Lue keskustelun säännöt.
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.
Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.
Nuo sitsit ja vuosijuhlat ovat sikäli ihan validi pointti, että niissä ainakin itse tutustuin vanhempiin tieteenharjoittajiin, proffiin ja muuhun henkilökuntaan. Vuosijuhliin osallistuvat myös alumnit. Oman vuosikurssin kanssa jutut olivat kohtuu samanlaisia ja luennoilla ei mitään kukaan puhunut, vaan vain kuunneltiin. Sitten kun kuunteli enemmän laitosten ja labrojen henkilökunnan juttuja, niin tunsi ulkopuolisuuden.
Viittasin sitseillä ja vuosijuhlilla siihen, että harva niiden käytöskoodeja tietää etukäteen ja ne ovat ihan opittavissa oleva asia. Työväenluokkaisuus tulee esiin siinä, että en olisi todellakaan uskaltanut mennä juttelemaan joillekin proffille juhlissa tai muuallakaan, kun olin omaksunut sen ajattelutavan, ettei itseä saa tehdä tykö korkeampiarvoisille tai ylipäätään ajatellut, että ajatukseni kiinnostaisivat ketään.
Juuri tämä auktoriteettien kunnioitus ja herranpelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.
Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.
Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.
En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.
Itse olen käynyt ainoastaan lukion ja ainakin meidän lukiossa oli pääasiassa vain hyväkäytöksisiä, kilttejä nuoria eikä meillä ollut tappeiluita tai kiusaamista.
Järkyttävää kuulla, että kiusaamista esiintyy yliopistossa! Millaista se kiusaaminen on yliopistossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.
Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.
Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.
En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.
Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.
Nythän teekkarien seksistisistä perinteistä tuli joku kohun tapainen, muistelen lukeneeni. Samoin r asistisista lauluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Itse olen lähäri. Poikani on tuplamaisteri. En ymmärrä, miten poikani lakkaisi opintojensa vuoksi kuulumasta tänne, mistä hän lähti, eli perheeseemme. Ei hän ole myöskään vaihtanut kaveripiiriään opintojen myötä. Vanhoja koulukavereita hän tapaa ja osa heistä on ammattikoulun käyneitä ja osa yliopiston. Kukaan heistä ei tunnu mitenkään hämmentyneeltä.
Sama omilla lapsillani. Poika lukee oikiksessa, kotona käydessään kokoaa jenginsä ympärilleen joista osa käynyt amiksen, osa yliopistoissa. Tyttö meni amikseen, nyt tyytyväisen työrupeaman jälkeen suunnittelee jatkokouluttautumista AMKin kautta ihan maisteriopintoihin. Missä kohtaa kenen pitäisi hävetä ketä ja kokea luokkanousutraumoja?
Olen itse perheemme ensimmäinen yliopiston käynyt. Tee tietoalalla työtä ja en pysty keskustelemaan työni sisällöstä joidenkin perheenjäsenten kanssa ollenkaan. Siis kun kysyvät, että mitä minä oikein teinkään työkseni ja yritän selittää, niin ei mitään tarttumakohtaa. Kyllä tämä heijastuu jotenkin koko ihmissuhteeseen, jos ei ymmärrä yhtään toisen työn luonnetta, sen vaatimuksia tai myöskään stressiä. Se, että istuu koneella ja tekee töitä, on ihan oikeaa työtä.
Mutsini oli opettaja ja ihan pihalla sekä opinnoistani että töistäni:D
En minäkään ymmärrä poikani opintojen tai työn sisältöä. Hän on lopettelemassa tietojenkäsittelytieteen opintoja. Itse puolestani muistan vielä ajan ennen tietokoneita, enkä ymmärrä kyseisistä laitteista paljoakaan. Kyselen silti pojaltani kursseista ja gradusta jne. Hän kertoilee kansantajuisesti ja juttelemme sillä tavalla. Hän ymmärtää sen, että en ymmärrä ja sen, että olen kuitenkin kiinnostunut hänen asioistaan.
