Sairaanhoitajat lähtevät joukolla sairaanhoitajan hommista - mutta minne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin vuosi sitten sosiaalityöntekijäksi. Opiskelin sh-työn ohella yhteiskuntatieteitä. En enää ikinä palaa hoitotyöhön, on ollut valtavan suuri helpotus jättää tuo ala taakse.

Kertoisitko, miten asia eteni.

-Miten pääsit sisään opiskelemaan? Oliko sinulla erinomainen YO-todistus?

-Miten opiskelit pää- ja sivuaineita, miten selvisit pakollisista läsnäoloista?

-Miten rahoitit opintosi? Kauanko opinnot kestivät?

-Miten järjestit arkielämäsi, esimerkiksi lastenhoidon?

-Jos teit jatkuvasti töitä opiskelujen ohella, ottiko se koville?

-Paljonko kertyi lainaa, rahoittiko miehesi opintojasi?

Alanvaihto on helppo sana. Olisi kiva kuulla sen käytännöistä. 

Olen hoitaja, mutta myös venäjän kielen maisteri. Venäjä ei kuitenkaan työllistä tai jos työllistää, niin mitättömällä palkalla hoitajan palkkaan verrattuna.

Muinoin sisään oli helppo päästä pääsykokeiden kautta, koska venäjä oli suuri intohimoni ja opiskelin sitä ahkerasti. Nykyään en pääsisi yliopistoon sisään mitenkään, vaan täytyisi aloittaa korottamalla YO-arvosanoja.

Minä voin kertoa, vaikka olenkin tosiaan valmistunut sosiaalityöntekijäksi jo kymmenen vuotta sitten (ekalta ammatiltani sairaanhoitaja). 

- pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon ihan normaalien pääsykokeiden kautta, ekalla yrittämällä. Minulla on toki hyvä YO-todistus, viisi laudaturia. Mutta suurimmalla osalla työkavereistani (sossuja hekin) ei ole noin hyvää YO-todistusta.

- valitsin sivuaineet käytännön sanalemana eli niin, että pystyin yhdistämään sivuaineiden pakolliset luennot ym. niihin päiviin, kun olin joka tapauksessa yliopistolla pääaineopintojen (sosiaalityö) vuoksi. En siis valinnut sivuaineita kiinnostuksen mukaan, vaikka ihan hyödylliset aineet otinkin sivuaineiksi lopulta.

- aluksi rahoitin opinnot tekemällä hoitalan keikkatyötä sekä nostamalla opintolainaa. Sain hyvin pian opinnot aloitettuani sosiaalityöntekijän osa-aikaisen työn, joka oli työajalla 25h/viikko. Pystyin yhdistämään opinnot ja tuon osa-aikaisen sossun työn tosi hyvin. Viimeisenä vuonna tein jo sossun töitä täysipäiväisesti maisteriopintojen ohella. Gradun aikaan jättäydyin muutamaksi kuukaudeksi täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Valmistuin neljässä ja puolessa vuodessa, hyvin arvosanoin. 

- minulla ei ole miestä, joka olisi rahoittanut opintojani. Lapsiakaan ei siis ollut/ole. En osaa sanoa, ottiko alan vaihtaminen koville vai ei. Inhosin sairaanhoitajan työtä, minulla oli tarkka suunnitelma kun lähdin vaihtamaan alaa. Oikeastaan opinnot olivat tosi ihana juttu, kun tajusin löytäneeni minulle oikeasti sopivan alan. Motivaatio oli siis kova. 

- opintolainaa kertyi kyllä, mutta sen takaisinmaksu ei ole ollut ongelma, koska valitsin hyvin työllistävän alan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole sekuntiakaan katunut alanvaihtoa.

Et tietenkään kadu, koska se johti sinulla mielekkäämpään elämään, mutta alanvaihto ei tarkoita, että elämä välttämättä muuttuisi paremmaksi. On minullakin venäjän maisterin tutkinto, jonka opiskelin, koska joka paikassa hehkutettiin, kuinka venäjän osaajista on ankara pula, kunnes totuus vasta opintojen aikana rupesi selviämään. Totuus on se, että meitä ei tarvita.

