HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Vierailija kirjoitti:

Siis yrittääkö HS väkisin luoda meille jotain jenkkimallia. Ei onnistu. Rasittavia stereotypioita eikä kuulosta tutulta. En tunnista tuollaista luokkayhteiskuntaa, enkä siihen ole koskaan törmännyt. Suomi on maa jossa presidenttiin törmää Alepassa, lähdetään siitä.

Paradoksaalista, että pinnallisin ja ulkokultaisin ihminen, jonka itse tunsin yliopistossa, oli duunaritaustainen ja alle 5000 asukkaan pitäjästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Varmasti näin, jos opetuksen laadulla ei ole niin väliä.

Ylempi korkeakoulututkinto on lähinnä suorite. Opetuksen laadulla on aika pieni merkitys riippumatta mihin pyrit. Jos tiede- tai teknologiaura kiinnostaa, niin graduvaiheessa kannattaa ängetä itsensä suurempaan tutkimusryhmään, jolla on vakaa SA tai EU-rahoitus ja johtajalla hyvät kansainväliset verkostot. Siitä sitten kansainväliselle uralle.

Noita ryhmiä sitten taas löytää enemmän esim. helsingin yliopiston tai aallon liepeiltä. Mutta on niitä toki muuallakin. Samoin isoissa yliopistoissa on enemmän erilaisia assistentin paikkoja tai ohjelmia hyvin opintojaan suorittaville yms. ja kesätöitä laitoksella. 

Gradua ei tarvitse tehdä edes yliopiston tiloissa. Oleellista on keskittyä siihen mitä haluaa uraltaan. 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ketään ei kiinnosta missään vaiheessa mitä aineopintoja tai edes syventäviä opiskelit tai mitä arvosanoja kursseista sait. Jos kiinnostaa, olet opiskellut hyödytöntä tieteenalaa.

Tuossa puhuttiin siitä jos haluaa tieteilijäksi eli jatko-opiskelijaksi. Siellä kiinnostaa arvosanatkin. Samoin arvosanat kiinnostaa jos haluat kurssille assistentiksi tms. Helpompaa toki jos on jo tehnyt laitoksella erilaisia seminaareja tai graduja tms. ja tuntee valmiiksi professorin tai pari.

Muualle jos haluat niin aika harvaa firmaa kiinnostaa arvosanat. Enemmän ehkä voi kiinnostaa gradun aihe muttei sekään ole niin tärkeä kuin se että se on tehty ja palautettu. 

Ei kiinnosta, jos alan tutkimukseen on rahaa. Eri asia sitten jotkin humanistiset tieteet, missä marginaalisesta rahoituksesta joutuu tappelemaan verissä päin. Lääketieteelliseen tutkimukseen otetaan jopa biologeja, kun omasta takaa ihmisiä ei ole tarpeeksi, vaikka väitöskirja on tänä päivänä pakollinen askel ennen erikoistumista. Jos tavoitteet asettaa Helsingin ummehtuneita seurapiirejä korkeammalle, kannattaa lähteä tekemään jo väitöskirjaa ulkomaille, eikä hakea vasta post-doc paikkaa. Jos 8-16 viran julkiselta, ei kannata jatko-opiskella lainkaan.

Kakkosen keskiarvolla et ihan äkkiä kyllä päädy väitöskirjaa tekemään missään oikeasssa yliopistossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni: 

allekirjoitan Hesarin jutusta joka sanan. Olen perheen ensimmäinen akateeminen ja tulenkin todella kurjista oloista. Mieheni on vähän paremmista oloista kuin minä (Tekniikan tohtori, menestynyt akateemisella uralla), mutta silti tuntee huonommuutta köyhyyden ja tiettyjen sivistyspuutteiden vuoksi. 

Kun opiskelijakaverit pohtivat syvällisesti yhteiskuntarakenteen sosioekonomisia piirteitä ja pohtivat kurjien mahdottomia lähtökohtia, on siinä vieressä hajota häpeään, vihaan ja katkeruuteen. Sitsit iltapukuineen olivat budjettini ulottumattomissa, verkostoituminen jäi sitten ohueksi. 

