Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?
26.09.2021 |
Mulla on pari lasta, miehellä ei yhtään. Lapset ovat meillä viikko-viikko systeemillä ja yleisesti ottaen sujuu ihan kivasti. Ymmärrän tietysti että minä lasten äitinä olen vastuussa omista lapsistani ja hoidan kyllä vastuuni.
Olen huomannut viime aikoina, että alan ärsyyntyä vähän siitä että miehellä on aina itsestään selvästi vapaus ja mahdollisuus valita mitä vapaa-aikanaan tekee, yleensä se on jotain omaan harrastuksensa liittyvää. Tämäkin on järjellä ajateltuna ihan oikein, koska ei sillä ole vastuuta mun lasten harrastuskuskauksista jne.
Ehkä ärsytys liittyykin enemmän siihen, että puoliso hokee aina haluavansa auttaa ja olla apuna arjessa. Mutta mun mielestä se vois lisätä lauseensa perään "jos siis mulla ei oo mitään tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä".
Miksi mua ärsyttää tämä? Onko se vaan siksi että aikuinen mies ei oikeasti tajua ollenkaan mitä on kantaa vastuuta muista kuin itsestään ja mitä se on, kun laittaa muut aina itsensä edelle? Omat menot tulee siellä viimeisenä, jos tulee. Mun tekis mieli laittaa tuo ihminen johonkin elämän oppikouluun 😁 Nytkin se on aamusta iltaan nauttimassa ihanasta ilmasta ja rakkaasta harrastuksesta ja mä teen ruokaa, kuskaan treeneihin, pyykkään, siivoilen jne. Ehdin mä sentään käydä lenkillä aamupäivällä.
Vertaistukea pliis, muita vastaavaan tilanteeseen semi-ärsyyntyneitä? Joilla kuitenkin arki toimii ja rakkautta riittää, kaikesta huolimatta. Eli mitään "mitäs otit tommosen" tai "jätä se" ohjeita en ole vailla ☺️
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun elämä on oikeasti todella helppoa, jos suurin murhe on harrastuskuskaukset ja niiden viemä aika joka toinen viikko. Tietysti saa tuntua raskaalta ja ärsyttää miehen oma aika, mutta mietin vain kun tänään olen itkenyt, etten jaksa arkea. Omalla lapsella autismi+lievä kehitysvamma ja olen ihan loppu. Mietin eroa miehestä, että saisimme molemmat "oman elämän" edes aina silloin tällöin. Päivät ovat selviytymistä ja sen lisäksi pitää kestää se suru ja pettymys siitä, kuinka ulkopuolinen oma lapsi tulee aina olemaan kaikkialla. Varmaan sataa kiviä, mutta haaveilen erosta ja vuoroviikoin vanhemmuudesta. Parisuhde kuollut jo ajat sitten. Haaveilen siitä, että saisin elää parisuhteessa jonkun kanssa niin, että meillä olisi välillämme intohimoa ja mahdollisuus olla yhdessä.
Kerää rohkeutesi ja toteuta se mitä haaveilet.
Onko mitään mahdollisuutta saada lasta hoitoon välillä tai tukiperhettä?
Oletko varma, että mies hoitaa lasta vuoroviikoin? Yleensä miehet ovat isoja raukkoja, joille vastuunkanto on todella vaikeaa. Voi olla, että jos miehen varaan rakennat jäät lapsesi kanssa 24/7/365.Kyllä hän hoitaisi oman osuutensa. Sen verran yhteistä raskasta taivalta on takana, että sen tiedän. Lapsi on mahdollista saada hoitoon harvoin ja sellainen tukiperhe, joka pärjäisi lapsen kanssa on oikeasti vaikeaa löytää. Varmasti vuosien jonotus. Ongelma siis on, että lapsi on haastava ja sukulaiset eivät hänen kanssaan pärjää. Lapsella on paljon tiettyjä rutiineja, joita tulee jaksaa toistaa yms. Lapsen kanssa on jopa helpompaa yhden aikuisen kanssa, sillä molempien läsnäollessa vaikeaa käytöstä on enemmän. Silti en uskalla erota, sillä pelkään satuttavani miestä, joka vielä haluaa jatkaa yhdessä. Pelkään myös tekeväni väärin lapsia kohtaan.
-lainaamasi
Teetköhän sinä oikein miestäsi kohtaan haaveilemalla elämästä ilman häntä?
