Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?
26.09.2021 |
Mulla on pari lasta, miehellä ei yhtään. Lapset ovat meillä viikko-viikko systeemillä ja yleisesti ottaen sujuu ihan kivasti. Ymmärrän tietysti että minä lasten äitinä olen vastuussa omista lapsistani ja hoidan kyllä vastuuni.
Olen huomannut viime aikoina, että alan ärsyyntyä vähän siitä että miehellä on aina itsestään selvästi vapaus ja mahdollisuus valita mitä vapaa-aikanaan tekee, yleensä se on jotain omaan harrastuksensa liittyvää. Tämäkin on järjellä ajateltuna ihan oikein, koska ei sillä ole vastuuta mun lasten harrastuskuskauksista jne.
Ehkä ärsytys liittyykin enemmän siihen, että puoliso hokee aina haluavansa auttaa ja olla apuna arjessa. Mutta mun mielestä se vois lisätä lauseensa perään "jos siis mulla ei oo mitään tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä".
Miksi mua ärsyttää tämä? Onko se vaan siksi että aikuinen mies ei oikeasti tajua ollenkaan mitä on kantaa vastuuta muista kuin itsestään ja mitä se on, kun laittaa muut aina itsensä edelle? Omat menot tulee siellä viimeisenä, jos tulee. Mun tekis mieli laittaa tuo ihminen johonkin elämän oppikouluun 😁 Nytkin se on aamusta iltaan nauttimassa ihanasta ilmasta ja rakkaasta harrastuksesta ja mä teen ruokaa, kuskaan treeneihin, pyykkään, siivoilen jne. Ehdin mä sentään käydä lenkillä aamupäivällä.
Vertaistukea pliis, muita vastaavaan tilanteeseen semi-ärsyyntyneitä? Joilla kuitenkin arki toimii ja rakkautta riittää, kaikesta huolimatta. Eli mitään "mitäs otit tommosen" tai "jätä se" ohjeita en ole vailla ☺️
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Toki itse en ole valinnut tilannetta isovanhempien kanssa, toisin kun ap on valinnut lapset tehdä.
Kyllä tuo on valinta. Ei itse sairaus, mutta kaikki muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On oikeus tunteisiin, ärtymykseenkin. Mutta ei se sen miehen vika ole! Hän elää kuten on elänyt tähänkin asti, ei luultavasti ole edes ajatellut, että sinun kanssasi yhteenmuutto toisi jotain velvollisuuksia hänellekin. Tämä ajattelu on hämmästyttävän yleistä jopa niillä miehillä, jotka ihan itse lisääntyvät.
Puhukaa, puhukaa. Ei syytellen, vaan kertoen ja neutraalisti.
Ymmärrän ap ärtymyksesi. Meillä on vastaava tilanne eli kotona on vain minun lapsia. Meillä tosin miehelläkin on jälkikasvua, mutta he ovat jo aikuisia. Ehkä siksi mieheni ymmärtää vähän paremmin perhe-elämän vaatimuksia ja huolehtii lapsistani arjessa siinä missä minäkin: pesee pyykkiä, laittaa ruokaa lapsille, auttaa läksyissä, korjaa puhjenneen pyöränrenkaan jne. Toisaalta minulle itselleni on tärkeää, että en rasita miestäni liikaa omien lasteni asioilla, koska hän on omansa jo kasvattanut ja minusta siksi ansainnut lisääntyneen vapaa-aikansa. Jos hän haluaa mennä harrastamaan, ei tulisi mieleenkään kieltää sitä vedoten siihen, että hänen pitää sen sijaan kuskata minun lapseni harrastukseen. Tosin pääosin hän järjestelee menonsa niin, että hän pystyy sekä harrastamaan että kuskaamaan lapsia. Toki minunkin on helppo joustaa koska hän tekee sitä myös.
Sinua kannustaisin puhumaan miehesi kanssa ja kysymään, mitä hän käytännössä tarkoittaa kun sanoo haluavansa auttaa ja osallistua sekä kertomaan, miltä tilanne sinusta tuntuu.
