Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Aloitin sairaanhoitajan opintoja kun lama alkoi. Meidän perheessä ei oikeastaan näkynyt lainkaan kun äiti oli sairaanhoitaja ja isä armeijan palveluksessa. He kävivät töissä kuten ennenkin eikä tulotaso muuttunut aiemmasta. Omalla kohdallani opintojen jälkeen löysin työpaikan jossa olin useamman vuoden ennen kuin parisuhteen vuoksi muutin toisaalle. 

Näin sitä ihmiset ovat kokeneet laman hyvin eri tavoin. Yrittäjäperheitä se kyllä koetteli. Lukekaa oikeasti Vaarlan Westend, jos haluatte pienen maistiaisen siitä, mitä se voi olla pahimmillaan. Minä en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka voivat sanoa, että eipä se lama pahemmin vaikuttanut.

Yli nelkytä. Nokian kurssi oli pohjamudissa?

Synnyin 1993. Äidin isä oli pari vuotta sitten kuollut ja jättänyt maatilan tyhjilleen. Äiti myi kerrostalo-osakkeensa ja vanhemmat ottivat asuntolainaa ostaakseen loput perikunnasta ulos tilalta. Muutettiin äidin lapsuudenkotiin ja faija siirsi maatalousyrityksensä sinne.

Minulle ei lapsuuden rahahuolet ja lainan maksun hankaluus näkynyt: minulle oli normaalia että mummu tuli kesällä viikoiksi meille paikkaamaan vaatteita ja huolehtimaan minusta, leivinpaperit käytettiin moneen kertaan ja kaikki mahdollinen ostettiin käytettynä ja korjattiin moneen kertaan itse ja naapureiden avustuksella. Me lapset oltiin paljon keskenämme. Kirjastosta oli kirjoja, serkuilta vanhoja vaatteita ja VHS-kasetteja. Serkut kävivät kesällä auttamassa faijaa maatilan töissä ruokapalkalla ja syksyllä metsästivät ja kalastivat meiltä käsin kavereineen talon ylläpidolla. Kauppa-auto kävi. Perheen auto oli vanha ja rämä, jätti joskus välillekin. Keskustassa käytiin sillä harvoin, ja silloin hoidettiin kaikki asiat kerralla, koska vaikka bensa oli silloin halvempaa sitä piti silti säästää.

2000-luvun alussakin vielä oli sitä talolainaa, käsittääkseni papalta oli kanssa jäänyt jotakin kiinteistöön liittyvää lainaa joka sitten maksettiin jotta saatiin koko pytinki haltuun. Mun ysärilapsuus maalla oli aika onnellinen, vanhemmat hoitivat aika tyylikkäästi sen että pärjättiin vaikka nyt aikuisin silmin pennejä varmasti laskettiin ja venytettiin. 2000-luvun puolella hommattiin sitten jo uutta autoa ja pääsin harrastuksiinkin, eli loputtomiin sekään ei kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 1993. Äidin isä oli pari vuotta sitten kuollut ja jättänyt maatilan tyhjilleen. Äiti myi kerrostalo-osakkeensa ja vanhemmat ottivat asuntolainaa ostaakseen loput perikunnasta ulos tilalta. Muutettiin äidin lapsuudenkotiin ja faija siirsi maatalousyrityksensä sinne.

Minulle ei lapsuuden rahahuolet ja lainan maksun hankaluus näkynyt: minulle oli normaalia että mummu tuli kesällä viikoiksi meille paikkaamaan vaatteita ja huolehtimaan minusta, leivinpaperit käytettiin moneen kertaan ja kaikki mahdollinen ostettiin käytettynä ja korjattiin moneen kertaan itse ja naapureiden avustuksella. Me lapset oltiin paljon keskenämme. Kirjastosta oli kirjoja, serkuilta vanhoja vaatteita ja VHS-kasetteja. Serkut kävivät kesällä auttamassa faijaa maatilan töissä ruokapalkalla ja syksyllä metsästivät ja kalastivat meiltä käsin kavereineen talon ylläpidolla. Kauppa-auto kävi. Perheen auto oli vanha ja rämä, jätti joskus välillekin. Keskustassa käytiin sillä harvoin, ja silloin hoidettiin kaikki asiat kerralla, koska vaikka bensa oli silloin halvempaa sitä piti silti säästää.

2000-luvun alussakin vielä oli sitä talolainaa, käsittääkseni papalta oli kanssa jäänyt jotakin kiinteistöön liittyvää lainaa joka sitten maksettiin jotta saatiin koko pytinki haltuun. Mun ysärilapsuus maalla oli aika onnellinen, vanhemmat hoitivat aika tyylikkäästi sen että pärjättiin vaikka nyt aikuisin silmin pennejä varmasti laskettiin ja venytettiin. 2000-luvun puolella hommattiin sitten jo uutta autoa ja pääsin harrastuksiinkin, eli loputtomiin sekään ei kestänyt.

