Sairaanhoitajat lähtevät joukolla sairaanhoitajan hommista - mutta minne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Sairaanhoitaja on alempi korkeakoulututkinto, joten ei se voi sitä enempää hyödyttää.

Yliopistoon voi lähes kaikille aloille hakea maisterihaussa. Silloin riittää, että olet lukenut uudesta aineesta perus- ja aineopinnot (60 op, laskennallisesti 1 vuoden täysipäiväinen opiskelu) sen sairaanhoitajan tutkinnon päälle. Luonnollisestikaan uuden alan opintoja et voi korvata sairaanhoitajan opinnoilla siinä missä joku historian maisteri ei voi lähteä sairaanhoitajaksi.

Korkeakouluopintojen ihannesuoritusaika on 3+2 vuotta. Kolme vuotta kuluu kandivaiheeseen ja kaksi vuotta maisterivaiheeseen.

Täytyy muistaa, ettei pelkällä pääaineella pitkälle selviä. Maisterikoulutus on laaja kokonaisuus, johon täytyy opiskella sivuaineita, kieliä sun muuta. Sairaanhoitajaopinnot tuskin kelpaavat sivuaineeksi edes hoitotieteisiin, muuhun ei varmasti.

Lastentarhanopettajan vakkaripaikkaan riittää kandin paperit eli 3 vuotta opintoja. Maisteriopinnot voi suorittaa myöhemminkin, jos vielä  kiinnostaa.

Psykoterapeutiksi. Helppo lisäkoulutus mutta kallis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Sairaanhoitaja on alempi korkeakoulututkinto, joten ei se voi sitä enempää hyödyttää.

Yliopistoon voi lähes kaikille aloille hakea maisterihaussa. Silloin riittää, että olet lukenut uudesta aineesta perus- ja aineopinnot (60 op, laskennallisesti 1 vuoden täysipäiväinen opiskelu) sen sairaanhoitajan tutkinnon päälle. Luonnollisestikaan uuden alan opintoja et voi korvata sairaanhoitajan opinnoilla siinä missä joku historian maisteri ei voi lähteä sairaanhoitajaksi.

Korkeakouluopintojen ihannesuoritusaika on 3+2 vuotta. Kolme vuotta kuluu kandivaiheeseen ja kaksi vuotta maisterivaiheeseen.

Täytyy muistaa, ettei pelkällä pääaineella pitkälle selviä. Maisterikoulutus on laaja kokonaisuus, johon täytyy opiskella sivuaineita, kieliä sun muuta. Sairaanhoitajaopinnot tuskin kelpaavat sivuaineeksi edes hoitotieteisiin, muuhun ei varmasti.

Lastentarhanopettajan vakkaripaikkaan riittää kandin paperit eli 3 vuotta opintoja. Maisteriopinnot voi suorittaa myöhemminkin, jos vielä  kiinnostaa.

Lastentarhanopettajan palkka jää reippaasti alle hoitajan palkan, jos hoitaja tekee vuorotyötä. Lopen on noin kaksi ja puoli tonnia samoin kuin sosionomin. Eikä sekään työ ole stressitöntä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Kerropa oma ammattisi niin kerron millaista se on. Mistä sinä tiedät toisten ammatit ja niiden raskauden?

Tällä hetkellä Product development manager. Lasten kanssa on valitettavan paljon joutunut tätä hoitajien " kiirettä" todistamaan asiakkaan näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä meinaavat löytää edes puoliksi yhtä arvostetun ja hyväpalkkaisen työn.

Menevät johtajiksi, lääkäreiksi ja rehtoreiksi.

Rehtoriksi ei pääse ilman korkeakoulu opintoja.

Eikä lääkäriksi. Lääkäriksi opiskelu kestää 6 vuotta, eikä opiskelemaan pääse noin vaan, kuka tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä meinaavat löytää edes puoliksi yhtä arvostetun ja hyväpalkkaisen työn.

Varsinkin tavanomaisen sairaanhoitajan kykyprofiililla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Sairaanhoitaja on alempi korkeakoulututkinto, joten ei se voi sitä enempää hyödyttää.

