IL: Downin syndrooma saattaa olla matkalla kohti häviämistä. /Voiko tulevaisuudessa tarkoittaa myös muita ihmisryhmiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko maailmassa sotia, jos meillä kaikilla olisi downin syndrooma?🤔

Tuskin sellaisia, missä käytetään sotimiseen tarkoitettuja aseita. Sen sijaan olisi hyvinkin raakoja fyysisiä tappeluja, joissa toisen kimppuun käydään kynsin, hampain ja lähimmällä kivenmurikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Autismia ei pysty tunnistamaan ultraäänestä eikä vastasyntyneestä, vaan se ilmenee vasta myöhemmin. Koska kysymys on kirjosta, autismi voi olla myös lievempää, ja siinä tapauksessa se huomataan ehkä vasta kouluiässä. Vakavampi autismi tulee esiin vauvana/taaperona, kun pitäisi oppia puhumaan ja näyttämään hellyyttä. 

Itse autistina on kurjaa lukea, että joidenkin mielestä pitäisi estää nepsyjen syntyminen. Oletus on kai se, että meistä ei ole yhteiskunnalle mitään "hyötyä", mikä on jo sinänsä aika kamala ajatus, eikä saisi olla abortissa syynä. Olen itse kuitenkin opiskellut ja työelämässä, parisuhdekin on. Lapsia en halua, mutta jos haluaisin, niin en varmasti antaisi sen asian estää, että lapsi voi olla nepsy. Tunnen myös muita autisteja, joista osa pystyy käymään töissä ja osa ei. 

Myös sairaseläkkeellä olevasta ihmisestä voi olla iloa perheelle ja ystäville, samoin voi olla vaikka vapaaehtoistyössä tai kantaa muuten kortensa kekoon yhteisten asioiden hyväksi. Monella autistilla on myös taiteellista lahjakkuutta, josta voi olla ihmisille iloa. Elämässä voi olla muitakin arvoja kuin se, miten paljon veroja joku maksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Autismi ei ole mikään vamma vaan ominaisuus. Lisäksi siihen liittyy korkea älykkyys, joten kun älyä aletaan ronkkimaan, voi autisteja syntyä jopa enemmän näiden yritelmien tuloksena.

Höpön höpön. Voin autistipiireissä liikkuvana itsekin autistina vakuuttaa, että valtaosa jengistä ei ole mitenkään poikkeuksellisen älykästä.

Asperger-diagnoosia ei aikanaan saanut, jos oli alentumaa älykkyydessä. Oli osa diagnostisia kriteereitä oikein, ei saanut olla edes puheenkehityksessä viivästymää.  Silloin diagnosoitiin "Kannerilaiseksi" autistiksi. Mutta nykyäänhän kaikki ovat vaan autisteja, joten joukossa voi olla debiilejäkin.

Toki AS-diagnoosin saaneissa on hitusen enemmän huippuälykkäitä kuin neurotypaalisissa, ja tosiaan AS-diagnoosi on tae kutakuinkin normaalista älykkyydestä. Mutta se EI tarkoita, että kaikki Aspergerit olisivat erityisen älykkäitä. Suurin osa on ns. tavallisia, ja voimakaskin epätasaisuus kykyprofiilissa on yleistä. Mikä vaikeuttaa sitä älyn hyödyntämistä niillä osa-alueilla, missä sitä on.

Ja jos puhutaan kaikista autisteista, tuo Aspergerin oireyhtymään liittyvä ei päde enää ollenkaan. Ja nykyään on vain eritasoisia autisteja, diagnostisessa mielessä siis.

Yleensä tätä "neroautisti"-mantraa hokevat muuten sieltä keskinkertaisemmasta päästä olevat. Tunnen muutamia huippuälykkäitä asseja(itse en ole), jotka poikkeuksetta vihaavat tuota mielikuvaa.

t: Naisassi

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista miten näitä seulottaisiin 100% varmuudella?

