Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Lamaa edeltävä taantuma alkoi jo 1990. Olin silloin määräaikaisena Meilahdessa Keuhkosairauksien poliklinikalla sairaanhoitajana. Päivätyö, viikonloput vapaat. Kun työsuhteeni päättyminen alkoi lähestyä, aloin kuulla opiskelukavavereiltani pohjoisemmasta Suomesta, että sijaisuuksia oli yhä vaikeampi saada. Samoihin aikoihin tuli Meilagden röntgenissä auki toimistosihteerin virka. Olin tehnyt ko hommaa ko paikassa jo ennenuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja opintojen alussakin olin aina kesöisin siellä töissä. Tein pikaisen laskelman, paljonko tuloni pienenisivät, jos vaihtaisin päivätyötä tekevästä sairaanhoitajasta päivätyötä tekevään toimistosihteeriin. Kiitos verotuksen, ero nettopalkassa oli vain noin 200 markkaa. Hain paikkaa ja kun kävin työhaastattelussa, ylihoitaja suoraan sanoi, että ihme pitäisi tapahtua, jotta joku muu hakija saisi paikan. Noh, mä sain sen paikan. 



Loppuvuodesta 1991 jäin äitiyslomalle ja olin kotona joulukuuhun 1994. Eli sen 3 vuotta, mitä sai olla. Talous oli tietenkin tiukilla, mutta niin se olisi siinä elämäntilanteessa ollut ilman lamaakin. Sen muistan, että kotihoidontyukea leikattiin puolen vuoden välein ja ne viimeiset kuukaudet hoitovapaalla mietin, että oikeastaan olisin voinut palata töihin jo. En kuitenkaan vielä palannut vaan vasta sitten, kun kuopus oli 3v.



Esikoinen aloitti laman aikana koulun ja muistan kans tuon, että kirjoja ei saanutkaan pitää ja myös kynät ja kumit olivat aika kehnolaatuisia. Niinpä ostin tytölle itse kunnolliset värikynät, lyijykynät, kumit ja terotuskoeen. Niin ja viivottimen. Ei ne nyt niin kalliita olleet siihen aikaan, että olisi ollut joku välttämättömyys saada ne koulusta ilmaiseksi. Sen myös muistan, että opettajia lomautettiin. Yksi opettaja huolehti kahdesta luokasta eli kun toista opetti, toiselle antoi tehtäviä siksi aikaa. 



1993 saatiin mun vanhemmilta joululahjaksi meidän eka tietokone. Opettelin sen käyttämistä ihan hyötytarkoituksessa ja sitten hurahdin disketeillä oleviin Commander Keen -tasohyppelypeleihin. Kun lapset olivat menneet nukkumaan, mä pelasin pitkälle yöhön. Sänkyyn kun meni ja laittoi silmät kiinni, Keen hyppeli mun verkkokalvoilla. Perehdyin silloin myös html:ään ja aloin kasata ensimmäisiä kotisivujani. 



Kun joulukuussa 1994 palasin takaisin töihin, pahin lama oli ohi. Kiinnostukseni tietokoneisiin vain kasvoi ja kun röntgeniin alettiin ottaa käyttöön ensimmäistä radiologian tietojärjestelmää, mut pyydettiin projektiin mukaan. 



Mä siis olin laman ajan lasteni kanssa kotona eikä lama vaikuttanut juurikaan meidän elämään. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Lamaa edeltävä taantuma alkoi jo 1990. Olin silloin määräaikaisena Meilahdessa Keuhkosairauksien poliklinikalla sairaanhoitajana. Päivätyö, viikonloput vapaat. Kun työsuhteeni päättyminen alkoi lähestyä, aloin kuulla opiskelukavavereiltani pohjoisemmasta Suomesta, että sijaisuuksia oli yhä vaikeampi saada. Samoihin aikoihin tuli Meilagden röntgenissä auki toimistosihteerin virka. Olin tehnyt ko hommaa ko paikassa jo ennenuin lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja opintojen alussakin olin aina kesöisin siellä töissä. Tein pikaisen laskelman, paljonko tuloni pienenisivät, jos vaihtaisin päivätyötä tekevästä sairaanhoitajasta päivätyötä tekevään toimistosihteeriin. Kiitos verotuksen, ero nettopalkassa oli vain noin 200 markkaa. Hain paikkaa ja kun kävin työhaastattelussa, ylihoitaja suoraan sanoi, että ihme pitäisi tapahtua, jotta joku muu hakija saisi paikan. Noh, mä sain sen paikan. 



