HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän shittiä tämä on olevinaan

koko ikänsähän sitä on oltu erilaisista taustoista tulleiden ihmisten kanssa tarhasta lukioon

Ei tuo yliopisto ole kuin seuraava koulu ja fuksit opetetaan tavoille

Outo keskustelun aihe

Olen samaa mieltä. Ja ihmetyttää (ja suututtaa), että Hesari on lähtenyt rakentamaan tällaista "todellisuutta".

Mikäköhän tarkoitus siinäkin on taustalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.

Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.

No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).

Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.

Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.

Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.

Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.

Monet lainaavat frakkia tai juhlapukua jne vanhemmiltaan. Monet opiskelukavereideni akateemiset vanhemmat hankkivat nämä jutut lapsilleen, koska tiesivät, että ne kuuluvat yliopistojuhliin. Monilla tytöillä oli jo musta iltapuku valmiina, koska on perusjuttu akateemisissa juhlissa, kuten karonkoissa.

Ja ei, juhlat eivät ole pakollisia, mutta jos haluaa, mutta ei pysty menemään, koska ei ole vaatteita? Tai kavereita, joilta lainata akateemista pukua? Nykyään on toki enemmän kirppiksiä, mutta aiemmin oli tosi hankalaa saada opiskelijahintaan vaatteet. Käytännössä vanhemmat sponssasivat tässä.

Frakkeja voi myös vuokrata. Ei ole pakko ostaa tai lainata sukulaisten pukuja. EI tääkään halpaa ole mutta eipä tarvitse ostaa pukua jota ei tarvitse välttämättä koskaan uudelleen. 

Vuosijuhlat on joka vuosi, ja jos on avecina toisissa, niin käyttöä tulee sen verran, että oma frakki on ok.

Eikä mikään ole pakko, mutta tässä oli yksi esimerkki, missä erot voi näkyä.

En ole yliopistokoulutettu, joten en tiedä mikä noiden vuosijuhlien pointti on ja onko sinne pakko mennä? Onko siitä haittaa jos ei mene.

Ei ole pakko mennä. Itseä ei kiinnostanut niin pätkän vertaakaan enkä huomannut siitä mitään haittaa olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.

Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.

Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.

En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.

Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.

Monet naisetkin tykkäävät käydä niissä, onhan sieltä suurempi mahdollisuus napata himoitusta yhteiskuntaluokasta oleva kumppani, kuin random-baarista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.

Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.

Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.

En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.

Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.

Monet naisetkin tykkäävät käydä niissä, onhan sieltä suurempi mahdollisuus napata himoitusta yhteiskuntaluokasta oleva kumppani, kuin random-baarista.

On nämä juhlat naisillekin paljon turvallisempia kuin random baari-illat: tuttuja saman koulun ihmisiä, koulutettuja eli pahimmat moukat pois, ulkomaalaiset vain vaihtareita jne...

Isäni oli sinikaulustyöläinen, hänen suvussaan ole ennen minua kaksi ylioppilasta, eneimmäinen 1680-luvulta, toinen 1969 ja kolmas 1971. Mitään hän ei sen paremmin kuin keskikoulun käynyt vaimonsakaan ei yliopisto-opiskelusta tiennyt, eikä halunnutkaan tietää., joten kannustuksesta ei kannattanut edes haaveilla. Johtui kenties siitä, että lahjakas köyhään perheen lapsi ei voinut aikanaan edes kuvitella opiskelevansa.

Muut samana vuonna aloittaneet vaikuttivat olevan akateemisista perheistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Jos teet elämääsi koskevia isoja päätöksiä jonkun av-ketjun länkytyksen perusteella niin ansaitset luultavasti kaiken sen mitä sen johdosta saat. 

Yliopistossa on erilaisia ryhmiä.

Sinne mennessä voi huomata erilaisuutta ja löytää oma ryhmänsä.

Oletko urheilija?