En tiedä. Itse ehkä ajattelen kuitenkin niin, että meillä kaikilla on oikeus ajatella ja haaveilla mistä haluamme. En minäkään mieheni ajatuspoliisi ole. Sanat ja teot sitten pitää miettiä tarkemmin.
Ja toisaalta tekisi mieli sanoa, että on helppoa huudella kun ei ole itse tällaista tietä kulkenut. Tai mistä minä tiedän oletko, mutta epäilen kuitenkin. Ei sitä oikeasti voi ymmärtää, kuinka raskasta arki on lapsen kanssa, joka ei kehity normaalisti eikä helpotusta ole välttämättä tiedossa edes aikuisuuden tullessa. Kuulostaa varmaan tosi marttyyrin kruunua kantavan säälinkeruulta, mutta antaa kuulostaa.
Minä vain mietin, että miten se voi olla raskasta, jos on joka toinen viikko suht normaalisti kehittyneiden lasten kanssa. Toisaalta vaikutti siltä, että ap kaipasi enemmän yhteyttä noina lapsiviikkoina ja erilaista elämää mitä puoliso kaipaa. Eli kuitenkin lopulta ymmärrän ap:n harmin myös.
-Lainaamasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi ap,
Totta on että sinä tietenkin olet vastuussa lapsistasi. Huomaan, että tätä on täällä sulle hoettu mutta huomaan myös, että ihan varmasti tiedät ja tiedostat tämän.
Jokainen uusperhe määrittelee itse, miten toimii. Minulle tulee nyt jotenkin vaikutelma (en ole lukenut kuin pari ekaa kommenttia) että ette ole puhuneet asiasta tarpeeksi syväluotaavasti.
Minusta ei ehkä olekaan ydinkysymys, saako jostain asiasta ärsyyntyä, ymmärtääkö joku tai ärsyyntyykö joku muu vastaavasta. Vaan ennemminkin, että mikä on se tarve siellä taustalla, mikä pistää ärsyttämään? Tästä olisi hyvä keskustella.
Myös uusperhe on perhe, mutta myös itse olen sitä mieltä ettei homma ihan niin toimi jos joku tuntuu olevan ihan oma erillinen yksikkönsä. Jotkut ajattelevat ja toimivat eri tavalla se on ihan ok, jos se kaikille sopii.
Mielestäni ei ole perhe-elämää, jos toiselle ei ikinä koskaan mikään kuulu, koska biologia sanoo niin.
Vierailija kirjoitti:
Moi ap,
Totta on että sinä tietenkin olet vastuussa lapsistasi. Huomaan, että tätä on täällä sulle hoettu mutta huomaan myös, että ihan varmasti tiedät ja tiedostat tämän.Jokainen uusperhe määrittelee itse, miten toimii. Minulle tulee nyt jotenkin vaikutelma (en ole lukenut kuin pari ekaa kommenttia) että ette ole puhuneet asiasta tarpeeksi syväluotaavasti.
Minusta ei ehkä olekaan ydinkysymys, saako jostain asiasta ärsyyntyä, ymmärtääkö joku tai ärsyyntyykö joku muu vastaavasta. Vaan ennemminkin, että mikä on se tarve siellä taustalla, mikä pistää ärsyttämään? Tästä olisi hyvä keskustella.
Myös uusperhe on perhe, mutta myös itse olen sitä mieltä ettei homma ihan niin toimi jos joku tuntuu olevan ihan oma erillinen yksikkönsä. Jotkut ajattelevat ja toimivat eri tavalla se on ihan ok, jos se kaikille sopii.
Mielestäni ei ole perhe-elämää, jos toiselle ei ikinä koskaan mikään kuulu, koska biologia sanoo niin.
Miksi sille miehelle pitäidi kuulua ne treenikuskaukset yms?
Eikö se riutä että tekee kotitöitä ja auttaa jos tulew jotain yllättävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Haluanpa nähdä vastaavan keskustelun, jossa saarnaatte sormi pystyssä, että haloo hän on sinun puolisosi ei lastesi äiti. Jos siis nainen toimisi samoin kuin tämä uus"perheellinen" mies.
Lopettakaa nyt tuo mustavalkoisuus. Kateuttanne kiellätte ajattelemasta mahdolliseksikaan, että mies sitoutuisi mihinkään tuossa, ja samalla sahaatte omaa oksaanne.
