Lue keskustelun säännöt.
Traumaattisin/pelottavin lapsuuden kokemuksesi?
19.11.2014 |
Itselläni yksi sellaisista joista voin kertoa oli eräs sekopäinen juoppo nainen lapsuuden kotipaikassani. Välillä odotti lapsia piilossa, esim. mainostaulun tai talonkulman suojissa ja hyppäsi sitten huutaen piilostaan säikäyttäen lapset pahanpäiväisesti. Kerran olin tulossa harrastuksestani kotiin ja istuuduin bussiin eteen, kuskin viereen. Kyseinen nainen tuli kyytiin ja istui viereeni. Olin hyvin peloissani ja hän kertoi minulle viinanhuuruisia tarinoita ja piti ranteestani kiinni. Jossain vaiheessa hän vauhkoontui ja rupesi syyttelemään minua ties mistä ja huutamaan. Ei meinannut päästää minua pois bussista pysäkilläni. Kuski ei sanonut mitään. Olin ehkä 8 vuotias.
Kommentit (174)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteen aineopettaja, vähän päälle 30 v mies, joka jätti mut tunnin jälkeen muka keskustelemaan läksyistä, mutta kävikin suoraan käsiksi rintoihin. Vannotti, etten saisi puhua kenellekään, tai hän järjestää niin että nolaan itseni. Kerroin kuitenkin kaverilleni, jonka jo tiesin kokeneen saman opettajan taholta saman ja kerroimme yhdessä vanhemmillemme. Kun asiaa selvitettiin koulun kanssa, niin tuli ilmi että opettaja oli edellisessä työpaikassaan tehnyt samaa, mutta vakuuttanut työhön otettaessa että pysyy tytöistä erossa :( Näin 90-luvun alussa...
Isäpuoli käytti seksuaalisesti hyväksi, ja kun pyysin äidiltä apua hän vaan huusi minulle että se oli minun oma vika.. Olin 11v ja tätä jatkui kunnes olin 18v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:56"] Onneksi omilla lapsilla on ihana ja turvallinen lapsuus.
[/quote]
Höps. Ihan aina ei näin ole, vaikka vanhemmat näin kuvittelevat.
[/quote]
Laitoin alapeukun vaikka viestissä onkin totuuden hippu. Lapsille voidaan tehdä pahaa koulussa, kavereiden kesken tms. , eikä kaikki välttämättä kantaudi vanhempien korviin.
Olen itse elänyt onnellisen lapsuuden, mutta siihen kuuluu yksi varjopuoli, jota en ole koskaan jostain syystä vanhemmilleni kertonut, vaikka välimme ovatkin hyvät ja kaikesta pystyy avautumaan.
Ollessani ala-asteella, 3.lk:lla, meillä on vuoden ajan musiikinopettaja sijaisena. Tämä mies oli isokokoinen ja äänekäs, ja hän otti joka luokalta itselleen silmätikun. Suurin osa oppilaista pelkäsi opettajaa, niin myös minä. Ja minusta tuli se silmätikku. Musiikkia oli oneksi vain kerran viikossa, ja joka kerralla tämä opettaja kiusasi minua. Jouduin esimerkiksi laulamaan koko luokan edessä ilman säestystä, ja opettaja nauraa räkätti vieressä. Sen lisäksi jouduin usein järjestellä tunnin jälkeen kaikki musakirjat, nostamaan tuolit pulpettien päälle, jne kaikkea mikä viivästytti pääsyä seuraa alle tunnille.
Luulen, että en vain uskaltanut kertoa kotona, että opettaja kiusaa, vaikka siihen muut luokkalaiset kehottikin. Tämä kaikki tapahtui 2003 vuonna, eli ei mikään vanha tapaus. Toivon että se mies ei enää opeta. Ainakaan pieniä lapsia!
