Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Ihan kaikkea en halua kertoa edes anonyyminä. Oli sen verran ahdistavaa teini-ikäiselle. Silloin velkaantunutta yrittäjää kohdeltiin kuin pahinta talousrikollista. No, kyllä meilläkin kävi poliisit yöllä isää kyselemässä ja ties mitä todella, todella ahdistavaa. Kaikkeen en ole saanut ikinä vastauksia enkä ole viitsinyt kysellä. Hengissä selvittiin ja sittemmin firmalla meni varsin hyvin ennen kuin se lopulta myytiin.

Mutta kyllä se konkurssin välttäminen vaati koko perheeltä älyttömästi kolmisen vuotta. Äiti oli kunnalla töissä mutta auttoi minkä pystyi. Firman siivoojakin irtisanottiin, joten me alaikäiset lapset siivosimme yrityksen tiloja. Arki-iltaisin piti vähintään kahvikupit käydä tiskaamassa ja katsoa pukuhuone kuntoon. Viikonloppuisin tarkempi siivous useamman tunnin. Ya/lukio plus tuo oli joskus aika raskasta. Äiti auttoi onneksi koeviikoilla vaikka hänellä oli ilmankin aivan liikaa tehtävää.

Joku hyvin kirjoitti, että jos kaikkia pienyrittäjiä ei olisi ysärin lamassa heitetty junan alle, heidän lapsistaan olisi voinut tulla yrittäjiä. Myös minusta. Ei tullut, ei. Niin hullu en sentään ole.

Nostan keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

lisää muistoja

Oltiin kahden asunnon loukussa, syntyi 3. lapsi ja mies jäi työttömäksi (yrittäjä) ja minä äitiyslomalle. Ei edes älytty hakea mitään tukia, vai oliko niitä siihen aikaan. Laplisää tietty saatiin ja mun äitiyspäivärahaa.

Taisin olla silloin Israelissa lähes vuoden. 

Olin parikymppinen. Olin saanut isoisän perinnön eikä mulla ollut lamaa taloudellisesti.

Henkisesti kylläkin. Nuoruuden rakkaani jätti minut hyvin raasti. Aloitin säännöllisen dokaamisen. Kaikki oli mustaa ja epätoivoista, kun 2ruumista rööperissä. Pimeää oli siinä kapakassa missä erosimme, pimeää oli pimeissä opiskelubileissä 90-luvulla.

Rööperissä muuten laman aikaan oli hirveää, en asunut siellä. Muutenkin stadi täynnä olutkuppiloita. Picnic oli uus juttu, vaihtelua hampurilaisiin. Käytiin kesoilissa pizzalla. Laitettiin nauhapasta mikroon. Vaikka kaikkeen oli varaa kaikki oli perus. Luksusta piti mennä Tukholmaan pällistelemään. Asuin vanhempien luona vuoden -93 loppuun. Se oli yleistä ettei muutettu pois kootoota. Aika jotenki jämähti. Kukaan ei juuri matkustellut.

Joo. Miten ne myyjät ei tajuu kun tyrkyttävät jotain ysärifarkkuja!? Ei kiitos puistattaa. En vois ikinä kulkea ysärivaatteissa koska se ahdistaa. Mä en halua edes muistaa mitä vaatteita käytettiin.

Opiskelin silloin ja budjetti oli tiukoilla. Kesätöitä (edes niitä "huonompia") ei vaan ollut.

Yhdessä vaiheessa kävin opiskelijakerrostalon katon reunalla miettimässä, arvaatte kyllä mitä....

Onneksi nyt on kaikki hyvin.

Olin teini ja asuimme maalla. Läheinen tehdas pisti kunnon lomautukset päälle ja isänikin oli työtön jonkin aikaa.

Onneksi eläminen siellä maalla oli aika halpaa, äidillä pysyi työt ja elimme vaatimattomasti. En siis paljoakaan tuntenut olojeni huononevan. Television kautta pysyin kuitenkin kärryllä yleisestä kansan mielipiteestä.

Meidän perheessä oli ollut työttömyyttä ja osa-aikatöitä eli tosi pieniä tuloja jo ennen lamaa. Laman myötä köyhyys tavallaan normalisoitui, tuli kirpputoreja yms. Olin 16-vuotias vuonna 1991 ja silloin siinä iässä olisi juuri voinut päästä kesätöihin, mutta laman takia kesätyöpaikat olivat kiven alla ja menivät vain yrityksen työntekijöiden lapsille tmv. Ei meille köyhimmille, esim. työttömien tai liian vähän tunteja itsekin pienen kaupan myyjänä tekevien lapsille. Kouluruoka huononi, lukiossa piti alkaa maksaa kirjat itse (meidän lukiossa oli aiemmin saanut ilmaiseksi). Varmaan se toivoton ilmapiirikin vaikutti, tulevaisuus pelotti taloudellisesti, myöhemminkin oli vaikea löytää itseluottamusta etsiä töitä.