Jatkan vielä sen verran että koulussa ysärin lama näkyi vielä pitkään sen jälkeenkin säästötoimina joita täällä ketjussakin on esitetty. Kirjat oli ala-asteella todella vanhoja ja jo osin huonossa kunnossa, pyyhkärit leikattiin puoliksi ja kyniä sai yhden keväällä ja yhden syksyllä.

Olin ekalla luokalla, kun lama alkoi. Muistan edelleen kun uutisissa puhuttiin markan kellumisesta. Omassa perheessä lama ei muuten näkynyt, mutta edes kahden lääkärivanhemman perheessä ei uskallettu ottaa isoa lainaa, vaan asuttiin kerrostalossa. Kavereilla kyläillessä ihmettelin joidenkin kotona keskellä päivää olleita, työttömiä vanhempia.

Hieno ketju, kiitos muistelijoille!

Olin syvimmän laman aikana ala-asteikäinen, ja vaikka kukaan ei lapselle selittänyt lamaa, tajusin hyvin, että jokin on pahasti pielessä ympärillä. Tämä onkin vähän jäänyt kaivelemaan, että lama tuntui olevan jotenkin kielletty aihe, josta ei kysymyksistä huolimatta kerrottu sen enempää koulussa kuin kotonakaan, vaikka lapsetkin kuitenkin kuulivat jotain lamasta uutisista tai vanhempien välisistä puheista. Ehkä taustalla oli joku vääristynyt käsitys siitä, että lapsia pitää suojella ikäviltä asioilta, mutta tuskinpa sillä mitään hyvää saavutettiin, että vastassa oli vain hiljaisuuden muuri, jos erehtyi jotain lamasta kyselemään, ja siinäpä sai lapsukainen sitten ihan yksin ihmetellä, miksi joka paikassa on niin ahdistavaa, uutisissa paasataan maailmanloppua ja kavereiden perheillä ei ole yhtäkkiä varaa mihinkään. 

Olimme kotona onnekkaita - vanhempien työpaikat säilyivät ennallaan eikä perheen talous ottanut osumaa. Sen sijaan ympärillä oireili vahvasti. Joidenkin koulukavereiden kotona jääkaapissa oli lähinnä valo, ja viimeisistä ruuista tapeltiin. Nämä kaverit ilmaantuivat herkästi visiitille ruoka-aikaan, eikä kenenkään vanhemmat heitä poiskaan hennonneet ajaa.

Näihin aikoihin verkostomarkkinointi ja ties mitkä pyramidihuijaukset alkoivat todella yleistyä, ja moni sukulainen ja tuttu näihin hurahti joko epätoivoissaan tai rahankiilto silmissään. Jopa lapsi aisti sen vaivaannuttavan ilmapiirin, kun sukulaisen vierailu muuttui jonkun pesuainesarjan tuputtamiseksi. Toiset aiemmin hyvissä töissä olleet sukulaiset päätyivät ovelta ovelle -kauppiaiksi, mikä tuntui myös olevan kahvipöydissä epämukava aihe, josta ei haluttu puhua. 

Koulu oli koko 90-luvun ajan loputtoman ankea paikka. Läpeensä homeessa olevalle ja muutenkin vaarallisen rähjäiselle koulurakennukselle ei tehty yhtään mitään, vaikka sisäilmaongelmat aiheuttivat jo todella pahoja ongelmia. Minä en edes tiennyt, että joskus oli ollut olemassa sellainenkin maailmanaika, jolloin koululaisille annettiin uudet, omat kirjat ja jopa tehtäväkirjat. Jos oikein muistan, tehtäväkirjoja käytettiin vain englannissa, muuten kaikki tehtiin vihkoon. Kirjat, jotka piti palauttaa lukuvuoden päätteksi, olivat yleisesti aivan hirveässä kunnossa ja niissä oli usein vanhentunutta tietoa, mm. muistan käytössä olleen karttakirjan, jossa edelleen oli Neuvostoliitto ja muut vastaavat. Yleensäkin opetuksessa kaikki oli riisuttu aivan minimiin, määrärahat olivat varmasti aivan nollassa. Luokkaretket olivat minulle vieras käsite, ellei sellaiseksi lasketa jotain ala-asteen pyöräretkeä parin kilometrin päähän jollekin laavulle. Kouluruoka oli lievästi sanottuna heikkolaatuista, ja myös meillä oli kovat rajoitukset, montako kalapuikkoa saa ottaa. Jos kyseessä oli vähänkin suositumpi ruokalaji, ruoka saattoi yksinkertaisesti loppua kesken, ja viimeiset saivat kaapia vuoanreunoja. Mistään pehmeästä leivästä kukaan ei osannut uneksiakaan, vaan tarjolla oli näkkäriä ilman päällisiä pl. tietysti oksennuksen makuinen Voilevi. Vieläkin tulee kuvotus, kun edes ajattelee kyseistä mönjää, sen eltaantunutta väriä ja sen hajua. Kokonaisuutena tuon ajan koulusta on jäänyt sellainen ummehtunut, pysähtynyt, mistään mitään välittämätön vaikutelma, ja tämä heijastui varmasti myös opettajien asenteista. Siinä paikassa ei ainakaan mitään optimistista tulevaisuudenuskoa tai luovuutta päässyt syntymään.

