Lue keskustelun säännöt.
Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.
Kommentit (2913)
Vierailija kirjoitti:
Oli maitokauppa, lihakauppa, siirtomaatavarakauppa. Maitoa sai marketeista litran muovipusseissa. Ostoskuitteja kerättiin ja kaupasta saatiin hyvitystä. Oli puhelinkioskeja jotka toimivat kolikoilla. Muovikassit olivat ilmaisia ja niistä tehtiin mattoja. Laskut mentiin maksamaan pankin tiskille. Oli siis pankkikonttoreita. Samassa ostarissa saattoi olla neljän pankin konttorit.
- Muovipussit maidolle olivat kyllä 70-luvun juttu. Ei kai 80- luvulla ollut muita kuin maitopurkkeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut hankala yrittää selittää omille lapsille, miten 80-luvulla ja ylipäätään silloin aikoinaan oli erittäin vaikeaa saada lisätietoja oikein mistään asiasta. Jos esimerkiksi piti kirjoittaa kouluun esitelmä tai muu teksti, ei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin kysyä vanhemmilta tai lähteä kirjastoon lukemaan tietosanakirjaa. Jos radiosta kuuli kivan biisin, sen nimeä ei välttämättä koskaan saanut selville, ellei radiotoimittaja sattunut mainitsemaan sen nimeä. Jos innostui jostain kirjasta, oli todella vaikea selvittää, mitä samantyylisiä kirjailijoita olisi olemassa - kirjastotätikään ei välttämättä osannut vastata aiheeseen mitään, ei ainakaan meidän pienessä kyläkirjastossa. Tietoa sai, jos jonkun kaverin isosisko tai -veli tai serkku tai setä tms sattui harrastamaan esim. musiikkia ja suostui lainamaan älppäreitään.
Matkalla olevaa ihmistä ei saanut kiinni, koska ei ollut kännyköitä ("Heikki Heikkinen matkalla jossain päin Itä-Suomea, ottakaa välittömästi yhteys kotiin", kuulutettiin joskus radiossa). Muutenkin yhteydenpito oli hankalaa, kun puhelua piti istua odottmassa kotona kiekkopuhelimen vieressä ja puhelut olivat kalliita. Ja muu perhe kuunteli vieressä, mitä sanot.
Tämähän oli elämää joka vuosikymmennellä ennen kännyköitä. Silloin kun treffit sovittiin asemalle kello 17:00, niin siellä sitten oltiin ajoissa ja jotain sattui ettei sinne päässyt tai tuli myöhässä etukäteen voi voinut soittaa. Riitaa tuli kavereiden kanssa jos joku oli myöhässä, sitä pidettiin huonona käytöksenä.
Tärkeiden puhelujen soittaminen jostain muualta kuin kotoa oli hoidettava puhelinkopeista.
Ärsyttävää oli olla teini, kun joku uusi ihastus soitti ja pikkuveli ehti vastaamaan lankapuhelimeen. Sitten se kailotti kaikkien kuulleen että "Sisko, sulle soittaa joku poika!"😖
Juuri tuo tiedon saaminen oli vaikeaa. Jos vaikka harrasti musiikkia, niin piti opetella englantia, lukea ulkomaisia musiikkilehtiä suomalaisten lisäksi, ja kuunnella sekä suomalaisia että ulkomaisia musiikkikanavia radiosta. Tv-stä ei paljon iloa silloin ollut ennen kuin tuli MTV (siis Music TV) joka alkoi näkyä Suomessakin (se ulkomainen versio) joskus 1980-luvun lopulla.
MusicTV näkyi monessa kaupungissa kaukana Helsingistä jo kasarin puolivälissä. Jo kasarin alkuvuosina kioskeilta pystyi ostamaan englantilaisia, saksalaisia, amerikkalaisia, ranskalaisia muoti- ja musiikkilehtiä. Eikä englantia tarvinuut erikseen opetella, sen oppi kun katsoi kopioituja VHS-videoita joilla oli englanninkielisiä elokuvia, mitkä oli Suomessa K18 - eikä tekstitystä..
