Minkä ikäinen olit 90-luvun laman aikana? Mitä muistat lamasta ja sen vaikutuksista elämään?

Vierailija kirjoitti:

Oltiin miehen kanssa ostettu asunto pari vuotta aiemmin ja olin esikoisen kanssa äitiyslomalla, kun töissä alkoi yt:t. Töihin palauttuani sain heti irtisanomisilmoituksen kouraan. Meillä asuntolainan korko nousi onneksi vain kohtuulliseen 13 %:iin, mutta tiukkaa sen maksaminen teki. Minulle lama jätti ikuisen turvattomuuden tunteen ja olenkin hyvin turvallisuushakuinen. Pyörittelen silmiäni aina, kun joku täällä kysyy, maksanko asuntolainan pois vai sijoitanko. Kuulemma vain hölmö maksaa lainan.

Laman alkaessa yhdellä työkaverilla oli 500.000 markan sijoitukset. Ne tippui hetkessä puoleen. Yksi kaveri oli ostanut 500.000 markan asunnon, sen arvo tippui 300.000 markkaan, mutta laina jäi. Monelle kävi niin, että asunto oli pakko myydä, mutta lainaa jäi senkin jälkeen maksettavaksi jos asunnon yleensä sai kaupaksi. Osa porukasta pääsi omistusasuntoon kiinni naurettavan halvalla.

Itsellä valuutassa olevan lainan pankki vaihtoi heikentyneisiin markkoihin ja hups, tuli 200.000 lisää lainaa. Korko oli lopussa 19.5%. Kaikki on maksettu, helppoa, olin 2 vuotta syömättä.

Olin reilu parikymppinen ja jäin työttömäksi, rahat oli tosi tiukassa. Pääsin opiskelemaan, mutta nälkä jäin muistikuviin.

23 vuotias 1990 kesällä. Lama oli ovella ja sen aavisti talouden ylikuumenemisesta.

Syksyllä kävin taksinkuljettaja koulutuksen ja ajoin taksia sivutyönä reilu vuoden kun rakennusala meni nurin ja saimme kaikki potkut 30.12-1991.

Taksista tuli päästyäni ja helppoa ei ollut kellään kun tulot tippuivat 55%. Selviytymistä se oli. Onneksi oli viisas ettei itse hurahtanut Juppi ja kulutus hysteeriaan jotka vei syyttömiltäkin tuhkat pesästä.

1995 perustin yrityksen kun piti löytää itse itselle lisää töitä pärjäämiseksi.

Rahaa ei ollut ja 1992 menimme naimisiin ja lapset syntyivät 1993-94 joten jotain oli tehtävä ja keksittävä kun lama vain paheni.

1999 ostimme oman asunnon ja yrityskin alkoi menestyä vasta 2003 eikä se 10 vuotta elämässä ollut mitenkään helppoa eikä sen jälkeenkään.

Lamasta oppi sen ettei pidä luottaa pankkeihin ja politiikkoihin missään osaamista vaativassa asiassa.

Oppia voikin sanoa 2008-2010 maailman pankkikriisin ym ongelmien kautta sanoa viisaaksi opiksi.

Oma talous oli ok ja laina vain vähän.

2018 oli lainat maksettu ja firma myyty.

Työttömyys alkoi 2023 ja nyt voikin sanoa opin kautta velattomana ja menestyneenä selvityjänä enää ole täysin tyhjän päällä kuin nuorena lastenkodista lähteneenä 1985 17 vuotiaana. Kokemus opettaa ja tieto antaa paremmat eväät jatkoonkin.

Työttömyys on rakenteellista syrjintää ollut aina.

Ex-yrittäjät ovat lainsuojattomia yhteiskunnassa arvostelun kautta pohjasakkaa kuten ennenkin.

Mikään ei ole siis muuttunut 30 vuodessa kun maa on taas kriisin ja laman kynsissä.

Päättäjät vaihtuu, osaaminen ei ole lisääntynyt vaikka koulutus on heillä parantunutkin. Onko koulutus syynä tyhmyyden yliarvostukseen kaikilla sektoreilla itsestään selvyys. Maan huono tapako?

Olin ala-asteella ja muistan kuinka opettajat oli lomautettuna. Yksi ope huolehti kahdesta luokasta ja siirtyi niiden välillä. Tarvikkeita säännösteltiin, tyyliin yksi kumi ja vihko per lukuvuosi. Monien koulutovereiden vanhempia jäi työttömiksi.

