Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

" . . . .näinkin haavoittuviin instituutioihin kuin varhaiskasvatusyksiköt, päästetään ketä vain sisälle ja toimimaan niiden lasten lanssa, annetaan olla sijaisten vaikka yksin lasten kanssa tai kenenkään valvomatta siellä tiloissa.

Sijaisilta ei aina edes tarkisteta henkilöllisyystodistusta, kun he tulevat töihin.

Siis ei varmisteta, että tuo naama todellakin on se sama ihminen, kenen nimellä keikka on varattu ja seuren työsopimus solmittu.

Kuka vaan voi kävellä sisään ja sanoa tulevansa sijaiseksi, ilmoittaa nimekseen sen, jonka nimellä varaus on tehty ja käyttää loppupäivän mihin vain tarkoituksiinsa ja vakoiluun. Välissä vaihtaa vaippoja ja syöttää jonkun, ehkä leikkii muutaman leikin. Samoin siivoojiksi päästetään ketä vain ihmisiä tiloihin. "

Laittoi muuten miettimään. Ei me ainakaan kiireessä edes kiinnitetä huomiota jos joku tulee siivoilemaan tai ihmeemmin kysellä sijaisten nimiä, saati henkkareita !!!!

Viikon aikana voi vaihtua naama aika usein jos henkilökuntaa on laonnut johonkin kiertävään viheliäiseen epidemiaan. Tyyppi voi vaikka askarrella nimilapun (mitä ei toisaankaan ole nähnyt sijaisten ikinä tekevänm) että "sijainen Plörö" ja kaikki olisi vaan että okei mee vaikka tonne ryhmään jeesimään.

Joku voi kai tulla siivoilemaan ihan rauhassa ilman että kukaan sen ihmemmin ihmettelee, jos kysyy vaan et missä teillä on siivouskomero ja välineet ja ottaa kärryt.

Niinpä. Ei ole temppu eikä mikään pyörittää jotain omaa sijaisbisnestä itse valitsemansa kaveriporukan kesken. Yhden nimellä on työsopimus seuressa ja tunnukset varauskalenteriin, sinne laitettu joku nimi, jolla varaukset tehdään ja tilinumero, johon palkka tulee. Samalla henkilöllä tai nimellä voi olla sijaistyösopimus monissa eri firmoissa tai kunnissa, vaikka kaupan alalle, sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin, siivousfirmoihin, vanhustenhuoltoon jne. Sitten vaan jakelee varatut keikat "kaveripiirissään" ja nämä tietävät, millä nimellä mennä milloin minnekin. Ei siellä mitään kysellä, kuka nyt sijaisiin mitään huomiota kiinnittää, varsinkaan päivän parin ohimeneviin keikkalaisiin. Nimikin joku tosi yleinen tai vieraskielinen. Jos sijainen tekee hommansa, ei ole haitaksi ja on aika huomaamaton, ei häntä edes muisteta tai nähdä. Palkkaraha kerätylle tilille voidaan jakaa kuun päätteessä osallistuneille, jos se palkka ylipäätään on siinä ollut joku motiivi päästä niihin laitoksiin sisälle.

"Miksi siis pitäisikään kouluttautua tai vaivautua joihinkin soveltuvuustesteihin, kun keikkaa pukkaa muutenkin."

Siksi, että ne lapset ovat tärkeitä. Siksi, että osaamattoman aikuisen pitäisi itse hokata ja bonjata, että aikuisen oma osaamattomuus ei ole niiden lasten etu vaan niiden edun vastaista.

Siksi pitäisi osata laittaa se lasten etu oman rahansaannin edelle.

Miten kouluttamaton voi tietää, mitä kaikkea ei tiedä? Vasta opittua ne asiat, teoriat ja käytännöt, voi huomata, mitä kaikkea ei olisi tiennyt ja osannut ilman sitä oppia.

Voiko tämä tosiaankin olla tuntematon näkökulma koko oppimisen ideaan? Siis kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla?

Kyseenalaistan jokaisen valääkärin, valeopettajan, valehoitajan ja minkä vaan valetekijän, joka aivan itse on vastuussa siitä, että menee tekemään epäpätevänä sijaisuuden, jonka osaamista hänellä ei ole. Ei oikeasti ole, arvioi hän itse tai hänen frendinsä hänet kuinka erinomaiseksi tahansa.

Se ei ole niiden lasten etu. Osa lapsista saa pätevän opettajan ohjausta, osa epäpätevän. Näin se on niin kauan, kun opettajan sijaisuuksia tekevät epäpätevät ihmiset vain oman palkkansa ja statuksensa vuoksi.

Palkat eivät nouse, eivätkä työolot korjaannu, eivätkä lapset opi oppijoiksi niin kauan, kun nämä epäpätevät sijaiset mahdollistavat tällaisen shown. Eivät siis taistele lasten edun vuoksi vaan oman muutaman satasen etunsa vuoksi."

Siinäpä kyseenalaistat aivan rauhassa, mutta avaa samalla  jo sinäkin silmäsi ja herää todellisuuteen eli missä vaka-alan todellisessa laajamittaisessa kriisissä nyt elämme:

edes niitä epäpäteviä sijaisia ei edes saada osassa päiväkoteja ja soittavat vanhempia hakemaan lapsensa kesken päivää kotiin, koska aikuisia ei ole riittävästi.

Useimpia vanhempia ei edes kiinnosta kuka mirkku siellä tänään häärää, kunhan lapsella on hoitopaikka työpäivän tai oman henkilökohtaisen laatuajan ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtuipa eräässä eteläsuomalaisessa päiväkodissa kuluneella viikolla:

Lapsi itki pihalla iltapäiväulkoilussa. Menin lohduttamaan lasta ja samalla yritin tutkailla, mistä ryhmästä n. 2-3v lapsi on (missä hänen "oma" hoitaja on...). Lapsen ryhmän aikuinen seisoisikin vain parin metrin päässä huvittuneena ja kuittasi lapsen hädän sanomalla: "se on ekaa päivää vähän pidempään" ja jatkoi puhumista toisen aikuisen kanssa. Ahaa, eli sekö riittääkin syyksi jättää lapsi yksin itkemään ikävää?

Kylmää kyytiä sanoisin. En missään nimessä hyväksyisi sitä, että oma lapseni jätetään yksin itkemään, oli kyse ikävästä, kivusta tai mistä.

Nämä on todella ikäviä tapauksia, ja niitä on. Huolestuttavaa on myös se, että aikuiset ihmiset tulevat johonkin satunnaiseen tilanteeseen ulkopuolelta, näkevät pienen hetken ja sillä perusteella, tuntematta lainkaan kokonaisuutta, mitä kaikkea työntekijän osaamiseen ja työnkuvaan kuuluu, lapsen temperamenttia, taustoja, päivän kulkua, kasvatussuunnitelmaa, jokaisen ryhmän lapsen tarpeita jne., tekevät yksioikoisen (varsin tunnepitoisen) päätelmän siitä, mitä on tapahtunut. Ei ulkopuolinen ole siellä töissä ja näe kokonaisuutta tai voi mennä pistokokeidensa perusteella ohjaamaan, hei nyt sinun kuuluu mennä tuonne, nyt tuonne, nyt teet näin, nyt noin... Siellä on satoja lapsia, eli tuplasatoja vanhempia ja triplasatoja isovanhempia. Ei ammattikasvattajien tehtävä ole hyppiä näiden pillin ja tilannetulkintojen mukaan kuin joku entisaikojen piikatyttö.