Loppuvuodesta 1991 jäin äitiyslomalle

Ai niin ja olin 1990 29-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Aloitin koulun 1992. Saimme ensin Oppi-koulukyniä ja vähän myöhemmin Säästö-koulukyniä, jotka olivat muuten samanlaisia, mutta Säästöistä jäi vihkoon vain himmeä jälki, ja lyijy katkesi koko ajan. Vuotta vanhemmat muistelivat miten he olivat saaneet ekaluokalla pyöräilykypärät. Odotimme ilmoitusta pyöräilykypärien saapumisesta kevääseen asti, mutta ei niitä koskaan koululle ilmestynyt. 

Kaikkialla hoettiin nimiä Esko Aho, Kauko Juhantalo ja Iiro Viinanen. Aikuiset olivat näille miehille vihaisia,  joten heidän täytyi olla tosi pahoja. Rinnastin heidät mielessäni Skeletorin ja Silppurin rinnalle megapahisten joukkoon. Ajattelin, että jos ihmisen nimi on Viinanen, hänessä on pakko olla jotain mätää, koska viina on ihmiselle pahaksi. 

Kuntakeskuksestamme hävisivät kaikki pankit. Ennen siellä oli ollut vihreän rinkulan pankki, violetti kukkapankki ja sininen kiemurapankki. Sitten oli kärrynpyörälogoinen Posti

Oli syytäkin hokea noita nimiä. Hyvinvointivaltiota aloitettiin hajoittaa tuolloin ensimmäisiä kertoja, kun keltanokat olivat asialla ja liikkeellä kyseenalaisella osaamisellaan ja puolueensa ideologialla. Lainaa omaavat duunarit ja pienyrittäjät olivat kauhistus ja kaiken pahan syy, kun kehtasivat viimein kuluttaa ja ostaa tavaroita. Aivan hirvittävää miten Suomen 80v kasvutarina saatiin noin lyhyessä romutettua eli vuodessa tai parissa ja ihan vaan ideologisista syistä...

Muistan ettei kiinnostanut vitunkaan vertaa. 

Syntynyt vuonna 1990, lapsuudesta muistan kuinka isä meni burnouttiin ja firmat kaatui, talo meni, vanhemmille ero jne eli sellaiset perus lamasetit. Ensin oli paljon kaikkea, sitten ei oikein mitään pitkään aikaan. 

vm 85 & pienyrittäjien lapsi eli aika "metkaa" aikaa oli.

Kolmekymppinen olin eikä lamaa huomannut millään tavalla. Biletystä pe, la ja ke. Muuten töitä ja töitä.

Isä osti tutulta pankilta ihmisiltä ulosmitattuja asuntoja ihan puoli-ilmaiseksi ja maksatti ne sitten vuokralaisilla. Nuo asunnot ovat vieläkin isälläni rahantekokoneina.

En huomannut lamaa, reissasin ulkomailla silloin,lähes vuoden. 

Kotona oli rahavaikeuksia ja sen johdosta vanhempien välillä kireä ilmapiiri. 12-vuotiaana sanoin, että miksette vaan eroa. 

Tänään olen äärettömän onnellinen, että vanhempani pysyivät yhdessä. On ihanaa, kun omilla lapsillani on ehjä mummola, eikä ole tarvinnut miettiä mitään uusien kumppaneiden sijoittelua sukujuhlissa tms. Myös omaan liittooni olen saanut mallin, että vaikeuksien yli voi päästä, eikä ero ole mielessä ensimmäisenä ratkaisuna, kuten r o s k a väen keskuudessa näyttää olevan tapana.