Noh, jossain kohtaa elämässään ihminen tulee valinneeksi joko lapset tai muut harrastukset. Sinä ja miehesi olette nyt vain valinneet tässä kohtaa eri tavoin. Mies on selvästikin tyytyväinen omaan valintaansa, ja se on hyvä. Mutta ehkä sinäkin olet pohjimmiltasi tyytyväinen omaasi? Toivottavasti teit lapset alun perin ajatellen, että haluat mieluummin lapsia kuin vapaa-aikaa kaikenlaisen muun harrastamiseen, ja toivottavasti et ole muuttanut mieltäsi tämän asian suhteen, vaikka joskus yksittäisinä hetkinä lapsista huolehtiminen voikin tuntua raskaalta.
Jos näin on ja saat tehtyä tämän itsellesi selväksi, niin ehkä se auttaa siihen, ettei sinun tarvitse kadehtia mieheltä sellaista, mihin sinullakin olisi ollut mahdollisuudet ja mistä olet itse päättänyt luopua. Olethan itse tehnyt elämänvalinnan, joka on toivottavasti tehnyt sinut onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos ikinä haksahtaisin uusiperhehelvettiin niin en todellakaan itse lapsettomana tanssisi niiden toisen lapsien tahtiin. Minä en ole halunnut lapsia, koska muut asiat on tärkeämpiä ja vaikka tulisi parisuhde niin jatkaisin niiden muiden tärkeämpien asioiden parissa myös. En kyllä muuttaisi yhteenkään ennen kuin lapset ois lentänyt omilleen.
Näin juuri. Sivusta seuraillut paria tällaista helvetillistä kuviota, jossa molemmilla lapset entisistä liitoista, uutta rakkauslasta pukataan ja nopeasti yhteen asumaan. Hyvin nopealla aikataululla nämä uuskuviot aina toteutetaan. Se on minun mielestä ihmeellistä. Jos omasta miehestä tulisi ero, on erittäin vaikea kuvitella, että vuoden sisällä olisin raskaana jollekin toiselle ja muuttamassa yhteen. huh huh. Eikö mikään varoituskello soi, vaikka näissä kuvioissa on omat lapset mukana, jotka jo kärsivät siitä erosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten itsekin sanot, sinä olet lapsistasi vastuussa, ei mies.
Aivan ja siitähän ei ollutkaan tässä kyse, jos luit viestin. Lähinnä kaipasin vertaistukea, jos on muita samassa tilanteessa ja yritän ymmärtää miksi tämä hiertää minua. Ja miksi mies hokee jatkuvasti haluavansa olla apuna arkisissa asioissa, kun kuitenkin omat asiat menevät aina edelle. Jättäisi sitten hokematta nuo auttamiset, niin ärsyttäisi varmaan jo puolet vähemmän 😁
Ap.
No voi saatana, sano sille miehelle, eikös se voi tietää jos sinä täällä uliset.
Kotityöt tasan tai ukko helvettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Oikeasti. Juuri hän. Ja yhtä paljon kuin minä. Hän päätti ihan oma-aloitteisesti laittaa asuntonsa myyntiin, jotta voitaisiin ostaa myöhemmin yhdessä isompi. Tuossa vaiheessa oltiin asuttu yhdessä vajaa vuosi aina jommankumman luona ja lapset olivat olleet myös mukana joka toinen viikko, joten mitenkään kylmiltään se "virallinen" yhteenmuutto ei tosiaan tapahtunut. Mies tiesi suunnilleen mitä oli luvassa ja tuossa kohtaa oli ihan hieno mahis vielä halutessaan perääntyä.
Hassua. Aivan kuin mies olisi jotenkin pakotettu koko uusperhekuvioon, vaikka ihan itse valitsi tämän paketin tietäen mitä se sisältää. Ja nyt häneltä ei saisi vaatia mitään, minä olen paska ja huono äiti, turhasta kitisijä ja mitä vielä. On täällä erikoinen näkökulma uusperhe-elämään ☺️
Ap.
Oliko tämä oman ajan ongelma näkyvissä jo tuolloin? Muuttuiko meno yhteen muuttamisen jälkeen vai jatkuiko entisellä tavalla?
Ap, tähän kysymykseen olisi kiva saada vastaus.
Jos tuon vuoden aikana mies osallistui sinun toivomallasi tavalla, mutta muutettuanne yhteen lopetti osallistumisen, sinulla on syytä olla tyytymätön. Jos hän kuitenkin meni myös tuolloin omia menojaan, sinä olet toivonut liikoja ja saat syyttää vain itseäsi. Kummin päin nyt on? Lupailuista viis, ne ovat vain puhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten täällä voi olla aikuisilta (?) näin täysin pimeitä vastauksia? Jos ollaan yhteen muutettu, ollaan perhe. Täysin riippumatta siitä kenen lapset on, kun se tuleva kokoonpano on ollut molemmilla tiedossa.