Vuosia myöhemmin tajusin, että niillä nuoruusvuosien kokemuksilla on ollut aika pitkät vaikutukset. Sitten kun ikää alkoi olla enemmän ja töitäkin vähän jo tarjolla, niillä joilla oli jo aiempaa työkokemusta, oli etulyöntiasema. Palvelualoilla varmasti arvostettiin myös kokemuksia kielikursseista ja vaihto-oppilasvuosista, jollaisiin ei meidän perheessä ollut varaa. Onneksi siihen aikaan opintotuella oli jotenkin mahdollista tulla toimeen ja sain opiskeltua. Muuten olisi ehkä jäänyt opiskelematta, koska ei vain ollut töitä tarjolla opintojen oheen. Onnekkaasti sain kesätöitä ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen. Opinnot venyivät, mutta opintolainaa en ottanut. Kai se köyhyys ja lamavuodet olivat iskostaneet pelon lainanottoonkin.

Elämäni synkimmät vuodet 1994-1999, jotka huipentuivat arvatkaa minkä yritykseen vuonna 2000.

Hyväksikäyttöä vielä kauheampaa oli toivottomuus tulevaisuudesta.

Mieluummin kuolisin kuin eläisin niitä uudelleen.

Olin yhdeksäntoista, ja aloitin opiskelut joiden piti taata työpaikka, vaan eihän se nyt niin mennyt. Onneksi luokkakaveri vihjasi yhden jutun, ja kävin iltalukiossa suorittamassa muutaman kurssin, ja jatko-opiskelupaikka aukesi. Palkallinen työharjoittelu helpotti opiskeluajan, vaikka pari välivuotta tuli opiskelujen jälkeen, niin vakiduuninkin sain aika helpolla.

92 häivyin pois lama skinlandiasta ja taas kohta vaihtamassa maata kun tietää mitä edellinen hallitus jätti jälkeensä...Hävetkää..no ettehän te edes osaa.

30-40v. Pätkätöitä eri puolilla Suomea, mutta työttömänä olin vain viikon. Teetettiin joka paikassa aina useamman työt, kun säästösyistä ei sijaisia palkattu ollenkaan tai ei ainakaan täyttä määrää. 90-luvusta en hirveän paljon muista. Olin joko töissä tai nukkumassa. Koko ajan kauhean väsynyt. Elämä oli viikattu varaston nurkkaan odottamaan, että sille olisi jossain vaiheessa aikaa. Oliko 90-luvulla päiviäkin, kun muistan sen pelkkänä jatkuvana pimeänä. Taloudellisesti tulin toimeen. Mulla oli aamiaiskaapissa juomalasillinen värikkäitä lääkkeitä odottamassa, jos jonain päivänä en enää jaksaisi sitä työtahtia ja varastoitua elämää. Joka aamu kuitenkin päätin, että vielä tämä päivä mennään ja harkitaan sitten uudelleen. Olin siis hyväosainen turhan valittaja, kun en kärsinyt taloudellisesti.

Ala-asteella oltiin siskon kanssa. Kaikki meni lopulta ihan hyvin (jos moneen muuhun vertaa), mutta jouduttiin muuttamaan kaupungista viereiseen maalaiskuntaan halvemman asumisen perässä, ja elämisen mahdollisuudet kyllä usealla tavalla kaventuivat siitä mitä ne olisivat olleet jos lamaa ei olisi tullut. Koulussa en muista olleen mitään isompia köyhäilyn merkkejä, mutta kaverisuhteita katkesi siihen muuttoon.

Pahimmillaan (kuten itse olen vasta paljon myöhemmin saanut tietää / ymmärtänyt), vanhemmat joutuivat jonkin aikaa pelkäämään, romahtaako niiden taloudellinen tilanne oikeasti ihan kokonaan. Siihen liittyi se sellainen kireä, puhumaton ja lapsilta asioita salaileva tunnelma, joka siihen aikaan oli lapsiperheissä muutenkin tavallinen, mutta vielä paljon voimakkaampana kuin yleensä. Ne kuukaudet kokonaisuutena ovat yksi kahdesta tai kolmesta huonoimmasta muistosta koko tähänastisen elämäni ajalta.