Kuvatussa tilanteessa kasvattaja on ollut varsin kokenut ja laajakatseinen, kun on antanut vieraan aikuisen lähestyä hoitovastuullaan olevaa lasta, on sallinut tämän jutella siinä, mutta tottakai itse ollut koko ajan parin metrin päässä vieressä tarkkailemassa tilannetta ja vastannut lapsen turvallisuudesta.

Ulkopuolinen ei voi tietää, kenen aikuisen kanssa kasvattaja samalla hetkellä jutteli. Kyseessä voi olla juuri tuon kyynelehtivän 2-3-vuotiaan lapsen äiti tai isä, sosiaalityöntekijä, kummi, terapeutti, erityisavustaja, uusi sijainen, juuri aloittanut työntekijä tai opiskeluharjoitteluaan suorittava opettajaopiskelija, jota vakituinen työntekijä ohjaa käytännön työhön tai sitten esim. naapuriryhmän tai toisen päiväkodin kasvattaja, jos lapsi on juuri siirtynyt toisesta ryhmästä uuteen ryhmään. 2-3-vuotiat lapset itkevät joka päivä ja moni heistä useita kertoja. Lapset ilmaisevat tunteitaan monin eri tavoin eivätkä vielä ikänsä puolesta säätele niitä kuten esim. murrosiän jälkeen aikuistuessa ihminen oppii paremmin hillitsemään.

Varjaiskasvatus on nimensä mukaisesti ammattimaista, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa, tavoitteellista opetus- ja kasvatustoimintaa. Hoito on siitä pieni osa. Kotona vanhemmat hellivät ja hoitavat lapsiaan kukin omien tarpeidensa, taitojensa ja näkemystensä mukaan. Suomen nykyistä varhaiskasvatusta puolestaan säätelevät toimintaa ohjaavat opetus-ja kasvatussuunnitelmat, joiden määräyksiin myös alan ammattilaisten koulutus perustuu. Se on institutionaalista vaikuttamistoimintaa, jolla on omat tavoitteet ja keinot, ei kotihoitoa. Ryhmämuotoinen opetus ja kasvatus on täysin eri asia kuin henkilökohtainen huolenpito ja hoiva. Varhaiskasvatus on etenkin rationaalista ja johdonmukaista. Kasvatustilanteet voivat näyttäytyä alalle kouluttautumattomasta toisenlaisilta kuin kotona itse oman lapsensa kanssa kokee itse toimivansa. Varsinkin, jos ei näe kuin satunnaisen pienen hetken ja tulkitsee sitä omista emootioistaan käsin.

Ei itku ole aina sen merkki, että ihminen ei pärjäisi. Lapset itkevät usein harjoitellessaan uusia asioita, esim. erossa oloa tai pettymysten sietoa. Kasvattaja vastaa samaan aikaan 21 lapsesta, joilla joka ikisellä on aivan joka hetki menossa jokin työstettävä asia ja tunnetila. Ammattilainen oli edellä kuvatussa tilanteessa hienosti lapsen lähettyvillä, jos tämä haluaisi tulla hakemaan aikuiselta apua. Itse se erotyö (ja kasvutyö) on kuitenkin tehtävä ja harjoiteltava kannattelemaan tunteitaan. Nykyvanhemmat eivät aina ymmärrä, että lapset oikeasti haluavat kehittyä, oppia ja kasvaa tuntemaan itsensä. Suru(kin) on tärkeä tunne ihmiselle, kokea sen voima ja miltä se tuntuu, sen yli pääsemisen vaiheet.

Tähän vastaan nyt minä, viestin alkuperäinen kirjoittaja.

Tyrmään nyt heti alkuun väitteesi turvallisesta, saatavilla olevasta aikuisesta.

Kyseinen ryhmän vakkarihoitaja/-ope keskusteli toisen aikuisen kanssa = aikuinen ei ole lapselle silloin läsnä. Lapsi, joka on herkässä mielentilassa potemassa ikävää, tuskin uskaltautuu mennä keskeyttämään kahden aikuisen välistä keskustelua. On sitä paitsi kohtuutonta olettaa sellaista hyvin pieneltä lapselta, kyseessä oli kuitenkin 2-3v. Tämän itku on selvä, spontaani merkki aikuiselle mennä lohduttamaan! Yksin suuren tunnekuohun kanssa jätetty lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, ei missään nimessä tärkeäksi. Sillä hetkellä syksyn mittainen varhaiskasvatuksen kultaisessa keskiössä oleva pedagogiikka ja muu löpinä jäävät toissijaisiksi.

Kyllä, noita hassuttelevia ja mitä erilaisimpia itselleen mieluisia leikkejä mielessään hautovia vieraita aikuisia tulee vastaan yhä enemmän, kun uuden vaka-ops:n mukaan lapsiryhmien oppimisympäristöä on koko kaupunki, lähimetsät, puistot, rannat ja kulttuurilaitokset päiväktien omien tilojen lisäksi.

Fakta on se, että varhaiskasvatuksen kasvatusvastuullisiin tehtäviin palkattu henkilö vastaa ryhmänsä lasten turvallisuudesta, opetuksesta, kasvatuksesta ja koskemattomuudesta. Ulkopuolisen henkilön lähestymisyritykset varhaiskasvatuksen vastuulla olevaa lasta kohti eivät ole automaattisesti hyväksyttäviä. Ammattikasvattaja vastaa juridisestikin siitä, mille hänen hoitovastuullaan oleva lapsi altistuu. Et voi kadullakaan lähestyä alaikäistä vierasta lasta ja ryhtyä kohdistamaan häneen mitään mielivaltaisesti itse keksimiäsi tulkintoja, toimia tai sanoituksia.

Omalle lapselleni en todellakaan hyväksyisi, että kuka vaan random tyyppi menee siihen "lohduttamaan" ja urkkimaan, laittamaan pahimmassa tapauksessa omia sairaita päätelmiään tilanteesta lapsen mieleen. "Voi pikkuinen raukka, oletko yksin, onko sinulla äitiä ikävä, eikö kukaan leiki sinun kanssasi, missähän ihmeessä sinun hoitajasi mahtaa olla, minäpä autan sinua, leikitäänpä tällaista..."