Itse kävin aamuöisin siivoamassa ennen luentoja, illalla menin toiseen työhön, että sain maksettua viulut. Kotipuolessa käydessä oli juoppohullun isän jäljiltä hakattu perhe vastassa. Usein huolehdinkin pikkusisaruksista 7-vtuotiaasta lähtien, myöhemmin vastuu vain kasvoi. Irti en ole päässyt vieläkään rasitteista. 

Olin todella, todella väsynyt ja rikkinäinen opiskelija. Ja joka työpaikan eteen olen joutunut vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kyllä tuo tausta on jäljet jättänyt, tietty kovuus ja halveksunta hyväosaisten pikkuasioista valittamisesta kohtaan on syvällä. Kun minulle tuli syöpä, keskenmeno jne niin ilmekään ei värähtänyt, ei ne olleet minulle pahimpia sattuneita asioita. 

Köyhiä ja huono-osaisia lapsia kohtaan tunnen suurta emptiaa ja olen omistanut harrastusaikani heidän auttamiseen. Uskon koulutuksen olevan väylän sieltä suosta pois. 

No niin. Tässäkään syy ei ole yliopistossa vaan omassa perheessäsi. Ihan sama kulttuurishokki olisi vastassa joka puolella, sillä juoppohullu isä ei ole normi missään.

Tuo rahallinen puoli...minusta ei kuitenkaan ole perhetaustaan liittyvää eroa siinä minkälaista taloudellista tukea opiskelijalla on virallisesti saatavilla? Valtaosa tuntemistani opiskelijoista eli kuitenkin ihan ilman vanhempien taloudellista tukea, tosin tokihan silläkin jokin arvo on, että voi viikonloppuna joskus mennä kotiin syömään hyvin. Töissä käytiin ja otettiin opintolainaa viimesessä hädässä.

Kuitenkin luulisin, että kirjoittajalla eniten on painanut selkää rikkinäinen perhe-elämä ja huoli perheestä, ei niinkään se, että itse yliopistoelämä tarjoaisi toisille parempaa kuin toisille

Samaa ajattelen minäkin, tuommoinen tausta takuulla jättää jälkensä. Toki yliopistossa se ulkopuolisuuden kokemus voi olla suurempi kuin jossain muussa oppilaitoksessa, jossa on ehkä keskimäärin enemmän muitakin rikkinäisten perheiden lapsia. Mutta kyllä niitä juoppohullujen lapsia on yliopistoissakin, omalla vuosikurssilla ainakin kaksi avautui kännipäissään mt-ongelmaisista juoppovanhemmistaan. Ja juu, harvempaa yliopisto-opiskelijaa vanhemmat elättää eli tuilla, töillä ja lainalla joutuu hyvän perheen lapsetkin elämään. Vaikka on siinä tietysti henkinen ero, kun tietää että vanhemmat auttaisi jos hätä tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan ihmiset, että suurin osa "akateemisista perheistä" on ihan normi työntekijöitä hekin. Vakaopeja, sossuja, virkamiehiä, kirjastonhoitajia, tilintarkastajia jne. Väittäisin että verosihteerin (ktm) ja metsäekologin (fm) lapsi on aika lailla uuden edessä, jos lähtee vaikkapa Helsingin yliopiston oikikseen, valtsikaan tai sinne Otaniemeen jossa niitä vanhempainsitsejä järjestetään. Ei ole sen enempää verkostoja ja suhteita kuin lähihoitajan ja putkimiehen lapsellakaan ja tuskin on kaapissa valmiina frakkeja ja iltapukuja odottamassa, eikä vanhemmat todellakaan tiedä nykypäivän yliopisto-opinnoista juuri mitään. En siis epäile hetkeäkään, etteikö elitismi rehottaisi joillain aloilla ja tiedekunnissa, mutta sitten on taas paljon niitä aloja, jossa kyseistä ongelmaa ei ole. Ja nuo joidenkin kuvitelmat akateemisten perheiden elämästä, tuntuvat olevan suunnilleen yhtä villejä kuin joidenkin ennakkoluulot työttömiä tai yksinhuoltajia kohtaan.

Mutta nämä akateemiset todennäköisesti asuvat kivassa omakotitalossa kivalla alueella, jossa naapurissa voi olla hra tuomari, pari diplomi-insinööriä, muutama lääkäri jne. Eli heillä on kuitenkin tuttavapiirissä enemmän koulutettuja. Koska tuskin tämäkään perhe on missään tyhjiössä elänyt.