Minun uusmieheni osallistuu perheeseen koko täysillä, ja hyvä niin, koska se antaa hänelle tunteen, että hän kuuluu ihan tosissaan joukkoon, ja lapselleni tunteen, että isäpuoli rakastaa häntä. Molemmat voisivat pahoin, jos olisin alleviivannut heille, että te olette sitten muuten toisillenne muukalaisia.
Menkää nyt itseenne.
Kenelle tarkalleen ottaen me olemme kateellisia ja miksi?
Mistä minä sen tiedän? Mutta selvästikin olette porukkaa jonka mahdollinen uudispuoliso ei osallistu, ettekä kehtaisi sellaista edes kunnolla toivoa. Saati että avaisitte suunne.
Minusta sellainen on väärin sekä puolisoa että lapsia kohtaan. En ole nähnyt että kukaan naureskelija ottaisi vastatakseen tähän. Ei pidä asua yhdessä jos tarkoitus on lapsillekin alleviivata, etteivät he voi odottaa samassa taloudessa asuvalta aikuiselta mitään muuta kuin huonot puolet. Ei ole reilua. Sellainen alleviivaa lapsille, etteivät he ole minkään arvoisia ja omalle vanhemmallekin he ovat viime kädessä taakka.
Ei voi kuin ihmetellä miksi kukaan alkaa vapaaehtoisesti mihinkään uusperhe-kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.
Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!
Oletko, ap, konkreettisesti pyytänyt jotain? Ylipäätään kertonut mikä se lapsiperhe on. Mitä odotat. Mikä auttaisi.
Mulla on lapseton sisko, joka myös sanoo haluavansa auttaa, mutta käytännössä näkee, ettei hän tajua yhtään,mikä mua auttaisi.
Yleensä kaikki vain lisää mun hommia, vaikka hän tarkoittaa hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.
Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!
Moi, muistaakseni kirjoitin alkuvaiheessa aika laveasti siitä että mikä ärsyttää, sitten aloin pohtia "ääneen" sitä että miksi se minua ärsyttää ja totesin myös että usein asiat (syyt, seuraukset ja tuntemukset) aukeavat itsellekin paremmin, kun niitä kirjoittaa auki.
Ketjun edetessä päädyin enemmän juuri siihen, että minua ärsyttää ehkä eniten tuo mitä täälläkin maalataan kauheasti, että uusperhekuvioon itse omalla valinnallaan asuvalla henkilöllä ei näytä olevan omasta mielestään mitään velvollisuuksia, pelkkiä oikeuksia. Ja siitä päädyin yhteisen ajan viettämiseen ja siihen että on välillä vähän surkeaa huomata olevansa se "viimeinen" vaihtoehto ajanviettoa ajatellen.
Ja kyllä, olemme keskustelleet asioista paljon ja usein. Aina ei kuitenkaan osaa tunnekuohussa jäsennellä tai perustella syitä omien ajatusten taustalla, joten tämä asioiden "ääneen" veivaaminen auttoi siinä.
Ja sille joka jaksaa miettiä että mitä olen mahdollisesti ruusuisesti kuvitellut miehen osallistumisesta yhteiseen tekemiseen, niin tiedoksi että hämmennykseni johtuu ehkä siitä, että aiemmin mies osallistui enemmän yhteisen ajan viettämiseen. Tilanne ei muuttunut yhteenmuuton myötä tai takia, vaan silloin kun puoliso osti haaveilemansa vapaa-ajan asunnon, jonka kunnostamiseen menee (harrastuksensa ohella) lähes kaikki vapaa-aika kun "kausi" on päällä. Kausihan kestää maaliskuusta melkein joulukuuhun. Ja asuimme yhdessä jo kaupantekohetkellä.
Ja ennenkuin joku ehtii taas sättimään, että miksette mene yhdessä sinne, niin kyllä, olemme viettäneet aikaa porukalla myös siellä mökillä "töissä", grillaillen, hengaillen jne. Olen ollut usein lapsivapailla viikoilla myös auttamassa puolisoa siellä. Mutta jos hänen pitäisi valita että käyttääkö vapaapäivänsä meidän kanssa vai mökillä raatamassa, niin vastaus on selvä, koska miehessä on "pienesti" suorittajan vikaa. Ja tässä tulee ehkä se, mitä puoliso ei (keskusteluista huolimatta) ymmärrä, että olisi mukava joskus tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme, muutenkin kuin vain silloin kun mökille ei voi mennä.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Oikeasti. Juuri hän. Ja yhtä paljon kuin minä. Hän päätti ihan oma-aloitteisesti laittaa asuntonsa myyntiin, jotta voitaisiin ostaa myöhemmin yhdessä isompi. Tuossa vaiheessa oltiin asuttu yhdessä vajaa vuosi aina jommankumman luona ja lapset olivat olleet myös mukana joka toinen viikko, joten mitenkään kylmiltään se "virallinen" yhteenmuutto ei tosiaan tapahtunut. Mies tiesi suunnilleen mitä oli luvassa ja tuossa kohtaa oli ihan hieno mahis vielä halutessaan perääntyä.
