Huudettiinko sinulle lapsena?

Huudettiin. Yleensä se oli äiti mutta isäkin osasi suuttuessaan jostakin karjua.

Oma äitini jahtasi veitsen kanssa ja juoksin pellolle karkuun kun olin kaatanut hänen viinat viemäriin. Ne oli hyviä aikoja ne, ysärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Kumpikaan ei ole hyvä ja molemmat kertovat vain aikuisen kykenemättömyydestä olla vanhempi ja/tai kohdata omia tunteitaan. Huudolla yleensä pyritään peittämään omaa heikkoutta/osaamattomuutta. Sama myös omaan huoneeseen sulkemisessa, jos se on jatkuvaa. "Kun en osaa toimia kanssasi poistan sinut silmistä tai huudan jotta saan sinut pelkäämään". 

Minä en tunnista tuota, että haluaisin lasten pelkäävän minua jos huudan. Meillä ainakin ongelma on ollut vilkkaat pojat, joilla on aina ollut oma agenda. Kun monella ihmisellä on yhtä aikaa eri suunnitelmat, joskus on vaan katsottava kuka huutaa kovimmin, jotta nähdään kenen pillin mukaan mennään.

Kuulostaa huolestuttavalta, jos kotielämä on kilpailua siitä, kuka huutaa kovimmin. Minulla on kolme veljeä, jotka ovat todella vilkkaita. Ikinä ei äiti huutanut. Silti veljet tottelivat. 

Hyvä heille. Olet varmaan omasta mielestäsi parempi ihminen. Etpä silti taatusti tulisi päin naamaa tuota väittämään, ainakaan toista kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini jahtasi veitsen kanssa ja juoksin pellolle karkuun kun olin kaatanut hänen viinat viemäriin. Ne oli hyviä aikoja ne, ysärillä.

Miten sinä nyt sillä tavalla... viinat viemäriin? Kauheaa alkoholin väärinkäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys,  jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.

Ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen? Eihän huutamalla asioita ratko kuin uhmaikäiset lapset ja tunnetaidoiltaan sille tasolle jääneet aikuiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys,  jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.

Ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen? Eihän huutamalla asioita ratko kuin uhmaikäiset lapset ja tunnetaidoiltaan sille tasolle jääneet aikuiset. 

Niin, ja ihmiset, jotka eivät kärsi mielenterveys- eikä itsetunto-ongelmista. Ei siinä mitään, kärsi ihan rauhassa vaan, mutta ongelmiisi on helppo ratkaisu, jota et vaan halua käyttää, koska olet laiska ja ehkä jopa melko luuseri.

Kyllä on huudettu, ja ihan syystäkin. Ei ole jäänyt traumoja. Voisi jopa sanoa, että teki hyvää kunnolliseksi aikuiseksi kasvamisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Kumpikaan ei ole hyvä ja molemmat kertovat vain aikuisen kykenemättömyydestä olla vanhempi ja/tai kohdata omia tunteitaan. Huudolla yleensä pyritään peittämään omaa heikkoutta/osaamattomuutta. Sama myös omaan huoneeseen sulkemisessa, jos se on jatkuvaa. "Kun en osaa toimia kanssasi poistan sinut silmistä tai huudan jotta saan sinut pelkäämään". 

Minä en tunnista tuota, että haluaisin lasten pelkäävän minua jos huudan. Meillä ainakin ongelma on ollut vilkkaat pojat, joilla on aina ollut oma agenda. Kun monella ihmisellä on yhtä aikaa eri suunnitelmat, joskus on vaan katsottava kuka huutaa kovimmin, jotta nähdään kenen pillin mukaan mennään.

Kuulostaa huolestuttavalta, jos kotielämä on kilpailua siitä, kuka huutaa kovimmin. Minulla on kolme veljeä, jotka ovat todella vilkkaita. Ikinä ei äiti huutanut. Silti veljet tottelivat. 

Hyvä heille. Olet varmaan omasta mielestäsi parempi ihminen. Etpä silti taatusti tulisi päin naamaa tuota väittämään, ainakaan toista kertaa.

Menipä sinulla tunteisiin :D Miten se muuten tekee minusta paremman ihmisen, että äitini osasi pitää veljet aisoissa huutamatta? Ja todellakin voisin kertoa lapsuudenkotini käytännöistä sinulle kasvotusten. Miksi ihmeessä en voisi? Meinaatko, että pelkään sinua? Jos vaikka huudat :D

Kyllä minä nuorena äitinä sorruin joskus huutamaan kolmelle vilkkaalle lapselle. Huomasin itse pahan tapani ja sen ettei huutoni tepsinyt lainkaan. Sain vain itselleni pahan olon, joten lopetin huutamisen.

Meillä huudettiin ja raivottiin. Äiti erityisesti RAIVOSI.

