Sairaanhoitajat lähtevät joukolla sairaanhoitajan hommista - mutta minne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden entisen sairaanhoitajan, joka työskentelee nykyään vartijana. Muutaman viikon koulutus, palkka n. 2000-2500 €/kk lisistä riippuen, työt on enimmäkseen leppoisaa istuskelua, jonka aikana voi vaikka lukea kirjoja. Ei vaihtaisi takaisin hoitoalalle, vaikka palkka tuplattaisiin. 

Vartiontialan haaste onkin mieltä puuduttava tylsyys. Suomessa on lopulta aika vähän jänskäalueita, missä tapahtuu.

Tylsyys on kahdesta pahasta pienempi, jos on pakko valita sen ja jatkuvan "jänskättämisen" väliltä. Mutta vartija voi olla myös sellaisessa työssä, jossa riittää mielekästä ja turvallista tekemistä, esim. respassa. 

Ja se palkkataso...?

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Yliopistossa opiskeleminen on yleensä joustavaa eikä putkesta tarvitse suoriutua 5 vuodessa, jos se tuntuu liian raskaalta. Voit käyttää opiskeluihin vaikka 10 vuotta ja keikkailla samalla sairaanhoitajana. 

Olet aikuinen ihminen ja opiskellut jo yhden korkeakoulututkinnon, joten selviydyt kyllä toisestakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden entisen sairaanhoitajan, joka työskentelee nykyään vartijana. Muutaman viikon koulutus, palkka n. 2000-2500 €/kk lisistä riippuen, työt on enimmäkseen leppoisaa istuskelua, jonka aikana voi vaikka lukea kirjoja. Ei vaihtaisi takaisin hoitoalalle, vaikka palkka tuplattaisiin. 

Vartiontialan haaste onkin mieltä puuduttava tylsyys. Suomessa on lopulta aika vähän jänskäalueita, missä tapahtuu.

Totta puhut. Työskentelin lukion jälkeen vuoden vartijana, ja se tylsyys oli sanoinkuvaamatonta. Henkisesti hajottavampaa työtä saa hakea kuin sellainen, jossa ollaan vaan tyhjän panttina norkoilemassa, mutta täytyy kuitenkin olla aina valmiina toimimaan vaikka toimintaa tulee ehkä kerran kuussa jos sitäkään. 

Vartijana voi tietysti päästä mielenkiintoisiinkin paikkohin, mutta jos ei ole todella rautaista osaamista, siihen vaaditaan joko suhteita tai tuuria. Suhteet voi säilyä eläkeikään asti, mutta tuuri loppuu varmasti aikanaan ja sen jälkeen edessä on alanvaihto tai henkinen lobotomia. 

Olen samaa mieltä siitä että tylsä työ jossa ei tapahdu mitään on puuduttavaa ja pitkän päälle haastavaa jaksaa. Sen sijaan ottaisin silti sen mieluummin kuin nykyisen tilanteeni (ei-hoitoala) jossa juostaan pää kolmantena jalkana yhteen ja toiseen suuntaan, tulostavoitteet on liian korkeat ja sydän lyö ylilyöntejä stressin takia.

Kumpikaan ei tietenkään ole hyvä tilanne, mutta jos valita pitää niin otan mieluummin sen tylsyyden jolloin ainakin vältyn stressin aiheuttamilta sydänongelmilta.

Oisko hyvä yhdistelmä tehdä muutama vuoro viikossa hoitajana ja muutama vartijana, saisi välillä toimintaa ja sitten osaisi arvostaa tylsän puuduttavaa odottelua 🤔 plussana myös se, että vartija saattaa välillä joutua käyttämään ensiaputaitoja ja hoitajan työssä taas voi vartijan taidoista olla apua välillä.

