Olen kristitty mystikko, kysyttävää?

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:58"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:56"]

On meitä muitakin :) Kiitos ihanasta ketjusta ap.

[/quote]

Henki minussa sanoi että tänään on päivä kirjoittaa tällainen aloitus. Minä en tiedä miksi, mutta tottelen, ja jos tämä on ollut iloksi tai siunaukseksi edes yhdelle, se on tehnyt tehtävänsä :) t. ap

[/quote]

Ap, kiitos tästä aloituksesta. Koen, että olit kirjoittanut sen minua(kin) varten. Olen jo pari vuotta lukenut esimerkiksi de Mellon ja Stinissinin kirjoja ja ollut innostunut niiden ajatuksista ja kaivannut kirjojen kuvaamaa hengellisyyttä. Olen myös tutustunut mindfulnessiin ja sitä kautta meditaatioon, mutta jotenkin olen jäänyt keskeneräiseksi tässä etsinnässä. Ikään kuin tiedän, että elämän voisi kokea paljon syvemmin, mutta en pysty enkä jaksa etsiä. En jaksa meditoida ja rukoilen liian vähän. Uskon, että Pyhä Henki asuu minussa, mutta en itse tunne sitä. Olen kuin silmät suljettuina keskellä kirkkainta kesäpäivää ja uuvun pimeyteeni. Erityisesti viime aikoina olen kokenut väsymystä ja toivottomuutta, jäänyt vangiksi herkutteluun, surkutteluun, menneisyyden muisteluun ja ajan tuhlaamiseen epäolennaiseen. Löysin kirjoituksesi juuri siksi, että lueskelin keskustelupalstaa, vaikka minun olisi pitänyt tehdä töitä. Aloituksesi herätti minut näkemään tilanteeni, mutta se herätti myös toivon: hyvyys ja rakkaus on kaikkialla, minun tarvitsee vain avata silmät. Onko sinulla ajatuksia, miten kannattaisi aloittaa "silmien avaaminen"?

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:16"]

Oletko karmeliitta tai oletko lukenut karmeliittojen teoksia?

[/quote]

En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan tällä hetkellä, en edes kirkkoon. Olen lukenut kyllä jossain vaiheeessa karmeliittojenkin, samoin kuin erämaaisien, mestari Eckhartin, Ristin Johanneksen tms teoksia saadakseni orastavat ja alussa pelottavatkin uudet ajatukseni kristinuskossa linjaan sen kanssa, mitä perinteisesti on ajateltu. 

Ilokseni huomasin, että kristinuskon parissa tosiaan on rikas mystiikan perinne, että en ole sekoamassa tai joutumassa peruuttamattomasti harhaan ja helvettiin kun alan kokea uskon ja jopa Raamatun sanat ihan uudella tavalla :)

[/quote]

Et todellakaan :) Itseäni kiinnostaa karmeliittojen perinne, ja eritoten Juliana Norwichlainen. Kiva kuulla, että meillä on muitakin - jopa Suomessa!

[/quote]

On meitä, me emme vaan ole kovin näkyviä koska ei ole mitään yhdistystä tai seurakuntaa kaltaisillemme, emmekä yleensäkään taida olla niitä jotka arjessa uskostamme kuuluttavat. Elämme hiljaista elämäämme, omaan etsintäämme keskittyneinä, ja yleensä kerromme uskosta lähinnä niille jotka kysyvät. 

Syy miksi itse harvemmin puhun tai kirjoitan näistä asioista on oman hengellisyyteni varjeleminen. En ole vielä niin pitkällä ettei minussa olisi lainkaan "syntistä lihaa", itsekästä egoa, vaan vaiheessa jossa kyllä koen Jumalan valtakunnan ja voin toimia siltä tietoisuuden tasolta käsin, mutta toisinaan voin myös langeta vanhan minän valtaan, samaistumaan siihen ja toimimaan kuin olisin se. Kaikenlainen oman uskonnollisuuden, hengellisyyden, mystisyyden tms esiintuominen ihmisten edessä on omiaan pönkittämään egoa ja saamaan vanhan minä ajattelemaan "joo kyllä minä vaan aika hyvä olen" vaikka tarkoitus olisi olla tilassa, jossa ego on vain sivustakatsoja ja "en elä enää minä vaan Kristus elää minussa".