Alanvaihto on hyppäys pimeään, koska sen enempää työllistymisestä kuin viihtymisestäkään ei etukäteen tiedä. Jollekin muutos on onnenpotku, toiselle uusi katkera todellisuus.

Kun täällä hehkutetaan, että mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin sairaanhoitajan työ, niin ei sitä voi tietää ennen kuin kokeilee, mutta kun kokeilee ja tekee kokeilun loppuun saattamiseksi kovan työn, niin samalla ei kannata odottaa, että palkinto on varma. Uusi työ voi osoittautua aivan yhtä huonoksi tai huonommaksikin kuin entinen.

Esimerkiksi koodariunelmat ovat minusta sikäli käsittämättömiä, että niitä puhuvat ihmiset, jotka ovat aikaisemmin tehneet ihmisläheistä työtä. Näinköhän he sittenkään viihtyisivät tuijottamassa ruutua ja ratkaisemassa loogisia ongelmia?

Kehotan alanvaihtajia realismiin. Jos matemaattiset aineet eivät suju, eikä uusi työllistysmissuunnitelma liity koviin luonnontieteisiin tai tekniikkaan, kannattaa olla harkitsevainen uuden opintoalan valinnassa.

Vierailija kirjoitti:

- pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon ihan normaalien pääsykokeiden kautta

Tuo on nykyään suurin ongelma. Ensikertalaisten suosiminen ja pääsykokeiden arvon mitätöinti on johtanut siihen, että ilman erinomaista YO-todistusta yliopistoon pääseminen on lähes mahdotonta.

On paljon helpompi motivoida itsensä lukemaan pääsykokeisiin kuin palata koulunpenkille ja aloittaa asioiden kertaaminen ja YO-arvosanojen korotus. Kaiken lisäksi matematiikan arvo on nykykriteereillä hirmuinen. Jos matematiikka ei suju, humanisten alojenkin pisteet jäävät mataliksi.

Lääkäreiksi, lakimiehiksi ja lentäjiksi.

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tuntee henkilökohtaisesti edes yhden alaa vaihtaneen sairaanhoitajan? Omasta puolestani vastaan, etten tunne/tiedä yhtäkään.

Minä tunnen kaksi. Toinen luki ensin perushoitajaksi (silloin kun niitä vielä oli), sitten sh:ksi, sitten terveystieteiden maisteriksi ja on nyt jonkun kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja.

Toinen luki erityisopettajaksi ja tekee niitä hommia.

Kumpikin on muuten sitä kaliiberia, että lukiossa teki tiukkaa. Siis ihan selkeästi aika tyhmiä.

Ja tuohan ei pidä paikkaansa. Jos oikeasti lukiossa tekee tiukkaa tyhmyyden takia, niin ei silloin lueta maisteriksi tai päästä sosiaali- ja terveysjohtajaksi.

Tuollainen ihminen kuuluu jonnekin alimpaan 10-20% älykkyyden osalta. Lukio ei niin paljoa vaadi.

Alisuorittajia nuo ovat. Lähes varmasti niin päin ettei lukio tarjonnut mielenkiintoisia haasteita, joten tylsä puurtaminen palikkatehtävien ja ulkoa pänttäämisen kanssa kävi tylsäksi.

Ihan täyttä fantasiaa että hoitajat alkaisivat joukolla johtajiksi ym. Lähes kaikki ovat hoitoalalla koska kognitiivinen suorituskyky ja luonne sopivat paremmin hoitoalalle kuin johtotehtäviin tai vaativiin asiantuntijatehtäviin. Itselle taas ei sopisi hoitoala. En ole riittävän "agreeable" enkä empaattinen, ja päätä vaativat työt ovat siellä lähinnä rutiinia joka vaatii ensisijaisesti tarkkuutta ettei mokaa. Viihdyn paremmin hommissa joissa ei hoivata ihmisiä, ja tehtävät ovat sellaisia että kaikki mokaavat säännöllisesti koska ne ovat vaativia ja kilpailu on kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Ja materiaalisen elintason laskeminen ei ole vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole sekuntiakaan katunut alanvaihtoa.