Tajuatko edes, mitä tuhoa naiivit kommentit kuten tuossa yllä voivat saada aikaan? Eräskin sijainen kerran meni kyselemään juuri Suomeen muuttaneelta, itkevältä lapselta, kerrohan minulle, mikä hätänä. No ei kertonut. Sitten tämä idiootti kysyi, onko kotona kaikki hyvin, onko sinua lyöty siellä tai kosketeltu jotenkin muuten? Lapsi ymmärsi puheesta vain sanan koti, kun ei osannut suomea. Nyökkäsi siis ja katsoi silmiin hymyillen. Mitäs tekee tämä sijainen? Kertomatta mitään vakihenkilökunnalle meni ja soitti lastensuojeluun ja teki päiväkodin nimissä, "ammattikasvattajana" lasun. No, nämä menevät prioriteettina kaiken ohi ja tuli aivan järkyttävä, pitkään kestänyt ja todella raskas prosessi sekä tuolle perheelle että päiväkodille ja ryhmän aikuisille satoja ylityötunteja homman korjaamisessa ja kaiken maailman paperisodassa ja kuulemisissa. Perhe oli traumatisoitunut ja hakenut turvaa ja suojelua Suomessa, ei todellakaan olisi tarvinnut tällaista luottamuksen menetystä suomalaiseen kasvatusjärjestelmään kaiken lisäksi.

Nyt mammat ja osaamattomat sijaiset annatte niiden ammattilaisten hoitaa työnsä ettekä sotke siellä välissä aiheuttaen yhä lisää työtä ja sekasortoa omilla päätelmillänne. Jos ei "sydän kestä" tai ymmärrys riitä, hoida omaa lastasi omassa kodissasi ja pysy siellä. Tai hae kouluun, läpäise soveltuvuuskokeet, tule hyväksytyksi koulutukseen, lue ja opiskele (todella) ahkerasti ja pääse läpi kaikista tenteistä, tee lopputyö ja harjoittelut hyväksytysti, valmistu, ja sitten hae töihin päiväkotiin. Jos tulet valituksi ja saat työpaikan, noudata työnantajan ohjeita tarkasti, hyödynnä koulussa oppimaasi äläkä missään kohtaa riko säädöksiä tai lakia, suunnittele kaikki toimintasi ohjaavien asiakirjojen mukaan. Ymmärrä, että toimit amnattiroolin vaatimalla tavalla, et omana Sirkkunasi.

Tervetuloa, ammattilaisia alalla tarvitaan. Ei enää yhtään sotkijaa lisää.

Sinun häpeilemättömän vahva mielipiteesi tuskin jää keneltäkään huomaamatta. Surullista on, miten (ainakin keskustelutyylistäsi olettaen) vaka-alan ammattilaisena suhtaudut epätasa-arvoisesti kollegoihisi. Fakta on, että on päiviä, jolloin myös sinun tilallesi on jouduttu tilaamaan sijainen - joko talon sisältä tai ulkopuolelta. Ulkopuolelta tilattu sijainen ei useinkaan ole muukalainen, kuten varsin hyvin tiedät, vaan alalle koulutettu ja ennen kaikkea motivoitunut henkilö. Pyydän, että lopetat kollegoidesi vähättelyn.

Minun on vaikea kuvitella sijaisen sooloilevan kuten esimerkissäsi kerroit. Lastensuojelussa suhtaudutaan ilmoituksiin vakavasti, kysyen tarkentavia kysymyksiä. Vaikea uskoa, että he näkisivät tarvetta toimenpiteille sen pohjilta, että itkuiselta lapselta on kyselty kuulumisia. En väitä, että valehtelet suoraan, mutta joitakin aukkoja kertomuksessa on.

Toivon, että alallemme saadaan lisää empatiakykyisiä työntekijöitä, jotka ovat valmiita olemaan läsnä lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtuipa eräässä eteläsuomalaisessa päiväkodissa kuluneella viikolla:

Lapsi itki pihalla iltapäiväulkoilussa. Menin lohduttamaan lasta ja samalla yritin tutkailla, mistä ryhmästä n. 2-3v lapsi on (missä hänen "oma" hoitaja on...). Lapsen ryhmän aikuinen seisoisikin vain parin metrin päässä huvittuneena ja kuittasi lapsen hädän sanomalla: "se on ekaa päivää vähän pidempään" ja jatkoi puhumista toisen aikuisen kanssa. Ahaa, eli sekö riittääkin syyksi jättää lapsi yksin itkemään ikävää?

Kylmää kyytiä sanoisin. En missään nimessä hyväksyisi sitä, että oma lapseni jätetään yksin itkemään, oli kyse ikävästä, kivusta tai mistä.

Nämä on todella ikäviä tapauksia, ja niitä on. Huolestuttavaa on myös se, että aikuiset ihmiset tulevat johonkin satunnaiseen tilanteeseen ulkopuolelta, näkevät pienen hetken ja sillä perusteella, tuntematta lainkaan kokonaisuutta, mitä kaikkea työntekijän osaamiseen ja työnkuvaan kuuluu, lapsen temperamenttia, taustoja, päivän kulkua, kasvatussuunnitelmaa, jokaisen ryhmän lapsen tarpeita jne., tekevät yksioikoisen (varsin tunnepitoisen) päätelmän siitä, mitä on tapahtunut. Ei ulkopuolinen ole siellä töissä ja näe kokonaisuutta tai voi mennä pistokokeidensa perusteella ohjaamaan, hei nyt sinun kuuluu mennä tuonne, nyt tuonne, nyt teet näin, nyt noin... Siellä on satoja lapsia, eli tuplasatoja vanhempia ja triplasatoja isovanhempia. Ei ammattikasvattajien tehtävä ole hyppiä näiden pillin ja tilannetulkintojen mukaan kuin joku entisaikojen piikatyttö.

Kuvatussa tilanteessa kasvattaja on ollut varsin kokenut ja laajakatseinen, kun on antanut vieraan aikuisen lähestyä hoitovastuullaan olevaa lasta, on sallinut tämän jutella siinä, mutta tottakai itse ollut koko ajan parin metrin päässä vieressä tarkkailemassa tilannetta ja vastannut lapsen turvallisuudesta.

Ulkopuolinen ei voi tietää, kenen aikuisen kanssa kasvattaja samalla hetkellä jutteli. Kyseessä voi olla juuri tuon kyynelehtivän 2-3-vuotiaan lapsen äiti tai isä, sosiaalityöntekijä, kummi, terapeutti, erityisavustaja, uusi sijainen, juuri aloittanut työntekijä tai opiskeluharjoitteluaan suorittava opettajaopiskelija, jota vakituinen työntekijä ohjaa käytännön työhön tai sitten esim. naapuriryhmän tai toisen päiväkodin kasvattaja, jos lapsi on juuri siirtynyt toisesta ryhmästä uuteen ryhmään. 2-3-vuotiat lapset itkevät joka päivä ja moni heistä useita kertoja. Lapset ilmaisevat tunteitaan monin eri tavoin eivätkä vielä ikänsä puolesta säätele niitä kuten esim. murrosiän jälkeen aikuistuessa ihminen oppii paremmin hillitsemään.