Yliopistoon voi lähes kaikille aloille hakea maisterihaussa. Silloin riittää, että olet lukenut uudesta aineesta perus- ja aineopinnot (60 op, laskennallisesti 1 vuoden täysipäiväinen opiskelu) sen sairaanhoitajan tutkinnon päälle. Luonnollisestikaan uuden alan opintoja et voi korvata sairaanhoitajan opinnoilla siinä missä joku historian maisteri ei voi lähteä sairaanhoitajaksi.

Korkeakouluopintojen ihannesuoritusaika on 3+2 vuotta. Kolme vuotta kuluu kandivaiheeseen ja kaksi vuotta maisterivaiheeseen.

Täytyy muistaa, ettei pelkällä pääaineella pitkälle selviä. Maisterikoulutus on laaja kokonaisuus, johon täytyy opiskella sivuaineita, kieliä sun muuta. Sairaanhoitajaopinnot tuskin kelpaavat sivuaineeksi edes hoitotieteisiin, muuhun ei varmasti.

Lastentarhanopettajan vakkaripaikkaan riittää kandin paperit eli 3 vuotta opintoja. Maisteriopinnot voi suorittaa myöhemminkin, jos vielä  kiinnostaa.

Lastentarhanopettajan palkka jää reippaasti alle hoitajan palkan, jos hoitaja tekee vuorotyötä. Lopen on noin kaksi ja puoli tonnia samoin kuin sosionomin. Eikä sekään työ ole stressitöntä. 

Ei työpaikkaa läheskään aina vaihdeta paremman palkan vuoksi. Voi vaihtaa myös siksi, että viihtyy paremmin. Tai ettei ole kolmivuorotyö. Eikä mikään työ ole nykypäivänä stressitöntä. Kaikissa töissä on omat huonot puolensa ja stressinsä. Mutta jos on jo todennut, että on opiskellut väärälle alalle, sitten ei muuta kuin vaihtamaan alaa. 

Vierailija kirjoitti:

Hoitajien palkat tulee nousemaan ja runsaasti, jos ei yleisellä sopimuksella, niin sitten paikallisesti. Tai sitten pitää vaan tehdä se valinta, että nykyisenlaista hoitoa ei kukaan saa, en tarkoita pelkästään vanhuspuolta, vaan yleisesti- ei pääse, leikkaukseen, tai muuhun hoitoon. Näin se nyt vaan on. Päättäkää itse- haluatteko hoitoa, vai ette?

Tottakai tietty määrä hoitoa tarvitaan, mutta mielestäni voidaan aivan hyvin vain potkia pellolle nämä jotka ruikuttavat työn raskaudesta ja palkan pienuudesta. Ehkä heille on Hyvä reality check kokeilla muita töitä niin alkaa arvostamaan hoitoalan hyvää palkkaa ja muita etuja. Hoitoalan koulutus kiinnostaa ihmisiä ,eikä alalle tulijoista ole pulaa.

Työoloja toki voidaan nykyaikaista ja leikata hoitajien virkoja ja lisätä sitä petushoitotöitä tekevien lähihoitajien virkojen määrää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kävin nopean amistutkinnon paremman palkan perässä ja jätin sairaanhoitajan työt. Nyt olen metsäkoneenkuljettaja, teen hommaa jossa voi vetää päivän aivot narikassa nappia painellen mukavassa kopissa ja tienaan 3500€/kk netto.

Ei tullut sairaanhoitajan palkoilla ikinä tuollaista palkkaa ja työ oli aivan helvetisti raskaampaa kuin tämä. En kadu lähtöä alalta.

Metsäkoneenkuljettajien keskipalkka on noin 2700e/kk brutto....

Keskimääräinen kuukausipalkka tehtävänimikkeelle Metsäkoneenkuljettaja on 3 209 euroa kuukaudessa.

Palkka oli yksityisellä sektorilla 3 209 € (162 yksittäistä palkkaa).

Eli hankkii paremmin kuin minä, yliopiston käynyt yhteiskuntatieteiden maisteri (sossu).

