Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?
19.11.2014 |
Itselläni yksi sellaisista joista voin kertoa oli eräs sekopäinen juoppo nainen lapsuuden kotipaikassani. Välillä odotti lapsia piilossa, esim. mainostaulun tai talonkulman suojissa ja hyppäsi sitten huutaen piilostaan säikäyttäen lapset pahanpäiväisesti. Kerran olin tulossa harrastuksestani kotiin ja istuuduin bussiin eteen, kuskin viereen. Kyseinen nainen tuli kyytiin ja istui viereeni. Olin hyvin peloissani ja hän kertoi minulle viinanhuuruisia tarinoita ja piti ranteestani kiinni. Jossain vaiheessa hän vauhkoontui ja rupesi syyttelemään minua ties mistä ja huutamaan. Ei meinannut päästää minua pois bussista pysäkilläni. Kuski ei sanonut mitään. Olin ehkä 8 vuotias.
Kommentit (174)
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:32"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni. [/quote] Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin? [/quote] Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Samanlaisissa tutkimuksissa olin myöskin lapsena. Ei jäänyt traumoja aikuisiälle, mutta tunsin suurta häpeää tutkimusten aikana.
[/quote]
Minulla vastaavanlaisia kajoamis-kokemuksia varhaislapsuudessa seka vähän myöhemmällä iällä (7-luokalla muistaakseni). Hirveät traumat jääneet, esimerkiksi synnytys ei olisi tullut kuuloonkaan kohdallani ja se tapahtumana toimenpiteineen tuo mieleen vahvasi ne kajoamis-muistot ikään kuin takautumina. En voi katsoa mitään synnytysohjelmia, en edes elokuvista synnytyskohtauksia. Minulla on silti kaksi lasta, sektiolla syntyneet synnytyspelon (virallinen diagn. horror partus) takia.
[/quote]
Just sama mulla. En tosin voi ajatella edes sektiota, enkä onneksi ole lapsia hankkimassa muutenkaan.
t. tuo joka ensin noista sairaalakokemuksista kirjoitti
[/quote]
Onko tuo vaikuttanut teidän seksuaalisuuteentai seksielämään? Itsellänikin joitain vastaavia, mutta huomattavasti lievempiä, ja sitten muita kopelointi hommia aikuisten miesten toimesta tullut koettua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 13:05"]
Isäpuoli käytti seksuaalisesti hyväksi, ja kun pyysin äidiltä apua hän vaan huusi minulle että se oli minun oma vika.. Olin 11v ja tätä jatkui kunnes olin 18v
[/quote] Joutuiko koskaan vastuuseen? Millaiset välit äitisi kanssa?
Olin 10-vuotias kun tämä tapahtui: riitelin isäni kanssa ja vihaisena lähdin kotimme läheiseen metsään murjottamaan. Leikin ja vaelsin metsässä jonkin aikaa kunnes metsän laidassa törmäsin joukkoon n. 7-8-vuotiaita poikia. Kävelin heidän ohitse mutta yksi pojista otti minua kiinni tukasta ja pian olin about seitsemän pojan ympäröimänä. Pojat kiroilivat, huorittelivat minua ja sylkivät päälleni ja olin niin peloissani, etten uskaltanut panna vastaan, vaikka he kaikki olivat minua paljon pienempiä. Sitten joku pojista sai idean puhkoa silmäni maasta löytyvillä tikuilla ja idea oli hänen kavereidensa mielestä hyvä joten minä juoksin karkuun siinä vaiheessa. Pojat lähtivät perääni ja minä kiipesin puuhun. Olisin ehkä ollut viisaampi, jos olisin juossut kotiin, mutta pelkäsin, että pojat hajaantuvat ja piirittävät minut joten puu tuntui paremmalta vaihtoehdolta.
Pojat eivät osanneet kiivetä puuhun perääni, joten he jäivät hetkeksi puun juurelle ja siinä he kiroilivat minulle ja haukkuivat raukaksi, nössöksi ja läskiksi ja käyttivät haukkumasanoja, joita sen ikäisten ei kuuluisi vielä tietää. Ja minä itkin ja rukoilin poikia häipymään. Lopulta joku pojista uhkasi, että he menevät hakemaan hänen isänsä, joka tulee kaatamaan puuni moottorisahalla ja pojat poistuivat toistellen tuota uhkausta.
Minä en uskaltanut laskeutua puusta alas, koska pelkäsin, että pojat ovat lähistöllä odottamassa. Toisaalta tiesin myös, että minun olisi pakko häipyä tieheni, koska kohta pojat tulisivat isänsä ja moottorisahan kanssa kaatamaan puun. Valmistauduin jo tosissani siihen, että silmäni puhkottaisiin joka tapauksessa ja tilanne oli todella ahdistava.