Ap, olet ihan syystä ärtynyt ja sinun pitää vaan yrittää puhua asiasta myös miehellesi. Ja muistuttaa niistä lupauksista.
Vähennä myös sitä aikataulutusta miehen menojen mukaan. Ei häntä tarvitse käsitellä silkkihansikkailla. On hänen valintansa, jos jättäytyy ulkopuoliseksi.
T: Yritetään sitä rusinat pullasta systeemiä ihan ydinperheessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän eri asia, mutta mun kaikki elossa olevat isovanhemmat sairastavat alzheimerin tautia, ja tarvitsevat paljon käytännön apua. Mies on sanonut auttavansa tarvittaessa, ja siis sanoo säännöllisesti. Kuitenkaan ei tule edes mukaan tapaamaan heitä, kun itse menen.
Tiedän, että ovat mun isovanhempia, mutta oikeastaan minkäänlaista konkreettista apua en ole sairauksien vaikeampienkaan aikojen kanssa. Auttaisi edes ottamalla vastuuta enemmän kodin asioista, mutta mädättää takapuoltaan tietokonetuolissa, tai huitelee kavereiden kanssa vapaa-aikanaan.
En siis mitään apua edes odottaisi, mutta kun on itse sanonut auttavansa, niin tuntuu vähän siltä, että sanoo vaan niin koska kuuluu.
Oletko pyytänyt häneltä konkreettista apua ihan tietyssä tilanteessa, vai odotatko hänen päättelevän oma-aloitteisesti, mitä apua tarvitset milloinkin? Esim. kun sanot, että hän ei tule mukaan tapaamaan heitä, niin tarkoittaako se, että olet pyytänyt häntä mukaan lähtiessäsi tapaamaan isovanhempiasi ja kertonut, että hänen mukanaolostaan olisi sinulle apua, vai sanotko vain "mä lähden nyt katsomaan ukkia" ja pahastut hiljaa mielessäsi, koska mies ei ilmoita tulevansa mukaan?
Jotkut ihmiset tosiaan sanovat auttavansa, koska niin "kuuluu" tehdä. Mutta sitten taas aika moni sanoo auttavansa ja tarkoittaa sillä että "kerro, miten voin auttaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun elämä on oikeasti todella helppoa, jos suurin murhe on harrastuskuskaukset ja niiden viemä aika joka toinen viikko. Tietysti saa tuntua raskaalta ja ärsyttää miehen oma aika, mutta mietin vain kun tänään olen itkenyt, etten jaksa arkea. Omalla lapsella autismi+lievä kehitysvamma ja olen ihan loppu. Mietin eroa miehestä, että saisimme molemmat "oman elämän" edes aina silloin tällöin. Päivät ovat selviytymistä ja sen lisäksi pitää kestää se suru ja pettymys siitä, kuinka ulkopuolinen oma lapsi tulee aina olemaan kaikkialla. Varmaan sataa kiviä, mutta haaveilen erosta ja vuoroviikoin vanhemmuudesta. Parisuhde kuollut jo ajat sitten. Haaveilen siitä, että saisin elää parisuhteessa jonkun kanssa niin, että meillä olisi välillämme intohimoa ja mahdollisuus olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on omat lapset pari viikkoa kuukaudessa ja sekin on liikaa? Vuoden äiti.
Ööh, näytätkö vielä kohdan missä olen noin sanonut? Kannattaa jättää kommentoimatta jos ei osaa edes lukea tai tuntee valtavaa halua vääristellä toisen kirjoitusta. Olen pahoillani että sinulla on noin paha olo.
Ap.Kyllä tosta sun tekstistä sellaset vibat saa, että kaks viikkoa kuukaudesta on liikaa. Vuoden äiti totta tosiaan
-eri
Tietysti sinä saat juuri sellaiset vibat mitkä nyt milläkin hetkellä haluat itsellesi luoda. Vääristelemällä tuo väittämäsi ei kuitenkaan faktaksi muutu ☺️
Ap.
Ap, olet typerä!