Harrastako myös kristillistä meditaatiota?

Kiitos tästä ketjusta ja kirjavinkistä, ap! Olen aikalailla samoilla linjoilla mystikkoudessani, kirkkoon en kuulu minäkään enkä muihinkaan uskonnollisiin yhteisöihin. Kärsin toistuvasta, vaikeasta depressiosta myös, ja mielenkiinnolla tartunkin tuohon mainitsemaasi kirjaan.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 12:25"]

Haluan kertoa yhden asian elämästäni, koska tiedän että täälläkin käy paljon masennuksesta kärsiviä ihmisiä. Itselläni oli yhdessä vaiheessa vuoden mittainen todella intensiivinen masennusjakso. Siinä tuntui että henkisesti jotenkin hajosin palasiksi, että koko olemukseni perustukset järkkyivät. Kuitenkin juuri siitä kokemuksesta syntyi uusi hengellisyyden muoto. Luettuani Ristin Johanneksen "Pimeä yö", valitettavasti vasta masennuskokemukseni jälkeen, sain selvyyden sille, mistä oli kyse. 

Joten jos täällä on kristittyjä, jotka kokevat masennusta, suosittelen lukemaan ja miettimään, että olisiko sinullakin masennus ehkä hyödyllinen hengellisen kasvun prosessi, eikä pelkkä sattumanvarainen sairaus.

t. ap

[/quote]

Hieno kuulla tällaista, ap. Minäkin kiinnostuin mystiikasta vaikean ajanjakson jälkeen, mutta hyvin suurta roolia minun tapauksessani näytteli myös rakkaus historiaan. Ilman yhteyttä historiaan en olisi varmaan havahtunut mihinkään tästä.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 13:43"]

Kiitos tästä ketjusta ja kirjavinkistä, ap! Olen aikalailla samoilla linjoilla mystikkoudessani, kirkkoon en kuulu minäkään enkä muihinkaan uskonnollisiin yhteisöihin. Kärsin toistuvasta, vaikeasta depressiosta myös, ja mielenkiinnolla tartunkin tuohon mainitsemaasi kirjaan.

[/quote]

Kannattaa kokeilla myös Avilan Teresan "Sisäinen linna" -kirjaa :)

Muuten, monille TV:stä tuttu Sisar Wendy (taidehistorian tuntija) on myös karmeliittanunna ja mystikko.

Kiinnostava aihe. Toivottavasti keskustelu jatkuu asiallisena. Itsekin luen mystikkoja ja heidän opetustaan käsitteleviä kirjoja, joiden tekijöitä ovat mm. Wilfrid Stinissen, Owe Wikström. Anthony de Mello ja Thomas Merton myös kiinnostavia.

Myös minun uskoni on irrottautunut oppilauselmista. Jumala on suurempi kuin ihmisen muotoilemat oppilauselmat hänestä. Uskon kyllä edelleen kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Ehtoollinen on salaisuus, Nautin sitä ja kiitän, vaikka en kaikkea ymmärräkään. Kaikkea ei tarvitse osata selittää; onko mystiikka ainakin osaksi juuri sitä. Voi uskoa ja palvoa ilman aukottomiksi viilattuja oppirakennelmia.

[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 16:32"]

Nro 126.

"Mutta Jumalan tahto on tulla alas taivaasta maan päälle, ja elää kansansa keskellä niin että me eläisimme hänen elämäänsä, hän meissä."

Tämä on se mistä minäkin puhun. Itse ajattelen, että Kristuksen toinen tuleminen on tilanne, jossa Kristus-tietoisuus on niin täyttänyt ihmiset, että täällä ei elä enää lihallisia pahoja ihmisiä vaan Jumala itse elää meissä. Silloin taivas ja maa itsekin ovat uusia, leijona voi elää sovussa lampaiden kanssa, sillä tämä maailma minkä nyt näemme on heijastusta omasta jakautuneesta, langenneesta tietoisuudentilastamme, ja uusi tulee olemaan heijastus uudesta tietoisuudentilastamme. Tai inhimillisesti puhuen ei meidän tietoisuudestamme, jos ihmisestä puhutaan egona, vaan Kristuksen tietoisuudesta.