Mutta pojat eivät palanneet. En silti uskaltanut lähteä puusta, vaan istuin itkien siinä vaikka kuinka pitkään kunnes läheltä puuta meni koiran ulkoiluttaja ohi ja pääsin pois metsästä seuraamalla häntä. Nykyään minulle tulee tuosta seikkailusta mieleen yksi Nälkäpeli-elokuvan kohtaus jossa päähenkilö jahdataan puuhun, ymmärrätte varmaan, jos olette tutustuneet kyseiseen leffaan tai kirjaan.
Myöhemmin sain tietää että minua jahdanneet pojat olivat olleet huostaanotettuja häiriintyneen käytöksen vuoksi ja vissiin lastenkodissa. Myöhemmin pari heistä joutui lastenpsykiatriselle osastolle. Joten vieläkin mietityttää, että, jos he olisivat saaneet minut kiinni, niin olisinko nyt sokea? Vai oliko silmieni puhkomisesta puhuminen vain uhkailua, sitä en tiedä. Toivottavasti oli.
En saanut mitään hirveitä traumoja tapahtuneesta, mutta ensimmäiset pari kuukautta olin todella varovainen. Ehkä tämä piitkäpitkä tarina ei tunnu tosiaan niin pelottavalta kuin monien muiden vuosia kestäneet perheväkivallat ja pedofilian uhriksi joutumiset mutta järkyttäväähän se silti oli. No, toivottavasti jaksoitte lukea ehkä pisimmän av-kommenttini ikinä, koska en tiedä, tuleeko tähän nyt kappalejakojakaan. Kännykkäni laittaa joskus tekstin yhdeksi pötköksi vaikka kuinka yrittäisin tehdä kappalejaot
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"] Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä. [/quote] Minä kanssa pelkäsin joka yö, en tiedä miksi. [/quote] Täällä kolmas! Mistäköhän johtuu... :o
[/quote]
Minäkin. Eikä mun huoneen ovea saanut lukkoon. Kasasin sen eteen yöksi tuoleja ja muita, ettei ovea saa auki. Teen tuota vieläkin, kun käyn vanhemmillani.
[/quote]On teillä varmasti itselläkin käynyt mielessä, mutta muistatteko oliko seksuaalista hyväksikäyttöä? Jos olette painaneet asian mielen kauimpaiseen nurkkaan, koska se tuntuisi liian kamalalta ajatuksesta. Siksi tuo regressioterapia tai hypnoosi olisi hyvä. Muistaisitte miksi pelkäätte. Vaikka se toisikin kamalia asioita päivänvaloon ja käsiteltäväksi. Ja toisaalta, jos mitään sellaista ei ole pelon takana (saattaa olla vaikka kova pimeän pelko, pelko "hirviöistä" tms), niin eipähän sitten tule mietittyä mistä nuo lapsuuden pelot johtuvat.
Äidin puukon kanssa heilumisen ja itsemurhayritykset. Olin 4v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5 vuotiaana päiväkodin pihalla ollessani muiden lasten kanssa, näimme kun läheisestä kerrostalon ikkunasta lensi pieni poika alas seitsemännestä kerroksesta. Tämä tapahtui 1972. Meille lapsille sanottin vaan, että kaksi vuotias lapsi selviytyi, mutta myöhemmin kuulin, että kuoli heti. 7629Mielisairaalasta lomalla ollut äitinsä heitti poikansa ikkunasta.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 21:58"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"] Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä. [/quote] Minä kanssa pelkäsin joka yö, en tiedä miksi. [/quote] Täällä kolmas! Mistäköhän johtuu... :o
[/quote]
Minäkin. Eikä mun huoneen ovea saanut lukkoon. Kasasin sen eteen yöksi tuoleja ja muita, ettei ovea saa auki. Teen tuota vieläkin, kun käyn vanhemmillani.
[/quote]On teillä varmasti itselläkin käynyt mielessä, mutta muistatteko oliko seksuaalista hyväksikäyttöä? Jos olette painaneet asian mielen kauimpaiseen nurkkaan, koska se tuntuisi liian kamalalta ajatuksesta. Siksi tuo regressioterapia tai hypnoosi olisi hyvä. Muistaisitte miksi pelkäätte. Vaikka se toisikin kamalia asioita päivänvaloon ja käsiteltäväksi. Ja toisaalta, jos mitään sellaista ei ole pelon takana (saattaa olla vaikka kova pimeän pelko, pelko "hirviöistä" tms), niin eipähän sitten tule mietittyä mistä nuo lapsuuden pelot johtuvat.