Hassua. Aivan kuin mies olisi jotenkin pakotettu koko uusperhekuvioon, vaikka ihan itse valitsi tämän paketin tietäen mitä se sisältää. Ja nyt häneltä ei saisi vaatia mitään, minä olen paska ja huono äiti, turhasta kitisijä ja mitä vielä. On täällä erikoinen näkökulma uusperhe-elämään ☺️
Ap.
Oliko tämä oman ajan ongelma näkyvissä jo tuolloin? Muuttuiko meno yhteen muuttamisen jälkeen vai jatkuiko entisellä tavalla?
Ap, tähän kysymykseen olisi kiva saada vastaus.
Jos tuon vuoden aikana mies osallistui sinun toivomallasi tavalla, mutta muutettuanne yhteen lopetti osallistumisen, sinulla on syytä olla tyytymätön. Jos hän kuitenkin meni myös tuolloin omia menojaan, sinä olet toivonut liikoja ja saat syyttää vain itseäsi. Kummin päin nyt on? Lupailuista viis, ne ovat vain puhetta.
Siitä, että ap ei vastaa tähän kysymykseen, voinemme päätellä, että ap:llä on ennen yhteen muuttamista ollut ruusuiset kuvitelmat tulevaisuudesta. Mies ei olekaan muuttunut vapaasti kulkevasta tyypistä kotona viihtyväksi isähahmoksi, ja nyt ap:tä kismittää. Olisi kannattanut aikoinaan harkita sen sijaan, että unelmoi.
Oi miten ankeaa voi olla ajattelu. Olisi kannattanut harkita synnytkö vai hirttäydytkö napanuoraan jos noin koville ottaa. Kusimurot voisivat miettiä, mitä oksentavat ympäriinsä.
Unelmoiminen on inhimillistä. Erehtyminen on inhimillistä. Haaveilu paremmasta on inhimillistä sekin silloin kun ajatus ei ole kirkastunut toiminnaksi. Tuen etsiminen ajatuksilleen on suorastaan viisasta, ettei jälleen kerran vain mene toiveajatteluksi.
Toisten survominen hiljaiseksi kesken tuon prosessin ei ole inhimillistä. Se on julmaa, vahingoniloista ja oman olon helpottamista muita painamalla. Siitä pitäisi saada turpiin viisi kertaa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miten vieraiden muistisairaiden luo tuleminen on sinun ”auttamistasi”?
Oliko kysymys vitsi? Tottakai siinä tukee puolisoa jos tulee mukaan. Ainakin mun mies tuli.
eri
Ärsyttävä kill with kindness-tyyli ja urhiutuminen korostettuna hymiöillä AP:lla.
Hän on selvästi päättänyt, että omat ajatuksensa ovat ne oikeat ja kun muut sanoo toista, niin ap:ta alkaa kiukuttamaan, ärsyyntyy ja provosoituu.
Siinä on varmasti koko perhedynamiikan perusongelmakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miten vieraiden muistisairaiden luo tuleminen on sinun ”auttamistasi”?
Oliko kysymys vitsi? Tottakai siinä tukee puolisoa jos tulee mukaan. Ainakin mun mies tuli.
eri
Miten siinä tukee?
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävä kill with kindness-tyyli ja urhiutuminen korostettuna hymiöillä AP:lla.
Hän on selvästi päättänyt, että omat ajatuksensa ovat ne oikeat ja kun muut sanoo toista, niin ap:ta alkaa kiukuttamaan, ärsyyntyy ja provosoituu.
Siinä on varmasti koko perhedynamiikan perusongelmakin.