No toihan kuulostais kyl tosi ideaalille :) Itsekin olen miettinyt vastaavaa komboa (lempityö jossa huono palkka, ja kovapalkkainen mutta kuluttava työ) tulevaisuudelle. En vain tiedä suostuisivatko työnantajat tuohon, kun edelleen niin monessa paikassa huudetaan sen täysiviikkoisen työntekijän perään

Olen itse hakenut töitä ehdoilla että en tee täyttä työaikaa. Ensin nikotellaan ja väitetään että ei ole mahdollista, mutta kun on kiittänyt ja ollut poistumassa niin kohta jo soitetaan perään. Hae useammista paikoista, kyllä lyhennettyä tai vakikeikkaa on pilvin pimein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Yliopistossa opiskeleminen on yleensä joustavaa eikä putkesta tarvitse suoriutua 5 vuodessa, jos se tuntuu liian raskaalta. Voit käyttää opiskeluihin vaikka 10 vuotta ja keikkailla samalla sairaanhoitajana. 

Olet aikuinen ihminen ja opiskellut jo yhden korkeakoulututkinnon, joten selviydyt kyllä toisestakin. 

Entä se raha ja lasten hoito ja velan maksu? Ja eikö ylioipisto-opintojenkin suorittaminen ole nykyään kestoltaan rajattu?

Silloin, kun sisään pääsi vielä pääsykokeiden kautta, yliopisto-opinnot olisivat olleet edes vähän realistisempi vaihtoehto, mutta nyt, kun ensimmäiseksi pitäisi lähteä korottamaan YO-arvosanoja, tuntuu vaikealta. Nykyään monilla aloilla pääsykokeiden kautta otetaan sisään vain muutama, joten täytyisi onnistua pääsykokeissa lähes täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Ja sitten tulee se tosiasia että useimmilla aloilla koulutus ei takaa yhtikäs mitään.

Työn löytäminen on ihan oma projektinsa, joka nykyään edellyttää useimmilta harjoitteluja ja osa-aikaisuuksia ym. Mun isosiskolla on akateeminen koulutus. Kesti 2 vuotta saada osa-aikaisuus ja 5 vuotta kokopäivätyö. 5v opintojen lisäksi. Palkka 2600 eur/kk, ei lisiä.

Ynnä sitten tullaan siihen että säilyykö työpaikka? Monet alat ovat tuulisia, julkisellakin leikataan kun kaikki ovat veloissa.

Niin kuin sanoit, kaivataan esimerkkejä aloista joille hoitajat siirtyvät. Ei yksittäistapauksia vaan selkeästi parempia vaihtoehtoja joihin joukkopako suuntautuu.

Tässä tullaan sen tosiasian äärelle, että hyviä vaihtoehtoja on vaikea löytää. Sairaanhoitajan työ on raskasta ja koulutukseen ja vastuuseen nähden alipalkattua, mutta kaikissa töissä on huonot puolensa ja kuinka moni niistä on lopulta parempi?

Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka kuinka kuvittelisi. 

Valitus palkasta ei lopu koskaan.

Vaikka palkka olisi sama kuin lääkäreillä, valitettaisiin että 10 000 eur/kk koska meidän työ on raskaampaa. Maksakaa tai me siirrytään teollisuusiivoojiksi koska kaveri kertoi että niissä hommissa tienaa 12 000 eur/kk ja työ on leppoisaa.

Fakta: on syynsä miksi te alan valitsitte. Ja ei, se syy ei olut kutsumus. Kaikissa töissä on haasteensa, ei ole mitään työtä joka on hyvin palkattua, helppoa tehdä ja saada, ja vapaata.

On vähän kummallista, että valitetaan hoitajan työn stressistä ja vastuullisuudesta, mutta sitten kuitenkin vaihtoehdoiksi esitetään sellaisia aloja kuin lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Ja sitten tulee se tosiasia että useimmilla aloilla koulutus ei takaa yhtikäs mitään.

Työn löytäminen on ihan oma projektinsa, joka nykyään edellyttää useimmilta harjoitteluja ja osa-aikaisuuksia ym. Mun isosiskolla on akateeminen koulutus. Kesti 2 vuotta saada osa-aikaisuus ja 5 vuotta kokopäivätyö. 5v opintojen lisäksi. Palkka 2600 eur/kk, ei lisiä.