Meillä 2 lasta, yksi autistinen ja toinen geeniterve, aikuisilla puhtaat geenit kummallakin jotka hauska kyllä testattiin esikoisen aikaan nimenomaan autismilasta odottaessa. Eipä huomattu ”virhettä” edes Naistenklinikalla erityisseurannassa.

Ihmiskunnan historiassa kromosomipoikkeavuuksien seulontakin on varsin tuore keksintö. En pidä lainkaan mahdottomana, etteikö tulevaisuudessa olisi mahdollista seuloa yhä useampia poikkeavuuksia ja geenivirheitä, kun koko ajan kehittyy sekä teknologia että tietämys siitä, mikä näitä poikkeavuuksia aiheuttaa. Eihän siitä ole kuin muutama vuosikymmen, kun vielä luultiin autismin johtuvan äidin tunnekylmyydestä.

Tuntuu pahalta. Ei sallita poikkeavuuksia, halutaan toistensa klooneja. Varmasti tutkimusten myötä yhä enemmän pienelläkin poikkeavuudella olevat eliminoimaan jo ennen syntymää. Puuttuu enää paluu siihen ettei kaikkien edes anneta yrittää lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Tuota samaa voisi sanoa fyysisesti vammaisten lasten vanhemmista. Tuntuu, että nämä on erioten äitien juttuja. Olen oikeasti nähnyt, kuinka jotkut vanhemmat tekee hallaa älyllisesti normaalille lapselle, jolla on liikuntarajoite, estämällä tämän itsenäisyyttä ja lapselta ei välttämättä mitään odoteta. Tällainen lapsi laitettiin kehitysvammaisten sekaan erityiskouluun, vaikka olisi ollut mahdollisuudet oppia tavallisessa koulussa. Tämä oli trendi etenkin kasarilla ja ysärillä. Nykypäivänä sitten ollaan korostamassa lapsen "erityisiä" piirteitä.

En olisi tuolla menolla kasvanut yhteiskunnassa pärjääväksi ja itsensä elättäväksi aikuiseksi. Olen siis liikuntavammainen. Kävin samaa koulua kuin fyysisesti terveet sisarukseni ja minulta vaadittiin vähintään samaa. Olen tehnyt jopa kolminkertaisesti töitä ja jotkut todellakin voivat ihmetellä hyviä koulututodistuksiani, jotka olen saanut peruskoulusta sekä ammattikoulusta ja lukiosta.

Faktaa on se, että vammaista pitää valmentaa reaalimaailmaan. Pilvilinnoja ei ole. Jos vammaista kasvattaa pehmeästi, niin vammaiselle ei muodostu realistisia käsityksiä maailmasta eikä kykene ottamaan paikkaansa. Monet vanhemmat ei vieläkään opeta vammaisia, erioten tyttöjä, pitämään puoliaan. Luokan kiitos, että minut on opetettu pitämään puolia ja olen saanut meikata, näyttää kauniilta, ilmaista itseäni koruilla ja vaatteilla ja tapailla poikia ollessani teini. Sain myös liikkua yksin nuorten toimintoihin tai vaikkapa kaupungin keskustassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Tuttavapiirissä just tuollainen tapaus ja tyttölapsi. Se helikopterointi lapsen ympärillä on ihan omissa sfääreissään. Kyse jo teini-ikäisestä lapsesta kuitenkin. Elämä on pelkkää emootiota, tunteiden sanoittamista ja siitä lapsesta jauhamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Tuota samaa voisi sanoa fyysisesti vammaisten lasten vanhemmista. Tuntuu, että nämä on erioten äitien juttuja. Olen oikeasti nähnyt, kuinka jotkut vanhemmat tekee hallaa älyllisesti normaalille lapselle, jolla on liikuntarajoite, estämällä tämän itsenäisyyttä ja lapselta ei välttämättä mitään odoteta. Tällainen lapsi laitettiin kehitysvammaisten sekaan erityiskouluun, vaikka olisi ollut mahdollisuudet oppia tavallisessa koulussa. Tämä oli trendi etenkin kasarilla ja ysärillä. Nykypäivänä sitten ollaan korostamassa lapsen "erityisiä" piirteitä.