Meidän sossujen ei onneksi tarvitse tyytyä tuollaiseen huonoon palkkaan. Työpaikan pystyy valitsemaan.  Eri asia tietysti, jos perhesyyt sitovat noita tosi huonoja palkkoja maksaviin yliopistokaupunkeihin. Tosin niidenkin lähikunnista yleensä löytyy töitä paremmalla palkalla. 

Oma kokonaispalkkani henkilökohtaisen lisän ja kokemuslisien kanssa on 4200€/kk. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tuntee henkilökohtaisesti edes yhden alaa vaihtaneen sairaanhoitajan? Omasta puolestani vastaan, etten tunne/tiedä yhtäkään.

Minä tunnen kaksi. Toinen luki ensin perushoitajaksi (silloin kun niitä vielä oli), sitten sh:ksi, sitten terveystieteiden maisteriksi ja on nyt jonkun kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja.

Toinen luki erityisopettajaksi ja tekee niitä hommia.

Kumpikin on muuten sitä kaliiberia, että lukiossa teki tiukkaa. Siis ihan selkeästi aika tyhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kävin nopean amistutkinnon paremman palkan perässä ja jätin sairaanhoitajan työt. Nyt olen metsäkoneenkuljettaja, teen hommaa jossa voi vetää päivän aivot narikassa nappia painellen mukavassa kopissa ja tienaan 3500€/kk netto.

Ei tullut sairaanhoitajan palkoilla ikinä tuollaista palkkaa ja työ oli aivan helvetisti raskaampaa kuin tämä. En kadu lähtöä alalta.

Tuo palkka juoksee niin kauan kuin töitä riittää. Riittääkö motokuskeille töitä läpi vuoden?

Tottakai riittää. Et kai kuvittele, että sen hintaluokan koneita seisotetaan yhtään ylimääräistä tuntia? Hakkuita tehdään nykyään ympäri vuoden.

-eri, jota hämmästyttää ihmisten tietämättömyys-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Hoitajan ei kuulu näyttää stressaantuneisuuttaan asiakkaalle, vaan heille hymyillään vaikka olisi minkälainen päivä takana tai tiedossa... Noitten potilaitten lisäksi on aika paljon kirjaamista järjestelmiin (kaikki pienimmätkin asiat pitää kirjata ja raportoida) sekä kokoustamista. Aika kiire tahti kyllä on...

Juu, kylläpä kuulostaa kiireiseltä ja stressaavalta. Kirjaat läpikäymäsi potilaiden asiat koneelle ja käy silloin tällöin istumassa kokouksessa pullakaffeella. Eikö tekstin tuottaminen oikein suju vai kirjoitustaidossako on ongelma?

No ehkä tilanteen "mukavuus" selviäisi sinullekin parhaiten kun vain haet sh-koulutukseen ja töihin :-) Ei se niin ole että potilas kävelee sisään ja ulos ja sitten laitat lappuselle kommenttina "hyvin meni" vaan niitä kirjausjärjestelmiä tietokoneella täytyy hallita vähän paremmin. Työterveysvammat, vakuutusjutut, jatkohoidot ja -toimenpiteet, kuntoutussuunnitelmat yms.

Mutta oleellista on ettei turhautumista tai ketutusta pureta asiakkaisiin, koska se nyt ei johda mihinkään. Toki jos tiedät paikan missä sairaanhoitajalla on aikaa pullakaffeihin monta kertaa päivässä niin kerro ihmeessä, uskon että kiinnostuneita hakijoita löytyisi!!!

Mikä tahansa terveyskeskus. Sitähän minä aina olen epäillyt, ettei ne penaalin terävimmät kynät hakeudu hoitajaksi, mikäli on ongelma hallita suht yksinkertaista tietotekniikkaa ja oma työnsä.

Eivät lähde. Ay-liike on nyt nolosti vähättelemässä jäseniään. Pitkäkestoinen palkkapropaganda on nyt voimissaan. Erikoislääkäriopinnot aloittava saa peruspalkkaa 3 tonnia ja rapiat. Totta kai lisää tulee kun painaa työtä yöt läpeensä. Niinkuin kaikille muillekin. Eivät ole täällä kohkaamassa vaikka pitäisi ennemmin kuin hoitajien. Heidän koulutus kestää näet 12 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni tuntee henkilökohtaisesti edes yhden alaa vaihtaneen sairaanhoitajan? Omasta puolestani vastaan, etten tunne/tiedä yhtäkään.

