Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19761)
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.
Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinäpä muuten hanttihomma, jota teen mielelläni. Harmi että nämä kyykyttämiset pienten ryhmissä on sellainen suojelukohde josta ei edes suostuta keskustelemaan, niin että kukaan sijainen ei vapaaehtoisesti pienten ryhmään mene. Onneksi pihalla voi lohdutella näytä itkeviä pikkuisia, vaikka ei heidän ryhmässään työskentelisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuipa eräässä eteläsuomalaisessa päiväkodissa kuluneella viikolla:
Lapsi itki pihalla iltapäiväulkoilussa. Menin lohduttamaan lasta ja samalla yritin tutkailla, mistä ryhmästä n. 2-3v lapsi on (missä hänen "oma" hoitaja on...). Lapsen ryhmän aikuinen seisoisikin vain parin metrin päässä huvittuneena ja kuittasi lapsen hädän sanomalla: "se on ekaa päivää vähän pidempään" ja jatkoi puhumista toisen aikuisen kanssa. Ahaa, eli sekö riittääkin syyksi jättää lapsi yksin itkemään ikävää?
Kylmää kyytiä sanoisin. En missään nimessä hyväksyisi sitä, että oma lapseni jätetään yksin itkemään, oli kyse ikävästä, kivusta tai mistä.
Nämä on todella ikäviä tapauksia, ja niitä on. Huolestuttavaa on myös se, että aikuiset ihmiset tulevat johonkin satunnaiseen tilanteeseen ulkopuolelta, näkevät pienen hetken ja sillä perusteella, tuntematta lainkaan kokonaisuutta, mitä kaikkea työntekijän osaamiseen ja työnkuvaan kuuluu, lapsen temperamenttia, taustoja, päivän kulkua, kasvatussuunnitelmaa, jokaisen ryhmän lapsen tarpeita jne., tekevät yksioikoisen (varsin tunnepitoisen) päätelmän siitä, mitä on tapahtunut. Ei ulkopuolinen ole siellä töissä ja näe kokonaisuutta tai voi mennä pistokokeidensa perusteella ohjaamaan, hei nyt sinun kuuluu mennä tuonne, nyt tuonne, nyt teet näin, nyt noin... Siellä on satoja lapsia, eli tuplasatoja vanhempia ja triplasatoja isovanhempia. Ei ammattikasvattajien tehtävä ole hyppiä näiden pillin ja tilannetulkintojen mukaan kuin joku entisaikojen piikatyttö.
Kuvatussa tilanteessa kasvattaja on ollut varsin kokenut ja laajakatseinen, kun on antanut vieraan aikuisen lähestyä hoitovastuullaan olevaa lasta, on sallinut tämän jutella siinä, mutta tottakai itse ollut koko ajan parin metrin päässä vieressä tarkkailemassa tilannetta ja vastannut lapsen turvallisuudesta.
Ulkopuolinen ei voi tietää, kenen aikuisen kanssa kasvattaja samalla hetkellä jutteli. Kyseessä voi olla juuri tuon kyynelehtivän 2-3-vuotiaan lapsen äiti tai isä, sosiaalityöntekijä, kummi, terapeutti, erityisavustaja, uusi sijainen, juuri aloittanut työntekijä tai opiskeluharjoitteluaan suorittava opettajaopiskelija, jota vakituinen työntekijä ohjaa käytännön työhön tai sitten esim. naapuriryhmän tai toisen päiväkodin kasvattaja, jos lapsi on juuri siirtynyt toisesta ryhmästä uuteen ryhmään. 2-3-vuotiat lapset itkevät joka päivä ja moni heistä useita kertoja. Lapset ilmaisevat tunteitaan monin eri tavoin eivätkä vielä ikänsä puolesta säätele niitä kuten esim. murrosiän jälkeen aikuistuessa ihminen oppii paremmin hillitsemään.