En olisi tuolla menolla kasvanut yhteiskunnassa pärjääväksi ja itsensä elättäväksi aikuiseksi. Olen siis liikuntavammainen. Kävin samaa koulua kuin fyysisesti terveet sisarukseni ja minulta vaadittiin vähintään samaa. Olen tehnyt jopa kolminkertaisesti töitä ja jotkut todellakin voivat ihmetellä hyviä koulututodistuksiani, jotka olen saanut peruskoulusta sekä ammattikoulusta ja lukiosta.

Faktaa on se, että vammaista pitää valmentaa reaalimaailmaan. Pilvilinnoja ei ole. Jos vammaista kasvattaa pehmeästi, niin vammaiselle ei muodostu realistisia käsityksiä maailmasta eikä kykene ottamaan paikkaansa. Monet vanhemmat ei vieläkään opeta vammaisia, erioten tyttöjä, pitämään puoliaan. Luokan kiitos, että minut on opetettu pitämään puolia ja olen saanut meikata, näyttää kauniilta, ilmaista itseäni koruilla ja vaatteilla ja tapailla poikia ollessani teini. Sain myös liikkua yksin nuorten toimintoihin tai vaikkapa kaupungin keskustassa.

Luojan kiitos piti tarkoittaa. Anteeksi, että kirjoitin väärin. Kädet kyllä toimii, mutta en aina osaa katsoa kirjoitanko oikein puhelimella. No, rakastaa moni muukin näitä ennakoivia tekstinsyöttöjä minun lisäksi :D

T. Se liikuntavammainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Tuttavapiirissä just tuollainen tapaus ja tyttölapsi. Se helikopterointi lapsen ympärillä on ihan omissa sfääreissään. Kyse jo teini-ikäisestä lapsesta kuitenkin. Elämä on pelkkää emootiota, tunteiden sanoittamista ja siitä lapsesta jauhamista.

Alapeukuttajilta olisi kiva kuulla, miksi pumpulissa kasvattaminen on parempaa kuin reaalimaailmaan valmentaminen. Minun mielestä sillä tehdään vain hallaa vammaiselle tai nepsylle.

Vierailija kirjoitti:

Aivan naurettavaa verrata painoa, pituutta tai vaikkapa diabetesta ja selkävikaa johonkin Downiin. Pituus tuskin heikentää ihmisen terveyttä tai pärjäämistä elämässä suuntaan tai toiseen (eihän esim. formulakuskit mitään yli 180 cm ole) ja omalle painolle voi tehdä jotain. Selkävikaa tai reumaa voi hoitaa ja harva diebeetikko elää palvelutalossa heti 16 ikävuoden jälkeen avustajien ja hoitajien kanssa. Eikä Suomessa ole joukko diabetesta tai vaikkapa astmaa sairastavia eläkkeellä.

Siinä kohtaa jos rodunjalostukseen lähdetään, eiköhän joukosta karsiudu downien lisäksi myös ¨diabeetikot, huonoja selkägeenejä omaavien oloiset, lihavat, lyhyet jne. kaikki mikä ei siihen työteliään uljaan fyysisesti suorituskykyisen näköisen arjalaisrodun muottiin mahdu.

Katse siis rehellisesti peiliin. Oletko aivan varma, että isojaon kohdalla sinut valittaisiin ihmisrotua jatkamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

... tuohon lausumaasi sisältyy väittämä, että uusia lapsia syntyy automaatisesti down-lapsien  tilalle ja että nämä uudet eivät olisi puolestaan millään tavalla sairaita joko jo syntyessään tai myöhemmin. Asiahan ei näin mene. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh, en jaksa. Oma autisti lapseni osasi varmasti matematiikan ja omien mielenkiintojen osalta jo enemmän kuin moni palstalainen koko aikuisiällä. Jos yhteiskunnalla ei kiinnosta hänen taitojaan hyödyntää, koska ei taida small talkia ja mielellään mene väenpaljouteen, niin sillehän emme mitään mahda. En vaihtaisi ikinä häntä ei-autistiseen versioon hänestä enkä ole eläessäni toivonut, että kunpa hän ei olisi syntynyt. Uskon että vammaisten vanhemmat ajattelevat suurin osa samalla tavalla. Se oma lapsi on ihminen, kokonaisuus, josta erityisyys on osa häntä.