Omat vanhempani olivat raittiita ja työssä käyviä ulkoisesti normaaleja vanhempia. Lapset kasvatettiin kuitenkin rankalla syyllistämismetodilla, johon kuului myös eristäminen erityisesti minun kohdallani. Koulun ulkopuolella ei ollut lupaa nähdä kavereita (siihen vedoten, ettei äitini tunne näiden vanhempia). Pari kertaa vuodessa san tavata kauempana asuvaa äidin tuttavaperheen tyttöä, joka oli luonteeltaan todella kontrolloiva. Tyttö halusi jo ollessani isompkin esimerkiksi päättää mitä puen päälleni, mitä syön ja kuinka paljon, heillä oli yksi penkki jossa sain istua, jos erehdyin istumaan muualle tuli sanomista jne. En koskaan uskaltanut sanoa vastaan, koska pelkästin tämän kertovan vanhemmilleni. Joten vierailut olivat puoleltani pakollsia ja niiden varjolla äiti sai syyn sanoa pyytäessäni päästä kotoa jollekkin toiselle kaverille, että vastahan sinä olit kylässä (ja vasta tarkoitti mitä tahansa kuukauden ja vuoden väliltä).
Jostakin syystä pelkäsin todella paljon äitiä muutenkin, vaikka väkivaltaa ei ollutkaan. Pelko hallitsi käyttäytymistäni kaikkialla, jos mokasin vaikka koulussa ahdistuin pitkiksi aikoja siitä mahdollisuudesta, että tieto mokasta saapuisi jossakin vaiheessa äitini korviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:26"][quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 12:10"]
Isän yhtäkkiset silmittömät raivokohtaukset, jotka loivat kotiin turvattoman ja painostavan ilmapiirin. Noin 3-vuotiaana itkin jotakin asiaa ja itkuni ärsytti isää, joten hän tunki naamansa melkein kiinni omaani ja alkoi "matkia" itkuani - karjumalla päin naamaani täydellä aikuisen miehen volyymilla silmät raivosta pullottaen. Tuo on yksi varhaisimmista muistoistani. Minusta tuli säikky ja yliherkkä tulkitsemaan toisten mielialoja. Näin usein painajaisia. Isä ei koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta se hallitsematon, tunteja jatkuva raivoaminen ja huuto, kiroilu ja tavaroiden paiskominen oli sitäkin pelottavampaa. Äiti vain hyssytteli ja kehotti ymmärtämään isää kun se on "temperamenttinen".
[/quote]
Tuntuipa pisto sydämessä. Minulla on todella kovaa uhmaa elävä noin kolmevuotias poika ja päälle vuoden ikäinen omapäinen tyttö. Yleensä hermot kestävät hyvin, mutta joskus harvoin, yleensä päiviä kestäneen uhmaamisen, joka asiasta kiukuttelemisen sekä yöllisten heräilyjen jälkeen hermot ovat tooooodella kireällä ja tulee melko pienestä huudettua. Onpa joskus lusikkakin lentänyt kaaressa keittiön nurkkaan kun kumpikin on temppuilut ja härvännyt pöydässä. Jälkeenpäin sitten kauhean morkkiksen kourissa, että eivät kai nämä koe pelkoa minua kohtaan tällaisissa tilanteissa tai muuten. Onneksi en ole kovin pitkävihainen, vaan melko nopeasti halitaan ja selitän miksi nyt tuli hermostuttua. Jos menee jopa omasta mielestäni yli, niin tietysti pyydän lapsilta anteeksi ja muuten rauhoittelen.
Tuo ensimmäinen lauseesi iski kuin märkä sukka. On tämä sellaista kasvamista itsekin, etten voi kuin nostaa sellaisille zen-vanhemmille hattua. Se sellainen lapsen rääkyvä kiukkuitku vain on niin raivostuttavaa. Ei se, jos loukkaa itsensä.
Tämä on siitä jännää, etten muista koskaan aikuisiällä suuttuneeni kenellekään niin, että olisin pientä äänenkorottamista kummemmin suuttunut. Lapset vain saavat todella nopeasti kaivettua sen ärsytyskynnyksen esiin.
[/quote]
Hei! Et vaikuta huonolta vanhemmalta! Kaikki tulistuvat joskus. Sinä sentään selität lapsillesi, mistä vihanpurkauksesi johtuvat ja pyydät anteeksi. Minun isäni ei koskaan myöntänyt käyttäytyneensä väärin tai pelottavasti, ei ikinä pyytänyt anteeksi, ei kertaakaan selittänyt purkauksiaan. Kohtauksia ei saanut edes mainita jälkikäteen. Se oli lapselle todella hämmentävää. Vasta aikuisena tajusin, että isäni hallitsematon käytös johtui pitkälti hänen omista lapsuuden traumoistaan, siihen päälle pikkulapsiarjen paineet ja työstressi. Lapsena luulin kaiken johtuvan minusta.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni.
