Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?
19.11.2014 |
Itselläni yksi sellaisista joista voin kertoa oli eräs sekopäinen juoppo nainen lapsuuden kotipaikassani. Välillä odotti lapsia piilossa, esim. mainostaulun tai talonkulman suojissa ja hyppäsi sitten huutaen piilostaan säikäyttäen lapset pahanpäiväisesti. Kerran olin tulossa harrastuksestani kotiin ja istuuduin bussiin eteen, kuskin viereen. Kyseinen nainen tuli kyytiin ja istui viereeni. Olin hyvin peloissani ja hän kertoi minulle viinanhuuruisia tarinoita ja piti ranteestani kiinni. Jossain vaiheessa hän vauhkoontui ja rupesi syyttelemään minua ties mistä ja huutamaan. Ei meinannut päästää minua pois bussista pysäkilläni. Kuski ei sanonut mitään. Olin ehkä 8 vuotias.
Kommentit (174)
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:07"]
Äitini imetti minua 1,5 vuotiaaksi. Muistan siitä pätkiä!!!
[/quote]Poikaystävääni imetettiin vielä 4-vuotiaana...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun istuin isän pakettiautossa matkalla äitin tykä kotiin. Penkkien takana oli iso metsästys ase ja isä sanoi tappavansa äitin. olin 5v. Onneksi se ei koskaan tehnyt sitä.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:07"]
Äitini imetti minua 1,5 vuotiaaksi. Muistan siitä pätkiä!!!
[/quote]Poikaystävääni imetettiin vielä 4-vuotiaana...
[/quote]Pakko kai lisätä vielä että on ruotsalainen :D
Ap
Ei kuulosta jälkikäteen niin kauhealta mutta lapsena se tuntui siltä: Kerran uutena vuotena (en muista mikä vuosi) oli pakkasta muttei kunnolla lunta maassa. Maa oli siis muhkurainen ja kova. Ammuimme raketteja kotonamme perheeni ja kummieni perheen kanssa isäni rakentamasta telineestä (siis vain niitä tikullisia raketteja). Kummisetäni sytytti sitten yhden "sadan paukun padan". Hän asetti sen ilmeisesti hieman huonosti muhkuraiseen maahan ja ensimmäisen paukun jälkeen pata kaatusi ja kävi syöksemään ilotulitteita meitä kohti. Olimme kaikki hyvän turvamatkan päässä kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan mutta tottakai silti paukut ylsivät meihin asti. Tästä syntyi hirveä härdelli kun kaikki juoksivat karkuun ja savua oli joka paikassa. Kukaan lapsista ei tainnut loukkaantua mutta äitini sai ainakin nilkkaansa osuman (housun punttiin paloi reikä ja jalkaan tuli palovamma). Tämän jälkeen säikyin raketteja monta vuotta ja katselin aina turvallisesti puun takaa.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"] Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä. [/quote] Minä kanssa pelkäsin joka yö, en tiedä miksi. [/quote] Täällä kolmas! Mistäköhän johtuu... :o
[/quote]
Minäkin. Eikä mun huoneen ovea saanut lukkoon. Kasasin sen eteen yöksi tuoleja ja muita, ettei ovea saa auki. Teen tuota vieläkin, kun käyn vanhemmillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin perheen sisällä tapahtunut henkinen väkivalta. Tosin vyöstäkin sain joskus. Olin ennen ajatellut että mun lapsuus oli ihan tavallinen, mut ei kai sitten ollutkaan.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:07"]Äitini imetti minua 1,5 vuotiaaksi. Muistan siitä pätkiä!!!
[/quote]
Sama täällä :O minulla on hämäriä muistikuvia vauvana olosta muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden henkinen väkivalta, jatkuu lapsuuden kotona vieläkin sekä isäni kohdistama fyysinen väkivalta äitiin koko lapsuuden ajan.... Se pelko mitä me lapset koettiin on jättänyt syvät arvet.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:10"]
Isän yhtäkkiset silmittömät raivokohtaukset, jotka loivat kotiin turvattoman ja painostavan ilmapiirin. Noin 3-vuotiaana itkin jotakin asiaa ja itkuni ärsytti isää, joten hän tunki naamansa melkein kiinni omaani ja alkoi "matkia" itkuani - karjumalla päin naamaani täydellä aikuisen miehen volyymilla silmät raivosta pullottaen. Tuo on yksi varhaisimmista muistoistani. Minusta tuli säikky ja yliherkkä tulkitsemaan toisten mielialoja. Näin usein painajaisia. Isä ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta se hallitsematon, tunteja jatkuva raivoaminen ja huuto, kiroilu ja tavaroiden paiskominen oli sitäkin pelottavampaa. Äiti vain hyssytteli ja kehotti ymmärtämään isää kun se on "temperamenttinen".