Ynnä sitten tullaan siihen että säilyykö työpaikka? Monet alat ovat tuulisia, julkisellakin leikataan kun kaikki ovat veloissa.

Niin kuin sanoit, kaivataan esimerkkejä aloista joille hoitajat siirtyvät. Ei yksittäistapauksia vaan selkeästi parempia vaihtoehtoja joihin joukkopako suuntautuu.

Opiskella voi myös työn ohessa. Linkistä löydät lisää tietoa:

https://opintopolku.fi/wp/aikuiskoulutus/aikuisten-korkeakouluopinnot/

Sairaanhoitajana voi jatkaa omassa työssään siihen asti, että löytää uuden alan töitä. Jos ja kun pitää mennä harjoittelujaksoille, voi tehdä sairaanhoitajana keikkatöitä, jos ei saa sovittua työvuoroja harjoitteluun sopiviksi. 

Aina alaa vaihtaessa ei ole kyse paremmasta palkasta vaan siitä, että viihtyy uudessa työssään paremmin ja/tai uusi työ vastaa paremmin siitä maksettua palkkaa. Tai yksinkertaisesti työajat ovat itselle paremmin sopivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Ja sitten tulee se tosiasia että useimmilla aloilla koulutus ei takaa yhtikäs mitään.

Työn löytäminen on ihan oma projektinsa, joka nykyään edellyttää useimmilta harjoitteluja ja osa-aikaisuuksia ym. Mun isosiskolla on akateeminen koulutus. Kesti 2 vuotta saada osa-aikaisuus ja 5 vuotta kokopäivätyö. 5v opintojen lisäksi. Palkka 2600 eur/kk, ei lisiä.

Ynnä sitten tullaan siihen että säilyykö työpaikka? Monet alat ovat tuulisia, julkisellakin leikataan kun kaikki ovat veloissa.

Niin kuin sanoit, kaivataan esimerkkejä aloista joille hoitajat siirtyvät. Ei yksittäistapauksia vaan selkeästi parempia vaihtoehtoja joihin joukkopako suuntautuu.

Tässä tullaan sen tosiasian äärelle, että hyviä vaihtoehtoja on vaikea löytää. Sairaanhoitajan työ on raskasta ja koulutukseen ja vastuuseen nähden alipalkattua, mutta kaikissa töissä on huonot puolensa ja kuinka moni niistä on lopulta parempi?

Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka kuinka kuvittelisi. 

Määrittele alipalkattu.

Jos kysyt työntekijöitä, niin enemmistö on sitä mieltä että heidän työnsä on alipalkattua. Eihän se niin voi olla.

Miten olis siivoojan työt? Tuli siivottua kämppiä joihin ei menty ilman hengityssuojaimia, narkkisten kämppiä, rikollisten kämppiä, pari murhapaikkaakin joissa oli veriroiskeita seinillä (toisessa lasten sellaisia).

Kiireiset työajat. Palkka 8 eur/tunti.

Nyt tienaan 2 800 eur/kk. Työ on vaativaa ja stressaavaa, mutta toisinaan mukavaakin. Edellytti 3,5 vuoden opinnot, 1v harjoitteluja, 1,5v osa-aikaisuutta ja 6kk työttömyyttä. Saatan menettää työni 2022 alussa, koska porukkaa vähennetään.

Kaikilla on haasteensa.

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Sairaanhoitaja on alempi korkeakoulututkinto, joten ei se voi sitä enempää hyödyttää.

Yliopistoon voi lähes kaikille aloille hakea maisterihaussa. Silloin riittää, että olet lukenut uudesta aineesta perus- ja aineopinnot (60 op, laskennallisesti 1 vuoden täysipäiväinen opiskelu) sen sairaanhoitajan tutkinnon päälle. Luonnollisestikaan uuden alan opintoja et voi korvata sairaanhoitajan opinnoilla siinä missä joku historian maisteri ei voi lähteä sairaanhoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Yliopistossa opiskeleminen on yleensä joustavaa eikä putkesta tarvitse suoriutua 5 vuodessa, jos se tuntuu liian raskaalta. Voit käyttää opiskeluihin vaikka 10 vuotta ja keikkailla samalla sairaanhoitajana. 

