Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?

Koska olen vieläkin lapsi niin äitini väittänyt että olen ollut amfetamiinin alaisena ja lyönyt häntä niin väittää veljelleni ja hän uskoo peruskooään tarinaan ja haluaa minua lyödä jollen kuuntele hänen idiootteja ostoksia tai ole mielissään hänen asioista. Kuinkahan paljon tälläinen tekstikin tulee painamaan taakkana?

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 18:16"]Koska olen vieläkin lapsi niin äitini väittänyt että olen ollut amfetamiinin alaisena ja lyönyt häntä niin väittää veljelleni ja hän uskoo peruskooään tarinaan ja haluaa minua lyödä jollen kuuntele hänen idiootteja ostoksia tai ole mielissään hänen asioista. Kuinkahan paljon tälläinen tekstikin tulee painamaan taakkana?
[/quote]
Ja olen kokeillut amfetamiiniä joo koska olen myyty ihminen ja juoruttu koska tämäkin on paskaa rouvan mielestä mutta en ole ikinä ollut äitini edessä piri päissäni tai lyönyt. Olen sanonut tekisi mieli lyödä mikä on toinen asia. Se on loukkaavaa väittää täydellä testosteronilla toiselle kevyeelle tallaajalle muuten vain huonoja valheellisia tarinoita hyötyäkseen jossain oman kuplan egossa missä ei ole edes mitään energiaa.

Melkein itkin tätä lukiessa. Aivan järkyttävä tilanne jos ei edes kukaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota sinuun. Kyllä tänä päivänä ihmiset on aivan liian introverttejä ja välinpitämättömiä, itsekin osittain syyllistyn tähän. Onneksi sinä olet tämän myötä oppinut välittämään. Kaikkea hyvää sinulle!

Up

Muuan hoitaja lastentarhassa pisti minut lukkojen taakse kun "temppuilin" ruokapöydässä. Ruokailussa minulle ja eräälle toiselle tytölle tuli jostain kinaa, ja tämä tönäisi minut riidan päätteeksi tuolilta alas. Se sattui niin, että aloin itkeä. Kun en meinannut millään lopettaa, tämä hoitaja otti minua käsipuolesta, talutti minut (muistan, että jalkani eivät edes meinanneet osua lattiaan siinä vauhdissa) erääseen leikkihuoneeseen ja lukitsi oven ulkopuolelta. Siellä sitten huusin ja hakkasin ovea, kunnes pari opettajaa tuli pian juoksujalkaa päästämään minut ulos.

Eipä tuo hoitaja sitten kauaa siinä tarhassa ollut, eikä hän kuulemma edes ollut oikeasti pätevä vaan työllistetty. Tämä tapahtui 90-luvun lopulla.

Olimme kaverini varmaan tokaluokkalaisia, ja leikimme iltapäivällä koulun pihalla. Tuolloin taisi olla viikonloppu, sillä paikalla ei ollut ketään muita - paitsi joukko jotain yläastelaisia istuskelemassa portailla. Äitini aina varoitteli minua menemästä nuorisojengien lähettyville, koska pelkäsi näiden tekevän kiusaa, joten pysyttelimmekin kaverini kanssa vähän kauempana. Pian porukasta tuli kuitenkin pari poikaa juttelemaan meille. Puhuivat ihan harmittomia juttuja kuten "minkä ikäisiä te ootte?" tai "ei teidän tarvi meitä pelätä", koska varmaan huomasivat kuinka meitä jännitti. Pian yksi pojista kuitenkin kietoi kätensä ympärilleni ja halasi tosi kovakouraisesti. Hän lääppi minua ja oli suutelevinaan väkisin, kun minä kiljuin kurkku suorana. Muistan, kuinka muu porukka nauroi ja kaverini katsoi ihan neuvottomana vierestä. Poika sanoi jotain tyyliin "tää on mun uusi tyttöystävä", ja päästi minut vasta kun joku käski häntä jättämään minut rauhaan. Tuon jälkeen en enää uskaltanut mennä vapaa-ajalla koulun pihalle. Ei tuo ehkä kaikkein traumaattisin kokemus ollut, mutta tuntui tuolloin tosi pelottavalta ja inhottavalta.

Meitä oli kolme hieman alle kouluikäistä ja leikimme usein pihalla yhdessä. Toisen kaverin isä oli ilmeisesti kärsinyt mielenterveysongelmista...

