Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huudettiinko sinulle lapsena?
18.09.2021 |
Minulle huudettiin ja nyt aikuisena huomaan, että minulla on hirveästi vaikeuksia negatiivisten tunteiden kanssa. Jos minua itketti, niin huudettiin tai vastaavaati palkittiin jos olin itkemättä. Oliko tämä lapsuudessasi normaalia?
Kommentit (103)
Meillä huudettiin kotona, tavarat lensi, sain arestia, vaikka olin hyvin käyttäytyvä lapsi. Huone oli aina siisti ja tavarat laitoin paikoilleen. Jos olisin jättänyt vaikkapa ulkovaatteet keskellä eteistä olisi huutoa tullut, jos olisin huutanut takaisin, olisin varmaan lentänyt seinään. Kyllä, minulla on mielenterveyden ongelmia ja olen erittäin katkera siitä, että en ole saanut tasapainoista lapsuutta. Mummolassa sain olla oma itseni, mutta sielläkin sukulainen sanoi, että "itku pitkästä ilosta". Jos nyt menen huutamaan, niin lapseni menettää ainoat sukulaissuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.
Kyllä on sellaista pullamössöä että!
Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.
Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.
Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain.
Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys, jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.
Ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen? Eihän huutamalla asioita ratko kuin uhmaikäiset lapset ja tunnetaidoiltaan sille tasolle jääneet aikuiset.
Niin, ja ihmiset, jotka eivät kärsi mielenterveys- eikä itsetunto-ongelmista. Ei siinä mitään, kärsi ihan rauhassa vaan, mutta ongelmiisi on helppo ratkaisu, jota et vaan halua käyttää, koska olet laiska ja ehkä jopa melko luuseri.
Mitä helvettiä oikein sekoilet? Vakavissasiko meinaat, että mt-ongelmat poistuvat, jos HUUTAA :D:D:D:D:D
Todellakin. Jos ongelma on tässäkin ketjussa moneen kertaan mainitut itsetunto-ongelmat, jotka johtuvat kirjoittajien kertoman mukaan siitä, että heille on lapsena huudettu, suosittelen todella huutamaan takaisin. Onhan se selvää, että jos aina vaan alistuu ja antaa huutajan kontrolloida omaa käytöstä, joidenkin kohdalla vielä aikuisenakin, paras ratkaisu on itse näyttää alistajalle kaapin paikka. Mielestäni olisi ihan kohtuullista, että jos joku on traumatisoitunut koko loppuelämäkseen (kuten moni täällä kirjoittanut), hänellä on oikeus nimenomaan huutaa takaisin ja tehdä tilit selviksi. Hirveää tuollainen asioiden hautominen vuosikausien ajan ja varsinkin kuvitelma, että huutava vanhempi voisi kontrolloida aikuista lastaan.
Itsekin olen huutanut lapsilleni, mutta aina antanut heille mahdollisuuden huutaa takaisin. Ei ole mt-ongelmia meidän suvussa.
Olet siis niitä uhmaikäisen tasolle jääneitä aikuisia, joille huutaminen=vahvuus? Harmi sinun ja erityisesti lastesi kannalta, ettet osaa käyttäytyä kuin aikuinen, vaan opetat lapsillesikin tuon huutamiskulttuurin, joka ei ole terve tapa toimia.
Se on silti tapa, jota suurin osa maailman ihmisistä harrastaa. Ja helppo tapa välttää masennus ja ahdistus. Kun tunteet saa ilmaista, niistä ei muodostu patologisia häiriöitä. Kun kehotan ihmisiä huutamaan, en tarkoita, että koko ajan pitäisi huutaa. Ainoastaan esim. silloin, kun jää toisen tallomaksi.
Miksi kirjoitat puhdasta paskaa? Se, että sinä et osaa käsitellä asioita, vaan purat pahan olosi huutamalla, ei tee huutamisesta mitään masennuslääkettä. Varsin sairasta edes provomielessä sellaista yrittää väittää.