"19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. 

20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, 
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. 
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; "

Mutta Jumalan lapsia olemme me, ja Jeesus esikoinen meistä.

t. ap

[/quote]

Tuhatvuotisessa valtakunnassa synti on kuitenkin vielä läsnä, vaikka se ei ole hallitsevassa osassa. Mutta jos oikein ymmärrän, niin se ei vaikuta enää uskovissa, Jumalan omaisuuskansassa, vaan muissa siellä olevissa kansoissa. Kuitenkin koska synti on vielä jollain tasolla läsnä maailmassa, niin se on Pojan valtakunta, ei Isän. Pyhät hallitsevat silloin Jeesuksen, esikoisen rinnalla. Sitten kun Poika luovuttaa valtakunnan takaisin Isän haltuun, kukistettuaan kaiken pahuuden, toteutuu Jumalan, Isän valtakunta kokonaisuudessaan. Näin olen ymmärtänyt. Entä sinä?

"Mutta temppeliä minä en siinä (uudessa Jerusalemissa, Karitsan morsiamessa/vaimossa) nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. (ymmärrän tämän niin että Jumalan henki on vallanut omaisuuskansansa niin täydellisesti, ettei mainintaa erillisestä temppelistä enää tarvita) Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan."

Jumalan omaisuuskansa siis samaistuu tähän kaupunkiin/on osa sitä. Tässä puhutaan myös kansoista ja kuninkaista. En ole varma kertooko se tuhatvuotisen valtakunnan ajasta vai onko Jeesus jo luovuttanut valtakunnan Isälle... Raamatussa puhutaan myös kansojen tervehtymisestä elämän puun lehtien kautta:

"Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi."

Koska lehdet ovat muille kansoille, ovat hedelmät kaiketi Jumalan omaisuuskansalle. Benjamin Turkia, en tiedä tunnetko häntä, on selittänyt tätä niin, että Jumalan omaisuuskansalla (kuningassuvulla) on elämä itsessään, he kantavat hedelmää. Kun taas kansat elävät uskon kuuliaisuuden kautta, ikäänkuin puettuina lehtiin. Lehdet ovat  puun vaatteet, ja Raamatussa vaatteet puhuvat ulkonaisesta käyttäytymisestä.

En tiedä, mutta mielenkiintoisia näkemyksiä joka tapauksessa. Tässä linkki koko kirjoitukseen:

http://www.portti.org/touko05.html

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 13:39"]

Harrastako myös kristillistä meditaatiota?

[/quote]

Tällä hetkellä en harrasta sellaista säännöllistä meditaatoita, jossa istuisin tietyn ajan paikallani meditoimassa. Olen kuitenkin harrastanut sellaistakin, erityisesti siinä vaiheessa kun en vielä lainkaan kokenut Sisäisen Itsen, sisäisen Kristuksen, tasoa itsessäni, mutta janosin sitä. Uskoin sen mitä Raamattu sanoo, että Jumalan valtakunta on sisäisesti minussa, että olen Jumalan temppeli, mutta en kokenut sisäänpäin kääntyessäni muuta kuin pintatason arkisia ajatuksia ja aistimuksia. En mitään jumalallista, en mitään syvää sieluakaan, vain tietoisuuden valkokankaan jossa kulki arkisia ajatuksia.

Minä olin hyvin epätoivoinen, tiesin että olen vaiheessa jossa "maailman asiat" ei voi minua tyydyttää, ei vaikka voittaisin koko maailman. Ja toisaalta en kokenut Jumalaakaan, en konkreettisesti. Niinpä minä päätin, että minä istun ja odotan, kunnes jokin minussa liikahtaa, kunnes aistin jotain Jumalasta. Istuin meditoimassa, vain hiljaa, odottavalla mielialalla, pitkiä aikoja päivittäin. Väliaikoinakin pyrin muistamaan Jumalan läsnäolon aina kun voin esim. kiittämällä ruoasta tai kauniista päivästä tai lohduttamalla itseäni mieleen nousevilla Raamatun lauseilla. Ehkä pari kuukautta siitä kun aloin tämän itsepäisen, melkein pakkomielteisen, etsintäni, aloin kokea mieleeni nousevan ajatuksia paitsi arjesta, myös jostain syvemmältä, ja niiden myötä tuli syvä rauhan tuntemus.

