Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?
26.09.2021 |
Mulla on pari lasta, miehellä ei yhtään. Lapset ovat meillä viikko-viikko systeemillä ja yleisesti ottaen sujuu ihan kivasti. Ymmärrän tietysti että minä lasten äitinä olen vastuussa omista lapsistani ja hoidan kyllä vastuuni.
Olen huomannut viime aikoina, että alan ärsyyntyä vähän siitä että miehellä on aina itsestään selvästi vapaus ja mahdollisuus valita mitä vapaa-aikanaan tekee, yleensä se on jotain omaan harrastuksensa liittyvää. Tämäkin on järjellä ajateltuna ihan oikein, koska ei sillä ole vastuuta mun lasten harrastuskuskauksista jne.
Ehkä ärsytys liittyykin enemmän siihen, että puoliso hokee aina haluavansa auttaa ja olla apuna arjessa. Mutta mun mielestä se vois lisätä lauseensa perään "jos siis mulla ei oo mitään tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä".
Miksi mua ärsyttää tämä? Onko se vaan siksi että aikuinen mies ei oikeasti tajua ollenkaan mitä on kantaa vastuuta muista kuin itsestään ja mitä se on, kun laittaa muut aina itsensä edelle? Omat menot tulee siellä viimeisenä, jos tulee. Mun tekis mieli laittaa tuo ihminen johonkin elämän oppikouluun 😁 Nytkin se on aamusta iltaan nauttimassa ihanasta ilmasta ja rakkaasta harrastuksesta ja mä teen ruokaa, kuskaan treeneihin, pyykkään, siivoilen jne. Ehdin mä sentään käydä lenkillä aamupäivällä.
Vertaistukea pliis, muita vastaavaan tilanteeseen semi-ärsyyntyneitä? Joilla kuitenkin arki toimii ja rakkautta riittää, kaikesta huolimatta. Eli mitään "mitäs otit tommosen" tai "jätä se" ohjeita en ole vailla ☺️
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten itsekin sanot, sinä olet lapsistasi vastuussa, ei mies.
Aivan ja siitähän ei ollutkaan tässä kyse, jos luit viestin. Lähinnä kaipasin vertaistukea, jos on muita samassa tilanteessa ja yritän ymmärtää miksi tämä hiertää minua. Ja miksi mies hokee jatkuvasti haluavansa olla apuna arkisissa asioissa, kun kuitenkin omat asiat menevät aina edelle. Jättäisi sitten hokematta nuo auttamiset, niin ärsyttäisi varmaan jo puolet vähemmän 😁
Ap.Tässähän sä vastasit itsellesi. Sua hiertää se, että mies lupaa, mutta ei tee. Varmasti ihan hyvää hyvyyttään lupaa, mutta ei vaan ymmärrä, mitä se lupaus velvoittaa. Mä olen sen verran omassa elämän oppikoulussa oppinut, että en usko ensimmäiseenkään lupaukseen ennenkuin näen sen todeksi. Sekin aika raskasta...
Mitä selität? Lue aloitus. Miehen lupaus on ehdollinen: Hän auttaa, JOS hänellä ei ole mielenkiintoisempaa tekemistä. Ja hänellä selvästi on.