Minulle alkuperäinen syy miksi kiinnostuin englannin kielestä enemmän kuin ruotsin ja saksan opiskelusta koulussa, oli angloamerikkalainen rock- ja popmusiikki. Sitä halusi tietää mitä se Paul McCartney, Mick Jagger, Robert Plant ja moni muu sanoi niissä lauluissaan. Onneksi täällä ne englanninkieliset tv-sarjat ja elokuvat ovat olleet aina tekstitettyjä jotain animaatiofilmejä lukuunottamatta, jolloin sitä on voinut oppia englantia vaikka Dallasia katsellessa. Tietyssä vaiheessa aloin lukemaan myös englanninkielistä science fictionia, sillä monien tunnettujen kirjailijoiden tuotannosta vain pieni osa oli suomennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.
Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.
Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.
Ja puhuttiin kuka nuoli kenenkin kanssa. Hormonit hyrräsi kovasti.
Wanhus-72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos halusi sopia jotain tai jutella jonkun kanssa, piti soittaa lankapuhelimeen. Jos hän ei ollut kotona, piti yrittää uudestaan myöhemmin niin kauan, kunnes hän ilmestyi kotiin.
Tapaamiset sovittiin tiettyyn kellonaikaan johonkin paikkaan, ja siinä sitten odotettiin tietämättä esim. myöhästymisen kestoa tai syytä.
Ja niin edelleen.
Ja kun kaverilla ei ollut sitä lankapuhelinta (tai sen teini-ikäinen sisko jaaritteli tuntikausien ajan lankaliittymässä), niin piti polkea 5 km matka kaverin ovelle pimpottaan, että "alakko nää mua" ja sitä ketutuksen määrää kun ei pystynyt alkamaan kun piti polkea sama matka takaisin. Ei sitä reissua kovin usein tehty, joten jos kaveri muutti toiseen kaupunginosaan, niin ystävyys päättyi aika monesti samalla kertaa.
Hahaa, teillä tuollainen termi. Meillpäin hoettiin tuuksää mun kaa?
Poikakaveri soitti intistä lankapuhelimella jostain puhelinkopista ja oli virittänyt siihen jonkun hakaneulasysteemin tai muun, niin ei mennyt rahaa puheluun. Voi kun tulikin haikea olo tästä ja tuosta silloisen poikaystävän miettimisestä kun reppana paleli siellä puhelinkopissa, mutta pitkiä puheluita puhuttiin. Mitähän hänkin puuhailee nykyisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nepsu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli maitokauppa, lihakauppa, siirtomaatavarakauppa. Maitoa sai marketeista litran muovipusseissa. Ostoskuitteja kerättiin ja kaupasta saatiin hyvitystä. Oli puhelinkioskeja jotka toimivat kolikoilla. Muovikassit olivat ilmaisia ja niistä tehtiin mattoja. Laskut mentiin maksamaan pankin tiskille. Oli siis pankkikonttoreita. Samassa ostarissa saattoi olla neljän pankin konttorit.
- Muovipussit maidolle olivat kyllä 70-luvun juttu. Ei kai 80- luvulla ollut muita kuin maitopurkkeja.
Ja niitä mattoja tehtiin nimenomaan maitopusseista, ei kaupan ostoksiin saatavista muovipusseista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.
Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.
Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.
Ja puhuttiin kuka nuoli kenenkin kanssa. Hormonit hyrräsi kovasti.
Jotkut onnelliset ehkä nuolivatkin. Itse en ollut niin kuumaa kamaa kun ei ollut blondattua takatukkaa, amisviiksiä eikä kaulaan kiskottuja kivipestyjä farkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatemuoti oli hyvin anteeksiantava. Käytettiin todella isoja college-paitoja ja muutenkin vaatteet oli löysiä. Ei ollut jatkuvaa painetta joka suunnalta olla vaatekokoa nolla. Nykyään moni ihan normaalipainoinenkin on ihmisten mielestä lihava. Pitäisi olla ilmeisesti luuranko, että kelpaisi.
