Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"]

Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä.

[/quote]Oletko sinä (ja sinä toinenkin saman kokenut) ikinä ollut missään terapiassa tämän asian kanssa? Regressio tms...? Haluatko muistaa miksi olit peloissasi?

terv. 15

[/quote]

Olen ollut muista asioista terapiassa, mutten ole puhunut tästä. Pelkäsin olla yksin pimeässä huoneessani ja nukkuminen pelotti. Milloin pelkäsin kummituksia, milloin mörköjä tai noitia. Teini-ikäisenä pelko ja ahdistus jatkui ilman minkäännäköistä syytä. Haluaisin tietää, ehkä sitä kautta pystyisin ennaltaehkäisemään jos tulevaisuudessa lapseni ovat alttiita tällaiselle.

T: se toinen pelkääjä

[/quote]Tämä on varmaan aika yleistä,että lapset pelkäävät esim. nukkua yksin ja pelkäävät pimeää. Ainakin oma lapseni on ollut sellainen. Piti aina olla valot tai joku muu nukkumassa samassa huoneessa. Samoin muistan ,että veljeni pelkäsi ja valot piti olla öisin. Myös sisareni pelkäsi ja pelkää edelleen pimiää, vaikka on jo vanhempi ihminen. Itsekin muistan pelänneeni pimeää ja monesti yöllä pelkäsi. Jotakin vain , ei mitään konkreettista.

Mun koko lapsuus oli yhtä traumaa helluntailaisten keskellä.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:52"]Kun alkoholisti-isä uhkaili kännissä itsemurhalla ja isän äiti pakotti mut ottamaan isää kaulasta ja pyytämään ettei isä tapa itseään. Olin ehkä 5-v. [/quote] Herranen aika, mikä kokemus. Ei oo paljon mummulla eikä pojallaan järki toiminut, kun ovat pienelle lapselle sälyttäneet vastuuta oman isän hengestä..

[/quote]

Mun äiti kans pakotti mut vahtimaan isää, ettei se hirtä itseään. Ja ikää mulla oli noin 10 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:10"]

Isän yhtäkkiset silmittömät raivokohtaukset, jotka loivat kotiin turvattoman ja painostavan ilmapiirin. Noin 3-vuotiaana itkin jotakin asiaa ja itkuni ärsytti isää, joten hän tunki naamansa melkein kiinni omaani ja alkoi "matkia" itkuani - karjumalla päin naamaani täydellä aikuisen miehen volyymilla silmät raivosta pullottaen. Tuo on yksi varhaisimmista muistoistani. Minusta tuli säikky ja yliherkkä tulkitsemaan toisten mielialoja. Näin usein painajaisia. Isä ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta se hallitsematon, tunteja jatkuva raivoaminen ja huuto, kiroilu ja tavaroiden paiskominen oli sitäkin pelottavampaa. Äiti vain hyssytteli ja kehotti ymmärtämään isää kun se on "temperamenttinen".

[/quote]

Tuntuipa pisto sydämessä. Minulla on todella kovaa uhmaa elävä noin kolmevuotias poika ja päälle vuoden ikäinen omapäinen tyttö. Yleensä hermot kestävät hyvin, mutta joskus harvoin, yleensä päiviä kestäneen uhmaamisen, joka asiasta kiukuttelemisen sekä yöllisten heräilyjen jälkeen hermot ovat tooooodella kireällä ja tulee melko pienestä huudettua. Onpa joskus lusikkakin lentänyt kaaressa keittiön nurkkaan kun kumpikin on temppuilut ja härvännyt pöydässä. Jälkeenpäin sitten kauhean morkkiksen kourissa, että eivät kai nämä koe pelkoa minua kohtaan tällaisissa tilanteissa tai muuten. Onneksi en ole kovin pitkävihainen, vaan melko nopeasti halitaan ja  selitän miksi nyt tuli hermostuttua. Jos menee jopa omasta mielestäni yli, niin tietysti pyydän lapsilta anteeksi ja muuten rauhoittelen.