Ja loput tekstistä, kun sanamäärä tuli vastaan...

Vaikka omalla perheellä ei talous kärsinytkään, joka paikassa vaikuttanut lama jätti jälkensä. Monen kirjoittajan mainitsema epäluottamus tulevaisuuteen juontaa varmasti juurensa sieltä. Vaikka asiat olisivat miten hyvin tahansa, aina on sellainen olo, että kaikki voi olla mennyttä heti huomenna ja perikato odottelee kulman takana. Rahankäyttö on varovaista ja kaikki isot elämänvalinnat turvallisuushakuisia. Yrittäjyys on aina ollut aivan poissuljettu ajatus ja omissa (90-luvun vääristämissä) mielikuvissa tie puutteeseen, loppuunpalamiseen ja katuojaan. Ja nyt taas niin trendikäs 90-luvun muoti näyttää omaan silmään inhottavalta, mutta eipähän ainakaan tee mieli kierrellä vaatekauppoja!

Ai oliko lama, olin Suomesta pitkällä matkalla kaukomailla. 

Olin jo aikuinen ja muistan hyvin, kun Hesarin sivuille oli koottu kuvat kaikista sen ajan talousvaikuttajista, jotka vakuuttelivat yksituumaisina, ettei tämä lama koske suomea ollenkaan!

nostoooo

Olin 90- luvulla kolmekymppinen allergioiden vuoksi uudelleen opiskelemaan joutunut kahden lapsen äiti. Kela maksoi opintorahaa ja mies kävi töissä aina kun niitä oli. Valmistuttuani pääsin työhaastatteluihin, mutta alan työkokemuksen puuttuessa en tullut valituksi. Miehen työt vaihtelivat ja muutosta ulkomaillekin keskusteltiin vakavasti.

Lama vaikutti talouteemme todella paljon, kaikkea karsittiin ja lapsilla oli vain maksuttomia harrastuksia. Pienituloisina lapsi sai koulun kautta silmälasit. Nykyisin trendikäs soijarouhe oli jo tuolloin käytössä jauhelihan tilalla, tärkeä ja edullinen proteiinin lähde.

Pääsin viimein vuosien jälkeen työkokeilun kautta toistaiseksi voimassa olevaan työpaikkaan ja siinä olinkin sitten eläkkeelle asti. Mies löysi myös vakityöpaikan eläköitymiseensä asti. Pienet on eläkeet, mutta vähällä on opittu pärjäämään.

upppp

Olin kolmevitonen. Olin juuri osallisena kahden firman perustamisessa. Tuli pankkilakko ja tulot loppuivat kuin seinään. Olin tehdä henkilökohtaisen konkurssin. Onneksi selviydyin siitä jotenkuten ja vaihdoin alaa enkä enää koskaan palannut edelliseen työhöni. Uudella alalla sain kasattua kohtuullisen uran ja nyt onnellisena eläkeläisenä muistelen kammolla sen aikaisia tapahtumia.

Olin pieni koululainen. Muistan että juhlakengät ostettiin puolen metrin kasvunvaralla ja tungettiin pumpulia kärkeen. Pillimehut ostettiin silloin kun lehdessä oli leikattavia kuponkeja. Koulusta sai yhden kynän ja yhden kumin ja tiukan ohjeistuksen että jos jotain hukkaa tai kuluttaa loppuun niin itse on ostettava korvaava.

Synnyin vuonna 1990 ja ei kyllä meidän perheen elämässä näkynyt lama mitenkään. Vasta aikuisena olen kuullut tästä lamasta ja kyllä ihmetyttää että mikä ihmeen lama silloin muka oli. 90-luku oli parasta ja onnellisinta aikaa ihmiskunnan historiassa.

Aikuistuin juuri laman aikaan. Henkilökohtaisesti lama ei näkynyt elämässäni mitenkään koska perheeni oli aina niin köyhä ettei Suomessa köyhempi juuri voinut olla.

Olin täyttänyt 30 ja ollut kolmisen vuotta töissä - kuvittelin saaneeni hyvän, vakituisen työpaikan yksityisyrityksessä. Vaan sepä meni konkurssiin monen muun tavoin.

Alle 5v en muista mitään

Olin 6 vuotias. Meillä syötiin paljon ranskanleipää ja viikonloppuna sai Ville vallaton jäätelöitä joko naapurista tai kotoa, äidit vuorotteli kumpi ostaa ja taloyhtiön alakerrassa kerhohuoneella vietettiin syntymäpäiviä ja sai aina prinsessa pakastekakun. Oli mukavaa aikaa.