Olen sitä mieltä, että useimpien suomalaisten mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitä, että tässä kulttuurissa kaikkien tunteiden ilmaisuun suhtaudutaan hirveän pelokkaasti. Tämä ei koska ainoastaan ns. kielteisiä tunteita, kuten vihaa ja surua, vaan myös rakkautta ja iloa. Iloisiin ja auttavaisiin ihmisiin suhtaudutaan todella nuivasti ja aina epäillään, että taustalla on jotain juonia. Ja jos ihminen puolustaa esim. omaa itsemääräämisoikeuttaan vaikka huutamalla, heti oletetaan, että kohta kirves heiluu. Itkevään ihmiseen suhtaudutaan epäluuloisesti ja pidetään heikkona.
Perheissä, joissa itketään ja nauretaan, huudetaan ja hyväillään, ei ole mt-ongelmia. Kun ihminen uskaltaa näyttää tunteensa, vaikeissakin olosuhteissa on mahdollista pysyä täysin järjissään.
Tunteet kuuluvat elämään - lapsilla ja aikuisilla. Kyllä maalilmaan huutoa mahtuu!
Ei ole kyllä yhtään muistikuvaa että itselleni olisi huudettu koskaan lapsena.
Saman olen onnistunut tekemään omalle teinille. Aina on selvitetty asiat puhumalla.
Huudettiin ja häpäistiin. Naapureilta tuli huutamisesta valituslappuja kun äitini huusi ja raivosi. Koko sen suku oli samanlaista huutaja sakkia. Minä en ymmärrä miksi ei voi sanoa samaa asiaa huutamatta. Miehenikin huutaa ja rääkäisee ohjeita niin että koko kylä kuulee ja haukkuu tyhmäksi isoon ääneen kun siellä kotona korvessa on ollut tapana tehdä. Sanoin jos tuo ei lopu niin en tule ulos enää samaan aikaan. Vihaan huutamista.
Huudettiin, itkiessä jätettiin yksin, koulunkäynti ja muissa asioissa oltiin välinpitämättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä huudettiin. Isä oli kova karjumaan ja äitikin korotteli ääntään. Myös harrastuksessa (jääkiekko) valmentajat karjuivat ja koulussa joskus opettajatkin. Myöhemmin sama toistui armeijassa.
Se oli sitä aikaa se. En traumatisoitunut. Olin vilkas poika, joka tiesi että se on pelin henki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huudettiin. Isä oli kova karjumaan ja äitikin korotteli ääntään. Myös harrastuksessa (jääkiekko) valmentajat karjuivat ja koulussa joskus opettajatkin. Myöhemmin sama toistui armeijassa.
Se oli sitä aikaa se. En traumatisoitunut. Olin vilkas poika, joka tiesi että se on pelin henki.
Vanhan koulukunnan meininkiä. Ei silloin kukaan kysellyt mitä se vilkas ja utelias poika haluaa tai miltä siitä tuntuu, karjuttiin vaan komentoja ja kieltoja. Ja niillä mentiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.
Kyllä on sellaista pullamössöä että!
Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.
Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.
Ei voi toimia niin kauan kuin on vanhemmistaan taloudellisesti riippuvainen. Mutta jos onnistuu kaikesta huolimatta pääsemään ainakin taloudellisesti itsenäiseksi, sen jälkeen voi jättää vanhemmat huutamaan keskenään. Eli antaa heille ainakin tältä osin sen mitä ovat tilanneet.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, mut ja sisareni kasvatettiin huutamalla ja kiroilemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huudettiin. Raivottiin ja paiskottiin tavaroita. Kielteisiin tunteisiini suhtauduttiin suuttumalla. Opin tukahduttamaan kielteiset tunteeni, kunnes ne aika ajoin purkautuivat painekattilan lailla. Nyt aikuisena kärsin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, ja on ollut pitkä tie oppia sitä tunnesäätelyä, mikä lapsena jäi oppimatta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä huudettiin ja raivottiin. Äiti erityisesti RAIVOSI.
Olen traumatisoitunut enkä kestä mitään vihaista puhetta missään.
Teen nykyään töitä yksin, sillä en kestä edes niitä ihmisiä jotka ovat vähänkin negatiivisia ja huutavia.