Minä tunnen kaksi. Toinen luki ensin perushoitajaksi (silloin kun niitä vielä oli), sitten sh:ksi, sitten terveystieteiden maisteriksi ja on nyt jonkun kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja.

Toinen luki erityisopettajaksi ja tekee niitä hommia.

Kumpikin on muuten sitä kaliiberia, että lukiossa teki tiukkaa. Siis ihan selkeästi aika tyhmiä.

Mä tunnen 5, itseni mukaan lukien. Meistä 4 on it-alalla ja 1 opiskeli farmaseutiksi. Niin ja jos lasketaan nekin kurssikaverit jotka jatkoivat vielä terveystiedeiden maisteriksi, heitä on entisistä opiskelukavereistani ainakin 6. Pari on terveydenhuollo opettajina ja loput erilaisissa terveydenhuollon hallinnollisissa tehtävissä.

Koodereiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaihdoin insinööriksi. Lähtöpalkka hiukan parempi, kuin sainhoitajana vuorotyössä. Lisäksi palkan voi olettaa nousevan. Alaa vaihtaessa ajattelin vakituisen työn klo 8-16 olevan positiivinen juttu, mutta nyt olen todennut, että oikeastaan arkivapaat oli luksusta, samoin kuin se, että töitä oli aina ja joka paikassa tarjolla. Nyt on pakko jumittaa isoissa kaupungeissa, kun oman alan paikkoja ei oikein muualla ole. Hoitajana pystyi tehdä töitä siellä missä huvitti, silloin kun huvitti. Omiin tuloihin pystyi tarvittaessa vaikuttamaan tekemällä keikkaa normitöiden päälle. Myös vapaa-aikaan pystyi vaikuttamaan, jos teki ainoastaan keikkaa. Olen jopa harkinnut takaisin hoitoalalle lähtöä, olkoonkin että se oli huomattavasti kuormittavampaa, vastapainona oli kuitenkin merkittäviä vapauksia.

Harva hoitaja tunnustaa esim. Tuota valinnanvapautta ja mahdollisuutta järjestää asiansa vapaammin jonka hyvät työllistymismahdollisuudet takaa. Ainaista narinas yleensä työn raskaudesta. Mitä raskasta on olla arvauskeskuksen diabetes hoitaja tai keuhkohoitaja. Istuskelet päivän työhuoneessadi ja puhut ihmisten kanssa. Tahtiin 1 tai Max 2 potilasta per tunti.

Hoitajan ei kuulu näyttää stressaantuneisuuttaan asiakkaalle, vaan heille hymyillään vaikka olisi minkälainen päivä takana tai tiedossa... Noitten potilaitten lisäksi on aika paljon kirjaamista järjestelmiin (kaikki pienimmätkin asiat pitää kirjata ja raportoida) sekä kokoustamista. Aika kiire tahti kyllä on...

Juu, kylläpä kuulostaa kiireiseltä ja stressaavalta. Kirjaat läpikäymäsi potilaiden asiat koneelle ja käy silloin tällöin istumassa kokouksessa pullakaffeella. Eikö tekstin tuottaminen oikein suju vai kirjoitustaidossako on ongelma?

No ehkä tilanteen "mukavuus" selviäisi sinullekin parhaiten kun vain haet sh-koulutukseen ja töihin :-) Ei se niin ole että potilas kävelee sisään ja ulos ja sitten laitat lappuselle kommenttina "hyvin meni" vaan niitä kirjausjärjestelmiä tietokoneella täytyy hallita vähän paremmin. Työterveysvammat, vakuutusjutut, jatkohoidot ja -toimenpiteet, kuntoutussuunnitelmat yms.

Mutta oleellista on ettei turhautumista tai ketutusta pureta asiakkaisiin, koska se nyt ei johda mihinkään. Toki jos tiedät paikan missä sairaanhoitajalla on aikaa pullakaffeihin monta kertaa päivässä niin kerro ihmeessä, uskon että kiinnostuneita hakijoita löytyisi!!!