Oletko tseerlaader typy vai nörtti tai kovis nahkatakkeineen ja urheiluautoineen tupakkapaikalla?

Entä oletko sittenkin pössypää ja ollut yliopiston kirjoilla jo kohta parikymmentä vuotta?

Kaikille löytyy paikkansa yliopistossa ja jokaiselle on omat klubinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.

Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.

No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).

Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.

Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.

Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.

Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.

Monet lainaavat frakkia tai juhlapukua jne vanhemmiltaan. Monet opiskelukavereideni akateemiset vanhemmat hankkivat nämä jutut lapsilleen, koska tiesivät, että ne kuuluvat yliopistojuhliin. Monilla tytöillä oli jo musta iltapuku valmiina, koska on perusjuttu akateemisissa juhlissa, kuten karonkoissa.

Ja ei, juhlat eivät ole pakollisia, mutta jos haluaa, mutta ei pysty menemään, koska ei ole vaatteita? Tai kavereita, joilta lainata akateemista pukua? Nykyään on toki enemmän kirppiksiä, mutta aiemmin oli tosi hankalaa saada opiskelijahintaan vaatteet. Käytännössä vanhemmat sponssasivat tässä.

Frakkeja voi myös vuokrata. Ei ole pakko ostaa tai lainata sukulaisten pukuja. EI tääkään halpaa ole mutta eipä tarvitse ostaa pukua jota ei tarvitse välttämättä koskaan uudelleen. 

Vuosijuhlat on joka vuosi, ja jos on avecina toisissa, niin käyttöä tulee sen verran, että oma frakki on ok.

Eikä mikään ole pakko, mutta tässä oli yksi esimerkki, missä erot voi näkyä.

En ole yliopistokoulutettu, joten en tiedä mikä noiden vuosijuhlien pointti on ja onko sinne pakko mennä? Onko siitä haittaa jos ei mene.

en minäkään osallistunut lukiossa abi-päivään, penkkareihin, vanhojentansseihin. Eikä opiskellessa mulla ollut edes haalaria. Tutkinnot olen silti saanut, ei jäänyt näistä kiinni. En ole uskovainen enkä pa, ei vaan kiinnostanut ryyppäjäiset

En minäkään ikinä osallistunut mihinkään tai käynyt missään, mutta tuunpa tänne kommentoimaan, että en ymmärrä, että niillä, jotka osallistui, voisi olla jotenkin erilainen kokemuspiiri.

Koska ei kotoota tartte minnekään lähteä. Jos lähtee, niin mitä tuota valittamaan.

Eikös tämä juuri ollut vastine väitteeseen, että jos on köyhä tai sosiaalisesti kömpelö, on heikommassa asemassa kuin muut koska ei voi osallistua sosiaalisiin rientohin. No, moni jättää ne väliin ihan muuten vaan ja saa silti paperit kouraan ja työpaikan valmistuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Näiden juttujen perusteella pääkaupunkiseudultakin maakuntayliopistoon hakeutumisessa.on lähinnä vain positiivisia puolia. Säästyy tarpeettomalta elitismiltä ja alemmat pääsyrajat.

Jos teet elämääsi koskevia isoja päätöksiä jonkun av-ketjun länkytyksen perusteella niin ansaitset luultavasti kaiken sen mitä sen johdosta saat. 

Jos on oikeasti kunnianhimoa, niin Hki on täysin merkityksetön. Opiskele missä tahansa yliopistossa nopeasti tutkinto alalta, mille on kysyntää, ja suuntaa ulkomaille jatko-opintoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Itselle neuvottiin ettei yliopisto kannata taloudellisessa mielessä. Jo 90-luvulla oli viitteitä että massatyöttömyys on suurimman kohtalo. Monet lähtivät kuitenkin tyhmyyksissään yliopistoon paremman toivossa. Itse päätin lähteä hanttihommiin händimäniksi kaikille aloille.

Pian olinkin jo rekka-kuski ja varastoalan ammattilainen, vähän kaikkea nähnyt ja töitä pitkään tehnyt.