[/quote]
Olen tuo eka vastaaja. Olen monesti miettinyt, että onko taustalla oikeasti jotain vakavampaa, vai voiko vain perusturvallisuuden puutteesta johtua.. Kastelin sängynkin säännöllisesti tosi pitkälle ja muistan vaan sen epätoivoisen olon joka illalla aina tuli. Oli myös ihan konkreettisia pelon aiheita kuten kuoleminen jne. Äiti joskus lohdutteli parhaansa mukaan ja joskus vain koitti itse nukkua kun nyyhkytin hiljaa sängyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä ampui kännissä meidän koiran, joka oli meillä pihalla naruun kytkettynä. Koira haukkui pimeässä jotain ja isä komensi sitä olemaan hiljaa, mutta se ei lopettanut. Isä huusi että "minä saatana tapan sen nyt!" ja minä anelin ja itkin ja pyysin koiraa olemaan hiljaa. Äiti ei ehtinyt estää ja isä ampui meidän koiran.
Äitini väkivaltainen kohtelu ollessani lapsi. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vaan mieleen, kun aika monella on aikuiset miehet ahdistelleet bussissa. Itselleni ei tästä siis ole traumaa jäänyt, mutta ollessani n. 14-vuotias tuli bussissa kaksi aikuista humalaista miestä istumaan viereeni ja yrittivät iskeä. Bussikuski huomasi tämän ja komensi miehiä siirtymään muualle tai jäämään pois bussista. Nostan hattua tälle bussikuskille!
Alkoholisti-isä, aina sai jännätä milloin korkkia aukeaa, pariin viikkoon se ei nimittäin menny sit kiinni -> jatkuvaa huutoriitelyä himassa mutsin ja faijan toimesta.
-
Mutsilla epävakaa persoonallisuushäiriö, varsinainen v****pää äidiksi -> se olis halunnu abortoida mut, antaa adoptioon kun olin 5v (ois oikeest ollu ihan helvetin hyvä vaihtoehto!), kertonu mulle lukemattomia kertoja kuin kamala ja hirveä mä olen, eikä kukaan tuu koskaan rakastamaan mua jne.
-
Isobroidi on yrittäny tappaa sekä mutsin et faijan veitsellä, toki uhannut miljoonasti tappaa mutkin. Vaihtelevasti psykoottinen/skitsofreeninen nisti.
-
Ah. Ihana lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 13:19"][quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 23:57"]
Kun näitä lukee, niin ei voi kuin todeta että alkoholi on pilannut aika monen suomalaisperheen elämän.
[/quote]
Sitten vielä tasa-arvoisen avioliittoaan vastustelijat vänkäävät että lapsella pitää olla äiti ja isä. Mielestäni lapsella pitäisi olla suhteellisen tasapainoiset vanhemmat. Värkeillä ei ole väliä.
[/quote]
Amen! Niiiiiiiiiiiin samaa mieltä!
Sain selkääni ihan pienestä, jos en tullut esim.heti syömään kun käskettiin niin isän nahkaremmi heilui ja vyön solkipää teki todella kipeää. Äiti käänsi katseensa pois eikä ollut kuulevinaan vaikka huusin apua. Sen jälkeen piti istua syömään ja kyyneltäkään ei saanut tulla, minä 5v. yritin pidättää itkua ja syödä vaikka vedet tulivat väkisin silmiin.
Minut suljettiin myös monta kertaa oltuani "tuhma" lukittuun huoneeseen tunneiksi/päiväksi, pystyn saamaan edelleen itseni sellaiseen tilaan että pystyn olemaan monta tuntia katsellen kattoa enkä ajattele mitään sinä aikana (siinä huoneessa ei ollut muuta tekemistä).
Isäni juoppohulluuskohtaukset kun tavarat lensivät ja kyyhötettiin äidin kainalossa itkemässä.
Lapsuudesta on myös jäänyt vahvana sellainen asia, että koskaan ei saanut nauraa tai olla iloinen, opettelin jopa nukkumaan niin että suupielet väänsin alaspäin ettei kukaan luule minun olevan iloinen, pelkäsin että kun olen nukahtanut, että jos näytänkin hymyilevältä.