Varjaiskasvatus on nimensä mukaisesti ammattimaista, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa, tavoitteellista opetus- ja kasvatustoimintaa. Hoito on siitä pieni osa. Kotona vanhemmat hellivät ja hoitavat lapsiaan kukin omien tarpeidensa, taitojensa ja näkemystensä mukaan. Suomen nykyistä varhaiskasvatusta puolestaan säätelevät toimintaa ohjaavat opetus-ja kasvatussuunnitelmat, joiden määräyksiin myös alan ammattilaisten koulutus perustuu. Se on institutionaalista vaikuttamistoimintaa, jolla on omat tavoitteet ja keinot, ei kotihoitoa. Ryhmämuotoinen opetus ja kasvatus on täysin eri asia kuin henkilökohtainen huolenpito ja hoiva. Varhaiskasvatus on etenkin rationaalista ja johdonmukaista. Kasvatustilanteet voivat näyttäytyä alalle kouluttautumattomasta toisenlaisilta kuin kotona itse oman lapsensa kanssa kokee itse toimivansa. Varsinkin, jos ei näe kuin satunnaisen pienen hetken ja tulkitsee sitä omista emootioistaan käsin.
Ei itku ole aina sen merkki, että ihminen ei pärjäisi. Lapset itkevät usein harjoitellessaan uusia asioita, esim. erossa oloa tai pettymysten sietoa. Kasvattaja vastaa samaan aikaan 21 lapsesta, joilla joka ikisellä on aivan joka hetki menossa jokin työstettävä asia ja tunnetila. Ammattilainen oli edellä kuvatussa tilanteessa hienosti lapsen lähettyvillä, jos tämä haluaisi tulla hakemaan aikuiselta apua. Itse se erotyö (ja kasvutyö) on kuitenkin tehtävä ja harjoiteltava kannattelemaan tunteitaan. Nykyvanhemmat eivät aina ymmärrä, että lapset oikeasti haluavat kehittyä, oppia ja kasvaa tuntemaan itsensä. Suru(kin) on tärkeä tunne ihmiselle, kokea sen voima ja miltä se tuntuu, sen yli pääsemisen vaiheet.
Kokonaiskuva on juuri se että ulkopuolisenkin pitää puuttua jos 2-3 vuotias lapsi itkee pihalla.
Jos varhaiskasvatus nykyään on sitä, että 2-3 vuotias itkee yksin ja todetaan jokin naurettava kirjaviisaus, että siinä se yksin itkevä lapsi nyt opettelee tunnetiloja niin ollaan kyllä pahasti hakoteillä.
Sielläkö sitten annatte lapsen itkeä yksin ja aikuiset pohtivat keskenään surun vaiheita, huhhuh.
Niitä nollasoppareita ja määräaikaisuuksia suositaan nyt, koska siellä tavoitellaan tilannetta, että parin vuoden sisällä kerralla lopetetaan kaikki ne "säläsopimukset" ja päästään eroon henkilöstöstä, jolle ei ole enää tarvetta. On kyseessä siirtymäaika, koska 2030 pitää olla lain mukainen mitoitus ja sen ajattelutavan mukaisesti koulutettu henkilöstö. Eli kerralka laitetaan rakenteet kuntoon. Suuret kunnat tekevät sen juuri näin, nollasopimuksia, lyhyiden määräaikaissopimusten ketjutuksia ja sijaisia, ns. "sisäisiä järjestelyjä", kun odotetaan niiden (muka) tuhansien uusien vakaopettajien kouluttamista. Missä suunnitelmat meni pieleen tai oikeastaan rävähti omille reisille oli se, että vakajohdossa ja poliittisessa johdossa tai kaupungin johdossa oli totaalisesti aliarvioitu henkilöstön reagointi tilanteeseen. Koko Suomen itsenäisyyden ajan kasvattajat ja hoitajat ovat kiltisti hyväksyneet ja raataneet mitättömällä palkalla, joustaneet ja olleet ikinä hiiskumatta julkisuuteen, miten huonot työolot heillä on.