HS yrittää saada aikaan vastakkainasettelua "työläisten" ja "akateemisten" välille. Sellainen riidankylväjä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.
Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(
Opiskelin maakuntayliopistossa, aloitusvuosi 1992. Lähimmän kymmenen opiskelukaverini taustat: suurin osa käsityöläis-, alkutuotanto-, pienyrittäjä-, toimistotyöläis- ja keskitason toimihenkilötaustoista, monella toinen vanhempi työtön. Pikkupaikkakuntien tavallisten ihmisten lapsia aika iso osa. Näiden lisäksi yksi jonka vanhemmat isolla tehtaalla töissä ja hyvällä palkalla. Minulla toinen vanhempi akateeminen, toinen seminaarin käynyt opettaja ja näiden lisäksi yksi jonka äiti oli lääkäri. Toki tämä ei kata koko vuosikurssia mutta melko hyvä otanta.
Merkittävä tekijä on juurikin tuo maakuntayliopisto. Vanhoissa yliopistoissa on ihan meininki. Ero jo esim. teknillisellä alalla on iso Otaniemen ja vaikka Oulun välillä. Jo ihan pisterajoissakin iso ero - Otaniemeen pitää huonoimmillekin osastoille olla hyvät pisteet.
Arveletko ettei Otaniemessä opiskele pienviljelijöiden lapsia maakunnista? Tai pienen kylän lähi K-kaupan kauppiaan lapsia?
Tai toisaalta maakuntayliopistoissa pääkaupunkiseudun raharikkaiden lapsia?
Yksittäistapauksia on toki moneen suuntaan.
Mutta yleisemmin muualta tullaan Helsinkiin kuin toisin päin. Ne toki, jotka eivät pääsee Aaltoon ja HY:on, lähtevät muuallakin. Siitähän pisterajat kertovat: pks:n ja etelän yliopistot ovat suositumpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Itse olen lähäri. Poikani on tuplamaisteri. En ymmärrä, miten poikani lakkaisi opintojensa vuoksi kuulumasta tänne, mistä hän lähti, eli perheeseemme. Ei hän ole myöskään vaihtanut kaveripiiriään opintojen myötä. Vanhoja koulukavereita hän tapaa ja osa heistä on ammattikoulun käyneitä ja osa yliopiston. Kukaan heistä ei tunnu mitenkään hämmentyneeltä.
Sama omilla lapsillani. Poika lukee oikiksessa, kotona käydessään kokoaa jenginsä ympärilleen joista osa käynyt amiksen, osa yliopistoissa. Tyttö meni amikseen, nyt tyytyväisen työrupeaman jälkeen suunnittelee jatkokouluttautumista AMKin kautta ihan maisteriopintoihin. Missä kohtaa kenen pitäisi hävetä ketä ja kokea luokkanousutraumoja?
Olen itse perheemme ensimmäinen yliopiston käynyt. Tee tietoalalla työtä ja en pysty keskustelemaan työni sisällöstä joidenkin perheenjäsenten kanssa ollenkaan. Siis kun kysyvät, että mitä minä oikein teinkään työkseni ja yritän selittää, niin ei mitään tarttumakohtaa. Kyllä tämä heijastuu jotenkin koko ihmissuhteeseen, jos ei ymmärrä yhtään toisen työn luonnetta, sen vaatimuksia tai myöskään stressiä. Se, että istuu koneella ja tekee töitä, on ihan oikeaa työtä.
Tämä on ihan aito jaettu kokemus duunaritaustaisille, että sitä omaa työtä ei pidetä "oikeana työnä" ja se on jotain vierasta mitä vähän vältelläänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.
Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.
Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa.
Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.
Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.
Puhumattakaan sitten Hankenista, jossa vanha raha todella tuoksahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.
Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.
Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa.
Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.
Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.
Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon.
Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.
Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla.
Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.
Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.
Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?
Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?
Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.
Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.
Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa.
Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.
Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.
Puhumattakaan sitten Hankenista, jossa vanha raha todella tuoksahtaa.
Mutta sisäänpääsyyn vaaditaan lähinnä vain ruotsin kielen taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Itse olen lähäri. Poikani on tuplamaisteri. En ymmärrä, miten poikani lakkaisi opintojensa vuoksi kuulumasta tänne, mistä hän lähti, eli perheeseemme. Ei hän ole myöskään vaihtanut kaveripiiriään opintojen myötä. Vanhoja koulukavereita hän tapaa ja osa heistä on ammattikoulun käyneitä ja osa yliopiston. Kukaan heistä ei tunnu mitenkään hämmentyneeltä.
Sama omilla lapsillani. Poika lukee oikiksessa, kotona käydessään kokoaa jenginsä ympärilleen joista osa käynyt amiksen, osa yliopistoissa. Tyttö meni amikseen, nyt tyytyväisen työrupeaman jälkeen suunnittelee jatkokouluttautumista AMKin kautta ihan maisteriopintoihin. Missä kohtaa kenen pitäisi hävetä ketä ja kokea luokkanousutraumoja?
Olen itse perheemme ensimmäinen yliopiston käynyt. Tee tietoalalla työtä ja en pysty keskustelemaan työni sisällöstä joidenkin perheenjäsenten kanssa ollenkaan. Siis kun kysyvät, että mitä minä oikein teinkään työkseni ja yritän selittää, niin ei mitään tarttumakohtaa. Kyllä tämä heijastuu jotenkin koko ihmissuhteeseen, jos ei ymmärrä yhtään toisen työn luonnetta, sen vaatimuksia tai myöskään stressiä. Se, että istuu koneella ja tekee töitä, on ihan oikeaa työtä.
Mutsini oli opettaja ja ihan pihalla sekä opinnoistani että töistäni:D
En minäkään ymmärrä poikani opintojen tai työn sisältöä. Hän on lopettelemassa tietojenkäsittelytieteen opintoja. Itse puolestani muistan vielä ajan ennen tietokoneita, enkä ymmärrä kyseisistä laitteista paljoakaan. Kyselen silti pojaltani kursseista ja gradusta jne. Hän kertoilee kansantajuisesti ja juttelemme sillä tavalla. Hän ymmärtää sen, että en ymmärrä ja sen, että olen kuitenkin kiinnostunut hänen asioistaan.
Käytät termiä kurssi ja gradu. Tiedät aika paljon enemmän kuin kansakoulupohjalta ponnistaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yheksänkytäluvulla konkurssiin joutuneen maatalon lapsena ja yliopistokoulutuksen saaneena voin sanoa, että näissä lehtijutuissa enemmän kyse on pintapuolisesta roolipelaamisesta. Leikitään satujen ryysyläisprinsessaa/prinssiä ja siinä roolissa oleminen on niin romanttisen kohtalokasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.
Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(
Opiskelin maakuntayliopistossa, aloitusvuosi 1992. Lähimmän kymmenen opiskelukaverini taustat: suurin osa käsityöläis-, alkutuotanto-, pienyrittäjä-, toimistotyöläis- ja keskitason toimihenkilötaustoista, monella toinen vanhempi työtön. Pikkupaikkakuntien tavallisten ihmisten lapsia aika iso osa. Näiden lisäksi yksi jonka vanhemmat isolla tehtaalla töissä ja hyvällä palkalla. Minulla toinen vanhempi akateeminen, toinen seminaarin käynyt opettaja ja näiden lisäksi yksi jonka äiti oli lääkäri. Toki tämä ei kata koko vuosikurssia mutta melko hyvä otanta.