Silloin on helpompi kysyä naapurin Virtaselta, että kun poika on menossa Otaniemeen, niin onko jotain vinkkejä, mistä saisi asunnon tai lääkäri Lahtinen voi suositella kandia osastolleen jne.

Ihan epäironisesti kysyn että kuka näitä satuja on sinulle syöttänyt?

Itse Hy:n työväenluokkaisten lapsena käyneenä voin omasta puolestani sanoa, että kaikki siellä ovat uuden ja oudon edessä taustasta riippumatta. Mitään luokkajakoa en huomannut itseni ja muiden opiskelijoiden välillä, eikä kukaan kiinnittänyt tuollaiseen mitään huomiota edes kysymällä taustoistani. Suoritin opintoni yhtenä vuosikurssini parhaista, eikä missään keskustelussa ole tuntunut, että olisin ollut jotenkin ulkopuolinen. HS juttu kuulostaa kaukaa haetulta, toki voi löytyä myös erilaisia tarinoita. Tietysti kaikki on myös itsemäärittelystä ja omasta itsetunnosta kiinni, miten asiat kokee ja ennen kaikkea tulkitsee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Varmasti näin, jos opetuksen laadulla ei ole niin väliä.

Ylempi korkeakoulututkinto on lähinnä suorite. Opetuksen laadulla on aika pieni merkitys riippumatta mihin pyrit. Jos tiede- tai teknologiaura kiinnostaa, niin graduvaiheessa kannattaa ängetä itsensä suurempaan tutkimusryhmään, jolla on vakaa SA tai EU-rahoitus ja johtajalla hyvät kansainväliset verkostot. Siitä sitten kansainväliselle uralle.

Noita ryhmiä sitten taas löytää enemmän esim. helsingin yliopiston tai aallon liepeiltä. Mutta on niitä toki muuallakin. Samoin isoissa yliopistoissa on enemmän erilaisia assistentin paikkoja tai ohjelmia hyvin opintojaan suorittaville yms. ja kesätöitä laitoksella. 

Gradua ei tarvitse tehdä edes yliopiston tiloissa. Oleellista on keskittyä siihen mitä haluaa uraltaan. 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ketään ei kiinnosta missään vaiheessa mitä aineopintoja tai edes syventäviä opiskelit tai mitä arvosanoja kursseista sait. Jos kiinnostaa, olet opiskellut hyödytöntä tieteenalaa.

Tuossa puhuttiin siitä jos haluaa tieteilijäksi eli jatko-opiskelijaksi. Siellä kiinnostaa arvosanatkin. Samoin arvosanat kiinnostaa jos haluat kurssille assistentiksi tms. Helpompaa toki jos on jo tehnyt laitoksella erilaisia seminaareja tai graduja tms. ja tuntee valmiiksi professorin tai pari.

Muualle jos haluat niin aika harvaa firmaa kiinnostaa arvosanat. Enemmän ehkä voi kiinnostaa gradun aihe muttei sekään ole niin tärkeä kuin se että se on tehty ja palautettu. 

Ei kiinnosta, jos alan tutkimukseen on rahaa. Eri asia sitten jotkin humanistiset tieteet, missä marginaalisesta rahoituksesta joutuu tappelemaan verissä päin. Lääketieteelliseen tutkimukseen otetaan jopa biologeja, kun omasta takaa ihmisiä ei ole tarpeeksi, vaikka väitöskirja on tänä päivänä pakollinen askel ennen erikoistumista. Jos tavoitteet asettaa Helsingin ummehtuneita seurapiirejä korkeammalle, kannattaa lähteä tekemään jo väitöskirjaa ulkomaille, eikä hakea vasta post-doc paikkaa. Jos 8-16 viran julkiselta, ei kannata jatko-opiskella lainkaan.

Kakkosen keskiarvolla et ihan äkkiä kyllä päädy väitöskirjaa tekemään missään oikeasssa yliopistossa. 