Nyt julkiset naisvalta-alat tulivat rytinällä julkisuuteen työn epäkohdista, vaativat parannusta asioihin ja jos ei näyttöä parannuksista tule, niin irtisanoutuvat. Sitä ei uskottu. No, nyt sitten väki lähtee ja on lähtenyt jo muutaman vuoden - eikä uusia tulijoita ole. Alkaa olla pakko uskoa päättäjätaholla, että homma kaatuu, jos ei palkkaa ja koulutettua väkeä ala tulla. Osa niistä ei vieläkään usko. Kouluista tuleva hätähuuto oppimistason romahduksesta ei sekään mene kaikkien tajuntaan. Esim. Kokoomus ei oikeasti vieläkään ymmärrä, että heidän koulutukseen ja kasvatukseen tekemät jättileikkaukset 10 vuotta sitten aiheuttivat tämän. Siitä saakka on kärsitty resurssipulassa ja tilanne on pahentunut vuosi vuoden perään. Vähän kuin ilmastonmuutos. Jos ei uskota ja pidetään vaan pää pussissa, niin ei se tilannetta korjaa.
Siitä on näyttöä, ja lisää, yhä hälyttävämpää näyttöä on tulossa. Näiden henkisesti ja taidollisesti vammautuneiden lasten ikäluokat tulevat vielä kalliiksi. Nyt niitä on jo kymmen vuoden ajalta pantu tulille, ja laatu vaan heikkenee. Kiinnostaako jotakuta?
Ammattikasvattajat ja opettajat kyllä löytävät töitä ja osaavat helposti kouluttautua miksi vain. Ongelma ovat nämä jo retuperälle päässeet ikäluokat, jotka ovat olleet päiväkodeissa ja kouluissa 2014 alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Anteeksi vain mutta koko yhteiskunta markkinoi kyllä mahdollisimman nuorille lapsille tätä varhaiskasvatusta, kuinka heillä on oikeus siihen ja perheitä joissa lapset pidetään kotona pitkään katsotaan vähän hitaasti. Samoin sosiaalihuolto haluaa lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Että puhukaa sinne suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Juuri näin. Aikoinaan joku lastenpsykiatri totesi, että ei haluaisi olla sen 2 vuotiaan housuissa, joka katselee päiväkodin pihalla kun äiti työntelee vaunuja aidan takana.
Omituista sekin, että 1-3 vuotiaan kasvatus sysätään laitokselle. Laitoksiahan päiväkodit ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuipa eräässä eteläsuomalaisessa päiväkodissa kuluneella viikolla:
Lapsi itki pihalla iltapäiväulkoilussa. Menin lohduttamaan lasta ja samalla yritin tutkailla, mistä ryhmästä n. 2-3v lapsi on (missä hänen "oma" hoitaja on...). Lapsen ryhmän aikuinen seisoisikin vain parin metrin päässä huvittuneena ja kuittasi lapsen hädän sanomalla: "se on ekaa päivää vähän pidempään" ja jatkoi puhumista toisen aikuisen kanssa. Ahaa, eli sekö riittääkin syyksi jättää lapsi yksin itkemään ikävää?
Kylmää kyytiä sanoisin. En missään nimessä hyväksyisi sitä, että oma lapseni jätetään yksin itkemään, oli kyse ikävästä, kivusta tai mistä.
Nämä on todella ikäviä tapauksia, ja niitä on. Huolestuttavaa on myös se, että aikuiset ihmiset tulevat johonkin satunnaiseen tilanteeseen ulkopuolelta, näkevät pienen hetken ja sillä perusteella, tuntematta lainkaan kokonaisuutta, mitä kaikkea työntekijän osaamiseen ja työnkuvaan kuuluu, lapsen temperamenttia, taustoja, päivän kulkua, kasvatussuunnitelmaa, jokaisen ryhmän lapsen tarpeita jne., tekevät yksioikoisen (varsin tunnepitoisen) päätelmän siitä, mitä on tapahtunut. Ei ulkopuolinen ole siellä töissä ja näe kokonaisuutta tai voi mennä pistokokeidensa perusteella ohjaamaan, hei nyt sinun kuuluu mennä tuonne, nyt tuonne, nyt teet näin, nyt noin... Siellä on satoja lapsia, eli tuplasatoja vanhempia ja triplasatoja isovanhempia. Ei ammattikasvattajien tehtävä ole hyppiä näiden pillin ja tilannetulkintojen mukaan kuin joku entisaikojen piikatyttö.
Kuvatussa tilanteessa kasvattaja on ollut varsin kokenut ja laajakatseinen, kun on antanut vieraan aikuisen lähestyä hoitovastuullaan olevaa lasta, on sallinut tämän jutella siinä, mutta tottakai itse ollut koko ajan parin metrin päässä vieressä tarkkailemassa tilannetta ja vastannut lapsen turvallisuudesta.
