HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Mulle sanottiin 80-luvulla kun halusin ekonomiksi, että se on miesten ammatti.

Nyt kun katsotaan likkojen leekaamista hallituksessa niin ehkä sinulle sanojat olivat oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.

Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.

Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.

En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.

Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.

Pi ll u kai se on pojilla usein mielessä, mutta mitäs siitä. Oli kyllä monia hauskoja bileitä nuorena, en kadu:).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Nuo sitsit ja vuosijuhlat ovat sikäli ihan validi pointti, että niissä ainakin itse tutustuin vanhempiin tieteenharjoittajiin, proffiin ja muuhun henkilökuntaan. Vuosijuhliin osallistuvat myös alumnit. Oman vuosikurssin kanssa jutut olivat kohtuu samanlaisia ja luennoilla ei mitään kukaan puhunut, vaan vain kuunneltiin. Sitten kun kuunteli enemmän laitosten ja labrojen henkilökunnan juttuja, niin tunsi ulkopuolisuuden. 

Viittasin sitseillä ja vuosijuhlilla siihen, että harva niiden käytöskoodeja tietää etukäteen ja ne ovat ihan opittavissa oleva asia. Työväenluokkaisuus tulee esiin siinä, että en olisi todellakaan uskaltanut mennä juttelemaan joillekin proffille juhlissa tai muuallakaan, kun olin omaksunut sen ajattelutavan, ettei itseä saa tehdä tykö korkeampiarvoisille tai ylipäätään ajatellut, että ajatukseni kiinnostaisivat ketään.

Juuri tämä auktoriteettien kunnioitus ja herranpelko.

Jostakin kumman syystä professorit uskalsivat puhutella minua.  Siellä istuttiin tauoilla samassa kahvipöydässä, mutta ei ne taukokeskustelut erityisen akateemisia olleet. Seminaarivaiheessa proffa oli meille kaikille muille taustasta ja iästä riippumatta "Pekka", ja hienoista hilpeyttä herätti eräs kunnoittavasti "herra professoriksi" puhutteleva varttuneempi hoitoalan työntekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Seminaarit olivat ainoa paikka, jossa yliopistossa harjoiteltiin tieteellistä keskustelua ja argumentointia. Muuten tavalliseen työhön pätevöittävä koulutus ei paljonkaan akateemisia taitoja ole vaatinut, ei yliopistossa eikä töissä.

Voi riippua alasta, mutta kyllä meillä keskustelutaitoja vaadittiin alusta asti ihan jo massaluennoilla. Samoin työssäni pitää osata argumentoida taitavasti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. T. Vtm

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti jotkut yliopistot on kummallisia eikä opiskelu sinänsä.

Aikanaan TKK:lla oli uusien opiskelijoiden perehdytyssysteemit joilla pääsi sisään niin opiskeluun kuin noihin opiskelijaelämäjuttuihinkin. Lisäksi jos ei aiemmin (koulussa) tullut olleeksi kanssakäymisissä eri yhteiskuntaluokista olevien kanssa niin armeijassa tuli viimeistään eli ei yliopisto sen kummempi ollut kunhan vaan lähti tutustumaan muihin avoimin mielin.

Tietääkseni Aallossa on edelleen melkoinen tapahtumasirkus uusille opiskelijoille ekan vuoden alussa. 

Itse tunsin oloni hyvin kotoisaksi pienessä maaseutuyliopistossa. Sitähän minä olin ikäni tavoitellut ja olin kuin kala vedessä! En usko, että olisi ollut eroa sen vuoksi, että olen pikemminkin maanviljelijä- kuin työläistautainen. Ei ollut mitään merkitystä silläkään, että suvustani oli jo pari ehtinyt yliopistoon ennen minua.

Yliopistoissa on aivan varmasti eroja. On eri asia olla Joensuun metsätieteellisessä tai Rovaniemen kasvatustieteellisessä kuin Aallon arkkitehtiopiskelijana tai Åbo akademin teologisessa.