Tuo ensimmäinen lauseesi iski kuin märkä sukka. On tämä sellaista kasvamista itsekin, etten voi kuin nostaa sellaisille zen-vanhemmille hattua. Se sellainen lapsen rääkyvä kiukkuitku vain on niin raivostuttavaa. Ei se, jos loukkaa itsensä.

Tämä on siitä jännää, etten muista koskaan aikuisiällä suuttuneeni kenellekään niin, että olisin pientä äänenkorottamista kummemmin suuttunut. Lapset vain saavat todella nopeasti kaivettua sen ärsytyskynnyksen esiin. 

[/quote]Minäkin kuvittelin olevani todella mukava ja lempeä ihminen . En koskaan aikuisiällä ollut kenellekkään paha tai edes suuttunut, puhumattakaan,että olisin joutunut korottamaan ääntäni kenellekkään.Sitten kun sain lapset , ne saivat minusta esiin ihan eri ihmisen. Varsinkin kun oli valvottuja öitä kymmenittäin takana( mies ei koskaan osallistunut yövalvomisiin)Onnekai sain pidettyä itseni jotenkuten ihmisenä,mutta ajatukset olivat välillä yhta saatapeetä. Lapset nyt jo isoja ja toivottavasti eivät traumoja saaneet. Väsymys oli varmasti suurin tekiä siihen, että hermot olivat niin pinnalla ainakin omalla kohdallani.

Oltiin vanhempien kanssa vuokra mökillä. Viereiseen mökkiin tuli sitten moottoripyöräkerhon jäseniä juhlistamaan jonkun miehen vapautumista vankilasta. Huuto ja musiikki ja tappelu raikui pihalla ja siellä asunnossa meille asti. Yöllä kun yritettiin nukkua ne miehet koputteli ikkunaan, hakkasi ovea, rämsytti oven kahvaa... Olin silloin jotain 8 tai 10 vuotias. Nukuin siellä yläkerrassa ja näin ne isot mustiin pukeutuneet miehet siellä terassilla. Ikinä en ole ollut niin peloissani. Luulin että he tekevät meille jotain pahaa enkä nukkunut koko yönä kunnolla eikä kyllä vanhempanikaan. Kello viiden aikaan aamuyöllä pakattiin tavarat ja vietiin avain vuokraajalle. Mökin omistaja ei ollut moksiskaan. Tärkeintä hänelle oli raha minkä saivat niiltä miehiltä. Maksoivat ilmeisesti jotain ekstra rahaa vuokraajalle että saavat rauhassa tapella ja juhlia.

Järkyttäviä tapahtumia ja elämää lapsuudessa, kuten itsellänikin oli. Tuollaiset vanhemmat pitäisi laittaa jälkivastuuseem hirmuteoistaan. Joskus tuntuu, että kärsineet lapset jäävät jotenkin sivuun nykyäänkin näissä perheissä. Samoin aikuiset, joilla oli kamala lapsuus ja sen jälkeen loppuelämän traumat. Hehän juuri tarvitsisivat ystävällisyyttä, lämpöä ja turvallisuutta, huomiotakin. Elämä on tarkoitettu heitäkin varten, eikä vain henkistä ja fyysista väkivaltaa tekeville vanhemmille, itsekkäille, kaiken keskipisteen huomionhakijoille, lapsen maailman tuhoten.

Tämä on varmaan jo tullut: Koko elämäni:D

Up

Kun näitä lukee, niin ei voi kuin todeta että alkoholi on pilannut aika monen suomalaisperheen elämän.

Isälläni on sukua ruotsissa ja kävimme usein vierailemassa siellä. Leikin aina tutussa leikkipuistossa sukulaisen kerrostalon lähellä, mutta yhtenä iltana olin pyörinyt sellaisessa pienessä "karusellissä" pääni pyörälle enkä enää tajunnut mihin suuntaan piti lähteä takaisin talolle. En puhunut lainkaan ruotsia, itkin ja harhailin pimenevässä syysillassa kun joku lenkkeilijä (nainen) pysähtyi. Yritin selittää tilannetta, mutta yhteistä kieltä ei tainnut löytyä. Nainen silti varmaan tajusi yskän ja käveli kanssani tähyillen vanhempia. Noin puolta tuntia myöhemmin vanhemmat löysivät meidät leikkipuiston läheltä. Ikää oli 4-5 ja nyt asiaa miettiessä oli aika vastuutonta päästää lapsi yksin liikkeelle vieraassa maassa.
Aika kesyä verrattuna muiden kokemuksiin mutta jäänyt mieleen se pienen lapsen kauhu ja yksinäisyys tilanteesta.

