Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Omaan sexuaalisuuteen tutustumista anttilan katalogin avustuksella !

Mä olen syntynyt -86 ja muistan näistä ihan tosi paljon. Piti melkein tarkistaa, että oliko otsikko muistoja 90-luvulta... Mutta olenkin kotoisin niin pieneltä paikkakunnalta, että vuosikymmen sinne, toinen tänne. :)

Usein mietin näin kolmekymppisenä perheenäitinä, että menisin aikakoneella elämään vanhemmuutta tuolle ajalle, jos voisin...

Olen kuullut, että tuolloin samasta sukupuolesta kiinnostuneet eivät voineet tulla kaapista ulos, elämä oli heille rankkaa ja kävivät jopa hoidoissa parantuakseen tästä ja lopulta päätyivät päättämään päivänsä. Todella traagista ja surullista. :( Oliko sitten 1980-luvun synkkä puoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravintolassa käytiin syömässä tyyliin kerran vuodessa syntymä- tai hääpäivänä.

Pikaruokapaikkoja ei ollut ainuttakaan, ainoastaan perinteisiä grillejä, joista sai nakkeja, makkaroita, lihapiirakkaa, hampurilaisia ja ranskalaisannoksia. Pizzapaikkojakaan ei ollut kuin vasta 90-luvun alussa. Karkit ja limut oli jotain erikoista ja tärkeää jota sai kerran viikossa.

Carrolsseja oli Helsingissä jo 70-luvun lopulla. Mikonkadun Carrolls oli paras, se taisi lopettaa jo 90-luvun alussa. Sitten Citykäytävän Carrolls, se lopetti joskus 2000-luvun alussa.

Juu, valmiin syönti on herrojen metkuja. Pröystäilyä.

Nykyään ruuan tilaaminen on kulutuskulttuurin ydintä, ihmiset on opetettu kuluttamaan ruokaa.

Hirveästi puhuvat jostain konmarituksesta, mutta voisivat aloittaa ruuan tekemisestä itse.

CityRolls ❤️

Vaatteet oli rumia ja niin kuin Neuvostoliiton ajoilta. Lepakkohihoja, olkatoppauksia, neonvärejä, säkkimäisiä farkkutakkeja, kamalia kivipestyjä muodottomia farkkuja jne. Muistan teininä ihmetelleeni, että miksi mistään ei saa kauniita vaatteita. Pidin niitä jo silloin rumina, saati näin jälkeenpäin.

Meillä lähi-Prisma auki 24 h

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että tuolloin samasta sukupuolesta kiinnostuneet eivät voineet tulla kaapista ulos, elämä oli heille rankkaa ja kävivät jopa hoidoissa parantuakseen tästä ja lopulta päätyivät päättämään päivänsä. Todella traagista ja surullista. :( Oliko sitten 1980-luvun synkkä puoli.

Joo, siis suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin oli naurettavan umpimielistä ns. kansan syvien rivien keskuudessa. Homojen hakkaaminen oli ihan yleinen huvittelumuoto, kuten tässäkin ketjussa on mainittu. Toki 80-luvulla homokulttuuri nosti päätään ja esim. Frankie Goes to Hollywoodin Relax oli iso hitti. Kannattaa katsoa video. :)

Vierailija kirjoitti:

eestistä tulivat bussilasteittain myymään tupakkaa ja alkoholia stadiin. muodissa olivat myös silkkipaidat ja takit.

Nuo takit taisi olla Catalina-takkeja.

Tuli mieleeni noista käsin tekstatuista kaupan mainoksista, että eräässä kaupassa oli kananmunatarjous ilmaistu näyteikkunassa näin: Meillä ei munista kiskota.

Siitä tehtiin iltikseen juttukin ja nyt kun katsoin niin on tuota käytetty näköjään muissakin kaupoissa sen jälkeen.

Istuttiin koulussa pulpettiriveissä ja opettaja oikeasti opetti. Oli opiskelurauha luokassa. Tarkkaavaisuushäiriöisille oli oma luokka. Osattiin lukea ja laskea peruskoulun jälkeen. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ulkoiltiin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Outi Popp oli särmä mimmi radiossa. Itse salaa ihailin hänen itsevarmuuttaan.