Ulkopuolinen ei voi tietää, kenen aikuisen kanssa kasvattaja samalla hetkellä jutteli. Kyseessä voi olla juuri tuon kyynelehtivän 2-3-vuotiaan lapsen äiti tai isä, sosiaalityöntekijä, kummi, terapeutti, erityisavustaja, uusi sijainen, juuri aloittanut työntekijä tai opiskeluharjoitteluaan suorittava opettajaopiskelija, jota vakituinen työntekijä ohjaa käytännön työhön tai sitten esim. naapuriryhmän tai toisen päiväkodin kasvattaja, jos lapsi on juuri siirtynyt toisesta ryhmästä uuteen ryhmään. 2-3-vuotiat lapset itkevät joka päivä ja moni heistä useita kertoja. Lapset ilmaisevat tunteitaan monin eri tavoin eivätkä vielä ikänsä puolesta säätele niitä kuten esim. murrosiän jälkeen aikuistuessa ihminen oppii paremmin hillitsemään.
Varjaiskasvatus on nimensä mukaisesti ammattimaista, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa, tavoitteellista opetus- ja kasvatustoimintaa. Hoito on siitä pieni osa. Kotona vanhemmat hellivät ja hoitavat lapsiaan kukin omien tarpeidensa, taitojensa ja näkemystensä mukaan. Suomen nykyistä varhaiskasvatusta puolestaan säätelevät toimintaa ohjaavat opetus-ja kasvatussuunnitelmat, joiden määräyksiin myös alan ammattilaisten koulutus perustuu. Se on institutionaalista vaikuttamistoimintaa, jolla on omat tavoitteet ja keinot, ei kotihoitoa. Ryhmämuotoinen opetus ja kasvatus on täysin eri asia kuin henkilökohtainen huolenpito ja hoiva. Varhaiskasvatus on etenkin rationaalista ja johdonmukaista. Kasvatustilanteet voivat näyttäytyä alalle kouluttautumattomasta toisenlaisilta kuin kotona itse oman lapsensa kanssa kokee itse toimivansa. Varsinkin, jos ei näe kuin satunnaisen pienen hetken ja tulkitsee sitä omista emootioistaan käsin.
Ei itku ole aina sen merkki, että ihminen ei pärjäisi. Lapset itkevät usein harjoitellessaan uusia asioita, esim. erossa oloa tai pettymysten sietoa. Kasvattaja vastaa samaan aikaan 21 lapsesta, joilla joka ikisellä on aivan joka hetki menossa jokin työstettävä asia ja tunnetila. Ammattilainen oli edellä kuvatussa tilanteessa hienosti lapsen lähettyvillä, jos tämä haluaisi tulla hakemaan aikuiselta apua. Itse se erotyö (ja kasvutyö) on kuitenkin tehtävä ja harjoiteltava kannattelemaan tunteitaan. Nykyvanhemmat eivät aina ymmärrä, että lapset oikeasti haluavat kehittyä, oppia ja kasvaa tuntemaan itsensä. Sur
u(kin) on tärkeä tunne ihmiselle, kokea sen voima ja miltä se tuntuu, sen yli pääsemisen vaiheet.
Normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen HALUAA lohduttaa pieniä itkeviä taaperoita ja pitää heitä sylissä, höpsöllä ja hassutella että lapsi saisi muuta ajateltavaa. Varsinkin jos vasta ENSIMMÄISESTÄ pitkästä päivästä päiväkodissa kysymys. Ei ole vielä tullut vastaan lasta, jota en kohtuuajassa olisi saanut lopettamaan itkemistä.
Normaali tunneälyinen haluaa lohduttaa itkevää lasta , oli lapsi pikkuinen tai eskari. Syynä ikävä,haaveri tai muu mielipaha. Toki kaikki eivät ainakaan heti hyväksy lähelleen vierasta muttei heitäkään jätetä yksin pärjäämään vaan ollaan kuitenkin läsnä saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sijainen on usein täysin tuntematon, uusi henkilö joka tulee auttamaan lapsiryhmään, että siinä on riittävästi kasvattajia.