Autismi on hiukan eri asia kuin Downin syndrooma.

Aloituksessa puhuttiin autismista. Ja jotkut Pertti kurikan nimipäivät -yhtyeen miehetkin tainneet saada enemmän aikaan kuin moni palstamamma ja -ukko, joten en näe sitäkään esteenä mihinkään, jos yhteisö ympärillä vain mahdollistaa osallistumisen.

Ovatko oikeasti, vai ovatko sen aikaansaamisen taustalla joukko omistautuneita omaisia, hoitajia ja avustajia, jotka varmistavat miehille edellytykset selvitä arjesta?

Tämä on hienoa ajattelua! Toivon että se yleistyisi. Meitä kaikkia pitää mitata vain sillä, mitä me saamme aikaan. Eli vain hyödylliset saisivat olla elossa jatkossa.

Kuinka se nyt sitten olikaan? Eikö kaikki autistit ja downit olekaan niitä ihmiskunnan pelastavia superneroja, kun nyt pitää jo tuollaiseen itkupotku-tinttailuun alkaa?

Eiköhän tuo sinunkin kommentti kerro melko paljon omasta mielenlaadustasi. Tuleeko sinulle hyvä mieli tuollaisista viesteistä? Kihelmöitkö naurusta, jos joku autistisen lapsen äiti lukee viestiäsi ja tulee surulliseksi? Kyllä minua surettaa tällaiset viestit. Enhän minä sille mitään mahda, että maailma on julma ja pakko tämän kanssa on elää, mutta monesti mietin että mitä joku yksittäinen ihminen saa tällaisista viesteistä täällä.

T. Sivusta lukeva äiti, jonka lapsella lapsuusiän autismi. Lapsi itse on kyllä oikein iloinen. Äidillä on vaikeaa olla, kun tietää mihin maailmaan on syntynyt. Jos saisin valita, elettäisiin keskenään metsätorpassa, ettei täydy muiden silmiään polttaa näkemästään

Millainen vanhempi kiillottaa sädekehäänsä lapsensa kustannuksella näin?

Sanotaanko, että sellainen, joka on lapsensa pahin vihamies?

Minulla on itselläni Asperger ja "piireissä" liikkuneena huomaa usein, että tuollainen touchy-feely-leijonaemoretoriikkaa viljelevä äiti on pahinta, mitä autistiselle lapselle voi tapahtua. Varsinkin, jos lapsi on tyttö. Enkä ole yksin tämän mielipiteeni kanssa, kysykää keneltä hyvänsä aikuiselta hyvätasoiselta autistilta.

Hysteerisesti tunteissa vellova ja lapsensa puolesta ainaiseen taisteluun valmis äiti vain vahingoittaa sitä autistia, ei auta. Lapsiparka ei voi edes kotonaan rentoutua, koska äidin jatkuvat emootiot painaa päälle. Tähän sitten vähän marttyyrisyndroomaa päälle, niin lapsen tuleva mielenterveys onkin pilattu, eikä syynä ole autismi, vaan äiti, joka ei osaa suhtautua.

Tuttavapiirissä just tuollainen tapaus ja tyttölapsi. Se helikopterointi lapsen ympärillä on ihan omissa sfääreissään. Kyse jo teini-ikäisestä lapsesta kuitenkin. Elämä on pelkkää emootiota, tunteiden sanoittamista ja siitä lapsesta jauhamista.

