Huudettiinko sinulle lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Pitäisikö sinulle ojentaa oikein palkinto tosta? Et taida hyväksyä omaa herkkyyttäsi, miten silloin toisenkaan. Rakkautta ja rajoja lapsi tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ei niinkään huudettu vaan annettiin remmiä. Vaihtoehtoiseti koivupiiskaa.

Me suuret ikäluokat saimme tuta kovaa kuritusta, sekä henkistä että fyysistä.

Nykyäänhän ruumiillinen kuritus lienee rangaistava teko. Henkinen kidutus jota nykypäivänä on paljon, on hyvin yleistä ja todella hirveää.

Kyllä ihan ysärilläkin meitä pahoinpideltiin fyysisesti ja henkisesti. Nyt ihmetellään kun ei seura kiinnosta.

HUUDETAAN: Huudetaan ja naljaillaan vieläkin ja kytätätään mun elämää vaikka täytän pian 50- v en koskaan saa elää lähes

tulkoon 50:n naisen Itsenäistä elämää vieläkin isä jaksaa huutaa eikä ole tukenut missään eikä tule tukemaankaan.

Joo luin oikein että huudettiinko?

Vastaan että Kyllä ja vieläkin .

Ei olla huudettu, mutta ollaan suututtu ja äitini oli aina tosi pelottava, kun suuttui.

Nykyäänkään en uskalla sanoa kellekään vastaan, jos joku vaikkapa samallalailla suuttuisi, kuin äitini.

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Meillä huusi koko suku. Terkkuja vaan Länsi-Suomeen. Onneksi oli maatalo keskellä peltoa, muuten olisi naapurit lähteneen itkien karkuun. Lisäksi huutoäänellä esitettiin erittäin veemäisiä kommentteja. Pitäiskö vielä todeta, että en taida sopia suomalaiseen viestintäkulttuuriin kovin hyvin, kun en reagoi huutoääneen millään tavalla. Ihan sama vaikka Bull Mentula rääkyisi keuhkojensa täydeltä päin naamaa, olen täysin immuuni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä varmasti tarpeen vaatiessa huudettiin, mutta olin ihan kiltti ja rauhallinen lapsi, joten ei juurikaan ollut aihetta. Itsekin kyllä huudan lapsilleni tarpeen vaatiessa, pojat aiheuttavat huutoa aika useinkin ja huutavat kyllä itsekin. Ei meillä pelätä ääntä.

Mikä idea palkita jos ei itke jos on syytä itkeä? En ymmärrä. Kyllä minä edelleen itken tämän tästä eikä siitä kukaan minua palkitse tai rankaise. Jos itkettää niin sitten itketään. Yleensä itken koskettavan musiikin tai telkkariohjelman aikana. Joskus itken väsymyksestä tai jopa vihasta, ja toki surusta. Ei kävisi mielessäkään kieltää ketään itkemästä, eihän sitä pysty mitenkään estämään, vähän kun sanoisi että älä ripuloi.

Toivottavasti asutte omakotitalossa ettei naapureiden tarvitse kärsiä teidän huutamisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Huudettiin jatkuvasti. Se oli kai tapa saada lapset pelkäämään. Koskaan ei keskusteltu asioista vaan auktoritäärinen määräys ja huuto.

Nyt huomaan toistavani aikuisena samaa mallia, huudan tosi herkästi. Yritän kovasti päästä eroon tästä.

Huudettiin ja paljon. Nyt aikuisena kavahdan aina tilanteita, joissa joku korottaa ääntään. Jos joku huutaa suoraan minulle, menen ihan lukkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä huusi koko suku. Terkkuja vaan Länsi-Suomeen. Onneksi oli maatalo keskellä peltoa, muuten olisi naapurit lähteneen itkien karkuun. Lisäksi huutoäänellä esitettiin erittäin veemäisiä kommentteja. Pitäiskö vielä todeta, että en taida sopia suomalaiseen viestintäkulttuuriin kovin hyvin, kun en reagoi huutoääneen millään tavalla. Ihan sama vaikka Bull Mentula rääkyisi keuhkojensa täydeltä päin naamaa, olen täysin immuuni.

Ja lisään, että lapsena ja nuorena paljon huutoa kuunnelleena minulla on hyvin matala kynnys puuttua muiden ihmisten huutomatseihin jopa ennen kuin ne yltyvät fyysisemmiksi. Kun on lapsena tottunut kuuntelemaan pelkkiä sanoja kiinnittämättä huomiota järkyttävään äänensävyyn, kuulee vielä aikuisenakin paljon herkemmin mistä kenkä milläkin rääkyjällä milloinkin puristaa. Ei ole sitä pelkoa, joka monilla tuntuu liittyvän äänen korottamiseen. On siis todettava, että meidän suvussa ja perheessä hirveä huuto, haukkuminen ja itkuhuuto ei oikeastaan koskaan minun nähden yltynyt väkivallaksi, vaikka tiedän esim. tätini tulleen mummoni hakkaamaksi vielä aikuisiälläkin. Itse en ollut onneksi tai valitettavasti paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Kumpikaan ei ole hyvä ja molemmat kertovat vain aikuisen kykenemättömyydestä olla vanhempi ja/tai kohdata omia tunteitaan. Huudolla yleensä pyritään peittämään omaa heikkoutta/osaamattomuutta. Sama myös omaan huoneeseen sulkemisessa, jos se on jatkuvaa. "Kun en osaa toimia kanssasi poistan sinut silmistä tai huudan jotta saan sinut pelkäämään". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Mielestäni on hirveän väärin kieltää ihmistä itkemästä. Kauheaa ihan, että etenkin poikalapsia on kielletty itkemästä, "eihän miehet itke". Itku on merkki tunteista kuten nauru ym. Tunteita ei saa tukahduttaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Kumpikaan ei ole hyvä ja molemmat kertovat vain aikuisen kykenemättömyydestä olla vanhempi ja/tai kohdata omia tunteitaan. Huudolla yleensä pyritään peittämään omaa heikkoutta/osaamattomuutta. Sama myös omaan huoneeseen sulkemisessa, jos se on jatkuvaa. "Kun en osaa toimia kanssasi poistan sinut silmistä tai huudan jotta saan sinut pelkäämään". 