Johtaja ei järjestä sijaiseksi tulevalle työpaikkahaastattelua tai kysy ansioluetteloa tai koulutus-työtauistaa lasten kanssa toimimisesta, voi ollla ettei edes ehdi tapaamaan häntä.
Sijainen on yleensä saanut parin päivän pika-perehdytyksen alalle , tämä on järjestetty sijaisia välittävässä tahossa. Sijainen on kasvatusvastuullinen. Hän voi valvoa nukkarissa lasten päivälepoa, jos vakituisen kasvattajan täytyy mennä vaikkapa palaveriin tai toimistoon kirjaamaan tietokoneelle raportoitavia lapsen/ryhmänsä asioita.
Väliaikainen sijainen voi olla myös työntekijän tuttu tai sukulainen tai naapuri jonka oma ammatti voi olla vaikkapa porakoneenkäyttäjä. Rikostaustaa ei tarvitse tarkistaa alle 3 kk sijaisuuksissa.
Ymmärsinkö oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Juuri näin. Aikoinaan joku lastenpsykiatri totesi, että ei haluaisi olla sen 2 vuotiaan housuissa, joka katselee päiväkodin pihalla kun äiti työntelee vaunuja aidan takana.
Omituista sekin, että 1-3 vuotiaan kasvatus sysätään laitokselle. Laitoksiahan päiväkodit ovat.
Usein vauvaperheet pitävät isompaa myös hoidossa pitkää, yli 6 tunnin päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Anteeksi vain mutta koko yhteiskunta markkinoi kyllä mahdollisimman nuorille lapsille tätä varhaiskasvatusta, kuinka heillä on oikeus siihen ja perheitä joissa lapset pidetään kotona pitkään katsotaan vähän hitaasti. Samoin sosiaalihuolto haluaa lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Että puhukaa sinne suuntaan.
Ja taas vastuu pitäisi siirtää muualle vaikka kyse on oman lapsen hyvinvoinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Juuri näin. Aikoinaan joku lastenpsykiatri totesi, että ei haluaisi olla sen 2 vuotiaan housuissa, joka katselee päiväkodin pihalla kun äiti työntelee vaunuja aidan takana.
Omituista sekin, että 1-3 vuotiaan kasvatus sysätään laitokselle. Laitoksiahan päiväkodit ovat.
Usein vauvaperheet pitävät isompaa myös hoidossa pitkää, yli 6 tunnin päivää.
Joo ja kyllä sapettaa kun se isompi on hiukka yli vuoden vanha, oikeastaan toinen vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä päiväkodissa oli sellainen Heippa-lappujen seinä vanhemmille. Ne laittoi sinne ideoitaan, huomioitaan, näkemyksiään, harmituksiaan ja toiveitaan. Sotten aina kauden lopuksi ne pantiin pois ja lkoi uusi puhdas seinä. Montaa vanhempaa se auttoi, sai sinne purkaa tuntojaan ja koki tulleensa kuulluksi, kun muutkin vanhemmat voivat haluessaan nähdä, mitä hän on vanhempana asioista ja palvelusta mieltä ja kuinka hänen mielestään asiat pitäisi siellä päiväkodissa tehdä tai olla tekemättä. Samalla henkilöstö ja johtaja näkivät, miten ajattelevia ja toimivia ihmisiä lapsilla on huoltajina, siis millainen henkinenkasvu-ja oppimisympäristö on lapsen kotona tai lapsen kaverin kotona. Työrauha jotenkin parani sen seinän myötä. Joskus vanhemmat ottivat vaivihkaa omia lappujaan muutaman päivän päästä pois seinältä, oli ehkä mieli muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Anteeksi vain mutta koko yhteiskunta markkinoi kyllä mahdollisimman nuorille lapsille tätä varhaiskasvatusta, kuinka heillä on oikeus siihen ja perheitä joissa lapset pidetään kotona pitkään katsotaan vähän hitaasti. Samoin sosiaalihuolto haluaa lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Että puhukaa sinne suuntaan.