Olin ala.asteikäinen. Vanhemmat oli muutama vuosi aiemmin rakentaneet omakotitalon ja korot nousi älyttömiksi. En tietenkään sen ikäisenä sitä niin ymmärtänyt eikä sitä näillä termeillä kerrottu. Jatkuva huoli rahojen riittävyydestä ja suvulta lainailu näkyi kuitenkin myös lapsen silmiin. Sinänsä en muista että elintaso olisi romahtanut kun aiemminkaan ei mitään luksusta ollut ja alle kouluikäisenä elämästä ei oikein muista/ymmärrä mistään taloudellisesta puolesta.

Mikä tästä on nyt sitten jäänyt edelleen omaan elämään on se että jos nykyisin esim. joku muutaman kympin kahvinkeitin menee rikki niin jotenkin keho sen muistaa (mitä se oli laman aikaan) ja ahdistus tuntuu ihan kunnolla. 90-luvulla tuollaiset pienetkin yllättävät menot oli vanhemmille hirveä stressin paikka ja sen kyllä muistaa. Ja vaikka nyt voisi ostaa vaikka kuukausittain uuden kahvinkeittimen niin silti nämä muistot tuntuu aina ihan fyysisenäkin. Ihme juttu.

Ja se että lainaa en ota. Se on varma juttu (siis oman ajatuksen tasolla) että p a ska osuu tuulettimeen heti jos sen teen. Mt on ottanut kyllä osumaa noista ajoista mutta ei siitä enempää.

30 vee.

Jäin työttömäksi

30v perheen äiti.Ennen lamaa en tuntenut työttömiä,sen jälkeen useita,myös velkaloukossa olevia ja konkussin tehneitä. Monet saman ikäisiä ja perheellisiä myös. Surullista aikaa.

Olin vajaa kolmekymppinen. Huonoimmat vuodet olin ulkomailla tekemässä väitöskirjaa. Elämä ei ollut kovin leveää, mutta innostavaa, keskityin tutkimukseen kokonaisvaltaisesti. Kun tulin takaisin alkoi elpymisen merkit olla jo yhteiskunnassa. Sain Suomen akatemialta rahoituksen jatkaa tutkimuksia. Sen verran pelko vaikutti, että me väitellyt pari ostimme ensimmäisen asunnon vasta 2000-luvun alussa, siihen asti oltiin vuokralla - laina ja korot pelottivat, ja oma, suht pieni asuntokin hankittiin vasta kun omarahoitusosuutta oli reippaasti säästettynä. Tuossa mielessä on katsellut silmät pyöreinä menoa vielä muutama vuosi sitten: nuoret parit, ensimmäinen lapsi vasta tulossa, kiertelevät katselemassa yli 200 neliön taloja, huh!

Lama ei tuntunut niin kamalalta kun oma lapsuus oli suhteellisen niukkaa. Opiskelemaankin tuli patjan, tyynyt ja metallisen kahvipannun kanssa, ei ollut TVtä eikä pölynimuria vuosiin. Varmaan tuo niukka lapsuus, niukka opiskeluaika jatkettuna juuri alkaneella väitösvaiheella suojasi: ei edes ymmärtänyt kiihkeinä talouden vuosina hakea mitään ylimääräisiä lainoja, opintolaina 13% korolla oli ihan tarpeeksi suuri taakka tulevaisuudelle.

Synnyin -90, eli ei varsinaisia tietoisia muistikuvia ole että oltaisiin puhuttu lamasta tai olisin mitenkään kyennyt sitä ymmärtämään. Vanhemmat oli nuoria ja olin ensimmäinen lapsi.

Muistan 90-luvun loskaisena marraskuuna, tai sellaisena inhottavan kirkkaana maaliskuuna, aikuiset käyttivät tuulipukuja ja tupakoivat. Isäni jäi työttömäksi ja äiti oli kotona lasten kanssa. Vaatteet oli serkkujen vanhoja ja lelut työkavereiden lapsien. Eipä se tuntunut miltään, kun ei muusta tiennyt. Laivalla käytiin pari kertaa, ja olin ihan mykistynyt siitä miten hieno se ruotsinlaiva oli!

2000-luvulla sitten alettiin käydä joskus ulkona syömässä, saatiin uusia vaatteita ja päästiin ulkomaillekin.

Olin 8 vuotta toiminut yrittäjänä, tammikuun 6 päivänä 1991 kun suurin toimeksiantajani meni konkurssiin

ja pesään jäi 64000markkaa saatavia. Pisti nimittäin hermon tiukoille. vuosikymmen meni siihen että

lamasta selvittiin, mutta kaksi lasta kasvatettiin ja kaikesta selvittiin jopa edelleen samassa kodissa

vaimon kanssa.

Olin vähän päälle 30. Sairastuin burn-outiin juuri ennen lamaa. Asuntolainan korko nousi päälle 10%:n, mutta lyhennysvapaa pelasti, että pystyttiin maksamaan mun yksityiset terapialaskut. Kun sain itseni kaivettua jotenkin ylös sieltä kuopasta, arvatkaa vain löytyikö töitä, kun oli se aukko CV:ssä. No, opin kuitenkin, että ihmisen arvo ei ole riippuvainen palkasta tai tittelissä. Elossa olen edelleen.