Eräs poika oli kädet kurkullani ekalla luokalla välitunnin jälkeen. Oltiin viimeisiä ja kai poika jotenkin sekosi tai en tiedä mitä ajatteli. Aloin itkemään ja otti kädet pois. En muista sen jälkeen mitään, mutta poikaa en sen jälkeen nähnyt. Siirrettiin kai jonnekin erityiskouluun en tiedä. Olen miettinyt häntä paljon sen jälkeen, mitä hänelle kuuluu.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 23:57"]

Kun näitä lukee, niin ei voi kuin todeta että alkoholi on pilannut aika monen suomalaisperheen elämän.

[/quote]

Moni vihaa miestäni, mutta harva tietää mitä hän on joutunut lapsena kestämään ja syyn käytöksee . On esimerkiksi hakannut tuntemattoman vastaantulevan miehen sairaalaan ilman syytä 18 vuotiaana. En tiedä antaisiko nyt anteeksi, jos tietäisi mitä mieheni on lapsena joutunut kestämään. Kotona annettu kuva että väkivalta on ihan ok ja alkoholia kannattaa juoda liikaa. Nykyään on minun kauttani tajunnut, mikä on sitä normaalia elämää. Vanhempiinsa lopetti yhteydenpidon.

kolukiusaaminen. sitä ennen ahdistava koti. väkivallan uhka koko ajan läsnä. äiti veti tukasta, isä heitti lumihankeen kännissä. turvattomia öitä. jotkut muistot utuisia joiden pelkään olevan tosia. muutin pois 16vuotiaana... sydän särkyi jättää nuoremmat sisarukset sinne

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:05"]

Nauroin katketakseni lukiessani tätä ketjua :D :D

[/quote]

Taisi olla ns. pakkonaurua, jota et saanut loppumaan.

Olin muistaakseni ala-asteikäinen kun kävin äitini kanssa poliisilaitoksella. Äiti haki sieltä jotain asiapaperia. Vanhempi poliisisetä halusi näyttää minulle putkaa. Hän vei minut poliisiaseman kellariin, laittoi putkaan ja lukitsi oven. Oli vielä lähtevinään pois. Hetken päästä hän tuli takaisin ja päästi minut ulos, kun itkin hysteerisesti. Siitä asti olen vihannut virkavaltaa ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Tuli muuten mieleen, että mikä ihme siinä oli että esim 80- ja 90 -luvulla ei lapsia suojeltu, jos esimerkiksi joku juoppo tai hullu tuli ahdistelemaan/sekoilemaan? 

Kyllä nykyään minun mielestä esimerkiksi ap:n tapauksessa joko muut aikuiset tai sitten kuski puuttuisi, kun sekaisin oleva aikuinen käyttäytyisi uhkaavasti lasta kohtaan. Itsellänikin on todella monia muistoja, kun joku kylähullu tuli sekoilemaan ja pelottelemaan (kun olin ala-asteella), eikä ikinä yksikään aikuinen tullut väliin. Miksi ihmeessä?

Yhtä tuttua joku juoppohullu ahdisteli melkeinpä seksuaalisesti kun oli 13v, keskellä kaupunkia. En vaan nyt jälkikäteen voi ymmärtää muiden puuttumattomuutta, kun olen itse aikuinen. Ja harva se päivä kesäsin kuuli 13-16 -vuotiaana vanhojen ukkojen huutoja rinnoista ym itsekin, mutta ikinä -ei ikinä- yksikään aikuinen puuttunut tilanteeseen.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 09:26"]Tuli muuten mieleen, että mikä ihme siinä oli että esim 80- ja 90 -luvulla ei lapsia suojeltu, jos esimerkiksi joku juoppo tai hullu tuli ahdistelemaan/sekoilemaan? 