Siinä ajassa oli  hyvät rahat kerätty ja firmat pystyssä. Kun kaverit valmistui maistereiksi työttömiksi, niin vuosien päästä vihdoin ottivat työtä vastaan. Ilolla tarjosin oikeita töitä näille paperimaistereille.

Niin paljon verovaroja menee hukkaan, mutta kyllä ovat hyviä poikia tekemään ja ystävyys on vaan syventynyt.

Enemmän kuin tuollaiset sosiaaliset kuviot tuotti ongelmia liian täysi opinto-ohjelma, kun otin liikaa opintoja. Ja sitten ihan omat rajat matematiikan yms. tajuamisessa. Muisti kyllä toimi, mutta olihan siinä pänttäämistä aina tentteihin valmistautuessa. En ollut kovin sosiaalinen ja useimmat muutkin vain enimmäkseen koettivat saada tutkintoa valmiiksi, aika tosikkomaista touhua oli näin jälkikäteen ajateltuna.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kuin tuollaiset sosiaaliset kuviot tuotti ongelmia liian täysi opinto-ohjelma, kun otin liikaa opintoja. Ja sitten ihan omat rajat matematiikan yms. tajuamisessa. Muisti kyllä toimi, mutta olihan siinä pänttäämistä aina tentteihin valmistautuessa. En ollut kovin sosiaalinen ja useimmat muutkin vain enimmäkseen koettivat saada tutkintoa valmiiksi, aika tosikkomaista touhua oli näin jälkikäteen ajateltuna.

Viimeistään ekana vuonna sai huomata, että vilkas sosiaalinen elämä näkyy opintojen etenemisessä, vaikka olisi kuinka lahjakas. Ehkä näillä eliittiperheiden kasvateilla ei ole niin kiirettä valmistua ainakaan muodollisesti, vaan voi ottaa vuoden pari ekstraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Opiskelin maakuntayliopistossa, aloitusvuosi 1992. Lähimmän kymmenen opiskelukaverini taustat: suurin osa käsityöläis-, alkutuotanto-, pienyrittäjä-, toimistotyöläis- ja keskitason toimihenkilötaustoista, monella toinen vanhempi työtön. Pikkupaikkakuntien tavallisten ihmisten lapsia aika iso osa. Näiden lisäksi yksi jonka vanhemmat isolla tehtaalla töissä ja hyvällä palkalla. Minulla toinen vanhempi akateeminen, toinen seminaarin käynyt opettaja ja näiden lisäksi yksi jonka äiti oli lääkäri. Toki tämä ei kata koko vuosikurssia mutta melko hyvä otanta.

Merkittävä tekijä on juurikin tuo maakuntayliopisto. Vanhoissa yliopistoissa on ihan meininki. Ero jo esim. teknillisellä alalla on iso Otaniemen ja vaikka Oulun välillä. Jo ihan pisterajoissakin iso ero - Otaniemeen pitää huonoimmillekin osastoille olla hyvät pisteet.

Arveletko ettei Otaniemessä opiskele pienviljelijöiden lapsia maakunnista? Tai pienen kylän lähi K-kaupan kauppiaan lapsia?

Tai toisaalta maakuntayliopistoissa pääkaupunkiseudun raharikkaiden lapsia?

Tässä on ehkä sellainen sosiaalinen ilmiö, että ihminen tuppaa vertaamaan itseään aina pykälän ylöspäin, ei alas. Eli siellä lipastossakin vertaa itseään niihin opiskelijoihin, jotka on jo alunperinkin "piireistä", ei siihen tavisten massaan, vaikka siellä keskimääräisessä olisi kotoisampi olla joukossa.

