Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?
19.11.2014 |
Itselläni yksi sellaisista joista voin kertoa oli eräs sekopäinen juoppo nainen lapsuuden kotipaikassani. Välillä odotti lapsia piilossa, esim. mainostaulun tai talonkulman suojissa ja hyppäsi sitten huutaen piilostaan säikäyttäen lapset pahanpäiväisesti. Kerran olin tulossa harrastuksestani kotiin ja istuuduin bussiin eteen, kuskin viereen. Kyseinen nainen tuli kyytiin ja istui viereeni. Olin hyvin peloissani ja hän kertoi minulle viinanhuuruisia tarinoita ja piti ranteestani kiinni. Jossain vaiheessa hän vauhkoontui ja rupesi syyttelemään minua ties mistä ja huutamaan. Ei meinannut päästää minua pois bussista pysäkilläni. Kuski ei sanonut mitään. Olin ehkä 8 vuotias.
Kommentit (174)
Olen "hyvästä" perheestä ja välini vanhempieni on nyt ja aina olleet hyvät ja lämpimät, mutta edelleen ihmettelen mitä "tempauksia" olen joutunut kestämään... Muistan kuinka ne joskus innostuivat litkimään viiniä ja sen seurauksena menivät harrastamaan äänekästä seksiä. Ahdisti silloin tosi paljon, vaikka kyse onkin " luonnollisesta" asiasta. En ikinä tekisi vastaavaa omille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:23"]
Koko lapsuus. Kotimme ilmapiiri oli ahdistava ja pelottava. Koskaan en tiennyt koska vanhemmat alkavat riidellä ja kuka milloinkin saisi turpiinsa väkivaltaiselta isältäni. Muistan kuinka äitini syytti minua siitä kun isäni löi veljeni silmäkulman verille. Isäni hermostui kun veljeni ei antanut minulle jotain leluaan. Veljeni oli ehkä 10-vuotias, minä 4-5. Näen vieläkin painajaisia isästäni ja olen katkera äidilleni siitä, että hän antoi kaiken tapahtua. Turpiin tuli jos tulin 10 minuttia myöhässä kotiin ja muusta älyttömästä syystä. Kaiken kruunasi se, että ulospäin piti esittää hyvää keskiluokkaista perhettä eikä mistään kotiasioista saanut missään nimessä puhua kenellekään.
[/quote]
Lisäisin vielä, että isäni raivokohtausten päätteeksi hänellä oli myös sadistinen tapa komentaa minua olemaan itkemättä. Voitte kuvitella sen pienen lapsen pelon, kun väkisin yrittää pidätellä itkua ja niiskutusta. Eihän se onnistu, hyperventiloinniksihan se menee. Isän bravuuri oli myös pakottaa pyytämään anteeksi. Siis hänen raivokohtauksensa jälkeen hän huusi minut huoneestani paikalle ja pakotti mitä nöyrimmin pyytämään anteeksi. Pyysin siis läpi lapsuuteni anteeksi isältäni sitä, että hän oli pahoinpidellyt minua henkisesti ja fyysisesti.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:54"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"]
Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä.
[/quote]Oletko sinä (ja sinä toinenkin saman kokenut) ikinä ollut missään terapiassa tämän asian kanssa? Regressio tms...? Haluatko muistaa miksi olit peloissasi?
terv. 15
[/quote]
Olen ollut muista asioista terapiassa, mutten ole puhunut tästä. Pelkäsin olla yksin pimeässä huoneessani ja nukkuminen pelotti. Milloin pelkäsin kummituksia, milloin mörköjä tai noitia. Teini-ikäisenä pelko ja ahdistus jatkui ilman minkäännäköistä syytä. Haluaisin tietää, ehkä sitä kautta pystyisin ennaltaehkäisemään jos tulevaisuudessa lapseni ovat alttiita tällaiselle.
T: se toinen pelkääjä
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:14"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:06"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:32"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni. [/quote] Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin? [/quote] Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Samanlaisissa tutkimuksissa olin myöskin lapsena. Ei jäänyt traumoja aikuisiälle, mutta tunsin suurta häpeää tutkimusten aikana.