Et tietenkään kadu, koska se johti sinulla mielekkäämpään elämään, mutta alanvaihto ei tarkoita, että elämä välttämättä muuttuisi paremmaksi. On minullakin venäjän maisterin tutkinto, jonka opiskelin, koska joka paikassa hehkutettiin, kuinka venäjän osaajista on ankara pula, kunnes totuus vasta opintojen aikana rupesi selviämään. Totuus on se, että meitä ei tarvita.

Alanvaihto on hyppäys pimeään, koska sen enempää työllistymisestä kuin viihtymisestäkään ei etukäteen tiedä. Jollekin muutos on onnenpotku, toiselle uusi katkera todellisuus.

Kun täällä hehkutetaan, että mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin sairaanhoitajan työ, niin ei sitä voi tietää ennen kuin kokeilee, mutta kun kokeilee ja tekee kokeilun loppuun saattamiseksi kovan työn, niin samalla ei kannata odottaa, että palkinto on varma. Uusi työ voi osoittautua aivan yhtä huonoksi tai huonommaksikin kuin entinen.

Esimerkiksi koodariunelmat ovat minusta sikäli käsittämättömiä, että niitä puhuvat ihmiset, jotka ovat aikaisemmin tehneet ihmisläheistä työtä. Näinköhän he sittenkään viihtyisivät tuijottamassa ruutua ja ratkaisemassa loogisia ongelmia?

Kehotan alanvaihtajia realismiin. Jos matemaattiset aineet eivät suju, eikä uusi työllistysmissuunnitelma liity koviin luonnontieteisiin tai tekniikkaan, kannattaa olla harkitsevainen uuden opintoalan valinnassa.

Jo 21 vuotta olen viihtynyt ja uskoisin viihtyväni vielä seuraavat 5 vuotta ennenkuin jään vanhuuseläkkeelle.

Olen tuosta alan valinnasta silti kanssasi samaa mieltä. Sairaanhoitajalla alanvaihdon suhteen on kuitenkin se hyvä puoli, että jos ei työllistykään uudelle alalle, voi jatkaa sairaanhoitajana. Tai jos toteaa, ettei uusi ala sittenkään ollut oikea. Opiskeluaikana voi tehdä sairaanhoitajana keikkahommia, jolloin ammattitaitokin säilyy. Eikä tarvitse ottaa opintolainaakaan.  Sairaanhoitajan hommista ei kuitenkaan pääse pois, jos ei edes yritä. 

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Juu, kun kuukaudessa on tietyt menot ja lapset tarvitsevat aikaa ja huomiota, yhtälöön ei mahdu kuin yksi kokoaikainen työ eikä aina sitäkään.

Olen tehnyt runsaasti opintoja avoimessa, joten pääsisin suoraan eteenpäin, mutta opintoni ovat yhteiskuntatieteistä, jotka eivät työllistä, joten en uskalla lähteä tekemään maisterivaihetta. 

Enkä ole ihan varma siitäkään, pitäisinkö työstä, jossa ei tehdä käytännöllistä vaan istutaan ainoastaan papereiden ääressä. Unelma-ammattini olisi jokin kiinteistönhoitajan tyyppinen, mutta niistä maksetaan pähkinöitä. Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Juu, kun kuukaudessa on tietyt menot ja lapset tarvitsevat aikaa ja huomiota, yhtälöön ei mahdu kuin yksi kokoaikainen työ eikä aina sitäkään.

Olen tehnyt runsaasti opintoja avoimessa, joten pääsisin suoraan eteenpäin, mutta opintoni ovat yhteiskuntatieteistä, jotka eivät työllistä, joten en uskalla lähteä tekemään maisterivaihetta. 

Enkä ole ihan varma siitäkään, pitäisinkö työstä, jossa ei tehdä käytännöllistä vaan istutaan ainoastaan papereiden ääressä. Unelma-ammattini olisi jokin kiinteistönhoitajan tyyppinen, mutta niistä maksetaan pähkinöitä. Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia.

"Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia."

Ja hyvällä palkalla. Kukapa ei tuollaista työtä haluaisi?

Tuollainen työ vain on teoriassakin mahdottomuus. Lähimmäksi vois päästä jossain kaupungin/kunnan hoitohommissa. Mutta totta kai palkka on sitten todella pieni.