Tämä vielä korostuu tulevaisuudessa, koska nykyään suuremmalla osalla fuksien vanhemmista on joku korkeakoulututkinto, siis amk/yliopisto. Jos tuletkin ihan kouluttamattomien vanhempien kodista, niin ero on tosi iso. Helsingissähän asuinalueet eriytyvät reipasta vauhtia, joten on entistä vaikeampaa ponnistaa sieltä huonon kaupunginosan huonosta lukiosta yliopistoon. 

Joskus 70-luvulla Oulun yliopistoon tuli paljon maanviljelijöiden lapsia, vasemmistolaisuus oli jopa pop ja rakenteita vastaan kapinoitiin.

Nyt on eri asia, kun peruskoulu on ollut kohta 50 vuotta. Luokkaerot ja henkisen, ja kulttuurisen pääoman katsotaan olevan jokaisen omalla vastuulla. 

Tämäkin on kumma myytti. Aiemmin oppikoulu oli maksullinen ja köyhien perheiden lapset karsiutui jo noin 10-vuotiaina pois akateemiselta polulta.

Nyt koulutus on toisellakin asteella maksuton. Lukioon voi hakea oman keskiarvon perusteella vaikka sinne eliittilukioon. Ja maaseudulla ei ikinä ole ollutkaan kuin yksi tai muutama lukio koko ikäluokalle.

Mikä on myytti? Alueellinen eriytyiminen Helsingissä?

Huonoimman ja parhaimman koulun välillä voi osaamisessa olla eroa 2-3 vuotta; Helsingissä on myös monia yksityiskouluja. Ovatko nämä mielestäsi myyttejä?

Pikkupaikkakunnilla voi saada parempaa opetusta esim. lukiossa, koska siellä on koko porukka samassa ja keskiarvorajat ovat matalammat. 

Helsingissä voi hakea mihin tahansa lukioon. Itse kävin kouluni Itä-Helsingissä alueella, joka toistuu uutisissa yhtenä ongelmalähiönä. Mistä tahansa koulusta voi kuitenkin hakea mihin tahansa lukioon, jos keskiarvo riittää. Sen sijaan jos koulu olisi ollut maksullinen kuten ennen, olisi jäänyt opiskelut vähemmälle.

Maksullisuus tulee epäsuorasti mukaan siinä, että monille halutuille oppialoille ei enää käytännössä pääse kuin kalliit valmennuskurssit käymällä tai yksityisopetuksella preppaamalla.

Isäni on maisteri, ikänsä kunnalla töissä ja pääsi sisään aikoina, jolloin riitti suunnilleen pelkkä kohtuullinen lukiotodistus. Ei voinut ymmärtää tätä eikä halunnut sponssata kursseja. Luin omatoimisesti, ja kävin kertaalleen kokeilemassa, mutta kysymyksiä ajatellen vääriä asioita tai en osannut ennakoida pisteitä tuottavaa vastaustapaa oikein. Päädyin sitten amk-puolelle ällän lukiopapereista huolimatta.

Nykyään niillä ällän lukiopapereilla pääsee opiskelemaan, kun todistuksen painoarvoa on lisätty.

Sen takia varakkaat ostaa nyt lapsilleen valmennuskurssin ennen kirjoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Mulle sanottiin 80-luvulla kun halusin ekonomiksi, että se on miesten ammatti.

Nyt kun katsotaan likkojen leekaamista hallituksessa niin ehkä sinulle sanojat olivat oikeassa?

Ei siellä ole yhtään ekonomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Seminaarit olivat ainoa paikka, jossa yliopistossa harjoiteltiin tieteellistä keskustelua ja argumentointia. Muuten tavalliseen työhön pätevöittävä koulutus ei paljonkaan akateemisia taitoja ole vaatinut, ei yliopistossa eikä töissä.

Voi riippua alasta, mutta kyllä meillä keskustelutaitoja vaadittiin alusta asti ihan jo massaluennoilla. Samoin työssäni pitää osata argumentoida taitavasti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. T. Vtm

Mä en olisi mun duunarikotona voinut käyttää sanaa "argumentoida".