Mikä tahansa terveyskeskus. Sitähän minä aina olen epäillyt, ettei ne penaalin terävimmät kynät hakeudu hoitajaksi, mikäli on ongelma hallita suht yksinkertaista tietotekniikkaa ja oma työnsä.

Jassoo :-) Joku Apotti-järjestelmäkin on niin "yksinkertainen" etteivät saaneet sitä edes toimivaan kuntoon ennen käyttöönottoa. Mutta en viitsi jankata ihmisen kanssa joka on päättänyt kantansa jo ennen keskustelua.

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Kuten sitä,minne katosi ne Maran reilu vuosi sitten kertomat 500 k uutta työtöntä? Silläkin alalla on nykyään työvoimapula.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä meinaavat löytää edes puoliksi yhtä arvostetun ja hyväpalkkaisen työn.

Menevät johtajiksi, lääkäreiksi ja rehtoreiksi.

Rehtoriksi ei pääse ilman korkeakoulu opintoja.

Eikä lääkäriksi. Lääkäriksi opiskelu kestää 6 vuotta, eikä opiskelemaan pääse noin vaan, kuka tahansa.

Sellainen yhdyssanamestari taas siellä. Eivät kai he suoraan hyppääkään lääkäreiksi. Rehtorin erikoistumisopinnot voi suorittaa opettajana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lopen kyllästynyt hoitajan työhön, mutta en koe alanvaihtoa erityisen helpoksi. Korkeakoulututkintoon kuitenkin vaaditaan ensin sisään pääseminen ja sen päälle vielä viisi vuotta opintoja. Jos vaihtaa kokonaan alaa, sairaanhoitajan opinnoista ei saa anteeksi mitään.

Suurin ongelma on raha. Kun on perhe, niin vaikea tässä on hirveästi itseään toteuttaa. Mikään koulutusta vaatimaton perusduuni ei taas kiinnosta siksi, että niissä palkka jää todella pieneksi, kun vertaa vuorotyötä tekevään hoitajaan.

Ei kai millään monimuotokoulutuksellakaan korkeakouluopintoja suoriteta vai suoritetaanko?

Minäkin kaipaisin ihan konkreettisia esimerkkejä alanvaihdoista.

Kun ihmisellä on 3- ja 6-vuotiaat lapset ja peruspalkkainen mies ja talolaina maksettavana, niin miten tuosta hypätään uuteen elämään?

Ja sitten tulee se tosiasia että useimmilla aloilla koulutus ei takaa yhtikäs mitään.

Työn löytäminen on ihan oma projektinsa, joka nykyään edellyttää useimmilta harjoitteluja ja osa-aikaisuuksia ym. Mun isosiskolla on akateeminen koulutus. Kesti 2 vuotta saada osa-aikaisuus ja 5 vuotta kokopäivätyö. 5v opintojen lisäksi. Palkka 2600 eur/kk, ei lisiä.

Ynnä sitten tullaan siihen että säilyykö työpaikka? Monet alat ovat tuulisia, julkisellakin leikataan kun kaikki ovat veloissa.

Niin kuin sanoit, kaivataan esimerkkejä aloista joille hoitajat siirtyvät. Ei yksittäistapauksia vaan selkeästi parempia vaihtoehtoja joihin joukkopako suuntautuu.

Tässä tullaan sen tosiasian äärelle, että hyviä vaihtoehtoja on vaikea löytää. Sairaanhoitajan työ on raskasta ja koulutukseen ja vastuuseen nähden alipalkattua, mutta kaikissa töissä on huonot puolensa ja kuinka moni niistä on lopulta parempi?

Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka kuinka kuvittelisi. 

Mikä sinä olet sanomaan muille ihmisille, mitä heidän pitäisi työuraltaan haluta ja kenelle alanvaihto kannattaa?