Varjaiskasvatus on nimensä mukaisesti ammattimaista, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa, tavoitteellista opetus- ja kasvatustoimintaa. Hoito on siitä pieni osa. Kotona vanhemmat hellivät ja hoitavat lapsiaan kukin omien tarpeidensa, taitojensa ja näkemystensä mukaan. Suomen nykyistä varhaiskasvatusta puolestaan säätelevät toimintaa ohjaavat opetus-ja kasvatussuunnitelmat, joiden määräyksiin myös alan ammattilaisten koulutus perustuu. Se on institutionaalista vaikuttamistoimintaa, jolla on omat tavoitteet ja keinot, ei kotihoitoa. Ryhmämuotoinen opetus ja kasvatus on täysin eri asia kuin henkilökohtainen huolenpito ja hoiva. Varhaiskasvatus on etenkin rationaalista ja johdonmukaista. Kasvatustilanteet voivat näyttäytyä alalle kouluttautumattomasta toisenlaisilta kuin kotona itse oman lapsensa kanssa kokee itse toimivansa. Varsinkin, jos ei näe kuin satunnaisen pienen hetken ja tulkitsee sitä omista emootioistaan käsin.

Ei itku ole aina sen merkki, että ihminen ei pärjäisi. Lapset itkevät usein harjoitellessaan uusia asioita, esim. erossa oloa tai pettymysten sietoa. Kasvattaja vastaa samaan aikaan 21 lapsesta, joilla joka ikisellä on aivan joka hetki menossa jokin työstettävä asia ja tunnetila. Ammattilainen oli edellä kuvatussa tilanteessa hienosti lapsen lähettyvillä, jos tämä haluaisi tulla hakemaan aikuiselta apua. Itse se erotyö (ja kasvutyö) on kuitenkin tehtävä ja harjoiteltava kannattelemaan tunteitaan. Nykyvanhemmat eivät aina ymmärrä, että lapset oikeasti haluavat kehittyä, oppia ja kasvaa tuntemaan itsensä. Suru(kin) on tärkeä tunne ihmiselle, kokea sen voima ja miltä se tuntuu, sen yli pääsemisen vaiheet.

Tähän vastaan nyt minä, viestin alkuperäinen kirjoittaja.

Tyrmään nyt heti alkuun väitteesi turvallisesta, saatavilla olevasta aikuisesta.

Kyseinen ryhmän vakkarihoitaja/-ope keskusteli toisen aikuisen kanssa = aikuinen ei ole lapselle silloin läsnä. Lapsi, joka on herkässä mielentilassa potemassa ikävää, tuskin uskaltautuu mennä keskeyttämään kahden aikuisen välistä keskustelua. On sitä paitsi kohtuutonta olettaa sellaista hyvin pieneltä lapselta, kyseessä oli kuitenkin 2-3v. Tämän itku on selvä, spontaani merkki aikuiselle mennä lohduttamaan! Yksin suuren tunnekuohun kanssa jätetty lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, ei missään nimessä tärkeäksi. Sillä hetkellä syksyn mittainen varhaiskasvatuksen kultaisessa keskiössä oleva pedagogiikka ja muu löpinä jäävät toissijaisiksi.

Kyllä, noita hassuttelevia ja mitä erilaisimpia itselleen mieluisia leikkejä mielessään hautovia vieraita aikuisia tulee vastaan yhä enemmän, kun uuden vaka-ops:n mukaan lapsiryhmien oppimisympäristöä on koko kaupunki, lähimetsät, puistot, rannat ja kulttuurilaitokset päiväktien omien tilojen lisäksi.

Fakta on se, että varhaiskasvatuksen kasvatusvastuullisiin tehtäviin palkattu henkilö vastaa ryhmänsä lasten turvallisuudesta, opetuksesta, kasvatuksesta ja koskemattomuudesta. Ulkopuolisen henkilön lähestymisyritykset varhaiskasvatuksen vastuulla olevaa lasta kohti eivät ole automaattisesti hyväksyttäviä. Ammattikasvattaja vastaa juridisestikin siitä, mille hänen hoitovastuullaan oleva lapsi altistuu. Et voi kadullakaan lähestyä alaikäistä vierasta lasta ja ryhtyä kohdistamaan häneen mitään mielivaltaisesti itse keksimiäsi tulkintoja, toimia tai sanoituksia.

Omalle lapselleni en todellakaan hyväksyisi, että kuka vaan random tyyppi menee siihen "lohduttamaan" ja urkkimaan, laittamaan pahimmassa tapauksessa omia sairaita päätelmiään tilanteesta lapsen mieleen. "Voi pikkuinen raukka, oletko yksin, onko sinulla äitiä ikävä, eikö kukaan leiki sinun kanssasi, missähän ihmeessä sinun hoitajasi mahtaa olla, minäpä autan sinua, leikitäänpä tällaista..."

Tajuatko edes, mitä tuhoa naiivit kommentit kuten tuossa yllä voivat saada aikaan? Eräskin sijainen kerran meni kyselemään juuri Suomeen muuttaneelta, itkevältä lapselta, kerrohan minulle, mikä hätänä. No ei kertonut. Sitten tämä idiootti kysyi, onko kotona kaikki hyvin, onko sinua lyöty siellä tai kosketeltu jotenkin muuten? Lapsi ymmärsi puheesta vain sanan koti, kun ei osannut suomea. Nyökkäsi siis ja katsoi silmiin hymyillen. Mitäs tekee tämä sijainen? Kertomatta mitään vakihenkilökunnalle meni ja soitti lastensuojeluun ja teki päiväkodin nimissä, "ammattikasvattajana" lasun. No, nämä menevät prioriteettina kaiken ohi ja tuli aivan järkyttävä, pitkään kestänyt ja todella raskas prosessi sekä tuolle perheelle että päiväkodille ja ryhmän aikuisille satoja ylityötunteja homman korjaamisessa ja kaiken maailman paperisodassa ja kuulemisissa. Perhe oli traumatisoitunut ja hakenut turvaa ja suojelua Suomessa, ei todellakaan olisi tarvinnut tällaista luottamuksen menetystä suomalaiseen kasvatusjärjestelmään kaiken lisäksi.

Nyt mammat ja osaamattomat sijaiset annatte niiden ammattilaisten hoitaa työnsä ettekä sotke siellä välissä aiheuttaen yhä lisää työtä ja sekasortoa omilla päätelmillänne. Jos ei "sydän kestä" tai ymmärrys riitä, hoida omaa lastasi omassa kodissasi ja pysy siellä. Tai hae kouluun, läpäise soveltuvuuskokeet, tule hyväksytyksi koulutukseen, lue ja opiskele (todella) ahkerasti ja pääse läpi kaikista tenteistä, tee lopputyö ja harjoittelut hyväksytysti, valmistu, ja sitten hae töihin päiväkotiin. Jos tulet valituksi ja saat työpaikan, noudata työnantajan ohjeita tarkasti, hyödynnä koulussa oppimaasi äläkä missään kohtaa riko säädöksiä tai lakia, suunnittele kaikki toimintasi ohjaavien asiakirjojen mukaan. Ymmärrä, että toimit amnattiroolin vaatimalla tavalla, et omana Sirkkunasi.

Tervetuloa, ammattilaisia alalla tarvitaan. Ei enää yhtään sotkijaa lisää.