Tällä hetkellä en tarvitse enää muodollista meditaatiota. Voin kääntyä sisäänpäin ja tiedän että minulla on yhteys Kristus-tietoisuuden tasolle. Minun on muistettava kääntyä sinne säännöllisesti, ja minun on varottava vanhan minän houkutuksia maailmassa jossa pidetään normaalina elää kuin olisi pelkkä "vanha minä", mutta voin tehdä sen muistamisen arjessani. Ja silloin kun hyvin menee, kun olen korkealla hengellisellä tasolla, ei ole ketään minua jonka täytyisi muistaa mitään, elämä vaan virtaa sisältäni ja minä vain katselen miten kaikki järjestyy, ja miten Jumala itse siunaa maailmaa minun kauttani, ilman että itse koen tekeväni mitään, vaikka minun suuni puhuu ja minun ruumiini toimii :) 

t. ap

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 13:49"]

Kiinnostava aihe. Toivottavasti keskustelu jatkuu asiallisena. Itsekin luen mystikkoja ja heidän opetustaan käsitteleviä kirjoja, joiden tekijöitä ovat mm. Wilfrid Stinissen, Owe Wikström. Anthony de Mello ja Thomas Merton myös kiinnostavia.

Myös minun uskoni on irrottautunut oppilauselmista. Jumala on suurempi kuin ihmisen muotoilemat oppilauselmat hänestä. Uskon kyllä edelleen kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Ehtoollinen on salaisuus, Nautin sitä ja kiitän, vaikka en kaikkea ymmärräkään. Kaikkea ei tarvitse osata selittää; onko mystiikka ainakin osaksi juuri sitä. Voi uskoa ja palvoa ilman aukottomiksi viilattuja oppirakennelmia.

[/quote]

Niinpä! Aika erikoinen ajatus oikeastaaan sellainen Maailmankaikkeuden Luoja ja Ylläpitäjä, joka olisi pikkumainen nipottaja, joka vaatisi ehdotonta oikeaoppisuutta ja oikeita uskomuksia lapsiltaan, jotta voisi näitä rakastaa tai siunata. Silti itsekin sellaiseen aikanani uskon ja väittelin innokkaasti esim. lapsi/aikuiskastekysymyksestä ja muusta asellaisesta, mitä nyt pidän aivan sivuasiana. 

Olen lukenut mainitsemistasi vain Anthony de Mellon kirjan "Havahtuminen". Se on kirja, joka mielestäni on hyvä ensiravistelu mystiikan ihmiskuvaan ja maaimankuvaan. Se ei sisällä valtavan syvällistä kuvausta hengellisestä kokemuksesta tai sen saavuttamisesta, mutta se rikkoo sellaisia vääriä uskomuksia ihmisestä, jotka voivat tehokkaasti estää hengen tason kokemisen. Erityisesti, lukijalle joka ei pelkää liikaa tiedostaakseen sitä, kirja paljastaa sen, että se, mitä me yleensä pidämme itsenä, ehkä onkin pelkkä harha, että ei ole pelastusta eikä hengellisyyttä sille tasolle, mutta ihminen on jotain aivan muuta pohjimmiltaan.

t. ap

Uskotko ap kumminkin siihen perinteiseen että vain kristityt pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat helvettiin? Kysyn siksi kun ajatuksesi kiinnostavat minua mutta minusta tuo on aina tuntunut hirvittävältä ja epäoikeudenmukaiselta.

Minusta mystikko on niin hieno sana, etten voisi itseäni sellaiseksi nimittää - mutta luettuani tätä ketjua totean olevani mystikko.