Oma kokemus pohjoisen maaseudun asukkaana: Ensimmäisenä päivänä yliopistossa kysyttiin, milloin sain tietää kyseisestä yliopistosta. Vastasin, että 1970-luvulla koulun diskossa, kun kirjoitin nimeni sen yliopiston perustamista vaativan listaan.

Minulle oli jo lapsena itsestään selvää, että yliopistoon jossakin elämänvaiheessa. Muutama vuosikymmen tosin vierähti, ennen kuin pääsin sisään ja valmistuin. En todellakaan tunnista sitä ajatusta, että olisi ollut joku sosiaalinen kynnys siinä, että tietystä taustasta tulevien ei kannata opiskella. Päin vastoin. Pidettiin itsestään selvänä, että lapsilla on parempi koulutus ja työ kuin vanhemmillaan. Pidettiin vähän hölmönä sitä 6 L:n ylioppilasta, joka menikin vain kauppaopistoon eikä lähtenyt yliopistoon. Näin siis meillä 1980-luvulla.

Pelastan maistereita 10e h kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus 80-90-lukujen vaihteesta on se, ettei työväenluokan lapsille oikein edes kerrottu kuinka meilläkin olisi oikeus opiskella vaikka kuinka pitkälle ja että lukio+yliopistot on vaihtoehto siinä missä amikset tai töihinmeno. Opo puhui vaan autojen rassaamisesta, kauppiksesta ja kampaajaksi opiskelusta. Omalta luokalta ei lukioon tainnut edes hakea kuin pari poikaa joista kummankin äidit oli opettajia (tosin eri koulussa). Eikä tosiaan oltu mikään tarkkis-luokka vaan kyllä siellä kaikilla keskiarvo pyöri lukukaudesta toiseen 8 paremmalla puolen vaikka ei oltu kyllä mitään hikipinkojakaan. Jälkeenpäin sitä vasta on ymmärtänyt, että itselläkin olisi ollut rahkeita vaikka mihin muuhunkin kuin pelkkiin "pskaduuneihin". Kaikki ohjaus vaan oli ennemminkin lannistavaa kuin kannustavaa eli äkkiä vaan johonkin ammattiin ja tienaamaan.

Uskon siis täysin, että yliopistossa (ainakin aikanaan) karsastettiin työväentaustaisista perheistä tulevia opiskelijoita. Eihän meitä sinne edes haluttu :(

Samanlaisia ne opot oli muuallakin. Meidän koulussa suurin osa haki lukioon, mutta opon tunneilla esiteltiin vain ammattikoulujen linjoja.

Yhteishaun jälkeen opo oli kiukuissaan ja esitteli hakutilastoja. Häntä harmitti, että niin harva oli hakenut jonnekin metsäoppilaitokseen, ärisi ihan.

Mulle sanottiin 80- l kun halusin oikikseen, että naiset työllistyvät alalla huonosti, ei kannata.  

Itselle neuvottiin ettei yliopisto kannata taloudellisessa mielessä. Jo 90-luvulla oli viitteitä että massatyöttömyys on suurimman kohtalo. Monet lähtivät kuitenkin tyhmyyksissään yliopistoon paremman toivossa. Itse päätin lähteä hanttihommiin händimäniksi kaikille aloille.

Pian olinkin jo rekka-kuski ja varastoalan ammattilainen, vähän kaikkea nähnyt ja töitä pitkään tehnyt.

Siinä ajassa oli  hyvät rahat kerätty ja firmat pystyssä. Kun kaverit valmistui maistereiksi työttömiksi, niin vuosien päästä vihdoin ottivat työtä vastaan. Ilolla tarjosin oikeita töitä näille paperimaistereille.

Niin paljon verovaroja menee hukkaan, mutta kyllä ovat hyviä poikia tekemään ja ystävyys on vaan syventynyt.