Sinun tilanteesi ei muutu täällä kitisemällä. Sanot haluavasi vertaistukea, mitäpä se auttaa? No jos, niin minäpä annan, tässä: Voi, voi onpa se sun mies pöhkö ja sulla raskasta.
Auttoiko?
Oikeasti auttaa puhua sille miehelle eikä kätistä täällä.
Sanot, ettei kuvio toimi ja tarvitset kumppanuutta myös silloin kun lapset ovat teillä. Jos ei se miehelle sovi, sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, mies ulos tai siedät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun elämä on oikeasti todella helppoa, jos suurin murhe on harrastuskuskaukset ja niiden viemä aika joka toinen viikko. Tietysti saa tuntua raskaalta ja ärsyttää miehen oma aika, mutta mietin vain kun tänään olen itkenyt, etten jaksa arkea. Omalla lapsella autismi+lievä kehitysvamma ja olen ihan loppu. Mietin eroa miehestä, että saisimme molemmat "oman elämän" edes aina silloin tällöin. Päivät ovat selviytymistä ja sen lisäksi pitää kestää se suru ja pettymys siitä, kuinka ulkopuolinen oma lapsi tulee aina olemaan kaikkialla. Varmaan sataa kiviä, mutta haaveilen erosta ja vuoroviikoin vanhemmuudesta. Parisuhde kuollut jo ajat sitten. Haaveilen siitä, että saisin elää parisuhteessa jonkun kanssa niin, että meillä olisi välillämme intohimoa ja mahdollisuus olla yhdessä.
Kerää rohkeutesi ja toteuta se mitä haaveilet.
Onko mitään mahdollisuutta saada lasta hoitoon välillä tai tukiperhettä?
Oletko varma, että mies hoitaa lasta vuoroviikoin? Yleensä miehet ovat isoja raukkoja, joille vastuunkanto on todella vaikeaa. Voi olla, että jos miehen varaan rakennat jäät lapsesi kanssa 24/7/365.
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä voi olla aikuisilta (?) näin täysin pimeitä vastauksia? Jos ollaan yhteen muutettu, ollaan perhe. Täysin riippumatta siitä kenen lapset on, kun se tuleva kokoonpano on ollut molemmilla tiedossa.
Ap, olet ihan syystä ärtynyt ja sinun pitää vaan yrittää puhua asiasta myös miehellesi. Ja muistuttaa niistä lupauksista.
Vähennä myös sitä aikataulutusta miehen menojen mukaan. Ei häntä tarvitse käsitellä silkkihansikkailla. On hänen valintansa, jos jättäytyy ulkopuoliseksi.T: Yritetään sitä rusinat pullasta systeemiä ihan ydinperheessäkin.
Samoilla linjoilla, uusperheellinen olen, meillä molemmilla lapsia. Kyllä perhe on perhe, menot, tekemiset, kotityöt jne neuvotellaan yhdessä. Kumpikin on valmis huolehtimaan kaikista lapsista ja mahdollistamaan tasapuolisesti kumppanin työt, harrastukset yms.
Ei se perheenä olo oikein toimi, jos on ihan erilainen asema esim perheen aikuisilla. Vaikka jokainen viime kädessä hoitaa omat lapsensa, lähtökohtaisesti ollaan yhtä perhettä.
En asuisi tuollaisen miehen kanssa yhdessä kuin ap:n mies. Tapailla voisin, lapsettomalla viikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä voi olla aikuisilta (?) näin täysin pimeitä vastauksia? Jos ollaan yhteen muutettu, ollaan perhe. Täysin riippumatta siitä kenen lapset on, kun se tuleva kokoonpano on ollut molemmilla tiedossa.
Ap, olet ihan syystä ärtynyt ja sinun pitää vaan yrittää puhua asiasta myös miehellesi. Ja muistuttaa niistä lupauksista.
Vähennä myös sitä aikataulutusta miehen menojen mukaan. Ei häntä tarvitse käsitellä silkkihansikkailla. On hänen valintansa, jos jättäytyy ulkopuoliseksi.T: Yritetään sitä rusinat pullasta systeemiä ihan ydinperheessäkin.
Ja perheenä oleminen on sitä että joku auttaa äitiä?