Merkittävä tekijä on juurikin tuo maakuntayliopisto. Vanhoissa yliopistoissa on ihan meininki. Ero jo esim. teknillisellä alalla on iso Otaniemen ja vaikka Oulun välillä. Jo ihan pisterajoissakin iso ero - Otaniemeen pitää huonoimmillekin osastoille olla hyvät pisteet.
Arveletko ettei Otaniemessä opiskele pienviljelijöiden lapsia maakunnista? Tai pienen kylän lähi K-kaupan kauppiaan lapsia?
Tai toisaalta maakuntayliopistoissa pääkaupunkiseudun raharikkaiden lapsia?Yksittäistapauksia on toki moneen suuntaan.
Mutta yleisemmin muualta tullaan Helsinkiin kuin toisin päin. Ne toki, jotka eivät pääsee Aaltoon ja HY:on, lähtevät muuallakin. Siitähän pisterajat kertovat: pks:n ja etelän yliopistot ovat suositumpia.
Ehkä tuohon vaikuttaa myös väestömäärä, pääkaupunkiseudulla viidennes Suomen väkimäärästä, lähialueet mukaanlukien paljon enemmän. Plus paine muualta, osa haluaa Hkiin opiskelemaan. Tämä ei suinkaan tarkoita etteikö muuallakin tasokasta koulutusta ja opiskelijoita, kaikki eivät halua tukkia kehä kolmosen sisäpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.
Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(
Meiltä lähti paljon porukkaa lukioon tuohon aikaan ja hyvin kerrottiin kaikista mahdollisuuksista.
Pienen maalaiskylän oppilaita oltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.
Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.
Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa.
Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.
Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.
Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon.
Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.
Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla.
Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.
Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.
Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?
Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?
Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat.
Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat katsoneet liikaa Frasieria :)
Siinäkin sarjassa muuten parodioitiin sitä kuinka akateemisen pitäisi käyttäytyä ja kuinka hän on omasta mielestään tavallisen työläisen yläpuolella. Hyvänä esimerkkinä Frasier ja Niles vastaan heidän poliisi-isänsä.
Ja toki joka toisessa Hollywood teinileffassa kierrellään tutustumassa collegeihin iskän ja äidin kanssa, sosiaalinen paine mennä samaan kouluun kuin vanhemmat on kova ja niin poispäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.
Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.
Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa.
Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.
Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.
Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon.
Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.
Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla.
Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.
Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.
Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?
Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?
Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat.
No sitä alueellista eriytymistähän ne avn eliittimammat ovat innolla voimistamassa, mitkä asuinalueet parhaat koulujen suhteen kuinka prepata lasta päiväkoti-ikäisenä kohti eliittikouluja ketjut pyörivät kun petataan mussukoille näitä luokkaretkihiertymiä suurempia traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Itse olen lähäri. Poikani on tuplamaisteri. En ymmärrä, miten poikani lakkaisi opintojensa vuoksi kuulumasta tänne, mistä hän lähti, eli perheeseemme. Ei hän ole myöskään vaihtanut kaveripiiriään opintojen myötä. Vanhoja koulukavereita hän tapaa ja osa heistä on ammattikoulun käyneitä ja osa yliopiston. Kukaan heistä ei tunnu mitenkään hämmentyneeltä.
Sama omilla lapsillani. Poika lukee oikiksessa, kotona käydessään kokoaa jenginsä ympärilleen joista osa käynyt amiksen, osa yliopistoissa. Tyttö meni amikseen, nyt tyytyväisen työrupeaman jälkeen suunnittelee jatkokouluttautumista AMKin kautta ihan maisteriopintoihin. Missä kohtaa kenen pitäisi hävetä ketä ja kokea luokkanousutraumoja?