Sinun häpeilemättömän vahva mielipiteesi tuskin jää keneltäkään huomaamatta. Surullista on, miten (ainakin keskustelutyylistäsi olettaen) vaka-alan ammattilaisena suhtaudut epätasa-arvoisesti kollegoihisi. Fakta on, että on päiviä, jolloin myös sinun tilallesi on jouduttu tilaamaan sijainen - joko talon sisältä tai ulkopuolelta. Ulkopuolelta tilattu sijainen ei useinkaan ole muukalainen, kuten varsin hyvin tiedät, vaan alalle koulutettu ja ennen kaikkea motivoitunut henkilö. Pyydän, että lopetat kollegoidesi vähättelyn.

Minun on vaikea kuvitella sijaisen sooloilevan kuten esimerkissäsi kerroit. Lastensuojelussa suhtaudutaan ilmoituksiin vakavasti, kysyen tarkentavia kysymyksiä. Vaikea uskoa, että he näkisivät tarvetta toimenpiteille sen pohjilta, että itkuiselta lapselta on kyselty kuulumisia. En väitä, että valehtelet suoraan, mutta joitakin aukkoja kertomuksessa on.

Toivon, että alallemme saadaan lisää empatiakykyisiä työntekijöitä, jotka ovat valmiita olemaan läsnä lapselle.

Toivon, ettemme koskaan joudu työskentelemään yhdessä. Uskon, että sinä toivot samaa. 😊 Hyvää kevään jatkoa sinulle kuitenkin!

Ohis, mutta toi on muuten totta. Nykyään monet nuoret vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta toi on muuten totta. Nykyään monet nuoret vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.

Jep, tässä tilanteessa ei ole temppu eikä mikään esim. pk-seudulla muodostaa opettajaopiskelijoiden kesken hyvä joukko, vaikka koko päiväkodin opettajisto ja hakea johonkin uuteen, juuri avautuvaan päiväkotiin. Yksi niistä maisteriopiskelijoista valitaan pk:n johtajaksi ja hänellä onkin jo motivoitunut ja yhteistyökykyinen ope-henkilökunta mukanaan. Suoraan yliopistosta yhdessä tekemään omaa päiväkotiaan yhdessä opittujen oppien mukaan. Sinne sitten muutama joukon arvoihin sopiva hoitaja mukaan. Voi olla ihan hyväkin juttu. Ei ainakaan tule näitä nykyisiä henkilöstön energiasyöppöjä, kun tapellaan siitä, tehdäänkö asiat vasun ja ops:n mukaan vai jonkun Riitan vm - 88 mielen mukaan.

".. miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni.  Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa. 

Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa.  Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona. "

Sanopa muuta. Samoin tämä että kesälomalla tuodaan oma lapsi/lapset kesäpäivystykseen 7-17 ja itse lähdetään viettämään kesälomapäivää . Samoin hiihtolomalla.

Samoin jouluna. Hätääntyneenä kysytään että kai teillä on jossain joulupyhäpäivystystä. Jotku ottaa vauvan mukaan mutta jättää pari vanhinta koko päiväksi ja vilkuttaa portin takaa heihei. Ei ihme että sisaruskateus kukkii.

"Jep, tässä tilanteessa ei ole temppu eikä mikään esim. pk-seudulla muodostaa opettajaopiskelijoiden kesken hyvä joukko, vaikka koko päiväkodin opettajisto ja hakea johonkin uuteen, juuri avautuvaan päiväkotiin. Yksi niistä maisteriopiskelijoista valitaan pk:n johtajaksi ja hänellä onkin jo motivoitunut ja yhteistyökykyinen ope-henkilökunta mukanaan. Suoraan yliopistosta yhdessä tekemään omaa päiväkotiaan yhdessä opittujen oppien mukaan. Sinne sitten muutama joukon arvoihin sopiva hoitaja mukaan. Voi olla ihan hyväkin juttu. Ei ainakaan tule näitä nykyisiä henkilöstön energiasyöppöjä, kun tapellaan siitä, tehdäänkö asiat vasun ja ops:n mukaan vai jonkun Riitan vm - 88 mielen mukaan."

"Suoraan yliopistosta tekemään omaa päiväkotia kavereiden kanssa yhdessä opittujen oppien mukaan".

Olkaa hyvä vaan. Onnea. Muistakaa innoissanne opetella myös hoitamaan niitä lapsiakin sitten hyvin ja opetella pesemään  kuriksia, koska mistä te saatte niitä käytännön työn tekijöitä jos ennakkoluulot kukkii jo noin vahvan syrjivästi työntekijöiden pelkän nimen tai syntymäajan mukaan " 

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta toi on muuten totta. Nykyään monet nuoret vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.

Kaikkitietävä ope-työpari ja raatava hoitsu, hitto mikä painajainen sille hoitajalle.

Onneksi ei tarvi enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta toi on muuten totta. Nykyään monet nuoret vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.

Kaikkitietävä ope-työpari ja raatava hoitsu, hitto mikä painajainen sille hoitajalle.

Onneksi ei tarvi enää.

Lisää näitä yliopisto-opeja ruudun ääreen, olevinaan tietämään ryhmänsä lasten asioista muuta kuin sen, mitä paperilla näkevät. Ja sitten väheksyen nakittamaan toiminnalliset asiat hoitajille tai sijaisille. Hienoa!

" ...........eivätkä lapset opi oppijoiksi niin kauan, kun nämä epäpätevät sijaiset mahdollistavat tällaisen shown."

Kuulehan nyt: lapset ovat kautta aikain oppineet oppijoiksi riippuen kujinka älyllisesti orientoituneita ovat yksilökohtaisesti, persoonina.

Taisivat olla myös huomattavasti tasapainoisempia ja onnellisempaa päiväkotilapsuutta vietäviä lapsia, olivat yleensä sen pysyvän turvallisen aikuisen hoidossa, ennen päiväkotialan totaalisesti pilannutta ja lasten päiväkotihoitoahdinkoa aiheuttanutta varhaiskasvatusyliopisto-pedagogiikka -kas lapsi oppii oppijaksi -vouhotusta raportointineen ja niiden kirjaamista lasten luota ryhmästä poissaoloineen.

Hoitakaa lapsenne kotona, mikäli vain mahdollista ennen kuin nämä aivopestyt hössöttäjät pääsevät kunnolla irti ja toteuttamaan itseään ja kasvatusideologioitaan vapaasti lastenne ainutkertaisen lapsuuden kustannuksella, opettamaan heitä tosiaan oppijoiksi. Lapsuus tuntuu lyhenevän kaiken aikaa.

Antakaa lasten olla lapsia ja leikkiä rauhassa niissä päiväkodeissa, turvallisen aikuisen kanssa. Kyllä se koulupolku on muutoinkin tarpeeksi pitkä ja iloton ihmisen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni päiväkodin työntekijä kokee, että reilu työnjako lisää työmotivaatiota ja työintoa?

Varmaan aika monikin. Reilu työnjako voi tosin tarkoittaa muutakin kuin mittatikulla ja sekuntikellolla mittaamista. Esim. vahvuuksien hyödyntämistä työnjaossa.