Jos joutuisin itse elämään noin paljon erossa lapsistani, en tod valittaisi että sen läsnäoloajan saan itse hoitaa heidät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun elämä on oikeasti todella helppoa, jos suurin murhe on harrastuskuskaukset ja niiden viemä aika joka toinen viikko. Tietysti saa tuntua raskaalta ja ärsyttää miehen oma aika, mutta mietin vain kun tänään olen itkenyt, etten jaksa arkea. Omalla lapsella autismi+lievä kehitysvamma ja olen ihan loppu. Mietin eroa miehestä, että saisimme molemmat "oman elämän" edes aina silloin tällöin. Päivät ovat selviytymistä ja sen lisäksi pitää kestää se suru ja pettymys siitä, kuinka ulkopuolinen oma lapsi tulee aina olemaan kaikkialla. Varmaan sataa kiviä, mutta haaveilen erosta ja vuoroviikoin vanhemmuudesta. Parisuhde kuollut jo ajat sitten. Haaveilen siitä, että saisin elää parisuhteessa jonkun kanssa niin, että meillä olisi välillämme intohimoa ja mahdollisuus olla yhdessä.
Kerää rohkeutesi ja toteuta se mitä haaveilet.
Onko mitään mahdollisuutta saada lasta hoitoon välillä tai tukiperhettä?
Oletko varma, että mies hoitaa lasta vuoroviikoin? Yleensä miehet ovat isoja raukkoja, joille vastuunkanto on todella vaikeaa. Voi olla, että jos miehen varaan rakennat jäät lapsesi kanssa 24/7/365.
Kyllä hän hoitaisi oman osuutensa. Sen verran yhteistä raskasta taivalta on takana, että sen tiedän. Lapsi on mahdollista saada hoitoon harvoin ja sellainen tukiperhe, joka pärjäisi lapsen kanssa on oikeasti vaikeaa löytää. Varmasti vuosien jonotus. Ongelma siis on, että lapsi on haastava ja sukulaiset eivät hänen kanssaan pärjää. Lapsella on paljon tiettyjä rutiineja, joita tulee jaksaa toistaa yms. Lapsen kanssa on jopa helpompaa yhden aikuisen kanssa, sillä molempien läsnäollessa vaikeaa käytöstä on enemmän. Silti en uskalla erota, sillä pelkään satuttavani miestä, joka vielä haluaa jatkaa yhdessä. Pelkään myös tekeväni väärin lapsia kohtaan.
-lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun elämä on oikeasti todella helppoa, jos suurin murhe on harrastuskuskaukset ja niiden viemä aika joka toinen viikko. Tietysti saa tuntua raskaalta ja ärsyttää miehen oma aika, mutta mietin vain kun tänään olen itkenyt, etten jaksa arkea. Omalla lapsella autismi+lievä kehitysvamma ja olen ihan loppu. Mietin eroa miehestä, että saisimme molemmat "oman elämän" edes aina silloin tällöin. Päivät ovat selviytymistä ja sen lisäksi pitää kestää se suru ja pettymys siitä, kuinka ulkopuolinen oma lapsi tulee aina olemaan kaikkialla. Varmaan sataa kiviä, mutta haaveilen erosta ja vuoroviikoin vanhemmuudesta. Parisuhde kuollut jo ajat sitten. Haaveilen siitä, että saisin elää parisuhteessa jonkun kanssa niin, että meillä olisi välillämme intohimoa ja mahdollisuus olla yhdessä.
Kerää rohkeutesi ja toteuta se mitä haaveilet.
Onko mitään mahdollisuutta saada lasta hoitoon välillä tai tukiperhettä?
Oletko varma, että mies hoitaa lasta vuoroviikoin? Yleensä miehet ovat isoja raukkoja, joille vastuunkanto on todella vaikeaa. Voi olla, että jos miehen varaan rakennat jäät lapsesi kanssa 24/7/365.Kyllä hän hoitaisi oman osuutensa. Sen verran yhteistä raskasta taivalta on takana, että sen tiedän. Lapsi on mahdollista saada hoitoon harvoin ja sellainen tukiperhe, joka pärjäisi lapsen kanssa on oikeasti vaikeaa löytää. Varmasti vuosien jonotus. Ongelma siis on, että lapsi on haastava ja sukulaiset eivät hänen kanssaan pärjää. Lapsella on paljon tiettyjä rutiineja, joita tulee jaksaa toistaa yms. Lapsen kanssa on jopa helpompaa yhden aikuisen kanssa, sillä molempien läsnäollessa vaikeaa käytöstä on enemmän. Silti en uskalla erota, sillä pelkään satuttavani miestä, joka vielä haluaa jatkaa yhdessä. Pelkään myös tekeväni väärin lapsia kohtaan.