Olen fundamentalistiuskovaisesta kodista. Elin ja hengitin sitä ilmaa, vaikka aikuisiällä tietysti loin oman maailmankuvani samalta pohjalta. Tämä kuvani romuttui, kun mies petti ja jätti pitkän avioliiton jälkeen. Alotin lukemiseni Hellstenistä ja deMellosta - ja nyt luen intuitio- ja - tunnekirjallisuutta.

Uskoni on jäljellä, mutta se on muuttanut muotoaan. Uskon Jumalaan, joka on vain ja ainoastaan Rakkaus. Mutta uskon myös vahvasti vetovoiman lakiin. Me itse luomme elämäämme.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:07"]

Uskotko ap kumminkin siihen perinteiseen että vain kristityt pääsevät taivaaseen ja muut joutuvat helvettiin? Kysyn siksi kun ajatuksesi kiinnostavat minua mutta minusta tuo on aina tuntunut hirvittävältä ja epäoikeudenmukaiselta.

[/quote]

Muistan lukeneeni Juliana Norwichlaista ja hän ilmaisi tämän sopuisasti... Hänhän oli mystikko joka näki hengellisiä näkyjä. Häneltä myös kysyttiin tämä kysymys helvetistä, ja Juliana vastasi, että hän ei ole nähnyt yhtäkään sielua helvetissä tai joutumassa sinne, mutta lisäsi nöyrästi että tämä voi olla vain hänen näkemisensä ja käsityskykynsä puute tietysti. Siihen aikaan oli parempikin näin sanoa, koska vääräoppisuudella oli nykyaikaa paljon vakavammat seuraukset.

Itseäni ei erityisemmin kiinnosta teoretisointi kuolemanjälkeisestä. Minua kiinnostaa Jumalan valtakunta, taivas, tässä ja nyt. Ihminen voi tuntea itsensä katoavaisen tason (ruumis ja siihen liittyvä ajallinen mieli) ulkopuolella nyt, tänään, ruumiissaan ollessaan. Se vie pois kuoleman ja rangaistuksen pelon. Se on pelastus ja vapautus, ei jotain mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Sillä se mitä olen itse kokenut on, että ei ole kuin yksi Itse, yksi Olemassaoleminen, ja se on se mitä me kutsumme Kristukseksi tai Jumalaksi. Se on meidän sisin olemus, uskonnosta riippumatta, ja se on eläimen tai kasvin tai kivenkin sisin olemus. Tämä oivallus antaa aivan uuden sisällön lauseille kuten "Kaiken mitä te teette yhdelle näistä pienimmistä, te teette minulle" (Jeesuksen sanat) - se ei ole vertauskuva, vaan konkreettinen fakta sille, joka näkee niiden pienimpien todellisen Itsen! Tai kun Paavali syyttää seurakuntansa haureellisia, että teette Kristuksen jäsenistä porton jäseniä, niin sekin on konkretiaa, ei vertauskuva. Kristus on niidenkin haureudentekijöiden elämä silläkin hetkellä, kun he syntinsä tekevät, hän, josta Paavali sanoo "hän täyttää kaiken ja pitää kaiken koossa". 

Eri uskonnoista... Mieleni tekisi sanoa, ettei Jumalalla taida olla lempiuskontoa. Kaikki uskonnot ovat syntyneet etsinnästä ja löytämisistä. Ne käyttävät kulttuuriensa ja niiden taustamyyttien terminologiaa ja kuvastoa, mutta lopulta ne tuntuvat puhuvan pääosin samasta asiasta: siitä että ihmisen nykyisessä tietoisuudentilassa on jokin vika, ja että siitä on vapautus tai pelastus. Itsekin voisin puhua näistä asioista halutessani myös agnostisin termein, tai vaikka buddhalaisin, mutta kristinusko on minun taustani ja tuttu useimmille niille jotka näitä lukevatkin, joten kristllinen sanasto ja Raamattu on se missä yleensä pitäydyn.

t. ap

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:12"]

Minusta mystikko on niin hieno sana, etten voisi itseäni sellaiseksi nimittää - mutta luettuani tätä ketjua totean olevani mystikko.