Samahan se on kun töissä saa ylennyksen; jonkin aikaa on ylpeä olo ja rahakin tuntuu hyvältä, mutta sitten kun on päässyt ekaa kertaa mukaan vaikka yhtiön johtoryhmään niin alkaa pian vertaamaan itseään siinä viiteryhmässä. Aina löytyy joku joka tienaa enemmän, on pätevämpi, kokeneempi.. aina löytyy ryhmä, jossa on itse ihan pihalla keskustelussa

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Seminaarit olivat ainoa paikka, jossa yliopistossa harjoiteltiin tieteellistä keskustelua ja argumentointia. Muuten tavalliseen työhön pätevöittävä koulutus ei paljonkaan akateemisia taitoja ole vaatinut, ei yliopistossa eikä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Mulle sanottiin 80-luvulla kun halusin ekonomiksi, että se on miesten ammatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.

Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.

No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).

Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.

Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.

Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.

Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.

Monet lainaavat frakkia tai juhlapukua jne vanhemmiltaan. Monet opiskelukavereideni akateemiset vanhemmat hankkivat nämä jutut lapsilleen, koska tiesivät, että ne kuuluvat yliopistojuhliin. Monilla tytöillä oli jo musta iltapuku valmiina, koska on perusjuttu akateemisissa juhlissa, kuten karonkoissa.

Ja ei, juhlat eivät ole pakollisia, mutta jos haluaa, mutta ei pysty menemään, koska ei ole vaatteita? Tai kavereita, joilta lainata akateemista pukua? Nykyään on toki enemmän kirppiksiä, mutta aiemmin oli tosi hankalaa saada opiskelijahintaan vaatteet. Käytännössä vanhemmat sponssasivat tässä.

Frakkeja voi myös vuokrata. Ei ole pakko ostaa tai lainata sukulaisten pukuja. EI tääkään halpaa ole mutta eipä tarvitse ostaa pukua jota ei tarvitse välttämättä koskaan uudelleen. 

Vuosijuhlat on joka vuosi, ja jos on avecina toisissa, niin käyttöä tulee sen verran, että oma frakki on ok.

Eikä mikään ole pakko, mutta tässä oli yksi esimerkki, missä erot voi näkyä.

En ole yliopistokoulutettu, joten en tiedä mikä noiden vuosijuhlien pointti on ja onko sinne pakko mennä? Onko siitä haittaa jos ei mene.

en minäkään osallistunut lukiossa abi-päivään, penkkareihin, vanhojentansseihin. Eikä opiskellessa mulla ollut edes haalaria. Tutkinnot olen silti saanut, ei jäänyt näistä kiinni. En ole uskovainen enkä pa, ei vaan kiinnostanut ryyppäjäiset

En minäkään ikinä osallistunut mihinkään tai käynyt missään, mutta tuunpa tänne kommentoimaan, että en ymmärrä, että niillä, jotka osallistui, voisi olla jotenkin erilainen kokemuspiiri.

Koska ei kotoota tartte minnekään lähteä. Jos lähtee, niin mitä tuota valittamaan.

Eikös tämä juuri ollut vastine väitteeseen, että jos on köyhä tai sosiaalisesti kömpelö, on heikommassa asemassa kuin muut koska ei voi osallistua sosiaalisiin rientohin. No, moni jättää ne väliin ihan muuten vaan ja saa silti paperit kouraan ja työpaikan valmistuttua.

En ole eläessäni käyttänyt oikeaa iltapukua enkä luultavasti tule koskaan käyttämään. Jos presidentti kutsuisi itsenäisyyspäivänä linnaan, käyttäisin jotain kansallisasua.

Opiskelin itse aikuisena perheellisenä. Sosiaaliset riennot ja bilettäminen ei kiinnostanut siinä elämänvaiheessa vähääkään vaan tavoite oli saada todistus mahdollisimman nopeasti. Työmarkkinoita ajatellen saatoin olla vähän heikommassa asemassa, mutta ei se sosiaalisten rientojen puuttumisesta johtunut vaan siitä, että kotipaikkakunnallani oli 20 muuta samaan koulutukseen osallistunut.