[/quote]
Minun isäni huusi samalla tavalla ja pieksi minua niin kauan että lopetin itkemisen. Harva ymmärtääkään kuinka tärkeä taito itkeminen on. Minulla ei ole sitä taitoa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:53"]
Ei kuulosta jälkikäteen niin kauhealta mutta lapsena se tuntui siltä: Kerran uutena vuotena (en muista mikä vuosi) oli pakkasta muttei kunnolla lunta maassa. Maa oli siis muhkurainen ja kova. Ammuimme raketteja kotonamme perheeni ja kummieni perheen kanssa isäni rakentamasta telineestä (siis vain niitä tikullisia raketteja). Kummisetäni sytytti sitten yhden "sadan paukun padan". Hän asetti sen ilmeisesti hieman huonosti muhkuraiseen maahan ja ensimmäisen paukun jälkeen pata kaatusi ja kävi syöksemään ilotulitteita meitä kohti. Olimme kaikki hyvän turvamatkan päässä kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan mutta tottakai silti paukut ylsivät meihin asti. Tästä syntyi hirveä härdelli kun kaikki juoksivat karkuun ja savua oli joka paikassa. Kukaan lapsista ei tainnut loukkaantua mutta äitini sai ainakin nilkkaansa osuman (housun punttiin paloi reikä ja jalkaan tuli palovamma). Tämän jälkeen säikyin raketteja monta vuotta ja katselin aina turvallisesti puun takaa.
[/quote]
Kuulostaa ihanalta traumaattiselta kokemukselta. Vaihdetaanko?
Tipuin kaivoon.
Vauvana sairastin aivokalvontulehduksen, olin vuoden ikäinen. Siihen aikaan lapsia pidettiin pitkään sairaalassa ja taisin olla yli toista kuukautta osastolla. Äitini kertoi että kun tulin takaisin, en jokeltanut tai hymyillyt moneen kuukauteen, enkä leikkinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut vietiin vasten tahtoani helluntailaisten seuroihin.
Vanhempani, tätini ja setäni juhlivat pääsiäistä, kun olimme veljieni kanssa nukkumassa. Heräsimme kauheaan huutoon, kun tätini kävi äitiini käsiksi ja loppupeleissä setäni ja isänikin tappelivat. Isäni haki huoneestani haulikon kanssa panoksia. Sain isäni maihin ja hän sammuikin huoneeni lattialle. Paikalle tuli poliisit ja ambulanssi. Äidilläni oli kasvoissa syvä haava joka tikattiin. Olin tuolloin noin 10-vuotias. Sen jälkeen olen pelännyt 40+ aikuisia humalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti yritti tappaa. Pahoinpitelyt ja pelko. Hyväksikäyttö ja sen toistuvuuden pelko.
Isompi poika yritti kähmiä metsässä kun olin lapsi.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 23:57"]
Kun näitä lukee, niin ei voi kuin todeta että alkoholi on pilannut aika monen suomalaisperheen elämän.
[/quote]
Jotenkin luulen, etteivät nuo vanhemmat olleet selvänäkään niin kovin normaaleja... Alkoholi pahentaa ongelmia, mutta ei se niitä yksinään luo edes sille aineelle kaikkein herkimpien elämässä.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni.
[/quote]
Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin?
[/quote]
Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Ymmärrän sinua erittäin hyvin ! Minulla samanlaosia samanlaisia kokemuksia enkä ole koskaan voinut ymmärtää miksi pientä lasta oli sellaiseen alistettava. Miten omatkin vanhemmat sen sallivat ? Vihaan vanhempianiakin , salaa, tämän vuoksi,
Kun naapurin narkkari meinas ajaa autolla yli pihassa
H