Tuli mieleen, että ylipainoisia ihmisiä ei vain ollut, tai ainakin niillä harvoilla oli jokin hyssytelty SYY joka katsottiin lihavuuden aiheuttajaksi. Muistan, että meidän isossa taloyhtiössä ei ollut yhtään lihavaa, kunnes yhden tosi upean kaunottaren unelma-avioliitto meni mäsäksi, kun saivat hieman poikkeavan lapsen. Tästä ex-kaunokaisesta sitten kuiskuteltiin, kun lihoi aivan tunnistamattomaksi miehensä lähdettyä.
"Ymmärtäähän sen jotenkin, kun jäi yksin vammaisen lapsen kanssa..."
Lihavia oli aina se vakiomäärä, eli yksi tai max kaksi luokassa. Yleensä yksi. Tätä sitten kiusattiin porukalla, mikä oli ihan hyväksyttyä eikä siihen kukaan aikuinen puuttunut (koska halveksi itsekin sitä lihavaa).
Jep, ihan max 2 lihavaa per luokka. Ja ne silloiset läskit olisi nykyään vaan pikkuisen tukevia. Muistan kun itse olin läski 16 vuotiaana, peräti kokoa 34 :)
80-luku... vähän kaksijakoinen suhtautuminen koko ajanjaksoon, ihmisten yleinen elintaso nousi kyllä näkyvällä tavalla edelliseen vuosikymmeneen verrattuna, mutta jonkinlainen pinnallisuus tuntui myös lisääntyvän. Olipa 80-luvussa hyviäkin puolia; yleinen hygieniataso parani, ei ollut enää niin paljon hieltä tai muuten vaan pahalta haisevia ihmisiä kuin aiemmin, toisaalta myöhemmin noussut terveysfasismi tai muiden asioihin puuttuminen ei vielä ollut kunnolla alkanut, ja sai vapaammin olla ja vaikka rellestää, jos siltä tuntui. Itsellä 80-lukuun mahtui lapsuuden loppu, teini-ikä, nuoruus, täysi-ikäistyminen, lukiot ja armeijaan meno... Hauskaa pidettiin kavereiden kanssa, kotona en oikein viihtynyt, mutta paljon tuli tehtyä myös tyhmyyksiä, ja esim väärässä seurassa pyöriminen harmittaa vieläkin. Liian paljon muistot noilta ajoilta edelleen kummittelee, ja monta asiaa tekisin nyt eri tavalla. Mutta tulihan nähtyä tuokin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatemuoti oli hyvin anteeksiantava. Käytettiin todella isoja college-paitoja ja muutenkin vaatteet oli löysiä. Ei ollut jatkuvaa painetta joka suunnalta olla vaatekokoa nolla. Nykyään moni ihan normaalipainoinenkin on ihmisten mielestä lihava. Pitäisi olla ilmeisesti luuranko, että kelpaisi.
Tuli mieleen, että ylipainoisia ihmisiä ei vain ollut, tai ainakin niillä harvoilla oli jokin hyssytelty SYY joka katsottiin lihavuuden aiheuttajaksi. Muistan, että meidän isossa taloyhtiössä ei ollut yhtään lihavaa, kunnes yhden tosi upean kaunottaren unelma-avioliitto meni mäsäksi, kun saivat hieman poikkeavan lapsen. Tästä ex-kaunokaisesta sitten kuiskuteltiin, kun lihoi aivan tunnistamattomaksi miehensä lähdettyä.
"Ymmärtäähän sen jotenkin, kun jäi yksin vammaisen lapsen kanssa..."
Lihavia oli aina se vakiomäärä, eli yksi tai max kaksi luokassa. Yleensä yksi. Tätä sitten kiusattiin porukalla, mikä oli ihan hyväksyttyä eikä siihen kukaan aikuinen puuttunut (koska halveksi itsekin sitä lihavaa).