Olet aikuinen ihminen ja opiskellut jo yhden korkeakoulututkinnon, joten selviydyt kyllä toisestakin. 

Entä se raha ja lasten hoito ja velan maksu? Ja eikö ylioipisto-opintojenkin suorittaminen ole nykyään kestoltaan rajattu?

Silloin, kun sisään pääsi vielä pääsykokeiden kautta, yliopisto-opinnot olisivat olleet edes vähän realistisempi vaihtoehto, mutta nyt, kun ensimmäiseksi pitäisi lähteä korottamaan YO-arvosanoja, tuntuu vaikealta. Nykyään monilla aloilla pääsykokeiden kautta otetaan sisään vain muutama, joten täytyisi onnistua pääsykokeissa lähes täydellisesti.

Rahaa saa tietysti tekemällä töitä. Jos opiskelet 20 h/vko, töitä voi hyvin tehdä 20 h/vko tai vähän enemmänkin. Yliopiston kesäloma kestää n. 3 kuukautta, joten siinä ehtii hyvin tekemään pari kuukautta vuodessa ihan täysipäiväistä työtä. Jos lainan lyhentäminen on silti ylivoimaisen vaikeaa, ei auta muu kuin myydä asunto ja muuttaa halvempaan. 

Opinto-oikeuden kesto on rajattu, mutta sitä voidaan pidentää hakemuksesta. Ja jos käy niin huonosti ettei hakemusta hyväksytä, aina voi hakea uudestaan sisään ja jatkaa siitä mihin jäi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Ja sitten tulee se tosiasia että useimmilla aloilla koulutus ei takaa yhtikäs mitään.

Työn löytäminen on ihan oma projektinsa, joka nykyään edellyttää useimmilta harjoitteluja ja osa-aikaisuuksia ym. Mun isosiskolla on akateeminen koulutus. Kesti 2 vuotta saada osa-aikaisuus ja 5 vuotta kokopäivätyö. 5v opintojen lisäksi. Palkka 2600 eur/kk, ei lisiä.

Ynnä sitten tullaan siihen että säilyykö työpaikka? Monet alat ovat tuulisia, julkisellakin leikataan kun kaikki ovat veloissa.

Niin kuin sanoit, kaivataan esimerkkejä aloista joille hoitajat siirtyvät. Ei yksittäistapauksia vaan selkeästi parempia vaihtoehtoja joihin joukkopako suuntautuu.

Tässä tullaan sen tosiasian äärelle, että hyviä vaihtoehtoja on vaikea löytää. Sairaanhoitajan työ on raskasta ja koulutukseen ja vastuuseen nähden alipalkattua, mutta kaikissa töissä on huonot puolensa ja kuinka moni niistä on lopulta parempi?

Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka kuinka kuvittelisi. 

Määrittele alipalkattu.

Jos kysyt työntekijöitä, niin enemmistö on sitä mieltä että heidän työnsä on alipalkattua. Eihän se niin voi olla.

Miten olis siivoojan työt? Tuli siivottua kämppiä joihin ei menty ilman hengityssuojaimia, narkkisten kämppiä, rikollisten kämppiä, pari murhapaikkaakin joissa oli veriroiskeita seinillä (toisessa lasten sellaisia).

Kiireiset työajat. Palkka 8 eur/tunti.

Nyt tienaan 2 800 eur/kk. Työ on vaativaa ja stressaavaa, mutta toisinaan mukavaakin. Edellytti 3,5 vuoden opinnot, 1v harjoitteluja, 1,5v osa-aikaisuutta ja 6kk työttömyyttä. Saatan menettää työni 2022 alussa, koska porukkaa vähennetään.

Kaikilla on haasteensa.