Harva hoitsu jättää 3000€ kuukausipalkan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Juu, kun kuukaudessa on tietyt menot ja lapset tarvitsevat aikaa ja huomiota, yhtälöön ei mahdu kuin yksi kokoaikainen työ eikä aina sitäkään.

Olen tehnyt runsaasti opintoja avoimessa, joten pääsisin suoraan eteenpäin, mutta opintoni ovat yhteiskuntatieteistä, jotka eivät työllistä, joten en uskalla lähteä tekemään maisterivaihetta. 

Enkä ole ihan varma siitäkään, pitäisinkö työstä, jossa ei tehdä käytännöllistä vaan istutaan ainoastaan papereiden ääressä. Unelma-ammattini olisi jokin kiinteistönhoitajan tyyppinen, mutta niistä maksetaan pähkinöitä. Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia.

"Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia."

Ja hyvällä palkalla. Kukapa ei tuollaista työtä haluaisi?

Tuollainen työ vain on teoriassakin mahdottomuus. Lähimmäksi vois päästä jossain kaupungin/kunnan hoitohommissa. Mutta totta kai palkka on sitten todella pieni.

Hoitohommilla siis tarkoitan juuri sitä kiinteistönhoitoa ym :D

Uskokaa jo, ruoho ei ole vihreää kaikkialla muualla. Lähes joka alalla on samat jutut kuin hoitajilla. Kaikki uhoavat että pian vaihdetaan alaa, mutta enemmistö ei vaihda. Ja on syynsä miksi.

Poikkeuksena on todella vaativat ammatit jotka vaativat tiettyä luonnetta ja korkeaa älykkyyttä, ja selkeästi kesätyöt tms.

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Riippuu mitä ja miten opiskelet. Eli kuinka kauan opiskelet ja pystytkö käymään töissä samaan aikaan kuin opiskelet. Lisäksi pankit myöntävät aika hyvin lyhennysvapaata esim just opiskeluiden vuoksi. Pankillehan ei tuota mitään se, että lyhennät lainaasi, vaan se, että maksat lainastasi korkoja. 

Mä lähdin työn ohessa opiskelemaan, kun nuorempi lapsistani meni tokalle luokalle kouluun. Yksinhuoltajana. Myönnän, että opiskeluvuodet olivat aika rankkoja lyhyiden yöunien vuoksi, koska 70% opiskeluista oli tehtävä lasten mentyä nukkumaan. Kuitenkin tiesin, että ei ole kyse kuin muutamista vuosista, joten jaksoin sen ajan. Ja 14- ja 8-vuotiaatkin oppivat sinä aikana, että äiti ei ole koko ajan passaamassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alanvaihto ei ole lapsiperheellisen ja velkaisen ulottuvilla, jos mies ei ole poikkeuksellisen hyvätuloinen 

Se on sinkkujen ja perheettömien hommaa.

Ainakaan minä en ymmärrä, miten maksan suuren asuntolainan ja miten hoidan ja kasvatan lapset, jotka vaativat ehjiksi kasvaakseen läsnäoloa, jos teen sekä työtä että opiskelen.

Juu, kun kuukaudessa on tietyt menot ja lapset tarvitsevat aikaa ja huomiota, yhtälöön ei mahdu kuin yksi kokoaikainen työ eikä aina sitäkään.

Olen tehnyt runsaasti opintoja avoimessa, joten pääsisin suoraan eteenpäin, mutta opintoni ovat yhteiskuntatieteistä, jotka eivät työllistä, joten en uskalla lähteä tekemään maisterivaihetta. 

Enkä ole ihan varma siitäkään, pitäisinkö työstä, jossa ei tehdä käytännöllistä vaan istutaan ainoastaan papereiden ääressä. Unelma-ammattini olisi jokin kiinteistönhoitajan tyyppinen, mutta niistä maksetaan pähkinöitä. Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia.

"Olisi kiva tehdä fyysistä työtä, joka ei olisi repivän raskasta ja jossa saisi olla ulkona ja jossa ei olisi stressiä. Silloin voimia jäisi vapaa-ajalle ja voisi kehittää itseään ja puuhailla mukavia."

Ja hyvällä palkalla. Kukapa ei tuollaista työtä haluaisi?