Ap valehtelee itselleen koko ajan. Muka myöntää faktat, mutta yrittää samalla keksimällä keksiä mistä voisi mukamas oikeutetusti loukkaantua ja miksi hänellä on oikeus olla kateellinen. Sori, ei vaan ole! Harrasta ja nauti omasta ajasta silloin kun ei ole niitä lapsia. Kuten muutkin eroajat tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on samassa tilanteessa olevia. Jokainen järki-ihminen tajuaa ettei tuollaisesta pidä ottaa nokkiinsa ja jokainen hoitaa oman tonttinsa - tässä tapauksessa ne on sun jälkikasvu. Mies on tehnyt sen fiksun ratkaisun ettei hanki lapsia ja varmasti ajatus siiitä päätöksestä vahvistuu päivä päivältä enemmän, ei varmasti halua mitään velvoittavaa perhehelvettiä. N38
Oliko jossain kohtaa jotain epäselvyyttä, että kenen lapset ja kenen vastuu? Mielestäni ei.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on samassa tilanteessa olevia. Jokainen järki-ihminen tajuaa ettei tuollaisesta pidä ottaa nokkiinsa ja jokainen hoitaa oman tonttinsa - tässä tapauksessa ne on sun jälkikasvu. Mies on tehnyt sen fiksun ratkaisun ettei hanki lapsia ja varmasti ajatus siiitä päätöksestä vahvistuu päivä päivältä enemmän, ei varmasti halua mitään velvoittavaa perhehelvettiä. N38
Oliko jossain kohtaa jotain epäselvyyttä, että kenen lapset ja kenen vastuu? Mielestäni ei.
Ap.
Meidän mielestämme oli.
Sulla on joka kuukausi mielin möärin aikaa elää ilman lapsia. Älä kitise.
Vierailija kirjoitti:
Ole tyytyväinen että se on edes jäänyt siihen. Erikoinen mies sinänsä että lähtenyt tuollaiseen mukaan lapsettomana.
Niin, täytyy olla ainoa laatuaan maailmassa, mies jolla ei ole lapsia ja on itse valinnut seurustella äiti-ihmisen kanssa. Pitäisiköhän se laittaa näytille johonkin?
Ap.
Ymmärrän sinua, ap. Kuulostaa kurjalta, kun puoliso ei ole aidosti osa sitä arkea, joka on sinulle kuitenkin varmasti tärkein.
Omassa uusperheessä kuvaamasi tilanne ei olisi mahdollinen, koska menot ja lasten kuljetukset suunnitellaan yhdessä ja lapsiviikoilla pyritään tekemään yhdessä asioita. Keskitetään omat harrastukset lapsivapaisiin viikkoihin. Meillä se tekee tilanteesta lähtökohtaisesti tasa-arvoisemman, kun molemmilla on lapsia. Mutta itse otan puolison lapsista ja koko perheestä vastuuta ihan samalla tavalla kuin omista lapsistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Oikeasti. Juuri hän. Ja yhtä paljon kuin minä. Hän päätti ihan oma-aloitteisesti laittaa asuntonsa myyntiin, jotta voitaisiin ostaa myöhemmin yhdessä isompi. Tuossa vaiheessa oltiin asuttu yhdessä vajaa vuosi aina jommankumman luona ja lapset olivat olleet myös mukana joka toinen viikko, joten mitenkään kylmiltään se "virallinen" yhteenmuutto ei tosiaan tapahtunut. Mies tiesi suunnilleen mitä oli luvassa ja tuossa kohtaa oli ihan hieno mahis vielä halutessaan perääntyä.
Hassua. Aivan kuin mies olisi jotenkin pakotettu koko uusperhekuvioon, vaikka ihan itse valitsi tämän paketin tietäen mitä se sisältää. Ja nyt häneltä ei saisi vaatia mitään, minä olen paska ja huono äiti, turhasta kitisijä ja mitä vielä. On täällä erikoinen näkökulma uusperhe-elämään ☺️
Ap.
Oliko tämä oman ajan ongelma näkyvissä jo tuolloin? Muuttuiko meno yhteen muuttamisen jälkeen vai jatkuiko entisellä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on omat lapset pari viikkoa kuukaudessa ja sekin on liikaa? Vuoden äiti.
Ööh, näytätkö vielä kohdan missä olen noin sanonut? Kannattaa jättää kommentoimatta jos ei osaa edes lukea tai tuntee valtavaa halua vääristellä toisen kirjoitusta. Olen pahoillani että sinulla on noin paha olo.