Kyllä nykyään minun mielestä esimerkiksi ap:n tapauksessa joko muut aikuiset tai sitten kuski puuttuisi, kun sekaisin oleva aikuinen käyttäytyisi uhkaavasti lasta kohtaan. Itsellänikin on todella monia muistoja, kun joku kylähullu tuli sekoilemaan ja pelottelemaan (kun olin ala-asteella), eikä ikinä yksikään aikuinen tullut väliin. Miksi ihmeessä?

Yhtä tuttua joku juoppohullu ahdisteli melkeinpä seksuaalisesti kun oli 13v, keskellä kaupunkia. En vaan nyt jälkikäteen voi ymmärtää muiden puuttumattomuutta, kun olen itse aikuinen. Ja harva se päivä kesäsin kuuli 13-16 -vuotiaana vanhojen ukkojen huutoja rinnoista ym itsekin, mutta ikinä -ei ikinä- yksikään aikuinen puuttunut tilanteeseen.
[/quote]

Ei puututa nykypäivänäkään. Seurasin kerran vierestä kun mies uhkaili naista kadulla keskellä Lahtea. Paljon ihmisiä ympärillä. Olin 16 ja kysyin sitten mieheltä, soitatko poliisin vai rauhoittuuko. Oikeasti niitä aikuisia oli paljon. Todella monta.

Teininä muutenkin jouduin puuttumaan erilaisiin tilanteisiin kun vieressä olevat aikuiset eivät sitä tehneet.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 20:54"]

Itselläni yksi sellaisista joista voin kertoa oli eräs sekopäinen juoppo nainen lapsuuden kotipaikassani. Välillä odotti lapsia piilossa, esim. mainostaulun tai talonkulman suojissa ja hyppäsi sitten huutaen piilostaan säikäyttäen lapset pahanpäiväisesti. Kerran olin tulossa harrastuksestani kotiin ja istuuduin bussiin eteen, kuskin viereen. Kyseinen nainen tuli kyytiin ja istui viereeni. Olin hyvin peloissani ja hän kertoi minulle viinanhuuruisia tarinoita ja piti ranteestani kiinni. Jossain vaiheessa hän vauhkoontui ja rupesi syyttelemään minua ties mistä ja huutamaan. Ei meinannut päästää minua pois bussista pysäkilläni. Kuski ei sanonut mitään. Olin ehkä 8 vuotias.

[/quote]

Olin noin viiden vanha kun löysin isäni sinertävänä roikkumassa hirttoköydessä.

Vanhempien alkoholin käyttö, varsinkin isän. Viikosta kahteen viikkoa kestävä ryyppääminen, ja ryyppyporukat jotka joskus meillekin kokoontui. Kovaääninen kortin peluu ja humalaisten möykkääminen. Isä sammuneena lattialla. Joskus lähdettiin me lapset ja äiti  yöllä turvaan muualle. Äitin kertoman mukaan isä ampui kerran haulikolla perään, itse en tätä muista, onneksi. Isä heitteli äitin vaatteet ulos ulko-ovesta että saa huora muuttaa muualle. Huorittelu ja riitely ja jonkinasteinen väkivalta. Siinä mun lapsuusmuistot. Muistan vieläkin senjatkuvan ahdistuksen ja turvattomuuden tunteen ja aina kun tuli koulusta kotiin, pelotti jos isä on korkannut pullon. Meille lapsille isä ei tehnyt koskaan mitään. 

Kysyin joskus aikuiselta "mitä tuossa kyltissä lukee". Tiesin siinä olevan jonkun sukunimen kun kyltti oli pihatien päässä. Tämä aikuinen vastasi sitten "porttola" ja inttäessäni useamman kerran mitä tuo tarkoittaa, sain vastaukseksi "ymmärrät sitten isompana kun olet töissä tuollaisessa paikassa". En vieläkään käsitä miksi näin piti sanoa nelivuotiaalle ja vieläpä sellaisen aikuisen suusta, jonka kanssa olet joka päivä tekemisissä,koska on isäpuolesi.