Näettekö? Tällaista argumentointia sitä kotona sai. Piipittää siinä sitten vanhemmilleen sivistyksestä ja akateemisten opintojen hyödyllisyydestä. Kiitos tästä kommentista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Seminaarit olivat ainoa paikka, jossa yliopistossa harjoiteltiin tieteellistä keskustelua ja argumentointia. Muuten tavalliseen työhön pätevöittävä koulutus ei paljonkaan akateemisia taitoja ole vaatinut, ei yliopistossa eikä töissä.

Voi riippua alasta, mutta kyllä meillä keskustelutaitoja vaadittiin alusta asti ihan jo massaluennoilla. Samoin työssäni pitää osata argumentoida taitavasti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. T. Vtm

Meillä ei ole juurikaan keskusteluja edes korkeimmalla tasolla, vaan lähinnä seminaarit ovat tulosten esittelyä, jonka päätteeksi saattaa tulla yleisöstä muutama tarkentava kysymys. Mutta harvoin tuloksia juurikaan voi debatoida tai harrastaa mitään verbaaliakrobatiaa. Tutkimussuunnitelmien esittely saattaa herättää hieman enemmän yleistä keskustelua. 

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus pohjoisen maaseudun asukkaana: Ensimmäisenä päivänä yliopistossa kysyttiin, milloin sain tietää kyseisestä yliopistosta. Vastasin, että 1970-luvulla koulun diskossa, kun kirjoitin nimeni sen yliopiston perustamista vaativan listaan.

Minulle oli jo lapsena itsestään selvää, että yliopistoon jossakin elämänvaiheessa. Muutama vuosikymmen tosin vierähti, ennen kuin pääsin sisään ja valmistuin. En todellakaan tunnista sitä ajatusta, että olisi ollut joku sosiaalinen kynnys siinä, että tietystä taustasta tulevien ei kannata opiskella. Päin vastoin. Pidettiin itsestään selvänä, että lapsilla on parempi koulutus ja työ kuin vanhemmillaan. Pidettiin vähän hölmönä sitä 6 L:n ylioppilasta, joka menikin vain kauppaopistoon eikä lähtenyt yliopistoon. Näin siis meillä 1980-luvulla.

Sisälsiköhän tämä myös humanistit, vai vain ns kovat alat.

ihan järkyttävä tuo Helsingin kielilukion juttu. Tyttöä kuristanut joku pojanmölli ja töninyt alas portaita ja tyttö sitten saanut aivotärähdyksen joko potkimisen tai päälle tallomisen seurauksena. Huhhuh.

Eipä vaikuta opintiellä elitistiset, filosofisia keskusteluja käyvät opiskelijatoverit enää niin kovin vakavalta uhkalta. Tyytyväinen saa olla jos ei yliopistolla tule vielä turpiin tai tisseihin tarttumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on vaan sosiaalista kömpelyyttä?

Ei suomalaiset sentään niin eriytyneitä ole. Tuleehan missä porukassa tahansa tilanteita, että vitsit ei mene jakeluun.

Ilmiöstä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkittu useita tutkimuksia ja yhä useampi työväenluokkainen siitä puhuu. Sinustako he kaikki ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä? Ja sattumalta akateemisten lapset eivät ole?

Niin, vai onko taas niin ettei ole tutkittu?  Ei taida olla useita tutkimuksia tästä aiheesta akaatemisten perheiden lapsista.  

Ihan oikeasti, kyllä ne yliopistoriehat ja hommat ovat muillekin uusia.   Ja ihan totta, normaalisti sosiaalinen ja normaalisti kehittynyt kyllä selvittää ne suitsait.  Juttu kulkee ja infoa on.

Typerää pölötystä tämmöinen narina duunaritaustasta.   Se varmaan on aloittajan kohdalla todellinen ongelma, että häpeää taustaaansa ja sitä, että on ihan muusta syystä luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se on vaan sosiaalista kömpelyyttä?

Ei suomalaiset sentään niin eriytyneitä ole. Tuleehan missä porukassa tahansa tilanteita, että vitsit ei mene jakeluun.