Minä en tunnista tuota, että haluaisin lasten pelkäävän minua jos huudan. Meillä ainakin ongelma on ollut vilkkaat pojat, joilla on aina ollut oma agenda. Kun monella ihmisellä on yhtä aikaa eri suunnitelmat, joskus on vaan katsottava kuka huutaa kovimmin, jotta nähdään kenen pillin mukaan mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat eivät juurikaan huuda lapsilleen. Käskevät vaan pysyä omassa huoneessaan älylaitteensa kanssa. Poissa silmistä häiritsemästä.

Ottaisin mieluummin huudon kuin täydellisen välinpitämättömyyden. Jostainhan ne nuorten mielenterveysongelmat kumpuavat.

Kumpikaan ei ole hyvä ja molemmat kertovat vain aikuisen kykenemättömyydestä olla vanhempi ja/tai kohdata omia tunteitaan. Huudolla yleensä pyritään peittämään omaa heikkoutta/osaamattomuutta. Sama myös omaan huoneeseen sulkemisessa, jos se on jatkuvaa. "Kun en osaa toimia kanssasi poistan sinut silmistä tai huudan jotta saan sinut pelkäämään". 

Minä en tunnista tuota, että haluaisin lasten pelkäävän minua jos huudan. Meillä ainakin ongelma on ollut vilkkaat pojat, joilla on aina ollut oma agenda. Kun monella ihmisellä on yhtä aikaa eri suunnitelmat, joskus on vaan katsottava kuka huutaa kovimmin, jotta nähdään kenen pillin mukaan mennään.

Kuulostaa huolestuttavalta, jos kotielämä on kilpailua siitä, kuka huutaa kovimmin. Minulla on kolme veljeä, jotka ovat todella vilkkaita. Ikinä ei äiti huutanut. Silti veljet tottelivat. 

Ei huudettu mutta koti oli muutenkin aikas tunnekylmä. Ei näytetty negatiivisia tunteita mutta ei myöskään positiivisia (ei iloa, ei rakkautta, ei välittämistä vanhempien välillä tai minua kohtaan). Jos olin "tuhma" niin äiti nosti puhelimen ja esitti kylmän viileästi soittavansa poliisille että tulee hakemaan minut pois. Itsellä on ollut paljon ongelmia tunteiden kanssa aikuisena, niiden näyttämisessä ja toisaalta sitten kontrolloimisessa jos joku on päässyt riittävän lähelle että olen tunteet uskaltanut näyttää. Lisäksi pelkään muiden ihmiset tunnereaktioita, en osaa suhtautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

"Huuto ei auta, voimaa pitää olla" sanoi isäni. Ja tarkoitti voimalla ennen kaikkea henkistä voimaa. Vahvan ihmisen ei tarvitse huutaa eikä huutaminen ole mikään vahvuuden osoitus. Ennemmin alentuminen samalle tasolle kuin se raukka, jonka pitää huutamalla pyrkiä todistelemaan jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa? Jollekin on huudettu lapsena, nyt pitää saada jäädä eläkkeelle 25-vuotiaana ja sadantonnin terapiat päälle.

Kyllä on sellaista pullamössöä että!

Sellainen ihminen ei välttämättä opi pitämään puoliaan, jonka itsetunto on täysin nujerrettu. Jossain vaiheessa tällaisen mitta tulee täyteen ja se vaatii terapiaa.

Silloin pitää itse opetella huutamaan ja näyttää missä raja kulkee. Ei siitä alistamisesta millään terapialla selviä koskaan, vaan itse on näytettävä alistajalle olevansa vahvempi.

Yhtä typerä idea kuin vastata lyöntiin lyömällä. Huutaminen ei mitään auta eikä muuta. Eikä edes vaikuta sen alkuperäisen huutajan tekemiseen. Yllyttää vain. 

Kokeilepa huviksesi. Voin kertoa, että voimautuminen on taatusti täysin eri tavalla tyydyttävää kuin joku kuvitteellinen moraalinen ylemmyys,  jonka vuosien typerä vatvominen jossain terapiassa saattaa tarjota. Kun huomaat, että et olekaan heikko, vaan yhtä vahva kuin se alistaja, tai jopa vahvempi jos saat lyötyä tätä arkaan kohtaan, kasvaa itsetunto ihan sekunneissa saman verran kuin vuosien terapiassa.