Kun kerroin aikuisena äidille kaikista asioista mitä lapsuudessa oli sattunut, niin äiti sanoi että "isä ei ole koskaan ollut väkivaltainen", että "keksit sinä kai kaikki nuo jutut". Että semmosta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä nosti mut kerran hupusta roikkumaan yhteen koukkuun. Jalat ei yltäneet maahan ja jätti minut siihen. Isosisko tuli pelastamaan.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 21:52"]
Sain selkääni ihan pienestä, jos en tullut esim.heti syömään kun käskettiin niin isän nahkaremmi heilui ja vyön solkipää teki todella kipeää. Äiti käänsi katseensa pois eikä ollut kuulevinaan vaikka huusin apua. Sen jälkeen piti istua syömään ja kyyneltäkään ei saanut tulla, minä 5v. yritin pidättää itkua ja syödä vaikka vedet tulivat väkisin silmiin. Minut suljettiin myös monta kertaa oltuani "tuhma" lukittuun huoneeseen tunneiksi/päiväksi, pystyn saamaan edelleen itseni sellaiseen tilaan että pystyn olemaan monta tuntia katsellen kattoa enkä ajattele mitään sinä aikana (siinä huoneessa ei ollut muuta tekemistä). Isäni juoppohulluuskohtaukset kun tavarat lensivät ja kyyhötettiin äidin kainalossa itkemässä. Lapsuudesta on myös jäänyt vahvana sellainen asia, että koskaan ei saanut nauraa tai olla iloinen, opettelin jopa nukkumaan niin että suupielet väänsin alaspäin ettei kukaan luule minun olevan iloinen, pelkäsin että kun olen nukahtanut, että jos näytänkin hymyilevältä. Kun kerroin aikuisena äidille kaikista asioista mitä lapsuudessa oli sattunut, niin äiti sanoi että "isä ei ole koskaan ollut väkivaltainen", että "keksit sinä kai kaikki nuo jutut". Että semmosta :(
[/quote]
Tämä ja nämä tämänkaltaiset jutut ovat niin kamalia ja tuntuvat olevan niin yleisiä. Ymmärrän, että toisen vanhemman sairaan käytöksen mahdollistava vanhempi lienee itsekin ollut alistettu ja ei ihan täysissä voimissaan, mutta silti nousee kyllä kauhea viha kun miettii että oma vanhempi antaa tuollaista tapahtua :( Tekisi vaan niin mieli ottaa tuollaista kokeneet lapset syliin ja viedä turvaan. Mulla ei siis ole mitään tuollaista ollut, vaikka vähän tunnevammaista menoa meilläkin mutta tuohon verrattuna varsinaista idylliä.
Miten paljon tuo vaikuttaa sinuun aikuisena? Koetko päässeesi jotenkin jaloillesi? Kuulostaa niin kamalalta.
Ulkoilutin koiraa ja venytin samalla äidin uusia korkkareita kun vastaan tullut hahmo(mies?) kävi sivukujalla laittamassa kommandopipon päähänsä. Hän oli noin 50m päässä kun huomasin pipon. En ole koskaan juossut niin kovaa!!! No äiti soitti poliisit ja he kyselivät mutta mitään ei siitä seurannut tietääkseni.
Tuo tapahtui kun olin 13v nyt 10v eteenpäin en kulje vieläkään pimeällä yksin.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:30"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 21:52"]
Sain selkääni ihan pienestä, jos en tullut esim.heti syömään kun käskettiin niin isän nahkaremmi heilui ja vyön solkipää teki todella kipeää. Äiti käänsi katseensa pois eikä ollut kuulevinaan vaikka huusin apua. Sen jälkeen piti istua syömään ja kyyneltäkään ei saanut tulla, minä 5v. yritin pidättää itkua ja syödä vaikka vedet tulivat väkisin silmiin. Minut suljettiin myös monta kertaa oltuani "tuhma" lukittuun huoneeseen tunneiksi/päiväksi, pystyn saamaan edelleen itseni sellaiseen tilaan että pystyn olemaan monta tuntia katsellen kattoa enkä ajattele mitään sinä aikana (siinä huoneessa ei ollut muuta tekemistä). Isäni juoppohulluuskohtaukset kun tavarat lensivät ja kyyhötettiin äidin kainalossa itkemässä. Lapsuudesta on myös jäänyt vahvana sellainen asia, että koskaan ei saanut nauraa tai olla iloinen, opettelin jopa nukkumaan niin että suupielet väänsin alaspäin ettei kukaan luule minun olevan iloinen, pelkäsin että kun olen nukahtanut, että jos näytänkin hymyilevältä. Kun kerroin aikuisena äidille kaikista asioista mitä lapsuudessa oli sattunut, niin äiti sanoi että "isä ei ole koskaan ollut väkivaltainen", että "keksit sinä kai kaikki nuo jutut". Että semmosta :(
[/quote]
Tämä ja nämä tämänkaltaiset jutut ovat niin kamalia ja tuntuvat olevan niin yleisiä. Ymmärrän, että toisen vanhemman sairaan käytöksen mahdollistava vanhempi lienee itsekin ollut alistettu ja ei ihan täysissä voimissaan, mutta silti nousee kyllä kauhea viha kun miettii että oma vanhempi antaa tuollaista tapahtua :( Tekisi vaan niin mieli ottaa tuollaista kokeneet lapset syliin ja viedä turvaan. Mulla ei siis ole mitään tuollaista ollut, vaikka vähän tunnevammaista menoa meilläkin mutta tuohon verrattuna varsinaista idylliä.