Olen fundamentalistiuskovaisesta kodista. Elin ja hengitin sitä ilmaa, vaikka aikuisiällä tietysti loin oman maailmankuvani samalta pohjalta. Tämä kuvani romuttui, kun mies petti ja jätti pitkän avioliiton jälkeen. Alotin lukemiseni Hellstenistä ja deMellosta - ja nyt luen intuitio- ja - tunnekirjallisuutta.

Uskoni on jäljellä, mutta se on muuttanut muotoaan. Uskon Jumalaan, joka on vain ja ainoastaan Rakkaus. Mutta uskon myös vahvasti vetovoiman lakiin. Me itse luomme elämäämme.

[/quote]

Olet hyvällä tiellä :) Intuitiot tulevat juuri Hengen maailmasta sisällämme, samoin voima jolla luomme elämäämme uskon avulla. Nämä molemmat ovat teitä päästä kosketuksiin sen kanssa, minkä nykymaailma on paljolti kadottanut näkyvistään: spirituaalisen todellisuuden.

t. ap

Ap:ltä tässä vielä yksi kommentti vetovoima laki-asiaan, kun se on tullut esiin... Se todellakin on hengellisen ja aineellisen maailman yhdistävä laki, joka toimii uskonnosta riippumatta. Jeesuskin vahvistaa tämän lain Raamatussa sanomalla, että mitä tahansa uskomme jo saaneemme, se on meille tuleva. 

Mutta sille, jolla on kutsumus hengelliseen, ei ikinä riitä se, että saa luotua maailmaansa mieleisensä ulkoiset puitteet vetovoiman lain avulla. Vaikka hän saisi kaiken mitä haluaa, hänellä olisi silti puutteen ja epämääräisen tyytymättömyyden tunne, sillä pohjimmiltaan hänelle ei riitä mikään vähempi kuin Jumala yksin, taivasten valtakunta yksin. Silloin on keskityttävä luovan voiman lähteeseen eikä sen ilmentymiin, etsittävä ensin Jumalan valtakuntaa eikä esim. parempaa ulkonäköä, varakkuutta, puolisoa jne vetovoiman lain avulla. Eikä tämä etsiminen tarkoita lopullista noista muista luopumista, koska "etsikää ensin Jumalaa ja hänen valtakuntaansa, niin myös kaikki tämä annetaan teille".

t. ap

Onko olemassa oikeita ja vääriä uskoja? Eli voiko uskovainen ihminen huolimatta vakaasta uskostaan olla väärässä uskossaan?

Jos ei, niin onko kaikki uskomukset totta? Jos taas kyllä, niin millä metodilla erotetaan oikeat uskomukset vääristä?

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:12"]

Minusta mystikko on niin hieno sana, etten voisi itseäni sellaiseksi nimittää - mutta luettuani tätä ketjua totean olevani mystikko.

Olen fundamentalistiuskovaisesta kodista. Elin ja hengitin sitä ilmaa, vaikka aikuisiällä tietysti loin oman maailmankuvani samalta pohjalta. Tämä kuvani romuttui, kun mies petti ja jätti pitkän avioliiton jälkeen. Alotin lukemiseni Hellstenistä ja deMellosta - ja nyt luen intuitio- ja - tunnekirjallisuutta.

Uskoni on jäljellä, mutta se on muuttanut muotoaan. Uskon Jumalaan, joka on vain ja ainoastaan Rakkaus. Mutta uskon myös vahvasti vetovoiman lakiin. Me itse luomme elämäämme.

[/quote]

Olet hyvällä tiellä :) Intuitiot tulevat juuri Hengen maailmasta sisällämme, samoin voima jolla luomme elämäämme uskon avulla. Nämä molemmat ovat teitä päästä kosketuksiin sen kanssa, minkä nykymaailma on paljolti kadottanut näkyvistään: spirituaalisen todellisuuden.

t. ap

[/quote]

Näin minäkin ajattelen. En enää usko (pelkästään) ulkopuolelta tuleviin viisauksiin. Jos minun tulee jotain tehdä, niin minun pitää myös tuntea se sisälläni.