Eräänä päivänä tämä toinen näistä kavereistani oli yksin ulkona (metsäistä aluetta) ja löysi tämän kaverimme isän, joka oli tehnyt itsemurhan. 

Ainoa hyvä asia tuossa oli se, ettei sentään oma lapsi löytänyt sitä ruumista, mutta todella ahdistavaa se oli kaikille. En muista enää kaikkia yksityiskohtia, lähinnä muistan sen ahdistuksen tunteen. Monta elämää muuttui kertaheitolla. Kaverisuhteetkin muuttuivat, en osaa selittää miksi, ei vain enää leikitty...

up

Hyväksikäytöt ja ankara väkivalta kun pienenä pelkäsin että kuolen.

Isäni uhkasi tappaa meidät kaikki . Setäni käytti minua hyväkseen .

Kammottavia noi hyväksikäyttöjutut.

Itselläni ei ole onneksi kokemusta sellaisesta. Yksi traumaattinen kokemus lapsuudesta oli, kun setä vaimonsa kanssa teurasti omin käsin sian maalaistalon pihalla. Sohivat puukolla sinkoilevaa sikaa sinne minne osuivat. Oli ihan kauhean surullista koettavaa, olin ehkä n. 5-vuotias. Tämä tapahtui 1960-luvulla.

: ( Vieläkin itkettää kun ajattelen tilannetta : (

Se kun itse oli alaikäinen ja vahvassa humalassa oleva tädin mies tuli puhumaa asioita, mitä ei lapselle saisi sanoa.. olin vapuksi shokkivärjännyt tukan punaiseksi (oli vielä niitä spraymallisia) ja siitä oli pesunjälkeistä jäämää vielä ja tämä humalainen sitten sönkkäsi, että voisi kurkistaa pöksyihin että olenko aito punapää.. :<

Tuli kamala ja vaikea olo, varmaankin luuli, että olen perinyt äidin geenit (koska äidillä on luonnonpunainen tukka, ei kertaakaan värjätty, vaikka moni luulee), vaikken ole. Ehkä hieman huvittava siinä mielessä, kun se väri oli oikeasti punainen, ei porkkana, mutta liekö niin humalassa sitten ollu että värejäkään ei ei erottanut..

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden henkinen väkivalta, jatkuu lapsuuden kotona vieläkin sekä isäni kohdistama fyysinen väkivalta äitiin koko lapsuuden ajan.... Se pelko mitä me lapset koettiin on jättänyt syvät arvet.

Minunkin lapsuuden kotona jatkuu henkinen väkivalta yhä. Isäni on aina ollut se väkivaltainen, äiti aina suojellut minua. Isä lopetti hakkaamiseni, kun tulin murrosikään, mutta löi vielä äitiä. Nyt ei ole muutamaan vuoteen lyönyt, mutta saa toisinaan raivokohtauksia pikkujutuista. Ja tosiaan se henkinen väkivalta=haukkumienn, vähättely, lannistaminen, lyttäminen jne. jatkuu yhä. Ja kohdistuu lähinnä minuun.

Kaikkein pelottavin oli varmaan 7 luokalla. Olin bussissa tulossa koulusta kotiin. Istuin takapenkissä, jonne yhdeltä pysäkiktä tuli joku vanhempi mies istumaan viereeni. Hän ei ollut humalassa, tai mitään, vaan ilmeisesti muuten kauhea pervo. Hän alkoi puhua kaikkea outoa ja seksuaalissävytteistä mm. "Sullahan on nyt edessä kaikenlaisia probleemia, kun alat kehittyä tytöstä naiseksi." Pelkäsin ihan kauheasti, en edes pystynyt katsomaan mieheen päin. Bussi oli aika tyhjä, joten kukaan ei varmaan edes huomannut mitään, kun mies puhui niin hiljaa. Bussi seisoi onnekseni juuri sopivasti pysäkillä, kun mies sanoi sen pahimman: "Sie haluut varmaa välil vähä mulkkuu. Kylhä mie voin antaa." Nousin salamannopeasti ja juoksi ulos takaovesta. Bussi jatkoi heti matkaa, joten ei mies päässyt peräänikään. Olin aika kaukana kotoa, mutta kävelin ihan mieluusti. Matkalla poikkesin äitini työpaikalla, kun olin niin peloissani. Kotona soitin kaverilleni ja pyysin käymään. Mitään noin pelottavaa en enää ikinä halua kokea, enkä haluaisi kenenkään muunkaan kokevan! Ikävintä oli, että vanhempani vähättelivät tapahtunutta.