Miten paljon tuo vaikuttaa sinuun aikuisena? Koetko päässeesi jotenkin jaloillesi? Kuulostaa niin kamalalta.
[/quote]
Olen tällä hetkellä erittäin menestynyt, eli olen päässyt jaloilleni vaikka paljon se vaati.
Olin erittäin arka lapsi ja vielä aikuisenakin,mutta olen sinnikkäästi tehnyt töitä että olen päässyt arkuudestani eroon, vaikka usein se puskee päätään.
Olen erittäin empaattinen, ja sitä on käytetty hyväksikin, ja noin kolmikymppiseksi olin todella katkera isälleni. Siitäkin olen pyristellyt eroon, kodka en halua olla katkera ja kuluttaa energiaa sellaiseen.
Joskus olen surullinen kun muistan ettei minua lapsena koskaan pidetty sylissä tai lohdutettu, ja olenkin tehnyt kaikkeni että omat lapseni tietävät olevansa rakastettuja. Väkivaltaa en voi sietää missään muodossa ja puolustan aina heikompia.
mulla on vaikka mitä kauheuksia tapahtunu mutta esim nyt kaksi asiaa vaikka kerron.olin noin 6 vuotias ja olin yksin pihalla kun siihen tuli nuorisoporukka jossa oli noin 16-20 vuotiaita nuoria miehiä ja naisia.joku niistä nuorista miehistä alkoi huuteleen mulle jotain ja alkoi uhkailemaan mua.minä tietenkin pelästyin ja lähdin juoksemaan karkuun.en heti tajunnut mutta se huutelija oli lähtenyt mun perään ja oli saamassa jo mua kiinnikin.panikoiduin täysin ja menin vielä lujempaa välillä kuulin takaani sen huutelijan uhkailuja että jos saa mut kiinni niin tappaa mut ym.onneksi oli pimeää ja pääsin karkuun/piiloon siltä mieheltä/pojalta.kyllä kesti monta vuotta toipua tosta kun luulen että se mies oli iha tosisaaa kun vaikutti niin agressiiviselta.vieläkin joskus palaa tuo muistikuva mieleen.sitten sellainen tapaus kun että mun eno oli mun ja mun äitin luona käymässä olin jotain 6 vuotias sillonkin ja sitten yhtä äkkiä mun eno huomaa että pihalla sen auton vieressä oleva auto palaa ja on melkein ilmiliekeissä.mun eno lähtee katsomaan tilannetta ja sen omaa autoa et palaako sekin ei palanu ja eno lähtee siirtämään autoa pois siitä palavan auton vierestä.olin iha varma että se tulessa oleva auto räjähtää ja mun eno kuolee siinä sitten.luojan kiitos kaikki meni loppujen lopuksi hyvin mutta traumat jäi.ja sen jälkeen mulla alko joku paniikkihäiriön tapainen oireilukin..paljon muutakin jopa kamalampaa ollut mutta ei jaksa kaikkea kertoa
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:32"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni. [/quote] Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin? [/quote] Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Samanlaisissa tutkimuksissa olin myöskin lapsena. Ei jäänyt traumoja aikuisiälle, mutta tunsin suurta häpeää tutkimusten aikana.
[/quote]
Minulla vastaavanlaisia kajoamis-kokemuksia varhaislapsuudessa seka vähän myöhemmällä iällä (7-luokalla muistaakseni). Hirveät traumat jääneet, esimerkiksi synnytys ei olisi tullut kuuloonkaan kohdallani ja se tapahtumana toimenpiteineen tuo mieleen vahvasi ne kajoamis-muistot ikään kuin takautumina. En voi katsoa mitään synnytysohjelmia, en edes elokuvista synnytyskohtauksia. Minulla on silti kaksi lasta, sektiolla syntyneet synnytyspelon (virallinen diagn. horror partus) takia.
[/quote]
Just sama mulla. En tosin voi ajatella edes sektiota, enkä onneksi ole lapsia hankkimassa muutenkaan.
t. tuo joka ensin noista sairaalakokemuksista kirjoitti