Tämä vaatii kuitenkin tiiminjäsenten toistensa tuntemista ja pidempää yhteistyön historiaa.

Käytännössä päiväkotien alati vaihtuvien tiimien yhteistyö näyttää muotoutuvan lähinnä jäykkiin työvuoroihin ja koulutustaustaan sidottuihin velvollisuuksiin ja (opettajan) suunnitelmiin. Näiden seuralaisina tulee sitten kiire, kohtaamattomuus, puhumattomuus, kokemus työn raskaudesta, yksitoikkoisuus, luovuuden ja ilon puute sekä kyvyttömyys rakentavasti ja rauhallisesti reagoida alati muuttuviin tilanteisiin ja lasten yksilöllisiin tarpeisiin.

Syvemmän ammatillisen (tiimi)yhteistyön tunnusmerkkejä sen sijaan ovat keskinäinen luottamus ja avoin vuorovaikutus, tasa-arvoisuus, sitoutuminen, levollisuuden ja kiireettömyyden tuntu, läsnäolo, luovuus, leikillisyys, huumori ja työn ilo.

Lapsille tällainen kasvuympäristö luo rauhaa ja ennustettavuutta. Heidän ei tarvitse vaihtuvien sijaisten kanssa jatkuvasti taistella huomiosta ja omasta paikastaan ryhmässä. Tai pahimmillaan jäädä kokonaan vaille huomiota, häiriökäyttäytyvien lasten vallan alle.

Päiväkotiryhmät tarvitsevat johtajuutta, sitoutumista ja vastuunottoa sekä lasten että koko tiimin hyvinvoinnista.

Opettajat mielellään korostavat asemaansa ryhmän pedagogisena johtajana ja tiimin johtajana (jotkut tosin pakenevat näitä vastuita eivätkä edes miellä olevansa mitään johtajia).

Helppo keino arvioida opettajan onnistumista on katsoa ja kuulostella, miten lapsiryhmä ja tiimikaverit voivat, omaa vointia unohtamatta. Onko hyvinvointi vallalla, lasten kehitys- ja oppimiskäyrät yläviistoon, vai pakka levällään kuin Jokisen eväät?

Työn hedelmistä pääsee nauttimaan jokainen, niiden maku vaan vaihtelee.

" vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.."

Kaikkitietävä ope-työpari ja raatava hoitsu, hitto mikä painajainen sille hoitajalle.

Onneksi ei tarvi enää."

Lisää näitä yliopisto-opeja ruudun ääreen, olevinaan tietämään ryhmänsä lasten asioista muuta kuin sen, mitä paperilla näkevät.

Ja sitten väheksyen nakittamaan toiminnalliset asiat hoitajille tai sijaisille. Hienoa!"

Tuotahan se tulee olemaan. Luitko lauseen :opet ovat ne jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää.."? Eipä ollut vouhotuksessa sanaakaan lapsista, hoivaa vailla olevina ihmisinä.

Näppäimistö savuaa ja sitten tulostetaan kopsuja hoitajalle yksityiskohtaisena viikko-ohjelmana mitä on yliopistokamun eli opettaja-pari-kollegan kanssa palaveerattu tuntikausia pedapalverissa tai muussa teamsissä,

sillä aikaa kun hoitsu siellä pärjäilee ryhmässä yksinään, oikein puolikuolleena väsymyksestä  innolla odottaen mitä jänskää pedagogista lapsen oppimisen ja kehittymisen ja kasvun suhteen taas saakaan toteuttaa siinä huomiota n 8h päivässä kiljuvien käytöshäiriöisten lasten keskellä. 

Opettajaparin silmä tarkkana arvioiden kuinka pedagogiikka hoitajan toimesta näkyy ja toteutuu. Sen jälkeen opettajapari tekee siitä(kin) tottakai analyysin kuinka ne hienot jutskat käytännössä on toteutuneet.

Joo ei kiitos. Kuka tollaseen menee?

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta toi on muuten totta. Nykyään monet nuoret vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.

Niin, kerrotko mitä vikaa tässä on? Tähän itsekin olen opiskelijatovereitani kannustanut valmistumisen jälkeen ja toivottavasti mahdollisimman moni tekee näin.

Vierailija kirjoitti:

" vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.."

Kaikkitietävä ope-työpari ja raatava hoitsu, hitto mikä painajainen sille hoitajalle.

Onneksi ei tarvi enää."

Lisää näitä yliopisto-opeja ruudun ääreen, olevinaan tietämään ryhmänsä lasten asioista muuta kuin sen, mitä paperilla näkevät.

Ja sitten väheksyen nakittamaan toiminnalliset asiat hoitajille tai sijaisille. Hienoa!"

Tuotahan se tulee olemaan. Luitko lauseen :opet ovat ne jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää.."? Eipä ollut vouhotuksessa sanaakaan lapsista, hoivaa vailla olevina ihmisinä.

Näppäimistö savuaa ja sitten tulostetaan kopsuja hoitajalle yksityiskohtaisena viikko-ohjelmana mitä on yliopistokamun eli opettaja-pari-kollegan kanssa palaveerattu tuntikausia pedapalverissa tai muussa teamsissä,

sillä aikaa kun hoitsu siellä pärjäilee ryhmässä yksinään, oikein puolikuolleena väsymyksestä  innolla odottaen mitä jänskää pedagogista lapsen oppimisen ja kehittymisen ja kasvun suhteen taas saakaan toteuttaa siinä huomiota n 8h päivässä kiljuvien käytöshäiriöisten lasten keskellä. 

Opettajaparin silmä tarkkana arvioiden kuinka pedagogiikka hoitajan toimesta näkyy ja toteutuu. Sen jälkeen opettajapari tekee siitä(kin) tottakai analyysin kuinka ne hienot jutskat käytännössä on toteutuneet.

Joo ei kiitos. Kuka tollaseen menee?

Niin, hoitajia ei tarvittaisi alalle. Se kun olisi kolme yliopistokamuopettajaa töissä, niin työnjako sujuisi jouhevasti. Hoitajalla ei ole koulutuksen puolesta mitään osaamista, mitä opettajalla ei olisi, turhia kentällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni päiväkodin työntekijä kokee, että reilu työnjako lisää työmotivaatiota ja työintoa?

Varmaan aika monikin. Reilu työnjako voi tosin tarkoittaa muutakin kuin mittatikulla ja sekuntikellolla mittaamista. Esim. vahvuuksien hyödyntämistä työnjaossa.

Tämä vaatii kuitenkin tiiminjäsenten toistensa tuntemista ja pidempää yhteistyön historiaa.

Käytännössä päiväkotien alati vaihtuvien tiimien yhteistyö näyttää muotoutuvan lähinnä jäykkiin työvuoroihin ja koulutustaustaan sidottuihin velvollisuuksiin ja (opettajan) suunnitelmiin. Näiden seuralaisina tulee sitten kiire, kohtaamattomuus, puhumattomuus, kokemus työn raskaudesta, yksitoikkoisuus, luovuuden ja ilon puute sekä kyvyttömyys rakentavasti ja rauhallisesti reagoida alati muuttuviin tilanteisiin ja lasten yksilöllisiin tarpeisiin.