-lainaamasi
Teetköhän sinä oikein miestäsi kohtaan haaveilemalla elämästä ilman häntä?
Eikö idea ole se että äitiviikoilla äiti on lastwnsa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No haloo? Kai sinä nyt edes joka toinen viikko jaksat omat lapsesi hoitaa? Miksi miehesi pitäisi osallistua ollenkaan? Olisit tyytyväinen jos edes joskus jotain tekee lastesi hyväksi, ja ole kiitollinen siitä. Sinun pitää ymmärtää että se ei millään tavalla ole hänen velvollisuutensa, etkä todellakaan voi olettaa että hän ryhtyy jokatoinen viikko elämästään elämään lapsiperhearkea kun hänellä niitä lapsia ei ole! Hän on sinun miehesi, ei lastesi isä!
Miksi en jaksaisi hoitaa? Siitä ei ollenkaan ollut kyse ☺️
Ap.No kyllähän tuo siltä kuulostaa! Jos kerran odotat että miehesi osallistuisi enemmän lapsistasi huolehtimiseen. Luulisi että itse haluaisit nimenomaan viettää häiriötöntä aikaa lastesi kanssa kun näetkin heitä vain jokatoinen viikko!
Jotenkin tätä nyt jatkuvasti käännetään siihen, että mun mielestä miehen pitäisi huolehtia minun lapsista koska itse en teidän mukaanne jaksa. Merkillistä. Kyse on kuitenkin siitä että mies ei tunnu koskaan valitsevan meitä oman menonsa yli tai ohi, kun taas me huomioimme automaattisesti miehen kaikessa. Tarkoittaen yhteisen ajan viettämistä, yhdessäoloa. Sitä tarkoitin sillä "rusinat pullasta" -meinigillä.
Jos aikuinen ihminen valitsee sitoutua perhemuotoon, jossa on lapsia, niin se tuo mukanaan myös jonkinlaista velvollisuutta kaikkia perheeseen kuuluvia kohtaan. Ja ei, nyt ei puhuta rahasta tai kotitöistä.
Tää keskustelu on ollut erittäin avartava, eikä vähiten sen takia, että suurin osa näyttää kuvittelevan miehen olevan joku olosuhteiden uhri, joka on ihan pakottamalla pakotettu uusperheen jäseneksi, joten sen vuoksi häntä tulee silitellä ja kehua, huomioida hänen oikeutensa ja ymmärtää että mitään velvollisuuksia hänen oma aktiivinen valintansa ei tuonut mukanaan. Miesparka. Ja siinä sivussa väännetään vaikka väkisin äitistä laiska paska, joka vihaa lapsiaan, ei jaksa tehdä heidän kanssaan mitään ja on vielä tuhonnut yhden kelpo miehen elämänkin, kun on aseella uhaten pakottanut tämän suhteeseen kanssaan. Oikeasti 😁
Olis ollut mukava tietää, että jos vastaavan aloituksen olis tehnyt kahden lapsen isä, niin olisiko tämä mies paska isä, joka vaan olettaa että avopuoliso hoitaa hänen lapsensa? Vai olisko siinäkin tarinassa "paskiksena" ollut se nainen, joka halusi itsekkäästi vain rusinat pullasta?
Kiitos kaikille ☺️
Ap.
Kirjoitin tuohon pari kommenttia ylemmäs, mielestäni olet oikeassa, lapsiperheessä kaikilla aikuisilla on erilaisia velvollisuuksia kuin kahden aikuisen taloudessa. Riippumatta siitä, kenen lapset ovat. En näe kauheasti järkeä ottaa yhtä tyyppiä vain hengailemaan saman katon alle.
Toki jokainen perhe tekee tyylillään, minun mielestäni vain perhe on oikeasti ja aidosti toisiinsa sitoutunut, ja jakaa arjen tekemiset, ilot ja surut.
Kämppikset on sitten eri asia.
Mutta eihän se mies saisi ilmeisesti istua tietokoneellakaan tai käydä tapaamassa ystäviä, kun puoliso on valinnut alkaa isovanhempiensa omaishoitajaksi...