No siinä mielessä oikeat ajatukset tietysti kun täällä aletaan vääntämään ja vääristelemään jotain asiaa, mistä ei ollut alunperinkään kyse ja heittelemään syyllistyksiä niihin itsekeksittyihin juttuihin liittyen. Esim etten jaksaisi hoitaa lapsia (mistä tämä edes tuli keskusteluun?) tai että odotan mieheni hoitavan/kuskaavan jne lapsiani. Pahoittelut hymiöistä ☺️☺️☺️ mutta kyllä ne on tuollaisten kommenttien jälkeen ihan ansaittuja ☺️☺️☺️
Ap. ☺️☺️☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei käy aloituksesta ilmi kuin rivien välistä lukien eli kuulostaa siltä, ettet koskaan saa suutasi auki ja sano poikkikselles asiasta. Jos pikku-Kalle pitää viedä lauantaina jalikseen niin sano tarvitsevasi siinä apua. Veisitkö pikku-Kallen treeneihin silloinjasilloin. Selkeästi niin saat myös selkeän vastauksen.
Koska kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia. Poikkis on tukena ja jelppii vaan miten autat jos et selvästi tiedä miten. Ja kuten itsekseen n toteat, sulla on vastuu ja vain sulla. Tosin mielestäni lasten isällä on kuljetusvastuu myös sun viikolla samoin kuin sulla isän viikolla. Turhaa kitinää koko aloitus.
Jos ei ihan vaavista kyse, Kalle voi mennä harrastukseen itse pyörällä, bussilla jne. Opettaa vähän omatoimisuutta. Ei ole ainakaan isäpuolen tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.
Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!Moi, muistaakseni kirjoitin alkuvaiheessa aika laveasti siitä että mikä ärsyttää, sitten aloin pohtia "ääneen" sitä että miksi se minua ärsyttää ja totesin myös että usein asiat (syyt, seuraukset ja tuntemukset) aukeavat itsellekin paremmin, kun niitä kirjoittaa auki.
Ketjun edetessä päädyin enemmän juuri siihen, että minua ärsyttää ehkä eniten tuo mitä täälläkin maalataan kauheasti, että uusperhekuvioon itse omalla valinnallaan asuvalla henkilöllä ei näytä olevan omasta mielestään mitään velvollisuuksia, pelkkiä oikeuksia. Ja siitä päädyin yhteisen ajan viettämiseen ja siihen että on välillä vähän surkeaa huomata olevansa se "viimeinen" vaihtoehto ajanviettoa ajatellen.
Ja kyllä, olemme keskustelleet asioista paljon ja usein. Aina ei kuitenkaan osaa tunnekuohussa jäsennellä tai perustella syitä omien ajatusten taustalla, joten tämä asioiden "ääneen" veivaaminen auttoi siinä.
Ja sille joka jaksaa miettiä että mitä olen mahdollisesti ruusuisesti kuvitellut miehen osallistumisesta yhteiseen tekemiseen, niin tiedoksi että hämmennykseni johtuu ehkä siitä, että aiemmin mies osallistui enemmän yhteisen ajan viettämiseen. Tilanne ei muuttunut yhteenmuuton myötä tai takia, vaan silloin kun puoliso osti haaveilemansa vapaa-ajan asunnon, jonka kunnostamiseen menee (harrastuksensa ohella) lähes kaikki vapaa-aika kun "kausi" on päällä. Kausihan kestää maaliskuusta melkein joulukuuhun. Ja asuimme yhdessä jo kaupantekohetkellä.
Ja ennenkuin joku ehtii taas sättimään, että miksette mene yhdessä sinne, niin kyllä, olemme viettäneet aikaa porukalla myös siellä mökillä "töissä", grillaillen, hengaillen jne. Olen ollut usein lapsivapailla viikoilla myös auttamassa puolisoa siellä. Mutta jos hänen pitäisi valita että käyttääkö vapaapäivänsä meidän kanssa vai mökillä raatamassa, niin vastaus on selvä, koska miehessä on "pienesti" suorittajan vikaa. Ja tässä tulee ehkä se, mitä puoliso ei (keskusteluista huolimatta) ymmärrä, että olisi mukava joskus tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme, muutenkin kuin vain silloin kun mökille ei voi mennä.
Ap.
Tuossa on paljon materiaalia mietittäväksi. Pitäisi kehittää sellainen neuvottelutekniikka, jossa molemmat ymmärtävät että jos ei koskaan aseta muita ensimmäiseksi niin että nämäkin ymmärtäisivät niin tapahtuvan, seurauksena on epäilyksiä, että omat satsaukset tapahtuvat viime kädessä omaksi vahingoksi, koska toinen ei sitoudu riittävästi. Ja silloin nakerretaan perustuksia. Mies juoksee nyt teitä pakoon sen sijaan että juoksisi edes joskus teitä vastaan.