[/quote]
Minulla vastaavanlaisia kajoamis-kokemuksia varhaislapsuudessa seka vähän myöhemmällä iällä (7-luokalla muistaakseni). Hirveät traumat jääneet, esimerkiksi synnytys ei olisi tullut kuuloonkaan kohdallani ja se tapahtumana toimenpiteineen tuo mieleen vahvasi ne kajoamis-muistot ikään kuin takautumina. En voi katsoa mitään synnytysohjelmia, en edes elokuvista synnytyskohtauksia. Minulla on silti kaksi lasta, sektiolla syntyneet synnytyspelon (virallinen diagn. horror partus) takia.
[/quote]
Just sama mulla. En tosin voi ajatella edes sektiota, enkä onneksi ole lapsia hankkimassa muutenkaan.
t. tuo joka ensin noista sairaalakokemuksista kirjoitti
[/quote]
Onko tuo vaikuttanut teidän seksuaalisuuteentai seksielämään? Itsellänikin joitain vastaavia, mutta huomattavasti lievempiä, ja sitten muita kopelointi hommia aikuisten miesten toimesta tullut koettua...
[/quote]
On vaikuttanut erittäin paljon. En nyt ehkä halua eritellä sen tarkemmin millä tavoin, mutta asialla on ollut ja on edelleen iso vaikutus sekä elämääni ylipäänsä että seksuaalisuuteen. Ikävintä on se, kun tuntuu että tämä trauma on muka olevinaan enemmän "oma syy", vaikka en tiedä miksi raiskauksen kaltainen toimitus on sairaalaympäristössä ihan fine, kun ei se muuten ole. Olin joskus luennolla, jossa käsiteltiin seksuaalisen hyväksikäytön uhrien oireistoa, ja löysin kyllä siitä itseni ihan täysin.
[/quote]
Tehtiinkö sinulle siis väkisin näitä toimenpiteitä lapsena? Eivätkö vanhempasi olleet läsnä tilanteissa ja saitko mitään rauhoittelevaa selitystä, että mitä sinulle tehdään? Kuulostaa kamalalta. Lapsellehan pitää aina selittää mitä tehdään.
Niitä on liian monta. Esim se että äiti vaan "katosi" eikä mulle kerrottu mihin. Isompana sain tietää että oli mielisairaalassa lataamossa. Isän ja äitin tappelut oli arkipäivää, isän viikonloppukänniraivoamiset samoin. Kerran isä hajotti oven moottorisahalla kännissä. Se oli arki-ilta, aamulla piti mennä kouluun kuin mitään ei olis tapahtunu eikä siitä koskaan puhuttu. Niin kuin ei mistään mitä meillä tapahtui. Kerran isän kännikaveri tuli väkisellä mun sänkyyn ja yritti työntää kättä housuihin. Äiti oli mennyt karkuun mutta unohtanut että minäkin oon olemassa. Semmosta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:05"]
Nauroin katketakseni lukiessani tätä ketjua :D :D
[/quote]Sulla on traumat jääneet päälle ja vaikuttaneet mielenterveyteen? Olen pahoillani puolestasi *jaxuhali*
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:02"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:56"] Onneksi omilla lapsilla on ihana ja turvallinen lapsuus. [/quote] Höps. Ihan aina ei näin ole, vaikka vanhemmat näin kuvittelevat.
[/quote] Ihan ovat lapset itsekin näin sanoneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:05"]Nauroin katketakseni lukiessani tätä ketjua :D :D
[/quote]
Et ole terve, mutta sen jo varmaan tiedätkin.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:36"]
Tehtiinkö sinulle siis väkisin näitä toimenpiteitä lapsena? Eivätkö vanhempasi olleet läsnä tilanteissa ja saitko mitään rauhoittelevaa selitystä, että mitä sinulle tehdään? Kuulostaa kamalalta. Lapsellehan pitää aina selittää mitä tehdään.