 

Ai niin, ja aloituspalkka oli 2300 eur/kk opiskelujen, harjoitteluiden ja osa-aikaisuuksien kanssa. Nyt 13v työkokemuksella siis 2 800 eur/kk ml. lisät.

En pidä nykyistä työtä alipalkattuna. Jos on hyvä numeropää, osaat tehdä nopeita ratkaisuja, siedät stressiä ja olet valmis panostamaan 5-10v työn hankintaan, mun ala on vaihtoehto.

Siivoustyötä pidin alipalkattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Sairaanhoitaja on alempi korkeakoulututkinto, joten ei se voi sitä enempää hyödyttää.

Yliopistoon voi lähes kaikille aloille hakea maisterihaussa. Silloin riittää, että olet lukenut uudesta aineesta perus- ja aineopinnot (60 op, laskennallisesti 1 vuoden täysipäiväinen opiskelu) sen sairaanhoitajan tutkinnon päälle. Luonnollisestikaan uuden alan opintoja et voi korvata sairaanhoitajan opinnoilla siinä missä joku historian maisteri ei voi lähteä sairaanhoitajaksi.

Korkeakouluopintojen ihannesuoritusaika on 3+2 vuotta. Kolme vuotta kuluu kandivaiheeseen ja kaksi vuotta maisterivaiheeseen.

Täytyy muistaa, ettei pelkällä pääaineella pitkälle selviä. Maisterikoulutus on laaja kokonaisuus, johon täytyy opiskella sivuaineita, kieliä sun muuta. Sairaanhoitajaopinnot tuskin kelpaavat sivuaineeksi edes hoitotieteisiin, muuhun ei varmasti.

Itse valmistuin vuosi sitten sosiaalityöntekijäksi. Opiskelin sh-työn ohella yhteiskuntatieteitä. En enää ikinä palaa hoitotyöhön, on ollut valtavan suuri helpotus jättää tuo ala taakse.

Vierailija kirjoitti:

On vähän kummallista, että valitetaan hoitajan työn stressistä ja vastuullisuudesta, mutta sitten kuitenkin vaihtoehdoiksi esitetään sellaisia aloja kuin lääkäri.

No lääkärin työ on toki vastuullista ja omalla laillaan stressaavaa, mutta työn arvostus ja palkkaus on kohdallaan. Ei tarvitse tehdä 3-vuorotyötä ja saa itse sanella lomansa. Eikä tarvitse kuunnella pikkupomon uhkailua päivittäin (kuten ainakin täällä Turussa kunnallisella...)

Kyllä mä ainakin ottaisin lähes minkä tahansa muun työn kuin ripuloivien, psykogeriatristen, ja ammattipainijan voimilla varustettujen ihmisten hoivaamisen laitoksessa.

Ja otinkin, jätin hoitajaopinnot kesken kun todellisuus iski silmille.

Tuolta väleistä voi löytyä niitä "helppoja" hoitsun töitä, mutta kun menee alalle niin ne paikat on enimmäkseen tuota ruohonjuuritason kääntelyä, pyyhkimistä, pesua, veri- ja ulosteroiskeita, katetrointia, ym.

Puhumattaakaan siitä, että ajoittain saa olla tekemisissä kuolevien ja kuolleiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Hoitajan ei kuulu näyttää stressaantuneisuuttaan asiakkaalle, vaan heille hymyillään vaikka olisi minkälainen päivä takana tai tiedossa... Noitten potilaitten lisäksi on aika paljon kirjaamista järjestelmiin (kaikki pienimmätkin asiat pitää kirjata ja raportoida) sekä kokoustamista. Aika kiire tahti kyllä on...

Juu, kylläpä kuulostaa kiireiseltä ja stressaavalta. Kirjaat läpikäymäsi potilaiden asiat koneelle ja käy silloin tällöin istumassa kokouksessa pullakaffeella. Eikö tekstin tuottaminen oikein suju vai kirjoitustaidossako on ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin vuosi sitten sosiaalityöntekijäksi. Opiskelin sh-työn ohella yhteiskuntatieteitä. En enää ikinä palaa hoitotyöhön, on ollut valtavan suuri helpotus jättää tuo ala taakse.