Oli mun lukiokaveri Jyväskylässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltarikoksia oli moninkertaisesti nykypäivään verrattuna eli sellaista turvallista aikaa.

Toi on totta. Helsingissä oli 1980-luvulla henkirikoksia 141 kpl, 2010-luvulla vain 68 vaikka väestö on lisääntynyt.

Vielä 1980-luvulla olivat henkirikokset pääasiassa juoppojen ja muiden syrjäytyneiden puukkohippasten seurausta eivätkä koskeneet normiväestöä käytännössä mitenkään. Ne on saatu sosiaalityöllä lähes loppumaan, mutta se ei ole lisännyt yleistä turvallisuutta.

1980-luvulla mm. skiniporukat päivystivät kadulla myllyttämässä vastaantulijoita. Ei ollut n-sanoja hakattaviksi, joten osansa saivat esim. väärin pukeutuneet tai muuten vain väärään paikkaan osuneet. Minäkin sain osani tästä.

Nykyään eivät enää päivystä kadulla vaan eduskunnassa.

Eivätkä kaikki harrastuksekseen tappelevat olleet mitään skinejä tai taparikollisia.

Ei todellakaan. Skineistä vain näki päällepäin, että noille ihmisten lyöminen on ainoa harrastus.

Nykyään todennäköisyys saada jostain roadmanin morasta on luokkaa lottovoitto, mutta jonnet ei muista, että kasarilla väkivallan uhka oli hyvin todellinen aina julkisilla paikoilla liikkuessa. Pelon maantiede oli hyvinkin relevantti esim. Steissin suunnalla.

Sitten jos koki jotenkin ongelmaksi, että tuntemattomia hakataan verille ilman syytä, oli nössö turhasta valittaja ja todennäköisesti homo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ravintolassa käytiin syömässä tyyliin kerran vuodessa syntymä- tai hääpäivänä.

Pikaruokapaikkoja ei ollut ainuttakaan, ainoastaan perinteisiä grillejä, joista sai nakkeja, makkaroita, lihapiirakkaa, hampurilaisia ja ranskalaisannoksia. Pizzapaikkojakaan ei ollut kuin vasta 90-luvun alussa. Karkit ja limut oli jotain erikoista ja tärkeää jota sai kerran viikossa.

Carrolsseja oli Helsingissä jo 70-luvun lopulla. Mikonkadun Carrolls oli paras, se taisi lopettaa jo 90-luvun alussa. Sitten Citykäytävän Carrolls, se lopetti joskus 2000-luvun alussa.

Helsingissä olikin varmasti eri meininki. Keski-Suomen isossa kaupungissa ei ollut tarjolla muuta kun perusgrilliruokaa pitkälle kasarin loppupuolelle. Olikohan -88 tai -89 taisi tulla Noutopizza-ketju, jonka Kotipizza myöhemmin 90-luvulla osti pois. Ensimmäinen Hesburgerkin ilmestyi vasta joskus 90-luvun alussa.

Vaikka tarjonta oli olematonta tuolloin niin sitäkin enemmän pikaruuasta nautittiin kun sitä harvoin sai. Kotiin ostettiin toisinaan pakasteranskalaisia jotka paistettiin uunissa ja syötiin yksitellen sormin kastaen ketsuppiin. Ja kotitekoisia hampurilaisia tehtiin, tavallisen sämpylän väliin iskettiin Atrian einesjauhelihapihvi, lämmitys mikrossa, ketsuppia ja koko komeus käärittiin talouspaperiin ja syötiin. Oli hienoa.

Muutenkin kotiruoka täytyi tehdä alusta asti itse, kun ei ollut myynnissä puolivalmisteita esim. pakasteesta perunasuikaleita tms. Keittoihin meni aikaa kaiken kuorimiseen ja pilkkomiseen, kiusauksiin vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan stadilainen ei sano Hesa. Kiinni jäi.

On muuten alkuperäistä Stadin slangia.

Totta. Hesan stadissa. Stad = kaupunki

Ei se muuta sitä tosiasiaa, että Hesa kuulostaa tänä päivänä junttimaiselta sanalta.

Se on sinun ongelmasi. Yrität olla jotain mielestäsi parempaa, erottautua "junteista".