Tuollainen työ vain on teoriassakin mahdottomuus. Lähimmäksi vois päästä jossain kaupungin/kunnan hoitohommissa. Mutta totta kai palkka on sitten todella pieni.

Stressitön ja kiva työ ulkoilmassa, palkka n. 8 e per tunti. Lisiä ei tunneta. Siitä vaan vaihtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tuntee henkilökohtaisesti edes yhden alaa vaihtaneen sairaanhoitajan? Omasta puolestani vastaan, etten tunne/tiedä yhtäkään.

Minä tunnen kaksi. Toinen luki ensin perushoitajaksi (silloin kun niitä vielä oli), sitten sh:ksi, sitten terveystieteiden maisteriksi ja on nyt jonkun kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja.

Toinen luki erityisopettajaksi ja tekee niitä hommia.

Kumpikin on muuten sitä kaliiberia, että lukiossa teki tiukkaa. Siis ihan selkeästi aika tyhmiä.

Ja tuohan ei pidä paikkaansa. Jos oikeasti lukiossa tekee tiukkaa tyhmyyden takia, niin ei silloin lueta maisteriksi tai päästä sosiaali- ja terveysjohtajaksi.

Tuollainen ihminen kuuluu jonnekin alimpaan 10-20% älykkyyden osalta. Lukio ei niin paljoa vaadi.

Alisuorittajia nuo ovat. Lähes varmasti niin päin ettei lukio tarjonnut mielenkiintoisia haasteita, joten tylsä puurtaminen palikkatehtävien ja ulkoa pänttäämisen kanssa kävi tylsäksi.

Ihan täyttä fantasiaa että hoitajat alkaisivat joukolla johtajiksi ym. Lähes kaikki ovat hoitoalalla koska kognitiivinen suorituskyky ja luonne sopivat paremmin hoitoalalle kuin johtotehtäviin tai vaativiin asiantuntijatehtäviin. Itselle taas ei sopisi hoitoala. En ole riittävän "agreeable" enkä empaattinen, ja päätä vaativat työt ovat siellä lähinnä rutiinia joka vaatii ensisijaisesti tarkkuutta ettei mokaa. Viihdyn paremmin hommissa joissa ei hoivata ihmisiä, ja tehtävät ovat sellaisia että kaikki mokaavat säännöllisesti koska ne ovat vaativia ja kilpailu on kovaa.

Huoh. Lukioon alkujaankin menee vain puolet ikäluokasta, eli lähtökohtaisesti lukioon menevä on jo keskiverrosti älykäs, että sinne edes pääsi ja lähti.

Vierailija kirjoitti:

Itse suuntasin oikikseen ja pidän itseäni hyvin tavallisena. Kun on nähnyt riittävän paljon pa*kaa, niin taviskin virittäytyy pänttäämään ihan mihin vain päästäkseen irti elämänsä suurimmasta virheestä (hoitoalalta).

Tietenkin uuden alan valintaa ohjasi työnkuvan ja palkkatason lisäksi suuresti työllisyysnäkymä, kutsumushommat on nähty. Tuskin kukaan alanvaihtaja lähtee kovin kehnolla suunnitelmalla opiskelemaan. Ja kerran hoitoalan työllistyminen on niin kadehdittavaa, niin miksipä työttömät humanistit eivät suuntaa sairaanhoitajiksi (neulakammo on ~kaikilla alussa ja se menee takuulla ohi).

Todella moni työtön humanisti on jo opiskellut hoitoalalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aikoinaan ihan tavallinen sairaanhoitaja, tosin siitä on jo viisitoista vuotta. Nykyään olen sosiaalityöntekijä (VTM).

Alalta kuin alalta voi lähteä esim. hakemalla opiskelemaan. Niin itse tein. Sairaanhoitajilla on ihan samat mahdollisuudet hakeutua opiskelemaan kuin kaikilla muillakin ihmisillä. 

Totta kai voi, mutta nämä alanvaihtajat ovat outo juttu. Melkein joka alalla on pulaa työpaikoista, ja nyt muka sairaanhoitajien laumoille löytyy töitä muilta aloilta. Yksittäisiä en ihmettele, mutta tällaisen joukkopaon määränpää askarruttaa. Vai onko lähtö vain puhetta ja todellisia lähtijöitä vain satunnaisesti?