Kertoisitko, miten asia eteni.

-Miten pääsit sisään opiskelemaan? Oliko sinulla erinomainen YO-todistus?

-Miten opiskelit pää- ja sivuaineita, miten selvisit pakollisista läsnäoloista?

-Miten rahoitit opintosi? Kauanko opinnot kestivät?

-Miten järjestit arkielämäsi, esimerkiksi lastenhoidon?

-Jos teit jatkuvasti töitä opiskelujen ohella, ottiko se koville?

-Paljonko kertyi lainaa, rahoittiko miehesi opintojasi?

Alanvaihto on helppo sana. Olisi kiva kuulla sen käytännöistä. 

Olen hoitaja, mutta myös venäjän kielen maisteri. Venäjä ei kuitenkaan työllistä tai jos työllistää, niin mitättömällä palkalla hoitajan palkkaan verrattuna.

Muinoin sisään oli helppo päästä pääsykokeiden kautta, koska venäjä oli suuri intohimoni ja opiskelin sitä ahkerasti. Nykyään en pääsisi yliopistoon sisään mitenkään, vaan täytyisi aloittaa korottamalla YO-arvosanoja.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin ottaisin lähes minkä tahansa muun työn kuin ripuloivien, psykogeriatristen, ja ammattipainijan voimilla varustettujen ihmisten hoivaamisen laitoksessa.

Ja otinkin, jätin hoitajaopinnot kesken kun todellisuus iski silmille.

Tuolta väleistä voi löytyä niitä "helppoja" hoitsun töitä, mutta kun menee alalle niin ne paikat on enimmäkseen tuota ruohonjuuritason kääntelyä, pyyhkimistä, pesua, veri- ja ulosteroiskeita, katetrointia, ym.

Puhumattaakaan siitä, että ajoittain saa olla tekemisissä kuolevien ja kuolleiden kanssa.

Aina yhtä yllättävää, ettei hoitoalalle hakeutuvat tajua, että se työ on juurikin hoitamista. Sinänsähän nuo kääntelemiset, pyyhkimiset ym kuuluu lähihoitajien tehtäviin. Tottakai ihmisiä kuolee. Jokainen meistä kuolee ennenpitkään. Nykyisin sitten hoitajatkin on vieraantuneet kuolemasta ja ruumiin pesusta ,käsittelystä jne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Hoitajan ei kuulu näyttää stressaantuneisuuttaan asiakkaalle, vaan heille hymyillään vaikka olisi minkälainen päivä takana tai tiedossa... Noitten potilaitten lisäksi on aika paljon kirjaamista järjestelmiin (kaikki pienimmätkin asiat pitää kirjata ja raportoida) sekä kokoustamista. Aika kiire tahti kyllä on...

Juu, kylläpä kuulostaa kiireiseltä ja stressaavalta. Kirjaat läpikäymäsi potilaiden asiat koneelle ja käy silloin tällöin istumassa kokouksessa pullakaffeella. Eikö tekstin tuottaminen oikein suju vai kirjoitustaidossako on ongelma?

No ehkä tilanteen "mukavuus" selviäisi sinullekin parhaiten kun vain haet sh-koulutukseen ja töihin :-) Ei se niin ole että potilas kävelee sisään ja ulos ja sitten laitat lappuselle kommenttina "hyvin meni" vaan niitä kirjausjärjestelmiä tietokoneella täytyy hallita vähän paremmin. Työterveysvammat, vakuutusjutut, jatkohoidot ja -toimenpiteet, kuntoutussuunnitelmat yms.

Mutta oleellista on ettei turhautumista tai ketutusta pureta asiakkaisiin, koska se nyt ei johda mihinkään. Toki jos tiedät paikan missä sairaanhoitajalla on aikaa pullakaffeihin monta kertaa päivässä niin kerro ihmeessä, uskon että kiinnostuneita hakijoita löytyisi!!!