Syvemmän ammatillisen (tiimi)yhteistyön tunnusmerkkejä sen sijaan ovat keskinäinen luottamus ja avoin vuorovaikutus, tasa-arvoisuus, sitoutuminen, levollisuuden ja kiireettömyyden tuntu, läsnäolo, luovuus, leikillisyys, huumori ja työn ilo.

Lapsille tällainen kasvuympäristö luo rauhaa ja ennustettavuutta. Heidän ei tarvitse vaihtuvien sijaisten kanssa jatkuvasti taistella huomiosta ja omasta paikastaan ryhmässä. Tai pahimmillaan jäädä kokonaan vaille huomiota, häiriökäyttäytyvien lasten vallan alle.

Päiväkotiryhmät tarvitsevat johtajuutta, sitoutumista ja vastuunottoa sekä lasten että koko tiimin hyvinvoinnista.

Opettajat mielellään korostavat asemaansa ryhmän pedagogisena johtajana ja tiimin johtajana (jotkut tosin pakenevat näitä vastuita eivätkä edes miellä olevansa mitään johtajia).

Helppo keino arvioida opettajan onnistumista on katsoa ja kuulostella, miten lapsiryhmä ja tiimikaverit voivat, omaa vointia unohtamatta. Onko hyvinvointi vallalla, lasten kehitys- ja oppimiskäyrät yläviistoon, vai pakka levällään kuin Jokisen eväät?

Työn hedelmistä pääsee nauttimaan jokainen, niiden maku vaan vaihtelee.

Minä pidän mansikoista, banaaneista ja passionhedelmistä. En pidä rusinoista, niistä tulee ilmavaivoja. Pidän myös hedelmäisistä laatuviineistä, joiden maku muistuttaa erinomaista varhaiskasvatustoimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni päiväkodin työntekijä kokee, että reilu työnjako lisää työmotivaatiota ja työintoa?

Varmaan aika monikin. Reilu työnjako voi tosin tarkoittaa muutakin kuin mittatikulla ja sekuntikellolla mittaamista. Esim. vahvuuksien hyödyntämistä työnjaossa.

Tämä vaatii kuitenkin tiiminjäsenten toistensa tuntemista ja pidempää yhteistyön historiaa.

Käytännössä päiväkotien alati vaihtuvien tiimien yhteistyö näyttää muotoutuvan lähinnä jäykkiin työvuoroihin ja koulutustaustaan sidottuihin velvollisuuksiin ja (opettajan) suunnitelmiin. Näiden seuralaisina tulee sitten kiire, kohtaamattomuus, puhumattomuus, kokemus työn raskaudesta, yksitoikkoisuus, luovuuden ja ilon puute sekä kyvyttömyys rakentavasti ja rauhallisesti reagoida alati muuttuviin tilanteisiin ja lasten yksilöllisiin tarpeisiin.

Syvemmän ammatillisen (tiimi)yhteistyön tunnusmerkkejä sen sijaan ovat keskinäinen luottamus ja avoin vuorovaikutus, tasa-arvoisuus, sitoutuminen, levollisuuden ja kiireettömyyden tuntu, läsnäolo, luovuus, leikillisyys, huumori ja työn ilo.

Lapsille tällainen kasvuympäristö luo rauhaa ja ennustettavuutta. Heidän ei tarvitse vaihtuvien sijaisten kanssa jatkuvasti taistella huomiosta ja omasta paikastaan ryhmässä. Tai pahimmillaan jäädä kokonaan vaille huomiota, häiriökäyttäytyvien lasten vallan alle.

Päiväkotiryhmät tarvitsevat johtajuutta, sitoutumista ja vastuunottoa sekä lasten että koko tiimin hyvinvoinnista.

Opettajat mielellään korostavat asemaansa ryhmän pedagogisena johtajana ja tiimin johtajana (jotkut tosin pakenevat näitä vastuita eivätkä edes miellä olevansa mitään johtajia).

Helppo keino arvioida opettajan onnistumista on katsoa ja kuulostella, miten lapsiryhmä ja tiimikaverit voivat, omaa vointia unohtamatta. Onko hyvinvointi vallalla, lasten kehitys- ja oppimiskäyrät yläviistoon, vai pakka levällään kuin Jokisen eväät?

Työn hedelmistä pääsee nauttimaan jokainen, niiden maku vaan vaihtelee.

Minä pidän mansikoista, banaaneista ja passionhedelmistä. En pidä rusinoista, niistä tulee ilmavaivoja. Pidän myös hedelmäisistä laatuviineistä, joiden maku muistuttaa erinomaista varhaiskasvatustoimintaa."

Kannattaa opetella pitämään laatuviinien ohella myös ehdan paskan hajusta, että osaa tunnistaa ripeästi jo hajun perusteella kun lapsella on vaippa täysi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" vastavalmistuneet opettajat ovat jo muodostaneet oman tiimin yliopistossa kavereidensa kanssa eli niiden, joiden kanssa yhteistyö sujuu. Ne hakevat töihin päiväkoteihin yhdessä, siis valmiina ope-työparina! Jos ei paikkaa kummallekin samassa tiimissä irtoa, eivät jää siihen arpomaan vaan hakevat ja menevät sinne, minne järjestely kelpaa. Johtajien valta murenee kovaa vauhtia. Uusien tuulien opet ovat ne, jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää ja omaa.."

Kaikkitietävä ope-työpari ja raatava hoitsu, hitto mikä painajainen sille hoitajalle.

Onneksi ei tarvi enää."

Lisää näitä yliopisto-opeja ruudun ääreen, olevinaan tietämään ryhmänsä lasten asioista muuta kuin sen, mitä paperilla näkevät.

Ja sitten väheksyen nakittamaan toiminnalliset asiat hoitajille tai sijaisille. Hienoa!"

Tuotahan se tulee olemaan. Luitko lauseen :opet ovat ne jotka vakassa oikeasti valtaa käyttää.."? Eipä ollut vouhotuksessa sanaakaan lapsista, hoivaa vailla olevina ihmisinä.

Näppäimistö savuaa ja sitten tulostetaan kopsuja hoitajalle yksityiskohtaisena viikko-ohjelmana mitä on yliopistokamun eli opettaja-pari-kollegan kanssa palaveerattu tuntikausia pedapalverissa tai muussa teamsissä,

sillä aikaa kun hoitsu siellä pärjäilee ryhmässä yksinään, oikein puolikuolleena väsymyksestä  innolla odottaen mitä jänskää pedagogista lapsen oppimisen ja kehittymisen ja kasvun suhteen taas saakaan toteuttaa siinä huomiota n 8h päivässä kiljuvien käytöshäiriöisten lasten keskellä. 

Opettajaparin silmä tarkkana arvioiden kuinka pedagogiikka hoitajan toimesta näkyy ja toteutuu. Sen jälkeen opettajapari tekee siitä(kin) tottakai analyysin kuinka ne hienot jutskat käytännössä on toteutuneet.