Ap

Olen ollut n. 10 vuotta sairaanhoitajana. Työkavereitani on lähtenyt mm. poliisiksi (useampi), lääkintälaitteiden korjaajaksi, insinööriksi (useampi), fysioterapeutiksi, juristiksi, hammaslääkäriksi, puolison kanssa perustettuun yritykseen, hoitotyön opettajaksi, koodariksi... en edes muista kaikkia. Varsinkin parikymppiset lähtee alalta. Jotkut työkavereista ovat olleet aiemmin omien sanojen mukaan huonommissa duuneissa kuten kampaajina tai kaupan kassana ja pitävät hoitsun hommia mukavina.

Meillä net nuoret tosiaan hakeutuu hoitoalalle koska kiva ihmisläheinen työ, varma työllistyminen ja HYVÄ PALKKA. Verrattuna esim. Kaupan- ja ravintola-alAan.

Mutta palkka on huonompi ja työsuhde-edut olemattomat verrattuna noihin aloihin, joille työkamuni ovat lähteneet. Näkökulma hoitotyöhön on varmasti erilainen, jos hoitotyötä ennen on tehnyt muuta vs. eka työpaikka on hoitajana.

Työn pitää olla sellainen ettei se vaadi liian paljoa älyn osalta. Mitä ahkerampi, kunninhimoisempi ja kilpailuhenkisempi olet, sitä ylemmäs voit kurkottaa suhteessa älykkyyteen. Ideaali useimmille on kun olet 25% älykkäimpien joukossa ammatissasi.

Tee tämä rajaus ensin.

Sitten tulee luonne. Haluatko olla töissä ihmisten kanssa? Vai pidätkö numeroista ja tuloksista?

Tämä rajaus seuraavaksi.

Haluatko vakautta? Onko ok jos työmarkkinat ovat tuuliset? kaipaatko joustoa? Ehkä äitiyslomaa?

Sitten tämä. Hoitajana voit olla pois alalta hetken aikaa, koodarina et.

Mitä potentiaalisia ammatteja jäi viivan alle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse suuntasin oikikseen ja pidän itseäni hyvin tavallisena. Kun on nähnyt riittävän paljon pa*kaa, niin taviskin virittäytyy pänttäämään ihan mihin vain päästäkseen irti elämänsä suurimmasta virheestä (hoitoalalta).

Tietenkin uuden alan valintaa ohjasi työnkuvan ja palkkatason lisäksi suuresti työllisyysnäkymä, kutsumushommat on nähty. Tuskin kukaan alanvaihtaja lähtee kovin kehnolla suunnitelmalla opiskelemaan. Ja kerran hoitoalan työllistyminen on niin kadehdittavaa, niin miksipä työttömät humanistit eivät suuntaa sairaanhoitajiksi (neulakammo on ~kaikilla alussa ja se menee takuulla ohi).

Todella moni työtön humanisti on jo opiskellut hoitoalalle.

Jep, joka aikuisten lähihoitajaryhmästä löytyy joku maisteri, voi olla tohtorikin.

Sairaanhoitajissa on vähemmän, koska sh-opinnot ovat niin pitkät, ettei yhden korkeakoulututkinnon suorittanut työtön pysty järjestämään niihin rahoitusta, ja hoitoalan amk:hon on toiskertalaisena todella haastava päästä, koska hakijoita on niin paljon. Pisterajat nousevat taivaisiin.

Äitini on äidinkielen opettaja, jolla on yllättävän hyvä palkka, paljon parempi kuin ihmiset yleisesti kuvittelevat. Lomat huomioiden se on erinomainen.

Minusta tuntuu, että äitini on aina lomalla ja että hänen työpäivänsä ovat tavattoman lyhyet, mutta silti olen koko elämäni joutunut kuuntelemaan loputonta valitusta siitä, kuinka raskasta työ on ja kuinka se vie elämänilon.

Se oli syy, miksi en lähtenyt opiskelemaan opettajaksi vaan hoitsuksi, vaikka opettajan työ kiinnostikin.