Tämä heijastui vähän niin kuin kasvatukseenkin. Oltiin siskon kanssa molemmat iloisia ja energisiä lapsia, ja vanhemmilla oli omien huoltensa painaessa välillä tosi isoja vaikeuksia eläytyä siihen millaista on olla sellainen lapsi. Niinpä jostain vähämerkityksisestä ajattelemattoman lapsen mokaamisesta tai huonosta käytöksestä tuli aina hirveä rähjäys, tukkapölly tai pahimmillaan koivunoksasta pyllylle. Vanhemmat kuitenkin välittivät meistä todella paljon, ja nyt aikuisena asiat on puhuttu selviksi molempien kanssa. Eli ovat olleet jopa ihan oma-aloitteisesti pahoillaan siitä, millaista jouduttiin kokemaan.

 - Vaimo kotona pienten lasten kanssa ja itse valtion A-palkkaluokkatehtävässä. Kerran vuodessa oli varaa "johonkin" ja se leikattiin pois kesälomarahojen muodossa.

Reilu peli!

 - Töissä oli kiireempää kuin ikinä ja sitten paukkaa päälle jokin osittainen pakkolomautus työajan lyhenemisen muodossa palkan alennuksineen tms.  Eipä helpannut kiireitä.

Reilu peli!

Laitettiin kaverin kanssa sivutoimifirma pystyyn ja pyöritettiin hommia iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Saatiin voita leivän päälle ihan kunnolla ja jostain syystä tusinoittain (kaiketi kateellisia) *ittuuntuneita työkavereita.

Vierailija kirjoitti:

92 häivyin pois lama skinlandiasta ja taas kohta vaihtamassa maata kun tietää mitä edellinen hallitus jätti jälkeensä...Hävetkää..no ettehän te edes osaa.

Edellinen hallitus? Katsotaan nyt, kuinka kauheaa tämä uusi saa aikaan, se on todella pelottavaa. Toisaalta eivät ne näy saavan itseään kokoon tuolla porukalla. 😆

Vierailija kirjoitti:

92 häivyin pois lama skinlandiasta ja taas kohta vaihtamassa maata kun tietää mitä edellinen hallitus jätti jälkeensä...Hävetkää..no ettehän te edes osaa.

Meillä on ollut niin vaikutusvaltainen hallitus, että aiheutti pandemian, sodan ja energian hinnannousun maailmanlaajuisesti. Ainakin jos palstapersulta kysytään.

35v, työpaikka lähti, sitten korko nousi 15%:iin, joten talo lähti alta. Maksoin siitä talosta 650 000mk ja liikemies osti sen 3 vuoden kuluttua hintaan 470 000mk.

Kun valmistuin yliopistosta 1989, olin 25-vuotias. Aloin työskennellä määräaikaisena virastoissa. Ennen vanhaan sijaisena roikkuminen johti yleensä siihen, että virka ennen pitkää vapautui ja sitä voi hakea ja ehkä saada nimityksen. Jossain vaiheessa 90-luvulla valtiovarainministeriö kielsi virastoja täyttämästä vapaaksi tulevia virkoja, koska sillä tavoin palkkarahat pystyttiin käyttämään muuten jos oli tarvis (joustoa). Samaan aikaan tässä virastossa puhuttiin että v 1993 tulee organisaatiouudistus ja työt siirtyvät muualle (ja töitä tekevät jolla ei ollut vakinaisia virkoja lentäisivät kortistoon). Todella toiveikas olo oli tehdä töitä sitä odotellessa.

Yhdessä vaiheessa tein äitiyslomasijaisuuden pankissa. Äitiyslomasijaisuutta kyllä jatkettiinkin, mutta pankki päätti siirtää sijaisuutta hoitamaan yhden johtajan pankin sisältä. Vähennettiin siis väkeä. Pankkikriisi iski noihin aikoihin ja pankit alkoivat fuusioitua ja vähentää väkeä muutenkin. Joten se pankkisijaisuuskaan ei oikein johtanut mihinkään toiseen tehtävään.

Kaikki ei tietysti ollut pelkästään kurjaa. Määräaikaisista töistä huolimatta ostin asunnon 1993, olivathan asuntojen hinnat laskeneet ja pankki antoi lainaa. Yhtenä vuotena opiskelin lisätutkinnon, olin ollut töissä sen verran että sain aikuisopintotukea. Luonnollisesti olin työttömyyskassan jäsen, että sain ansiosidonnaista työttömyystukea. Ja olin myös työttömänäkin ajoittain.

1999 olin edelleen määräaikaisessa tehtävässä, kun sain ulkomailta töitä ja muutinkin sitten Suomesta pois 20 v ajaksi. Nyt olen sen verran iäkäs että Suomen työmarkkinoilla ei edelleenkään ole töitä, mutta onpahan säästöjä ulkomaan ajalta ja eläkekin napsahtaa kohta.

Piti käydä naurettavia työvoimakursseja,ihan tutkitustikin olivat yhtä tyhjän kanssa.