En mä puhu mihinkään suuntaan. Minusta fiksut vanhemmat ajattelevat ihan itse asioitansa ja tekevät ratkaisunsa ilman yhteiskunnan markkinointia tai sosiaalihuoltoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Suuret kunnat tekevät sen juuri näin, nollasopimuksia, lyhyiden määräaikaissopimusten ketjutuksia ja sijaisia, ns. "sisäisiä järjestelyjä", kun odotetaan niiden (muka) tuhansien uusien vakaopettajien kouluttamista.
Missä suunnitelmat meni pieleen tai oikeastaan rävähti omille reisille oli se,
että vakajohdossa ja poliittisessa johdossa tai kaupungin johdossa oli totaalisesti aliarvioitu henkilöstön reagointi tilanteeseen.
Koko Suomen itsenäisyyden ajan kasvattajat ja hoitajat ovat kiltisti hyväksyneet ja raataneet mitättömällä palkalla, joustaneet ja olleet ikinä hiiskumatta julkisuuteen, miten huonot työolot heillä on.
Nyt julkiset naisvalta-alat tulivat rytinällä julkisuuteen työn epäkohdista, vaativat parannusta asioihin ja jos ei näyttöä parannuksista tule, niin irtisanoutuvat. Sitä ei uskottu. No, nyt sitten väki lähtee ja on lähtenyt jo muutaman vuoden
- eikä uusia tulijoita ole. "
Tilanne on täsmälleen tämä.
Hyvin ja selkeästi kuvailtu tuossa kommentissa. Kiitos kirjoittajalle suoruudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Anteeksi vain mutta koko yhteiskunta markkinoi kyllä mahdollisimman nuorille lapsille tätä varhaiskasvatusta, kuinka heillä on oikeus siihen ja perheitä joissa lapset pidetään kotona pitkään katsotaan vähän hitaasti. Samoin sosiaalihuolto haluaa lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Että puhukaa sinne suuntaan.
Ja taas vastuu pitäisi siirtää muualle vaikka kyse on oman lapsen hyvinvoinnista.
???..
Jos ei pistä 0-vuotiasta päiväkotiin kun lastensuojelu vaatii, niin ne sanovat että on yhteistyökyvytön ja ottavat lapsen huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään taas lapsukainen itki koko päivån äidin ikävää ja koti-ikävää. Äiti kotona pikkusisaruksen kanssa. Lapsi todellakin tietää tämän.
Mun sydän särkyy.Ja ei. Tässä ei ole kyse lapsen edusta vaan äippylin laiskuudesta.
Mun sydän särkyi taas."Tee työtä, jolla on merkitys".
Mä en vaan koskaan voi korvata kotia ja vanhempia.
Sydän on palasina.Pakko sanoa että en myöskään tajua tätä miten ajattelulle ja kulttuurille on tapahtunut ja miksi ihmeessä pieniä lapsia tuodaan hoitoon kun itse ollaan kotona vauvan kanssa. En tajunnut tätä 20 v sitten kun mun oma lapsi oli pieni. Jo silloin näin tapahtui, ja nyt tää kai on vielä pahempaa.
Silloin 20 v sitten mun kavereiden lapset olivat myös kotona samaan aikaan vauvojen kanssa. Poikkeuksia jotkut kerhot ja eskari. Tän trendin viedä parivuotias päiväkotiin ja olla itse himassa vauvan kanssa täytyy jotenkin olla kiinni siitä, miten nämä vauvojen hoitoon tuovat vanhemmat ovat itse kasvaneet. Mä esim olen kasvanut pitkälti kotona. Nuorimmat nykyäidit ovat näitä, joita vietiin 20 v sitten päiväkotiin kun vauva oli kotona.
En halua tajuta. Kai ihmisiltä sit puuttuu jokin lapsen maailmaan ja kokemukseen samaistumisen kyky.
Disclaimer: joskus on tilanteita, että vauvojen sisarukset on pakko viedä päiväkotiin. Sairauksia, vaikeita sosiaalisia suhteita tai ehkä jopa se, että lasten tulis oppia suomea ja sitä ei kotona opi.
Anteeksi vain mutta koko yhteiskunta markkinoi kyllä mahdollisimman nuorille lapsille tätä varhaiskasvatusta, kuinka heillä on oikeus siihen ja perheitä joissa lapset pidetään kotona pitkään katsotaan vähän hitaasti. Samoin sosiaalihuolto haluaa lapset mahdollisimman pieninä päiväkotiin. Että puhukaa sinne suuntaan.