Alapeukuttajilta olisi kiva kuulla, miksi pumpulissa kasvattaminen on parempaa kuin reaalimaailmaan valmentaminen. Minun mielestä sillä tehdään vain hallaa vammaiselle tai nepsylle.

Alapeukut tulleet luultavasti siitä, ettei tekstissä ole käytännön esimerkkejä väärästä vanhemmuudesta, vaan se voidaan tulkita myös välittävien vanhempien haukkumiseksi. "Elämä on pelkkää emootiota ja lapsesta jauhamista." Hmmm, epäilyttävää ja epäuskottavaa.

Jos määritetään elämään liian huono niin väistämättä päädytään määrittämään elämään hyvä ja voilà, ollaan taas 1900-luvun alussa riehumassa eugeniikasta. No, se asia on uinunut sodista lähtien ja nostaa päätään aina uudestaan ennen kuin löydämme ratkaisun siihen.

Mitä tulee tuohon Aspergerin oireyhtymään (tiedän, ei sillä nimellä enää diagnosoida), niin ei se automaattisesti ole tae neroudesta. Yhtä lailla heissäkin on keskinkertaisia, ja itsekin olen esimerkki tavan tallaajasta. Toki ääripäät älykkyydessä ovat tuttu ilmiö autismin spektrissä (älyllisesti vammaiset ja nerot) , mutta nekin on vähemmistöä ilman autismin kirjoakin. Etenkin miesten keskuudessa tapaa näitä ääripäitä, ja tämä lieneekin evoluution tarkoitus pelata varman päälle meidän naisten kohdalla.

Myös kannerilainen autismi voi esiintyä normaaliälyisellä ihmisellä, eikä se ole "vain" kehitysvammaisten autismia. Tuolla kun on aika negatiivinen kaiku, mitä olen törmännyt ihmisten kommentteihin. Asperger saa kuulla, että ei hän nyt mikään täysin autisti ole tai autistista pidetään täysin kykenemättömänä huolehtimaan edes itsestään. Kyllä niitä hyvin pärjänneitä kannerilaisiakin on kuten professori Temple Grandin. Silläkin on ylempi titteli kuin minulla, duunariassilla. Toki on mahdollista, että kyseisellä naisella voi olla jotain vaikeuksia vaikkapa pukeutumisen kanssa, kun taas itse omatoimisesti puen, syön ja juon sekä varaan ajan lääkäriin, joten en ihan osia vaihtaisi, vaikka toinen olisi miljonääri tai professori.

Eroavaisuudet ovat puheen kehityksessä, sosiaalisissa taidoissa sekä aistiyliherkkyksissä. Nämä seikat ovat erottaneet Kannerin autismin Aspergerista. Siinä missä autistinen on eristäytyvä, yrittää asperger olla sosiaalinen. Itse yritin olla sosiaalinen ja mukana sosiaalisissa tilanteissa ollessani peruskoululainen, missä en onnistunut. Autistinen voi pistää suuhunsa jotain sopimatonta, kun taas assi ei syö itselleen sopimatonta. Jälkimmäisen tunnistan itsessäni, mikä johtui hajusta, vaikken edes maistanut. Nykyään tuokin on helpottunut ja maistan edes kaikkea, mitä tarjolla on. Ruokavalioni vaikuttaa varmaan joidenkin silmissä rajoittuneelta keton takia, mutta siinä on ihan oikeat syyt aistiyliherkkyyksien sijaan, joihin olen perehtynyt omalla ajallani. Tämä on saanut minut jopa harkitsemaan ketoleivontaan liittyvää yritystä, kun tuo on näköjään tullut vahvuudeksi itsekseen.