Tällä palstalla on usein väännetty kättä siitä, kenen pitäisi olla tärkein. Ikään kuin voisi elää niin, että aina valitsee joka tilanteessa sen tärkeimmän vaikka toisessa vaakakupissa olisi koko maailma, ja vaikka se ei tee sille tärkeimmällekään asialle hyvää ettei mitään muuta tärkeää elämässä ole.
Mitä tapahtuu jos puhut asiasta miehen kanssa suoraan. Että olisi tärkeää teille muille, että mökki ei ole niin tärkeä että häntä näkyisi kotona mökkikaudellakin ainakin kerran niin, että se aika on tarkoitettu teille. Jos siihen ei löydy mielenkiintoa, silloin mies tosiaan kerää rusinoita.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä miksi kukaan alkaa vapaaehtoisesti mihinkään uusperhe-kuvioon.
Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.
Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!Moi, muistaakseni kirjoitin alkuvaiheessa aika laveasti siitä että mikä ärsyttää, sitten aloin pohtia "ääneen" sitä että miksi se minua ärsyttää ja totesin myös että usein asiat (syyt, seuraukset ja tuntemukset) aukeavat itsellekin paremmin, kun niitä kirjoittaa auki.
Ketjun edetessä päädyin enemmän juuri siihen, että minua ärsyttää ehkä eniten tuo mitä täälläkin maalataan kauheasti, että uusperhekuvioon itse omalla valinnallaan asuvalla henkilöllä ei näytä olevan omasta mielestään mitään velvollisuuksia, pelkkiä oikeuksia. Ja siitä päädyin yhteisen ajan viettämiseen ja siihen että on välillä vähän surkeaa huomata olevansa se "viimeinen" vaihtoehto ajanviettoa ajatellen.
Ja kyllä, olemme keskustelleet asioista paljon ja usein. Aina ei kuitenkaan osaa tunnekuohussa jäsennellä tai perustella syitä omien ajatusten taustalla, joten tämä asioiden "ääneen" veivaaminen auttoi siinä.
Ja sille joka jaksaa miettiä että mitä olen mahdollisesti ruusuisesti kuvitellut miehen osallistumisesta yhteiseen tekemiseen, niin tiedoksi että hämmennykseni johtuu ehkä siitä, että aiemmin mies osallistui enemmän yhteisen ajan viettämiseen. Tilanne ei muuttunut yhteenmuuton myötä tai takia, vaan silloin kun puoliso osti haaveilemansa vapaa-ajan asunnon, jonka kunnostamiseen menee (harrastuksensa ohella) lähes kaikki vapaa-aika kun "kausi" on päällä. Kausihan kestää maaliskuusta melkein joulukuuhun. Ja asuimme yhdessä jo kaupantekohetkellä.
Ja ennenkuin joku ehtii taas sättimään, että miksette mene yhdessä sinne, niin kyllä, olemme viettäneet aikaa porukalla myös siellä mökillä "töissä", grillaillen, hengaillen jne. Olen ollut usein lapsivapailla viikoilla myös auttamassa puolisoa siellä. Mutta jos hänen pitäisi valita että käyttääkö vapaapäivänsä meidän kanssa vai mökillä raatamassa, niin vastaus on selvä, koska miehessä on "pienesti" suorittajan vikaa. Ja tässä tulee ehkä se, mitä puoliso ei (keskusteluista huolimatta) ymmärrä, että olisi mukava joskus tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme, muutenkin kuin vain silloin kun mökille ei voi mennä.
Ap.
Mies siis osti itselleen pakopaikan. Tuollaisia asioitahan ei tosiaan voi aavistaa kuherruskuukauden tai kuherrusvuoden aikana, kun annetaan vastavuoroisesti huomiota ja luodaan itsestä suotuisaa mielikuvaa. Oletko ajatellut, että mies ei pidäkään lapsistasi niin paljon kuin sinä kuvittelet?
