella hyvä päiväkotisysteemi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tarvitse käydä töissä, jos pärjää ilman yhteiskunnan tukia.
Huolehdithan kuitenkin itsellesi yksityisen eläkevakuutuksen vanhuuden turvaksi.
Vakuutukset ovat kalliita. Minin suunnitelmani on työskennellä työpajallani tosi vanhaksi, tehdä oman jaksamisen mukaan. Tarvittaessa myyn omaisuutta ja elän sillä. Työeläkkeeni on todella matala, jään luultavasti takuueläkkeelle. Tämä on oma valintani. Olen arvostanut sitä, että saan elämäni parhaina vuosina tehdä mitä haluan.
Niissä tapauksissa joissa naisen kotona oleminen hyödyttää miehen uraa ja asemaa niin on ihan kohtuullista, että mies maksaa vaimolleen eläkevakuutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Ei mun mieheltä kukaan tollasia kysele. On siis koti-isä.
Ei kyselekään. Se on jo liian outoa tässä yhteiskunnassa, kun isä jää kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teet päivisin? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
No tuossa jo vähän vastailinkin aiemmin, mutta:
Aamulla patistelen teinit kouluun, ja kun ovat lähteneet siivoilen kotia, teen ruokaa, käyn kaupassa, kierrän kirpputoreja, tapaan ystäviäni tai käyn eläkkeellä olevilla vanhemmillani, teen käsitöitä, valokuvaan, luen, maalaan, askartelen, käyn uimahallissa, lenkillä, katson elokuvia, käyn mökillä tai käydään miehen kanssa yhdessä (hänellä on vuorotyöstään johtuen välillä vapaapäiviä arkiviikolla.)
Teinien tultua kotiin kyselen koulukuulumiset, ja autan tarvittaessa läksyissä tai kokeisiinluvuissa.2 kertaa viikossa mulla on myös siis harrastukset kodin ulkopuolella, joissa käyn.
Tällaista. Ap
Tuohan on vähän kuin eläkkeellä elelisi: tekisi mitä huvittaa. Ihmetyttää, että miehesi ei välillä haluaisi vaihtaa osia. Ilmeisesti rakastaa työtään? Odottelee omia eläkevuosia?
Joku mainitsi eläkevakuutuksesta, olet varmaan hoitanut sen kuntoon, koska takuueläke on vain jotain 800 e. Pystytkö pitämään kotisi, jos jäät leskeksi?
Vierailija kirjoitti:
Joillekin se tuntuu kyllä olevan jostain syystä ihan henkilökohtainen loukkaus, jos ei joku halua luoda uraa, vaan olla kotiäitinä/-rouvana. Kaipa se ärsyttää, että kaikki ihmiset ei ole samanlaisia kuin itse.
Se ei ole oikeasti lapsen etu olla äidin kanssa kotona yli kolmevuotiaaksi. Tarhassa on kaverit. Aikuinen ei pysty leikkimään lapsen kanssa samoin kuin toinen lapsi.
On se tässä yhteiskunnassa varsin harvinaista juu, en tunne yhtään kotiäitiä tai kotivaimoa. Mutta ei minua haittaa jos joku on kotiäiti ja tyytyväinen elämäänsä ilman töitä.
Ovatkohan nuo töitä tuputtavat tutut kuitenkaan tajunneet, että työttömyytesi ei ole mikään välivaihe?
Oletko huomannut, että Viisaat eivät näitä ihmettele ja kysele?!
Koska heillä sen verran enemmän ymmärrystä.
Pystyvät pohtimaan mielessään eri vaihtoehtoja ja sen, että on turhaa alkaa vertailemaan ihmisten elämiä toisiinsa.
Turhaa ja tyhmää kadehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin se tuntuu kyllä olevan jostain syystä ihan henkilökohtainen loukkaus, jos ei joku halua luoda uraa, vaan olla kotiäitinä/-rouvana. Kaipa se ärsyttää, että kaikki ihmiset ei ole samanlaisia kuin itse.
Se ei ole oikeasti lapsen etu olla äidin kanssa kotona yli kolmevuotiaaksi. Tarhassa on kaverit. Aikuinen ei pysty leikkimään lapsen kanssa samoin kuin toinen lapsi.
Kyllähän kotihoidettava lapsikin voi käydä esim kerhoissa. On se kumma, kun yhteiskunta hoitaa aina kaikki paremmin kuin perhe itse ;)
Vierailija kirjoitti:
Mistä saat sisältöä elämääsi ap? Ihan mielenkiinnosta.
Minäkään en pystyisi vain olemaan ilman mitään päämäärää.
Ajatteletko myös varhaiskasvatuksen ammattilaisista eli ammatikseen lapsia kasvattavista henkilöistä, että heidän elämässään ei ole sisältöä eikä päämäärää? Kun niitä omia lapsiakin voi kotona kasvattaa ns. ammattimaisesti päämääränä tarjota samat tiedot ja taidot (helposti enemmänkin ja laadukkaammin) kuin varhaiskasvatuksen piirissä olevilla lapsilla. Usko tai älä, mutta on kotivanhempia, jotka haluavat tarjota lapsilleen muutakin kuin sitä pelkkää "siinä sivussa kasvamista".
Ja jos perheeseen kuuluu se toinenkin vanhempi, kotivanhemmalle on halutessaan mahdollisuus myös omiin harrastuksiin ja itsensä kehittämiseen, ehkä jopa paremmat mahdollisuudet kuin työssä käyvillä vanhemmilla.
Olen nyt elättänyt perhettä 20+ vuotta ja eläkeikään olisi noin 15 jäljellä. Voisin vuorostani jäädä kotiin makoilemaan, jos vaimo menisi töihin. Utopiaa?