[/quote]
Niitä tehtiin varhaislapsuudessa ja aina ei ollut vanhempia mukana. En toisaalta kyllä edes tiedä mitä se auttaisi, että äiti tai kukaan silittelee päätä jos kuitenkin tehdään väkisin jotakin kamalaa. Mun mielestäni se tekee tilanteesta vaan entistäkin kieroutuneemman tuntuisen. Olen ollut siis tuolloin n. 3-vuotias ja alle, joten sellaisia pitkiä ja selkeitä muistipätkiä noista tilanteista ei ole. Keho ja tunteet sen sijaan muistavat liiankin hyvin (sen miten pidetään väkisin kiinni ja tungetaan kivuliaasti alapäähän tavaraa, ihan sama miten paljon sattuu ja ahdistaa), ja lisäksi on sellaisia välähdyksenomaisia tarkempia muistikuvia. Jotkut väittävät, että noin nuori lapsi ei muista mitään, mutta ainakin minun kohdallani se on ihan täyttä paskaa. "Hauskinta" on, että olen myöhemmin saanut selityksiä monille kummallisuuksille joita minussa on, siis että minulla on ollut jokin erikoinen piirre tai taipumus tai pelko, ja sitten vasta aikuisiällä jossain sivulauseessa olen kuullut, että "niin siellä sairaalassahan sulla silloin...". Ja koko juttu on loksahtanut kohdalleen. Eli noinkin nuorena tapahtuneista asioista voi todellakin jäädä pahoja traumoja.
Ja se ei todellakaan mene niin, että toimenpiteitä tehtäisiin jotenkin "lapsen ehdoilla". Kun on tarpeeksi heikko ja puolustuskyvytön niin on se vallan näppärää hoitaa hommat vaan tehokkaasti väkisin pois alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hurjia tarinoita! Kaikille teille kamalia asioita kokeneille toivon parempaa ja turvallisempaa tulevaisuutta.
Minulla sama kokemus linja-autossa vanhempi mies tuli ahdistelemaan ja olin silloin 10 vuotias . Onneksi eräs noin 13-v tyttö huomasi tilanteen ja esitti että olisin hänen sisko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin äitiäni, kastelin alleni 6-vuotiaaksi ja aamulla pelotti, koska äiti antoi nahkavyöllä selkään, kun huomasi märät lakanat. Yöllä heräsin ja mietin, miten voisin pestä tai piilottaa lakanat, ettei äiti aamulla huomaisi niitä. Aikuisena kun kysyin äidiltäni näistä asioista,hän kielsi kaiken ja sanoi, että olen hullu ja keksin asiat omasta päästäni. Äitini on jo kuollut, mutta asia on jäänyt mieleeni, koska äitini ei koskaan halunnut myöntää asiaa, vaan vieritti syyn itselleni ja omalle mielikuvitukselleni.
Naapurin hullu rullatuolissa istuva mies ja hänen iso urossaksanpaimen koira jolla mies pelotteli meitä. Ei ollut muuta tietä mitä kautta olisi kulkenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:41"]Samanlaisia kokemuksia kuin edellisillä, mutta ehdottomasti ahdistavin on ollut se, kun jäin kaulassa roikkuvasta avain-nauhasta kuristuksiin koulun kiipeilytelineeseen. Tapahtui ala-asteella välitunnin jälkeen, muistan sen tulehtumisen tunteen ja kuinka opettaja heitti tavarat maahan ja juoksi pihan poikki nostamaan minut alas. Nyt aikuisiällä se tunne on tullut ahdistuksena pintaan.
[/quote]
Turha nyt enää korjailla, mutta *tukehtumisen!! Pitkät piuhat ja väsymys....
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:36"]
Tehtiinkö sinulle siis väkisin näitä toimenpiteitä lapsena? Eivätkö vanhempasi olleet läsnä tilanteissa ja saitko mitään rauhoittelevaa selitystä, että mitä sinulle tehdään? Kuulostaa kamalalta. Lapsellehan pitää aina selittää mitä tehdään.