Olen itse perheemme ensimmäinen yliopiston käynyt. Tee tietoalalla työtä ja en pysty keskustelemaan työni sisällöstä joidenkin perheenjäsenten kanssa ollenkaan. Siis kun kysyvät, että mitä minä oikein teinkään työkseni ja yritän selittää, niin ei mitään tarttumakohtaa. Kyllä tämä heijastuu jotenkin koko ihmissuhteeseen, jos ei ymmärrä yhtään toisen työn luonnetta, sen vaatimuksia tai myöskään stressiä. Se, että istuu koneella ja tekee töitä, on ihan oikeaa työtä.
Mutsini oli opettaja ja ihan pihalla sekä opinnoistani että töistäni:D
En minäkään ymmärrä poikani opintojen tai työn sisältöä. Hän on lopettelemassa tietojenkäsittelytieteen opintoja. Itse puolestani muistan vielä ajan ennen tietokoneita, enkä ymmärrä kyseisistä laitteista paljoakaan. Kyselen silti pojaltani kursseista ja gradusta jne. Hän kertoilee kansantajuisesti ja juttelemme sillä tavalla. Hän ymmärtää sen, että en ymmärrä ja sen, että olen kuitenkin kiinnostunut hänen asioistaan.
Käytät termiä kurssi ja gradu. Tiedät aika paljon enemmän kuin kansakoulupohjalta ponnistaneet.
Täytyypäs kysyä appivanhemmilta, mitä salakouluja he ovat tietämättäni käyneet. He kun tietävät mitä tarkoittaa kurssi ja gradu, vaikka ovat vain kansakoulun käyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Itse olen lähäri. Poikani on tuplamaisteri. En ymmärrä, miten poikani lakkaisi opintojensa vuoksi kuulumasta tänne, mistä hän lähti, eli perheeseemme. Ei hän ole myöskään vaihtanut kaveripiiriään opintojen myötä. Vanhoja koulukavereita hän tapaa ja osa heistä on ammattikoulun käyneitä ja osa yliopiston. Kukaan heistä ei tunnu mitenkään hämmentyneeltä.
Sama omilla lapsillani. Poika lukee oikiksessa, kotona käydessään kokoaa jenginsä ympärilleen joista osa käynyt amiksen, osa yliopistoissa. Tyttö meni amikseen, nyt tyytyväisen työrupeaman jälkeen suunnittelee jatkokouluttautumista AMKin kautta ihan maisteriopintoihin. Missä kohtaa kenen pitäisi hävetä ketä ja kokea luokkanousutraumoja?
Olen itse perheemme ensimmäinen yliopiston käynyt. Tee tietoalalla työtä ja en pysty keskustelemaan työni sisällöstä joidenkin perheenjäsenten kanssa ollenkaan. Siis kun kysyvät, että mitä minä oikein teinkään työkseni ja yritän selittää, niin ei mitään tarttumakohtaa. Kyllä tämä heijastuu jotenkin koko ihmissuhteeseen, jos ei ymmärrä yhtään toisen työn luonnetta, sen vaatimuksia tai myöskään stressiä. Se, että istuu koneella ja tekee töitä, on ihan oikeaa työtä.
Mutsini oli opettaja ja ihan pihalla sekä opinnoistani että töistäni:D
En minäkään ymmärrä poikani opintojen tai työn sisältöä. Hän on lopettelemassa tietojenkäsittelytieteen opintoja. Itse puolestani muistan vielä ajan ennen tietokoneita, enkä ymmärrä kyseisistä laitteista paljoakaan. Kyselen silti pojaltani kursseista ja gradusta jne. Hän kertoilee kansantajuisesti ja juttelemme sillä tavalla. Hän ymmärtää sen, että en ymmärrä ja sen, että olen kuitenkin kiinnostunut hänen asioistaan.
Käytät termiä kurssi ja gradu. Tiedät aika paljon enemmän kuin kansakoulupohjalta ponnistaneet.
On kiinnostunut poikansa tekemisistä, kyselee ja kuuntelee aidosti. Kuten hyvä vanhempi - mihin ei korkeakoulutusta tarvita.
Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.