Ei se ole kenenkään ongelma, vaan tosiasia, että käsitteet ja puhekieli muuttuvat. 

Sinä varmaan tilaat taksin soittamalla telefonilla automobiilin.

Mitä väliä, kunhan homma toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatemuoti oli hyvin anteeksiantava. Käytettiin todella isoja college-paitoja ja muutenkin vaatteet oli löysiä. Ei ollut jatkuvaa painetta joka suunnalta olla vaatekokoa nolla. Nykyään moni ihan normaalipainoinenkin on ihmisten mielestä lihava. Pitäisi olla ilmeisesti luuranko, että kelpaisi.

Tuli mieleen, että ylipainoisia ihmisiä ei vain ollut, tai ainakin niillä harvoilla oli jokin hyssytelty SYY joka katsottiin lihavuuden aiheuttajaksi. Muistan, että meidän isossa taloyhtiössä ei ollut yhtään lihavaa, kunnes yhden tosi upean kaunottaren unelma-avioliitto meni mäsäksi, kun saivat hieman poikkeavan lapsen. Tästä ex-kaunokaisesta sitten kuiskuteltiin, kun lihoi aivan tunnistamattomaksi miehensä lähdettyä.

"Ymmärtäähän sen jotenkin, kun jäi yksin vammaisen lapsen kanssa..."

No kyllä oli ylipainoisia. Läski oli varmaan homon jälkeen se toiseksi suosituin haukkumasana. Kehopositiivisuus ei ollut ihan samassa kurssissa kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen oli varmaan Uncle Ben, jos kotona syötiin riisiä.

Ei ollut Uncle Bensiä, vaan sitä hernemaissipaprikariisiä. Siinä oli riisi valmiina.

Siihen ei tarvinnut lisätä kuin jauheliha. Lämmitettiin voissa pannulla.

Mutta salaattikastikkeet joo, niitä ei ollut missään. Salaatit vedettiin kuivana.

Joskus kasarin lopussa olin ihan että ooh, et laitetaaks tähän kiinankaaliin kastiketta?

Meillä oli Uncle Ben'siä jo 70-luvulla ja salaatinkastike tehtiin yleensä itse. Etikkaa, öljyä, sinappia ja vähän mausteita. Oli yleensä minun hommani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltarikoksia oli moninkertaisesti nykypäivään verrattuna eli sellaista turvallista aikaa.

Toi on totta. Helsingissä oli 1980-luvulla henkirikoksia 141 kpl, 2010-luvulla vain 68 vaikka väestö on lisääntynyt.

Vielä 1980-luvulla olivat henkirikokset pääasiassa juoppojen ja muiden syrjäytyneiden puukkohippasten seurausta eivätkä koskeneet normiväestöä käytännössä mitenkään. Ne on saatu sosiaalityöllä lähes loppumaan, mutta se ei ole lisännyt yleistä turvallisuutta.

Jep. Ne lopetti kai lähinnä se että tekijät kuolivat. Vielä 70-luvulla Stadissa oli paljon niitä asunnottomia alkoholisoituneita sotaveteraaneja. Niille perustettiin ihan oma paikkakin, Liekkihotelli Lepakko. Niissä piireissä puukko heilui. Hakaniemi-Kruununhaka sillan alustaa kutsuttiin Pilarisaliksi .- siitä on kirjoitettu ihan kirjakin -. kun heitä kokoontui siellä niin paljon.

Tulitkin maininneeksi koko ongelman perussyyn, joka oli sota. Valtava määrä miehiä kärsi vielä 1980-luvulla sodan aiheuttamista traumoista, ja se ilmeni mm. alkoholismina kaikkine seurauksineen. Useat sodan järkyttämät ihmiset menettivät elämänsä hallinnan lopullisesti, ja vielä useammat, vaikkakin löysivät paikkansa yhteiskunnassa, kärsivät lievemmistä itsehallintahäiriöistä. Vielä 1980-luvulla oli paljon näitä äkäisiä sodankäyneitä miehiä.

Heistä olisi tullut denoja ilman sotaakin. Suurin osa veteraaneista oli ihan normaaleja, työtä tekeviä ihmisiä. Kuten nykyäänkin on. Aina on tietty prosentti, joka alkaa dokaamaan ja sekoilemaan. Niin se on aina ollut.