Jep, ihan max 2 lihavaa per luokka. Ja ne silloiset läskit olisi nykyään vaan pikkuisen tukevia. Muistan kun itse olin läski 16 vuotiaana, peräti kokoa 34 :)
Ihan jokainen homoksi haukuttu ei myöskään ollut homoseksuaali. Heitäkin silti oli jo 80-luvulla.
Rahaa oli!
Pankista tyrkytettiin lainaa ihan muuten vaan mihin tahansa mielihaluun.
Tarvittiin korkeintaan joku tutuntuttu takaajaksi. Yleensä työssäkäyvältä ei kysytty sitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.
Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.
Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.
Minua ei kiinnostanut tupakointi eikä alkoholin kanssa läträäminen tai muu "sekoilu" tai suoranainen sikailu.
Minusta näytti että ennen melko selväjärkiset luokkakaverit olivat tulleet hulluiksi yläasteelle siirtyessä kasarin loppupuolella, ihan sekopäistä käytöstä. Niinpä jättäydyinkin omiin oloihini ja jouduinpa tietysti suorastaan vihakampanjan kohteeksi. En ollut mikään uskovainen tms. vaan mielestäni ihan tavallinen poika, mutta minua ei kiinnostanut ne -mielestäni- puliukoille tyypilliset harrastukset.
Vierailija kirjoitti:
Rahaa oli!
Pankista tyrkytettiin lainaa ihan muuten vaan mihin tahansa mielihaluun.
Tarvittiin korkeintaan joku tutuntuttu takaajaksi. Yleensä työssäkäyvältä ei kysytty sitäkään.
Ja tästä maksoi moni 90-luvulla kovan hinnan. Paitsi tietysti tyrkyttäjät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.
Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.
Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.
Minua ei kiinnostanut tupakointi eikä alkoholin kanssa läträäminen tai muu "sekoilu" tai suoranainen sikailu.
Minusta näytti että ennen melko selväjärkiset luokkakaverit olivat tulleet hulluiksi yläasteelle siirtyessä kasarin loppupuolella, ihan sekopäistä käytöstä. Niinpä jättäydyinkin omiin oloihini ja jouduinpa tietysti suorastaan vihakampanjan kohteeksi. En ollut mikään uskovainen tms. vaan mielestäni ihan tavallinen poika, mutta minua ei kiinnostanut ne -mielestäni- puliukoille tyypilliset harrastukset.
Kasarin dokauskulttuuri oli oma lukunsa. 13-14-vuotiaat natiaiset vetivät kunnon nollaukset parhaimmillaan joka viikonloppu. Tätä harrastivat tosiaan melkein kaikki, täysistä urpoista fiksumpiin.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä tehdyt huumekokeilut tuntuvat jälkikäteen aika kesyiltä tuohon verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.
Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.
Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.
Minua ei kiinnostanut tupakointi eikä alkoholin kanssa läträäminen tai muu "sekoilu" tai suoranainen sikailu.
Minusta näytti että ennen melko selväjärkiset luokkakaverit olivat tulleet hulluiksi yläasteelle siirtyessä kasarin loppupuolella, ihan sekopäistä käytöstä. Niinpä jättäydyinkin omiin oloihini ja jouduinpa tietysti suorastaan vihakampanjan kohteeksi. En ollut mikään uskovainen tms. vaan mielestäni ihan tavallinen poika, mutta minua ei kiinnostanut ne -mielestäni- puliukoille tyypilliset harrastukset.
Kasarin dokauskulttuuri oli oma lukunsa. 13-14-vuotiaat natiaiset vetivät kunnon nollaukset parhaimmillaan joka viikonloppu. Tätä harrastivat tosiaan melkein kaikki, täysistä urpoista fiksumpiin.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä tehdyt huumekokeilut tuntuvat jälkikäteen aika kesyiltä tuohon verrattuna.