Joo ei kiitos. Kuka tollaseen menee?

Niin, hoitajia ei tarvittaisi alalle. Se kun olisi kolme yliopistokamuopettajaa töissä, niin työnjako sujuisi jouhevasti. Hoitajalla ei ole koulutuksen puolesta mitään osaamista, mitä opettajalla ei olisi, turhia kentällä.

Yksi hoitsu joka ryhmään kyllä tarvitaan. Hoitajat ovat hauskoja ja ne ovat puuhakkaita. Juuri tunnetaitojen opettelussa on ollut hyvä olla hoitajia mukana, koska ne yleensä näyttävät kaikki tunteensa avoimesti ja niillä on paljon erilaisia tunnetiloja mitä erilaisimissa tilanteissa. Lapset seurailevat hoitajien liikkeitä ja toimia yleensä valppaina ja pohtivan näköisinä. Tämä on hyvää harjoitusta ihmiselle, jonka verbaalinen ilmaisu ei vielä ole vahvaa. Opettajallekin se on oivallinen työkalu havainnoida lapsen ajattelun kehitystä, kun katsoo, miten tämä suhtautuu hoitajan toimintaan.

Huom. Lääkehoito kuuluu vain hoitajille. Jollei opettaja muuta ole perheen ja työnantajan kanssa sopinut.

"Niin, hoitajia ei tarvittaisi alalle. Se kun olisi kolme yliopistokamuopettajaa töissä, niin työnjako sujuisi jouhevasti. Hoitajalla ei ole koulutuksen puolesta mitään osaamista, mitä opettajalla ei olisi, turhia kentällä."

"Yksi hoitsu joka ryhmään kyllä tarvitaan. Hoitajat ovat hauskoja ja ne ovat puuhakkaita. Juuri tunnetaitojen opettelussa on ollut hyvä olla hoitajia mukana, koska ne yleensä näyttävät kaikki tunteensa avoimesti ja niillä on paljon erilaisia tunnetiloja mitä erilaisimissa tilanteissa. Lapset seurailevat hoitajien liikkeitä ja toimia yleensä valppaina ja pohtivan näköisinä. Tämä on hyvää harjoitusta ihmiselle, jonka verbaalinen ilmaisu ei vielä ole vahvaa. Opettajallekin se on oivallinen työkalu havainnoida lapsen ajattelun kehitystä, kun katsoo, miten tämä suhtautuu hoitajan toimintaan.

Huom. Lääkehoito kuuluu vain hoitajille.

Jollei opettaja muuta ole perheen ja työnantajan kanssa sopinut."

Niin hoitajat ovat parhaimmillaan hauskoja ja puuhakkaita pikkupiikasia, älkää kuitenkaan palkatko vahingossa mitään -88 Ritvoja jotka ei osaa ottaa ohjeita vastaan mukisematta ja sisäistä, että opeilla se valta vakassa todellisuudessa on!

Nyt opetetaan tarhoissa, ei ku päiväkodeissa, suomen lapset oppimaan! Mitää välii että osa meistä oppimaan opettajista on satavarmaan ikuisia opiskelijoita tyyliin gradua vaille no jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten pitkän aikaa saa 1 kasvattaja olla päiväkodin pihalla (puisto, josta ei näkymää päiväkotiin) 12 lapsen kanssa (3-5-v.) yksinään, ainoana aikuisena? Onko tässä jotain aikarajaa, vai katsotaanko "tilapäiseksi"? Meillä toistuu tällainen asetelma mielestäni ihan turhaan tietyn työvuoron kohdalla. Aika, jonka kasvattaja viettää yksinään ryhmän kanssa, on n 15-20 min. 

Lain mukaan tarkastellaan kokonaistilannetta. Jos ryhmän toinen kasvattaja on ollut päivän aikana paikalla, niin tilanne katsotaan lailliseksi, vaikka kestäisi koko iltapäivän. Niinhän se kahden kasvattajan ryhmissä menee, että toinen jää yksin kun toinen lähtee aamuvuorosta kotiin. Eikä tuollainen tilanne enää ole mikään harvinaisuus kolmenkaan kasvattajan ryhmissä, kun iltavuorolaiselle voi hyvin jäädä tuo määrä lapsia neljän jälkeen, kun lasten hoitopäivät ovat nykyään niin pitkät. Nykyään tuntuu, että välivuoron pitäisi olla töissä 7.30-16.30, että riittäisi avuksi sekään aamuun että iltapäivään, kun ennen riitti 8-16 ja sekinhän on jo päivittäistä työaikaa pidempi vuoro.

Ei oman ryhmän kasvattaja ole ainoa vastuuhenkilö päiväkodin pihalla. Iltapäivällä, kun kaikki ryhmät ovat pihalla , josta lapset sitten haetaan, on yhteisvastuu.  Tuossa kuvatussa tilanteessa on yhden ryhmän lapsista puolet ulkona ensimmäisenä yhden kasvattajan kanssa. Pihalla ei vielä ole muita. Miksi ei mennä ulos samaan aikaan jonkun muun ryhmän kanssa, miksi pitää kiirehtiä suoraan välipalalta pukemaan ja pihalle, kun ei ole mikään pakko? Koska opettaja päättää näin. Saman ryhmän toinen puolikas tulee pihalle toisen kasvattajan kanssa myöhemmin, samoin muut ryhmät.

Kun on yksin 12-13 lapsen kanssa puistossa, jonne ei päiväkodista näe (on vielä kadun toisella puolella), voi sattua jotain yllättävää. Joku pissaa housuun, joku putoaa keinusta, tulee verta nenästä jne Siinä toista ryhmää ja kasvattajaa odotellessa minuutit ovat pitkiä.

Yksi kasvattaja ja 7 lasta on maksimi, kun puhutaan yli 3-vuotiaista. Äsryttää suuresti, kun tuota tilannetta, jota kuvasin, kutsutaan pärjäämiseksi. "Pärjääthän sinä?" Kuka haluaa sanoa että ei pärjää?

Minusta tuo ei ole pärjäämiskysymys, vaan turvallisuuskysymys.

Opettaja haluaa varmaan rauhaisaa rentoutumisaikaa kahvikupin ääressä siellä sisällä. Ihanaa kun meteli lakkaa ja tulee hiljaista. Voi kuunnella vaikka jotain hyvää musaa tai käydä koiranomistajien fb-ryhmässä.

No höpöhöpö. Meillä toimitaan pienryhmissä siten että aamuvuorolainen menee ensimmäisen porukan kanssa iltapäivällä välipalan jälkeen ulos ( ne joita haetaan kohta). Välivuoro tulee oman ryhmänsä kanssa ulos ennen kuin aamuvuoro lähtee kotiin klo 15:15. Iltavuorolainen on sisällä siihen saakka kun välivuoro lähtee klo 15: 45. Ja menee viimeisenä ulos oman ryhmänsä lasten kanssa.

Meillä aamuvuorolaisen työaika loppuu viimeistään klo 14. Talo aukeaa joka päivä klo 6:00. Ihanaa jos teillä voidaan avata vasta seitsemän aikaan.