En mä puhu mihinkään suuntaan. Minusta fiksut vanhemmat ajattelevat ihan itse asioitansa ja tekevät ratkaisunsa ilman yhteiskunnan markkinointia tai sosiaalihuoltoa.
No älä sitten valita.
" Alkaa olla pakko uskoa päättäjätaholla, että homma kaatuu, jos ei palkkaa ja koulutettua väkeä ala tulla. Osa niistä ei vieläkään usko.
Kouluista tuleva hätähuuto oppimistason romahduksesta ei sekään mene kaikkien tajuntaan. Esim. Kokoomus ei oikeasti vieläkään ymmärrä, että heidän koulutukseen ja kasvatukseen tekemät jättileikkaukset 10 vuotta sitten aiheuttivat tämän.
Siitä saakka on kärsitty resurssipulassa ja tilanne on pahentunut vuosi vuoden perään. Vähän kuin ilmastonmuutos. Jos ei uskota ja pidetään vaan pää pussissa, niin ei se tilannetta korjaa.
Siitä on näyttöä, ja lisää, yhä hälyttävämpää näyttöä on tulossa. Näiden henkisesti ja taidollisesti vammautuneiden lasten ikäluokat tulevat vielä kalliiksi. Nyt niitä on jo kymmen vuoden ajalta pantu tulille, ja laatu vaan heikkenee. Kiinnostaako jotakuta?
Ammattikasvattajat ja opettajat kyllä löytävät töitä ja osaavat helposti kouluttautua miksi vain."
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapahtuipa eräässä eteläsuomalaisessa päiväkodissa kuluneella viikolla:
Lapsi itki pihalla iltapäiväulkoilussa. Menin lohduttamaan lasta ja samalla yritin tutkailla, mistä ryhmästä n. 2-3v lapsi on (missä hänen "oma" hoitaja on...). Lapsen ryhmän aikuinen seisoisikin vain parin metrin päässä huvittuneena ja kuittasi lapsen hädän sanomalla: "se on ekaa päivää vähän pidempään" ja jatkoi puhumista toisen aikuisen kanssa. Ahaa, eli sekö riittääkin syyksi jättää lapsi yksin itkemään ikävää?
Kylmää kyytiä sanoisin. En missään nimessä hyväksyisi sitä, että oma lapseni jätetään yksin itkemään, oli kyse ikävästä, kivusta tai mistä.
Nämä on todella ikäviä tapauksia, ja niitä on. Huolestuttavaa on myös se, että aikuiset ihmiset tulevat johonkin satunnaiseen tilanteeseen ulkopuolelta, näkevät pienen hetken ja sillä perusteella, tuntematta lainkaan kokonaisuutta, mitä kaikkea työntekijän osaamiseen ja työnkuvaan kuuluu, lapsen temperamenttia, taustoja, päivän kulkua, kasvatussuunnitelmaa, jokaisen ryhmän lapsen tarpeita jne., tekevät yksioikoisen (varsin tunnepitoisen) päätelmän siitä, mitä on tapahtunut. Ei ulkopuolinen ole siellä töissä ja näe kokonaisuutta tai voi mennä pistokokeidensa perusteella ohjaamaan, hei nyt sinun kuuluu mennä tuonne, nyt tuonne, nyt teet näin, nyt noin... Siellä on satoja lapsia, eli tuplasatoja vanhempia ja triplasatoja isovanhempia. Ei ammattikasvattajien tehtävä ole hyppiä näiden pillin ja tilannetulkintojen mukaan kuin joku entisaikojen piikatyttö.
Kuvatussa tilanteessa kasvattaja on ollut varsin kokenut ja laajakatseinen, kun on antanut vieraan aikuisen lähestyä hoitovastuullaan olevaa lasta, on sallinut tämän jutella siinä, mutta tottakai itse ollut koko ajan parin metrin päässä vieressä tarkkailemassa tilannetta ja vastannut lapsen turvallisuudesta.