Kertoo enemmän siitä, ettei alalla löydy tutkimukseen rahaa. Meillä on noin puolet ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita ihan pelkästään siitä syystä, ettei kotimaisia saada lähellekään tarpeeksi. Ja kolmanneksella kotimaisista on olematon motivaatio edes tehdä tutkimusta. He ovat vain ajopuita, koska mitään muutakaan ei kävellyt vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan ihmiset, että suurin osa "akateemisista perheistä" on ihan normi työntekijöitä hekin. Vakaopeja, sossuja, virkamiehiä, kirjastonhoitajia, tilintarkastajia jne. Väittäisin että verosihteerin (ktm) ja metsäekologin (fm) lapsi on aika lailla uuden edessä, jos lähtee vaikkapa Helsingin yliopiston oikikseen, valtsikaan tai sinne Otaniemeen jossa niitä vanhempainsitsejä järjestetään. Ei ole sen enempää verkostoja ja suhteita kuin lähihoitajan ja putkimiehen lapsellakaan ja tuskin on kaapissa valmiina frakkeja ja iltapukuja odottamassa, eikä vanhemmat todellakaan tiedä nykypäivän yliopisto-opinnoista juuri mitään. En siis epäile hetkeäkään, etteikö elitismi rehottaisi joillain aloilla ja tiedekunnissa, mutta sitten on taas paljon niitä aloja, jossa kyseistä ongelmaa ei ole. Ja nuo joidenkin kuvitelmat akateemisten perheiden elämästä, tuntuvat olevan suunnilleen yhtä villejä kuin joidenkin ennakkoluulot työttömiä tai yksinhuoltajia kohtaan.

Mutta nämä akateemiset todennäköisesti asuvat kivassa omakotitalossa kivalla alueella, jossa naapurissa voi olla hra tuomari, pari diplomi-insinööriä, muutama lääkäri jne. Eli heillä on kuitenkin tuttavapiirissä enemmän koulutettuja. Koska tuskin tämäkään perhe on missään tyhjiössä elänyt.

Silloin on helpompi kysyä naapurin Virtaselta, että kun poika on menossa Otaniemeen, niin onko jotain vinkkejä, mistä saisi asunnon tai lääkäri Lahtinen voi suositella kandia osastolleen jne.

Mutta kun se koulutustaso ei kovin hyvin ennusta palkkatasoa. Vieressä myös sillä parhaalla paikalla suurimmassa talossa jääkiekkoilija-missipariskunta, molemmilla koulut kesken, bloggaaja ammattikoulututkinnolla, pelifirman perustanut  datanomi-koodari... Ja jos nuo alueiden erilaistumiset jo jonkinlaisia pääkaupunkialueella, niin muualla maassa ihan olemattomia, työssäkäyvien omakotitaloalueita ja kerrostaloja... 

Palstan perusteella pääkaupunkiseudun henki ei kovin perinteisen akateemisen sivistynyt ole, enemmän amerikkalaistyylinen status merkitsee. Tuo sinällään hassua, koska amerikkalaisuuteen kuuluu voimallisesti self-made-ajattelu, tutkinnot on toissijaista, ihmisen oma osaaminen tärkeää. 

Jep, kyllä se tavis-akateeminen pariskunta todennäköisesti asuu jossain ihan kivassa lähiössä, naapurina sairaanhoitajia, amk-insinöörejä, opettajia, poliiseja, putkimiehiä, kauneushoitola-yrittäjiä, virkamiehiä jne. Keskituloisten palkkaluokkaan kun kuuluu niin monenlaisella koulutustasolla varustettua porukkaa.

Niin itse asun Helsingin keskustassa. Taloyhtiö on täynnä lapsiperheitä, mutta niinpä vaan moni on maisteri ja vielä useampi tohtori, joku eläkeläismummo sinnittelee heikommalla koulutustasolla mukana. Töissä käydään akateemisilla aloilla, joissa kolleegat ovat niin ikään akateemisia. Kosketuspintaa sinne duunariluokkaan on lähinnä kaupan kassalla tai huoltomiehen kanssa jutellessa. 

Helsingin keskusta sikakalliine kämppineen on maailman napa ja kaikki mikä pätee tähän kuplaan pätee sitten joka paikassa!!11!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Varmasti näin, jos opetuksen laadulla ei ole niin väliä.

Ylempi korkeakoulututkinto on lähinnä suorite. Opetuksen laadulla on aika pieni merkitys riippumatta mihin pyrit. Jos tiede- tai teknologiaura kiinnostaa, niin graduvaiheessa kannattaa ängetä itsensä suurempaan tutkimusryhmään, jolla on vakaa SA tai EU-rahoitus ja johtajalla hyvät kansainväliset verkostot. Siitä sitten kansainväliselle uralle.