Olin 39-vuotias kahden lapsen totaali yh.  Nuorempi 6, vanhempi 12.

Työskentelin vakityössä kunnalla joten työpaikka oli,  mutta kun kunta alkoi palkata sijaisia vain 6 tunnin työsuhteisiin, alkoi epäilys että mihin tässä vielä mennään. Olemmeko me vakityöntekijätkään enää turvassa?

Olen siis ammatiltani sairaanhoitaja ja työskentelin kuntainliiton sairaalassa. 

Vanhempi sisareni oli lähtenyt perheineen Norjaan jo muutamia vuosia aikaisemmin, ja minulla heräsi halu lähteä myös,  Lopulta sitten hain ja sain vuoden virkavapaan ja lähdimme.  Työtä tiesin saavani takuulla, siitä ei ollut pelkoa ja hyvä ruotsinkilen taito oli isona apuna työssä aloittaessani. 

Vuokrasimme omakotitalon työpaikkani läheltä.  Lähdimme keväällä ja muorempikin aloitti koulun syksyllä, täytti 7 elokuussa jotan molemmata aloittivat koulun normaaliin tapaan.  Lapseille sopeutuminen oli helppoa. Molemmat oppivat kielen nopeasti kiitos ruotsinkieln pohjan,  ja kavereita saivat heti. 

Itselläni oli sitten monenlaista paperiasiaa hoidettava ja toki vieraaseen maahan vakituisesti muuttaminen,   vaikka täällä  useasti olin vieraillut , vaati oman  aikansa ja opettelun.  Kuitenkin kun nelisen kuukautta oli mennyt oli selvää että jäämme.  Ja niinpä sitä sitten on täällä oltu ja eletty eikä kaduta hetkeäkään.

Sisar perheineen oli apuna jos jotain tukea jossain tarvitsin, mutta pyrin kyllä alusta asti yksin hoitamaan asiani.  Työn kautta sain kavereita, mm. työpaikallani oli jo  kolme suomalaista  vakitöissä ja yksi joka teki keikkaa Suomesta. Kerran viipyi koko kesän, yleensä tuli muutamaksi viikoksi.

Heidän avullaan oli helpompi sijotttautua työhön ja  vähitellen laajentaa ystäväpiiriä työn ulkopuolelle. Meidät otettiin hyvin vastaan enkä kokenut mitään negatiivista itseeni kohdistuvaa.

Lapsilla oli koulussa suomenkielen opetusta kaksi tuntia viikossa, koska kieli tietysti heillä alkoi heiketä varsinkin kirjoittamisen ja lukemisen osalta.  Edelleen puhuvat suomea, molemmilla norjalainen kumppani ja täällä on kotimaamme.

Tämä nykyinen lama näyttää olevan täysi katastrofi.  Hirvittää todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Muistan ettei kiinnostanut vitunkaan vertaa. 

Ai ei sua v***u kiinnosta oletko siis...

No joo, ei todellakaan kiinnostanut. Olin töissä, mutta ainoa mistä säästettiin oli askartelutarvikkeet.

Kotona en suonut ajatustakaan lamalle, meitä oli kaks työssä.

28 ja firmassa osakkaana. Pankki pakotti ottamaan valuuttakorilainan. Seuraavalla viikolla markka kelllui. Jäi 3 miljoonan markan velat. Ne pankki keplotteli mieheni yhtiökumppanin nimiin, ja mieheni niitä maksamaan. Kaikki meni, kaikki. Mieheni pääsi ulosotosta tänä vuonna.  velkaa jäi maksamatta korkoineen noinn 300 000. Edelleenkäänn meillä ei ole mittään. 

Olin alle kouluikäinen lapsi. En huomannut mistään. Mutta olihan äiti kotona monta vuotta ja isä teki jotain 80h työviikkoja omassa yrityksessä. Varmaan piti halvalla myydä, jotta kukaan osti, ja siksi piti venyttää päiviä.