Ap.Kyllä tosta sun tekstistä sellaset vibat saa, että kaks viikkoa kuukaudesta on liikaa. Vuoden äiti totta tosiaan
-eri
Tietysti sinä saat juuri sellaiset vibat mitkä nyt milläkin hetkellä haluat itsellesi luoda. Vääristelemällä tuo väittämäsi ei kuitenkaan faktaksi muutu ☺️
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miten vieraiden muistisairaiden luo tuleminen on sinun ”auttamistasi”?
Pihatöiden tai muiden fyysisten huoltotöiden hoitaminen sujuisi nopeammin kaksin kun yksin. Mutta eipä asia taida minua häiritä samoin, kuten apta häiritsee tilanne miehensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miksi sinä hoidat isovanhempiasi? Missä sun vanhemmat on? Missä sisarukset? Tädit, enot, sedät, serkut??? Voisko olla siitäkin kyse? Pyöriikö teidän elämä tuon hoivaamisen ympärillä?
En minäkään ala kaikkea tekemään yksin. Se on aivan varma asia. Enkä puolisona katso vierestä et mies alkaa hyysäämään ja hoitamaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Haluanpa nähdä vastaavan keskustelun, jossa saarnaatte sormi pystyssä, että haloo hän on sinun puolisosi ei lastesi äiti. Jos siis nainen toimisi samoin kuin tämä uus"perheellinen" mies.
Lopettakaa nyt tuo mustavalkoisuus. Kateuttanne kiellätte ajattelemasta mahdolliseksikaan, että mies sitoutuisi mihinkään tuossa, ja samalla sahaatte omaa oksaanne.
Minun uusmieheni osallistuu perheeseen koko täysillä, ja hyvä niin, koska se antaa hänelle tunteen, että hän kuuluu ihan tosissaan joukkoon, ja lapselleni tunteen, että isäpuoli rakastaa häntä. Molemmat voisivat pahoin, jos olisin alleviivannut heille, että te olette sitten muuten toisillenne muukalaisia.
Menkää nyt itseenne.
Älä nyt jauha sontaa. Tällä palstalla on monesti naiset kirjoittaneet että ovat yhdessä lisääntyneen miehen kanssa, mutta pitävät itsensä täysin erillään lapsista. Siis kun lapset ovat isällään, nainen on muualla. Tätä ratkaisua on suitsutettu kovasti.
Lisäksi pakko sanoa että on hankala keksiä yhtään syytä olla kateellinen aapeen tilanteesta. Harva kelailee tulevaisuuttaan miettiessä että aah, saisinpa joskus asua uusperhehelvetissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miten vieraiden muistisairaiden luo tuleminen on sinun ”auttamistasi”?
Pihatöiden tai muiden fyysisten huoltotöiden hoitaminen sujuisi nopeammin kaksin kun yksin. Mutta eipä asia taida minua häiritä samoin, kuten apta häiritsee tilanne miehensä kanssa.
Että miehen pitäisi tehdä täysin vieraan ihmisen piha- ja huoltotöitä???
Miksi muistisairaalla edes on piha?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on samassa tilanteessa olevia. Jokainen järki-ihminen tajuaa ettei tuollaisesta pidä ottaa nokkiinsa ja jokainen hoitaa oman tonttinsa - tässä tapauksessa ne on sun jälkikasvu. Mies on tehnyt sen fiksun ratkaisun ettei hanki lapsia ja varmasti ajatus siiitä päätöksestä vahvistuu päivä päivältä enemmän, ei varmasti halua mitään velvoittavaa perhehelvettiä. N38
Oliko jossain kohtaa jotain epäselvyyttä, että kenen lapset ja kenen vastuu? Mielestäni ei.
Ap.
Kyllä on, kun lukee sun vastauksia. Täynnä ristiriitoja. Et tiedä itsekään mitä mieltä olet.
"Nyt häneltä ei saisi vaatia mitään.."