Noita ryhmiä sitten taas löytää enemmän esim. helsingin yliopiston tai aallon liepeiltä. Mutta on niitä toki muuallakin. Samoin isoissa yliopistoissa on enemmän erilaisia assistentin paikkoja tai ohjelmia hyvin opintojaan suorittaville yms. ja kesätöitä laitoksella. 

Gradua ei tarvitse tehdä edes yliopiston tiloissa. Oleellista on keskittyä siihen mitä haluaa uraltaan. 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ketään ei kiinnosta missään vaiheessa mitä aineopintoja tai edes syventäviä opiskelit tai mitä arvosanoja kursseista sait. Jos kiinnostaa, olet opiskellut hyödytöntä tieteenalaa.

Tuossa puhuttiin siitä jos haluaa tieteilijäksi eli jatko-opiskelijaksi. Siellä kiinnostaa arvosanatkin. Samoin arvosanat kiinnostaa jos haluat kurssille assistentiksi tms. Helpompaa toki jos on jo tehnyt laitoksella erilaisia seminaareja tai graduja tms. ja tuntee valmiiksi professorin tai pari.

Muualle jos haluat niin aika harvaa firmaa kiinnostaa arvosanat. Enemmän ehkä voi kiinnostaa gradun aihe muttei sekään ole niin tärkeä kuin se että se on tehty ja palautettu. 

Ei kiinnosta, jos alan tutkimukseen on rahaa. Eri asia sitten jotkin humanistiset tieteet, missä marginaalisesta rahoituksesta joutuu tappelemaan verissä päin. Lääketieteelliseen tutkimukseen otetaan jopa biologeja, kun omasta takaa ihmisiä ei ole tarpeeksi, vaikka väitöskirja on tänä päivänä pakollinen askel ennen erikoistumista. Jos tavoitteet asettaa Helsingin ummehtuneita seurapiirejä korkeammalle, kannattaa lähteä tekemään jo väitöskirjaa ulkomaille, eikä hakea vasta post-doc paikkaa. Jos 8-16 viran julkiselta, ei kannata jatko-opiskella lainkaan.

Kakkosen keskiarvolla et ihan äkkiä kyllä päädy väitöskirjaa tekemään missään oikeasssa yliopistossa. 

Kertoo enemmän siitä, ettei alalla löydy tutkimukseen rahaa. Meillä on noin puolet ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita ihan pelkästään siitä syystä, ettei kotimaisia saada lähellekään tarpeeksi. Ja kolmanneksella kotimaisista on olematon motivaatio edes tehdä tutkimusta. He ovat vain ajopuita, koska mitään muutakaan ei kävellyt vastaan.

Kerro ihmeessä meille muillekin millä alalla sitä tutkimusrahoitusta on liikaa kun kaikki tietämäni tutkijat tuskastelee noiden jatkuvien anomusrumbien kanssa että voi jatkaa tutkimustyötään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Varmasti näin, jos opetuksen laadulla ei ole niin väliä.

Ylempi korkeakoulututkinto on lähinnä suorite. Opetuksen laadulla on aika pieni merkitys riippumatta mihin pyrit. Jos tiede- tai teknologiaura kiinnostaa, niin graduvaiheessa kannattaa ängetä itsensä suurempaan tutkimusryhmään, jolla on vakaa SA tai EU-rahoitus ja johtajalla hyvät kansainväliset verkostot. Siitä sitten kansainväliselle uralle.

Noita ryhmiä sitten taas löytää enemmän esim. helsingin yliopiston tai aallon liepeiltä. Mutta on niitä toki muuallakin. Samoin isoissa yliopistoissa on enemmän erilaisia assistentin paikkoja tai ohjelmia hyvin opintojaan suorittaville yms. ja kesätöitä laitoksella. 

Gradua ei tarvitse tehdä edes yliopiston tiloissa. Oleellista on keskittyä siihen mitä haluaa uraltaan. 30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ketään ei kiinnosta missään vaiheessa mitä aineopintoja tai edes syventäviä opiskelit tai mitä arvosanoja kursseista sait. Jos kiinnostaa, olet opiskellut hyödytöntä tieteenalaa.