[/quote]
Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin?
[/quote]
Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Saako kysyä että mitä alapeukutettavaa tässä on...? Eikö se nyt ole jotenkin oikeutettua olla traumatisoitunut tuosta asiasta vai mikä on ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:22"]
Oikeastaan jollain hämärällä tavalla koko lapsuus. Itkin ja pelkäsin hysteerisesti useimmat yöt ilman mitään erillistä tapahtumaa tai syytä.
[/quote]
Minä kanssa pelkäsin joka yö, en tiedä miksi.
[/quote]
Täällä kolmas! Mistäköhän johtuu... :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän henkinen ja fyysinen väkivaltaisuus.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:44"][quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 21:42"]Ahdistavat sairaalakokemukset, kun on tehty kajoavia toimenpiteitä väkisin. Vaikuttaa edelleen erittäin paljon elämääni. [/quote] Jos saa kysyä, niin minkälaisia kajoavia toimenpiteitä? Oletko puhunut niistä jollekkin? [/quote] Virtsatulehduksia oli jatkuvasti ja niiden vuoksi olin sairaalassa ronkittavana ja katetroitavana paljon. Sairaaloihin ja toimenpiteisiin liittyvä ahdistus on jotain sanoinkuvaamatonta, sellaista että kuoleminen ahdistaa huomattavasti vähemmän kuin toimenpiteet. Ja viha sadistista terveydenhoitoa kohtaan on valtava.
[/quote]
Samanlaisissa tutkimuksissa olin myöskin lapsena. Ei jäänyt traumoja aikuisiälle, mutta tunsin suurta häpeää tutkimusten aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki ne yöt kun isä oli humalassa ja kun isän juoppokaverit kokoontui meillä.
Oltiin päiväkodin kanssa puistossa. Olin laskemassa liukumäkeä, kun mulle huudettiin ja kiellettiin laskemasta alas. Eräällä tytöllä oli ollut kissanpentu puistossa ja naapurista karkasi kaksi isoa saksanpaimenkoiraa ja raateli kissan kuoliaaksi silmieni edessä. Nykyään pelkään isoja koiria ja pieniäkin, jos ne murisevat tai haukkuvat.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:26"]
Yläasteen aineopettaja, vähän päälle 30 v mies, joka jätti mut tunnin jälkeen muka keskustelemaan läksyistä, mutta kävikin suoraan käsiksi rintoihin. Vannotti, etten saisi puhua kenellekään, tai hän järjestää niin että nolaan itseni. Kerroin kuitenkin kaverilleni, jonka jo tiesin kokeneen saman opettajan taholta saman ja kerroimme yhdessä vanhemmillemme. Kun asiaa selvitettiin koulun kanssa, niin tuli ilmi että opettaja oli edellisessä työpaikassaan tehnyt samaa, mutta vakuuttanut työhön otettaessa että pysyy tytöistä erossa :( Näin 90-luvun alussa...
[/quote]
Joo, kun luin tuon muistui mieleen lukion aineopettaja joka ei käynyt kiinni vaan tykkäsi kosketella; hipelöi hiuksia, ranteita (kyseli mitä kello on). Ihan karsea äijä. En tiedä miksi kukaan ei kertonut kenellekään. Myöhemmin teki kai jotain uskaliaampaa ja muistaakseni erotettiin. Nyt vasta tajuan, että olisi pitänyt uskaltaa sanoa, olisi estänyt tilanteen jatkumisen. Tämä myös 90-luvun alussa. Onneksi (toivoakseni) lapsia rohkaistaan nykyään kertomaan tälläisesta.
Koulumatkalla (olin ala-asteella) tuntematon nuori miehen alku esti matkan jatkamisen, otti rinnuksista kiinni, pussasi minua ja pyysi mukaansa tappaakseen minut. Huh, päästi jatkamaan matkaa.
2