Oli se harmaata synkkää aikaa, työttömyyttä paljon ja mielenosoituksia. TV:ssä pyöri joku ohjelma missä kerrottiin vapaista työpaikoista. Iiro Viinasta jälkikäteen syyllistettiin, niin kuin hän olisi yksin saanut kaiken pahan aikaan, vaikka ymmärtääkseni tilanne oli valtiolle oikeasti katastrofaalinen, se tehtiin mikä oli pakko. SItten alkoikin se IT-huuma vähäksi aikaa, kun Nokia palkkasi sen hiton Elopin, ja kotisohvalla sai päätään pyöritellä, että kuinka ne antaa sen touhua, eikö ne tajua, ettei jätkä aja Nokian etua. Sen näki naapurin Erkkikin, muttei nää suomalaiset Nokian pomot. Vieläkin ihmettelen heidän hölmöyttään, mutta tää taisi mennä pienesti jo ohi lamasta.

Me oltiin köyhiä jo 80-luvulla, joten kasvoin siihen, että rahaa ei ole. En tiiä oliko sitä lama-aikaa vielä vähemmän kuin 80-luvulla, en tiiä. Vanhemmat lopetti tilanpidon 90-luvun alkuvuosina ja meni töihin, joten tavallaan elintaso jopa nousi, kun molemmat sai säännöllistä palkkaa.

Kaikinpuolin ahdistavaa aikaa. En tiedä johtuuko siitä, että olin itse teini-ikäinen vai yleisestä ilmapiiristä (vai ahdistavista vanhemmista). Koulussa piti pukeutua pitkähihaiseen poolopaitaan ja paksuun villapaitaan, jälkeenpäin olen tajunnut, että luokkahuoneet oli tajuttoman kylmiä. Opettajat oli lomautettu ja tehtiin omat oppikirjat vihkoon.

90-luku noin muuten oli kainaloista hikinen, mutta kylmä. Taivas roikkui niskassa ja aurinko oli pistävä. Farkuissa oli liian iso vyötärö ja takapuoli. Kävelin jokin aika sitten H&Mn läpi ja jokaisesta rekistä kaatui päälle 90-luvun ahdistavat vaatteet. Kylmät väreet ja puistatus.

Ei vaikuttanut millään lailla. Olin äitiyslomalla ja myöhemmin hoitovapaalla. Omat vanhemmat oli jäänyt jo eläkkeelle. Olimme onnekkaita sillä meidän perhettä ei lama koskenut.

Olin valmistunut 1990 ja olin vientiteollisuuden palveluksessa. Sain kasvatettua myyntiä/vientiä myyntialueellani joka vuosi 20 - 50 %. Tunsin tekevän merkityksellistä työtä, kun sain omalla työlläni järjestettyä lisää työtä muille suomalaisille. 

Pääsin ylioppilaaksi vuonna 90, jonka jälkeen aloitin akateemiset opinnot. Kesätöitä hankala saada. Opiskelijoille alettiin järjestämään kesäopintoja. Muuten lama ei juuri näkynyt lähipiirissä. Vanhemmilla töitä riitti jne. Itse pääsin työelämään opiskelijana jo vuoden 94 alkupuoliskolla ja sillä tiellä ollaan... 

Olin lähes 50 ja ostin kaikilla rahoilla halpoja osakkeita enkä käynyt baareissa .

Nyt on nekin poikineet hiukan :-D

Varhaisteini-teini. Äidin oli pakko tehdä töitä yötäpäivää, minä hoidin pikkuveljeäni. Puhelimeen ei ollut varaa, äiti keräsi pulloja että sai kolikoita puhelinkopista soittamiseen. Vanhempani olivat eronneet juuri paria vuotta aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

80 syntynyt ja voimakkaimmin on jäänyt mieleen parhaan kaverin poismuutto naapurista.

Eli tavallinen tarina, työt loppui, rahat loppui, talo meni vasaran alle. Hieno talo, normaalihinta tuolloin olisi ollut jotain 600-700 tuhatta markkaa, vasarahinta oli vajaa 300 tuhatta... :(

Tämä on koettu. Kyseessä oli meidän kohdallamme melkein uusi kerrostaloasunto ja oli pakko myydä 40 % halvemmalla kuin oli ostettu. Sen jälkeen oltiin veloissa monta vuotta.

Muistan pelon ja ahdistuksen. Mediakin oli niin synkkänä eikä nähnyt koskaan mitään valoa tunnelin päässä, ja sitten muutamassa vuodessa alkoi kuitenkin taas nousu.