Tuossa puhuttiin siitä jos haluaa tieteilijäksi eli jatko-opiskelijaksi. Siellä kiinnostaa arvosanatkin. Samoin arvosanat kiinnostaa jos haluat kurssille assistentiksi tms. Helpompaa toki jos on jo tehnyt laitoksella erilaisia seminaareja tai graduja tms. ja tuntee valmiiksi professorin tai pari.

Muualle jos haluat niin aika harvaa firmaa kiinnostaa arvosanat. Enemmän ehkä voi kiinnostaa gradun aihe muttei sekään ole niin tärkeä kuin se että se on tehty ja palautettu. 

Ei kiinnosta, jos alan tutkimukseen on rahaa. Eri asia sitten jotkin humanistiset tieteet, missä marginaalisesta rahoituksesta joutuu tappelemaan verissä päin. Lääketieteelliseen tutkimukseen otetaan jopa biologeja, kun omasta takaa ihmisiä ei ole tarpeeksi, vaikka väitöskirja on tänä päivänä pakollinen askel ennen erikoistumista. Jos tavoitteet asettaa Helsingin ummehtuneita seurapiirejä korkeammalle, kannattaa lähteä tekemään jo väitöskirjaa ulkomaille, eikä hakea vasta post-doc paikkaa. Jos 8-16 viran julkiselta, ei kannata jatko-opiskella lainkaan.

Kakkosen keskiarvolla et ihan äkkiä kyllä päädy väitöskirjaa tekemään missään oikeasssa yliopistossa. 

Kertoo enemmän siitä, ettei alalla löydy tutkimukseen rahaa. Meillä on noin puolet ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita ihan pelkästään siitä syystä, ettei kotimaisia saada lähellekään tarpeeksi. Ja kolmanneksella kotimaisista on olematon motivaatio edes tehdä tutkimusta. He ovat vain ajopuita, koska mitään muutakaan ei kävellyt vastaan.

Kerro ihmeessä meille muillekin millä alalla sitä tutkimusrahoitusta on liikaa kun kaikki tietämäni tutkijat tuskastelee noiden jatkuvien anomusrumbien kanssa että voi jatkaa tutkimustyötään. 

Ei rahoitusta voi olla koskaan liikaa, mutta hyvistä, päämäärätietoisista ja motivoituneista työntekijöistä on krooninen pula lääketieteellisen tutkimuksen piirissä. Globaalisti tässä on yhden pienen flunssaviruksen perustutkimukseen on laitettu alle kahden vuoden aikana rahaa miljardi jos toinenkin.

Vierailija kirjoitti:

Siis yrittääkö HS väkisin luoda meille jotain jenkkimallia. Ei onnistu. Rasittavia stereotypioita eikä kuulosta tutulta. En tunnista tuollaista luokkayhteiskuntaa, enkä siihen ole koskaan törmännyt. Suomi on maa jossa presidenttiin törmää Alepassa, lähdetään siitä.

Itse törmäsin turkulaisessa Koulu-ravintolassa jossa oli aikoinaan demareiden puoluekokousväkeä. Pressana tuolloin Tarja ja kaikki muutkin huippupoliitikot siellä tavisten seassa kaljamuki kädessä.

Hankkikaa hyvä itsetunto, niin pärjäätte joka paikassa ja lopettakaa joutava mariseminen.

Suomalainen yliopisto ei ole mikään Oxford. Jos ei suomalainen nupopää siellä pärjää, niin on kyllä vähän kumma.

Olihan se kesäkurpitsa opettajan perseessä vähän outo

Yliopisto on muuttunut, minusta opintojen taso on aika matala monessa paikassa, varsinkin kandiopinnoissa. Suurempi kulttuurishokki oli minulle lukio, koska pääsin lukioon jossa oli paljon varakkaiden ja menestyneiden ihmisten lapsia. 

 

Sitsit ja ainejärjestöt alkavat olla mennyttä maailmaa muutenkin. Siitä oli jo ennen koronaa juttua, kuinka niin harva enää osallistuu noihin. Minusta ne ovat tylsiä tapahtumia, aktivoiduin mieluummin kansallisissa järjestöissä. 

 

yliopistossa vuosina 2016-2022

Yliopisto on niin täynnä vakoojia, lahjontaa, korruptiota ja äärioikeistolaista vihaa, naisvihaa, ihmisvihaa, syrjintää, epätasa-arvoa jne. ettei siellä voi olla. Ilmapiiri on niin muuttunut.