Niin, miten se nyt on?! Saatko vaatia vai et?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miksi sinä hoidat isovanhempiasi? Missä sun vanhemmat on? Missä sisarukset? Tädit, enot, sedät, serkut??? Voisko olla siitäkin kyse? Pyöriikö teidän elämä tuon hoivaamisen ympärillä?
En minäkään ala kaikkea tekemään yksin. Se on aivan varma asia. Enkä puolisona katso vierestä et mies alkaa hyysäämään ja hoitamaan yksin.
Kaikilla meillä ei ole isoa sukua ja sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.
No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Kannattaa se suu saada auki ja puhua suoraan, mikä hiertää ja miten toinen kokee ottavansa sitä vastuuta, kun se ei siinä arjessa kuitenkaan näy.
Jos ei osaa perustella, voi sanoa että lopettaa sitten sen hokemisen, koska se tuntuu sinusta ikävältä.
Ap, vastaan otsikon kysymykseen: on oikeus. Ehkä sitä ei kannata puolisolle näyttää, koska hän kuvauksesi perusteella yrittää parhaansa. Joku sanoikin jo, että pyydä selkeämmin apua häneltä, kun sitä tarvitset. Jos siivouksien ja muiden aikatauluttaminen vain hänen menojensa mukaan ei sovi sinulle, yritä löytää joku toinen tapa.
Kuulostaa siltä, että olet niellyt pieniä ärsytyksenpoikasia liikaa, koska sinun lapsesi ja sinun vastuusi, ja sitten alkaa ärsyttää jo sellaisetkin asiat, joiden ei tavallaan kuuluisi haitata. Vaikka kyllähän se on inhimillistä. Sen voi myöntää, kätkeä ja kestää. "Ärsyttää, kun toisella on vapaata, ja mulla ei, mutta minkäs sille voi." Mutta tosiaan olette kuitenkin kokonaisuus, perhe, ja silloin voi jossain vaiheessa edellyttää osallistumista siltä mieheltäkin, ainakin yhteisiin siivouspäiviin sun muihin vastaaviin.
Yritä kuvitella itsesi miehen asemaan, ja pohdi, mikä sinusta olisi oikeus ja kohtuus, ja "vaadi" sen mukaan mieheltäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miten vieraiden muistisairaiden luo tuleminen on sinun ”auttamistasi”?
Pihatöiden tai muiden fyysisten huoltotöiden hoitaminen sujuisi nopeammin kaksin kun yksin. Mutta eipä asia taida minua häiritä samoin, kuten apta häiritsee tilanne miehensä kanssa.
Että miehen pitäisi tehdä täysin vieraan ihmisen piha- ja huoltotöitä???
Miksi muistisairaalla edes on piha?
Ei tietenkään pidä.
Sama
Jos ikinä haksahtaisin uusiperhehelvettiin niin en todellakaan itse lapsettomana tanssisi niiden toisen lapsien tahtiin. Minä en ole halunnut lapsia, koska muut asiat on tärkeämpiä ja vaikka tulisi parisuhde niin jatkaisin niiden muiden tärkeämpien asioiden parissa myös. En kyllä muuttaisi yhteenkään ennen kuin lapset ois lentänyt omilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Miksi sinä hoidat isovanhempiasi? Missä sun vanhemmat on? Missä sisarukset? Tädit, enot, sedät, serkut??? Voisko olla siitäkin kyse? Pyöriikö teidän elämä tuon hoivaamisen ympärillä?
En minäkään ala kaikkea tekemään yksin. Se on aivan varma asia. Enkä puolisona katso vierestä et mies alkaa hyysäämään ja hoitamaan yksin.
Kaikilla meillä ei ole isoa sukua ja sisaruksia.
Eli olet ainoa sukulainen, niinkö? Tuskinpa vaan. Vaikutat täysin kohtuuttomalta. Et voi olettaa et puolisolla on sama näkemys siitä, miten asia tulisi hoitaa.
Toki itse en ole valinnut tilannetta isovanhempien kanssa, toisin kun ap on valinnut lapset tehdä.