Ilmiöstä on kirjoitettu useita kirjoja ja tutkittu useita tutkimuksia ja yhä useampi työväenluokkainen siitä puhuu. Sinustako he kaikki ovat vain sosiaalisesti kömpelöitä? Ja sattumalta akateemisten lapset eivät ole?

Niin, vai onko taas niin ettei ole tutkittu?  Ei taida olla useita tutkimuksia tästä aiheesta akaatemisten perheiden lapsista.  

Ihan oikeasti, kyllä ne yliopistoriehat ja hommat ovat muillekin uusia.   Ja ihan totta, normaalisti sosiaalinen ja normaalisti kehittynyt kyllä selvittää ne suitsait.  Juttu kulkee ja infoa on.

Typerää pölötystä tämmöinen narina duunaritaustasta.   Se varmaan on aloittajan kohdalla todellinen ongelma, että häpeää taustaaansa ja sitä, että on ihan muusta syystä luuseri.

Mutuilusta on vaikea tehdä uskottavaa tutkimusta. Tällä hetkellä maailman tärkeimmät ihmiset ainakin, jos mitataan tärkeyttä rahallisena arvonnousuna lapsuudesta, eivät ole mihinkään salaseuroihin kuuluvia rikkaiden kakaroita, vaan itse nostaneet itsensä huipulla. Ja voin vakuuttaa, ettei tiedemaailmassakaan kovin pitkälle pötkitä pelkillä verkostoilla. Visioita täytyy olla ja tulosta tehdä, jotta rahoitus jatkuu. Nykymaailma on siinä mielessä hassua, että innovatiivisen yrityksen arvo saattaa nousta vuosikymmenessä kymmenkertaiseksi verrattuna parin Trump sukupolven aikaansaannoksiin.

Tämän artikkelin perusteella on suuri ihme, että joku suomaalainen on jopa opiskellut menestyksekkäästi esimerkiksi Oxfordin yliopistossa. Onko osannut siellä mitenkään päin olla?

Pojalle oli itsestään selvää että lukioon ja sitten Hgin yliopistoon ja pääsi myös pääsykokeella aikoinaan, silloin ei ollut todistusvalintaa. Siinä ei painanut mitä vanhemmat opiskelleet. 

Voi pitää paikkansa, mutta tällaiset jutut ovat monesti määrämuotoon stereotypisoituja. Stereotyyppi on olemassa ja sitten löydetään sopivat esimerkit, jälleen kerran. Muuten kiinnostavia henkilöitä ja kertomuksia.

Yliopistoissa todennäköisesti opiskelee paljon ihmisiä vanhempien taustasta riippumatta, jotka pitävät joitain puolia vieraana tai haluaisivat muuttaa joitain asioita jossain vaiheessa. Heistä vaan ei yleensä tehdä juttuja, koska silloinhan taustaltaan sopiva "ei pärjää".

Jos vanhemmat ovat kuuluneet palkkaa saavien joukkoon, onko alempiluokkaisuutta opiskelijoilta tai yliopistoon töihin hakevilta huomata, että hekin haluaisivat työstään palkkaa? Kaikkien ei sellaista tarvitse ajatella. Mihin luokkaan kuuluvat jatko-opiskelijat, jotka eivät saa apurahaa tai joiden rahoitus loppuu?

Mitä itse ajattelet? Herääkö näkemyksiä?

Vierailija kirjoitti:

ihan järkyttävä tuo Helsingin kielilukion juttu. Tyttöä kuristanut joku pojanmölli ja töninyt alas portaita ja tyttö sitten saanut aivotärähdyksen joko potkimisen tai päälle tallomisen seurauksena. Huhhuh.

Eipä vaikuta opintiellä elitistiset, filosofisia keskusteluja käyvät opiskelijatoverit enää niin kovin vakavalta uhkalta. Tyytyväinen saa olla jos ei yliopistolla tule vielä turpiin tai tisseihin tarttumista.