Kuule ap - minulla on on yksi ongelma johon etsin ratkaisua. Saanko kysyä sinulta, vaikka ulkopuolta edustatkin :-)?

Miten ratkaiset tilanteen, jossa tiedät sisäisesti, että olet oikealla tiellä, ja juuri näin sinun pitää tehdä. Mutta mieli ja uskomukset sotkevat tilannetta: on liikaa järkiasioita, jotka puhuvat vastaan tai sitä vain pelottaa tehdä jotain, koska uskomuksena on, että historia toistaa itseään. Pohjimmiltaan kyse on pelosta.

Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Mutta täydellinen kun en ole, niin...

Miten tällaisessa tilanteessa saa rauhan? Olen tietoinen taustalla olevista uskomuksista, tiedän että myös pelko viitoittaa omaa tietä, en anna pelolle valtaa, yritän tietoisesti hyväksyä tilanteen, annan aktiivisesti anteeksi... tämä suorittaminen ei vain auta.

On meitä muitakin :) Kiitos ihanasta ketjusta ap.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 14:40"]

Onko olemassa oikeita ja vääriä uskoja? Eli voiko uskovainen ihminen huolimatta vakaasta uskostaan olla väärässä uskossaan?

Jos ei, niin onko kaikki uskomukset totta? Jos taas kyllä, niin millä metodilla erotetaan oikeat uskomukset vääristä?

[/quote]

Hedelmistään puu tunnetaan, sanoi Jeesus. Ja se suunnilleen onkin ainoa tapa millä ulkopuolelta käsin voi sanoa onko henkilön uskomukset rakentavia vai hajottavia, oikeita vai vääriä. Hedelmät joita hyvät hengelliset uskomukset tuottaa ovat esim. luottamusta, uskoa, toivoa, iloa, rakkautta, harmonista elämäntapaa, kärsivällisyyttä, sisäistä rauhaa joka usein näkyy päällepäinkin jos vain havainnoija on itse riittävän tyyni huomaamaan niin hienovaraisen ilmiön. Ne, joilla on kaipuu näihin asioihin, kyllä huomaavat sen, ja usein ottavat asian puheeksikin. Live-elämässä tämä on itselleni oikeastaan ainoa tapa millä puhun hengellisyydestäni: jos joku kysyy. Ja niitä kysyjiä on viime vuosina ollut säännöllisesti. 

Sisäisen kokemuksen tasolta sanoisin, että syvä rauha joka ei katoa siitäkään jos pintatasolla elämässä tai ajattelevassa mielessä on myllerrystä, on yksi merkki. Mutta kristillisessä perinteessä sanotaan, että ihminen kyllä tuntee sydämessään onko Pyhä Henki hänessä, onko hän yhteydessä Kristukseen sydämessään. Olen samaa mieltä kokemuksesta. Ensin se yhteyden kokemus on hento, jokin lämmin tunne, jokin sydämestä nouseva ajatus jonka mukana tulee rauhantunne. Mutta se kasvaa syvemmäksi kun keskittyy niihin pieniin yhteyden alkuversoihin eikä vähättele niitä kaikkia olemattomiin ajattelemalla että ne oli vain oman mielen juttuja varmaan. 

Uskon siis, että älyllisen tason uskomukset voivat olla hyödyllisiä tai haitallisia siinä että löytäisi sen hengellisen, mitä etsii. Esim. jos uskoo ettei mitään hengellistä tasoa ole eikä sellainen kiinnosta, löytämisestä tulee melko epätodennäköistä. Tai jos uskoo että Jumala on julma kiduttaja ja rankaisija, tuskinpa tuohon kovasti haluaa yhteyttä etsiä. Mutta suurin osa uskomusasioista, joista eri oppien uskovaiset kiistelee, on konkreettisen uudistumisen kannalta nippelijuttuja joilla ei ole juuri merkitystä. Ja lopulta jokainen joka löytää sen mitä etsii, tavallaan luo oman uskontonsa, sillä se elävä todellisuus mihin uskonnot viittaavat, tulee hänessä tulkituksi hänen yksilöllisen mielensä, kokemustensa, uskontonsa ja kielenkäyttönsä kautta.