Vanhemmille kyllä jäi rahan säästäminen pahan päivän varalle päälle loppuelämäksi, ja se on itseenikin tarttunut.

35v, koodaushommissa olin silloin. Hyvin meni, lama ei koskettanut mitenkään muuten kuin että ylitöitä ei ollut niin paljoa. Uusi omakotitalo oli tuolloin. Lainat ja niiden lyhennykset mitoitettu niin, että ei oltu tiukoilla. Korotkin vain 12% kun olin valinnut peruskorkoon sidotut lainat. Työkavereita ahdisti kun korot lähenteli 20%:a ja lyhennykset oli laskettu ylitöiden ja tulospalkkioiden mukaan.

Kun lama helpotti oli lainani maksettu pois.

Naapuristossa meni huonommin. Taloja meni vasaran alle, tuli eroja, pari perheenisää lopetti itsensä. Lapset kärsivät edelleen.

Oma lukunsa olivat ystäväni, yrittäjät, joilla oli valuuttalainoja. He eivät ole toipuneet vieläkään. Eläkkeitä ei kertynyt, vanhuus yhtä kituuttamista tukien varassa.

Olin onnekas, kaikki oli kiinni tuurista eikä omista taidoista.

Kirjoitin ylioppilaaksi 1991, asuin pienellä paikkakunnalla Pohjois-Savossa. Lähinnä muistan sen, että isä ryyppäsi kotona kaikki päivät sen sijaan, että olisi ryypännyt vaan viikonloput kun oli viikot töissä komennuksilla.

Muutin omilleni sossun rahoilla, pääsin työllistettynä töihin kaupungille, säästin rahaa siitä ja työkkäreistä pari vuotta ja muutin pääkaupunkiseudulle tekemään töitä.

90- luvun alussa Suomen valtiolla oli vähän velkaa joten puskurit oli kunnossa.

Iiro Viinanen, Kokoomus, vei lapsiperheiltä lapsivähennyksen verotuksessa ilmoitusluonteisena asiana. Sen jälkeen vastaavaa köyhän kyykyttäjää vvm:na ei ole ollut vasta kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Isä osti tutulta pankilta ihmisiltä ulosmitattuja asuntoja ihan puoli-ilmaiseksi ja maksatti ne sitten vuokralaisilla. Nuo asunnot ovat vieläkin isälläni rahantekokoneina.

Tuo sama kehitys alkaa riikan ja petterin hallituksen käynnistämänä nyt uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin koulun 1992. Saimme ensin Oppi-koulukyniä ja vähän myöhemmin Säästö-koulukyniä, jotka olivat muuten samanlaisia, mutta Säästöistä jäi vihkoon vain himmeä jälki, ja lyijy katkesi koko ajan. Vuotta vanhemmat muistelivat miten he olivat saaneet ekaluokalla pyöräilykypärät. Odotimme ilmoitusta pyöräilykypärien saapumisesta kevääseen asti, mutta ei niitä koskaan koululle ilmestynyt. 

Kaikkialla hoettiin nimiä Esko Aho, Kauko Juhantalo ja Iiro Viinanen. Aikuiset olivat näille miehille vihaisia,  joten heidän täytyi olla tosi pahoja. Rinnastin heidät mielessäni Skeletorin ja Silppurin rinnalle megapahisten joukkoon. Ajattelin, että jos ihmisen nimi on Viinanen, hänessä on pakko olla jotain mätää, koska viina on ihmiselle pahaksi. 

Kuntakeskuksestamme hävisivät kaikki pankit. Ennen siellä oli ollut vihreän rinkulan pankki, violetti kukkapankki ja sininen ki

Ja nyt jälleen äärioikeistohallitus toistaa toimillaan historiaa. Köyhät kyykkyyn murentamalla taviksen talouden perusta ja pahanpävän vara. Omaisuuden uusjako alkanut köyhiltä rikkaille samalla tavalla kuin 90-luvun lamassa.