Ulkopuolinen ei voi tietää, kenen aikuisen kanssa kasvattaja samalla hetkellä jutteli. Kyseessä voi olla juuri tuon kyynelehtivän 2-3-vuotiaan lapsen äiti tai isä, sosiaalityöntekijä, kummi, terapeutti, erityisavustaja, uusi sijainen, juuri aloittanut työntekijä tai opiskeluharjoitteluaan suorittava opettajaopiskelija, jota vakituinen työntekijä ohjaa käytännön työhön tai sitten esim. naapuriryhmän tai toisen päiväkodin kasvattaja, jos lapsi on juuri siirtynyt toisesta ryhmästä uuteen ryhmään. 2-3-vuotiat lapset itkevät joka päivä ja moni heistä useita kertoja. Lapset ilmaisevat tunteitaan monin eri tavoin eivätkä vielä ikänsä puolesta säätele niitä kuten esim. murrosiän jälkeen aikuistuessa ihminen oppii paremmin hillitsemään.
Varjaiskasvatus on nimensä mukaisesti ammattimaista, tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa, tavoitteellista opetus- ja kasvatustoimintaa. Hoito on siitä pieni osa. Kotona vanhemmat hellivät ja hoitavat lapsiaan kukin omien tarpeidensa, taitojensa ja näkemystensä mukaan. Suomen nykyistä varhaiskasvatusta puolestaan säätelevät toimintaa ohjaavat opetus-ja kasvatussuunnitelmat, joiden määräyksiin myös alan ammattilaisten koulutus perustuu. Se on institutionaalista vaikuttamistoimintaa, jolla on omat tavoitteet ja keinot, ei kotihoitoa. Ryhmämuotoinen opetus ja kasvatus on täysin eri asia kuin henkilökohtainen huolenpito ja hoiva. Varhaiskasvatus on etenkin rationaalista ja johdonmukaista. Kasvatustilanteet voivat näyttäytyä alalle kouluttautumattomasta toisenlaisilta kuin kotona itse oman lapsensa kanssa kokee itse toimivansa. Varsinkin, jos ei näe kuin satunnaisen pienen hetken ja tulkitsee sitä omista emootioistaan käsin.
Ei itku ole aina sen merkki, että ihminen ei pärjäisi. Lapset itkevät usein harjoitellessaan uusia asioita, esim. erossa oloa tai pettymysten sietoa. Kasvattaja vastaa samaan aikaan 21 lapsesta, joilla joka ikisellä on aivan joka hetki menossa jokin työstettävä asia ja tunnetila. Ammattilainen oli edellä kuvatussa tilanteessa hienosti lapsen lähettyvillä, jos tämä haluaisi tulla hakemaan aikuiselta apua. Itse se erotyö (ja kasvutyö) on kuitenkin tehtävä ja harjoiteltava kannattelemaan tunteitaan. Nykyvanhemmat eivät aina ymmärrä, että lapset oikeasti haluavat kehittyä, oppia ja kasvaa tuntemaan itsensä. Suru(kin) on tärkeä tunne ihmiselle, kokea sen voima ja miltä se tuntuu, sen yli pääsemisen vaiheet.
Kokonaiskuva on juuri se että ulkopuolisenkin pitää puuttua jos 2-3 vuotias lapsi itkee pihalla.
Jos varhaiskasvatus nykyään on sitä, että 2-3 vuotias itkee yksin ja todetaan jokin naurettava kirjaviisaus, että siinä se yksin itkevä lapsi nyt opettelee tunnetiloja niin ollaan kyllä pahasti hakoteillä.
Sielläkö sitten annatte lapsen itkeä yksin ja aikuiset pohtivat keskenään surun vaiheita, huhhuh.
😆 Näin se menee! Tätä on nykyinen kasvatus"tiede"! Menee jostain syystä yksiin työntekijöiden laiskottelun kanssa.
Kuinka moni päiväkodin työntekijä kokee, että reilu työnjako lisää työmotivaatiota ja työintoa?
Normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen HALUAA lohduttaa pieniä itkeviä taaperoita ja pitää heitä sylissä, höpsöllä ja hassutella että lapsi saisi muuta ajateltavaa. Varsinkin jos vasta ENSIMMÄISESTÄ pitkästä päivästä päiväkodissa kysymys. Ei ole vielä tullut vastaan lasta, jota en kohtuuajassa olisi saanut lopettamaan itkemistä.