Itse en ole sekuntiakaan katunut alanvaihtoa. Kyllä, uuden tutkinnon opiskelu yliopistossa vei aikaa. Kyllä, pääsykokeisiin piti valmistautua huolella (pääsin ekalla yrittämällä valtiotieteelliseen ilman valmennuskursseja tms). Uuden ammatin opiskeleminen ei ole mikään läpihuutojuttu mutta ei myöskään mitään sellaista mahdotonta, joka ei onnistuisi jos vaan on valmis näkemään vaivaa haluamansa eteen.

Toki kannattaa jo etukäteen miettiä huolella, mille alalle kannattaisi opiskella - etenkin jos ja kun takana on yksi epäonnistunut alanvalinta eli se sairaanhoitajuus. Itselläni oli ihan selkeä suunnitelma, jonka sitten toteutin.

Inhosin joka ikistä työpäivää sairaanhoitajana (kolme vuotta ehdin sitä hommaa tehdä). Sosiaalityöntekijän työt aloitin opintojen ohessa jo yhden opiskeluvuoden jälkeen (silloin sijaispätevyyttä ei ollut vielä laissa määritelty kandiksi). Ja edelleen, lähes viidentoista vuoden jälkeen, olen äärimmäisen tyytyväinen vaihdettuani alaa. Saan nykyään ihan ok palkkaa (yli 4000 euroa kuukaudessa), työni on itsenäistä ja mielenkiintoista, pystyn valitsemaan työpaikkani koska alalla on työvoimapula, työnantajat kohtelevat minua arvostaen verrattuna siihen minkälaista kyykyttämistä hoitotyö oli jo 2000-luvun alkuvuosina. 

Tympii nämä holhoavat kaikkitietävät jotka kertovat "hoitsuille" näiden puolesta, mikä kannattaa ja mikä on mahdollista. Tunnistan niin tuon asenteen entisestä elämästäni kun minua kohdeltiin kuin idioottia vain sen takia, että nuoruuden hölmöydessä opiskelin itseni sairaanhoitajaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse valmistuin vuosi sitten sosiaalityöntekijäksi. Opiskelin sh-työn ohella yhteiskuntatieteitä. En enää ikinä palaa hoitotyöhön, on ollut valtavan suuri helpotus jättää tuo ala taakse.

Kertoisitko, miten asia eteni.

-Miten pääsit sisään opiskelemaan? Oliko sinulla erinomainen YO-todistus?

-Miten opiskelit pää- ja sivuaineita, miten selvisit pakollisista läsnäoloista?

-Miten rahoitit opintosi? Kauanko opinnot kestivät?

-Miten järjestit arkielämäsi, esimerkiksi lastenhoidon?

-Jos teit jatkuvasti töitä opiskelujen ohella, ottiko se koville?

-Paljonko kertyi lainaa, rahoittiko miehesi opintojasi?

Alanvaihto on helppo sana. Olisi kiva kuulla sen käytännöistä. 

Olen hoitaja, mutta myös venäjän kielen maisteri. Venäjä ei kuitenkaan työllistä tai jos työllistää, niin mitättömällä palkalla hoitajan palkkaan verrattuna.

Muinoin sisään oli helppo päästä pääsykokeiden kautta, koska venäjä oli suuri intohimoni ja opiskelin sitä ahkerasti. Nykyään en pääsisi yliopistoon sisään mitenkään, vaan täytyisi aloittaa korottamalla YO-arvosanoja.

Perus- ja aineopinnot tein avoimessa yliopistossa, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Tänä vuonna tuli muutos, opinnot järjestää nyt Jyväskylän avoin yliopisto. Maisteriopintoihin haettiin perus- ja aineopintojen perusteella. Perus- ja aineopinnot tein työn ohessa, ja olihan se välillä todella raskasta säätöä. Maisteriopintojen ajaksi otin opintovapaata ja sain aikuisopintorahaa. Kesä- ja joululomien ajan tein töitä (opintorahan voi pätkiä). Puolisoni on työelämässä, eikä uusia opinto- tai muita lainoja tarvittu. Ei ollut mikään helppo nakki mulle ja monesti mietin että jätän kesken. Mutta se ajatus eläkeikään tehtävästä hoitotyöstä oli suoraan sanottuna niin ahdistava, että sisulla sitten jatkoin. Yhteensä opinnot kestivät n. viisi vuotta.