Ihan Suomessa ainakin vuosina 1982-1996 olen todistanut pillun kourintaa sekä ala-asteen, että yläasteen pihassa välitunnin aikana. Joutunut myös itse kohteeksi. Suomessa on pitkät perinteet naisten (tyttöjen) hyväksikäytölle. Mitä nyt uudisasukkaiden myötä alkoi hirveä älämölö miten kunnollisia suomipojat on.. No eivät olleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En juo, joten ei mitään väliä yliopiston ryyppäjäisten nimillä. Mitä seurasin vierestä niin ihan samaa naisten huonosti kohtelua, aliarvostamista, rikoksia naisia kohtaan kuin amisbileissäkin.

Yritin saada ainejärjestöä innostumaan viinattomista sivistyneistä tapaamisista, mutta ei.

Koulukiusaaminen yliopistossa on myös aika järkyttävää.

En silleen tuntenut kuuluvani joukkoon kun olen sivistyneempi ja raittiimpi yh-työväenluokan perheen lapsi. Mulle oli opetettu, että ketään ei kiusata ja kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä.

Omien kokemuksien mukaan näitä yliopistoryyppäjäisiä hehkuttavat pääasiassa miehet. Ihan globaalisti. Kaikissa killoissa, sitseissä, vuosijuhlissa, salaseuroissa jne. tarkoitus on aina sama - p i l l u n saaminen hinnalla millä hyvänsä. Kärsijän rooleissa on aina nuoret naiset.

Monet naisetkin tykkäävät käydä niissä, onhan sieltä suurempi mahdollisuus napata himoitusta yhteiskuntaluokasta oleva kumppani, kuin random-baarista.

On nämä juhlat naisillekin paljon turvallisempia kuin random baari-illat: tuttuja saman koulun ihmisiä, koulutettuja eli pahimmat moukat pois, ulkomaalaiset vain vaihtareita jne...

En jaksa googlailla tutkimusta. Ne pahimmat moukat olivat oikeustieteen opiskelijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ilmiössä kyse ei ole niinkään mistään sitseistä tai vuosijuhlista, ne perinteet kyllä oppii, vaan keskustelutaidoista. Minulle yliopistossa ja työelämässä vaadittava keskustelu- ja argumentointitapa oli ihan uutta, koska lapsuudenperheessäni ei juuri puhuttu tai mietitty asioita eri näkökulmista. Olin suunnilleen järkyttynyt, kun joku kysyi mielipidettäni käsiteltävään asiaan enkä oikein osannut pohtia asioita kriittisesti. Kuuntelin toisten viiltävää argumentaatiota ihan suu auki. Samoin verkostoituminen on ollut tosi vierasta, kun on kasvanut siihen, että itseään ei missään tapauksessa saa tuoda julki.

Toki olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni tietoisesti ja alan olla jo ihan rohkea keskustelija (olen mennyt yliopistoon melkein 20v. sitten ja ollut toki jo työelämässä pitkään), mutta en ole niitä taitoja saanut äidinmaidossa kuten moni muu kanssaopiskelija.

Seminaarit olivat ainoa paikka, jossa yliopistossa harjoiteltiin tieteellistä keskustelua ja argumentointia. Muuten tavalliseen työhön pätevöittävä koulutus ei paljonkaan akateemisia taitoja ole vaatinut, ei yliopistossa eikä töissä.

Voi riippua alasta, mutta kyllä meillä keskustelutaitoja vaadittiin alusta asti ihan jo massaluennoilla. Samoin työssäni pitää osata argumentoida taitavasti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. T. Vtm

Meillä ei ole juurikaan keskusteluja edes korkeimmalla tasolla, vaan lähinnä seminaarit ovat tulosten esittelyä, jonka päätteeksi saattaa tulla yleisöstä muutama tarkentava kysymys. Mutta harvoin tuloksia juurikaan voi debatoida tai harrastaa mitään verbaaliakrobatiaa. Tutkimussuunnitelmien esittely saattaa herättää hieman enemmän yleistä keskustelua. 

Meillä oli järjestetty erikseen argumentaatio (väittely- ja tappelukurssit) kurssit.

-eri