Olen traumatisoitunut enkä kestä mitään vihaista puhetta missään.

Teen nykyään töitä yksin, sillä en kestä edes niitä ihmisiä jotka ovat vähänkin negatiivisia ja huutavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys,  jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.

Ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen? Eihän huutamalla asioita ratko kuin uhmaikäiset lapset ja tunnetaidoiltaan sille tasolle jääneet aikuiset. 

Niin, ja ihmiset, jotka eivät kärsi mielenterveys- eikä itsetunto-ongelmista. Ei siinä mitään, kärsi ihan rauhassa vaan, mutta ongelmiisi on helppo ratkaisu, jota et vaan halua käyttää, koska olet laiska ja ehkä jopa melko luuseri.

Miksi kuvittelet, että minulla olisi jotain ongelmia? Kyllä se on teissä huutajissa se ongelma. Ei tasapainoisen aikuisen tarvitse huutaa, koska hän osaa keskustella asiallisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä nuorena äitinä sorruin joskus huutamaan kolmelle vilkkaalle lapselle. Huomasin itse pahan tapani ja sen ettei huutoni tepsinyt lainkaan. Sain vain itselleni pahan olon, joten lopetin huutamisen.

Itsellä sama. Lopetin huutamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys,  jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.

Ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen? Eihän huutamalla asioita ratko kuin uhmaikäiset lapset ja tunnetaidoiltaan sille tasolle jääneet aikuiset. 

Niin, ja ihmiset, jotka eivät kärsi mielenterveys- eikä itsetunto-ongelmista. Ei siinä mitään, kärsi ihan rauhassa vaan, mutta ongelmiisi on helppo ratkaisu, jota et vaan halua käyttää, koska olet laiska ja ehkä jopa melko luuseri.

Mitä helvettiä oikein sekoilet? Vakavissasiko meinaat, että mt-ongelmat poistuvat, jos HUUTAA :D:D:D:D:D

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on huudettu, ja ihan syystäkin. Ei ole jäänyt traumoja. Voisi jopa sanoa, että teki hyvää kunnolliseksi aikuiseksi kasvamisen kannalta.

Kovapäisille pitää ehkä huutaa mutta jos on herkkä niin puhuminen riittää. Jotkut oppii kerrasta ja jotkut ei.

Huudettiin silmittömästi ja väkivallan uhka oli aina läsnä. Vasta näin kolmekymppisenä terapian avulla alan olla OK vihaisten ihmisten kanssa, vaikka vieläkin ensireaktio toisten vihanilmauksiin on koko kehon jäykistyminen. Sitten kuitenkin "muistan", että olen tarkoituksella valinnut elämääni ihmiset, jotka eivät vihaisena ole väkivaltaisia eli vaaraa ei enää ole.

Itkemäänkin mun piti opetella terapiassa aikuisena, kun lapsena mut siitä häväistiin. Siihenkin reagoin ennen jähmettymällä.

Draamaqueenit huutaa. Oli mies tai nainen. Rakastavat omaa ääntään.

Menkää pihalle huutamaan!

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on hirveän väärin kieltää ihmistä itkemästä. Kauheaa ihan, että etenkin poikalapsia on kielletty itkemästä, "eihän miehet itke". Itku on merkki tunteista kuten nauru ym. Tunteita ei saa tukahduttaa!

Mulle on syntynyt tapa, että patoan tunteitani ja joskus kun olen yksin niin tunteeni pääsee valloilleen. Mun iskä on joskus minua kieltänyt itkemästä, kun olin lapsi ja minun ollessani teini-ikäinen niin minua on monet ihmiset kieltäneet hymyilemästä. Toiset ihmiset ovat niin sanotusti ojentaneet minut ruotuun, minkälainen saan olla eli täysin neutraali.

Onneksi nykyään asun yksin niin saan olla sellainen, kuin olen. Silti minulla on yhä tapana patoa tunteitani ja jossain frisbeegolfatessa ne pahan olon tunteet purkaantuvat. Noista menneistäni on tullut tapa padota tunteitani.

Huomaan, että kodeissa joissa ei ole huudettu, on tasapainoisimmat ja mukavimmat ihmiset. Heidän lähellään viihtyy, koska he voivat hyvin. Heillä on ikään kuin sellainen näkymätön muuri edessään, että kun heille joku huutaa tai muuten vain käyttäytyy huonosti, niin se huono käytös valuu mitättömänä alas sitä muuria pitkin. He eivät vain välitä ja antavat niiden ihmisten olla.

Kyllä huudettiin. Näin nelikymppisenä en siedä huutoa yhtään. En huuda omille lapsilleni, en huuda miehelleni. Jos minulle huudetaan, lamaannun ja menen lukkoon.