[/quote]
Niitä tehtiin varhaislapsuudessa ja aina ei ollut vanhempia mukana. En toisaalta kyllä edes tiedä mitä se auttaisi, että äiti tai kukaan silittelee päätä jos kuitenkin tehdään väkisin jotakin kamalaa. Mun mielestäni se tekee tilanteesta vaan entistäkin kieroutuneemman tuntuisen. Olen ollut siis tuolloin n. 3-vuotias ja alle, joten sellaisia pitkiä ja selkeitä muistipätkiä noista tilanteista ei ole. Keho ja tunteet sen sijaan muistavat liiankin hyvin (sen miten pidetään väkisin kiinni ja tungetaan kivuliaasti alapäähän tavaraa, ihan sama miten paljon sattuu ja ahdistaa), ja lisäksi on sellaisia välähdyksenomaisia tarkempia muistikuvia. Jotkut väittävät, että noin nuori lapsi ei muista mitään, mutta ainakin minun kohdallani se on ihan täyttä paskaa. "Hauskinta" on, että olen myöhemmin saanut selityksiä monille kummallisuuksille joita minussa on, siis että minulla on ollut jokin erikoinen piirre tai taipumus tai pelko, ja sitten vasta aikuisiällä jossain sivulauseessa olen kuullut, että "niin siellä sairaalassahan sulla silloin...". Ja koko juttu on loksahtanut kohdalleen. Eli noinkin nuorena tapahtuneista asioista voi todellakin jäädä pahoja traumoja.
Ja se ei todellakaan mene niin, että toimenpiteitä tehtäisiin jotenkin "lapsen ehdoilla". Kun on tarpeeksi heikko ja puolustuskyvytön niin on se vallan näppärää hoitaa hommat vaan tehokkaasti väkisin pois alta.
[/quote]
Tottakai. Tarkoitinkin, että sillä selittämisellä asia käydään läpi lapsen kanssa ensin teoritasolla, jotta lapsi ei ole tutkimus- tai operaatiotilanteessa paniikissa. Näin minun kohdallani hoidettiin sairaalatoimenpiteet. Muistan jännittäneeni, mutten ollut peloissani koska minulle oltiin kotona jo selitetty mitä minulle tehdään ja lääkäri vielä selitti ystävällisesti kaiken uudestaan ja antoi koskea ja tutkia välineitä. Vanhemman läsnäolo tilanteessa toi yleistä turvaa.
Minua ahdistaa koulupäivät ja niiden muistelu. En ikinä tiennyt kuka kamppaa tai lyö tai mistä eleestä tai ilmeestä tai seikasta keksittiin kiusaamiskohteita. En ikinä halunnut uusia vaatteita kun niistä aina kiusattiin. Hiuksia en uskaltanut laittaa mitenkään kiusaamisen takia. Harmaaksi tekeytyminen oli ahdistavaa ja kamalaa.
Perheemme dobermanni kakkasi päälleni ollessani noin 5-vuotias. Muistan vieläkin sen hajun...
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:52"]
Tottakai. Tarkoitinkin, että sillä selittämisellä asia käydään läpi lapsen kanssa ensin teoritasolla, jotta lapsi ei ole tutkimus- tai operaatiotilanteessa paniikissa. Näin minun kohdallani hoidettiin sairaalatoimenpiteet. Muistan jännittäneeni, mutten ollut peloissani koska minulle oltiin kotona jo selitetty mitä minulle tehdään ja lääkäri vielä selitti ystävällisesti kaiken uudestaan ja antoi koskea ja tutkia välineitä. Vanhemman läsnäolo tilanteessa toi yleistä turvaa.
[/quote]
Mä olen ollut sen verran pieni, että selittäminen tuskin olisi auttanut.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:56"] Onneksi omilla lapsilla on ihana ja turvallinen lapsuus.
[/quote]
Höps. Ihan aina ei näin ole, vaikka vanhemmat näin kuvittelevat.