Ainahan niitä örveltäjiä löytyy ja he kuvittelevat että "kaikki" muutkin käyttäytyvät samalla tavalla. Minä tiedän monia ihmisiä, joilla ei ole mitään pakko juoda joka viikonloppu kaljaa tai käydä ravintolassa.
Vierailija kirjoitti:
Wanhus-72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos halusi sopia jotain tai jutella jonkun kanssa, piti soittaa lankapuhelimeen. Jos hän ei ollut kotona, piti yrittää uudestaan myöhemmin niin kauan, kunnes hän ilmestyi kotiin.
Tapaamiset sovittiin tiettyyn kellonaikaan johonkin paikkaan, ja siinä sitten odotettiin tietämättä esim. myöhästymisen kestoa tai syytä.
Ja niin edelleen.
Ja kun kaverilla ei ollut sitä lankapuhelinta (tai sen teini-ikäinen sisko jaaritteli tuntikausien ajan lankaliittymässä), niin piti polkea 5 km matka kaverin ovelle pimpottaan, että "alakko nää mua" ja sitä ketutuksen määrää kun ei pystynyt alkamaan kun piti polkea sama matka takaisin. Ei sitä reissua kovin usein tehty, joten jos kaveri muutti toiseen kaupunginosaan, niin ystävyys päättyi aika monesti samalla kertaa.
Hahaa, teillä tuollainen termi. Meillpäin hoettiin tuuksää mun kaa?
Meillä: Saat sie olla? Ja niin kyllä taidetaan sanoa vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Rahaa oli!
Pankista tyrkytettiin lainaa ihan muuten vaan mihin tahansa mielihaluun.
Tarvittiin korkeintaan joku tutuntuttu takaajaksi. Yleensä työssäkäyvältä ei kysytty sitäkään.
Enemmän minua hirvittää tämä nykyinen rahapolitiikka, jossa Euroopan keskuspankki luo rahaa tyhjästä ja ostaa valtioiden obligaatioita markkinoilta. Talletuskorot on painettu nollaan ja lainoja saa olemattoman pienellä korolla. Pankit eivät voi tehdä normaalia tulosta korkoeroilla, vaan niiden pitää keksiä erilaisia palvelusmaksuja asiakkailleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut, että tuolloin samasta sukupuolesta kiinnostuneet eivät voineet tulla kaapista ulos, elämä oli heille rankkaa ja kävivät jopa hoidoissa parantuakseen tästä ja lopulta päätyivät päättämään päivänsä. Todella traagista ja surullista. :( Oliko sitten 1980-luvun synkkä puoli.
Tunsin 80-luvulla lesboparin joka ainakaan ei peitellyt asiaa keneltäkään ja oli paljonkin homoja tutuntuttuja. Mutta oli varmaan yleisempää noin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istuttiin koulussa pulpettiriveissä ja opettaja oikeasti opetti. Oli opiskelurauha luokassa. Tarkkaavaisuushäiriöisille oli oma luokka. Osattiin lukea ja laskea peruskoulun jälkeen. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ulkoiltiin enemmän.
Ja kiusattiin todella paljon ja tapeltiin. Ja mikä tärkeintä: opettajat pitivät sitä kiusattujen itsensä syynä, mitäs eivät osanneet pitää puoliaan. Ei kannata nuoret liikaa uskoa näitä höpöjuttuja mitä tässä ketjussa muistellaan: kasari oli osin aika kovaa ja raakaa aikaa henkisesti monelle. Väkisinmakaaminen avioliitossakin oli laillista, ei siis syytteenalainen teko.
Tuo on muuten totta että opettajat pitivät kiusaamista kiusattujen omana syynä. Senaikaiset opettajat, sikäli kuin heitä on vielä elossa, ajattelevat niin edelleen. Olen miettinyt kuuluiko se näkemys opettajankoulutukseen.
16 vuotta, ei 16-vuotta