Erilaisia kehitysvamman aiheuttajia on hirvittävän iso määrä. Meillä Suomessa vielä oma tautiperimä, johon kuuluu kymmeniä vammoja. Suurin osa kehitysvammoista ei tule ilmi ennen syntymää. Kehitysvammaiseksi voi tulla syntymän jälkeenkin. Suurin osa oikeasti vaikeista kehitysvammoista tulee yllättäen, ilman ennakkotietoa. Tämän unohtaen tai tietämättä vanhemmat panikoivat downin syndroomaa, joka on lopultakin verrattain lievä vamma verrattuna moneen muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Erilaisia kehitysvamman aiheuttajia on hirvittävän iso määrä. Meillä Suomessa vielä oma tautiperimä, johon kuuluu kymmeniä vammoja. Suurin osa kehitysvammoista ei tule ilmi ennen syntymää. Kehitysvammaiseksi voi tulla syntymän jälkeenkin. Suurin osa oikeasti vaikeista kehitysvammoista tulee yllättäen, ilman ennakkotietoa. Tämän unohtaen tai tietämättä vanhemmat panikoivat downin syndroomaa, joka on lopultakin verrattain lievä vamma verrattuna moneen muuhun.

Downin syndroomassa (kuten kaikissa muissakin kehitysvammoissa) on niin eri asteita, että en yhtään ihmettele, että vanhemmat panikoivat. Down tuo myös huomattavan lisäriskin muille vakaville sairauksille, kuten leukemia sekä erilaiset sydänviat.

Osa downeista on iloisia ja tyytyväisiä ja sitten on niitä syvästi kehitysvammaisia, jotka eivät osaa puhua ja ovat vanhempiensa jatkuvan avun/laitoshoidon varassa.

Ei loukkaus kirjoitti:

Järkyttävää miten jotkut voi loukkaantua siitä, että sikiödiagnostiikkaa harrastetaan. Onhan Downin syndrooma kuitenkin aika vakava haitta tai vamma verrattuna esim. lievempiin sanotaan nyt vaikka tässä ketjussa esiintyviin nepsy tapauksiin. Niitäkin on tosin moni asteisia lievästä vakavaan.

Loukkaus down henkilöiden kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tässä aiheessa mietityttää voimmeko kadottaa jotain moninaisuuden tuomia rikkauksia, ja onko scifi elokuvista tuttu lasten ominaisuuksien päättäminen lähempänä tulevaisuutta kuin osaamme aavistaakaan. Onko tämä uhka vai mahdollisuus?

Ihan varmasti tuolla on tiedeuskovaisia, joita mikään ei pitelisi, jos vain saisivat päättää. Yli-ihmisyys on aina kutitellut tietyn sortin viripäitä - toki he aina oikeutuksen keksivät. Ovat äärettömän vakuuttavia ja taitavia perustelemaan vallanhimoaan. Kannattaa pitää varansa näiden ihmisten vaikutusvallan kasvun suhteen. Teknologian kehitys ei saa oikeuttaa ihmisyyden uhraamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erilaisia kehitysvamman aiheuttajia on hirvittävän iso määrä. Meillä Suomessa vielä oma tautiperimä, johon kuuluu kymmeniä vammoja. Suurin osa kehitysvammoista ei tule ilmi ennen syntymää. Kehitysvammaiseksi voi tulla syntymän jälkeenkin. Suurin osa oikeasti vaikeista kehitysvammoista tulee yllättäen, ilman ennakkotietoa. Tämän unohtaen tai tietämättä vanhemmat panikoivat downin syndroomaa, joka on lopultakin verrattain lievä vamma verrattuna moneen muuhun.

Downin syndroomassa (kuten kaikissa muissakin kehitysvammoissa) on niin eri asteita, että en yhtään ihmettele, että vanhemmat panikoivat. Down tuo myös huomattavan lisäriskin muille vakaville sairauksille, kuten leukemia sekä erilaiset sydänviat.

Osa downeista on iloisia ja tyytyväisiä ja sitten on niitä syvästi kehitysvammaisia, jotka eivät osaa puhua ja ovat vanhempiensa jatkuvan avun/laitoshoidon varassa.

Kaikissa muissa kehitysvammoissa ei ole eri asteita. Monessa on vain vaikea ja vielä vaikeampi aste. Down on useimmiten keskivaikea. Joskus lievä ja harvoin vaikea. Laitoksia ei enää ole.