No kyllä ihan näin ydinperheessäkin esim. Sitä siivousta suunnitellaan sillee ettei kellään olis mitään. Kyllä kaikkien harrastukset on ihan tärkeitä, myös meidän aikuisten. Mun mielestä on outoa, että esim. Viimeisistä hyvistä säistä ei nauttis, siivota kyl kerkeää. Tulee myös mieleen, että jos mies tykkää olla esim.ulkona ja te sisällä niin onhan se vähän sit raskasta joustaa kun pihalla on hyvät säät kerrankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Eipä aloituksesi ihan vastaa tätä vuodatusta. Muutat koko ajan sitä mikä se ongelma on. Puhut auttamisesta ja sen puutteesta ja kadehdit hänen vapauttaan, toisaalta oletkin sitä mieltä, että kyse on yhdessäolosta.
Et taida itsekään oikein olla rehellinen siinä itsellesi. Tiedätkö itsekään mistä ärsyynnyt? Ja lopuksi vielä väsynyt sukupuoliuhriutuminen. Kyllä. Miesparka, sanon minäkin. Olet todella rasittava!Moi, muistaakseni kirjoitin alkuvaiheessa aika laveasti siitä että mikä ärsyttää, sitten aloin pohtia "ääneen" sitä että miksi se minua ärsyttää ja totesin myös että usein asiat (syyt, seuraukset ja tuntemukset) aukeavat itsellekin paremmin, kun niitä kirjoittaa auki.
Ketjun edetessä päädyin enemmän juuri siihen, että minua ärsyttää ehkä eniten tuo mitä täälläkin maalataan kauheasti, että uusperhekuvioon itse omalla valinnallaan asuvalla henkilöllä ei näytä olevan omasta mielestään mitään velvollisuuksia, pelkkiä oikeuksia. Ja siitä päädyin yhteisen ajan viettämiseen ja siihen että on välillä vähän surkeaa huomata olevansa se "viimeinen" vaihtoehto ajanviettoa ajatellen.
Ja kyllä, olemme keskustelleet asioista paljon ja usein. Aina ei kuitenkaan osaa tunnekuohussa jäsennellä tai perustella syitä omien ajatusten taustalla, joten tämä asioiden "ääneen" veivaaminen auttoi siinä.
Ja sille joka jaksaa miettiä että mitä olen mahdollisesti ruusuisesti kuvitellut miehen osallistumisesta yhteiseen tekemiseen, niin tiedoksi että hämmennykseni johtuu ehkä siitä, että aiemmin mies osallistui enemmän yhteisen ajan viettämiseen. Tilanne ei muuttunut yhteenmuuton myötä tai takia, vaan silloin kun puoliso osti haaveilemansa vapaa-ajan asunnon, jonka kunnostamiseen menee (harrastuksensa ohella) lähes kaikki vapaa-aika kun "kausi" on päällä. Kausihan kestää maaliskuusta melkein joulukuuhun. Ja asuimme yhdessä jo kaupantekohetkellä.
Ja ennenkuin joku ehtii taas sättimään, että miksette mene yhdessä sinne, niin kyllä, olemme viettäneet aikaa porukalla myös siellä mökillä "töissä", grillaillen, hengaillen jne. Olen ollut usein lapsivapailla viikoilla myös auttamassa puolisoa siellä. Mutta jos hänen pitäisi valita että käyttääkö vapaapäivänsä meidän kanssa vai mökillä raatamassa, niin vastaus on selvä, koska miehessä on "pienesti" suorittajan vikaa. Ja tässä tulee ehkä se, mitä puoliso ei (keskusteluista huolimatta) ymmärrä, että olisi mukava joskus tuntea että hän haluaa viettää aikaa kanssamme, muutenkin kuin vain silloin kun mökille ei voi mennä.
Ap.
Mies siis osti itselleen pakopaikan. Tuollaisia asioitahan ei tosiaan voi aavistaa kuherruskuukauden tai kuherrusvuoden aikana, kun annetaan vastavuoroisesti huomiota ja luodaan itsestä suotuisaa mielikuvaa. Oletko ajatellut, että mies ei pidäkään lapsistasi niin paljon kuin sinä kuvittelet?
Totuuden nimissä on sanottava, että ei moni biologinenkaan isä piittaa omistaan tuota enempää.
Siitä, että ap ei vastaa tähän kysymykseen, voinemme päätellä, että ap:llä on ennen yhteen muuttamista ollut ruusuiset kuvitelmat tulevaisuudesta. Mies ei olekaan muuttunut vapaasti kulkevasta tyypistä kotona viihtyväksi isähahmoksi, ja nyt ap:tä kismittää. Olisi kannattanut aikoinaan harkita sen sijaan, että unelmoi.