Mulla on sama, mutta johtuu isän raivoamisesta. En pysty töissä toimimaan, etenkään jos joku miespuolinen työkaveri on kiihtynyt, pahalla päällä tms. Menen täysin lukkoon. Sama tapahtuu kyllä myös vihaisten akkojen kohdalla. Tämä on johtanut sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja jouduin vaihtamaan alaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti purki stressinsä minuun huutamalla säännöllisesti tuntikausia minuun liittymättömistä asioista. Kunhan halusi raivota.
Olin kiltti, näkymätön ja kuulumaton lapsi. Yritin vain pysyä pois tieltä.
Jälkikäteen ajatellen äidillä on vähintäänkin narsistisia luonteenpiirteitä, pyrkimys hallita kaikkea ympärillään. Ei voi käsittää että ihmiset elävät omaa elämäänsä. Huuto, kiristys, haukkuminen, mitätöinti, laiminlyönti ja vapauden rajoittaminen ovat jättäneet jälkensä.
Luulen että on kateellinen ja katkera menestymisestäni.
Yrittää vieläkin hallita vuorotellen mielistelemällä tai mököttämällä. Ei vois vähempää kiinnostaa. Se päälle liimattu teeskentely ja esittäminen on niin läpinäkyvää.
Joskus huomaan käyttäytyväni jossain asioissa samalla tavalla ja sen vuoksi yritän vahtia että en lipsu samaan mielettömyyteen.
Äiti huusi autossa aina 5 km matkan koulusta kotiin vuosien ajan. Useimmiten en edes tajunnut, mitä olin taas tehnyt väärin. Kamala tilanne pienessä autossa, kun ei pääse edes pakoon. Muistan vieläkin, miten itkin sisäänpäin, etteivät kyyneleet näkyisi, kun äiti naama punaisena päästeli pahoja sanoja suustaan. En tosin kuullut niitä sanoja enää alun jälkeen, koska menin jotenkin niin katatoniseen tilaan siitä.
Aikuisena en kestä minkäänlaista äänen korottamista ja mittailen muiden tunteita jatkuvasti niin, että jos jollain on paha mieli, niin minun pitää se ratkaista ja korjata, ettei se toinen vain ala huutaa. Onhan se sairasta toki.
Ainoat huutajat kansakoulun alaluokkien opettajat, ja syyt:
Välitunnilta luokkiin mennessä satuin kerran juoksemaan rapussa jonon ohi, toinen kerta taas luokassa, jonne koulun keittiöstä tuotiin ruoka ja se syötiin siis luokassa, satuin vahingossa ruuan jako jonossa ottamaan askelen taaksepäin jolloin takana seisseen paremman perheen tyttären kädessä olleesta hernerokkalautanen kaatui lattialle... minut revittiin siitä sitten käytävään ja haukuttiin oikein kahden opettajan voimin kun sen Pirjon lautanen kaatui....
Semmoset huuhkajat!
Nimeäni kyllä huudettiin, mutta ei muuten.
Vierailija kirjoitti:
On huudettu, tukistettu, retuutettu ja uhkailtu. Mutta tämä oli kai normaalia vielä ysärillä. Olen nainen, enkä ollut edes kauhukakara vaan kiltti lapsi.
Sama, ysärin kiltti lapsi täälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini jahtasi veitsen kanssa ja juoksin pellolle karkuun kun olin kaatanut hänen viinat viemäriin. Ne oli hyviä aikoja ne, ysärillä.
Miten sinä nyt sillä tavalla... viinat viemäriin? Kauheaa alkoholin väärinkäyttöä.
Desifioi putket, joten ei aivan hukkaan mennyt.
Alue: Aihe vapaa
Huudettiin, tukistettiin, kiristettiin, lähetettiin jopa semmoiseen teineille tarkotettuun laitokseen. Näin vanhempana kuitenkin ymmärrän, etten ollut todellakaan mikään helppo lapsi kasvattaa, eikä kasvatuksesta vastuussa olevilla tahoilla ollut lähimainkaan tarvittavia resursseja (osaamista, viisautta, jne.) vastata minunlaiseni ihmisen monimutkaisiin tarpeisiin. Sitä sitten ymmärtämättömyydessä käyteltiin vitsaa omien kasvatusmenetelmien kehittämisen sijaan. Seurasi siitä hyvääkin siinä mielessä, etten toistaisi samoja "virheitä" oman lapsen kanssa.