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.

Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatemuoti oli hyvin anteeksiantava. Käytettiin todella isoja college-paitoja ja muutenkin vaatteet oli löysiä. Ei ollut jatkuvaa painetta joka suunnalta olla vaatekokoa nolla. Nykyään moni ihan normaalipainoinenkin on ihmisten mielestä lihava. Pitäisi olla ilmeisesti luuranko, että kelpaisi.

Tuli mieleen, että ylipainoisia ihmisiä ei vain ollut, tai ainakin niillä harvoilla oli jokin hyssytelty SYY joka katsottiin lihavuuden aiheuttajaksi. Muistan, että meidän isossa taloyhtiössä ei ollut yhtään lihavaa, kunnes yhden tosi upean kaunottaren unelma-avioliitto meni mäsäksi, kun saivat hieman poikkeavan lapsen. Tästä ex-kaunokaisesta sitten kuiskuteltiin, kun lihoi aivan tunnistamattomaksi miehensä lähdettyä.

"Ymmärtäähän sen jotenkin, kun jäi yksin vammaisen lapsen kanssa..."

Lihavia oli aina se vakiomäärä, eli yksi tai max kaksi luokassa. Yleensä yksi. Tätä sitten kiusattiin porukalla, mikä oli ihan hyväksyttyä eikä siihen kukaan aikuinen puuttunut (koska halveksi itsekin sitä lihavaa).

Vierailija kirjoitti:

Istuttiin koulussa pulpettiriveissä ja opettaja oikeasti opetti. Oli opiskelurauha luokassa. Tarkkaavaisuushäiriöisille oli oma luokka. Osattiin lukea ja laskea peruskoulun jälkeen. Hiihdettiin ja luisteltiin. Ulkoiltiin enemmän.

Ja kiusattiin todella paljon ja tapeltiin. Ja mikä tärkeintä: opettajat pitivät sitä kiusattujen itsensä syynä, mitäs eivät osanneet pitää puoliaan. Ei kannata nuoret liikaa uskoa näitä höpöjuttuja mitä tässä ketjussa muistellaan: kasari oli osin aika kovaa ja raakaa aikaa henkisesti monelle. Väkisinmakaaminen avioliitossakin oli laillista, ei siis syytteenalainen teko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäisenä kasarilla oli ihan normaalia, että viikonloppuisin kaikki kulki kaljareppujen kanssa ja veti röökiä. 13-14-vuotiaana sitä itsekin kulki samoissa porukoissa. Ihan muutamat kaverit ei alkaneet tupakoida, mutta nekin muutamat veti kuitenkin kännit. Mulla oli muuten kova kuri ja tiukat vanhemmat, mutta kotiintuloaikoja ei ollut, eikä niitä kiinnostanut missä me viikonloppuisin pyörittiin ja missä kunnossa. Asuttiin toki pikkukaupungissa, eikä missään Stadissa, mutta ihmeesti ne katsoi sormien läpi kun joku 8.-luokkalainen kotiutui aamukolmelta. Omalta kasiluokkalaiselta en olisi sietänyt samaa, oli tarkat kotiintuloajat ja tuli haisteltua kotiintulija, ettei haise viinalta.

Itsekin vedin ekat kännit 8-luokalla ja aloin samaan aikaan polttamaan. En ole mistään ongelmaperheestä, se vaan oli tuohon aikaan yleinen tapa. Kaupungilla sekoiltiin ja tosiaan vanhemmat olivat hyvin luottavaisia, että kaikki menee hyvin. Niin kuin menikin, vaikka aina jotakin pientä sattui. Näille kotona kyhjöttäville naureskeltiin, heitä pidettiin ihan nynnyinä eikä yhtään kiinnostavina. Lukiossa saikin sitten polttaa jo luvan kanssa, kun tupakan ikäraja oli 16-vuotta.

Dokaaminen oli n. 14-vuotiaasta eteenpäin hienoin mahdollinen harrastus. Maanantaisin koulussa sitten käytiin läpi sankaritarinoita siitä, kuinka paljon oli juotu ja kuinka sekaisin oltiin oltu.